Metsästyskoira

Labradorinnoutaja amerikanpunasotkan noutaneena.

Metsästyskoira on metsästykseen käytettävä koira. Se auttaa ihmistä jäljittämään metsästettävää riistaa . Metsästyskoirat joutuvat usein erittäin suureen rasitukseen metsässä ja vaihtelevassa maastossa rämpiessä, jonka myötä ne joutuvat syömään erittäin paljon. Metsästyskoirarotuja on yhteensä 30 erilaista, ja niihin luokittuu esimerkiksi egyptinmetsästyskoira, guicho ja suomenpystykorva.

David Hancockin mukaan termi Hound viittaa neljään eri rotutyyppiin:

• ajokoirat: kestävyydellä/ sisukkuudella metsästävät koirat
• vinttikoirat: nopeudella metsästävät koirat
• raskasrakenteiset koirat: sisältää "kiinni pitävät" koirat, viitaten joihinkin nykyisistä mastiffityyppisistä roduista
• par force -koirat: voimalla metsästävät koirat, esim. tanskandoggi ja rhodesiankoira

Hänen mukaansa on olemassa myös ns. "juoksevat mastiffit"-luokitus eli kookkaat par force -koirat, jotka käyttävät näkö- ja hajuaistiaan ja metsästävät yleensä villisikaa. Näihin lukeutuisivat tanskandoggi, dogo argentino, rhodesiankoira, broholminkoira ja catahoulanleopardikoira.

Entisajan metsästyskoirat

David Hancock uskoo, että metsästyskoirat oli ensimmäinen kesytetty koirien rotutyyppi. 7000 eaa. mesoliittisella aikakaudella Euroopassa metsästettiin pääasiassa villisikaa ja saksanhirveä, Länsi-Aasiassa villivuohta ja gasellia sekä Pohjois-Amerikassa biisonia. Noilta ajoilta on myös todisteita koirien olemassa olosta. Yksi varhaisimmista koiran jäännöksistä löydettiin paleoliittisen aikakauden luolasta Palegawrasta, ja se on ajalta noin 10 000 eaa. Romanian Vlasacista löytyneet jäännökset ovat puolestaan ajalta 5400-4600 eaa. Jäljestyskoirien jäänteitä on löytynyt Turkin Erganin läheltä ajalta 9500 eaa. ja Yhdysvaltojen Idahosta ajalta 9500-9000 eaa. Nopeita metsästyskoiria on kuvattu Egyptin Thebesin norsunluuveistoksissa, jotka juontavat ajalle 4400-4000 eaa.

Muinaisen Egytin, Kreikan ja Rooman metsästyskoirista on paljon historiallisia merkintöjä. Kreikkalaiset, roomalaiset ja keltit arvostivat metsästyskoiriaan ja jättivät niistä lukuisia kuvauksia. Jo kauan ennen 2000 eaa. Länsi-Aasiassa tunnettiin kookkaita, voimakkaita metsästyskoiria ja muinaisessa Egyptissä erityyppisiä metsästyskoiria. Valkoiset egyptiläiset "antilooppikoirat" muistuttivat ulkoisesti nykyistä harrieria. Babyloniassa tunnettiin voimakkaat, lyhytkuonoiset koirat, joita käytettiin leijonien ja villiaasien metsästykseen. Assyrialaiset kuninkaat metsästivät koirillaan leijonia, elefantteja ja villihärkiä. Foinikialaisilla oli sekä nopeuden että sisukkuuden avulla/vainulla metsästäviä koiria. Noin 2500 eaa. lähtien koirilla metsästys oli suosittua viihdettä Niilin jokideltan aatelistolle. Egyptin 19. dynastian aikaan kuvailtiin paikallisia metsästyskoiria - joita oli 200 yhdentyyppistä ja 400 toisentyyppistä - seuraavasti: "Punahäntäinen koira menee öisin pilttuuseen kukkuloille. Se on parempi kuin pitkäkuonoinen koira, ja se ei viivyttele metsästettäessä." Myös hindujen rigvedassa mainitaan senaikaiset metsästyskoirat.

