Liinmaan linna
| Liinmaan linna | |
|---|---|
 Liinmaan linna varustuksen sisäpuolelta. |
|
| Sijainti | |
  Liinmaan linna |
|
| Koordinaatit | |
| Valtio | Suomi |
| Paikkakunta | Eurajoki |
| Historia | |
| Tyyppi | linna |
| Huippukausi | keskiaika |
| Aiheesta muualla | |
Liinmaan linna (saks. Vreghdenborch) oli keskiaikainen linna Satakunnassa Eurajoella. Joidenkin lähteiden mukaan linnan valmistuminen on ajoitettavissa 1200-luvun lopulle, mutta sen aktiivinen käyttöaika sijoittuu 1300-luvulle.[1] Linnan nimen oletetaan juontuvan linnan rakennuttajana toimineesta saksalaisesta ylimyksestä Didrik Viereggestä.[2] Aikanaan linna sijaitsi saarella Eurajoen ja Lapinjoen suiden välillä. Paikaltaan se lienee kyennyt hallitsemaan näiden jokien suihin kulkenutta liikennettä. Nykyään meri on muutaman sadan metrin päässä linnamäestä.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Toisaalta voidaan ajatella että Liinmaan linnan tehtävänä oli täydentää 1360-luvulla suunniteltua tiheää linnaverkkoa sekä aiempia hallintokeskuksia.[3] Liinmaan linna mainitaan Turun Tuomiokirkon Mustassa kirjassa, kuningas Albreckt Meckenburgilaisen kirjeessä vuodelta 1367.[4] Kirje koskee aiemmin Kokemäellä sijainneen linnan purkamista ja sen siirtoa Eurajoelle, joka tapahtui vuonna 1367 annetun kuninkaan käskyn johdosta.[5] Linna siirrettiin Eurajolle mahdollisesti siksi, että sen ylläpito kävi liian raskaaksi Kokemäen talonpojille. Kansanperinne liittää linnan huonoihin aikoihin myös Linnamaan kylässä. Seuraava runo on säilynyt perimätietona:
- Ei silloin hyvin eletty,
- Cuin oli Linna Lijnamaisa,
- Cuisti Cumolan kedolla.
- Silloin leipä lehmän maxoi,
- Murun mullinen vasicka,
- Carpion härkä Culosarvi. [6]
Liinmaan linna, oikeammin linnoitus, rakennettiin keskiaikaista sodankäyntiä varten, eli sen suojista puolustauduttiin nuolia, rynnäkkötikkaita ja kivilinkoja vastaan. Linna muodostui pohjakaavaltaan suorakaiteen muotoisesta linnapihasta, jossa oli kolme tai neljä rakennuksen pohjaa, ulkoinen ja sisäinen vallirakennelma ja niiden välissä vallihauta. Meren puolella, pinnan alla, on ollut matala kivivalli, johon oletetaan liittyneen paalutuksia. Tämän tarkoituksena on saattanut olla sota-alusten pidättely.[7] Linna jäi käytöstä viimeistään 1400-luvun kuluessa. Rakenteeltaan Liinmaan linna poikkeaa Suomen keskiaikaisista harmaakivilinnoista, sillä linna oli puurakenteinen. Liinmaalta on kuitenkin löydetty runsaasti tiiltä, jonka vuoksi on arveltu, että osa rakennuksesta olisi muurattu tiilestä. Ainoatakaan ehjää tiiltä ei ole kuitenkaan löydetty.[8] Arkeologi Jukka Luoto arvioi, että Liinmaan linnan seinien konstruktio olisi perustunut Fachwerk-korsvirke-tekniikkaan, jossa tavallisesti lehtipuusta rakennetun puisen kehikon aukot on täytetty tiilellä.[9] Rakennustekniikka on ollut leimallista Etelä-Skandinavian keskiaikaiselle kaupunkiarkkitehtuurille.
