Toinen Tšetšenian sota
| Toinen Tšetšenian sota | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Joukkohauta Tšetšeniassa.
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
80 000 sotilasta (1999) |
22 000 kapinallista (1999) | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
4 572 kaatunutta (2002) |
noin 18 000 kaatunutta ja kadonnutta kapinallista | ||||||||
Toinen Tšetšenian sota käytiin Venäjän ja Tšetšenian välillä vuosina 1999–2009. Ensimmäinen Tšetšenian sota oli päättynyt Venäjän tappioon, mutta Tšetšenian itsenäisyyttä ei ollut tunnustettu. Terrori-iskut saivat Vladimir Putinin lähettämään Venäjän joukot takaisin Tšetšeniaan.
Suurimmat taistelut käytiin sodan alussa vuosina 1999–2000. Groznyitä puolustaneet tšetšeenit pakenivat vuorille, ja kevättalvella 2000 alkoi pitkä sissisotavaihe. Vuonna 2009 Venäjä julisti lopettavansa terrorisminvastaisen operaationsa rauhoittuneen tilanteen vuoksi.
Sodan alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ensimmäinen Tšetšenian sota oli päättynyt Venäjän tappioon vuonna 1996. Vuonna 1997 kapinallisjohtaja Aslan Mashadov oli valittu Tšetšenian presidentiksi, ja Venäjä oli tunnustanut hänen hallituksensa mutta ei ottanut kantaa Tšetšenian itsenäisyyteen.[1]
Elokuussa 1999 Šamil Basajevin ja Khattabin johtamat islamilaistaistelijat tunkeutuivat Tšetšeniasta Dagestaniin ja perustivat sinne valtion nimeltä ”Pohjois-Kaukasian islamilainen tasavalta”, jota oli tarkoitus laajentaa muuallekin Kaukasiaan.[2]. Seuraavien viikkojen aikana Venäjän joukot valtasivat alueet takaisin.[3]
Syyskuussa 1999 Dagestanissa ja Venäjän eri osissa räjäytettiin kerrostaloja. Iskuissa kuoli 300 ihmistä. Venäjän viranomaiset syyttivät iskusta tšetšeenejä ja heitä tukeneita islamilaistaistelijoita.[3]
Venäjä vaati syyskuun lopussa jyrkin sanoin Tšetšenian presidentti Aslan Mashadovia pidättämään terroristi Šamil Basajevin, mutta Mashadov ei suostunut[4]. Vaikka Basajev ei ollutkaan poliittisesti suosittu Tšetšeniassa, hänellä oli ulkomaisia tukijoita ja sen verran vaikutusvaltaa maassa, ettei Mashadov kyennyt pidättämään häntä.
Sota ja Groznyin valtaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]23. syyskuuta venäläiset pommittivat Groznyia ensimmäistä kertaa neljään vuoteen. Mashadov julisti Pyhän sodan, mikä oli liikekannallekutsu kaikille aikuisille miehille.[3]
1. lokakuuta Venäjän pääministeri Vladimir Putin lähetti joukot Tšetšeniaan.[1]
Joulukuussa 1999 Mashadov julisti että Groznyia puolustetaan viimeiseen asti. Venäläiset kehottivat siviilejä poistumaan kaupungista 11. joulukuuta mennessä, minkä johdosta Euroopan unioni uhkasi Moskovaa pakotteilla.[3] Läntisten lähteiden mukaan Groznyssä oli tuolloin 50 000 ihmistä. Venäläiset viranomaislähteet ovat väittäneet siellä olleen vain toistakymmentätuhatta ihmistä.[5] Kaupungista taisteltiin viikkojen ajan kovasti, ja helmikuussa 2000 Venäjä valtasi sen.[6]
Sissisota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Presidentiksi vuodenvaihteessa noussut Putin julisti että kaupunki oli vallattu, mutta taistelut jatkuivat vuorilla.[6]
Lokakuussa 2002 ryhmä tšetšeenimilitantteja otti 700 henkeä panttivangeiksi moskovalaisessa teatterissa. Välikohtauksessa sai surmansa 130 henkeä, useimmat heistä turvallisuusjoukkojen vapautusiskussa. Tapahtuman jälkeen Venäjä voimisti iskujaan Tšetšeniassa.[7]