Kreikkalaisessa ja latinalaisessa kirjallisuudessa mainitaan noin 65 erilaista "rotua", mutta niistä osa on käytännössä toistensa synonyymeja. Kreikkalaiset metsästyskoira-kasvattajat vaalivat usein koirissaan puhdasrotuisuutta, mutta kaikki heidän metsästyskoiransa eivät suinkaan olleet kreikkalaista alkuperää.

Ksenofon (430-355 eaa.) mainitsi nähneensä metsästyskoiria Vähässä-Aasiassa. Aristoteles (384–322 eaa.) puolestaan kertoi, että egyptiläiset suosivat pienikokoisempaa vinttikoiraa - joka vastasi noin nykypäivän whippetiä tai faaraokoiraa. Libyalaisilla tiedettiin olevan hyviä metsästyskoiria. Kyreneläisiä koiria väitetään risteytetyn sekä susien että lurchermaisten keski- ja eteläafrikkalaisten metsästyskoirien kanssa.

Oppian ja Julius Pollux mainitsivat 100-luvulla seuraavat rodut:

• ausonian (ausonialainen): italialainen rotu, jonka kreikkalaiset löysivät Napolista
• iberian (iberialainen): espanjalainen rotu
• salentine (salentolainen): italialainen rotu
• umbrian (umbrialainen): italialainen rotu, joka ajoi riistan kiinni tappamatta tätä

Arrianos kuvaili 100-luvulla kahta erilaista kelttiläistä metsästyskoiraa:

• segusiae: nimetty nykyisen Lyonin alueella asuneen heimon mukaan; erinomainen vainu, hyvä ääni, mutta taipumus viivytellä jäljellä
• vertragi: sananmukaisesti "paljon raajoja"; karkeakarvainen, vinttikoiramainen - perimä näkyy nykypäivän griffon-metsästyskoirissa

David Hancock uskoo, että kreikkalaiset ja roomalaiset pitivät kelttienvinttikoiraa (vertragi) jonkin vanhemman rodun muunnoksena eikä omana rotunaan.

Kreikkalaiset havaitsivat ajan myötä myös seuraavien metsästyskoirien olemassaolon:

• acarnanian (akarnanialainen): Epeiroksesta, metsästi ääneti
• athamanian (athamanialainen): muinaisesta Kreikasta
• carian (kaarialainen): Vähästä-Aasiasta, jäljestävä koira, hyvä vainu ja ääni
  • magnesian: kookkaampi muunnos, kantoi sotilaiden kilpiä sodassa
• carmanian: raportoitu 100-0 eaa., Persiasta, hurjaluonteinen
• chaonian: muinaisesta Kreikasta, uskotaan vaikuttaneen Lailapsin legendaan
• elymaean: raportoitu 100-0 eaa., Persianlahdelta
• hyrcanean (hyrkanialainen): raportoitu 100-0 eaa., nykyisen Teheranin alueelta, mastiffimainen, raivoisa
• indian (intialainen): punabrindle, villisian ja kauriin metsästykseen
• laconian (lakonialainen) eli spartan (spartalainen): muinaisesta Kreikasta, kevytrakenteinen, jäniksen metsästykseen
• locrian: muinaisesta Kreikasta, voimakas, lyhytkuonoinen, villisian metsästykseen
• lycaonian (lykaonialainen): Vähän-Aasian eteläosista, luonteensa puolesta arvostettu
• median: raportoitu 100-0 eaa., Persiasta, taisteleva metsästyskoira
• molossian: Epeiroksesta, pitkäkorvaisempi
• pannonianajokoira: Pohjois-Jugoslaviasta tai nykyisen Pohjois-Serbian alueelta
• sarmatian (sarmatialainen): Etelä-Venäjältä
• sere: Pohjois-Himalajalta, hurjaluonteinen
• sycambrian (sugambrilainen): Reininmaasta

Jossain vaiheessa historiaa kreetankoira risteytettiin lakonianvinttikoiran kanssa, minkä tuloksena syntyi variaatio metagon, josta on ainoastaan vähäisiä merkintöjä roomalaisen Gratiuksen kirjoituksissa.

