Novgorodin tasavalta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Novgorodin ruhtinaskunta)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Novgorodin tasavalta
Новгородская республика
Novgorodskaja respublika
(venäjäksi)
Новгородская земьля
Novgorodskaja zemlja
(kirkkoslaaviksi)
1136–1478
lippu vaakuna

Novgorodin tasavalta noin vuonna 1400.
Novgorodin tasavalta noin vuonna 1400.

Ruhtinas Ensimmäinen:
Svjatoslav Olgovitšin
Viimeinen:
Iivana Suuri
Pääkaupunki Novgorod
Muita kaupunkeja Pihkova
Toržok
Pähkinälinna
Staraja Russa
Staraja Ladoga
Uskonnot ortodoksisuus
Kielet muinaisvenäjä
kirkkoslaavi
Edeltäjä Kiovan Rus
Seuraaja Moskovan ruhtinaskunta

[1]

Novgorodin tasavalta (ven. Новгородская республика, Novgorodskaja respublika; kirkkoslaaviksi Новгородская земьля, Novgorodskaja zemlja, ’Novgorodinmaa’) oli Novgorodin kaupungin ympärille kasvanut valtio keskiajalla vuosina 1136–1478 suunnilleen Narvajoelta Uralille ja Väinäjoelta Vienanmerelle.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiovan ja Novgorodin yhteinen historia vuosina 882–1136 on pääosin artikkeleissa Kiovan Venäjä ja Venäjän historia.

Paimentolaisheimojen rauhoittuminen, Bysantin ja kasaarien vallan vakiintuminen Mustanmeren lähialueella sekä Itämeren kaupan kasvu lisäsivät slaavilaisten heimojen taloudellista aktiivisuutta ja yhteistoimintaa. Kiovaan ja Smolenskiin syntyi hallinnollisia keskuksia. Olhavan alajuoksulle syntyi 700-luvulla suomensukuisen asutuksen keskelle Vanhan Laatokan (Staraja Ladoga) kauppapaikka. Olhavan yläjuoksulle, Ilmajärven lähelle, syntyi pian toinen kauppapaikka, joka sai nimekseen Novgorod.[2]

Etelässä oli 800-luvun puolivälissä rauhatonta, kun unkarilaiset olivat siirtyneet pakoon paimentolaisheimoja Volgan ja Etelä-Uralin välisiltä aroilta Donin seudulle. Heitä seurasivat ryöstelevät petsenegit. Slaavien talousyhteydet etelään heikentyivät. Pohjoisesta saapuneet viikingit hyödynsivät slaavien epätoivoa ja uusia kiistoja ja ottivat vallan tärkeimmissä paikoissa. Näin syntyi Venäjän valtio.[2]

Nestorin kronikan mukaan ruhtinas Rurik perusti 800-luvulla Novgorodin ruhtinaskunnan. 2010-luvun vallitsevan käsityksen mukaan vanha kaupunki ja Rurikin hallituspaikka oli Rurikinlinnan kohdalla, kaksi kilometriä nykykaupungin keskustasta etelään. 900-luvulla kaupunki siirrettiin uuteen paikkaan ja nimettiin ”uudeksi kaupungiksi”, Novgorodiksi.[3]

Rurikin kuoltua Novgorodissa vuonna 879 hänen poikansa Igor oli vielä alaikäinen, joten vallan sai väliaikaisesti Oleg (879–912). Hän laajensi Novgorodin valtapiiriä ja vuonna 882 murhautti Kiovaa hallinneet viikingit Askoldin ja Dirin. Kiovasta tuli sen jälkeen varhaisen Venäjän pääkaupunki[4] ja Novgorodista uuden valtion toiseksi tärkein keskus.[3]

