Eurokommunismi
| Osa artikkelisarjaa |
| Kommunismi |
|---|
 |
Eurokommunismi on 1970-luvulla Länsi-Euroopassa syntynyt poliittinen liike, joka pyrki kehittämään kommunismista länsimaiseen demokratiaan sopivan muodon. Eurokommunismilla tarkoitetaan myös ideologista uudistumista ja heterogenisoitumista, joihin länsimaiset kommunistiset puolueet pyrkivät erityisesti 1970-luvun lopulla.[1]
Käsite
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eurokommunismin termi otettiin käyttöön 1970-luvun puolivälissä, jolloin se sai suurta julkisuutta kun Espanjan kommunistijohtaja Santiago Carrillo julkaisi teoksen Eurokommunismi ja Valtio (1977). Huomattavia eurokommunismin edustajia olivat Ranskan, Espanjan ja Italian kommunistipuolueita 1970-luvulla johtaneet Georges Marchais, Santiago Carrillo ja Enrico Berlinguer.[2]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eurokommunismi sai alkunsa Italian, Espanjan ja Ranskan kommunistisista puolueista, jotka halusivat laajentaa kannattajakuntaansa perinteisen tehdastyöväen ulkopuolelle. Puolueet hakivat hyväksyntää julkishallinnossa työskentelevästä keskiluokasta ja lähestyivät uusia sosiaalipoliittisia liikkeitä, kuten feminismiä ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustajia. Uudet eurokommunistit kyseenalaistivat Neuvostoliiton toimintatapoja avoimemmin kuin ennen.[1] Ensimmäisen kerran eurokommunismia terminä käytettiin vuonna 1975 kuvaamaan Enrico Berlinguerin johtaman Italian kommunistipuolueen uutta politiikkaa. Termin keksi eräs porvarillinen lehtimies. Berlinguer oli julistautunut parlamentaarisen demokratian länsimaisen muodon kannattajaksi.[3]
Riippumattomien kommunististen puolueiden henki nousi kuitenkin jo ennen toista maailmansotaa sosialistisen politiikan rintamien lähestyessä toisiaan. Josip Broz Titon esimerkki Jugoslaviassa vuodesta 1948 lähtien, Josif Stalinin sortotoimet sekä Neuvostoliiton toimet Unkarin kansannousun ja Tšekkoslovakian miehityksen yhteydessä sai monet länsimaiset kommunistit ottamaan etäisyyttä Neuvostoliittoon ja siirtymään kohti itsenäistä politiikkaa.[2] Eurokommunistit uskalsivat kyseenalaistaa esimerkiksi Neuvostoliiton toimintatapoja avoimemmin kuin neuvostomallin mukaiset marxilais-leninistiset puolueet. Esimerkiksi Suomessa SKDL ja SKP olivat ainoat puolueet, jotka tuomitsivat Prahan kevään tapahtumat vuonna 1968. Neuvostoliiton sijaan monet eurokommunistit saivat toiveita herättäviä esikuvia esimerkiksi Salvador Allenden Chilestä.lähde? Sen sijaan yhdysvaltalainen Gus Hall oli eri mieltä eikä kannattanut eurokommunismia vaan tuki vuosikymmenestä toiseen uskollisesti Neuvostoliiton kulloisiakin linjauksia.[4]
Eurokommunistinen liike hylkäsi varhain ajatuksen maailmanvallankumouksesta. Jokaisen puolueen odotettiin perustavan politiikkansa oman maansa perinteisiin ja tarpeisiin. Eurokommunismin edistäminen pysähtyi samoihin aikoihin muun eurooppalaisen kommunismin lamaantuessa. Esimerkiksi Ranskassa aikanaan suosittu Ranskan kommunistinen puolue sai vielä sodan jälkeen lähes kolmanneksen äänistä, kokien kuitenkin myöhemmin vakavan romahtamisen. Italiassa kommunistinen puolue pysyi pitkään maan toiseksi suurimpana puolueena. Puolue sai sympatiaa erityisesti eurooppalaisten sosiaalidemokraattien ja työväenpuolueiden keskuudessa.[2]
Vuoden 1989 vallankumousten jälkeen lähes kaikista Itä-Euroopan kommunistisista puolueista tuli henkisesti tai nimellisesti sosiaalidemokraattisia puolueita ja eurokommunismi sulautui muuuhun vasemistoon.[2] Neuvostoliiton Mihail Gorbatšov kannusti 1980-luvun lopulla eri maiden kommunistipuolueita poikkeamaan omille teilleen (Sinatran oppi), ja vuoteen 1990 mennessä eurokommunismi oli tyhjä käsite.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Wiberg, Matti: Politiikan sanakirja, s. 98. (Toimittanut Kalevi Koukkunen) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-048-1
- ↑ a b c d Eurocommunism Encyclopedia Britannica. Viitattu 28.10.2020. (englanniksi)
- ↑ Bjøl, Erling: Kansojen historia. Osa 23. Rikas länsi, s. 492. WSOY, 1985. ISBN 951-0-09751-9
- ↑ Savonen, Tuomas: Moskovan mies vakoilun verkossa: amerikansuomalaisen Gus Hallin erikoinen elämä. Otava, 2023. ISBN 978-951-1-47146-2
- ↑ https://www.britannica.com/topic/Eurocommunism