Ajan myötä metsästyskoirista jalostettiin ominaisuuksiltaan erilaisiin riistoihin erikoistuneita, ja ne oppivat ajamaan riistan tietylle alueelle. Nopeaa riistaa metsästettiin nopean koiran, suurta riistaa suuren koiran tai metsästysmastiffin ja siipiriistaa joko hiljaisesti (kuten setteri) tai äänekkäästi (kuten haukkuva pointteri) riistan olinpaikan osoittavan koiran avulla. Ajan myötä esim. jäljestävistä koirista kehittyi jäniksen ja villisian, kauriin ja villiaasin tai hirven ja biisonin metsästykseen erikoistuneita koiria.

Esimerkiksi frankit jalostivat metsästyskoiria niin suurriistan (bersarii), majavien tai saukkojen (beverarici), vinttikoiratyyppistä (veltrarii), susien kuin haukallakin metsästystä varten. Suden metsästyksessä ajo- ja vinttikoiria käytettiin yhtä aikaa tukemaan toisiaan. Kytketyt ajokoirat, ns. limerit, ajoivat koko ajueen oikeaan linjaan, kuten ns. tufter tekee nykyään hirven metsästyksessä.

Vuonna 1387 julkaistussa Gaston de Foix'n Livre de Chasse -teoksessa luetellaan useita eri metsästyskoiratyyppejä:

• alaunt: metsästysmastiffi
• bandogge: hurjaluonteinen saaliseen "tarttuja", joka "uhrautui" jotta arvostetummat juoksevat metsästyskoirat selviäisivät
• brachet tai bercelet: metsästyskoira, joka seurasi riistansa ampunutta metsästäjää; saattoi tosin viitata myös pieneen narttukoiraan
• gazehound: ajuekoira
• greyhound tai levrier: vinttikoira
  • levrier d'attache: saalista "kiinni pitävä" koira, mm. irlanninsusikoira ja skotlanninhirvikoira
  • petit levrier pour lievre: "pieni jäniskoira", pienempi ja sileäkarvainen
• heyrer: nykypäivän harrieri
• lymer tai limier: hihnaan kytketty ajokoira, jota käytettiin samoin kuin tufter-tyyppistä koiraa käytettiin hirvikoira-ajueessa
• rache: pienempi, yleensä valkoinen ajuekoira; saattoi tosin viitata myös narttukoiraan

Varhaisessa Euroopassa tunnettiin mm. seuraavat metsästysrodut:

• bufalbeisser ("buffalonpurija")
• bullenbeisser ("häränpurija")
• bärenbeisser ("karhunpurija")

Vuonna 1965 David Dalby mainitsi teoksesssaan Lexicon of the Medieval German Hunt keskiajan Saksassa käytettyjä termejä metsästyskoirista. Sana wint viittasi paitsi vinttikoiraan, myös raskasrakenteisempaan vinttikoiran ja mastiffin risteytykseen nimeltä veltre tai zwic-darm, joka muistutti nykypäivän bull lurcher -risteytyksiä.

Vuonna 1800 Betteloni mainitsi "Tartaryn mastiffit", "Epeiroksen molossit" ja "Flanderin metsästyskoirat".

Monia nykyisistä seurakoirista käytettiin alun perin metsästykseen. Tanskandoggi eli alkuperäinen "saksalainen villisikakoira" oli alun perin metsästyskoira. Dalmatialainen on todennäköisesti tunnettu muinoin nimellä dama-chien tai "hirvikoira", silloisen käyttötarkoituksensa vuoksi. Myös nykyisin raskastekoinen englantilainen mastiffi oli aikoinaan metsästyskoira, arvostettu Englische Dogge. Jopa bulldoggin esi-isiä bullenbeissereitä käytettiin metsästykseen.

Englannin aateliset harrastivat useita eri metsästyskoiria. Bathurstin jaarlilla, Beaufortin herttualla, Bentickin lordilla, Coventryn lordilla, Darlingtonin jaarlilla, Derbyn jaarlilla, Donerailin lordilla, Fitzhardingen lordilla, Lonsdalen jaarlilla, Portmanin varakreivillä ja Portsmouthin lordilla oli kettukoiria. Bagotin lordilla, Carringtonin lordilla ja Wolvertonin lordilla oli vihikoiria. Anglesean markiisilla oli harriereja ja John Heathcote-Amorylla englanninhirvikoiria. Athollin herttualla ja Conynhamin markiisilla oli saukkokoiria.

