Rikhard Leijonamieli

Rikhard Leijonamieli
Rikhard Leijonamieli Normandian herttuana, maakunnan vaakunan kanssa. Keskiaikaisen käsikirjoituksen kuvitusta.
Englannin kuningas
Valtakausi	3. syyskuuta 1189 – 6. huhtikuuta 1199
Kruunajaiset	3. syyskuuta 1189
Edeltäjä	Henrik II
Seuraaja	Juhana Maaton
Syntynyt	8. syyskuuta 1157 Beaumont Palace, Oxford, Englanti
Kuollut	6. huhtikuuta 1199 (41 vuotta) Châlus, Akvitania
Puoliso	Berengaria Navarralainen
Lapset	Filip Cognacilainen
Suku	Plantagenet/Anjou
Isä	Henrik II
Äiti	Eleonoora Akvitanialainen

Rikhard I (8. syyskuuta 1157 Beaumont Palace, Oxford, Englannin kuningaskunta – 6. huhtikuuta 1199 Châlus, Akvitanian herttuakunta) oli Englannin kuningas, Normandian herttua ja Anjoun kreivi vuosina 1189–1199.

Omana aikanaan trubaduuri Bertran de Born kutsui häntä nimellä Oc-e-Non (”kyllä-ja-ei”), myöhemmät historioitsijat ja kronikoitsijat kutsuivat häntä nimellä Rikhard Leijonamieli (Richard the Lionheart, ransk. Cœur de Lion).

Rikhard Leijonamieli oli oman aikansa sankari, ja sellaiseksi hänet yleensä kuvataan kirjallisuudessa. Hänen väkivaltaisuutensa, turhamaisuutensa ja itsekkyytensä unohdetaan usein. Rikhardin intohimona oli sodankäynti; englantilaiset rahoittivat hänen sota- ja ristiretkensä. Rikhard I vietti koko kymmenvuotisesta valtakaudestaan Englannissa vain viisi kuukautta. Hän ei myöskään koskaan oppinut puhumaan englantia, vaan puhui äidinkielinään oksitaania ja ranskaa.

Perhe

Rikhard oli edellisen kuninkaan Henrik II:n ja kuningatar, Akvitanian herttuatar Eleonoora Akvitanialaisen avioliitosta syntynyt poika. Kolmanneksi vanhimpana poikana hänestä ei odotettu tulevan kruununperijä. Rikhardia pidetään äitinsä suosikkina. Hänen vanhempia sisarpuoliaan äidin puolelta olivat Champagnen kreivitär Marie ja Alix de France. Rikhardin vanhempia sisaruksia olivat Poitiersin kreivi Vilhelm, Henrik Nuori ja Saksin herttuatar Matilda. Rikhardin nuorempia sisaruksia olivat Bretagnen herttua Geoffrey, Eleonoora Englantilainen, Joan de Plantagenet ja Juhana Maaton.

Lapsuus ja nuoruus

Rikhard syntyi Beaumontin palatsissa Oxfordissa Englannissa, mutta hän oli kuningasperheen tapaan ennen kaikkea ranskalainen. Hänen vanhempansa erottua hän jäi äitinsä hoiviin ja sai tältä Akvitanian ja Poitiers’n kreivin arvot. Perheen vanhin elossa ollut poika Henrik Nuori kruunattiin isänsä seuraajaksi, joka ei ehtinyt hallita valtakuntaansa. Toinen veli, Bretagnen herttua Geoffrey, ja Rikhard oppivat puolustamaan maitaan jo nuorina.

Rikhard Leijonamieli Merry-Joseph Blondelin maalauksessa vuodelta 1841.

Rikhard oli oppinut mies: hän kirjoitti runoja ranskaksi ja oksitaaniksi. Rikhard oli ulkomuodoltaan näyttävä: hän oli 193 cm pitkä, hiukset olivat punertavan vaaleat ja silmät siniset. Jo nuorena hän osoitti merkittäviä poliittisia ja sotilaallisia kykyjä ja tuli tunnetuksi ritarillisuudestaan ja rohkeudestaan. Veljiensä tavoin Rikhard ei juuri kunnioittanut isäänsä, ja häneltä puuttui kaukonäköisyyttä ja vastuunkantokykyä.

