Vanki
 |
Tässä artikkelissa tai sen osassa aihetta käsitellään lähinnä Suomen tai suomalaisten näkökulmasta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin näkökulmaa yleismaailmallisemmaksi. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. |
Vanki on tuomioistuimen päätöksen nojalla vapautensa menettänyt henkilö. Hän voi Suomessa olla tutkintavanki, vankeusvanki tai sakkovanki. Sodassa vangittu on sotavanki.
Vangin asema Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tutkintavanki on vangittu pakkokeinolain nojalla hänen tekemäkseen epäillyn rikoksen johdosta. Tuomioistuin on määrännyt hänet vangittavaksi tutkinnanjohtajan hakemuksesta ja määrännyt lain puitteissa samalla päivän, jolloin syyte asiassa tulee viimeistään nostaa. Kun tutkintavangin mikä tahansa tuomio (jos niitä on useita) tulee lainvoimaiseksi, hän muuttuu vankeusvangiksi. Osa vankeusrangaistuksia alkaa kuitenkin siten, että tuomittu sopii päivän, jolloin hän ilmoittautuu vankilassa. Tutkintavankeusaika luetaan kokonaan hyväksi lopullista rangaistusaikaa laskettaessa. Vanki voi olla tuomittu määräajaksi tai elinkaudeksi.
Vankeusvankeja ovat vangit, jotka suorittavat tuomittua ehdotonta määräaikaista tai elinkautista vankeusrangaistusta, täytäntöönpantavaksi määrättyä ehdollista vankeusrangaistusta ja/tai jäännösrangaistusta menetettyään ehdonalaisen vapautensa.[1]
Sakkovanki ei ole maksanut hänelle määrättyjä sakkoja, vaan sakot on tuloksettoman perinnän jälkeen muunnettu oikeudessa vankeudeksi. Kolme päiväsakkoa vastaa yhtä vankeuspäivää. Yhdellä kertaa voi olla täytäntöönpantavana enintään 60 päivää muuntorangaistusta. Kaikki siihen mennessä täytäntöönpantaviksi tulleet sakot sulautuvat näihin 60 päivään ja katsotaan suoritetuiksi.
Kaikilla vangeilla tuomiosta riippumatta on oikeuksia ja velvollisuuksia. Niitä määrittelee entistä täsmällisemmin 1. lokakuuta 2006 voimaan tullut vankeuslaki. Sen lisäksi vankisäännöt ja laitosten järjestyssäännöt tarkentavat näitä oikeuksia ja velvollisuuksia.
Vangilla on oikeus valittaa osakseen tulleesta kohtelusta ja virkamiesten toiminnasta vankilan toimintaa valvoville viranomaisille, joita ovat muun muassa Rikosseuraamusvirasto, oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies sekä Euroopan neuvoston kidutuksen vastainen komitea. Suomessa voidaan vangita myös karkotuspäätöksen saanut henkilö, jolle ei ole myönnetty maahantulolupaa.
Vankien aseman parantaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Mathilda Wrede (1864–1913) tuli Suomessa tunnetuksi vankien ystävänä ja ensimmäisenä puolesta puhujana ja reformistina. Hän vähensi uskonnollista sanomaansa tavoittaakseen sosialistivankeja ja tuki näiden uudistusvaatimuksia. Wrede aiheutti skandaalin vuotamalla julkisuuteen tietoa vankilaoloista. Virkamiehet pitivät aatelista evankelistaa uhkana yhteiskuntarauhalle 1900-luvun alun Suomessa. Hänen pelättiin yllyttävän vankeja sosialistiseen kapinaan.[2]
Michel Foucault perusti Ranskassa 1960-luvulla vankien tukiryhmän. Teoksessaan Tarkkailla ja rangaista Foucault toteaa, että valta ei ole vain ”laki, joka sanoo ei”. Se vaatii toteutuakseen väkivaltakoneiston. Tähän koneistoon kuuluu olennaisena osana vankilalaitos siinä missä poliisi ja armeijakin. Valtakäsitys, joka perustuu kiellon, riiston ja alistamisen ajatuksille, ei kykene tarttumaan vallan muihin piirteisiin. Foucault’lle valta on ennen kaikkea tuottavaa; valta tuottaa ja muovaa todellisuutta ja meitä sen keskellä. Valta tuottaa tarpeidensa mukaisen totuuden ja todellisuuden: totuus on valtaa hyvin käytännöllisessä mielessä.[3] Suomessa Foucault’n esimerkkiä seurasivat muun muassa Ilkka ja Vappu Taipale, jotka perustivat Marraskuun liikkeen ajamaan vankien, asunnottomien ja huono-osaisten asiaa.
