Transmodernismi

Transmodernismi on ajattelutapa, jonka sen kannattajat sanovat seuraavan postmodernismia. Transmodernismi vastustaa postmodernismin kehityspessimismiä, täydellistä relativismia ja tieteenvastaisuutta ja kannattaa optimismia, absoluuttisia arvoja ja tiedettä, siirtyen tässä suhteessa takaisin modernismin suuntaan. Toisaalta transmodernismi huomioi jälkiteollisen yhteiskunnan ominaispiirteet, kuten yhteiskunnan pirstaloitumisen samoin kuin kehitykseen liittyvät ympäristö- ym. ongelmat ja eroaa siten postmodernia kritisoivasta (uus)modernismista. Toisin kuin jotkut modernismin muodot, transmodernismi ei aja yhteiskunnan täyttä sekularisaatiota, vaan hyväksyy perinteiset filosofiat ja uskonnot aatteina muiden joukossa.^lähde?

Transmodernismi on yritys korvata sekä modernismi että postmodernismi sulauttamalla ajattelutapoja molemmista.^lähde?

Ajattelijoita

Transmodernismi on filosofisena ajatussuuntana pieni verrattuna postmodernismiin ja varsin uusi pohjoisella pallonpuoliskolla. Siihen liitetään kuitenkin joukko johtavia hahmoja ja filosofeja. Enrique Dusselia pidetään suunnan perustajana. Ken Wilber puolustaa transpersoonallista näkökulmaa ja tunnetaan Integral Theoryn kehittäjänä. Paul Gilroy on pyrkinyt rohkaisemaan transmodernia ajattelua. Ziauddin Sardar on postmodernismin kriitikko, joka on kritiikissään omaksunut transmoderneja jatuksia.

Lähteet

• Cole, Mike: Marxism and Educational Theory: Origins and Issues. Taylor & Francis, 2007. ISBN 978-0-415-33171-5 (englanniksi)
• Huhmarniemi, Raija ym. (toim.): Platonista transmodernismiin : juonteita ihmisyyteen, ihmiseksi kasvamiseen, oppimiseen, kasvatukseen ja opetukseen. Turku: Suomen kasvatustieteellinen seura, 2001. ISBN 952-5401-01-4 (suomeksi)
• Kempas, Mika: Transmodernin ajan missio. Aikuiskoulutuksen maailma, 2005, nro 3, s. 39. Helsinki: Painatuskeskus. ISSN 1236-326X (suomeksi)
• Cole, Mike: Marxism and Educational Theory: Origins and Issues. Taylor & Francis, 2007. ISBN 978-0-415-33171-5 (englanniksi)