Kapina Henrik II:ta vastaan

Rikhardin vanhempi veli Henrik Nuori kruunattiin Englannin kuninkaaksi vuonna 1170 nimellä Henrik III. Hänet tunnetaan kuitenkin lisänimellä Nuori (joskus ”Nuorempi” tai ”lapsikuningas”) erotukseksi myöhemmin kuninkaaksi tulleesta veljenpojastaan Henrik III:sta. Henrik Nuori ei todellisuudessa hallinnut maata, vaan valta säilyi edelleen isällä Henrik II:lla.

Vuonna 1173 Rikhard nousi Henrikin ja Geoffreyn kanssa kapinaan isäänsä vastaan. Tavoitteena oli syöstä Henrik II vallasta ja tehdä Henrik Nuoresta Englannin hallitsija. Veljesten kapina kuitenkin tukahdutettiin puolessatoista vuodessa vuonna 1174.

Rikhardilla oli useita syitä vihata isäänsä. Ensinnäkään Henrik ei antanut Rikhardille todellista valtaa eikä omaisuutta, vaikka Rikhard halusi molempia. Rikhard sai muutamia arvonimiä, kuten Poitiers’n kreivi, mutta olisi halunnut enemmän. Henrik ei kuitenkaan voinut – hyvästä syystä – luottaa poikiinsa eikä antaa näille välineitä, joita voitaisiin käyttää häntä vastaan. Toiseksi Henrik oli anastanut rakastajattarekseen Rikhardin kihlatun Ranskan prinsessa Adèlen, joka oli Ranskan kuninkaan Ludvig VII:n ja tämän toisen puolison Kastilian prinsessa Constanzan tytär. Siksi Rikhardin ja Adèlen avioliitto oli mahdottomuus, ainakin kirkon silmissä jonka mielestä kyseessä oli liian läheisten sukulaisten välinen suhde. Mutta välttääkseen diplomaattisen konfliktin Henrik ei halunnut tunnustaa tekoaan. Rikhard ei halunnut luopua Adèlesta, joka oli hänen läheisen liittolaisensa Ranskan kuningas Filip II:n sisar.

Epäonnistuttuaan isänsä syrjäyttämisessä Rikhard keskittyi tyytymättömien Akvitanian aatelisten kapinoiden kukistamiseen, erityisesti Gascognen maakunnassa. Laajin kapina puhkesi vuonna 1179 Gascognessa. Se johtui Rikhardin kasvaneesta ankarasta vallankäytöstä, johon väitettiin kuuluneen raiskauksia ja murhia. Kapinalliset toivoivat saavansa Rikhardin kukistetuksi ja pyysivät tämän veljiä Henrikiä ja Geoffreytä auttamaan tavoitteen saavuttamisessa. Käännekohta oli keväällä 1179, jolloin Rikhard valtasi kahdessa päivässä voittamattomana pidetyn Taillebourgin linnan. Tapaus lisäsi Rikhardin mainetta taitavana sotilasjohtajana ja sai monet paronit vannomaan kuuliaisuuttaan Rikhardille.

Nousu kuninkaaksi

Kun Rikhard sai kapinoivat paroninsa kukistetuksi, hän alkoi jälleen ahdistella isäänsä. Jännitys Henrikin ja Rikhardin välillä kiristyi vuosina 1180–1183, kun kuningas määräsi Rikhardin vannomaan uskollisuudenvalan Englannin kruununperijälle Henrik Nuorelle. Rikhard kieltäytyi. Lopulta vuonna 1183 Henrik Nuori ja hänen veljensä Geoffrey valtasivat Akvitanian yrittäessään kukistaa Rikhardin. Myös Rikhardin paronit kääntyivät herttuaansa vastaan. Rikhard pystyi kuitenkin armeijoineen taistelemaan maahan tunkeutuvia joukkoja vastaan ja teloitti julmasti kaikki saamansa vangit. Taistelut taukosivat vähäksi aikaa kesäkuussa 1183, kun Henrik Nuori kuoli. Henrik II antoi kuitenkin Juhana Maattomalle luvan miehittää Akvitanian. Henrik Nuoren kuoltua Rikhard oli nyt pojista vanhin ja kruununperijä, mutta valtataistelu isän ja pojan välillä jatkui yhä.

