Suomen Kommunistinen Puolue (1996)

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Pakinkylän Veljet)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Suomen Kommunistinen Puolue
Finlands Kommunistiska Parti

Perustettu 1985 (järjestöjen toimik.)
1986 (SKPy)
1994 (SKP)
1997 (puoluerekisteri)
Puheenjohtaja Liisa Taskinen[1]
Pääsihteeri Tiina Sandberg
Varapuheenjohtajat Mervi Grönfors
Jiri Mäntysalo
Ideologia kommunismi
sosialismi
marxilaisuus
Poliittinen kirjo äärivasemmisto
Toimisto Viljatie 4 B
00700 Helsinki
Äänenkannattaja Tiedonantaja
Jäsenmäärä alle 3 000
Kansanedustajia
0 / 200
(2023)
Europarlamentaarikkoja
0 / 14
(2019)
Kunnanvaltuustot
0 / 8 859
(2021)
Kansainväliset jäsenyydet
Nuorisojärjestö Kommunistinuoret
Kotisivu skp.fi

Suomen Kommunistinen Puolue (lyh. SKP, ruots. Finlands Kommunistiska Parti r.p.) on suomalainen kommunismia kannattava puolue. Nykymuotonsa puolue sai 1990-luvun puolivälissä, kun SKP (yhtenäisyys) (SKPy), poistettuaan nimestään jälkiliitteen, alkoi rakentaa uutta rekisteröityä puoluetta. Vanhan SKP:n, josta SKPy erkani 1980-luvun puolivälissä, poliittinen toiminta lopetettiin vuonna 1990 Vasemmistoliiton perustamisen jälkeen.

Uusi SKP on jäänyt aina ilman kansanedustajia eikä ole myöskään saanut paikkoja aluevaltuustoihin. Vuoden 2021 kuntavaaleissa SKP menetti ensi kertaa kaikki valtuustopaikkansa.

SKP poistettiin puoluerekisteristä vuoden 2019 eduskuntavaalien jälkeen.[2] Vuonna 2020 se kuitenkin keräsi jälleen 5 000 kannattajakorttia ja palasi täten puoluerekisteriin.[3]

SKP vastustaa Suomen Nato-jäsenyyttä ja kannattaa eroamista Euroopan unionista.[4]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Kommunistinen Puolue (yhtenäisyys)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen kommunistisen puolueen 1960-luvulla kärjistyneet sisäiset kiistat olivat repineet puoluetta, mutta varsinainen hajoaminen tapahtui vasta 1980-luvun puolivälissä. Vuonna 1984 pidetyn 20. edustajakokouksen jälkeen sen oppositio eli taistolaiset jäivät ulos puoluejohdosta. Oppositio ei suostunut enemmistön tarjoamaan aiempaa pienempään osuuteen paikoista puoluejohdossa. Opposition hallussa olleet piirijärjestöt käyttivät tämän jälkeen sääntömääräistä oikeuttaan kutsua koolle ylimääräisen edustajakokouksen.[5] Samanaikaisesti SKP:n uusi johto alkoi erottaa oppositiotoimitsijoita, ja opposition hallussa olleiden piirien alueille perustettiin uusia rinnakkaispiirejä.[6] Oppositio suivaantui SKP:n toimenpiteistä, eikä se suostunut osallistumaan maaliskuussa 1985 pidettyyn kokoukseen, johon päästettiin myös rinnakkaispiirit. Edustajakokous vaati vähemmistöä palaamaan ruotuun syksyyn mennessä.[5]

SKP:n keskuskomitea erotti kahdeksan oppositiopiirijärjestöä puolueesta 13. lokakuuta 1985. Oppositio ei tähän suostunut, vaan järjestäytyi 23. marraskuuta 1985 Helsingissä, jolloin perustettiin 65-jäseninen SKP:n järjestöjen toimikunta. Perustettiin myös alueellisia yhtenäisyystoimikuntia. Piirien alaisia jäseniä ja osastoja kehotettiin siirtymään uusiin järjestöihin. Toimikunta kutsui koolle SKP:n järjestöjen edustajakokouksen, joka pidettiin Tampereella 26.–27. huhtikuuta 1986. Edustajien valitseman SKP:n järjestöjen keskuskomitean puheenjohtajaksi valittiin SKP:n entinen varapuheenjohtaja Taisto Sinisalo. Huhtikuussa muodostettiin myös vaalijärjestö Demokraattinen Vaihtoehto eli Deva. Kesäkuussa kymmenen SKDL:n ryhmästä erotettua järjestöjen keskuskomitean kannattajaa järjestäytyi Devan eduskuntaryhmäksi.[6]

SKP jatkoi erottamisia perjantaina 13. kesäkuuta 1986, jolloin puolueesta erotettiin 494 osastoa ja 17 kaupunki- tai aluejärjestöä.[7] Erotettu oppositio otti elokuussa käyttöön nimen Suomen Kommunistinen Puolue (yhtenäisyys) ja se kutsui koolle uuden edustajakokouksen.[6] Puheenjohtaja Sinisalon mukaan sana yhtenäisyys puolueen nimessä ilmensi ”lujaa pyrkimystä koota kaikki SKP:n voimat”.[8] SKPy:n "21." edustajakokous kokoontui Espoossa 5.–7. kesäkuuta 1987.[6] SKPy koki itsensä ainoaksi todelliseksi ja oikeaoppiseksi kommunistiseksi puolueeksi Suomessa. SKP:n puheenjohtaja Arvo Aalto oli sen mukaan kaapannut puolueen laittomasti paperijäsenten avulla.[9]

Oikeustaistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oppositio aloitti oikeustaistelun SKP:tä vastaan heti maaliskuun 1985 ylimääräisen edustajakokouksen jälkeen. Taisto tuotti tulosta, ja joulukuussa 1986 Helsingin raastuvanoikeus julisti sääntömuutokset ja niiden perusteella tehdyt erottamiset mitättömiksi. Hovioikeus vahvisti raastuvanoikeuden päätöksen 11. kesäkuuta 1987 – päivää ennen SKP:n 21. edustajakokousta, joka tämän seurauksena päätti erottaa oppositiojärjestöt uudelleen.[6][7] Heinäkuussa 1988 Korkein oikeus vahvisti päätöksen alkuperäisten erottamisten laittomuudesta. Helmikuussa 1989 raastuvanoikeus tuomitsi laittomiksi myös vuoden 1987 erottamiset. Hovi- ja korkein oikeus vahvistivat tuomion vuonna 1992.[6]

SKPy oli SKP:stä erillinen organisaatio, jolla oli oma riippumaton johtonsa. Jatkuvien oikeusprosessien vuoksi SKPy:n johdon ja järjestöjen asema oli kuitenkin puolivirallinen, mistä johtuen SKPy:tä ei koskaan viety puoluerekisteriin. Se olisi puolueen kannattajien mukaan merkinnyt SKP:n vapaaehtoista luovuttamista revisionistien käsiin. SKPy pyrki osallistumaan SKP:n toimintaan, mutta puolueen enemmistöjohto ei tälle lämmennyt. Tapahtuneiden laittomuuksien ansiosta SKPy:n kannattajat saivat kuitenkin oikeuden osallistua vuoden 1990 edustajakokoukseen[6].

