Philip Johnson
Philip Johnson | |
---|---|
Philip Johnson toimistossaan vuonna 2002. |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 8. heinäkuuta 1906 Cleveland, Ohio |
Kuollut | 25. tammikuuta 2005 (98 vuotta) |
Ammatti | arkkitehti |
Muut tiedot | |
Merkittävät teokset | Glass House |
Tunnustukset | Pritzker-palkinto 1979 |
Philip Cortelyou Johnson (8. heinäkuuta 1906 – 25. tammikuuta 2005) oli yhdysvaltalainen arkkitehti. Hänelle myönnettiin kaikkien aikojen ensimmäinen Pritzker-palkinto 1979.
Johnson syntyi Clevelandissa, Ohiossa, ja valmistui Harvardin yliopistosta 1930[1]. Hän suunnitteli 1940-luvulta lähtien rakennuksia kaikkialle Yhdysvaltoihin sekä myös ulkomaille, muun muassa Puerta de Europan Madridiin.
Johnson oli MoMA:n pääkuraattori vuoteen 1932[2].
Yksi varhaisista arkkitehtuurisesti merkittävistä teoksista on 1949 valmistunut lasiseinäinen talo Glass House Connecticutin New Canaanissa. Arkkitehti suunnitteli sen omaksi asunnokseen.[2]. Sen omistaa nykyisin National Trust for Historic Preservation.
Philip Johnson oli mukana suunnittelemassa muun muassa Seagram Building -pilvenpiirtäjää New Yorkissa.
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Philip Johnson kuoli 98-vuotiaana tammikuussa 2005. Hän oli homoseksuaali[3], ja hänen pitkäaikainen elämänkumppaninsa David Whitney kuoli vain muutamia kuukausia hänen jälkeensä.[4]
Vuonna 2018 ilmestyneen elämäkerran mukaan Johnsonista on paljastunut uusia piirteitä ammatillisen taidon lisäksi. Hän teki suunnittelutöitä Donald Trumplle jo 1980-luvulla ja ylisti tämän ominaisuuksia. Mutta jo aiemmin Johnson oli ihaillut Adolf Hitleriä nähtyään tämän puhumassa vuonna 1932. Hän lopetti työn MoMA:ssa ja ryhtyi perustamaan Yhdysvaltoihin natsipuoluetta, joka ei kuitenkaan toteutunut. Ajatuksiaan Johnson kirjoitti rasistisia suuntauksia tukevaan lehteen Social Justice. Hän piti 1930-luvulla yhteyttä Saksan natseihin ja halusi vielä toisen maailmansodan puhjettua rakentaa yhteyksiä saksalaisten ja yhdysvaltalaisten natsien välille. Vuonna 1964 hän nosti kirjoituksessan Hitlerin Rooseveltiä paremmaksi. Johnson itse kielsi natsisympatiansa.[2]
Johnson osasi hyödyntää julkisuutta ja kasvatti siten mainettaan. Kriitikko Martin Filler on arvioinut, että Johnsonin suuren persoonan luoma kupla olisi puhjennut hänen kuolemansa jälkeen.[2]
-
Glass House, New Canaan, Connecticut, 1949.
-
Seagram Building, New York, 1958.
-
Amon Carter -museo, Fort Worth, 1961.
-
550 Madison Avenue (entinen AT&T ja entinen Sony-rakennus), New York, 1984.
-
Lipstick Building, 1986.
-
Puerta de Europa, Madrid, 1989–96.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Frank Lamster, The Man in the Glass House: Philip Johnson, Architect of the Modern Century Little, Brown & Company, 2018
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Philip Johnson, Philip Johnson: Philip Johnson Papers in The Museum of Modern Art Archives PJohnsonPapers www.moma.org. Viitattu 30.3.2021.
- ↑ a b c d Vesa Sirén: Suuren arkkitehdin tie kulki natsista Donald Trumpin suosikiksi. Helsingin Sanomat, 8.4.2019, s. B 4–5.
- ↑ Glbtq >> Arts >> Architecture. Glbtq.com. Arkistoitu 18.4.2007. Viitattu 18.2.2023. (englanniksi)
- ↑ David Whitney Obituary. Warholstars News. Kesäkuu 2005. Arkistoitu 13.6.2010. Viitattu 18.2.2023. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Philip Johnson Wikimedia Commonsissa