Filip II (Ranska)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ranskan monarkia
Kapeting-dynastia
(suorat kapetingit)
Hugo Capet
Lapset:
Filip I
Lapset:

Filip II Augustus (ransk. Philippe II Auguste) (21. elokuuta 1165 – 14. heinäkuuta 1223) oli seitsemäs ns. suorien kapetingien dynastiaan kuulunut kuningas, joka hallitsi vuosina 1180–1223.[1]

Hän oli Ranskan ensimmäinen monarkki, joka kutsui itseään arvonimellä Ranskan kuningas (rex Francie). Aiemmat monarkit käyttivät arvonimeä Frankkien kuningas (rex Francorum).[2]

Suku ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filip II Augustus oli Ranskan kuninkaan Ludvig VII Nuoren ja tämän kolmannen puolison Adèle de Champagnen vanhin lapsi ja isänsä ainoa avioliitosta syntynyt ja aikuisikään asti elänyt poika. Kun vallanperijä Filip, lopulta syntyi hän sai heti syntymänsä jälkeen lisänimen Dieudonné (Jumalan antama). Hän sai jo elinaikanaan myös lisänimen Augustus, joka oli viittaus antiikin Roomassa käytettyyn keisarin titteliin. Nimelle tarjottiin myös muita selityksiä jo hänen elinaikanaan: että se muistutti hänen syntymästään tai että se oli johdettu verbista augere, joka tarkoittaa korostaa tai saada uskomaan. Toisaalta tämä lisänimi saatettiin antaa hänelle, kun hän vuoden 1185 heinäkuussa liitti kuninkaalliseen alueeseen Bovesin rauhassa Artoisin, Valoisin, Amiensin sekä suurimman osan Vermandoisin ruhtinaskunnista.[3]

Ludvig VII:n sairastelu antoi pojalle mahdollisuuden osallistua hallintoon jo ennen kuninkaaksi tuloaan. Hänet voideltiin vanhan Kapetingien tavan mukaan kuninkaaksi vuonna 1179 isän vielä eläessä ja hallitessa. Voitelua johti Reimsin katedraalissa perinteen mukaisesti hänen enonsa Reimsin arkkipiispa Guillaume. Aiemmin valtaistuimen perijät olivat tuon perinteisen ennenaikaisen voitelun jälkeen ottaneet itselleen tittelin rex designatus, mutta Filip teki poikkeuksen ja otti tittelin junior rex.

Heti voitelunsa jälkeen Filip tarttui melkein kaikkien monarkin tehtävien toteuttamiseen, sillä sairaus piti hänen isänsä poissa hallitsemisesta ja sen rasituksista. Täysivaltainen monarkki ja valtaistuimen haltija hänestä tuli Ludvig VII:n kuoltua 18. syyskuuta 1180.

Hallituskausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perinnöksi Filip sai isältään melko yhtenäisen valtakunnan, jossa kaikki tärkeät vasallit oli saatu vakuuttumaan rauhan merkityksestä. Toki joukossa oli yksi hankala poikkeus, Englannin Henrik II, jonka läänityksinä oli suuri osa Ranskaa ja puolisona Filipin isän ensimmäinen puoliso Aliénor Akvitanialainen.

Vahvan vasallin Henrikin varjo lankesi koko kuningaskunnan ylle. Muitakin ongelmia 15-vuotias monarkki kohtasi heti hallituskauden alkuvaiheessa.

Filipin äiti Champagnen Adèle ryhtyi champagnelaisten puolueen tukemana kapinoimaan Filipiä vastaan, koska olisi halunnut Filipin nuoren iän tähden toimia sijaishallitsijana. Adèlen veljet Champagnen ja Blois'n Samourin kreivit ja Reimsin arkkipiispa-herttua liittoutuivat keskenään kuningasta vastaan. Tässä tilanteessa nuori Filip kuitenkin toimi nopeasti ja selkeästi. Hän liittoutui huhtikuussa salaisesti Flanderin kreivin Filip Elsassilaisen kanssa. Liittoutumisen sinetiksi Filip avioitui myös Flanderin kreivin veljentyttären Hainaut'n Isabellan kanssa, joka oli Kaarle Suuren jälkeläisiä.