Ajavat ja jäljestävät koirat

Vainun avulla metsästäviä koiria (Scenthounds = "ajokoirat"), jotka ajavat sitkeästi saaliinsa uupumuksen partaalle on David Hancockin mukaan ollut olemassa jo yli 10 000 vuoden ajan. Ajokoirien historia juontaa toisen lähteen mukaan juurensa noin vuoteen 4000 eaa., jolta ajalta löydetyissä egyptiläisten piirroksissa esiintyi luppakorvaisia, riistaa haukkuen ajavia koiria.

Segusiae-rodun väitetään olleen nykyisten ajokoirien kantarotu. Arrianoksen mukaan se metsästi samaan tapaan kuin kreetalaiset ja kaarialaiset metsästyskoirat.

1900-luvun alussa Lounais-Englannin West Country -alueella suosittuja olivat harrierit ja englanninhirvikoirat. Jotkin jäniksen metsästäjät suosivat basset houndia. Englanninkettukoiran jalostuksessa puolestaan alettiin tuolloin käyttää walesinkettukoiraa ja lakelandinkettukoiraa, ja erityisesti Belvoir-kennelin ajokoiria arvostettiin. Samoihin aikoihin myös ajavien koirien rakenne muuttui atleettisemmaksi, kevyemmäksi ja kevytluustoisemmaksi.

FCI luokittelee hajuaistinsa avulla metsästävät koirat "ajaviin ja jäljestäviin koiriin" erotuksena näön avulla metsästävistä vinttikoirista. Ajavat ja jäljestävät koirat kuuluvat sen mukaan ryhmään 6, joka jaetaan edelleen alajaostoihin ajavat koirat (6.1), jäljestävät koirat (6.2) ja ajokoirien sukuiset rodut (6.3). Ajavat koirat luokitellaan edelleen suuriin (6.1.1), keskikokoisiin (6.1.2) ja pieniin (6.1.3).

Rodut voidaan edelleen jakaa alaluokkiin esimerkiksi niiden pääasiallisesti ajaman riistan tai metsästystyylin mukaan. Ensiksi mainitusta jaosta esimerkkejä ovat Euroopassa jänis- ja kettukoirat, sekä Yhdysvalloissa pesukarhukoirat eli coonhoundit. Metsästystyyleihin perustuviin kategorioihin kuuluu Yhdysvalloissa vastaavasti mm. puuhun ajavien eli "treeing"-rotujen ryhmä, jotka tunnetaan yleisemmin cur-rotuina.

Toinen tapa jakaa ajokoirat eri luokkiin on niiden maantieteellinen alkuperä:

• itäinen ryhmä:
  • harlekiiniajokoira
  • kiinanajokoira
  • tataarinajokoira
• eteläinen ryhmä (Etelä-Eurooppa, Pohjois-Afrikka):
  • kreikkalaiset spartaanit ja kydonit
  • muinaisegyptiläiset ajokoirat
  • italialaiset ajokoirat (italianajokoira, maremmanajokoira yms) ja etelävenäläinen taurianajokoira
• läntinen ryhmä (Ranska, Englanti, Sveitsi):
  • kettukoira
  • harrieri
  • beagle
  • bassetit
  • muut ranskalaiset ajokoirat
  • sveitsiläiset ajokoirat
• pohjoinen ryhmä:
  • saksalaiset ajokoirat
  • eteläsaksalaiset ja itävaltalaiset ajokoirat
  • tirolinajokoira ja pohjoisitalialainen ajokoira
  • puolalaiset ja baltialaiset ajokoirat
  • suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset ajokoirat

Vaikka ajavat koirat voidaan jakaa alaluokkiin, monet rodut kuitenkin ajavat useampaa eri riistaa. Esimerkiksi 1900-luvun alussa harrierit Walesin Angleseyssä ja black-and-tan-väriset beaglet Irlannin Scarteenissa metsästivät sekä jänistä että kaurista.

