Postmodernismi
Postmodernismi (myös jälki- tai myöhäismodernismi) on 1900-luvun puolivälissä kehittynyt länsimainen aatesuuntaus, jonka keskeisiä piirteitä ovat jyrkkä skeptisyys niin sanottuja ”suuria kertomuksia” kohtaan sekä ontologinen subjektivismi. Postmodernissa ajattelussa kielletään ihmisestä riippumattoman todellisuuden sekä objektiivisen tiedon ja totuuden olemassaolo. Järkeä ja logiikkaa ei pidetä yleispätevinä, ja samoin ihmisen käyttäytymistä ja psykologiaa pidetään sosiaalisina konstruktioina eli sosiaalisen ympäristön tuotteina.[1]
Postmodernismi vaikuttaa suuntauksena filosofiassa sekä taiteessa.[2][3] Postmodernismin syntymiseen vaikutti teollistuneen yhteiskunnan muuttuminen toisen maailmansodan jälkeen. Populaarikulttuurin merkitys kasvoi, viestimet muuttuivat ja kulttuuri kansainvälistyi. Puhutaan myös postmodernista elämäntavasta, jossa kulutuksella ja viestintävälineillä on suuri merkitys ja ainekset eri suunnista sekoittuvat – kuten viihde ja korkeakulttuuri.[2] Postmodernin yhteiskunnan on katsottu koostuvan yhä moninaisemmista ja alati vaihtuvista osakulttuureista.[4]
Postmodernismi on monimerkityksinen ja kiistelty käsite.[4] Eri aloilla ja eri teoreetikoilla moderni ja postmoderni tarkoittavat usein eri asioita.[5] Etuliitteen post- tai jälki- sisältävä käsite postmodernismi tarkoittaa modernismin jälkeen tulevaa aikakautta tai tyyliä. Keskeistä on siis käsitys, että modernismista on siirretty uuteen kauteen. Postmodernismista alettiin keskustella 1960-luvulla Yhdysvalloissa kirjallisuuden tutkimuksessa. 1970-luvulla keskustelu postmodernismista siirtyi arkkitehtuurin ja sitten kuvataiteen aloille. Postmodernista filosofiasta alettiin keskustella 1970- ja 80-luvuilla.[6]
Postmoderni taide
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Postmoderni taide
Postmoderni taide on eri taiteenaloilla, varsinkin kuvataiteissa, arkkitehtuurissa, muotoilussa ja kirjallisuudessa, mutta myös musiikissa, elokuvassa ja teatterissa postmodernismin myötä syntynyt tyyli ja käsitteellinen teoria. Sitä luonnehtii yleinen epäluottamus aatteisiin ja melko vaikeasti määriteltävä suhde siihen, mihin taide perustuu.[7]
Postmodernia taidetta alkoi muodostua 1960-luvulta alkaen. Sille on tyypillistä sekatyylisyys eli lainaukset ja pastissit sekä ironia, huumori ja leikkisyys. Erilaisille tulkinnoille jätetään tilaa. Taiteen prosessi ja uusien työskentelytapojen kokeilu korostuu. Yleistä on myös taiteiden välisten rajojen rikkominen. Installaatioon voi yhdistyä esimerkiksi performanssia, käsitetaidetta ja mediataidetta. Aiheet vaihtelevat suuresti, mutta yhtenä suuntauksena ovat olleet arkiset aiheet ja pinnallisuus. Tähän liittyen arkiesineitä on työstetty niin, että ne muuttuvat yleviksi,[2] tai on huonomaalattu arkisia aiheita.[8]
Tutkijoiden keskuudessa on erilaisia näkemyksiä siitä, missä vaiheessa postmodernismi alkoi todella lyödä läpi länsimaiden taidemaailmassa. Yleensä kuitenkin ajatellaan, että se tapahtui 1980-luvun alkupuolella. Tuona ajanjaksona modernistinen ihanne taiteesta absoluuttisena, ideaalina, puhtaana ja täydellisenä alkoi murentua, ja samoin alkoi romuttua näkemys taiteilijasta vakavahenkisenä ja yhteiskunnasta irrallaan olevana yksilönä.[9]
Postmodernismi ei oikeastaan ole tyylisuuntaus, vaan pikemminkin tapa tehdä taidetta. Postmodernismi hylkää modernismin vakavuuden ja luo taidetta, joka usein rienaa modernin taiteen sääntöjä. Postmodernismille on tavallista, että se yhdistelee vapaasti korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin aineksia, asettaa niitä uusiin yhteyksiin ja muuntelee niiden merkityksiä. Postmoderni taide heijastelee jälkiteollisen ja globalisoituneen kapitalistisen yhteiskunnan monimuotoisuutta sekä sen sosiaalista ja kulttuurista monipuolisuutta.[9]
Postmoderni filosofia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Postmoderni filosofia