Tuleva kuningatar toi myötäjäisinä Filipille Ranskan luoteisosassa sijaitsevan Artoisin kreivikunnan. Lisäksi hän tulisi perimään setänsä, Flanderin kreivin, jolla ei ollut lainkaan jälkeläisiä. Näin nopeasti toimien Filip ehätti champagnelaisten edelle, jotka valmistelivat neuvotteluja Englannin Henrik II:n kanssa. Avioiduttuaan 13-vuotiaan kihlattunsa kanssa Filip kruunautti tämän Ranskan kuningattareksi Saint-Denisin luostarin basilikassa. Kaikki tapahtui paljon nopeammin kuin kukaan Filipin vastustajista osasi edes kuvitella. Filipin nopea ja tehokas toiminta herätti Englannin Henrik II:n kunnioituksen, ja niin hallitsijat solmivat Gisorsissa rauhan 28. kesäkuuta 1180.

Yksi Filip II Augustuksen keskeisistä aikaansaannoksista oli valtakunnan hallinnon uudistaminen. Saadakseen aikaan taloudellisen tasapainon hän kehitti verojen keruuseen ja kuninkaalliseen paikallishallintoon uuden järjestelmän, jossa kuninkaalliset virkamiehet ohittivat valtuuksillaan lääninherrojen oikeudet. Tavallinen kansa oli tyytyväinen kuninkaan uudistuksiin, sillä lääninherrojen paikallinen mielivalta väheni huomattavasti ja valtakuntaa hallittiin samojen sääntöjen mukaan kaikkialla.

Englanti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Englannin kuningas oli myös Ranskan kuninkaan vasalli Ranskassa olevien alueittensa kautta. Tämä voimakas vasalli oli vaarallinen ja oli aiheuttanut jo Filip Augustuksen edeltäjille paljon murheita. Henrik II ei hyödyntänyt Filip II Augustuksen hallinnon alkuvaihetta ja siihen liittyviä kapinoita, vaikka leskikuningatar Champagnen Adèle oli kutsunut hänet yhteiseen rintamaan nuorta hallitsijaa, poikaansa, vastaan. Henrikillä oli kuitenkin Englannissa riittävästi murheita oman perheensä kanssa, eikä hän joutanut sekaantumaan naapurinsa ja lääninherransa vastaiseen rintamaan. Lopulta Filip käytti mahdollisuuden haastaa vasallinsa ja tukea Henrikin poikaa Rikhard Leijonamieltä tämän taistelussa isäänsä vastaan. Kuninkaiden yhteenotosta tuli lyhyt, ja Henrik II koki tappion Azay-le-Rideaussa vuonna 1187.

Henrik II:n kuoleman jälkeen Rikhardista tuli Englannin kuningas, ja Filip II Augustus palautti tälle kaikki ne maa-alueet, jotka oli tämän isältä vallanut. Yhteinen ristiretki Rikhardin kanssa sai miehet kuitenkin kääntymään toisiaan vastaan. Itävallan herttua Leopold V oli tullut Filipin liittolaiseksi mutta vihasi Rikhard Leijonamieltä. Rikhard joutui olemaan Leopoldin vankina vuoteen 1194, kunnes lunnaat saatiin maksetuksi hänen äitinsä Eleonoora Akvitanialaisen keräämillä rahoilla. Rikhardin vapauduttua oli sota vanhojen liittolaisten välillä väistämätön, sillä Filip oli takavarikoinut itselleen Normandian herttuakunnan ja Vexinin kreivikunnan, jotka kuuluivat Englannin kuninkaalle. Seuranneissa sodissa Rikhard kuitenkin menetti henkensä, vaikka oli aikalaistensa mukaan loistava sotilas. Filipin vastustajaksi nousi Rikhardin veli Juhana Maaton.

Tilanne kärjistyi, kun Englannin kuningas Juhana Maaton ryösti alivasallinsa, kreivi Hugues de Lusignanin kihlatun Isabelle d'Angoulêmen. Kreivi vaati Filipiä puuttumaan asiaan, koska tämä oli hänen oman lääninherransa Juhanan ylempi lääninherra. Tuomioistuin, joka koostui valtakunnan kuudesta kirkollisesta pääristä ja kuudesta maallisesta pääristä, kokoontui ja julisti tuomionaan kaikki Juhana Maattoman mannermaalla sijaitsevat läänitykset takavarikoiduiksi kuningas Filip II Augustukselle, koska kuningas ei ollut noudattanut haastetta saapua vastaamaan teostaan tuomioistuimen eteen. Tämän tuomion täytäntöön panemiseksi kuningas ilmoitti liittävänsä Normandian kuninkaan alueisiin.

