Austerlitzin taistelu
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
| Austerlitzin taistelu | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa kolmannen liittokunnan sotaa | |||||||||
.jpg) Napoleon Austerlitzin taistelussa
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
|
| |||||||||
| Komentajat | |||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
73 000 sotilasta |
85 000 sotilasta | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
9 000 sotilasta |
36 000 sotilasta | ||||||||
.svg){kind=small}
Austerlitzin taistelu (2. joulukuuta 1805/11 Frimaire An XIV FRC), joka tunnetaan myös nimellä Kolmen keisarin taistelu[1][2], oli yksi tärkeimmistä ja ratkaisevimmista Napoleonin sotien taisteluista. Taistelussa, jota pidetään Napoleonin suurimpana voittona, Ranskan Grande Armée kukisti vahvuudeltaan suuremman venäläis-itävaltalaisen armeijan, jota johtivat tsaari Aleksanteri I ja Pyhä Rooman keisari Frans II. Taistelu käytiin lähellä Austerlitzin kylää Itävallan keisarikunnassa. Austerlitz toi kolmannen liittokunnan sodan pikaiseen päätökseen itävaltalaisten allekirjoittaessa Pressburgin rauhan samassa kuussa. Taistelua kutsutaan usein taktiseksi mestarityöksi muiden historiallisten taisteluiden, kuten Cannaen ja Gaugamelan, ohella.
Voitettuaan Itävallan armeijan Ulmin sotaretkellä, Ranskan joukot onnistuivat valtaamaan Wienin marraskuussa 1805. Itävaltalaiset välttivät lisäkonflikteja siihen asti kunnes venäläiset saapuisivat vahvistamaan liittokunnan miesvoimaa. Napoleon lähetti armeijansa pohjoiseen liittokunnan joukkojen perään, mutta käski heidät takaisin teeskennelläkseen suurta heikkoutta joukoissa. Napoleon halusi houkutella liittokunnan taisteluun ja antoi ymmärtää, että Ranskan armeija oli surkeassa kunnossa hyläten jopa strategisesti tärkeän Pratzenin kukkulan lähellä Austerlitzia. Hän sijoitti Ranskan armeijan Pratzenin kukkulan alapuolelle ja heikensi tarkoituksellisesti oikeaa sivustaansa houkutellen liittokuntaa käynnistämään sinne suurhyökkäyksen. Marsalkka Davoutin Wienistä pikamarssittama III armeijakunta täytti Napoleonin jättämän aukon juuri ajoissa. Samaan aikaan liittokunnan runsas sijoittuminen ranskalaisten oikeaa sivustaa vastaan heikensi liittokunnan keskustaa Pratzenin kukkulalla, johon marsalkka Soultin IV armeijakunta hyökkäsi raa’asti. Liittokunnan keskustan murskauduttua ranskalaiset pyyhälsivät vihollisten molempien selustojen läpi passittaen liittolaiset vetäytymään sekasortoisesti tuhansien jäädessä vangiksi.
Liittokunnan katastrofi järkytti merkittävästi keisari Fransin uskoa brittiläisten johtamaan sotaan. Ranska ja Itävalta solmivat aselevon välittömästi ja Pressburgin rauha allekirjoitettiin hieman myöhemmin 26. joulukuuta. Pressburgin rauha syrjätti Itävallan sodasta ja liittokunnasta ja samalla vahvisti aiempia suurvaltojen kesken solmittuja Campo Formion ja Lunévillen rauhansopimuksia. Rauhansopimus vahvisti Itävallan aluemenetykset Italiassa ja Baijerissa Ranskalle, sekä Saksassa Napoleonin saksalaisille liittolaisille. Se myös määräsi 40 miljoonan frangin korvauksen kukistettujen Habsburgien maksettavaksi ja salli vetäytyvien venäläisjoukkojen marssia vihollisalueiden läpi takaisin kotimaahansa. Olennaisesti voitto Austerlitzissa salli Reinin liiton (joukko saksalaisia valtioita tarkoituksenaan toimia puskurivyöhykkeenä Ranskan ja Keski-Euroopan välillä) muodostamisen. Reinin liitto teki Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan käytännössä hyödyttömäksi johtaen viimeksi mainitun romahtamiseen vuonna 1806, sen jälkeen kun Frans luopui keisarillisesta valtaistuimesta jättäen ainoaksi viralliseksi arvonimekseen Itävallan keisarin. Nämä saavutukset eivät kuitenkaan vakiinnuttaneet kestävää rauhaa Euroopassa. Preussin huolenaiheet Ranskan kasvavasta vaikutusvallasta Keski-Euroopassa sytytti neljännen liittokunnan sodan vuonna 1806.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huomattuaan, että oli mahdotonta nousta maihin Englantiin, Napoleon käänsi katseensa itään. Englantiin lähettäväksi tarkoitettu armeija sulautettiin noin 200 000 sotilaan Grande Arméehen. Napoleon eteni Mannheimista Regensburgiin. Tonava ylitettiin lokakuun 7. päivänä ja Ulm saarrettiin 9. päivänä. 30 000 miehen itävaltalaisarmeija pakotettiin antautumaan.