KTP irtautuu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKP:n oppositio alkoi jakautua 1970-luvun loppupuolella ja osa marxismi-leninismin nimeen vannoneista alkoi kritisoida myös opposition johtoa. Tätä jyrkkää linjaa ajoi etenkin Markus Kainulainen ja hänen johtamansa SKP:n Uudenmaan piiri. Kun SKPy päätettiin jättää puoluerekisterin ulkopuolelle, Kainulaisen ryhmä vastusti tätä ja vaati uuden virallisen puolueen perustamista. SKPy:n nähtiin takertuneen yhtenäisyys-tunnukseen tilanteessa, jossa se ei enää vaikuttanut realistiselta.[10] Edustajakokouksessa 1987 SKPy:n johto varoitti tämän linjan kannattajia,[11] mutta nämä eivät noudattaneet kehotuksia, vaan alkoivat organisoida uutta puoluetta. Rauhan ja Sosialismin puolesta – Kommunistinen Työväenpuolue (KTP) perustettiin keväällä 1988. KTP:n perustajat kokivat toiminnallaan turvaavansa itsenäisen marxilais-leniniläisen puolueen olemassaolon Suomessa ja kritisoivat SKPy:tä lähtemisestä revisionistisille gorbatšovilaisille linjoille.[10]

Vaikea yhteiselo Vasemmistoliitossa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1988 SKP:ssä ja SKDL:ssä alettiin keskustella puolueiden yhdistämisestä uudeksi kokonaisuudeksi. SKPy osallistui keskusteluihin, mutta se vastusti kommunistisen puolueen lakkauttamista. SKPy ei halunnut uutta puoluetta, vaan uuden, SKDL:ää laajemman, vaali- ja yhteistyöjärjestön, johon SKP voisi osallistua. Helmikuussa 1990 pidetyssä SKP:n 22. edustajakokouksessa SKPy:n kannattajat estivät enemmistön suunnittelemat sääntömuutokset, joilla puolueen toiminta oli tarkoitus lopettaa.[6] Esko-Juhani Tennilä valittiin SKPy:n puheenjohtajaksi 1989 Jouko Kajanojan erottua. Kajanoja riitautui muiden kanssa SKP:n toiminnan jatkamisesta.[12] Tennilä on kirjoittanut ottaneensa tehtävän vastaan varmistaakseen SKPy:n ja Devan osallistumisen Vasemmistoliitto-hankkeeseen, jos tilaisuus avautuisi.[13]

Vasemmistoliitto perustettiin huhtikuussa 1990 ja puolueeseen päästettiin myös SKPy:n kannattajat. Liiton johtoelimiin valittiin muutamia SKPy:n johdon jäseniä. Kesäkuussa 1990 Deva päätettiin sulauttaa Vasemmistoliittoon. Syksyllä Devan kansanedustajat liittyivät Vasemmistoliiton eduskuntaryhmään; luovuttuaan ensin SKPy:n johtopaikosta osana sopimusta puolueiden yhdistymisestä. Yhteistoiminta ei kuitenkaan sujunut kivuttomasti. Jo 1991 Vasemmistoliiton johdossa alkoi esiintyä vaatimuksia SKPy:n kannattajien erottamisesta.[6] Vaateita esitti muun muassa puoluesihteeri Matti Viialainen.[14] Myös SKPy:n jäsenistöllä oli erilaisia näkemyksiä Vasemmistoliitossa toimimisesta.[15] Yhteistyöstä neuvoteltiin ahkerasti,[16] mutta Vasemmistoliiton puoluekokous päätti kesäkuussa 1995 kieltää kaksoisjäsenyyden. Kommunisteja oli alettu erottaa puolueesta huhtikuussa.[6] Kiista johti SKPy:n kannattajien poistumiseen Vasemmistoliiton toiminnasta ja puolueiden välit viilenivät. Toisaalta monet 1980-luvulla SKPy:ssä ja Devassa toimineet menivät aktiivisesti mukaan Vasemmistoliiton toimintaan.

Uusi SKP

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Organisaation luonti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1990-luvun puolivälissä SKP:n uudistumista korostettiin uudella puoluetunnuksella.

Elokuun 1993 puoluekonferenssissa SKP(y) esitti SKP:n toimintaa jatkavan edustajakokouksen koolle kutsumista. Kokous pidettiin marraskuussa 1994 ja edustajat päättivät uuden rekisteröidyn puolueen perustamisesta sekä hyväksyivät puolueelle uuden ohjelman.[6] Tästä kokouksesta lähtien yhtenäisyys-lisäystä ei enää käytetty.[17] Joulukuussa 1995 uuden SKP:n hallussa olleet vanhan SKP:n piirijärjestöt esittivät Heljä Ketolan johtamalle SKP:n keskuskomitealle ylimääräisen edustajakokouksen pitämistä. Keskuskomitea vastusti esitystä ja asia vietiin oikeuteen, mutta Uudenmaan lääninhallitus päätti hyväksyä kokouksen pitämisen toukokuussa 1996. Korkein hallinto-oikeus vahvisti päätöksen ja edustajakokous pidettiin elokuussa. SKP:n enemmistöjohto lopetti taistelun puolueesta.[6]

Muodollisesti SKP:n uusi järjestörakenne luotiin Pakinkylän Veljet -urheiluseuran pohjalle. Seuran nimi sääntöineen muutettiin Suomen Kommunistiseksi Puolueeksi sen jälkeen, kun yhdistysrekisterissä ollut – 1992 konkurssiin haettu – vanha SKP oli nimetty Järjestöyhdistys Tähdeksi vuoden 1996 ylimääräisessä edustajakokouksessa. Järjestöjä kierrätettiin, koska uusi SKP ei halunnut ottaa vastuulleen vanhan SKP:n 1980-luvun sijoitusseikkailuissa syntyneitä velkoja.[18][19] Nimen vaihtaneen edustajakokouksen jälkeen kutsuttiin koolle uusi ja epävirallinen SKP:n toiminnan jatkamista tahtovien järjestöjen kokous, jossa puolueelle hyväksyttiin uudet säännöt, ohjelma ja johto. Kyseisen kokouksen jälkeen Pakinkylän Veljet piti oman sääntömääräisen kokouksensa, hyväksyi edeltäneen kokouksen päätökset sääntöineen ja otti SKP:n piirijärjestöt jäsenikseen.[20]

Puoluerekisterissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uusi SKP merkittiin puoluerekisteriin helmikuussa 1997. Se ei ole saanut eduskuntavaaleissa yhtään kansanedustajaa ja vuosina 2003 ja 2011 puolue on pudonnut puoluerekisteristä sekä palannut takaisin kerättyään uudet 5 000 kannattajakorttia.[18][21] Vuonna 2019 puolue putosi jälleen puoluerekisteristä, mutta palasi sinne jälleen 2021.[2]

Kesällä 2005 SKP:n puoluetoimisto muutti Petter Wetterin tieltä uusiin toimitiloihin Haapaniemenkadulle Helsingin Hakaniemeen.[22] Syyskuussa 2005 puolue katsoi tulleensa yhden vaiheensa päätökseen, kun ”kommunistisen puolueen olemassaolon turvaaminen” nähtiin toteutetuksi.[23]

2000-luvun alussa SKP osallistui Pysäyttäkää sota -verkoston toimintaan. Verkosto järjesti mielenosoituksia muun muassa Irakin sotaa vastaan.[24]

Organisaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yrjö Hakanen johti puoluetta vuosina 1990–2013.[25]
Puheenjohtajat[25]
1986–1988 Taisto Sinisalo [6]
1988–1989 Jouko Kajanoja [6]
1989–1990 Esko-Juhani Tennilä [6]
1990–2013 Yrjö Hakanen [6][26]
2013–2022 Juha-Pekka Väisänen [27]
2022→ Liisa Taskinen [1]
Pääsihteerit[25]
1986–1988 Jouko Kajanoja [6]
1988–1990 Yrjö Hakanen [6]
1990–2010 Arto Viitaniemi [6]
2010–2013 Juha-Pekka Väisänen
2013–2016 Heikki Ketoharju [6]
2016–2018 Petra Packalén [6]
2018→ Tiina Sandberg [28]
Varapuheenjohtajat[25]
1986–1988 Yrjö Hakanen 1. vpj. [26]
1986–1987 Marita Virtanen 2. vpj. [6]
1987–1989 Marja-Liisa Löyttyjärvi
2. vpj. 		[6]
1988–1989 Esko-Juhani Tennilä [6]
1990–1991 Kristiina Nieminen [6]
1991–? Kirsti Kasnio [6][15]
1994–2004 Riitta Tynjä
2004–2007 Kaija Kiessling
2007–2013 Lena Huldén
2013–2016 Emmi Tuomi [27]
2013–2016 Pauli Schadrin [27]
2016–2019 Miguel López [26]
2016–2019 Susanna Rissanen [6]
2019–2022 Liisa Taskinen
2020→ Mervi Grönfors
2022→ Jiri Mäntysalo [1]

SKP:n korkein päättävä elin on joka kolmas vuosi koolle kutsuttava edustajakokous, joka valitsee puolueen päätöksentekoelimet kuten keskuskomitean (30–50 jäsentä), joka puolestaan valitsee poliittisen toimikunnan (10 jäsentä) ja puoluejohdon keskuudestaan. Edustajakokousedustajat valitaan osastoittain jäsenäänestyksellä. Osasto saa yhden edustajan alkavaa 20 jäsentä kohti. Piiri- ja aluejärjestöt valitsevat yhden edustajan kukin[29]. SKP:llä on 14 piirijärjestöä ja yli sata perusosastoa.[30]

SKP(y) koki jatkavansa SKP:n toimintaa ja puolue peri siten vanhan SKP:n leniniläisen järjestörakenteen eli demokraattisen sentralismin ja vuoden 1957 säännöt. Säännöt uudistettiin vuonna 1996[29].

SKP:n mukaan puolueella on nykyään vajaat 3 000 jäsentä.[30] Vuoden 2005 arvio oli lähes 4 000.[31] Vuonna 1999 SKP:n verkkosivut kertoivat 5 000 jäsenestä.[32] Verkkouutisten mukaan jäseniä oli elokuussa 1997 8 000.[33] Vuonna 1991 jäseniä oli 10 000.[34] Vuonna 1986 vanhasta SKP:stä lähti erotettujen 494:n järjestön mukana noin 11 000 jäsentä.[35] Vuoden 2004 edustajakokouksen yhteydessä puheenjohtaja Hakanen totesi keskuskomitean poliittisessa selostuksessa että "kuluneella edustajakokouskaudella puolueemme jäsenmäärä on kääntynyt pitkästä aikaa hienoiseen kasvuun".[36] Kuntavaaleissa SKP:lla on ollut ehdokkaita omalla listalla noin 50 kunnassa.[37][38][39]

Puolueen varallisuus koostuu muun muassa vanhojen SKP:n piirijärjestöjen kiinteistöomistuksista, joihin keskusjärjestön konkurssi ei vaikuttanut. Puolue omistaa myös testamenttilahjoituksina saatuja asuntoja.[40] Puolueen talous joutui kriisiin Neuvostoliiton lopettamisen myötä. Konkurssin tekivät 1990-luvun alussa Kirjapaino Kursiivi ja matkatoimisto Ystävyysmatkat[17] sekä Tiedonantajayhdistys ja Kommunististen järjestöjen tuki.[41] SKP(y) joutui myymään omistuksiaan. Vuonna 1992 SKP(y):n budjetti oli noin puoli miljoonaa markkaa. Tästä puolet katettiin jäsenmaksuilla.[34]

SKP:n äänenkannattaja on perjantaisin ilmestyvä Tiedonantaja,[42], joka aloitti ilmestymisensä SKP:n opposition lehtenä vuonna 1968.[43] Lehti on ilmestynyt tauotta ja sen nykyinen päätoimittaja Petra Packalén valittiin tehtävään 2018. Eräät SKP:n piirijärjestöistä julkaisevat harvoin ilmestyviä omia lehtiään, kuten Eespäin (Helsinki)[44], Näköala (Tampere)[45] ja Työn Valta (Häme)[46].

SKP on Demokraattisen sivistysliiton (DSL) jäsenjärjestö.[47] Vuonna 1986 perustettu[48] sivistysjärjestö toimii samassa osoitteessa kuin SKP[49] ja se kokoaa yhteen puoluetta lähellä olevien järjestöjen opintotoimintaa.

Piirijärjestöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKP:llä on piirijärjestö kaikissa Manner-Suomen vaalipiireissä. Vahvinta puolueen kannatus on ollut Pirkanmaalla, Keski-Suomessa ja Helsingissä.[50] Eräät piireistä ovat vanhasta SKP:stä 1980-luvulla erotettuja yhdistyksiä,[6] joiden historia ulottuu SKP:n alkuaikoihin asti.

Edustajakokoukset[25]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1987 5. – 7. kesäkuuta Espoo SKPy:n 21. edustajakokous[51]
1988 27. – 28. elokuuta Turku SKPy:n edustajakokous (puoluekonferenssi)
1991 18. – 19. toukokuuta Lahti SKPy:n edustajakokous
1993 28. – 29. elokuuta Helsinki SKPy:n edustajakokous (puoluekonferenssi)
1994 26. – 27. marraskuuta Helsinki SKP:n toimintaa jatkava edustajakokous
1996 31. elokuuta Helsinki SKP:n ylimääräinen edustajakokous
1998 6. – 7. kesäkuuta Helsinki[52]
2001 19. – 20. toukokuuta Turku
2004 15. – 16. toukokuuta Vantaa
2007 9. – 10. kesäkuuta Helsinki
2010 15. – 16. toukokuuta Vantaa[53]
2013 8. – 9. kesäkuuta Vantaa[54]
2016 4. - 5. kesäkuuta Turku[55]
2019 15. - 16. kesäkuuta Porvoo[56]
2022 11. - 12. kesäkuuta Kotka[57]

Kansainväliset yhteydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKP:lla on suhteet moniin kommunistisiin ja vasemmistopuolueisiin ympäri maailmaa. Vuonna 2009 SKP hyväksyttiin Euroopan vasemmistopuolueen täysjäseneksi. Puolue oli tätä ennen tarkkailijana vuodesta 2005. SKP osallistuu myös kommunististen puolueiden vuosittaisiin neuvottelukokouksiin ja sosiaalifoorumien toimintaan.[58][59] SKP:n edustajakokouksiin lähettävät vierailijoita tai tervehdyksiä lukuisat kommunistiset puolueet. Vuoden 2007 edustajakokoukseen osallistui 14 ulkomaista delegaatiota ja sille lähetti tervehdyksen 32 puoluetta[60]. Hallitsevista puolueista SKP:n edustajakokouksiin ovat osallistuneet tai lähettäneet tervehdyksensä Kiinan (KKP), Vietnamin (VKP) ja Kuuban (KKP) kommunistiset puolueet.[60]