Kiovan Rusin yhteydessä (882–1136)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiovan Rusin historiassa Vladimir Suuren (980–1015) kääntyminen kristinuskoon merkitsi suurta käännettä.[5] Kristinuskosta tuli valtionuskonto. Suuria kirkkoja alettiin rakentaa ympäri valtakuntaa, ja kulttuurivirta etenkin Bysantin suunnalta oli vahvaa. Jaroslav I Viisaan (1019–1054) aikana maa nousi eurooppalaiseksi suurvallaksi, mikä näkyi siinä, että useita Rurikin dynastian henkilöitä avioitui eurooppalaisten kuninkaallisten kanssa. Yhteiskunnallisesti merkittävää Jaroslavin aikana oli venäläisen lain (Russkaja pravda) synty. Siinä yhdistyivät varjagien ja slaavien perinteet. Sekä Vladimir Suuri että Jaroslav Viisas olivat aloittaneet Novgorodin paikallishallitsijoina, josta he kohosivat koko Kiovan Rusin hallitsijoiksi.[6]

Valtakuntaa hajottavien valtakiistojen taustalla oli germaaninen perimysjärjestys, jonka mukaan valta kuuluu suvulle ja valtio jaetaan hallitsijan pojille. Vuosien 972 ja 1015 jakoja seurasi taisteluita ja veljessurmia ja valtakunnan näennäinen eheytyminen,[7] mutta vuoden 1054 jaon jälkeen yhdistyminen ei enää onnistunut. Hajoamista nopeuttivat Aasian aroilta saapuneiden polovtsien hyökkäykset, jotka heikensivät etenkin Kiovan aluetta samalla kun muut alueet vahvistuivat suhteessa Kiovaan.[5] 1100-luvulla syntyi uusia ruhtinaskuntia, joiden kesken jatkui kilpailu vallasta ja vauraudesta.[8] Karakorumista lähteneet mongolit valloittivat kiistelevät pikkuvaltiot. Moskova kaatui vuonna 1238 ja Kiova kaksi vuotta myöhemmin. Suuremmista venäläiskaupungeista vain metsien ja soiden suojaama Novgorod säästyi tuholta mongolivallan aikana.[9]

Tasavalta, Herra Suur-Novgorod

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallinto ja oikeuslaitos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Novgorodin torielämää.

Vuonna 1136 novgorodilaiset ylimykset saivat Kiovan Rusin valtataisteluista tarpeekseen ja karkottivat pikkuruhtinas Vsevolodin vetše-kokouksen äänestyksellä. Hänen tilalleen ruhtinaaksi valittiin Tshernigovista Svjatoslav Olgovitsh[10]. Siitä pitäen novgorodilaiset valitsivat itse ruhtinaansa ”perimysjärjestyksestä riippumatta”,[11] kunhan hän oli Rurikien sukua ja mieluummin vahvimmista herttuakunnista, kuten Kiova, Tshernigov, Suzdal tai Smolensk.[12] Ruhtinas oli käytännössä palkattu virkamies. Hänen asemansa oli suunnilleen sama kuin Italian kaupunkivaltioiden podestàn. Sen takia muutamat historioitsijat ovat kutsuneet Novgorodia kauppatasavallaksi.[13]

Novgorodia alettiin kutsua nimellä tasavalta. Käytännössä kokouksissa oli kuitenkin piispalla, pajareilla ja suurkauppiailla suuri vaikutusvalta, ”eikä ollut aivan harvinaista äänestäminen huudon lisäksi nyrkeillä tai kättä pidemmälläkin”.[14][15] Vuonna 1156 vetše valitsi myös arkkipiispansa: Ensin äänestettiin kolme ehdokasta, joista arvottiin voittaja. Sitten hänet lähetettiin Venäjän kirkon johtajan, metropoliitan, siunattavaksi.[13]

