Ludvig X (Ranska)
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
.svg)
Ludvig X Itsepäinen (ransk. Louis X le Hutin) ; (4. lokakuuta 1289 Pariisi – 5. kesäkuuta 1316 Vincennesin linna, Ranskan kuningaskunta) oli Navarran kuningas nimellä Ludvig I vuodesta 1305 ja Ranskan kuningas vuosina 1314–1316 nimellä Ludvig X.[1] Hän oli kahdestoista niin sanotun suoran Kapetingin dynastian kuninkaiden joukossa.
Suku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ludvig X oli Ranskan kuningas Filip IV Kauniin ja Navarran kuningatar, Champagnen kreivitär Jeanne de Navarren vanhin poika. Hänestä tuli äitinsä kuoleman jälkeen vuonna 1305 Navarran kuningas. Seuratessaan isäänsä Ranskan kuninkaana vuonna 1314, hän antoi Navarran veljelleen, tulevalle Filip V:lle.[1]
Kuningas
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Hänet julistettiin Ranskan kuninkaaksi isänsä kuoltua 30. marraskuuta 1314.[1] Virallisen siunauksen ja Pyhän ampullin sisältämällä öljyllä voitelun hän sai Reimsin katedraalissa elokuussa 1315. Ludvigin valtakausi jäi lyhyeksi ja melko vähämerkityksiseksi.
Uusi kuningas aloitti hallitustoimensa kulttuurilla. Rouenin arkkipiispa Gilles Aicelin de Montaigu oli kuollut joulukuussa 1314 ja jättänyt testamentissaan suuria maaomistuksia ja muuta omaisuutta, köyhille lapsille perustettavaa collègea eli koulua varten. Näin tapahtui, tosin laitoksen varsinainen toiminta pääsi alkamaan myöhemmin.
Ludvigin pääpolitiikan tarkoituksena oli lievittää ylimysten tyytymättömyyttä ja saada tukea ja rahaa suunniteltuun sotaretkeen Flanderia vastaan. Peruskirjat myönnettiin aatelisten ryhmille lähes jokaisessa Ranskan maakunnassa. Ludvig osti papiston tuen samanlaisin keinoin; vaikka he saivat kirkolle todellisia etuoikeuksia, moniselitteisten kirjoituskaavojen käyttö teki ylimysten peruskirjoista käytännössä arvottomia. [1]
Hallitsija
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Isänsä kuoleman jälkeen vuonna 1314 Ludvig X hallitsi aluksi isänsä keskeisten ministereiden kanssa. Heistä tärkein oli Enguerrand de Marigny. Kuitenkin kaikki de Marignyn tekemiset olivat Ludvigin sedän, kreivi Charles de Valois'n valvonnassa, ja nämä kaksi miestä kilpailivat nuoren kuninkaan suosiosta. Tosin tämä kahden miehen verinen kilpailu oli jo alkanut Filip IV Kauniin hallinnon aikana. Avoimeksi ja julkiseksi konflikti tuli vallan vaihdon aikana, ja sen toi esille vaikea Flanderin kysymys, jossa oli sodittu ja kapinoitu jatkuvasti. Kuninkaallinen voitti tässä tapauksessa virkamiehen, ja de Marigny joutui epäsuosioon. Syynä oli valtion kassan huono tilanne. Seuraavana vuonna 1315 de Marigny mestattiin.
Kun Ludvig ei ollut vielä kuin Navarran kuningas, hän jo valmisteli tulevaisuutta ja kykeni saamaan osakseen esimerkiksi Lyonin asukkaiden arvostuksen johtaessaan tähän kaupunkiin tehtyä retkeä. Kyseessä oli Lyonin kaupungin liittäminen kuninkaallisiin alueisiin. Hänet koettiin vapauttajana, sillä hän vapautti asukkaat erittäin ankarasta piispanhallinnosta ja vangitsi hiippakunnan arkkipiispan. Tässä yhteydessä hänelle annettiin lisänimi Itsepäinen.
Ludvig X Itsepäisen varsin lyhyenä hallitusaikana tapahtui vain yksi merkittävä konflikti. Tässä jälleen kerran Ranska ja ranskalaiset joutuivat kohtaamaan flaamit, ja Ludvig julisti sodan flaameille 25. kesäkuuta 1315. Vuonna 1316 Ludvig X kutsui koolle säädyt, jotta voisi aloittaa sodan Flanderin kreivi Robert III:ta vastaan.[1] Hän aloitti sotaoperaation, mutta Flanderilla oli puolellaan sääolosuhteet, sillä sotaretkeä ei saatu päätökseen sateiden ja mudan tähden. Läänitysruhtinaiden parissa närää herättänyt oli myös tapaus ”Artois”. Kuningas päätti, että aluetta hallitsisi vastedes Hugues de Conflans. Aiemmin Filip IV oli tehnyt päätöksen, joka oikeutti kreivitär Mahout'n kantamaan titteliä. Tämä oli siis syrjäyttänyt edesmenneen veljensä kuoleman jälkeen postuumina syntyneen pojan Robertin, joka myöhemmin tuli käyttämään Englannissa tapahtumaa hyväkseen yllyttäen Edvard III:ta vaatimaan kruunua itselleen.