SKP(y):llä oli erittäin läheiset suhteet Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen aina Neuvostoliiton lakkauttamiseen asti. Puolueilla oli yhteistyöohjelma.[61] Puolue oli Gorbatšovin perestroikan puolella, mutta kritisoi niitä, jotka väittivät olleensa gorbatšovilaisia jo ennen tämän 1985 alkanutta hallintokautta[62]. SKP(y) kritisoi SKP:tä neuvostovastaisuuksista ja toimi myönteisen NKP-kuvan asianajajana Suomessa. SKP(y) sai NKP:lta taloudellista avustusta. Kun oppositio erotettiin SKP:stä siirrettiin esimerkiksi Sputnik-lehden painaminen SKP:ltä oppositiolle.[63] Vuonna 1990 puheenjohtaja Hakanen sai NKP:ltä ainakin 2,8 miljoonaa markkaa SKP(y):n käyttöön. Vuonna 1991 NKP oli 26 miljoonaa markkaa velkaa kommunistien omistamalle Print-yhtiöt-osakeyhtiölle.[64] Vuonna 1991 Moscow News julkaisi asiakirjan, josta selvisi KGB:lle Suomessa työskennelleen neuvostodiplomaatin luovuttaneen yli miljoona markkaa SKP(y):n johtajille. Asian paljastuttua suomalaiset vaativat diplomaatin vaihtoa, mikä tapahtuikin.[65] NKP:n kansainvälistä avustusrahastoa johtaneen Anatoli Smirnovin mukaan vähemmistökommunistit saivat tukea 1979–1990 vuosittain noin 7 miljoonaa markkaa.[66]

Neuvostoliiton lakkauttamisen jälkeen SKPy solmi suhteet Venäjän federaation kommunistiseen puolueeseen (VFKP) ja Sosialistiseen työväenpuolueeseen.[67][68] VFKP:n kanssa SKP:llä oli yhteistyötä myös piiritasolla. Puolueiden tapaamisista annettiin yhteisiä kannanottoja. Puolueilla oli erimielisyyksiä muun muassa asennoitumisesta nationalismiin ja Tšetšenian sotiin.[69] Alkuvuonna 1994 Obninskissa pidetyssä kansainvälisessä konferenssissa SKPy sopi informaation vaihdosta ja yhteyksistä Puolan sosialidemokraattisen puolueen, Romanian sosialistisen puolueen ja Armenian kommunistisen puolueen kanssa.[70]

NKP:n ohella SKP(y) piti usein yhteyttä Itä-Saksan kommunistipuolueeseen.[71]

Nuorisotoiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKP:n nuorisojärjestö Kommunistinuoret perustettiin marraskuussa 2019. Sitä ennen puolueella ei ollut omaa nuorisojärjestöä, mutta monet puolueen nuoret jäsenet olivat aktiivisia puoluepoliittisesti sitoutumattomassa Kommunistisessa nuorisoliitossa (KomNL). Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa KomNL tuki kaikkia vaaleihin osallistuneita kommunistisia puolueita. Ennen eduskuntavaaleja 2003 KomNL toivoi kaikkien kommunistien yhdistävän rivinsä SKP:n listalle[72]. KomNL lopetti toimintansa vuonna 2019lähde?.

1980-luvulla SKP(y):n nuoret toimivat Vallankumouksellisessa nuorisoliitossa (VKN), joka perustettiin Suomen demokraattisen nuorisoliiton (SDNL) erotettua SKP:n opposition kannattajat 1986.[73][74] VKN lakkautettiin 1990 liiton kannattajien palatessa SDNL:ään. SKP:n kannattajat lähtivät omille teilleen jälleen vuonna 1995 SDNL:n liittokokouksen päätettyä lähentää suhteitaan Vasemmistoliittoon. Perustettiin Kommunistinuoret, jonka puheenjohtaja Juhani Lohikoski kuului SKP:n keskuskomiteaan. Kommunistinuoret suuntautui Lohikosken johdolla pian kohti trotskilaisuutta ja SKP:tä lähellä olleet irtautuivat järjestön toiminnasta, kun se 1998 vaihtoi nimensä Sosialistiliitoksi. Elokuussa 2000 SKP:tä lähellä olleet nuoret perustivat Kommunistisen nuorisoliiton, johon kuului myös KTP:n jäseniä ja puolueisiin sitoutumattomia.lähde?

SKP:n opiskelijajäsenet toimivat erilaisissa vasemmistolaisissa yhteistyöjärjestöissä ja KomNL:ssä. 1980-luvulla SKP(y):n opiskelijat vaikuttivat Sosialistisessa opiskelijaliitossa. SKP on järjestänyt varhaisnuorisotoimintaa Suomen demokratian pioneerien liitosta (SDPL) erotettujen pioneeriyhdistysten puitteissa.lähde?

Naiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Demokraattinen naisverkosto on 24. syyskuuta 2005 perustettu maanlaajuinen yhteenliittymä, jonka toimintaan SKP:n naisjäsenet aktiivisesti osallistuvat. Verkostoa johtaa Kaija Kiessling. Myös muut puheenjohtajiston jäsenet ovat puolueen jäseniä.[75]

Naisten demokraattinen toimintakeskus oli 1980-luvun jälkipuoliskon toiminut SKP(y):n ja sen johtaman Devan naisten järjestö, joka muodostettiin 1986, kun SKP:n opposition kannattajat erotettiin Suomen Naisten Demokraattisen Liitosta.[76]

Politiikka ja ohjelmat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SKP:n nykyinen, vuonna 2007 uudistettu, puolueohjelma hyväksyttiin alun perin SKP:n toimintaa jatkaneessa edustajakokouksessa vuonna 1994. Ohjelman johdannossa SKP:n kerrotaan haluavan rakentaa maailmaa, joka olisi ”vapaa rahan vallasta, työttömyydestä, eriarvoisuudesta, ympäristön tuhoutumisen uhkista ja sodista.” Puolueen päämääriksi ilmoitetaan ”suomalainen hyvinvointiyhteiskunta, demokraattinen ja solidaarinen Eurooppa, uudenlainen inhimillinen sivilisaatio, sosialismi ja kommunismi.”[77]

Toisin kuin SKPy aiemmin,[78] nykyinen SKP ei määrittele itseään marxilais-leniniläiseksi puolueeksi. Puolueohjelmassa mainitaan kuitenkin tarve kehittää ”marxilaista ja leniniläistä” teoriaa, jota kerrotaan tarvittavan ”monimutkaisen ja ristiriitaisen todellisuuden tutkimiseen, luokkataistelun kokemusten yhteenvetoon sekä yhteiskunnan ja maailman muuttamiseen.”[77]

