Juhani Lohikoski
Juhani Lohikoski (s. 7. lokakuuta 1972 Helsinki) on Rakennusliiton koulutuspäällikkö[1]. Hän toimi aiemmin Rakennusliiton ylläpitämän Siikaranta-opiston rehtorina[2] ja luottamusmiesaineiden opettajana. Sitä ennen hän on työskennellyt historian ja yhteiskuntaopin opettajana sekä rakennuksilla ja postissa.
Lohikoski on keravalainen toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja.
Lohikoski kiinnostui politiikasta peruskoulun kymmenennellä luokalla, jolloin hän alkoi tehdä kaverinsa kanssa musiikkiin keskittynyttä pienlehteä. Punk-musiikin kautta Lohikoski kiinnostui anarkismista ja hän meni mukaan Antifan toimintaan. Juhani Lohikoski on 1990-luvulla ja 2000-luvun alkupuolella vaikuttanut useissa eri kansalaisliikeissä. Hän oli Sosialistiliiton Murros-lehden päätoimittaja ja järjestön keskeisiä aktiiveja. Lohikoski oli mukana järjestämässä Irakin sodanvastaisia suurmielenosoituksia, sekä perustamassa Pysäyttäkää sota -verkostoa Suomeen. Lohikoski toimi myös globaalia oikeudenmukaisuutta ja solidaarista verotusta ajavan Suomen Attacin puheenjohtajana kaksi kautta vuosina 2002-2004.[3]
Eduskuntavaaleissa 1999 Lohikoski oli sitoutumattomana[3] ehdokkaana SKP:n listalla ja hän sai 111 ääntä.[4] Kunnallisvaaleissa 2004 Lohikoski oli yksi Sosialistiliiton kolmesta ehdokkaasta Asukkaiden Helsinki -listalla ja sai 101 ääntä.[5]
Lohikosken vaimo Pia Lohikoski on vasemmistoliittolainen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu Keravalla.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ https://www.juhanilohikoski.fi/juhani/
- ↑ Siikaranta-opisto
- ↑ a b Sampsa Oinaala: Oikeutta, ei pommeja (Voima 3/2003)
- ↑ Ehdokkaiden äänimäärät kunnittain/Helsinki (Tilastokeskus 29.4.1999)
- ↑ Kunnallisvaalit 2004 / Helsinki (Yleisradio)