Juhana Maaton syyllistyi vielä muihinkin feodaalilain rikkomisiin. Hän pidätti laittomasti Misabeaussa 13-vuotiaan serkkunsa Arthus de Bretagnen ja murhautti hänet. Tämä sai Filipin valtaamaan Château-Gaillardin valloittamattomana pidetyn linnoituksen, jonka jälkeen Normandia lopullisesti antautui Filipille, kuten myös Maine, Touraine, Anjou ja Poiteau. Juhana Maattomalle jäi mantereelta enää vain Akvitanian herttuakunta. Tämä tilanne puolestaan johti liittoutumisiin ja Bouvinesin taisteluun.

Pariisi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pariisi ei ollut Kapeting-kuninkaiden pääkaupunki, vaikka olikin heidän läänitystensä suurin ja tärkein kaupunki. Kuninkaat olivat hovinsa kanssa jatkuvasti liikkeessä linnasta toiseen, sillä kunkin kuninkaalle kuuluvan alueen linnan vuotuinen sato kulutettiin menemälle sopivan pitkäksi ajaksi paikan päälle. Kuninkuus eli siis tavallaan eräänlaista paimentolaisvaihetta. Filip II Augustuksen aikana Pariisin merkitys kuitenkin lisääntyi myös hallinnon kannalta. Sinne sijoitettiin valtakunnan tärkeiden asiakirjojen arkisto ja perustettiin yliopisto.

Rikhard Leijonamieli ja Filip II Augustus.
Filip II Augustuksen voitelu Ranskan kuninkaaksi 15-vuotiaana vuonna 1170, Jean Fouquet'n kuva noin vuosilta 1455–1460.

Kronologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1180 : Filip Augustuksen hallinnon alku.
  • 1180 : 5. helmikuuta Filip Augustus tuomitsi Pariisin juutalaisyhteisön johtajat 15 000 hopeamarkan sakkoon.
  • 1181 : Kuningas osti torialueen, joka muodostui perustaksi kuuluisille Pariisin halleille.
  • 1182 : Pariisin juutalaisten karkotus
  • 1182 : Pariisin Notre-Damen katedraalin pääalttari vihittiin.
  • 1183 : Kahden ensimmäisen kauppahallin rakentaminen.
  • 1185 : Rue St Denis-kadun ja Sainte Catherine (Saint-Opportune) -sairaalan rakentaminen.
  • 1186 : Katujen kiveäminen aloitettiin.
  • 1187 : Rakennettiin muuri eristämään uudet Pariisin hallit Saints Innocents -hautausmaasta.
  • 1190 : Filip Augustus lähti ristiretkelle.
  • 1194 : Kuninkaalliset arkistot katosivat. Filip Augustus määräsi kaiken tehtäväksi kahtena kappaleena, joista toinen jäi Pariisiin.
  • 1197 : Pariisin tulva.
  • 1200 : Heinäkuu, Filip antaa Pariisin yliopistolle sen ensimmäiset privilegiot.
  • 1202 : Louvren, uuden kehysmuurin osan, rakentaminen aloitettiin.
  • 1206 : Uusi rue de Seine rakennettiin.
  • 1209 : Varsinaisen ympärysmuurin rakentaminen aloitettiin vasemmalla rannalla.

Kehämuuri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuninkaan tahdosta toteutettu suurin rakennustyömaa hänen alueittensa suurimmassa ja tärkeimmässä kaupungissa oli Pariisin uuden kehämuurin rakentaminen. Pariisi sai ensimmäisen kaupungin suojaksi rakennetun kehämuurin jo roomalaisajalla. Tällöin sen suojassa oli vain Cité-saari, jossa tuolloisen kaupungin tärkeimmät toiminnot olivat. Seuraavan rakensi Filip II Augustus vuosina 1190–1220. Muurin sisäpuolelle jäivät Seinen kummallekin rannalle levittäytyneen kaupungin keskeiset osat. Muuri oli vain puolustuksellinen, ja sen tehtävänä oli suojata kaupunkia, joka oli Kapeting-dynastian alueiden tärkein ja suurin kaupunki.