Beslanin koulukaappauksessa vuonna 2004 kuoli 340 lasta. Venäjä syytti kaappauksesta kansainvälisiä terroristeja ja etsintäkuulutti Mashadovin ja Basajevin.[6]
Sisseillä on epäilty olevan yhteyksiä al-Qaidaan, mutta niitä ei ole voitu todistaa.[1]
Lokakuussa 2004 Alu Alhanov valittiin Tšetšenian presidentiksi. Seuraavassa helmikuussa kapinallisjohtaja Mashadov tarjosi tulitaukoa ja yritti taivutella venäläisiä rauhanneuvotteluihin. Alhanovin hallitus vaati Mashadovia antautumaan. Mashadov sai surmansa maaliskuussa venäläisjoukkojen erikoisoperaatiossa.[6]
Sodan päättyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjä ilmoitti lopettaneensa terrorisminvastaisen operaationsa 16. huhtikuuta vuonna 2009.[8]
Sotarikokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Tšetšenian sotien sotarikokset
Sekä Venäjän joukot ja heitä tukevat tšetšeenit että heitä vastustavat tšetšeeniseparatistit rikkoivat törkeästi ihmisoikeuksia ja sodan sääntöjä toisessa Tšetšenian sodassa. Venäjän tekemistä ihmisoikeusrikoksista on raportoinut muun muassa kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch ja Euroopan neuvosto.[9][10]
Tiedot sodan uhrien määrästä ovat hyvin epävarmoja. Venäjä on myöntänyt 4 572 sotilaan menehtyneen vuoden 2002 loppuun mennessä, mutta esim. venäläisten sotilaiden äitien järjestön tietojen mukaan kaatuneita sotilaita olisi noin kolminkertainen määrä. Kuolleiden tšetšeenien lukumäärä on paljon korkeampi ja myös vielä epävarmempi: venäläisten sotilaslähteiden mukaan yli 20 000 kapinallista on kuollut, mutta tšetšeenilähteiden mukaan luku on yli puolet pienempi. Tšetšeenien mukaan sodan siviiliuhrien määrä on huomattavasti yli 10 000, joidenkin arvioiden mukaan peräti 250 000. Tšetšenian sisäisten pakolaisten määrän arvioidaan olevan yli 230 000.[11]
Kritiikki sanomalehdissä ja kirjoissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjälläkin riippumattomat tiedotusvälineet ovat kritisoineet avoimesti Tšetšenian sotaa, muun muassa viikkolehti Novaja gazeta. Sodanvastustuksestaan tuli kuuluisaksi myös Novaja Gazetan toimittaja Anna Politkovskaja, jolta on ilmestynyt muun muassa kirja Toinen Tšetšenian sota.[12] Aleksandr Litvinenko ja Juri Felštinski julkaisivat aluksi Venäjältä paenneen oligarkki Boris Berezovskin tuella kirjan Venäjä kuilun partaalla – turvallisuuspalvelut demokratian uhkana. Kirjan mukaan FSB teki terrori-iskut Moskovassa ja muualla, ja pani ne tšetšeenien syyksi. Siten Venäjän hajoamista pelkäävät poliitikot saivat syyn tšetšeenien separatismin kukistamiseen. Putin pystyi kirjan mukaan häikäilemättömästi ratsastamaan juonitellen aloitetulla sodalla presidentiksi, kun esiintyi kovaotteisena terroristi-tšetšeenejä vastaan taistelevana sankarina.[13][14]
Sekä Litvinenko että Politkovskaja murhattiin.[12][15]