SKP:lla on puolueohjelman lisäksi lukuisia erityisohjelmia. Vuonna 2006 hyväksytyssä aloitteessa ”toimeentulon perusturvan takaamiseksi jokaiselle” ehdotettiin 800 euron perusturvaa, jota maksettaisiin niille kansalaisille, joilla ei ole mahdollisuutta osallistua työelämään tai muutoin saada toimeentuloaan.[79] Niin sanottu Tampereen Uusi Punainen Julistus esitettiin helmikuussa 2003 juhlittaessa Forssan kokouksesta kulunutta sataa vuotta. Julistuksessa kerrottiin vanhan työväenliikkeen ”Irti porvareista” -tunnuksen olevan edelleen ajankohtainen ja väitettiin eduskunnassa olevien vasemmistopuolueiden unohtaneen kyseisen seikan.[80] Vuonna 2001 SKP teki yksityiskohtaisen ehdotuksen työaikalain muuttamisesta. Lakiesityksessä vaadittiin yleisen työajan lyhentämistä kuuteen tuntiin päivässä ja 30 tuntiin viikossa ansiotasoa alentamatta. Ehdotusta perusteltiin muun muassa työllisyydellä ja työntekijöiden hyvinvoinnilla. Esityksessä viitattiin Ranskan antamaan esimerkkiin.[81]

Monissa SKP:n asiakirjoissa vedotaan ympäristöarvojen puolesta. Puolueohjelmassa kerrotaan, ettei ihminen saa suhtautua luontoon vain välineenä. Luonnonvaroja ja uusiutumattomia energialähteitä on SKP:n mukaan säästettävä tuleville sukupolville samalla, kun kehitetään ympäristöystävällistä teknologiaa ja edistetään kierrätystä. Tämän kerrotaan vaativan muutoksia talouden rakenteissa ja itse kunkin omassa elämässä.[77] SKP:n asiakirjassa Tarvitaan energiatalouden rakennemuutos - ei uutta ydinvoimaa on tuotu esiin puolueen ydinvoimaa vastustava kanta. Puolueen mukaan ydinvoiman lisärakentaminen merkitsee kestävän sosiaalisen ja ekologisen muutoksen uhraamista lyhyen tähtäimen voitontavoittelulle.[82]

Vaalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tulokset
Eduskuntavaalit
Vuosi Edustajat Äänet
1999 0 20 442 0,76 % [83]
2003 0 21 079 0,76 % [84]
2007 0 18 277 0,66 % [85]
2011 0 9 232 0,31 % [86]
2015 0 7 529 0,25 % [87]
2019 0 4 305 0,14 % [88]
2023 0 3 044 0,10 % [89]
Kuntavaalit
Vuosi Valtuutetut Äänet
2000 14 10 460 0,47 % [90]
2004 16 12 844 0,53 % [91]
2008 9 13 986 0,55 % [92]
2012 9 11 174 0,45 % [93]
2017 2 7 600 0,30 % [94]
2021 0 2 073 0,06 % [95]
Europarlamenttivaalit
Vuosi Mepit Äänet
1999 0 7 556 0,61 % [96]
2004 0 10 134 0,61 % [97]
2009 0 8 089 0,49 % [98]
2014 0 5 932 0,34 % [99]
2019 0 3 532 0,20% [100]
2024 0 2 815 0,2 % [101]
Aluevaalit
Vuosi Paikat Äänet
2022 0 1 847 0,1% [102]

SKP osallistuu omilla listoillaan eduskunta-, europarlamentti- ja kuntavaaleihin. Viimeisimpiin presidentinvaaleihin SKP ei ole pyrkinyt asettamaan omaa ehdokasta. SKP ei ole saanut ehdokkaitaan läpi valtakunnallisissa vaaleissa. Syksyn 2012 kuntavaaleissa puolue sai yhdeksän valtuutettua, mutta keväällä 2017 vain kaksi valtuutettua sekä Uudessakaupungissa vasemmistoliiton kanssa solmitun vaaliliiton avulla ensimmäisen varavaltuutetun paikan. Ammattiyhdistysten ja osuusliikkeiden vaaleihin SKP on osallistunut erilaisilla yhteislistoilla.

SKP osallistui ensimmäisen kerran eduskuntavaaleihin vuonna 1999. SKP teki vaaliliittoja Muutos 99 -liikkeeseen kuuluneiden puolueiden kanssa. Kyseessä oli myös ensimmäinen kerta, kun äänestäjillä oli mahdollisuus äänestää suoraan SKP-nimisen puolueen ehdokkaita. SKP:n kannatus vuosien 1999 ja 2003 eduskuntavaaleissa oli 0,76 %. Vaaleissa 2007 ääniosuus ja -määrä vähenivät hieman, minkä jälkeen ääniosuus ja -määrä ovat huvenneet jokaisissa eduskuntavaaleissa verrattuna edellisiin. Vuonna 2019 puolueen ääniosuus oli 0,14 %.

Vuoden 2003 eduskuntavaaleissa SKP:lle keräsi eniten ääniä rock-muusikko Kari Peitsamo (1 803 ääntä)[103], vaaleissa 2007 rap-artisti Seppo "Steen1" Lampela (1 842)[104] ja vaaleissa 2011 kaupunginvaltuutettu, yhteiskuntatieteiden tohtori Jari Heinonen (798 ääntä).[105]

Kuntavaaleissa SKP on saanut edustajiaan läpi noin kymmenellä eri paikkakunnalla. Syksyllä 2008 SKP:n listoilta valittiin yhdeksän valtuutettua.

Erityisen vahvaa puolueen kannatus on ollut aiemmin Nokialla, missä SKP:n valtuustoryhmään kuului kolme valtuutettua kaudella 2013–2017.[106] Lisäksi Jyväskylässä SKP:n ryhmässä oli kaudella 2005–2008 kolme valtuutettua vasemmistoliittolaisen loikattua kommunistien riveihin.[107] SKP on solminut vaaliliittoja joidenkin muiden pienpuolueiden, varsinkin KTP:n, kanssa. Yhteistyö on kuitenkin ollut paikallista. Ennen eduskuntavaaleja 2007 SKP:n listoilla esiintyi Kommunistien liiton jäseniä, jotka kuitenkin perustivat syksyllä 2006 Suomen työväenpuolueen (STP), mitä SKP:n Tiedonantajassa pidettiin hajottavana toimenpiteenä[108]. SKP ja STP ovat tehneet joitakin vaaliliittoja.[38] Europarlamenttivaaleissa 2014 STP asetti ehdokkaita SKP:n listalle.[109] Vasemmistoliitto ei ole ollut kiinnostunut vaaliyhteistyöstä kommunistien kanssa,[110] mutta kuntavaaleissa puolueilla on ollut vaaliliittoja muutamilla paikkakunnilla.[38]

HOK-Elannon edustajistoon valittiin vuoden 2008 vaaleissa Yrjö Hakanen.[111] Kommunistien ja edistysmielisen osuustoiminnan listalla olivat mukana myös KTP:n ehdokkaat.[112][113] Vuoden 2012 HOK-Elannon vaaleihin SKP osallistui jälleen yhteisellä listalla nimeltä Kommunistit ja edistysmieliset, SKP ja KTP. Vaaliohjelmassa vaadittiin mm. edullista ja reilua lähikauppaa.[114] Vuonna 2020 SKP:llä oli oma ehdokaslista ja vaaliliitto KTP:n listan kanssa. Yrjö Hakanen edusti kommunisteja Elannon edustajistossa vuodesta 1999[26] kunnes putosi edustajistosta vuoden 2020 vaaleissa.[115]