Kehämuuri siis kiersi koko tuolloisen kaupungin. Siihen kuului muuri, ampumapaikkoja, lujasti vahvistettuja portteja sekä pyöreitä torneja. Muurin ympäröimä kaupunki oli samantapainen kuin nykyinen Carcassonnen kaupunki Etelä-Ranskassa. Muurin pituus oli oikealla rannalla 2 800 metriä ja vasemmalla rannalla 2 600 metriä. Perusta oli kolme metriä paksu, yhdeksän metriä korkea ja aina 70 metrin välein siinä oli 14 metriä korkea torni. Muuri muodosti massiivisen rakennelman. Erityisesti läntistä puolustusta varten Filip Augustus rakennutti omilla varoillaan Louvren feodaalilinnoituksen, joka on ollut alkuna nykyiselle Louvren palatsille.

Muurin kerrosmainen rakennustapa, jossa kahden erillään olevan, louhituista isoista kivistä tehdyn seinämän väliin sijoitettiin massoittain pieniä kiviä, sai rakennelman kestämään vuosisatoja. Vielä nykyisinkin muuri on nähtävissä useissa kohdin Pariisin kaupunkia. Toisen maailmansodan jälkeen löydettiin St. Paulin kaupunginosasta viisikymmentä metriä hyvin säilynyttä muuria ja kaksi lähes vahingoittumatonta tornia.

Bouvinesin taistelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monesti historiantutkijat ovat todenneet, että Bouvinesin taistelu sunnuntaina 27. heinäkuuta 1214 oli niitä ratkaisevia tapahtumia, jotka tekivät Ranskan. Taistelu päätti yli kymmenen vuotta (1202–1214) kestäneiden Englannin ja Ranskan välisten sotien aikakauden, kunnes tuli tilaisuus vieläkin pitempiaikaisille konflikteille.

Tässä Luoteis-Ranskassa, nykyisen Lillen kaupungin läheisyydessä, sijaitsevassa pienessä paikassa kohtasivat Ranskan kuninkaan Filip II Augustuksen joukot, joita vahvistivat kunnallisen miliisin miehet ja Fredrik II Hohenstaufin tuki. Kuninkaalliset joukot olivat suuruudeltaan noin 20 000 miestä. Vastassa oli liittoutuma, johon kuuluivat keisari Otto IV:n johdolla Flanderin kreivi Ferrand, Boulognen kreivi Renaud de Dammartin sekä Friisin kreivi Guillaume le Velu. Näiden joukkojen määrä oli noin 24 000 miestä. Taisteluun osallistuneiden joukkojen määrä on ollut koko taistelun jälkeisten vuosisatojen ajan riidanalainen. Nykyisin tutkimus on päätynyt siihen, että miesmäärältään joukot olivat lähes samankokoiset.

Koalitio sai erityisesti taloudellista tukea Englannin kuninkaalta Juhana Maattomalta, joka ei kuitenkaan itse ollut saapunut paikalle kärsittyään juuri 2. heinäkuuta 1214 kirvelevän tappion La Roche-aux-Moinessa kruununperijä Ludvigin johtamille ranskalaisille joukoille.

Taistelu merkitsi selkeää käännettä eurooppalaisessa sodankäynnin historiassa, sillä kyse oli todellisesta rintamien suorasta kohtaamisesta, eikä sekaisesta yhteenotosta kuten aiemmin oli tapana ollut. Filip Augustuksen joukot olivat järjestäytynet vasempaan siipeen, oikeaan siipeen ja keskustaan. Yhdessä nämä muodostivat kolme kilometriä pitkän taistelujoukon, joka oli omana aikanaan hämmästyttävän suuri. Taistelu kesti viisi tuntia ja se käytiin kirkon asettamasta jumalanrauhasta huolimatta juuri sunnuntaina, ja juuri koalitio oli valinnut tästä laista piittaamatta taistelupäivän.

Taistelussa sekä kuningas että keisari itse taistelivat muiden mukana ja asettivat itsensä kuolemanvaaraan. Lopulta ranskalaisten joukot selviytyivät voittajina. Sotatantereelle jäi noin 1 000 miestä ranskalaisten joukoista sekä noin 1 500 – 300 miestä koalition joukoista, jonka lisäksi ranskalaiset saivat 9 000 sotavankia, jotka vapautettiin lunnaita vastaan.

