Andalusianrottakoira

Andalusianrottakoira
Avaintiedot
Alkuperämaa	Espanja
Määrä	Suomessa rekisteröity 25 (lisäksi lukuisia rekisteröimättömiä rescue-koiria)
Rodun syntyaika	1700–1800-luku
Alkuperäinen käyttö	tuhoeläinten torjuminen, metsästys
Nykyinen käyttö	tuhoeläinten torjuminen, seurakoira, agility
Elinikä	13–15 vuotta
Muita nimityksiä	perro ratonero bodeguero andaluz, bodeguero jerezano, fusterri, perrillo ratero, perro de cuadras, Andalusian Terrier, Sherry Terrier, Andalusian Rat-Hunting Dog, Andalusian Ratter, terrier andalou
FCI-luokitus	ryhmä 3 Terrierit alaryhmä 1 Isot ja keskikokoiset terrierit #371
Ulkonäkö
Paino	7–8 kg
Säkäkorkeus	uros 37–43cm (ihanne 40 cm), narttu 35–41cm (ihanne 38 cm)
Väritys	pääväri valkoinen, jossa mustia ja ruskeita merkkejä
Infobox OK

Andalusianrottakoira (esp. ratonero bodeguero andaluz) eli jerezinrottakoira (esp. bodeguero jerezano) on espanjalainen koirarotu. Espanjassa se on yleinen myös Andalusian ulkopuolella, ja se on levinnyt muutamaan muuhunkin maahan kuten Suomeen. FCI tunnusti rodun syyskuussa 2024 ja ilmoitti sen virallisiksi englanninkielisiksi nimiksi Andalusian Terrier ja Sherry Terrier.

Ulkomuoto

Kaksi andalusianrottakoiraa.

Andalusianrottakoira on keskikokoinen, rakenteeltaan atleettinen koira ja terrieriksi poikkeuksellisen pitkäraajainen. Se on tyypillistä "perusterrieriä" sopuisampi ja jalopiirteisempi, ja se tuokin perusterrierien sijaan ensimmäisenä mieleen japaninterrierin tai amerikkalaisen rottaterrierin (sillä erotuksella, että amerikkalaisella rodulla on pystyt korvat ja usein myös laikukas runko). Sillä on korkeat raajat ja suhteellisen hoikka ja kevyt rakenne. Nämä ominaisuudet tekevät siitä liikkeiltään nopean, elegantin ja ketterän, minkä vuoksi se on taitava hyppääjä ja kykenee myös kääntymään nopeasti kesken juoksun. Nartuilla on pidempi runko kuin uroksilla, jotka ovat neliömäisempiä.

Kirsu on aina musta ja purenta leikkaava. Silmät ovat pienet, hieman ulkonevat ja hieman vinoasentoiset, ja niiden tulee olla väriltään niin tummanruskeat kuin mahdollista. Kolmionmuotoiset, kohtuullisen korkealle asettuneet ja tyvestä leveät korvat taittuvat joko eteenpäin tai ruusukorviksi koiran ollessa valppaana. Häntä on pysty ja korkealle asettunut, mutta myös synnynnäinen hännättömyys tai töpöhäntäisyys on hyvin yleistä. Iho on tiivis, ohut ja rungonmyötäinen. Karva on hyvin lyhyttä, sileää ja tiheää. Pääväri on valkoinen, jossa on vähäisiä black & tan -läiskiä lähinnä päässä, yleensä koko pään alueen peittävän mustan "hupun" sekä kuonossa ja silmän yllä olevien punaruskeiden merkkien muodossa. Urosten ihanteellinen säkäkorkeus on 40 cm, mutta rotumääritelmä hyväksyy vaihtelun välillä 37–43 cm, narttujen ihannekorkeus on 38 cm sallitulla 35–41 cm:n haarukalla. Sallittu paino on molemmilla sukupuolilla 7–8 kg.

Luonne ja käyttäytyminen

Tämä temperamenttinen, aktiivinen ja eloisa rotu kiinnittää herkästi huomionsa jokaiseen havaitsemaansa liikkeeseen tai ääneen. Se on omistajaansa kohtaan uskollinen, ja siitä saa taustastaan huolimatta myös hyväluonteisen seurakoiran. Se sopeutuu erilaisiin ympäristöihin, ja sitä voi pitää myös kerrostaloasunnossa. Työssään se on sitkeä, rohkea ja väsymätön, eikä epäröi tapella mäyrän tai ketun kaltaisia eläimiä vastaan. Tuhoeläimiä metsästäessään se käyttää sekä vainuaan että näköaistiaan.

Alkuperä

Andalusianrottakoira on vanha Etelä-Espanjan Andalusiasta kotoisin oleva terrieri, jonka juuret ovat Jerez de la Fronterassa ja muilla Cádizin maakunnan sherryntuotantoalueilla. Se polveutuu paikallisten kalasatamien rottakoirien ja 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa alueelle sherrykaupan ja kaivostoiminnan perässä tulleiden brittien mukana kulkeutuneiden pienten englantilaisten terriereiden, kuten sileäkarvaisen kettuterrierin, välisistä risteytyksistä. Sen alkuperäisenä tehtävänä on ollut tuhota viinikellareissa, viljavarastoissa, kauppasatamissa, talleissa ja tehtaissa eläneitä hiiriä ja rottia, minkä lisäksi sitä on käytetty myös pienriistan metsästykseen.