Aluehallinnon pienin yksikkö oli katu, joka koostui useista korttelin taloista. Sillä oli oma valittu vanhin. Useat kadut muodostivat sotnian (sata) ja useat sotniat kontsyn (kaupunginosa, pääty, kulma). Tasavallan kulta-aikana 1300-luvulla ja 1400-luvun alussa kaupunki koostui viidestä autonomisesta kaupunginosasta. Kullakin oli oma vetshe, niin että viralliset asiakirjat saivat 8 leimaa: 5 kaupunginosien ja 3 keskusviranomaisten.[16]

Arkkipiispan johtama merkkihenkilöiden neuvosto osallistui myös hallintoon, sillä vetše ei voinut hoitaa joka päivä kaikkea, ja mikä tärkeämpää, se ei heijastanut todellista varallisuuden ja vallan jakaantumista ruhtinaskunnassa.[17] Asukkaat lienevät olleet ylpeitä hallinnostaan, sillä monissa asiakirjoissa kaupunkia kutsutaan nimellä Herra Suur-Novgorod.[15] Nimitys ”Herra Suur-Novgorod” löytyy vasta vuodesta 1392 alkaen ja ”Suvereeni Herra Suur-Novgorod” vuodesta 1468. Nimitys ”Herra” asetti kaupungin suurherttuoiden tasolle. Poliittisen ryhmän käyttämä nimi ”Suvereeni” oli taas vaatimus itsenäisyydestä, kun se oli uhattuna.[18]

Novgorodin oikeuslaitos oli huomattavan mutkikas ja kehittynyt. Sekä ruhtinaalla, pormestarilla (posadnika), ylituomarilla (tysjatski, joka oli myös sotapäällikkö) ja arkkipiispalla oli omat oikeusistuimensa. Välimiesoikeus oli tavallinen käytäntö. Osapuolet nimesivät kumpikin kaksi edustajaa. Oikeuteen mentiin vasta, jos nämä neljä eivät päässeet sovintoon. Joissakin epävarmoissa tapauksissa turvauduttiin kaksintaisteluun ristin suutelemisen jälkeen. Rangaistukset olivat yleensä lieviä: sakkoja ja vakavissa tapauksissa omaisuuden menetyksiä, harvoin hengen menetyksiä. Poikkeuksena muusta maailmasta, kidutusta oli vähän tai ei ollenkaan.[15][17]

Ajan mittaan sosiaaliset erot kasvoivat ja Novgorodista näyttää tulleen 1300–1400-luvulla yhä enemmän oligarkia, jossa muutamat voimakkaat perheet hallitsivat.[17] Noin vuodesta 1340 alkaen pajarit monopolisoivat itselleen ylituomarin viran. Heistä oli tullut myös suurmaanomistajia. 1400-luvun jälkipuoliskolla yli 90 prosenttia Novgorodin maiden ydinalueesta, jota alettiin kutsua viidenneksiksi Moskovan vallattua Novgorodin, oli pajarien, kirkon ja ”arjen väen” (zhityi lyudi) omistuksessa. Rahoillaan pajarit ostivat asiakkaita manipuloidakseen äänestyksiä. Arjen väki mainitaan noin vuodesta 1380 alkaen. Heihin ilmeisesti kuului rikkaita kauppiaita, jotka saattoivat ostaa maita ja ääniä, mutta he eivät päässeet korkeimpiin tuomarinvirkoihin.[19]

Kulttuuri ja sivistys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Onfim-nimisen pojan piirroksia 1200-luvun tuohikirjeessä.

Kirjoitustaito koheni 1300-luvulla kirkollisen koulutuksen mukana. Arkeologisissa kaivauksissa löytyneet 1000–1400-lukujen tuohikirjeet todistavat, että kirjoitustaito oli yleinen varsinkin kauppiaiden keskuudessa.[20] Löytyneistä kaupungin tuohikirjeistä noin 95 prosenttia oli kirjoitettu muinaisvenäjäksi, joten se oli kansan pääkieli.