Ranskassa myös muutamat eri ajokoiraristeytykset on nimetty "roduiksi", esim. anglo-poitevin (poitevin x englanninkettukoira) ja anglo-gascon-saintongeois (gascogne-saintongenajokoira x englanninkettukoira) - näitä ei kuitenkaan ole tunnustettu roduiksi niin kansainvälisellä kuin kansallisellakaan tasolla. Samalla moni aito ranskalainen ajokoirarotu on kuollut sukupuuttoon, kuten normandianajokoira, saintongenajokoira ja montemboeuf.

Jäniskoirat

Suuri osa eurooppalaisista ajokoirista on jäniskoiria. Niihin kuuluvat mm. suomen- ja kreikanajokoira sekä beagle ja harrieri. Kaksi jälkimmäistä tunnettiinkin ennen suomeksi nimillä pieni ja suuri englanninjäniskoira.

Kettukoirat

Kettukoirat ovat alun perin kotoisin Isosta-Britanniasta. FCI tunnustaa niistä englannin- ja amerikankettukoiran, minkä lisäksi niihin luetaan myös walesin-, virginian- ja dumfriesshirenkettukoira.

Bassetit ja dachsbracket

Bassetti-rodut ovat alun perin syntyneet mutaation seurauksena. Niille on tyypillistä pitkä, mäyräkoiramainen runko yhdistettynä mataliin raajoihin, ja niillä on usein myös erittäin pitkät korvat. FCI-luokittelussa bassetit kuuluvat pieniin ajaviin koiriin. Ns. "mäyräajokoirat" eli dachsbracket muistuttavat melko paljon bassetti-tyyppiä, mutta niiden kuono on hieman erilainen. Niihin luetaan nykyisin elävistä roduista dreeveri, alppien- ja westfaleninajokoira.

Coonhoundit

Mustaruskea pesukarhukoira (coonhound).

Pesukarhukoirat polveutuvat siirtomaa-aikaan Yhdysvaltoihin viedyistä englantilaisista, irlantilaisista ja ranskalaisista kettukoirista. Esimerkiksi mustaruskea pesukarhukoira jalostettiin virginiankettukoiran ja vihikoiran risteytyksestä. Vaikka ne ovatkin Euroopassa erittäin harvinaisia, Yhdysvalloissa ne ovat suosittuja metsästyskoiria, jotka ovat saavuttaneet merkittävän jalansijan maan kulttuurissa. Mm. Sweet Home Alabama -elokuvassa esiintyy coonhound, ja Alabamassa sijaitsee oikeasti elokuvassakin näytetty coonhoundien hautausmaa nimeltä Key Underwood Coon Dog Memorial Graveyard. Pesukarhun lisäksi monella coonhoundilla metsästetään myös mm. puumaa samaan tapaan kuin myöhemmin mainituilla puumanmetsästykseen jalostetuilla molossikoirilla.

Coonhound-rotuihin luokitellaan pesukarhukoira (Black & Tan Coonhound), punainen pesukarhukoira (Redbone Coonhound), sininen pesukarhukoira (Bluetick Coonhound), englanninpesukarhukoira (American English Coonhound), walkerinpesukarhukoira (Treeing Walker Coonhound) ja plottinajokoira (Plott Hound). Suomen kennelliitto on nimennyt ainoan FCI:n tunnustaman coonhound-rodun, mustaruskean pesukarhukoiran, pelkäksi pesukarhukoiraksi. Tämä saattaa aiheuttaa sekaannusta, mikäli FCI päättää tulevaisuudessa tunnustaa muutkin coonhound-rodut. Lisäksi Suomen Kennelliitto on kansallisella tasolla tunnustanut muista pesukarhukoirista plottinajokoiran, walkerinpesukarhukoiran ja sinisenpesukarhukoiran, joista jälkimmäisellä ei ole vielä virallista suomenkielistä nimeä, vaan se tunnetaan meilläkin bluetick coonhoundina.

Curit

Blackmouth cur.