Samoin heinäkuun 15. päivänä vuonna 2009 tuntemattomat miehet sieppasivat ja murhasivat metsässä Anna Politkovskaja -palkinnon saaneen toimittajan Natalia Estemirovan sen jälkeen, kun Tšetšenian sota oli jo päättynyt.[16][17] Estemirova oli tutkinut Tšetšenian sodan ihmisoikeusrikkomuksia jo vuodesta 1999, jolloin toinen Tšetšenian sota alkoi. Estemirovan työtoveri Stanislav Markelov oli murhattu jo tammikuussa 2009 Moskovassa. Estemirovan murha oli jo viides Tšetšenian ihmisoikeusloukkauksia tutkineiden aktivistien murha vuonna 2009.[18] Venäjän ihmisoikeusjärjestö Memorial veti murhan takia toimintansa pois Tšetšeniasta. Järjestön johtaja Oleg Orlov syytti murhasta Tšetšenian johtaja Kadyrovia, joka uhkasi nostaa Orlovia vastaan syytteen kunnianloukkauksesta.[19]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Matthew Evangelista, Tšetšenian sodat, Suomentanut Juhani Yli-Vakkuri. Like Suomen Rauhanpuolustajat 2004 ISBN 952-471-425-6
- Anna Politkovskaja, Toinen Tshetshenian sota, Suomentanut Jukka Mallinen. Like, Suomen Rauhanpuolustajat, 2003 ISBN 952-471-141-9
- Žerebtsova, Polina: Sodan sirpaleet. Tytön päiväkirja Tšetšeniasta. (Dnevnik Žerebcovoj Poliny, 2011) Suomentanut Antti Rautiainen. Helsinki: Into, 2014. ISBN 978-952-264-312-4
- Herpen, Marcel H. van: Putinin sodat. Venäjän uuden imperialismin nousu. (Putin’s Wars. The Rise of Russia's New Imperialism, 2014) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra cognita, 2015. ISBN 978-952-5697-71-1
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Q&A: The Chechen conflict 2006. BBC. Viitattu 2.2.2013.
- ↑ Chechnya: Why Did 1997 Peace Agreement Fail? RFE/RL. Viitattu 22.10.2007.
- ↑ a b c d Conflict Re-ignited Conflict in Chechnya. PBS. Arkistoitu 26.4.2013. Viitattu 2.2.2013.
- ↑ Matthew Evangelista, Tsetsenian sodat
- ↑ Suomi ja kriisit. Vaaran vuosista terrori-iskuihin, (Tuomas Forsberg, Crister Pursiainen, Raimo Lintonen ja Pekka Visuri toim.) Gaudeamus, Helsinki 2003, s. 265.
- ↑ a b c d Second Chechen War PBS. Arkistoitu 4.6.2013. Viitattu 2.2.2013.
- ↑ Checnya Encycloepdia Britannica. Viitattu 2.2.2013.
- ↑ Timeline: Chechnya BBC News. Viitattu 2.2.2013.
- ↑ War Crimes In Chechnya and the Response of the West 2000. Human Rights Watch. Viitattu 2.2.2013.
- ↑ Humanitarian Aid for the Victims of the Chechen war (PDF) 2010. European Union. Viitattu 2.2.2013.
- ↑ Global Security
- ↑ a b Politkovskajan murhan jäljet johtavat Tšetšeniaan Suomen Kuvalehti. Viitattu 2.2.2013.
- ↑ Felshtinsky J & Litvinenko A: Venäjä kuilun partaalla - turvallisuuspalvelut demokratian uhkana. Tammi, 2007. ISBN 978-951-313-982-7 Kirjaesittely Ruslaniassa (viitattu 2.2.2013).[vanhentunut linkki]
- ↑ Who was Alexander Litvinenko? 2012. BBC. Viitattu 2.2.2013.
- ↑ Brittipoliisi: Litvinenko murhattiin 2006. MTV3. Viitattu 2.2.2013.
- ↑ Merkittävä ihmisoikeusaktivisti murhattiin Pohjois-Kaukasiassa Yle.fi, Uutiset. 15.7.2009 päivitetty 3.4.2012. Viitattu 1.10.2018.
- ↑ Kaurismäki järkyttyi venäläisen ihmisoikeusaktivistin murhasta Yle.fi Uutiset. 15.7.2009 Päivitetty 19.4.2012. Viitattu 1.10.2018.
- ↑ PEN: Venäjän ihmisoikeusloukkauksia on pidettävä esillä Yle.fi Radion kulttuuriuutiset. 17.7.2009. Viitattu 1.10.2018.
- ↑ Ihmisoikeusjärjestö lopettaa Tshetsheniassa Yle.fi Uutiset. 18.7.2009. Viitattu 1.10.2018.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Toinen Tšetšenian sota Wikimedia Commonsissa
- Vladimir Putin: Why we must act (mielipidekirjoitus sodan aloittamisen syistä) 14.11.1999. NY Times. Viitattu 2.2.2013. (englanniksi)