Venäjällä loppui kivirakennusten tekeminen puoleksi vuosisadaksi mongolien takia, ja samoin kävi muun kulttuurin. Vain Novgorodissa ja Pihkovassa kulttuurin kehitys jatkui, tosin hidastuneena. Novgorodin nousukauden alku 1300-luvulla näkyy rakennus- ja maalaustaiteessa. Kaupungin tyyliperinteen huipentumia ovat Neitsyt Marian ilmestyksen kirkko (1342–1343),[21] Theodoroksen kirkko (1360)[22] ja Kristuksen kirkastumisen kirkko (1374).[23] Kirkot koristettiin ikonein ja freskoin. Novgorodin koulukunta, joka oli syntynyt 1100-luvulla, tuotti Theofanes Kreikkalaisen johdolla kuuluisimmat työnsä. Yksi hänen oppilaistaan oli Andrei Rubljov, keskiajan Venäjän suurin taiteilija. Maalauskoulun ansiosta Novgorodin tasavallan pääkaupunki tuli tunnetuksi vanhan Venäjän ”kulttuurin kehtona”.[24]

Alueet ja viidennekset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1300-luvulla Novgorodin tasavalta hallitsi koko Luoteis-Venäjää, ja se ulottui Baltian rajoilta[5] Uralille[25] ja Vienanmerelle asti.

Olhavanjoki jakoi Novgorodin läntiseen Pyhän Sofian puoliskoon, jonka keskiössä oli linnoitus (kreml), ja itäiseen kaupalliseen puoliskoon toreineen. Koko kaupunki oli ympäröity vallein ja hirsimuurein. Pääkadut oli päällystetty halkaistuin hirsin. Vesijohtoverkostokin oli tehty puusta. Toimintaperiaate oli saatu Bysantista. Kaupunki jakautui kortteleihin ammattikuntien mukaan. Parhaimmillaan siinä oli 25 000–30 000 asukasta.[16][26][27]

Novgorodia on tutkittu arkeologisesti enemmän kuin mitään muuta Venäjän kaupunkia. Kun asuinrakennukset olivat yleensä puusta, tulipaloja oli usein. Uusi talo rakennettiin jäännösten päälle, ja kadut päällystettiin 20–30 vuoden välein uusilla hirsillä. Dendrokronologia on mahdollistanut löytöjen ajoittamisen tarkemmin kuin muilla menetelmillä. Anaerobinen, vetinen 7–10 metriä paksu mutakerros on säilyttänyt lähes 30 kulttuurikerrosta 900-luvun lopusta 1400-luvulle.[28] Kulttuurikerrosten pinta-ala on vain hieman alle 350 hehtaaria.[27][29]

Novgorodilla oli useita alakaupunkeja (prigorod), joista tärkein oli käsityöllä ja kaupalla rikastunut Pihkova. Sielläkin pidettiin vetshe-kokouksia. Muita tärkeitä kaupunkeja olivat Tartto, Staraja Ladoga, Staraja Russa, Velikije Luki Lovat-joen varrella, jota kautta viikingit kulkivat Novgorodista Dneprille,[30] sekä Toržok ja Pähkinälinna.

Novgorodin viidennekset. Oikealla alhaalla sinisellä rajattu Bežetskin alue, joka ei ulottunut Novgorodin kaupunkiin. Sen yläpuolella Laatokka ja Ääninen sekä aivan ylhäällä Vienanmeri.

Veroa kannettiin laajalta alueelta, joka jakaantui viidenneksiin (pjatina). Kullakin kaupunginosalla oli niistä omansa. Vielä etäämpänä oli seutuja, jotka kaupunki omisti yhteisesti.[16][30] Viidennekset olivat pohjoisesta myötäpäivään: Vatja, Ääninen, Bežetsk, Dereva ja Shelon.

Novgorodin valtion alueella asui slaavilaiskansojen lisäksi myös useita suomalais-ugrilaisia kansoja, joiden hallinnollisena ja taloudellisena keskuksena se toimi.