Valkoinen pääväri jalostettiin rodulle tarkoituksella: koira erottui helpommin varastojen, kellareiden ja muiden työpaikkana käytettyjen rakennusten tummista nurkista. Määrätietoisen kasvatustyön myötä alkuaan epäyhtenäinen maatiaisrotu oli 1900-luvun alussa saatu tyypiltään melko yhdenmukaiseksi. Jalostukseen käytettiin vielä muutaman kerran englanninkääpiöterrieriä vahvistamaan perimää ja haluttuja ulkonäöllisiä piirteitä. Vuonna 2000 Espanjan Kennelliitto Real Sociedad Canina de España tunnusti viimein rodun Maatalousministeriön kanssa Jerez de la Fronterassa pidetyssä kokouksessa.

Rotu on hyvin yleinen Espanjassa, jossa myös koirien hylkääminen on yleistä. Koiria tuovat koiratarhoille omistajat tai niitä löydetään kuljeksimasta. Siksi myös monissa Espanjan kaduilta koiria pelastavissa rescue-järjestöissä on usein ratoneroja (joihin kuuluvat myös valencian-, mallorcan-, murcian- ja baskienrottakoirat) tai niitä suuresti muistuttavia monirotuisia koiria.

Historia Suomessa

Suomeen tuotiin muutama yksilö Espanjasta jo ennen kuin rotu oli siellä virallisesti tunnustettu, ja Suomen Kennelliitto hyväksyi lopulta rodun vuoden 2012 lopussa. Virallisesti rekisteröityjen yksilöiden lisäksi Suomeen on tuotu lukuisia rodun edustajia myös ns. rescuekoirina, mutta niillä ei ole papereita minkä vuoksi niitä ei ole voitu ottaa mukaan virallisiin rekisteröintilukuihin. Maamme ensimmäinen pentue syntyi kahdelle Espanjan tuonnille vuonna 2013. FCI ei kuitenkaan ole tunnustanut rotua, joten se ei saa osallistua kansainvälisiin näyttelyihin Pohjoismaiden ja Espanjan ulkopuolella. Ensimmäinen Suomen muotovalio on narttu Niña de Vientonegro, joka on samalla myös Pohjoismaiden Voittaja 2013. Vuonna 2014 Suomen Kennelliitto päätti antaa rodulle virallisesti suomenkielisen nimen andalusianrottakoira.

Terveys

Rotu on terverakenteinen, eikä sillä ole liioiteltuja piirteitä kuten esimerkiksi joillekin muille terrieriroduille ominaiset matalat raajat (vrt. jackrussellinterrieri). Sisäsiittoisuus on kuitenkin suuri ongelma, eikä pelkästään Espanjassa vaan myös Suomessa. Esimerkiksi Suomen Kennelliittoon vuonna 2013 rekisteröidyn uroksen Fuego de Vientonegron vanhemmat Triana ja Curro de Vientonegro ovat keskenään emä ja poika. Lisäksi Trianan vanhempia ei tiedetä, joten Fuego de Vientonegron nykyinen sukusiitosprosentti 25 % saattaa olla jopa alakanttiin, mikäli Trianan takaa löytyisi lisää lähisukulaisia.

Kaikki vuoden 2013 loppuun mennessä Suomeen tuodut kolme koiraa ovat läheistä sukua keskenään: niiden kaikkien takaa löytyy joko isänä tai isoisänä Espanjan muotovalio Candilero de Akra-Leuka ja kahden takaa myös Duquesa (toisella emänä ja toisella emänemänä). Aivan kuten Trianan tapauksessa, myöskään Duquesan kumpaakaan vanhempaa ei ole merkitty Kennelliiton jalostustietojärjestelmään, ja Candilero de Akra-Leukan sukupuustakin tiedetään vain sen vanhemmat.

Myös ensimmäisen Suomessa syntyneen pentueen sukusiitosprosentti on neljän sukupolven mukaan vähintään 12,50 % – suurempi se saattaa olla jo neljännessä sukupolvessa siinä tapauksessa, mikäli Duquesan vanhemmista jompikumpi on jokin sukupuussa jo kertaalleen esiintyvistä koirista. Nykyinen neljään sukupolveen laskettu sukusiitosprosentti tulee siitä, että pentueen vanhemmat Niña de Vientonegro ja Pico de Vientonegro ovat keskenään täti ja poika.

Tästä voi todeta nykyisen jalostuksen tilan viimeisimmän pentueen mukaisesti ER21981/15. Kennelliitto ei merkitse ulkomaisen koiran koko sukupuuta.

Katso myös

• Mallorcanrottaterrieri
• Valencianrottaterrieri
• Baskienrottaterrieri

Lähteet

• Adlercreutz, Carl-Johan: Koirarotujen maailma. Hämeenlinna: Karisto, 2003. ISBN 951-23-4418-1

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Andalusianrottakoira Wikimedia Commonsissa