Tarinoita linnasta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paikallisen perimätiedon mukaan Liinmaan linna on ollut ”meriryövärien” ja ”merikaappareiden” tyyssija.[10]Tarina merirosvoista voi pitää paikkansa, sillä vitaaliveljet pitivät vuosina 1369-99 Pohjanlahtea ja sen rantoja tukikohtanaan Korsholman linna.[11] Vitaaliveljet olivat Mecklenburgia kannattavien kaupunkien tukemia merirosvoja, jotka aiheuttivat häiriötä Ruotsin ulkomaankaupalle ja hansakaupalle. Merirosvoihin liittyy niin ikään toinenkin legenda, jonka mukaan linnan maille olisi haudattu suuri ryöstösaalis. Aarretta etsittiin kylän mailta vielä 1600-luvun puolella ja 1800-luvun lopulla mäellä kaivoi muuan torppari, jonka kerrotaan saaneen saaliikseen rautanauloja.[12] Tarinan mukaan linnan aarteen olisi löytänyt 1700-luvun alussa noituudesta syytetty Mikko Simonpoika. Myöhemmän kansanperinteen mukaan pohjalaiset olisivat saaneet viekkaudella haltuunsa linnan kellariin piilotetun aarteen ja asettaneet suuren vaskikäärmeen vartioimaan kalleuksia.[13]
Linnaan on liitetty myös surullinen tarina linnanherrasta, jonka poika oli tulossa Ruotsista laiva tiililastissa. Poika oli pilaillut ja nostanut mastoon vihollisen lipun. Linnanherra upotti laivan, jossa samalla sai surmansa hänen poikansa. Linnanherran kerrotaan sulkeutuneen linnan kellariin ja poltattaneen siellä itsensä ja aarteensa ja samalla linnankin tuhkaksi.[14]
Vierailulle
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Linnan alueeseen on mahdollisuus tutustua omatoimisesti ympäri vuoden. Opastuksia on mahdollista tilata etukäteen Eurajoen matkailusta. Alueella on ulkokäymälä sekä nuotiopaikka. Aluetta hoitaa ja ylläpitää Liinmaan perinneyhdistys ry.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Hannele Lehtonen, Kari Uotila: Eurajoki, Liinmaan linna. Arkeologinen tutkimus 12.-30.7.2004 Eurajoki, Liinmaan linna. Arkeologinen tutkimus 12.-30.7.2004. 2004. Turun yliopisto, SuVi-projekti 2004. Arkistoitu 19.4.2022. Viitattu 11.11.2019.
- ↑ Suhonen V.-P.: Aborg ja Vreghdenborg. Muinaistutkija, 1/2002. Suomen arkeologinen seura ry.
- ↑ Uotila, Kari & Lehtonen, Hannele: Eurajoki Liinmaan linna: Arkeologinen tutkimus 12.-30.7.2004 Turun yliopisto, SuVi-projekti. Viitattu 10.4.2016.
- ↑ Suhonen V.-P.: Aborg ja Vreghdenborg. (Asiakirjaan on myöhemmin lisätty otsikko ”super castro in Kwmo demoliendo”) Muinaistutkija, 1/2002. Suomen arkeologinen seura ry..
- ↑ Papunen Pertti & K. Virkkala: Rauman seudun historia 1. Rauman mlk – Lappi – Hinnerjoki. Vanhimmista ajoista noin vuoteen 1721, s. 121. Rauman seudun historiatoimikunta, 1959.
- ↑ Salminen Tapio: Joki ja sen väki. Kokemäen ja Harjavallan historia jääkaudesta 1860-luvulle. Kokemäen ja Harjavallan historia I:1, s. 197. Gummerus, 2007.
- ↑ Luoto Jukka: ”Liinmaan linna Eurajoella”, Eurajoen historia 1, s. 66. Gummerus, 1987.
- ↑ Luoto Jukka: ”Liinmaan linna Eurajoella”, Eurajoen historia 1, s. 67. Gummerus, 1987.
- ↑ Luoto Jukka: Eurajoen historia 1, s. 67. Gummerus, 1987.
- ↑ Lähteenoja Aina: Rauman historia 1, s. 65. Rauman kaupunki, Länsi-Suomen kirjapaino, 1946.
- ↑ Korsholman linnakummun näkymät avartuivat 7.11.2017. Kulttuuriymparistomme.fi. Arkistoitu 8.11.2019. Viitattu 8.11.2019.
- ↑ Satakunnan Museo: SatMu: Appelgren-Kivalo, kaivauspöytäkirjat 25.11.1887
- ↑ Lähteenoja Aina: Rauman historia 1, s. 65. Rauman kaupunki, Länsi-Suomen kirjapaino Oy, 1946.
- ↑ (Kansalliskirjaston digitaalinen sanomalehtiarkisto) Kansalainen, 30.11.1898.