Rakennusliiton edustajistoon valittiin SKP:n ja KTP:n yhteislistalta (Kommunistien ja sitoutumattomien vaaliliitto) kolme edustajaa vuonna 1999 ja kaksi vaaleissa 2007 (Uusi suunta Rakennusliittoon –vaaliliitto).[116] Metalliliiton vaaleihin SKP on osallistunut Jäsenvaltaa Metalliin -nimisessä (2004)[117] ja Itsenäisen Metallin puolesta -nimisessä vaaliliitossa (2008, 1 paikka)[118]. Vuonna 2012 Metallin jäsenten ääni -vaalilistalta valittiin kaksi edustajaa Metalliliiton liittokokoukseen.[119]

Rekisteröimättömänä puolueena SKPy ei osallistunut vaaleihin itsenäisesti, vaan tätä varten perustettiin Demokraattinen Vaihtoehto keväällä 1986. Kesällä 1986 kymmenen SKDL:n eduskuntaryhmästä erotettua kansanedustajaa muodosti Devan eduskuntaryhmän. Deva oli SKPy:n vastine SKP:n SKDL:lle ja sen oli tarkoitus kerätä yhteen SKPy:n liittolaisia. Deva sai vuoden 1987 eduskuntavaaleissa neljä kansanedustajaa. 1988 presidentinvaaleissa Devan ehdokas Jouko Kajanoja sai 1,6 prosenttia äänistä. Saman vuoden kunnallisvaaleissa Devan listoilta valittiin 127 valtuutettua. Deva lakkautettiin Vasemmistoliiton perustamisen jälkeen loppuvuodesta 1990. Kunnallisvaaleissa 1992 Vasemmistoliiton listoilta valittiin valtuustoihin kymmeniä SKPy:n jäseniä[120].