Sodat ja liittosuhteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novgorod säästyi mongolien hyökkäyksiltä Novgorodin ruhtinaan Aleksanteri Nevskin ryhdyttyä yhteistyöhön mongolien Kultaisen ordan kanssa, minkä ansiosta Novgorodin kulttuuri jatkoi kukoistustaan muun Venäjän taantuessa.

Kaupunki johti Venäjän taistelua Ruotsin ja Saksalaisen ritarikunnan hyökkäyksiä vastaan 1200-luvulla. Vuonna 1240 Nevski löi ruotsalaiset Nevan taistelussa ja vuonna 1242 kaupungissa muodostettu sotajoukko kukisti ristiritarit Peipsijärven jäällä (Peipsijärven jäätaistelu).[31]

Karjala oli löyhästi liitetty Novgorodiin ja niillä mahdollisesti oli jonkinlainen liittosuhde keskenään. Karjala maksoi todennäköisesti jonkinlaista veroa Novgorodille. Sillä oli oma sisäinen itsehallinto vuoteen 1260 asti.

Novgorod ei voinut Lyypekin kauppaneuvotteluissa taata saksalaisten kauppiaiden turvallisuutta Koiviston itäpuolelle sen kuuluessa Karjalalle, vaan ainoastaan nykyiselle Kronstadtin saarelle asti (Retusaari). Suhteen löyhyyttä korostaa sekin, että paavi määräsi Karjalan piispaksi Fredrik von Hasseldorfin.

Novgorodissa oli sisäisiä riitaisuuksia 1260- ja 1270-luvuilla, ja karjalaiset pyrkivät hyödyntämään niitä irrottautuakseen Novgorodista. He onnistuivatkin osittain, jolloin Novgorodin täytyi valloittaa Karjala uudelleen vuonna 1278. Sotaretken jälkeen Novgorod antoi sen lahjaksi uudelle ruhtinaalleen.[32]

Rauhansopimukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Novgorodin ja Ruotsin välillä vuonna 1323 solmittu Pähkinäsaaren rauha jakoi Karjalan. Pähkinäsaaren rauhassa määriteltiin Novgorodin raja Ruotsia vastaan.[33] Norjan ja Novgorodin välinen rauhansopimus tehtiin vuonna 1326. Siinä sovittiin maiden välinen rajalinja, sekä määriteltiin Ruija ja Kuola yhteismaaksi.[34]

Kauppayhteydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Novgorodin tasavallan hopeakolikoita vuosilta 1420–1478.

Novgorodin kauppayhteydet ulottuivat Flanderista ja hansakaupungeista Astrahaniin ja Konstantinopoliin sekä aina Uralille saakka.

Novgorod hyödynsi hansakaupassaan laajoja eräalueitaan ja vei erityisesti turkiksia, mutta myös vahaa ja hunajaa. Tuonti koostui käsityötuotteista, tietyistä metalleista, sillistä, viinistä ja oluesta. Aluksi myös novgorodilaiset laivat veivät tavaraa ulkomaille, mutta 1200-luvun jälkipuoliskolla rahtaus siirtyi Keski-Euroopan isommille ja taloudellisemmille aluksille.[35]

Luhistuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1400-luvun puolivälissä kaksi puoluetta kilpaili vallasta Novgorodissa: Moskova-myönteinen ja Liettua-myönteinen. Vuonna 1459 Moskovaan nojautuvat saivat vallan, minkä seurauksena ulkopoliittinen suuntaus muuttui, ortodoksisen kirkon merkitys korostui ja kansallismielisyys voimistui.[36]