Vuonna 1188 Henrik II suunnitteli valloittavansa Akvitanian tulevalle Englannin kuningas Juhana Maattomalle. Vahvistaakseen asemaansa Rikhard oli edellisenä vuonna liittoutunut Filip II:n kanssa, joka oli Eleanooran ensimmäisen puolison Ludvig VII:n poika tämän kolmannesta avioliitosta. On jopa arveltu Rikhardin ja Filipin olleen rakastavaisia perusteena lähinnä Roger Hovedenilaisen kirjoitukset, joissa tämä kertoi Rikhardin ja Filipin syöneen samasta pöydästä, samaa ruokaa ja nukkuneen yöt samassa vuoteessa. Vaikka keskiajalla vuoteen jakaminen ei välttämättä liittynyt seksuaaliseen toimintaan, Hovedenilaisen käyttämä latinan sana vehementum viittaisi syvempään suhteeseen kuin pelkkään ystävyyteen. Suhteen laatu on kuitenkin kiistanalainen.

Vastalahjaksi Filipin avusta Henrikiä vastaan Rikhard lupasi tunnustaa Filipin oikeudet sekä Normandiaan että Anjouhun. Rikhard vannoi uskollisuudenvalan Filipille marraskuussa 1188. Vuonna 1189 Rikhard osallistui Filipin sotaretkeen Henrikiä vastaan. Rikhard ja Filip löivät Henrik II:n joukot taistelussa Ballansissa 4. heinäkuuta 1189. Henrik hyväksyi Juhanan suostumuksella Rikhardin kruununperijäksi. Henrik II kuoli 6. heinäkuuta Chinonissa, ja Rikhardista tuli hänen jälkeensä Englannin kuningas, Normandian herttua ja Anjoun kreivi. Hänet kruunattiin virallisesti herttuaksi 20. heinäkuuta ja kuninkaaksi Westminster Abbeyssa 3. syyskuuta 1189.

Valtakauden alku

Rikhardin valtakauden alkua leimasivat kruunajaisista alkaneet mellakat juutalaisia vastaan. Antisemitismi lisääntyi, koska jotkut olivat velkaantuneet otettuaan lainoja juutalaisilta ja koska ihmisiä kehotettiin lähtemään ristiretkille. Pahin välikohtaus sattui 16. maaliskuuta 1190 Yorkissa, jossa 150 juutalaista teki polttoitsemurhan Yorkin linnassa, etteivät olisi joutuneet heitä ahdistelleen väkijoukon käsiin. Rikhard suojeli juutalaisia ja tukahdutti mellakat, sillä juutalaiset olivat kuninkaalle hyvä tulonlähde.

Tämän jälkeen Rikhard lähti sotaretkille Eurooppaan ja sitten ristiretkelle Jerusalemiin. Hän ei viihtynyt Englannissa, jossa oli "kylmä ja satoi aina". Englanti oli vain vähäinen osa hänen hallitsemiaan alueita, ja suurin merkitys oli kuninkaan arvonimellä, joka mahdollisti tasavertaisen aseman muiden monarkkien joukossa. Useimpien muiden 1300-lukua edeltäneiden Plantagenet-kuninkaiden tavoin Rikhardinkaan ei tarvinnut osata puhua englantia. Hän luovutti Englannin asianhoitajiensa käsiin, joihin kuului ajoittain myös hänen äitinsä, ja huolehti enemmän asemastaan ja maistaan Ranskassa.

Ristiretki

Henrik II ja Filip II olivat lupautuneet ristiretkelle 21. tammikuuta 1188 Gisorsissa sen jälkeen kun Jerusalem oli menetetty Saladinille. Poitiersin herttuana Rikhard oli tehnyt samoin. Rikhardin tultua kuninkaaksi hän ja Filip II päättivät lähteä kolmannelle ristiretkelle yhdessä, koska kumpikin pelkäsi toisen valloittavan toisen alueet poissaolon aikana. Rikhard alkoi kerätä ristiretkiarmeijaa, jonka sotilaat olivat pääasiassa normanneja. Hän korotti veroja ja käytti suurimman osan isänsä varallisuudesta, joka oli kasvanut Henrikin keräämistä Saladinin kymmenyksistä, sekä lupasi jopa vapauttaa Skotlannin Vilhelm I:n alamaisuuden valasta 10 000 hopea markan (vanha europpalainen hopean painomitta) summaa vastaan. Saadakseen lisää rahaa Rikhard myi virka-asemia, oikeuksia ja maita niitä haluaville. Aseman aiemmin saavuttaneetkin joutuivat maksamaan. Esimerkiksi Elyn arkkipiispa ja kuninkaan kansleri Vilhelm von Longchamp joutui tekemään 3 000 punnan tarjouksen kanslerinvirastaan. Mies nimeltä Reginald Italialainen teki häntä korkeamman tarjouksen, joka kuitenkin hylättiin. Näin Rikhard onnistui keräämään valtavan sotajoukon ja laivaston ja aloitti sotaretkensä vuonna 1190.

