Uskontososiologia
Uskontososiologia tutkii uskonnon roolia yhteiskunnassa: sen käytäntöjä, historiallisia taustoja, kehityskulkuja ja yleisiä aiheita. Tutkimuksen painopisteenä on erityisesti uskonnon toistuva rooli yhteiskunnissa ja eri historian aikoina.[1]
Moderni sosiologia alkoi tutkia uskontoa Émile Durkheimin vuonna 1897 julkaistun tutkimuksen myötä, jossa hän käsitteli katolisen ja protestanttisen väestön itsemurhien määriä. Tutkimus oli yhteiskunnallisen tutkimuksen perusteos, joka erotti sosiologian muista tieteenaloista, kuten psykologiasta. Karl Marx ja Max Weber korostivat teoksissaan uskonnon ja taloudellisen tai yhteiskunnallisen rakenteen välistä suhdetta. Nykyisin uskontososiologiassa käsitellään tavallisesti maallistumista eli sekularisaatiota, yksityistä uskontoa ja uskonnon yhtenäisyyttä globalisaation ja monikulttuurisuuden yhteyksissä.
Tutkimusalan luonne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uskonnonsosiologia eroaa uskonnonfilosofiasta siten, että se ei tutki uskonnollisten uskomusten pätevyyttä – tosin useiden keskenään ristiriitaisten opinkappaleiden vertailu voi edellyttää ”metodologista ateismia”.[1] Menetelmälliseksi eli metodologiseksi ateismiksi on kutsuttu tieteellisessä tutkimuksessa vallitsevaa periaatetta, jonka mukaan tapahtumia tutkittaessa ja selitettäessä ei tule ottaa lukuun mitään luontoon ja historiaan kuulumattomia ulkopuolisia, yliluonnollisia vaikuttajia.[2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Berger, Peter L. The Sacred Canopy. Elements of a Sociological Theory of Religion (1967). Anchor Books, 1990. ISBN 0-385-07305-4. (englanniksi)
- ↑ Pihkala, Juha: Johdatus dogmatiikkaan, s. 24, 266. Espoo: Weilin + Göös, 1992. ISBN 951-35-5496-1