Toinen pienempi konflikti syntyi maaorjien vapauttamisesta. Ludvig X halusi myydä vapautuskirjoja maaorjille,[1] sillä se oli eräs keino paikata valtion kassaa, mutta lääninherrat vastustivat moista ajatusta. Kuninkaan aikeet olivat tässä asiassa valtiontaloudellisia, eivätkä lainkaan ihmisarvoa kunnioittavia.
Filip IV:n toimet lääninherrojen suhteen olivat herättäneet paljon tyytymättömyyttä näiden ylimysten parissa. Uuden kuninkaan valtaantulo mahdollisti muutoksen. Ludvig olikin pakotettu kuuntelemaan ylimysten mielipiteitä, jotta nämä eivät uudelleen nousisi kapinaan. On yleisesti tunnettua, että ylimyksiä johti kreivi Charles de Valois. Nuori hallitsija salli maasta poistettujen juutalaisten palata takaisin.
Avioliitot ja lapset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ludvigin ensimmäinen puoliso vuonna 1305 oli Marguerite de Bourgone (1290–1315), joka oli Burgundin herttua Robert II:n [1](1248–1306) ja Agnès de Francen (1260–1325) tytär,. Puolisonsa kanssa he olivat molemmat Kapetingi-sukua. Avioliitto piti mitätöidä vuonna 1314 aviorikoksen vuoksi, mutta paavi Klemens V oli juuri kuollut, eikä uutta paavia vielä oltu valittu.
Heille syntyi yksi lapsi:
- Jeanne II (1311–1349), Navarran kuningatar 1328–1349, avioitui serkkunsa Philippe d'Évreux’n kanssa, josta avioliiton ansiosta (jure uxoris) tuli myös Navarran kuningas Filip III.
Viisi päivää Margueriten vankilassa kuoleman jälkeen elokuussa 1315 Ludvig X avioitui toisen kerran Clémence d'Anjou'n[1] (1293–1328) kanssa. Hän oli myös Kapetingi-sukua ja Anjoun kreivi Charles Martelin ja Habsburg-sukuun kuuluneen Itävallan prinsessa Klementian tytär.
Heille syntyi lapsi Ludvigin kuoleman jälkeen:
- Juhana I Postuumi (15. marraskuuta – 20. marraskuuta 1316), eli vain viisi päivää, Ranskan ja Navarran kuningas.[2]
Skandaali
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ludvigin isä kuningas Filip IV Kaunis saattoi vielä elämänsä loppuvaiheessa todeta suvun jäsenten moraalin höltyneen. Kaikkia kolmea hänen miniäänsä epäiltiin aviorikoksesta. Vain Jeanne II du Bourgone, joka oli Filip V Pitkän puoliso, selvisi vähin tuomioin. Kaarle IV:n puoliso Blanche de Bourgogne tuomittiin elinikäiseen vankeuteen. Tapahtumasarja tunnetaan ns. Neslen tornin skandaalina (Scandale de la Tour de Nesle), jossa toisensa osapuolena olivat normanniritarit Philippe ja Gaultier d'Aunay. Heidät kidutettiin julkisesti kuoliaiksi syytettyinä majesteettirikoksesta. Ludvig X:n puoliso Margueriteltä ajeltiin hiukset ja hänet tuomittiin aviorikoksesta syytettynä elinkautiseen vankeuteen Château-Gaillardin linnoitukseen Normandiassa. Hänet kuristettiin vankilassa kuoliaaksi elokuussa 1315.[1]
Yleisesti levitettiin huhua, että petetty aviomies Ludvig X olisi käskenyt tukehduttamaan tai kuristamaan puolisonsa kuningatar Margueriten, jotta olisi voinut avioitua uudelleen. Avioliiton mitätöinti ei paavi Klemens V:n kuoltua (uutta ei oltu vielä valittu) ollut mahdollista. Samoin yleisesti kerrotaan, että yllyttäjänä olisi ollut kreivi Charles de Valois saadakseen kilpailijansa Enguerrand de Marignyn pois tieltään: Marigny hallitsi linnoituksia ja esti salamurhaajien pääsyn entisen kuningattaren luo. Varsinaisen likaisen työn olisi tämän mukaan tehnyt joku Valois’n kreivin uskottu palvelija. Nämä huhut kokosi yhteen ja muovasi järkiperäiseksi tarinaksi Ranskan akatemian jäsen Maurice Druon. Hänen mukaansa murhan toimeenpanijana olisi ollut vääryyttä kokeneeksi itsensä tuntenut, Valois'n kreiville kuolemaan asti uskollinen Artois’n kreivi Robert, joka lähetti murhan tekijäksi taitavan, uskotun asemiehensä.
Druon julkaisi tarinan kirjassaan Kirotut kuninkaat II: Kuristettu kuningatar (suom. Otava 1979).