Taistelun poliittiset seuraukset olivat laajat. Otto IV joutui pakenemaan ja samalla hän menetti keisariuden kilpailijalleen Fredrik II Hohenstaufille. Portugalin Ferrand vietti 15 vuotta vankina Louvressa. Juhana Maaton menetti alueensa: Normandian, Mainen, Anjoun, Tourainen ja Bretagnen sekä joutui palaamaan Englantiin. Pelastaakseen kruununsa Englannissa hän joutui suostumaan omien paroniensa vaatimuksiin ja allekirjoittamaan vuonna 1215 Magna Cartan.

Ranskassa kuninkuus vahvistui kruunulle siirtyneiden laajojen läänitysten ansiosta. Samalla Filip II Augustuksen poliittinen arvovalta lisääntyi merkittävästi. Myös Filipin paluu Pariisiin oli juhlallinen. Historioitsijoiden mukaan juhlallisuudet tekivät eittämättä tilaisuudesta kuningasvallan, hallitsevan dynastian ja kansallisen yhtenäisyyden ensimmäisen suuren ilmaisun.

Taistelun jälkeen Filip II Augustus perusti Victoire-luostarin kiitokseksi voitosta. Rauhaa kestikin tämän taistelun jälkeen aina vuoteen 1337 saakka.

Suhde paaviin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen puolisonsa Hainaut'n Isabellan kuoltua vuonna 1190 Filip II nai Tanskan Ingeburgen. Lähes välittömästi hän kuitenkin hylkäsi uuden puolisonsa ja aloitti liiton aijerilaisen Agnès Méranien kanssa. Liitto johti avioitumiseen vuonna 1196. Paavilla ja kirkolla ei ollut suoranaista valtaa varsinaisessa avioliiton solmimistilanteessa, se oli enemmän yksityisoikeudellinen tapahtuma. Paavi Innocentius III otti kuitenkin kantaa avioliittoon ja julisti Ranskan kuninkaan hallitseman alueen kirkolliseen toimenpidekieltoon. Kasteet, hautaamiset ym. sakramentit jäivät suorittamatta ja kuningas itse tuli pannaanjulistuksen kohteeksi. Filipin oli luovuttava uudesta puolisostaan, joka pian syrjäytymisen jälkeen kuolikin. Vuonna 1213 Filip kutsui toisen vaimonsa takaisin hoviin, mutta aviovaimolle kuuluvaa paikkaa kuninkaan läheisyydessä hän ei enää saanut.

Esi-isiensä ja edeltäjiensä tavoin myös Filip II Augustus päätti lähteä ristiretkelle. Matkaanlähtö varmistui kun hänen nuoruudenystävänsä, Englannin kuninkaaksi kohonnut Rikhard I Leijonamieli, teki saman päätöksen. Kolmas merkittävä matkalle lähtijä oli keisari Fredrik I Barbarossa.

Ristiretkelle lähtevät kokoontuivat Vézelayssa 1. heinäkuuta 1190. Aluksi englantilaiset ja ranskalaiset päättivät suorittaa matkan yhdessä, mutta armeijat erkanivat Lyonissa kun Rikhard Leijonamieli päätti matkustaa meritse ja Filip Augustus jatkoi matkaansa Alppien ylitse Genovaan. Messinassa, Italiassa, armeijat jälleen kohtasivat ja viettivät talven yhdessä. Seuraavana keväänä 30. maaliskuuta 1191 ranskalaiset lähtivät laivoilla Pyhälle maalle, jossa he ehtivät suorittaa useita hyökkäyksiä Akrassa ennen Rikhardin ja hänen sotilaittensa saapumista.

Ristiretkeläiset saivat Akran antautumaan 12. heinäkuuta. Filip Augustus oli kuitenkin ehtinyt sairastua punatautiin ja häntä eivät enää ristiretken tapahtumat kiinnostaneet, ja siksi hän päättikin palata takaisin Ranskaan. Tämä päätös ei miellyttänyt Rikhardia. Kuitenkin 31. heinäkuuta lähtien ranskalaista armeijaa Pyhällä maalla johti Burgundin herttua Hugues III. Filip lähti paluumatkalle Genovan kautta Ranskaan serkkunsa Neversin kreivin Pierre de Courtenayn kanssa.

