Sekasorron aika
Sekasorron aika (ven. Смутное время, Smutnoje vremja) oli vuosien 1598 ja 1613 välinen Venäjän historian ajanjakso. Sekasorron aikana vallinnut ankara poliittinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi johti Venäjän valtakunnan väliaikaiseen luhistumiseen ja Puolan–Venäjän sotaan.
Kauden aikana tsaarit ja vallanvaihdot seurasivat toisiaan tiheään. Sekasorron aikaa edeltänyt viimeinen Rurikin dynastian hallitsija oli Iivana Julman poika Fjodor I. Hänen jälkeensä viidentoista vuoden aikana valtaa ehtivät pitää Boris Godunov, Fjodor II (vain 49 päivän ajan), Vale-Dmitri I, Vasili Šuiski, Vladislav IV Vaasa ja Mikael Romanov. Myös Vale-Dmitri II vaati kruunua itselleen, ja Ruotsin kruununperillisen Kaarle Filipinkin oletettiin nousevan Venäjän tsaariksi.
Kun venäläisten kansannousu oli kukistanut Moskovan vallanneet puolalaiset joukot 1612, uudeksi tsaariksi valittiin Mikael Romanov, joka loi perustan Romanovien hallitsijasuvulle.[1] Nykyaikaisen Venäjän historian voidaan katsoa alkaneen Mikaelin kruunajaisista ja Romanovin dynastia alusta vuonna 1613.[2]
Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tsaari Fjodor I oli Iivana Julman toinen aikuisiälle selvinnyt poika, jonka ei oletettu koskaan nousevan valtaan, sillä Fjodorin vanhemmasta veljestä Iivanista oletettiin tulevan seuraava tsaari. Tilanne muuttui kuitenkin äkkinäisesti, kun Iivana Julma tappoi poikansa Iivanan raivokohtauksen vallassa 19. marraskuuta 1581.[3] Iivanan Julman kuoltua alle kolme vuotta myöhemmin, Fjodor kruunattiin isänsä seuraajaksi.
Fjodor I osoitti varsin vähän mielenkiintoa valtakunnanpolitiikkaa kohtaan, jolloin hänen neuvonantajansa ja lankonsa Boris Godunov käytännössä johti valtakuntaa tsaarin nimissä.[4] Fjodor I kuoli neljätoista vuotta myöhemmin vuonna 1598 ilman perillisiä. Tähän päättyi Venäjää 800-luvulta asti hallinnut Rurikin dynastia. Fjodorin kuoleman jälkeen säätykokous Zemski sobor valitsi Boris Godunovin tsaariksi.
Boris Godunov ei menestynyt tsaarina yhtä hyvin kuin tsaarin neuvonantajana. Maa kärsi nälänhädästä vuosina 1601–03[5] ja monet aateliston jäsenet vastustivat Godunovin valintaa tsaariksi ja pitivät Godunovia vallankavaltajana. Romanovien aatelissuku oli etunenässä johtamassa tätä liikehdintää.
Seuraukset ja Romanovien valtaannousu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Venäjän säätykokous Zemski sobor valitsi 21. helmikuuta 1613 Moskovan patriarkka Filaretin 16-vuotiaan pojan Mikael Romanovin tsaariksi.[5] Sekasorron ajan katsotaan usein päättyneen tähän.
Inkerisota jatkui vuoteen 1617, jolloin solmittiin Stolbovan rauha, ja Puolan–Venäjän sota päättyi Deulinon aselepoon vuonna 1619. Nämä sopimukset takasivat rauhan Venäjän länsirajoilla, mutta sisälsivät merkittäviä alueluovutuksia. Sekasorron aika kuitenkin lujitti venäläisen yhteiskunnan tsaarin vallan taakse, mikä mahdollisti osittain Pietari Suuren toteuttamat uudistukset 1700-luvun vaihteessa.
Sekasorron ajan konflikteissa arvioidaan kuolleen yhteensä noin miljoona ihmistä. lähde?
Kulttuuriperintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kansallisen yhtenäisyyden päivää vietettiin Venäjän keisarikunnassa vuosittain 4. marraskuuta Moskovan puolalaisjoukoista vapautumisen kunniaksi. Juhlapäivän viettäminen lakkasi Neuvostoliittossa, kun lokakuun vallankumouksen juhlallisuudet korvasivat sen. Juhlaa alettiin viettää uudelleen vuonna 2005 Vladimir Putinin aloitteesta.[6]
Sekasorron aika on inspiroinut monia taiteilijoita Venäjällä ja sen ulkopuolella. Kolme yleisintä aihetta ovat Boris Godunovin ja Vale-Dmitri I:n valtakamppailu, Pozharskyn ja Mininin Moskovan vapautus ja Ivan Susanin tarina, jossa talonpoika uhraa itsensä puolalaisille pelastaakseen tulevan tsaarin Mikael Romanovin.
Ajanjaksoa käsitteleviä taideteoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Elämä tsaarin puolesta (neuvostoaikana käytetty nimi Ivan Susasin), Mihail Glinkan ooppera
- Boris Godunov, Aleksandr Puškinin näytelmä
- Boris Godunov (ooppera), Modest Musorgskin ooppera
- Demetrius, Friedrich Schillerin keskeneräinen näytelmä Vale-Dmitri I:stä
- Dimitrij, Antonín Dvořákin ooppera, jonka libretto perustuu Friedrich Schillerin näytelmään
- Mininin ja Požarskin muistomerkki, joka sijaitsee Moskovan Punaisella torilla
- Minin ja Požarski, Vsevolod Pudovkinin elokuva
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Jerzy Lukowski, W. H. Zawadzki: A concise history of Poland, s. 92. Cambridge University Press, 2006. ISBN 9780521618571
- ↑ Chester S. L. Dunning: Russia's First Civil War: The Time of Troubles and the Founding of the Romanov Dynasty, s. xi-xii. Pennsylvania State University Press, 2010. ISBN 978-0-271-04371-5 Teoksen verkkoversio (viitattu 18.3.2022). (englanniksi)
- ↑ Ivan the Terrible - The Oprichnina | Britannica www.britannica.com. Viitattu 21.4.2022. (englanniksi)
- ↑ Fyodor I | tsar of Russia | Britannica www.britannica.com. Viitattu 21.4.2022. (englanniksi)
- ↑ a b Time of Troubles | Russian history | Britannica www.britannica.com. Viitattu 21.4.2022. (englanniksi)
- ↑ The Moscow Times: What Exactly is National Unity Day? The Moscow Times. 4.11.2013. Viitattu 18.3.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sekasorron aika Wikimedia Commonsissa