Vuonna 2008 maailmassa oli Yhdistyneiden kansakuntien mukaan noin miljoona lapsivankia, tosin lapsivankien määrää on vaikea arvioida tarkasti. Lapsivangeista suuri osa kuuluu etnisiin vähemmistöihin.[4]
Suomen vankiloiden asukkaat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2012 vankien päivittäinen keskimäärä oli 3 236.[1]
Kaikkiaan Suomen vankiloissa istui vuonna 2003 keskimäärin noin 3 500 tuomittua, joista naisvankeja oli noin 200. Suomen vankiluku on Euroopan pienimpiä. Yhdysvaltain ja Venäjän vankiloissa on vankeja väkilukuun suhteutettuna kymmenenkertainen määrä. Amnesty Internationalin mukaan mielipidevankeja oli 10, joista kaikki aseistakieltäytyjiä. Väkilukuun suhteutettuna vangeissa on romaneja suhteellisesti enemmän kuin valtaväestöön kuuluvia. Tarkkaa määrää on hankala selvittää, koska lainsäädäntö kieltää tilastoinnin etnisen taustan perusteella.[5]
Vankien koulutustausta on koko maan väestöä huomattavasti heikompi. Noin seitsemältä prosentilta vangeista puuttuu peruskoulun päättötutkinto. Peruskoulun jälkeinen tutkinto puolestaan puuttuu noin 70 prosentilta vangeilta.[6] Ilkka Taipaleen mukaan Suomessa nuorisovankiloissa vangeista lähes 90 prosenttia on lukihäiriöisiä ja normaalivankiloissa arviolta puolet. Tarkkaavaisuusongelmat ja laaja-alainen kehityshäiriö ovat monella vangilla yleisiä. Myös mielenterveysongelmat ovat tavallisia.[7] Eri arvioiden mukaan noin 25–50 prosentilla vangeista on tarkkaavuuden häiriö.[8][9][10][11]
Nuorten rikoksentekijöiden osuus vangeista on Suomessa pieni. Vuonna 2014 Suomen koko vankipopulaatiosta alle kolme prosenttia oli alle 21-vuotiaita, mutta vankeusvangeista vain vajaa prosentti. Alle 18-vuotiaiden osuus vangeista oli vain 0,1–0,2 prosenttia.[12]
Antisosiaalisen käyttäytymisen perinnöllisyys on eri tutkimusten mukaan 30–50 %.[13] Tutkimuksen mukaan vankien sairastavuus on 6–7-kertainen yleisväestöön verrattuna. Päihdeongelmia on 80–85 prosentilla vangeista. Noin joka toisella vangilla on kaksoisdiagnoosi eli päihdehäiriö ja muu mielenterveyshäiriö yhdessä.[14] Puolella on c-hepatiitti.[15]
Suomessa otettiin 1. marraskuuta 2011 käyttöön uusi rangaistusmuoto, valvontarangaistus, jossa tuomittu ei saa poistua kotoaan kuin ennalta sovittuihin paikkoihin, esimerkiksi työhön. Edellytyksenä vankeusrangaistuksen suorittamiseen valvontarangaistuksena on, että tuomio on korkeintaan puoli vuotta.[16]
Ulkomaalaiset vangit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Ulkomaalaisten rikollisuus Suomessa
Ulkomaalaisten vankien määrä on lähes kolminkertaistunut 2000-luvun aikana ja heidän osuutensa kaikista vangeista on noussut 15 prosenttiin. Vuonna 2012 vankien päivittäinen keskimäärä oli 470, mikä oli kuusi prosenttia edellisvuotta enemmän.[1]
Ulkomaalaisia vankeja Suomen vankiloissa 1. toukokuuta 2012 oli 478 henkilöä. Ulkomaalaisista vangeista suurimmat kansallisuusryhmät olivat: Viro 124 vankia, Venäjä 58 vankia, Romania 44 vankia, Liettua 40 vankia ja Ruotsi 28. Vankeusvankeja näistä oli 267. Yleisimmin ulkomaalainen vankeusvanki istui tuomiotaan huumausainerikoksista, 44%, varkaudesta, 15% tai muusta väkivaltarikoksesta, 11%. [1]