Rikhard ja Filip Sisiliassa

Syyskuussa 1190 Rikhard ja Filip II saapuivat Sisiliaan. Sisilian kuningas Vilhelm II oli kuollut vuonna 1189. Vilhelmin kruununperijä oli hänen tätinsä, prinsessa Constanza, tuleva Sisilian kuningatar Constanza I, jonka puoliso oli Saksan keisari Henrik VI. Heti Vilhelmin kuoleman jälkeen tämän serkku kreivi Tancred di Lecce valloitti saaren, ja hänet kruunattiin alkuvuonna 1190 kuninkaaksi nimellä Tankred I. Tankred oli paavi Klemens III:n ja kansan suosiossa, mutta hänellä oli ongelmia saaren aateliston kanssa. Rikhardin saapuminen lisäsi ongelmia. Tankred oli vanginnut Vilhelmin lesken kuningatar Joan de Plantagenet'n, joka oli Rikhardin sisar, eikä suostunut antamaan tälle Vilhelmin perinnössä määrättyjä leskenrahoja. Rikhard vaati sisartaan vapautettavaksi ja perintöä jaettavaksi. Kahden vieraan valtion armeijoiden läsnäolo hermostutti kansaa. Messinan asukkaat nousivat lokakuussa kapinaan vaatien ulkomaalaisia poistumaan saarelta. Rikhard iski Messinaan ja valtasi sen joukkoineen 4. lokakuuta 1190. Ryöstettyään ja poltettuaan kaupungin hän perusti paikalle tukikohtansa. Hän pysyi Messinassa aina maaliskuuhun 1191 asti, ja kuningas Tankred suostui lopulta tekemään rauhan 4. maaliskuuta 1191. Sopimuksen allekirjoittivat Rikhard I, Tankred I ja Filip II. Rauhansopimuksen pääkohdat olivat:

• Leskikuningatar Joan de Plantagenet pitää vapauttaa, hänen pitää saada leskenperintönsä, myös hänen isänsä puoliso Vilhelmille antamat myötäjäiset.
• Rikhard ja Filip tunnustivat Tankredin Sisilian kuninkaaksi ja lupasivat rauhan näiden kolmen valtion välille.
• Rikhard tunnusti virallisesti veljensä Bretagnen herttua Geoffreyn pojan Arthurin perijäkseen, ja Tankred lupasi naittaa myöhemmin yhden tyttäristään Arthurille, nelivuotiaan pojan tultua täysi-ikäiseksi
• Rikhard ja Tankred vaihtoivat lahjoja, kuten oli tapana; Rikhard antoi Tankredille miekan, jonka väitettiin olevan kuningas Arthurin Excalibur.

Sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen Rikhard ja Filip lähtivat Sisiliasta. Rauhansopimus heikensi Englannin ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan välisiä suhteita, jolloin Rikhardin veli Juhana Maaton nostatti kapinan. Juhana oli toivonut perivänsä kruunun veljenpoikansa sijasta. Vaikka kapina epäonnistui, Juhana jatkoi juonittelua veljeään vastaan.

Rodoksella ja Kyproksella

Huhtikuussa 1191 Rikhard pysähtyi Rodoksen saarella välttääkseen myrskyisen sään. Hän kävi pelastamassa Navarran kuningas Sancho VI:n haaksirikkoutuneen seurueen Kyproksen rannikolta.