Curit perustuvat alun perin useiden amerikkalaisten metsästyskoirarotujen välisistä risteytyksistä syntyneisiin sekarotuisiin ja rotutyypiltään erittäin epäyhtenäisiin linjoihin. Vielä nykyisinkin saman ulkonäkö vaihtelee saman rodun yksilöiden sisällä melkoisesti, koska kyse on yksinomaan käyttöominaisuuksien perusteella jalostetuista sukulinjoista. Blackmouth curilla ja catahoulanleopardikoiralla metsästetään mm. puumaa, kun taas muita cur-rotuja käytetään toisenlaisen riistan metsästykseen. Yleisesti ottaen voidaan kuitenkin sanoa curin säkäkorkeuden vaihtelevan välillä 45–70 cm ja painon olevan vähintään 14 kg.

Cur-rotuihin luetaan yleensä seuraavat rodut ja linjat, vaikka eri alalinjoja onkin huomattavasti enemmän:

• Amerikanleopardikoira
• Blackmouth cur
  • Southern blackmouth cur
• Blue lacy
• Camus cur
• Canadian cur
• Carolina cur
• Catahoulanleopardikoira
• Mountain cur
  • Kemmer mountain cur
  • Original mountain cur
• Mountain view cur
• Mullins cur
• Stephens cur
• Tennesseenajokoira
• Treeing cur

Vinttikoirat

Vinttikoirat metsästävät näköaistinsa avulla, mistä johtuukin niiden englanninkielinen nimitys sighthound. Sana vinttikoira juontaakin juurensa käännösvirheestä, sillä saksankielinen sana windhund tarkoittaa "tuulikoiraa" ja tulee koiran kyvystä juosta ns. "tuulen nopeudella". FCI lukee vinttikoirat ryhmään 10 ja luokittelee ne karvanlaadun perusteella pitkä- ja hapsukarvaisten (10.1), karkeakarvaisten (10.2) sekä lyhytkarvaisten (10.3) alaryhmiin. Vinttikoirat ovat alun perin kotoisin Lähi-idästä ja kuuluvat yksiin kaikkein vanhimmista koiratyypeistä.

Välimeren jäniskoirat

Välimeren jäniskoirat ovat vinttikoirista poiketen tyypillisesti pystykorvaisia, mutta kuitenkin rakenteltaan vinttikoiria muistuttavia jäniksen ja villikaniinin metsästykseen jalostettuja alkukantaisia koiria. Ne metsästävät tyypillisesti sekä näön, kuulon että hajuaistin avulla. FCI lukee ne ryhmän 5 alajaostoihin alkukantaiset koirat (5.6) ja alkukantaiset metsästyskoirat (5.7) muutaman muun rodun kanssa. Tähän rotutyyppiin lukeutuvat podencot ja podengot, etnankoira, faaraokoira sekä kreetankoira.

Lintukoirat

Lintukoiria käytetään nimensä mukaisesti pääasiassa lintujen metsästykseen. Monissa FCI:n ulkopuolisissa maissa lintukoirille on yksi yhteinen roturyhmä, kuten esimerkiksi gundog tai sporting group. FCI on kuitenkin jakanut lintukoirat kahteen eri luokkaan: ryhmään 7 eli kanakoirat ja ryhmään 8 eli noutajat, ylösajavat koirat (käytännössä spanielit) ja vesikoirat. Kanakoirien ryhmä jaetaan kahtia mannermaisiin (7.1) ja brittiläis-irlantilaisiin (7.2) kanakoiriin. Ensiksi mainitut luokitellaan joko seisoja- (7.1.1), spanieli- (7.1.2) tai griffon-tyyppisiin (7.1.3) rotuihin.

Terrierit

Terrierit ovat alun perin toimineet luolakoirina ja muunlaisen pienriistan metsästyksessä. FCI sijoittaa terrierirodut ryhmään 3 ja jakaa ne isoihin ja keskikokoisiin (3.1), pieniin (3.2), bull-tyyppisiin (3.3) ja kääpiöterriereihin (3.4). Näistä bullterrierit ja kääpiöterrierit ovat ulkoisesti melko kaukana tyypillisestä terrieristä, ensiksi mainitut muistuttavat fenotyypiltään enemmän molossikoiria ja jälkimmäiset sylikoiria. Varsinaiset perusterrierit voidaan jakaa luolaterriereihin ja rottakoiriin, minkä lisäksi Yhdysvalloissa tunnetaan huomattavasti terrieriä - erityisesti jackrussellinterrieriä - muistuttava pienikokoinen metsästyskoiratyyppi eli feistit.