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Liisa Taskinen on valittu SKP:n uudeksi puheenjohtajaksi Tiedonantaja 12.6.2022. Viitattu 12.6.2022.
  2. ↑ a b Kaksi puoluetta poistettiin puoluerekisteristä Vaalit.fi. 3.6.2019. Oikeusministeriö. Viitattu 3.6.2019.
  3. ↑ SKP sai kannattajakortit kasaan ja palaa puoluerekisteriin Tiedonantaja. 22.12.2020. Viitattu 22.12.2020.
  4. ↑ http://www.skp.fi/ohjelmat.php?juttu=232 (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ a b Kevin Devlin: Hard Times for Finland's Capitalist Communists (Arkistoitu – Internet Archive) (RAD Background Report/110 16.6.1988)
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab Poliittinen kalenteri: SKP:n hajotuksesta puolueen uudelleenrekisteröintiin. teoksessa Kolme kirjainta. SKP:n yhdeksän vuosikymmentä Marxilainen foorumi 43 (TA-Tieto 2008), s. 154–164.
  7. ↑ a b Sääntöjä rikkoneiden järjestöjen erottaminen. Teoksessa SKP:n 21. edustajakokous (SKP 1987), s. 94.
  8. ↑ Taisto Sinisalo: SKP:n järjestöjen keskuskomitean selostus SKPy:n 21. edustajakokoukselle. Teoksessa Suomen Kommunistisen Puolueen (yhtenäisyys) 21. edustajakokous 5.–7.6.87 Dipoli, Espoo (SKPy 1987), s. 37.
  9. ↑ ks. SKP:n järjestöjen edustajien kokous 26.–27.4.1986 Tampere (SKP:n järjestöjen keskuskomitea 1986); Suomen Kommunistisen Puolueen (yhtenäisyys) 21. edustajakokous 5.–7.6.87 Dipoli, Espoo (SKPy 1987); Yrjö Hakanen: Kenen asialla kommunistit? Teoksessa Entäs kun tulee se yhdestoista? Suomettumisen uusi historia (Toim. Johan Bäckman) (WSOY 2001), s. 459.
  10. ↑ a b Heikki Männikkö: Suomen kommunistisen liikkeen historiaa 1960 – 1980 -luvuilta (Jäänmurtaja 2/2006) aiemmin toiminut linkki: http://www.mlys.net/murtaja/jm4.pdf (Arkistoitu – Internet Archive) (luettu 1.1.2007)
  11. ↑ Taisto Sinisalo: SKP:n järjestöjen keskuskomitean poliittinen selostus SKP(y):n 21. edustajakokoukselle. Teoksessa Suomen Kommunistisen Puolueen (yhtenäisyys) 21. edustajakokous (SKPy 1987), s. 37-39.
  12. ↑ Matti Virtanen: Moskovan outo viesti (Helsingin Sanomat 16.8.1992)
  13. ↑ Esko-Juhani Tennilä: Švejkin poika (Otava 2004), s. 255–256.
  14. ↑ Taistolaisilla edessä häätö vasemmistoliitosta vaalien jälkeen (Helsingin Sanomat 2.2.1991)
  15. ↑ a b Pekka Vuoristo: Kysymys vasemmistoliitosta hallitsi taistolaiskommunistien kokousta. Skp-y lähti etsimään uudenlaista sosialismia veteraanien nurinasta huolimatta (Helsingin Sanomat 20.5.1991)
  16. ↑ Pekka Vuoristo: Vasemmistoliitto ja Skp-y ovat etsineet sopua järjestöriitaan (Helsingin Sanomat 18.3.1994)
  17. ↑ a b Pekka Vuoristo: Kommunistit vaaleihin Pekkasen työryhmän esityksiä vastustamalla Idänkaupan romahdus puraisi Skp-y:n taloutta (Helsingin Sanomat 28.11.1994)
  18. ↑ a b Puoluerekisteriin merkityt ja siitä poistetut puolueet (Oikeusministeriö)
  19. ↑ Arto Astikainen: Skp nousee haudasta. Puheenjohtaja Yrjö Hakanen näkee jo ennusmerkkejä radikalismin tulosta Suomeen (Helsingin Sanomat 24.11.1996)
  20. ↑ "Uuden SKP:n" synnytystuskat (Työkansan Sanomat 12/1996)
  21. ↑ Kolme puoluetta pois puoluerekisteristä
  22. ↑ Rekisteröidyt puolueetOikeusministeriö 25.10.2005; Oikeusministeriö 24.11.2005
  23. ↑ Tiedonantaja ?.9.2005
  24. ↑ Pysäyttäkää sota -verkostossa mukana Pysäyttäkää sota -verkosto 2004
  25. ↑ a b c d e Poliittinen kalenteri: SKP:n hajotuksesta puolueen uudelleenrekisteröintiin. teoksessa Kolme kirjainta. SKP:n yhdeksän vuosikymmentä Marxilainen foorumi 43 (TA-Tieto 2008), s. 154–164.
  26. ↑ a b c d CV (Arkistoitu – Internet Archive) (www.yrjohakanen.fi 2008)
  27. ↑ a b c Pajunen, Ilpo: Käsitetaiteilija SKP:n johtoon Yle Uutiset. 9.6.2013. Viitattu 9.6.2013.
  28. ↑ Tiina Sandberg valittiin SKP:n pääsihteeriksi tiedonantaja.fi. 19.5.2018. Viitattu 11.1.2020.
  29. ↑ a b SKP:n säännöt[vanhentunut linkki] (SKP 2001)
  30. ↑ a b Tieto SKP:stä (Arkistoitu – Internet Archive) SKP 2010
  31. ↑ Some facts about the CPF (www.skp.fi 2005)
  32. ↑ Some facts about the CPF (www.skp.fi 1999)
  33. ↑ SKP haluaa koota laajan punavihreän opposition (Arkistoitu – Internet Archive) (Verkkouutiset 1997)
  34. ↑ a b Skp-y pohjustaa jatkoa kommunistipuolueelle. Ensi askeleena ”avoin puoluekonferenssi” syksyllä (Helsingin Sanomat)
  35. ↑ Matti Hyvärinen & Jukka Paastela: Failed attempts at modernization – The finnish communist party. Teoksessa Communist parties in western europe. Decline or adaptation (toim. Michael Waller & Meindert Fennema) (Basil Blackwell 1988), s. 120.
  36. ↑ Yrjö Hakanen: Keskuskomitean poliittinen selostus SKP:n edustajakokoukselle. Teoksessa SKP:n edustajakokous 15.–16.5.2004 Tikkurila, Vantaa (SKP 2003), sivu 19.
  37. ↑ Kunnallisvaalit 1976-2017, puolueiden kannatus: SKP 2000–2017 (Arkistoitu – Internet Archive) Tilastokeskus 2017
  38. ↑ a b c SKP:n ehdokkaat kunnittain vaaleissa 2008 (Arkistoitu – Internet Archive) SKP 2008
  39. ↑ SKP:n tulokset kuntavaaleissa 2004 (Arkistoitu – Internet Archive) SKP 2004
  40. ↑ Riikka Venäläinen: Leipätyönä kommunismi (Helsingin Sanomat 31.10.2004)
  41. ↑ Tiedonantajayhdistys konkurssiin (Helsingin Sanomat 12.9.1991)
  42. ↑ Etusivu Tiedonantaja 2010
  43. ↑ Veli-Pekka Leppänen: Kivääri vai äänestyslippu? Suomen Kommunistisen Puolueen hajaannus 1964–1970 (Edita 1999), s. 273–275.
  44. ↑ Eespäin SKP:n Helsingin kaupungin piirijärjestö
  45. ↑ Näköala SKP:n Tampereen piirijärjestö
  46. ↑ Työn Valta[vanhentunut linkki] SKP:n Hämeen piirijärjestö
  47. ↑ Kaisa Alenius: Sivistysliitot rakentavat kansalaisyhteiskuntaa (Arkistoitu – Internet Archive) (Kulttuurivihkot 2/2004)
  48. ↑ Demokraattinen sivistysliitto r.y. (Arkistoitu – Internet Archive) Democratic Civic Association DSL
  49. ↑ Etusivu (Arkistoitu – Internet Archive) DSL
  50. ↑ Eduskuntavaalit 1983-2015, puolueiden kannatus: SKP 1999–2015 (Arkistoitu – Internet Archive) Tilastokeskus 2015
  51. ↑ Suomen Kommunistisen Puolueen (yhtenäisyys) 21. edustajakokous (SKPy 1987)
  52. ↑ SKP:n vaaliohjelma: Jo riittää oikeistopolitiikka - markkinavoimat kuriin![vanhentunut linkki] SKP 1998
  53. ↑ Tie ulos kriiseistä – toisenlaiseen talouteen ja hyvinvointiin SKP 2010[vanhentunut linkki]
  54. ↑ Tapahtumia SKP. Viitattu 9.6.2013.
  55. ↑ SKP jatkossa entistä valtakunnallisempi (Arkistoitu – Internet Archive) Artikkelit, Suomen Kommunistinen Puolue
  56. ↑ [1] SKP:n edustajakokous] skp.fi. Viitattu 11.1.2020.
  57. ↑ SKP:n edustajakokous Kotkassa skp.fi. Viitattu 17.3.2023.
  58. ↑ Yrjö Hakanen: SKP ja VAS jäseneksi Euroopan vasemmistoon[vanhentunut linkki] (Tiedonantaja 2009 30.10.2009)
  59. ↑ Yrjö Hakanen: ”Kyllä, me voimme muuttaa Eurooppaa” (Arkistoitu – Internet Archive) (Tiedonantajan Eurooppa-liite 11.11.2005)
  60. ↑ a b SKP:n edustajakokouksen kansainväliset vieraat ja tervehdykset (Arkistoitu – Internet Archive) (SKP 2007)
  61. ↑ Suomen puolueet ja Nkp (Helsingin Sanomat 28.8.1991)
  62. ↑ Taisto Sinisalo: SKP:n järjestöjen keskuskomitean selostus SKP:n (yhtenäisyys) 21. edustajakokoukselle. Teoksessa SKP:n (yhtenäisyys) 21. edustajakokous 5.–7.6.87 Dipoli, Espoo (SKP(y) 1987), s. 44–47.
  63. ↑ Matti Hyvärinen & Jukka Paastela: Failed attempts at modernization – The finnish communist party. Teoksessa Communist parties in western europe. Decline or adaptation (toim. Michael Waller & Meindert Fennema) (Basil Blackwell 1988), s. 125.