Rikhardin laivasto saapui Kyproksen Lemesokseen (nykyinen Limassol) 6. toukokuuta 1191 ja Rikhard joukkoineen valloitti kaupungin. Kun saaren despootti Isaak Komnenos saapui pysäyttämään ristiretkeläiset, hän havaitsi sen olevan liian myöhäistä ja vetäytyi Kolossiin. Rikhard kutsui Isaakin neuvottelemaan, mutta tämä rikkoi antamansa vieraanvaraisuuden valan ja alkoi vaatia Rikhardin poistumista. Rikhard määräsi ratsuväkensä seuraamaan häntä taisteluun Isaakin joukkoja vastaan Tremetusiassa. Muutamat saaren roomalais-katoliset seurasivat myös häntä, kuten saaren aateliset, jotka olivat tyytymättömiä Isaakin tyrannimaiseen seitsenvuotiseen valtakauteen. Vaikka Isaakin miehet taistelivat urhoollisesti, Rikhardin armeija oli suurempi ja paremmin varustettu. Isaak jatkoi vastarintaa Pentadactyloksen linnoista käsin, mutta antautui Kantaran linnan piirityksen jälkeen. Rikhardista tuli näin Kyproksen uusi hallitsija ja hän sai saaresta tärkeän tukikohdan ristiretkeä varten. Kypros, toisin kuin Tyros ei ollut turkkilaisten välittömän uhan alla. Rikhard rosvosi saaren ja teloitti kaikki häntä vastustaneet. Hän ja suurin osa ristiretkeläisistä lähti Kyprokselta Pyhään maahan kesäkuun alussa. Saarta jäi hallinnoimaan Rikhard Carnville.

Avioliitto

Ennen lähtöään Kyprokselta Rikhard avioitui Berengaria Navarralaisen, Sancho VI:n vanhimman tyttären kanssa. Häät pidettiin Limassolissa Pyhän Yrjön kappelissa 12. toukokuuta 1191. Paikalla oli myös Rikhardin sisar Joan de Plantagenet, joka oli saapunut Sisiliasta. Huomattavaa on, että Rikhard oli tuolloin yhä virallisesti kihloissa Adèlen kanssa. Rikhardin tarkoituksena oli saada Navarra läänityksekseen, olihan se hänen äitinsä leskikuningatar Eleanoora Akvitanialaisen hallitseman Akvitanian herttuakunnan eteläinen rajanaapuri.

Rikhard otti uuden puolisonsa mukaansa ristiretkelle. He kuitenkin palasivat takaisin erikseen. Berengarialla oli lähes yhtä paljon vaikeuksia kotimatkallaan kuin Rikhardilla ja eikä hän nähnyt Englantia ennen miehensä kuolemaa. Päästyään Saksan Henrik VI:n vankeudesta Rikhard ei tavannut enää puolisoaan. Joidenkin nykyhistorioitsijoiden mukaan Berengarian veljellä, tulevalla Sancho VII:llä oli suhde Rikhardin kanssa. Kuitenkin Rikhardin kuoltua vuonna 1199 Berengaria koki suurta tuskaa ilmeisesti rakastettuaan aviomiestään syvästi. Hänen piti jopa haastaa kirkko tunnustamaan lesken asemansa. Vaikka historioitsijat eivät ole yksimielisiä asiasta, monet fiktiiviset tarinat ja nykyaikainen historiankirjoitus pitävät Rikhardia homoseksuaalina.

Rikhard ristiretkivaltioissa

Kyproksella Rikhard oli vastaanottanut sotilaallista apua Guido Lusignanilaiselta, joka oli Rikhardin isän serkun Sibyllan leski. Guido yritti saada takaisin vuonna 1187 menettämänsä Jerusalemin kuninkaan arvon vaikka hänen vaimonsa oli kuollut Akkon piirityksessä edellisvuonna. Guido toivoi saavansa tukea Rikhardilta, olihan hänen perheensä Rikhardin vasalleja Pointoussa. Hänen päävastustajansa hallitsijaksi oli Montferratin Konrad, Sibyllan sisarpuolen Isabellan toinen aviomies. Konradia, jonka Tyroksen puolustus oli pelastanut kuningaskunnan vuonna 1187, kannattivat Ranskan Filip, hänen serkkunsa Ranskan Ludvig VII:n poika sekä toinen serkku Itävallan herttua Leopold V. Rikhard taasen oli liittoutunut myös Humfried IV von Toronin kanssa. Tämä oli Isabellan ensimmäinen aviomies, josta Isabellan oli pakotettu ottamaan ero vuonna 1190. Humfried oli uskollinen Guidolle ja puhui sujuvaa arabiaa. Tästä syystä Rikhard käytti häntä tulkkina ja neuvottelijana.