Rottakoirat

Rottakoirat tunnetaan englanninkielisissä maissa nimellä ratter ja espanjankielisissä nimellä rater (katalaaniksi ja mallorquiniksi "rotan metsästäjä") tai ratonero (espanjaksi "hiiren metsästäjä"). Niitä on käytetty nimensä mukaisesti rottien, hiirten ja muiden tuholaisten hävittämiseen talleissa, varastorakennuksissa ja viinikellareissa. Ne ovat lähes aina sileäkarvaisia snautseri- ja griffonirotuja lukuun ottamatta.

Seuraavat rodut luokitellaan rottakoiriin:

Rottaterrierit

• Amerikanrottaterrieri
• Andalusianrottakoira
• Baskienrottaterrieri
• Brasilianterrieri
• Chilenrottaterrieri
• Mallorcanrottaterrieri
• Manchesterinterrieri
• Murcianrottaterrieri
• Valencianrottaterrieri

Kääpiökoirat

• Amerikankääpiökettuterrieri
• Amerikankarvatonterrieri
• Apinapinseri
• Englanninkääpiöterrieri
• Griffon belge
• Griffon bruxellois
• Kääpiöpinseri
• Petit brabançon
• Prahanrottakoira
• Tenterfieldinterrieri

Snautserit ja pinserit

• Hollanninrottakoira
• Itävallanpinseri
• Kääpiösnautseri
• Pinseri
• Snautseri
• Tanskalais-ruotsalainen pihakoira

Feistit

Feisteillä metsästetään pienriistaa, erityisesti oravia. Ne voidaan luokitella kahteen kategoriaan: mountain feist ja treeing feist. Treeing feistien säkäkorkeus vaihtelee tavallisesti välillä 25–55 cm ja paino välillä 5–16 kg.

Mountain feist

• Appalachian mountain feist
• Baldwin feist
• Buckley feist
• Denmark feist
• Galla creek feist
• Kemmer feist
• Lost creek feist
• Sport feist
• Thornburg feist

Treeing feist

• Amerikanoravakoira
• Atomic feist
• Barger feist
• Boggs creek feist
• Cajuninoravakoira
• Charlie feist
• Fleming creekinoravakoira
• Hickory grounds feist
• Horse creek feist
• Hurley comb's feist
• Mullins feist
• Riverun feist

Metsästyspystykorvat

Metsästyspystykorvat ovat pääasiassa hirvi- ja karhukoiria, mutta esimerkiksi laikat ovat erittäin monipuolisia, ja niitä käytetäänkin kaikenlaisen suurriistan metsästykseen.

Hirvikoirat

Hirvikoiriin luokitellaan yleensä keskikokoiset pohjoismaiset metsästyskoirat, eli jämtlanninpystykorva, harmaa- ja mustanorjanhirvikoira, valkoinen ruotsinhirvikoira, hälleforsinkoira, hedenkoira ja karjalankarhukoira. Myös laika-rodut eli itäsiperian-, länsisiperian-, venäläis-eurooppalainen, jakutian-, tšukotkan- ja kamtšatkanlaika ovat ennen kaikkea hirvi- ja karhukoiria, mutta toisinaan ne luetaan omaksi alaryhmäkseen erotuksena pohjoismaisista hirvikoirista. Lisäksi mm. akitaa käytettiin alun perin karhun ja kauriin metsästykseen, ja keskikokoisia japanilaisia pystykorvia käytetään kotimaassaan edelleen mm. villisian metsästykseen. Myös korealaiset pystykorvat, kuten koreanjindonkoira on jalostettu kotimaassaan vastaavaan käyttötarkoitukseen vartioinnin lisäksi.