Napoleonin tavoitteena oli sotamarsalkka Kutuzovin joukkojen saartaminen, mutta nämä perääntyivät koko ajan ranskalaisten tieltä. Marraskuun puoleenväliin mennessä myös Wien oli miehitetty. Silloin Napoleon sai tiedon, että ranskalais-espanjalaiset alukset olivat kärsineet tappion Trafalgarissa. Hän oli vihamielisen Euroopan sydämessä ja näytti siltä, että hän ei saisi Kutuzovia kiinni ennen kuin tämä saisi avukseen itävaltalaisen ja toisen venäläisen armeijan. Olmützissa olevan venäläis-itävaltalaisen armeijan vahvuus oli jo 90 000 sotilasta. Ne siirtyivät etelään toivoen lyövänsä ranskalaisten oikean sivustan ja katkaisevan heidän yhteytensä Wieniin.
Armeijat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranskalaiset joukot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Napoleonin joukkoihin kuului yhteensä 73 000 sotilasta: 63 000 jalkaväkeä ja 10 000 keisarillisen kaartin ratsuväkimiestä. Kevyitä tykkejä oli 139. Ranskalaisten armeijaa oli uudistettu merkittävästi.
Venäläis-itävaltalaiset joukot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liittokunnan joukot käsittivät yhteensä noin 85 000 miestä: 68 000 jalkaväkimiestä ja 17 500 ratsuväkimiestä. Tykkejä oli 278, kaksinkertaisesti ranskalaisten tykkimäärä.
Napoleonin ansa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Napoleon laati Määriin vastaloukun. Aluetta oli helppo puolustaa. Napoleon uskoi, että jos hän valitsemassaan maastossa saisi venäläis-itävaltalaiset joukot hyökkäämään, hän saisi vielä käännettyä tilanteen edukseen ja voittaisi vihollisensa. Napoleon suunnitteli tarkasti, mitä tekisi, ja määräsi armeijansa teeskentelemään väsynyttä ja heikkoa. Hän jopa pyysi silmänlumeeksi aselepoa.
Austerlitz sijaitsi sadan kilometrin päässä Itävallan pääkaupungista, Wienistä. Napoleon päätti sijoittaa heikommat joukkonsa Goldbach-jokea myötäilevään linjaan Telnitzin ja Sokolnitzin kaupunkeihin ja asettaa pääjoukot Zurlanin kukkulalle. Hän myös antoi lähistöllä sijainneen strategisesti tärkeän Pratzenin kukkulan vihollisen haltuun. Tältä kukkulalta oli hyvät näkymät ranskalaisten asemiin, joten Kutuzov huomasi ranskalaissivustan heikkouden Telnitzissä. Napoleon toivoi vihollisensa nielaisevan syötin ja hyökkäävän ranskalaisten asemiin siellä. Samalla heidän keskustansa heikkenisi, jolloin hän voisi pääjoukollaan hyökätä Pratzenin kukkulalle ja katkaista vihollisen ryhmityksen kahtia.
Liittoutuneiden leirissä tsaari Aleksanteri I uskoi saaneensa loistavan tilaisuuden murskata Napoleonin armeija ja määräsi armeijansa etenemään ja hyökkäämään ranskalaisten muka heikkoa oikeaa sivustaa vastaan. Näin liittoutuneet nielaisivat syötin, jonka Napoleon oli heille asettanut.
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joulukuun toisena päivänä liittoutuneet tekivät odotetusti päähyökkäyksen Telnitzissä ranskalaisten oikeaa sivustaa vastaan, joka perääntyi suunnitelman mukaisesti. Huomatessaan tämän liittokunta lähetti lisää sotilaita oikean sivustan kimppuun, mutta samalla heidän keskustansa muuttui heikommaksi. Juuri tätä Napoleon oli toivonut. Marsalkka Soultin komentamat miehet hyökkäsivät voimalla hieman ennen keskipäivää liittoutuneiden kylkeen Pratzenissa ja yllättivät siellä sijainneet vihollisen joukot perusteellisesti, katkaisten venäläis-itävaltalaisen armeijan kahtia. Kutuzovin joukot yrittivät toistuvasti vallata kukkulan takaisin, mutta ranskalaiset torjuivat kaikki vastahyökkäykset.
Vasemmalla siivellä kaksi ranskalaista osastoa hyökkäsi venäläisten oikealle sivustalle, joka ankaran vastarinnan jälkeen pirstottiin. Soult kääntyi liittoutuneiden vasenta sivustaa vastaan. Yllätetyt venäläiset ja itävaltalaiset pakenivat. Jotkut juoksivat jäätyneen Satchanjärven jäälle, jolloin ranskalaiset ampuivat tykeillään jään rikki. Tuhansia hukkui.
Taistelun jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liittokunnan tappiot nousivat noin 25 000 mieheen, mutta ranskalaisten tappiot olivat vain 1 500. Rauhanehdossa Itävalta joutui luovuttamaan huomattavia maa-alueita Ranskalle, Baijerille ja Preussille.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Montgomery of Alamein: Sodankäynti kautta aikojen. WSOY, 1973. ISBN 951-0-0-06491
- Tim Newark: 50 taistelua, jotka muuttivat maailmaa. Gummerus, 2002. ISBN 951-20-6139-2
- Annette Kruhøffer: Austerlitzin taistelu. Tieteen kuvalehti: Historia, 2008, nro 10, s. 32–39. Oslo: Bonnier Publications International AS.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Battle of Austerlitz | Summary, Casualties, Facts, & Napoleon Encyclopædia Britannica. 25.11.2023. Viitattu 2.12.2023. (englanniksi)
- ↑ Austerlitz 2023 – 218th anniversary of the battle of the Three Emperors Austerlitz.org. 15.3.2023. Viitattu 2.12.2023. (englanti)