Vuonna 1462 Moskovassa suuriruhtinaaksi nousi Venäjän yhdistämistä tavoitteleva Iivana III Suuri.[36] Moskovan jatkuvan painostuksen olosuhteissa Liettua-myönteinen puolue vahvistui. Keväällä 1471 Novgorod ja Liettua tekivät mahdollisesti yhteistyösopimuksen,[12] sillä sen sisällöstä on todisteena luonnos.[37] Iivana ei aikaillut: 23. toukokuuta 1471 hän ilmoitti hoitavansa Novgorodin. 3. kesäkuuta Moskovasta lähti 10 000 miestä kohti kaupunkia,[38] joka Iivanan mukaan oli luopunut ortodoksisuudesta tekemällä liiton katolisen maan kanssa.[39]

Koettuaan murskatappion 14. heinäkuuta Shelonjoella Novgorod päätti jatkaa sotaa ja lähetti suurlähettilään viemään avunpyyntöä Liettuan Vilnaan. Tämä ei kuitenkaan koskaan tavoittanut kuningas Kasimir IV:tä, koska ei voinut kulkea suoraan Pihkovan alueen kautta, joka oli jo Moskovan hallussa, ja pohjoisempana Saksalainen ritarikunta kielsi kauttakulun. Moskova voitti vielä Novgorodin avuksi tulleet prinssi Vasili Fedorovich Shuiskyn joukot Vienanjoella heinäkuun lopussa. Rauhansopimus tehtiin elokuussa Korostynin kylässä Ilmajärven rannalla. Sopimus määräsi muun muassa, että prinssit eivät saaneet enää omistaa kyliä. Lisäksi Novgorodin oli maksettava Moskovalle sotaveroa 15 500 ruplaa, ja sen oli luovuttava suhteista Liettuaan. Vuoden lopussa Moskova valitsi kaupungille arkkipiispaksi Feofilin. Hän oli tietysti lojaali Moskovalle.[36][40]

Vuonna 1478 kaupunki alueineen liitettiin Moskovan Venäjään. Iivana siirrätti Moskovaan kellon, jolla vetše kutsuttiin koolle, tehden näin symbolisesti lopun Novgorodin itsenäisyydestä.

1480–1490-luvuilla kaupungin vastarinnan nujertamiseksi sieltä karkotettiin noin 7 000 pajaria, pappia ja kauppiasta, joiden tilalle tuotiin moskovalaisia lääninherroja ja uudisasukkaita.

Iivana Julma epäili edelleenkin Novgorodia vehkeilystä Moskovaa vastaan ja päätti tehdä lopun siitä kokonaan. Lopullisesti Novgorodin valta luhistui, kun Iivana IV Julma hävitti kaupungin vuonna 1570.