  64. ↑ Martti Valkonen: Nkp:n raha-avusta Skp-y:lle todisteita vielä vuodelta 1990 Puheenjohtaja Yrjö Hakanen kuittasi Moskovasta lähes kolme miljoonaa markkaa Kirjapainon vararikko uhkasi suomalaiskommunisteja vallankaappauksen alla (Helsingin Sanomat 1993)
  65. ↑ Yevgenia Albats & Catherine A. Fitzpatrick: KGB. State Within a State (I.B. Tauris 1995), s. 223.
  66. ↑ Palaavatko tukirahat Venäjälle? (Helsingin Sanomat 13.2.1992)
  67. ↑ Skp-y avasi uudelleen idänsuhteensa (Helsingin Sanomat 3.12.1992)
  68. ↑ Hakanen tapasi Venäjän kommunisteja (Helsingin Sanomat 9.7.1998)
  69. ↑ Yrjö Hakanen: Kenen asialla kommunistit? Teoksessa Entäs kun tulee se yhdestoista? Suomettumisen uusi historia (Toim. Johan Bäckman) (WSOY 2001), sivu 469.
  70. ↑ SKPy rakentaa uusia puoluesuhteita ja vahvistaa vanhoja. Tiedonantaja, 11.3.1994.
  71. ↑ Matti Virtanen: SKP Berliinin tiellä (Helsingin Sanomat 4.12.1994)
  72. ↑ Kommunistisen nuorisoliiton toinen liittokokous Nokialla. Nuorisoliitto otti kantaa Palestiinan tilanteeseen (www.komnl.net 31.3.2002)
  73. ↑ Youth League Leadership Suspended 500 Sections (Tiedonantaja 19.5.1987) teoksessa JPRS report West Europe Foreign Broadcast Information Service 13.8.1987[vanhentunut linkki]
  74. ↑ Communist Democratic Alternative Establishes Own Youth Group (Helsingin Sanomat 4.10.1987). teoksessa JPRS report West Europe Foreign Broadcast Information Service 1.2.1988[vanhentunut linkki]
  75. ↑ ks. Demokraattisen naisverkoston valtakunnallinen työryhmä linkki (Arkistoitu – Internet Archive)
  76. ↑ Elina Katainen: Akkain aherrusta aatteen hyväksi. Suomen naisten demokraattinen liitto 1944–1990 (KSL 1994), s. 381–383.
  77. ↑ a b c SKP:n ohjelma (Arkistoitu – Internet Archive) (www.skp.fi 2007)
  78. ↑ ”Meidän tavoitteemme on SKP:n säilyttäminen ja sen toiminnan kehittäminen yhtenäisenä marxilais-leniniläisenä puolueena.” Avoin kirje SKP:n keskuskomitean kokoukselle 15.8.1986. Teoksessa Suomen Kommunistisen Puolueen (yhtenäisyyden) 21. edustajakokous (SKPy 1987), s. 114.
  79. ↑ SKP:n aloite toimeentulon perusturvan takaamiseksi jokaiselle (Arkistoitu – Internet Archive) (www.skp.fi)
  80. ↑ Tampereen Uusi Punainen Julistus (Arkistoitu – Internet Archive) (www.skp.fi)
  81. ↑ SKP:n esitys laiksi yleisen työajan lyhentämisestä (Arkistoitu – Internet Archive)
  82. ↑ Tarvitaan energiatalouden rakennemuutos - ei uutta ydinvoimaa (Arkistoitu – Internet Archive) (www.skp.fi)
  83. ↑ Eduskuntavaalit - aikasarjat StatFin. 30.4.2015. Tilastokeskus. Viitattu 15.5.2018.
  84. ↑ Eduskuntavaalit 2003 - tulos puolueittain vaalit.fi. 19.3.2003. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2014.
  85. ↑ Eduskuntavaalit 2007 - tulos puolueittain vaalit.fi. 21.3.2007. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2014.
  86. ↑ Eduskuntavaalit 2011 - tulos puolueittain vaalit.fi. 13.5.2011. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2014.
  87. ↑ Eduskuntavaalit 2015 - tulos puolueittain vaalit.fi. 22.04.2015. Oikeusministeriö. Viitattu 30.04.2015.
  88. ↑ Eduskuntavaalit 2019 - tulos puolueittain vaalit.fi. 14.04.2019. Oikeusministeriö. Viitattu 15.04.2019.
  89. ↑ Koko maa, Ehdokasasettajakohtaiset tulokset tulospalvelu.vaalit.fi. Viitattu 4.4.2023.
  90. ↑ Kunnallisvaalit - aikasarjat StatFin. 21.4.2017. Tilastokeskus. Viitattu 15.1.2018.
  91. ↑ Kunnallisvaalit 2004 - tulos puolueittain vaalit.fi. 17.1.2005. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2014.
  92. ↑ Kunnallisvaalit 2008 - tulos puolueittain vaalit.fi. 31.10.2008. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2014.
  93. ↑ Kunnallisvaalit 2012 - tulos puolueittain vaalit.fi. 14.6.2013. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2014.
  94. ↑ Kuntavaalit 2017 - tulos puolueittain vaalit.fi. 14.8.2017. Oikeusministeriö. Viitattu 16.4.2018.
  95. ↑ Kuntavaalit 2021 - tulos puolueittain yle.fi. 16.6.2021. Yleisradio. Viitattu 19.6.2021.
  96. ↑ Europarlamenttivaalit - aikasarjat StatFin. 11.6.2014. Tilastokeskus. Viitattu 15.1.2018.
  97. ↑ Europarlamenttivaalit 2004 - tulos puolueittain vaalit.fi. 16.6.2004. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2014.
  98. ↑ Europarlamenttivaalit 2009 - tulos puolueittain vaalit.fi. 10.6.2009. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2014.
  99. ↑ Europarlamenttivaalit 2014 - tulos puolueittain vaalit.fi. 30.5.2014. Oikeusministeriö. Viitattu 31.5.2014.
  100. ↑ Europarlamenttivaalit 2019 - tulos puolueittain vaalit.fi. 11.6.2019. Oikeusministeriö. Viitattu 20.6.2019.
  101. ↑ Suomen Kommunistinen Puolue | Tu­los­pal­ve­lu | Eurovaalit 2024 | Yle vaalit.yle.fi. Viitattu 19.6.2024.
  102. ↑ Osoite = https://vaalit.yle.fi/av2022/fi/tulospalvelu/#party-results-section
  103. ↑ Kaikkien ehdokkaiden äänimäärät ja vertausluvut vaalipiireittäin ja puolueittain 2003 (Tilastokeskus 31.5.2004)
  104. ↑ Vahvistettu tulos. Kaikkien ehdokkaiden äänimäärät ja vertausluvut vaalipiireittäin ja puolueittain eduskuntavaaleissa 2007 (Tilastokeskus 28.3.2007)
  105. ↑ Vahvistettu tulos. Kaikkien ehdokkaiden äänimäärät ja vertausluvut vaalipiireittäin ja puolueittain eduskuntavaaleissa 2011[vanhentunut linkki] (Tilastokeskus 29.4.2011)
  106. ↑ Kuntavaalit 2012: Pirkanmaan vaalipiiri - Nokia - Uusi valtuusto Yleisradion tulospalvelu. 6.11.2012. Yleisradio. Viitattu 14.11.2019.
  107. ↑ Kaupunginvaltuutettu, joka päätti jättää vasemmistoliiton poteron pohjalle (Arkistoitu – Internet Archive) Tiedonantaja 28.1.2005: Kommunistisen puolueen valtuustoryhmä (Arkistoitu – Internet Archive) Jyväskylän kaupunki
  108. ↑ KTP:stä erotetut hajottivat Vaihtoehtoväen (Tiedonantaja 22.9.2006)
  109. ↑ SKP:n eurovaaliehdokkaat viheltävät porvaripelin poikki Tiedonantaja.fi. 4.11.2013. Arkistoitu 9.11.2013. Viitattu 31.5.2014.
  110. ↑ Vasemmistoliitto torjui vaaliliitot SKP:n kanssa (Arkistoitu – Internet Archive) (Tiedonantaja 11.8.2006)
  111. ↑ HOK-Elannon vaalit 2008 tulostiedote (HOK-Elanto 2008)
  112. ↑ Kommunistien ja edistysmielisen osuustoiminnan ehdokaslista Helsingin Osuusliike Elannon vaalissa 22.2.-7.3.2008[vanhentunut linkki] SKP 2008
  113. ↑ Arviota HOK-Elannon vaaleista Kansan ääni 2/2008, s. 7.
  114. ↑ http://www.skp.fi/originals/materiaalit/HOK-ElannonVaalit2012_lennakkiA5_MV.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  115. ↑ HOK-Elannon vaalien tulos julkistettiin 20.4.2020. Kommunistinen Työväenpuolue. Arkistoitu 13.12.2020. Viitattu 21.4.2020.
  116. ↑ Liittovaaleissa tuki nykylinjalle (Rakennusliitto 1999); Liittovaalien 4. - 11.3.1999 tulokset (Rakennusliitto 1999); Vasemmistorakentajat ja sitoutumattomat vahvistivat asemiaan Rakennusliitossa (liittokokous.rakennusliitto.net 9.3.2007)
  117. ↑ Metallin liittokokousvaalit alkavat (Arkistoitu – Internet Archive) (Metallityöväen liitto 3.3.2004)
  118. ↑ Demarit voittivat Metalliliiton vaalit (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 30.4.2008
  119. ↑ http://metallinaani.wordpress.com
  120. ↑ Skp-y tyytyväinen kunnallisvaalitulokseen (Helsingin Sanomat 23.10.1992)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Suomen_Kommunistinen_Puolue_(1996)&oldid=22686320”