Haukkuvat lintukoirat

Termi haukkuva lintukoira viittaa pieniin pystykorviin, käytännössä lähinnä suomen- ja pohjanpystykorvaan. Nämä koirat hakevat ensiksi metsässä lintua, yleisimmin teertä ja metsoa, haju- ja kuuloaistinsa avulla, linnun löytäessään ajavat sen ylös puuhun ja jäävät puun juurelle haukkumaan lintua jolloin metsästäjä alkaa varovaisesti lähestyä haukkua. Kun metsästäjä on tarpeeksi lähellä haukkua ja huomaa linnun oksalla, ampuu hän linnun ja näin koira on hoitanut tehtävänsä kunnialla.

Metsästävät molossikoirat

Myös molossityyppisiä koiria on käytetty varsinkin muinaisina aikoina metsästyskoirina. Ne ovat toimineet suurriistan metsästäjinä, joista esimerkkinä erilaiset villisikakoirat ja kissaeläinten metsästykseen käytetyt koirat.

Villisikakoirat

Entisaikojen villisikakoirista moni kuului maailman korkeimpiin koskaan eläneisiin rotuihin. Niistä kenties historian tunnetuin esimerkki oli 110 cm korkea boarhound eli saksanvillisikakoira. Tämän rodun uskotaan olleen mm. tanskandoggin kantarotu. Lisäksi siitä tunnettiin peräti 121 cm korkea kreikkalainen muunnos nimeltä sulioottikoira, joka oli useiden nykyisten mastiffien esi-isä. Nykyisin elossa oleviin villisian metsästykseen käytettäviin molosseihin kuuluvat mm. dogo argentino ja kreikanvillisikakoira.

Leijonakoirat

Afrikkalainen leijonakoira rhodesiankoira.

Leijonakoirista tunnetuin on rhodesiankoira, jota voidaan FCI:n virallisesta luokittelusta (ryhmä 6) huolimatta pitää alkuperänsä vuoksi osittain molossityyppisenä ja osittain alkukantaisena metsästyskoirana. Sitä kutsuttiinkin aiemmin nimellä afrikanleijonakoira, vaikka leijonan lisäksi sillä onkin metsästetty myös mm. gepardia ja leopardia.

Roomalainen mosaiikki, joka esittää muinaista leijonakoiraa.

Aiemmin leijonakoiria oli kuitenkin useita, ja jo tuhansia vuosia sitten elänyttä muinaista assyrianmastiffia käytettiin tähän tehtävään. Lisäksi Rooman valtakunnan aikaan nykyisen mastiffin edeltäjät joutuivat tappelemaan leijonia vastaan areenalla. Vielä 1800-luvulla Englannissa käytettiin alkuperäisen tyyppistä englanninbulldoggia ja staffordshirenbullterrieriä niin kutsuttuun "leijonanpuremiseen" eli käytännössä samanlaisiin leijonan ja koiran välisiin taisteluihin kuin muinaisessa Roomassa.

Puumakoirat

Puumakoira dogo argentino.

Puumakoiriksi voidaan lukea eri rotuja cureista coonhoundeihin, mutta varsinaisista molossikoirista tunnetuin tähän tarkoitukseen jalostettu rotu on dogo argentino, jota on käytetty myös villisian metsästykseen. Lisäksi jo mainituista puumanmetsästykseen käytettävistä cur-roduista blackmouth cur muistuttaa rotutyypiltään ja ulkonäöltään huomattavasti enemmän molossia kuin ajokoiraa.

Aaron Hall (1828-1892), metsästäjä ja "pantterikoiran" kehittäjä.

Yhdysvalloissa tunnettiin 1800-luvulla Aaron Hallin kehittämä "pennsylvanialainen pantterikoira", jota nimestään huolimatta käytettiin puuman metsästykseen. Nimi selittyy sillä, että puhekielessä puumaa kutsuttiin sanalla panther. Rodun taustalla oli tiettävästi alkuperäistä englanninbulldoggia, vihikoiraa, newfoundlandinkoiraa ja mastiffia. Näiden koirien sanotaan olleen niin kookkaita, että silloinen Pennsylvanian riistavaltuutettu C.K. Sober pystyi ratsastamaan niiden selässä. Rotu kuoli sukupuuttoon pian Hallin vuonna 1892 sattuneen kuoleman jälkeen.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Metsästyskoira Wikimedia Commonsissa