Valtion luonne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900-luvun marxilaisessa historiankirjoituksessa valtiota luonnehdittiin feodalistiseksi tasavallaksi. Novgorodia johti ruhtinas yhdessä Novgorodin neuvoston kanssa. Neuvostossa oli Novgorodin kaupungin porvareiden edustus, ja sitä pidetään osin tasavaltalaisena ja esidemokraattisena laitoksena. Novgorodinmaa oli alistettu keskuspaikkansa Novgorodin kaupungin vallalle, joten muiden alueiden osalta tasavaltaisuus ei toteutunut.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Kirkinen, s. 29–80.
  2. ↑ a b Kirkinen, s. 34–36.
  3. ↑ a b Kaupungin historia Visit Novgorod. Arkistoitu 22.9.2022. Viitattu 22.9.2022.
  4. ↑ Kirkinen, s. 38.
  5. ↑ a b c Zetterberg, Seppo (toim.): Maailmanhistorian pikkujättiläinen, s. 287. WSOY, 1990. ISBN 951-0-15101-7
  6. ↑ Kirkinen, s. 44, 47–49.
  7. ↑ Kirkinen, s. 41, 45, 49.
  8. ↑ Kirkinen, s. 55.
  9. ↑ Helle, Knut ym.: Suuri maailmanhistoria. Osa 5, s. 69–70, 215–216. Koko kansan kirjakerho, 1985. ISBN 951-864-039-4
  10. ↑ Novgorod Veche The University of Oregon. Arkistoitu
  11. ↑ Kirkinen, s. 51
  12. ↑ a b Lukin, P.V.: Novgorod Republic © 1998-2020. Православная Энциклопедия (Ortodoksinen Ensyklopedia). Viitattu 16.10.2022. (venäjäksi)
  13. ↑ a b Riasanovsky, s. 79.
  14. ↑ Republic of Novgorod / 'Lord Novgorod the Great' (Rus) The History Files. © 1999–2022. Kessler Associates. Arkistoitu 4.10.2022. ”The use of 'republic' to describe Novgorod begins at this point, although the question of whether it was ever a true republic is still being debated. With the nobles in firm control, it seems not to have been one in the true democratic sense.” Viitattu 4.10.2022.
  15. ↑ a b c Kirkinen, s. 56.
  16. ↑ a b c Riasanovsky, s. 81–82.
  17. ↑ a b c Riasanovsky, s. 83–84.
  18. ↑ Lukin ym., s. 368.
  19. ↑ Lukin ym., s. 370.
  20. ↑ Kirkinen, s. 79–80.
  21. ↑ Церковь Благовещения (Marian ilmestyksen kirkko) (Kirkko pysyi toiminnassa vuoteen 1930 saakka. 2. maailmansodassa se tuhoutui lähes kokonaan pommituksissa. Vuonna 2016 alkoi laaja restaurointi, ja huhtikuussa 2019 paikka avattiin yleisölle. – Арсений Тюпин) sobory.ru. Viitattu 11.10.2022. (venäjäksi)
  22. ↑ Церковь Феодора Стратилата (Theodore Stratilatuksen kirkko) © 1997-2022. Novgorod.ru. Viitattu 11.10.2022. (venäjäksi)
  23. ↑ Vapahtajan Kirkastumisen kirkko Iljina-kadulla Visit Novgorod. Arkistoitu 11.10.2022. Viitattu 11.10.2022.
  24. ↑ Kirkinen, s. 75–79,
    • Veser, Thomas & Jonas, Silvia & Handwerker, Martina: The 100 Most Beautiful Treasures of Russia, s. 180. Rebo, 2008. ISBN 978-90-366-2348-3
  25. ↑ Riasanovsky, s. 77.
  26. ↑ Kirkinen, s. 56–57.
  27. ↑ a b Kovalev, Roman: The Infrastructure of the Novgorodian Fur Trade in the Pre-Mongol Era (ca.900-ca.1240) Medievalists.net. Arkistoitu 4.10.2022. Viitattu 4.10.2022.
  28. ↑ Rodionova, Marina & Frenkel, Iakov: On the Northern Branch of the Great Silk Road 2018. The Silk Road,. Arkistoitu
  29. ↑ Historic Monuments of Novgorod and Surroundings © 1992–2022. UNESCO World Heritage Centre.
  30. ↑ a b Kirkinen, s. 57.
  31. ↑ Goroda Rossii: entsiklopedija, s. 304. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-026-6
  32. ↑ Huldén, "Ruotsin itäraja 1200-luvun puolivälissä", s. 63–64.
  33. ↑ Kirkinen, s. 59.
  34. ↑ Huldén, "Ensimmäinen virallinen itäraja", s. 99.
  35. ↑ Riasanovsky, s. 84.
  36. ↑ a b c Huldén, "Tilanne itärajalla", s. 164–165.
  37. ↑ Veliki Novgorodin sopimusasiakirjat Iivana III:n ja Kasimir IV:n kanssa 1470–1471 Minskin asiakirjojen kokoelmat. Arkistoitu 6.7.2011. Viitattu 18.10.2022. (venäjäksi)
  38. ↑ Kuchkin, s. 363.
  39. ↑ Kuchkin, s. 357.
  40. ↑ Kuchkin, s. 363–365.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Novgorodin_tasavalta&oldid=22799675”