Rikhard ja Filip II vastaanottavat Akkon kaupungin avaimet

Rikhard ja Saladin taistelevat

Kuningas Rikhard saapui Akkoon kesäkuussa 1191. Hän onnistui joukkoineen valtaamaan kaupungin ja Konrad neuvotteli Saladinin kanssa antautumisesta. Kuninkaiden liput nostettiin ylös, mukaan lukien Itävallan lippu Englannin ja Ranskan ohella. Leopoldin (joka oli sukua Isaak Komnenokselle) teko oli sekä Rikhardin että Filipin mielestä härskiä julkeutta, olihan Leopold Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alainen vasalli. Rikhardin miehet, tämän tietämättä tai tietäen, repivät Itävallan lipun tangosta ja heittivät sen Akkon linnoituksen vallihautaan. Se sai teosta suuttuneen Leopoldin jättämään ristiretken. Lopulta myös punatautiin sairastunut Filip lähti ristiretkeltä riideltyään Rikhardin kanssa Kyproksen asemasta (Filip halusi puolet saaresta) ja Jerusalemin kuningaskunnasta. Rikhard oli yllättäen jäänyt ilman liittolaisiaan.

Rikhard oli pitänyt 2 700 muslimia panttivankina saadakseen Saladinin täyttämään antautumisehdot. Filip ennen lähtöään oli uskonut omat vankinsa Konradille, mutta Rikhard pakotti tämän luovuttamaan vangit hänelle. Rikhard ei uskonut, että sotaretki hyötyisi vankijoukosta mukanaan ja niin kärsimättömänä ja hermostuksissaan määräsi kaikki vangit tapettaviksi.

Rikhard oli pakotettu hyväksymään Konrad Jerusalemin kuninkaaksi ja hän myi Kyproksen suojatilleen Guido Lusignanilaiselle. Kuitenkin vain muutama päivä kuninkaaksi valintansa jälkeen, 28. huhtikuuta 1192 salamurhaajat puukottivat Konradin kuoliaaksi ennen kuin hänet ehdittiin kruunata. Kahdeksan päivää myöhemmin Rikhardin oma veljenpoika Champagnen kreivi Henrik II nai leski Isabellan vaikka tämä odotti lasta Konradille. Murhaa ei koskaan ratkaistu, mutta Rikhardin osallisuutta epäiltiin vahvasti.

Rikhardin sotataktiikat toivat ristiretkeläisille menestyksen Akkon piirityksessä ja sitä seuranneessa marssissa etelään. 7. syyskuuta 1191 Rikhard löi Saladinin Arsufin taistelussa. Koska Ranskan kuningas oli poistunut vahvuudesta, Rikhard tajusi, että hänellä ei ollut toivoa pitää Jerusalemia hallussaan vaikka hän saisikin sen vallattua. Surullisena hän määräsi vetäytymisen ja vaikka oli vain muutaman kilometrin päässä kaupungista, hän ei halunnut luoda katsettaan kaupunkiin, koska hän oli luvannut katsella sitä vain valloitettuna. Muutamien vähäisempien Saladinin joukkoja vastaan käytyjen kahakoiden jälkeen Rikhard ja Saladin, molemmat tietoisina asemansa epävakaudesta, solmivat rauhan 2. syyskuuta 1192. Siinä Jerusalem pysyi muslimeilla, mutta kristittyjen sallittiin tehdä kaupunkiin pyhiinvaellusmatkoja. Viimeisenä tekonaan Rikhard yritti vallata Egyptin, joka oli Saladinille tärkeä tarvikkeiden lähde, mutta hän epäonnistui. Lopulta Rikhardilta alkoi loppua aika - hän tiesi sekä Filipin että veljensä Juhanan juonittelevan häntä vastaan. Rikhard poistui Pyhältä maalta 9. lokakuuta 1192.