Kuolema ja tennis
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Temppeliritareiden suurmestari Jacques de Molay kirosi Filip IV Kauniin perilliset aina seitsemänteen sukupolveen saakka, kun hänet poltettiin roviolla. Olipa kirousta olemassa tai ei, niin vasta Kaarle VII:n, eli seitsemän kuninkaan kuluttua Ranska pääsi uudelleen jaloilleen.
Ludvig oli innokas jeu de paumen eli tenniksen kaltaisen pallopelin pelaaja, ja hän oli ensimmäinen henkilö, joka rakensi sisätenniskenttiä moderniin tyyliin. Ludvig ei pitänyt pelaamisesta ulkona ja rakennutti Pariisiin sisäkenttiä 1200-luvun lopulla. Aikanaan tämä muoti levisi kuninkaallisiin palatseihin ympäri Eurooppaa.[3] 5. kesäkuuta 1316 Vincennes'n linnassa erityisen uuvuttavan pelin jälkeen Ludvig joi suuren määrän jäähdytettyä viiniä ja kuoli myöhemmin joko keuhkokuumeeseen tai keuhkopussintulehdukseen, vaikka epäiltiin myös myrkyttämistä. Ludvig on historian ensimmäinen tennispelaaja, joka tunnetaan nimeltä.[4] Sanottiin etä hän oli kiinnostuneempi tästä pallopelistä kuin vaimostaan.
Kuollessaan 26-vuotiaana keuhkokuumeeseen kesäkuussa 1316 Ludvig X jätti raskaana olevan puolison ja kansakunnan suureen odotuksen tilaan. Charles de Valois oli tulevan lapsen setänä kiinnostunut sijaishallitsijan roolista. Kuitenkin valtakunnan ylimykset valitsivat tehtävään syntyvän lapsen sedän Filip V Pitkän. Marraskuussa syntynyt Juhana I eli vain 5 vuorokautta, mutta hänet kuitenkin heti synnyttyään julistettiin kuninkaaksi.
Perintö - Kuka hallitsee Ranskaa?
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juhana I:n jälkeen syntynyt tilanne oli aivan ennen kokematon Kapetingien suvun historiassa. Suoraa miespuolista perimystä ei enää ollut, eikä vastaavaa tilannetta ei oltu koettu aiemmin. Myös Ludvig X:n vanhimman lapsen Jeanne II:n mahdollinen aviottomuus eli laillisuus Ludvig X:n lapsena aiheutti ongelmia.
Ranskan ylimysten edessä oli uusi ongelma tai ainakin uudeksi todettu. Ranskan monarkki oli perinteisesti ns. vaalikuningas. Mutta Filip II Augustuksen jälkeen kuninkaan suvereniteetti oli ollut sitä luokkaa, että mitään nimellistäkään vaalia ei tarvittu, eikä myöskään kruununperijän kruunaamista jo isänsä elinaikana. Uudessa tilanteessa valtakunnan ylimykset katsoivat parhaaksi valita Ludvig X:n veljen Filip V Pitkän uudeksi hallitsijakseen. Kyse oli puhtaasti kansallisiin syihin perustuvasta valinnasta, sillä saalilainen laki tuli mukaan keskusteluihin vasta 1360-luvulla.
Filip V Pitkä otti näin itselleen kuninkaan tittelin. Mutta se ei tapahtunut aivan kiistattomasti ja ilman protesteja. Ludvigin ja Marguerite de Bourgognen tyttären Jeanne II Navarralaisen setä, Burgundin herttua, oli tyytymätön päätökseen. Jeannen oli todettu perivän Navarran kuningaskunnan, ja samaa oikeutta setä vaati myös Ranskan kruunun suhteen. Burgundin herttua hävisi kiistan ja joutui tyytymään sisarentyttärensä perintöosaan eli Navarran kruunuun. Näin päättivät Pariisiin kokoustaan pitämään tulleet valtakunnan herrat.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Leblanc-Ginet, Henri; Histoire des Rois de France. Éditions Moréna et Actualités de l'Histoire, 1997.
- Les Rois de France. Judocus. Pariisi 1989.
- Kirchhoff, Elisabeth; Rois et Reines de France. Sisältää myös Mémoires de Commines. 1996.
- Wenzler, Claude; Généalogie des Rois de France. Èditions Ouest-France. 1994.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i Louis X | Capetian Dynasty, Holy Roman Emperor, Reformer | Britannica www.britannica.com. Viitattu 3.12.2024. (englanniksi)
- ↑ Clemence of Hungary (1293–1328) Women in World History: A Biographical Encyclopedia.. Viitattu 20.4.2023.
- ↑ Newman, Paul B.: Daily Life in the Middle Ages. Jefferson: McFarland, 2001. S. 163
- ↑ Gillmeister, Heiner: Tennis: A Cultural History. London: Leicester University Press, 1998. ISBN 978-0-7185-0147-1. Ss. 17-21
|
Edeltäjä: Filip IV Kaunis |
Ranskan kuningas |
Seuraaja: Juhana I Postuumi |
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
