Aigunin sopimus
Aigunin sopimus (ven. Айгунский Договор, kiin. 瑷珲条约, Àihún Tiáoyuē) oli Venäjän keisarikunnan ja Qing-dynastian hallitseman Kiinan vuonna 1858 tekemä sopimus, jolla Kiina luovutti Amur-joen pohjoispuolella olleen osan Mantšuriaa Venäjälle. Sopimus kumosi vuonna 1689 tehdyn Nertšinkin rauhansopimuksen, jonka mukaan Venäjän ja Kiinan rajana olivat Stanovoivuoret.[1] Kiinan Venäjälle luovuttaman alueen pinta-ala oli yli 600 000 neliökilometriä.[2][3]
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjä oli jo 1700-luvulla pyrkinyt merivaltaan Tyynellämerellä. Sitä varten se oli perustanut laivastotukikohtia Japaninmeren rannalle lähelle Amurin suuta, rohkaissut kansalaisiaan muuttamaan sinne ja tullut vähitellen sotilaalliseksi mahtitekijäksi alueelle. Qing-dynastian hallitsema Kiina ei koskaan hallinnut pohjoisimpia rajaseutujaan tehokkaasti eikä kiinnittänyt huomiota Venäjän toimiin alueelle.
Vuonna 1850 Kiinassa alkoi hallitsevaa mantšulaista Qing-dynastiaa vastaan suunnattu Taiping-kapina, joka johti 14 vuotta kestäneeseen veriseen sisällissotaan. Samaan aikaan Venäjän kaukoidän kenraalikuvernööri Nikolai Muravjov sijoitti kymmeniätuhansia sotilaita lähelle Mongolian ja Mantšurian rajoja aikoen saada Amurin laakson tosiasiallisesti Venäjän hallintaan.[2] Muravjov havaitsi sopivan tilaisuuden tulleen, kun kävi selväksi, että Kiina oli häviämässä toisen oopiumisodan Britanniaa vastaan, ja hän uhkasi Kiinaa sodalla toisella rintamalla.[3] Qing-dynastia myöntyi neuvottelemaan Venäjän kanssa.[2]
Allekirjoittaminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Neuvottelut olivat jännittyneitä ja kestivät kuusi päivää, minkä aikana Venäjän sotajoukot jatkuvasti ampuivat tykeillä ja uhkasivat paikallista väestöä karkotuksilla. Venäjän edustaja Nikolai Muravjov ja Qing-dynastian edustaja Yishan, jotka molemmat olivat rajaseudulla toimivia sotilasjohtajia, allekirjoittivat sopimuksen Amurin varrella sijaitsevassa Aigunin kaupungissa 28. toukokuuta 1858.[3]
Vaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sopimus vahvisti Amurin suurelta osin Venäjän ja Kiinan väliseksi rajaksi. Sopimuksen mukaisesti:
- Venäjään liitettiin Amurin pohjoispuoliset alueet, jotka vuonna 1689 allekirjoitetun Nertšinkin rauhansopimuksen mukaisesti olivat siihen saakka kuuluneet Kiinalle. Heilongjiang-joen itäpuolella asuneet kiinalaiset ja mantšut saivat jäädä alueelle Kiinan mantšuhallituksen vallan alaisina. Amuria, Sungaria ja Ussuria pitkin saivat kulkea sekä kiinalaiset että venäläiset mutta eivät muunmaalaiset alukset.
- Amurin, Sungarin ja Ussurin jokilaaksojen asukkailla oli oikeus käydä kauppaa keskenään.
- Venäläiset saivat haltuunsa venäjän- ja mantšunkieliset kopiot sopimuksen tekstistä, kun taas kiinalaiset saivat haltuunsa mantšun- ja mongolinkieliset kopiot.
- Kaikki rajan yli käytyä kauppaa koskeneet rajoitukset kumottiin.
Ussuri-joen itäpuoliset alueet jäivät Venäjän ja Kiinan yhteishallintaan.[4]
Keisari Xianfeng katsoi voittaneensa sopimuksella aikaa ennen kuin hän saattoi "toimia venäläisiin nähden päättäväisemmin", mutta siihen ei koskaan tarjoutunut tilaisuutta.[3] Sen sijaan venäläiset tunkeutuivat Kiinaan uudestaan marraskuussa 1860 ja vaativat yhteishallinnassa olleet alueet kokonaan itselleen. Tällöin he perustivat Primorjen aluepiirin, joka sulki Kiinalta kokonaan yhteyden Japaninmereen.[4] Vuonna 1860 Pekingin rauhansopimus vahvisti, että nämä alueet kuuluivat Venäjään.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Russia and China end 300 year old border dispute 11.10.1997. BBC News. Viitattu 25.2.2014.
- ↑ a b c Byron N. Tzhou: China and international law: the boundary disputes, s. 47. Greenwood Publishing Group, 1990. ISBN 978-0-275-93462-0 Teoksen verkkoversio.
- ↑ a b c d SCM Paine: The Sino-Japanese War of 1894–1895: perceptions, power, and primacy. Cambridge University Press, 2003. 978-0-521-81714-1 Teoksen verkkoversio.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c Open Archives: The Sino-Russian Border Talks osaarchivum.org. 26.6.1969. Arkistoitu 26.2.2012. Viitattu 25.2.2014.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