Vankeus ja paluu

Rikhard I Leijonamieli vankeudessa

Huono sää pakotti Rikhardin laivan rantautumaan Korfuun, Bysantin keisarin Isaak Angeloksen alueelle. Isaak oli vihainen Rikhardille tämän vallattua Kyproksen. Naamioituneena temppeliherraksi, Rikhard purjehti Korfusta neljän palvelijan kanssa merirosvolaivalla. Laiva haaksirikkoutui lähellä Aquileiaa ja pakotti Rikhardin seurueineen vaaralliselle matkalle halki Keski-Euroopan. Matkallaan lankonsa Saksin herttua Henrikin alueelle, Itävallan herttua Leopold V vangitsi hänet vähän ennen joulua vain muutaman kilometrin päässä Määrin rajasta lähellä Wieniä. Leopold syytti Rikhardia serkkunsa Konradin murhauttamisesta. Rikhard seurueineen oli matkustanut naamioituneena pyhiinvaeltajiksi. Rikhard itse oli naamioitunut keittiöapulaiseksi, mutta tuli tunnistetuksi suuren ja arvokkaan sormuksensa vuoksi. Toisen tarinan mukaan hänet tunnistettiin, koska hän söi paistettua kanaa – aatelisille varattua herkkua.

Pidettyään Rikhardia vangittuna Dürnsteinissa herttua Leopld V luovutti hänet Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Henrik VI:lle. Dürnsteinissa ollessaan hän kirjoitti laulun "Ja nus hons pris tai Ja nuls om pres" ranskan ja oksitaanin kielellä, joka ilmaisi hänen tunteitaan jouduttuaan heitteillejätetyksi. Vaikka olosuhteet vankeudessa eivät olleet mahdottoman huonot, Rikhard oli turhautunut kun ei päässyt matkustamaan vapaasti. Hänen äitinsä kokosi väsymättä Henrik VI:n vaatimia 150 000 hopeamarkan lunnaita – summa oli kaksi kertaa Englannin kruunun vuosittainen tulo. Sekä papistoa että maallistoa verotettiin neljänneksellä näiden omaisuudesta, kirkkojen kulta- ja hopea-aarteita takavarikoitiin ja rahaa kerättiin "scutage" ja "carucage" (vero, joka tuli danegeldin jälkeen) -veroilla. Lopulta Rikhardin vapauttamiseksi maksettiin 100 000 hopeamarkkaa. Henrik torjui myös Juhanan ja Filipin tarjoaman 80 000 hopeamarkkaa, joka olisi maksettu keisarille, jos tämä olisi pitänyt Rikhardia vankina Mikkelinpäivään 1194 saakka. Lopulta 4. helmikuuta 1194 Rikhard vapautettiin.

Viimeiset vuodet ja kuolema

Richard I Leijonamielen ja Isabelle d'Angoulêmen hautakivet Fontevraudissa

Richard I Leijonamielen hautakivi Rouenissa

Rikhardin poissa ollessa Juhana oli ollut lähellä kaapata kruunun Rikhardilta. Veljesten tavatessa Rikhard antoi Juhanalle anteeksi, kohdellen tätä kuin poikaa, jonka pahat neuvonantajat olivat johtaneet harhaan. Rikhard jopa nimesi Juhanan kruununperijäkseen. Juhanaa vastaan kääntymisen sijasta Rikhard alkoi taistelun entistä liittolaistaan ja läheistä ystäväänsä kuningasta Filipiä vastaan, Englannissa Rikhard viihtyi vain kaksi kuukautta.

Rikhard liittoutui Balduin I:n, Boulognen kreivi Renaudin ja appensa Sancho VI:n kanssa, joka uhkasi Filip II:n alueita etelästä. Tärkein liittolainen oli kuitenkin Rikhardin sisarenpoika, Poitoun Otto, josta oli tuleva Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan hallitsija Otto IV Braunschweigilainen.

Osittain näiden sekä muiden juonien ansiosta Rikhard voitti useita taisteluja Filipiä vastaan. Gisorsin taistelussa hän otti motokseen lauseen Dieu et mon droit ("Jumala ja oikeuteni"), mukaillen keisari Henrikille sanomaansa aiempaa uhoa, että hänen yläpuolellaan on vain Jumala. Tämä motto on vielä tänäkin päivänä Yhdistyneen kuningaskunnan vaakunan motto.