Postmodernismi on yhdistetty etenkin ranskalaiseen filosofiaan.[4] Keskeinen postmodernismin edustaja on Jean-François Lyotard[10] Modernilla ja postmodernilla voidaan viitata esimerkiksi taloudellisiin, taiteellisiin tai kirjallisiin ilmiöihin. Lyotard kehitteli postmodernismin käsitettä yhdistämään näitä merkityksiä. Postmodernismi suhtautuu arvostelevasti valistuksen ja modernin ”hankkeisiin”. Lyotardin mukaan modernille ajalle ovat olleet ominaisia ”suuret kertomukset” esimerkiksi valistuksen tavoitteista ihmiskunnan vapauttamiseksi, ja nämä kertomukset ovat menettäneet vakuuttavuutensa.[10] Postmodernistiseen keskusteluun liittyy muun muassa jälkistrukturalismi.[4]
Postmodernismin arvostelijoiden mukaan monet postmodernistit hylkäävät ajattelun ja keskustelun järkiperäisyyden arvioinnin tunnusmerkit. Tämä johtaa heidän mukaansa siihen, että lopulta kuka tahansa voi sanoa tai tehdä mitä vain. Postmodernismin on väitetty johtavan vaaralliseen relativismiin, jossa totuus, järki ja moraali ovat kokonaan suhteellisia.[10][11][12]
Postmoderni kirjallisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Postmoderni kirjallisuus
Postmoderni kirjallisuus on korostanut kirjallisen todellisuuden keinotekoisuutta muun muassa itsensä tiedostavan sepitteellisyyden eli metafiktion kautta. Kirjallisuudessa postmodernismia edustavat esimerkiksi Kurt Vonnegut, John Barth ja Donald Barthelme.[6]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Stokstad, Marilyn and Cothren Michael W. : Art History 4th Edition. 2011. Pearson College Division. ISBN 9780205744220
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Postmodernism Encyclopedia Britannica. Viitattu 20.2.2022. (englanniksi)
- ↑ a b c Vallius, Antti: Postmoderni kuvataide Taidehistorian aikajana. 22.9.2006. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Arkistoitu 25.11.2011. Viitattu 18.3.2011.
- ↑ Vallius, Antti: Modernismi ja postmodernismi Taidehistorian aikajana, tietolaatikko. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 18.3.2011.
- ↑ a b c d Filosofian sanakirja. (Asiantuntija: Eero Ojanen. Laadittu WSOY:n tietosanakirjojen pohjalta. Taskufacta) Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23766-3
- ↑ Modernismi ja postmodernismi (Taidehistoria, aikajana) Jyväskylän yliopisto. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 23.3.2011.
- ↑ a b Hakusana postmodernismi teoksessa Suomalainen tietosanakirja 6, n–reum. Espoo: Weilin + Göös, 1992. ISBN 951-35-4471-0
- ↑ Postmodernism, What is Post-Modernism? Encyclopedia od Irish and World Art. Visual-arts-cork.com. Viitattu 27.2.2011. (englanniksi)
- ↑ Hakusana postmodernismi teoksessa Tietojätti: Yksiosainen tietosanakirja A–Ö. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1991. ISBN 951-20-3794-7
- ↑ a b Stokstad & Cothren 2011, s. 1106
- ↑ a b c Hallamaa, Jaana ym.: Filosofian Odysseia, s. 180–181, 199. Helsinki: Edita, 2005. ISBN 951-37-4332-2
- ↑ Sokal, Alan D. & Bricmont, Jean: Fashionable nonsense: Postmodern intellectuals' abuse of science. New York: Picador, 1998. ISBN 0-312-19545-1 (englanniksi)
- ↑ Penttilä, Risto E. J.: Miksi nettikeskustelu karkaa käsistä? Helsingin Sanomat. 14.10.2011. Viitattu 21.10.2011.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Appignanesi, Richard ym.: Postmodernismi vasta-alkaville ja edistyville. ((Postmodernism for beginners, 1998.) Suomentanut Raija Keni) Helsinki: Jalava, 1998. ISBN 951-887-131-0
- Bauman, Zygmunt: Postmodernin lumo. (Suomentanut Jyrki Vainonen: Toimittaneet Pirkkoliisa Ahponen & Timo Cantell) Tampere: Vastapaino, 1996. ISBN 951-768-002-3
- Jameson, Fredric: Postmodernism, Or the Cultural Logic of Late Capitalism. Duke University Press, 1991. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 20.7.2016). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- Kotkavirta, Jussi & Sironen, Esa (toim.): Moderni/postmoderni: Lähtökohtia keskusteluun. (2. korjattu ja täydennetty painos (1. painos 1986)) Helsinki: Tutkijaliitto, 1989. ISBN 951-9297-77-4
- Lyotard, Jean-François: Tieto postmodernissa yhteiskunnassa. ((La condition postmoderne, 1979.) Käännös: Leevi Lehto) Tampere: Vastapaino, 1985. ISBN 951-9066-13-6
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Postmodernismi Wikimedia Commonsissa
- Pyöriä, Pasi: Postmodernin postmortem: entä nyt kun postmodernikin on jo ajanut ohi? niin & näin 1/1999, 58–62.