Filip II:n avioliitot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1180: Isabelle de Hainaut, Artoisin kreivitär (1170–1190), Hainautin kreivi Baudoin V:n tytär. Avioliitosta syntyi valtaistuimen perillinen:
  • 1193: Tanskan prinsessa Ingeborg (1176–1238), Tanskan kuningas Valdemar I:n tytär ja Tanskan kuningas Knut VI:n sisar. Avioliitto purettiin vuonna 1193, mutta se saatettiin uudelleen voimaan Ranskan hovissa vuonna 1213. Ingeborg ei kuitenkaan koskaan saanut itselleen aviovaimolle kuuluvaa asemaa. Kuningattaren titteli hänellä oli, mutta häntä ei haudattu Saint-Denis'n basilikaan muiden kuningatarten tavoin.
  • 1196: Merianin Agnès (noin 1176–1201), Morean markiisi Berthold IV:n tytär. Avioliitto purkautui vuonna 1200. Tästä avioliitosta syntyi kaksi lasta:
    • Marie (1198–1238?)
    • Philippe Hurepel (1200–1234)
Filip II Augustus ylittää joukkoineen Loirejokea, Pariisi, noin 1300–1400-luvuilta.

Hallitsijana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filip II Augustuksen hallituskautena kuninkaan hallinnassa oleva alue laajeni kaikin tavoin. Hänet omat suorat läänityksensä kasvoivat, ja samalla lääninherrat joutuivat vastustuksestaan huolimatta tunnustamaan kuninkaan entistä selvemmin ylimmäksi lääninherrakseen. Näin hajanainen feodaaliyhteiskunnan hallinto alkoi muuttua entistä keskusjohtoisemmaksi.

  • Osallistuminen kolmanteen ristiretkeen ei ollut yhtä tappiollinen kuin hänen edeltäjiensä tai kilpakumppaninsa Englannin Rikhard Leijonamielen osallistumiset. Hän pystyi jopa hyödyntämään retkeä asemansa vahvistamisessa.
  • Pariisia kehitettiin katuja kiveämällä, kehämuurin ja varustusten rakentamisella ja Louvren linnoituksen avulla.
  • Taistelu Englantia hallitsevaa Plantagenêt-dynastiaa vastaan oli voitollinen ja Bouvinesin taistelu keisari Otto IV:tä ja Englannin Juhana Maattoman liittolaisia vastaan oli voitollinen ja pakotti Juhanan alistumaan omien paroniensa ehtoihin, jotka tekivät sodasta lähes mahdottoman.
  • Taistelu paavin kanssa, joka oli seurausta kahden aviovaimon välillä tehdystä vuorottelemisesta ja julistaminen kirkonkiroukseen, päättyi paavin voittoon.

Kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filip II Augustus kuoli 14. heinäkuuta 1223 Mantesissa ollessaan kuumeisena matkalla Pariisiin. Pitkän hallintokauden aikana hänestä oli tullut monien trubaduuri- ja ritarilaulujen sankari. Hän jätti kuollessaan pojalleen Ludvig VIII Leijonalle vahvan ja hyvin hoidetun kuningaskunnan, jossa kuninkaasta oli tullut valtakunnan pää. Myöhemmistä seuraajista eritoten Ludvig IX Pyhä ja Filip VI Kaunis pitivät häntä esikuvanaan. Filip II Augustus haudattiin Ranskan kuninkaiden viimeiseen leposijaan, Pariisin pohjoispuolella olevan Saint-Denis’n luostarin basilikaan.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Dubye, Gorges; Le dimanche de Bouvines. Gallimard, 1985.
  • Leblanc-Ginet, Henri; Histoire des Rois de France. Éditions Moréna et Actualités de l'Histoire, 1997.
  • Les Rois de France. Judocus. Pariisi 1989.
  • Kirchhoff, Elisabeth; Rois et Reines de France. Sisältää myös Mémoires de Commines. 1996.
  • Wenzler, Claude; Généalogie des Rois de France. Èditions Ouest-France. 1994.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Yleistiedot ovat esim. Nenonen, Kaisu-Maija ja Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. WSOY 1998. ISBN 951-0-22044-2.
  2. ↑ Susan M. Babbitt: Oresme's Livre de Politiques and the France of Charles V, s. 39. American Philosophical Society. Teos Google Booksissa (viitattu 14.10.2021). (englanniksi)
  3. ↑ Jean Flori: Philippe Auguste, s. 32. Tallandier, 2007. ISBN 978-2847344196

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Edeltäjä:
Ludvig VII Nuori 		Ranskan kuningas
1180–1223 		Seuraaja:
Ludvig VIII Leijona
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Filip_II_(Ranska)&oldid=22747285”