Valtiollinen vanki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen lainsäädäntöön sisältyi aikaisemmin käsite valtiollinen vanki. Vuonna 1921 tehdyn rangaistusten täytäntöönpanoasetuksen muutoksen mukaan henkilöä, joka oli vangittu epäiltynä niin sanotusta valtiollisesta rikoksesta (valtiopetos, maanpetos tai vaalirikokset) tai oli tuomittu tällaisesta rikoksesta vapausrangaistukseen, oli pidettävä valtiollisena vankina, ellei hän ollut yksin teoin syyllistynyt muuhun rikokseen. Valtiollinen vanki oli pidettävä vankilassa erillään muista tutkinta- ja rangaistusvangeista ja hänellä oli näihin nähden eräitä erioikeuksia.[17] Muun muassa vuosina 1945–1946 käydyssä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä tuomitut nauttivat sotasyyllisyyslain mukaan valtiollisen vangin oikeuksia.[18] Valtiollisen vangin käsite poistettiin Suomen lainsäädännöstä vuonna 2005.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Rikosseuraamuslaitoksen tilastollinen vuosikirja 2012, viitattu 24.1.2014
- ↑ Marjo-Riitta Antikainen: Sääty, sukupuoli, uskonto. Mathilda Wrede ja yhteiskunnan muutos 1883-1913
- ↑ Foucault, Michel (1980), Tarkkailla ja rangaista. Otava, Helsinki
- ↑ Maailmassa on YK:n mukaan miljoona lapsivankia Helsingin Sanomat 2.10.2008.
- ↑ Lounela, Paavo (2001) Romanit Suomen vankiloissa. Vankeinhoidon koulutuskeskuksen julkaisu 1/2001, Tietosanoma Oy
- ↑ Harva vanki saa peruskoulutodistuksen - Asiantuntija: Opinnot vaativat vangeilta taitoja, joita heistä monella ei ole (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 28.1.2015.
- ↑ Riikka Kostiainen: Yksinäisten syrjäytyneiden miesten asialla (Arkistoitu – Internet Archive) Haaste 2/2005
- ↑ Tiia Palmén: Jopa joka neljännellä vangilla on ADHD – tarkkaavuushäiriö on yksi riskitekijä rikolliselle käyttäytymiselle: "Syyllistyvät useimmin äkillisiin rikoksiin" MTV Uutiset. 29.03.2019. Viitattu 14.4.2019.
- ↑ Mirva Gullman, Kati Sunimento & Pirjo Poutala: Oppimisvaikeuksista vapaaksi (Oppiva) -hankkeen loppuraportti (sivu 7) Kriminaalihuollon tukisäätiön monisteita 3/2011. 2011. Viitattu 14.4.2019.
- ↑ Ylva Ginsberg, Tatja Hirvikoski ( Nils Lindefors: Attention Deficit Hyperactivity Disorder (ADHD) among longer-term prison inmates is a prevalent, persistent and disabling disorder BMC Psychiatry. joulukuu 2010. Viitattu 14.4.2019.
- ↑ Tiina Tuominen: Neurokognitiivisten häiriöiden esiintyvyys miesvangeilla on yleisväestöä suurempaa Turun yliopiston tiedote. 23.4.2018. Arkistoitu 14.4.2019. Viitattu 14.4.2019.
- ↑ Seuraamusjärjestelmä 2015 - kontrollijärjestelmä tilastojen ja tutkimusten valossa Helsingin yliopisto, valtiotieteellinen tiedekunta, kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti. Viitattu 6.10.2019.
- ↑ [1] Jokela Markus (2006) Perimä ja ympäristö antisosiaalisuuden kehityksessä. Teoksessa Honkatukia, Päivi & Kivivuori, Janne (toim.) (2006) Nuorisorikollisuus - Määrä, syyt ja kontrolli. Nuorisotutkimusverkosto, Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 66. Nuorisoasiain neuvottelukunta, julkaisuja 33. ISBN 951-704-323-6 ISSN 0357-0126
- ↑ Oikeusministeri: Vankilassa aloitetun hoidon jatkuttava myös vapautumisen jälkeen (Arkistoitu – Internet Archive) Turun Sanomat 18.10.2012.
- ↑ Ylilääkäri Hannu Lauerma: Vankiloissa on fiksua porukkaa (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 18.5.2013.
- ↑ RISE – Valvontarangaistus (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Otavan iso tietosanakirja, osa 9, palsta 907. Helsinki: Otava, 1965.
- ↑ Yrjö Soini: Kuin Pietari hiilivalkealla, s. 126–127. Helsinki: Otava, 1956.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]