Kuolema

Lopulta Rikhardin kohtaloksi ei kuitenkaan koitunut Filipin armeija vaan Châlusin linnan piiritys. Rikhard näyttää kohdanneen vastarintaa Limogesin varakreivin ja velipuolensa Angoulêmen kreivin taholta ja päätti tuhota varakreivin linnat. Rikhard oli poistanut osan rengashaarniskastaan, kun toinen vain kahdesta linnaa puolustaneesta ritarista, Pierre Basile, ampui nuolen, joka osui Rikhardiin olkapäähän. Rikhard pyysi nähdä ampujansa ja sitten päästi tämän vapaaksi palkiten vielä Basilen rahasummalla. Rikhard kuoli 6. huhtikuuta 1199 vammoihinsa rinnallaan 77-vuotias äitinsä Eleonoora. Kuninkaan kuoltua Rikhardin pahamaineinen palkkasoturi Mercadier nylki Basilen elävältä ja sitten hirtti tämän.

Rikhardin suolet haudattiin sen tornin juurelle, josta kuolettava nuoli ammuttiin. Hänen sydämensä haudattiin Roueniin ja loput jäännöksistä isänsä viereen Fontevraudin apottiluostariin. 1300-luvulla Rochesterin piispa kirjoitti, että "Rikhard vietti 33 vuotta kiirastulessa kuin sovituksena synneistään, ja nousi lopulta taivaaseen maaliskuussa 1232".

Perintö

Rikhardilla ei ollut laillisia perillisiä, vaikka hänellä kerrotaan olleen yksi avioton lapsi. Tämän seurauksena hänen nuorempi veljensä Juhana Maaton seurasi häntä Englannin kuninkaana. Mantereen puolen aateliset eivät hyväksyneet Juhanaa Rikhardin seuraajaksi vaan mieluummin näiden edesmenneen veljen Geoffreyn pojan Arthurin. Koska Rikhardilta ei jäänyt rintaperillisiä, Anjou-suvun imperiumin rappeutuminen oli alkanut. Vaikka Englannin kuninkaat jatkoivat alueiden valtausyrityksiä mantereella, he eivät enää koskaan hallinneet maa-alueita, jotka Rikhard I oli perinyt.

Rikhardin perintö jakautui useaan osaan. Ensinnäkin hänen kaappaamansa Kypros osoittautui arvokkaaksi, koska se mahdollisti frankkien kuningaskuntien elinvoimaisuuden Pyhällä maalla vielä vuosisadan ajan. Toisekseen hänen poissaolonsa Englannista antoi hänen isänsä luoman tehokkaan hallinnon juurtua itsekseen vaikkakin kuningas Juhana yritti käyttää sitä väärin aina murtumispisteeseen asti. Kolmas perintö oli romanttinen ja kirjallinen. Valtakautensa aikana tapahtuneista tosiasioista huolimatta hän jätti lähtemättömän vaikutuksen joka on säilynyt näihin päiviin asti. Tämä johtui erityisesti Rikhardin sotasaavutuksista. Rikhardia kuvaa hyvin historioitsija Steven Runcimanin viimeinen lause Rikhardista: "hän oli huono poika, huono aviomies ja huono kuningas, mutta peloton ja suurenmoinen sotilas".

Kansantarut ja fiktio

Rikhard I yhdistetään usein Robin Hoodin seikkailuihin. Kuitenkin varhaisemmissa Robin Hood -balladeissa ainoa kuningas on "Edvard, miellyttävä kuninkaamme", joka on luultavasti Edvard I, II tai III. Rikhard I Leijonamieli mainitaan vasta myöhemmissä balladiversioissa.

Tämän lisäksi Rikhard Leijonamieli on esiintynyt säännöllisesti fiktiivisessä kirjallisuudessa ja elokuvissa. Romaaneista tunnetuimpia on Sir Walter Scottin Ivanhoe, jossa Rikhard on naamioitunut Musta Ritari. Rikhard Leijonamielen hahmo esiintyy myös lukuisissa Robin Hood -filmatisoinneissa.

Aiheesta muualla

• Rikhard I brittimonarkian sivuilla
• http://www.templarhistory.com/richard.html (Arkistoitu – Internet Archive)
• Rikhard ja saraseenien verilöyly Akkossa 1191
• Elämäkerta Channel 4:n sivuilla Web archive 2006