8. jääkäripataljoona
8. jääkäripataljoona eli Karjalan jääkärit oli valkoisten itäarmeijan 2. jääkäriprikaatin 4. jääkärirykmenttiin kuuluva joukko-osasto Suomen sisällissodassa. Pataljoonan komentaja oli jääkärikapteeni Lennart Oesch. Pataljoona koottiin Sortavalassa.
Pataljoona oli komentajansa Karl Lennart Oeschin perustama. Ja sen esikunta sijaitsi sen muodostamisvaiheessa Sortavalassa ja sen 1. ja 4. komppania muodostettiin Sortavalassa ja 2. ja 3. komppania Elisenvaarassa.[1] Pataljoona kuului sodan alussa 3. jääkärirykmenttiin ja myöhemmin 4. jääkärirykmenttiin.
Pataljoona siirrettiin Tampereen valtauksen jälkeen joukkojen uudelleen ryhmittelyn yhteydessä Antreaan, missä se tulisi osallistumaan Viipurin valtaukseen. Pataljoona lähti matkaan Tampereelta 18. huhtikuuta 1918 ja saapui pataljoonalle määrättyyn kokoontumispaikkaan Antreaan 19. - 20. huhtikuuta 1918.[2]
Pataljoonasta muodostettiin sodan jälkeen Pohjolan Jääkäripataljoona
Joukko-osastot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1. komppania
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Päällikkö: jääkärikapteeni Karl Gunnar Heinrichs (siirrettiin 26. maaliskuuta 11. jääkäripataljoonan komentajaksi), jääkärikapteeni Aarne Koskenalho (kaatui Raudussa 4. huhtikuuta 1918), jääkäriyliluutnantti Väinö Vilho Lankinen (6. huhtikuuta alkaen). Koottin Sortavalan miehistä.
- Joukkueenjohtajat: jääkärialiupseeri Olavi Johan Andersson myöh. Ahima, jääkärivaravääpeli Albanus Korhonen, jääkärivaravääpeli Juho Jaakko Juntikka, jääkärivänrikki Viljo Arvid Korpela, jääkärivaravääpeli Niilo Johannes Lahdenperä, jääkärivääpeli Arvo Aleksander Lindberg myöh. Liuskallio, jääkärivänrikki Evert Mäkelä (kaatui 2. huhtikuuta 1918 Raudussa), jääkärivänrikki Anton Aleksander Pihlava, jääkärivänrikki Uuno Uimonen (palveli myös 2. komppaniassa), jääkärivaravääpeli Kalle Eemili Vainionpää (kaatui 4. huhtikuussa Raudussa), jääkärivaravääpeli Edvard Johan Vähäsarja, jääkäriluutnantti Matti Eino Hakkarainen (siirrettiin 7. maaliskuuta 2. komppaniaan), jääkäriluutnantti Yrjö Oskari Hakkila (siirrettiin 25. maaliskuuta 3. komppaniaan ja saapui takaisin 30. maaliskuuta), jääkäriluutnantti Karl Waldemar Henrikson (siirrettiin 28. maaliskuuta komppanianpäälliköksi 11. jääkäripataljoonaan), jääkärivääpeli Martti Johannes Hellstén (6. maaliskuuta alkaen).
- Komppaniassa palvelleet Saksan jääkärit: aliupseerina jääkärialiupseeri Antti Kejonen, joukkuealiupseerina jääkärialiupseeri Frans Olavi Knuuti, joukkueen varajohtajana jefreitteri Ernst Bertel Roos myöh. Ruopuro (haavoittui 4. huhtikuuta 1918 Raudussa), jääkärivaravääpeli Yrjö Tuokkola (siirrettiinn 7. maaliskuuta 2. komppaniaan), joukkueen varajohtajana jääkärialiupseeri Juho Jaakko Harju, jefreitteri Tuure Happonen (toimi myös 25. maaliskuuta - 1. huhtikuuta 1918 2. komppaniassa, siirrettiin 1. huhtikuuta 18. jääkäripataljoonaan), aliupseerina jääkärivaravääpeli Henrik Hesekiel Hirvinen, jääkärialiupseeri Yrjö Sirola (8. huhtikuuta 1918 alkaen).
2. komppania
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Komppania siirrettiin 6. maaliskuuta 9. jääkäripataljoonaan 3. komppaniaksi.
Päällikkö: jääkärikapteeni Kaarlo Kalervo Kari (siirrettiin komppanioineen 6. maaliskuuta 9. jääkäripataljoonaan 3. komppaniaksi), jääkäriluutnantti Armas Heikki Ahlroth myöh. Arajuuri (toimi aikaisemmin komppaniassa joukkueenjohtajana), jääkäriyliluutnantti Kaarle Massinen. Koottin Sortavalan miehistä.
- Vääpeli: jääkärivaravääpeli Edvard Emil Ruuth, jääkärivaravääpeli Jalmari Saarikoski (haavoittui 3. huhtikuuta 1918, toimi komppaniassa myös joukkueenjohtajana).
- Joukkueenjohtajat: jääkärivaravääpeli Vilho Erik Kovero, jääkärivaravääpeli Fredrik Jalmari Lundén myöh. Larvisto, jääkärivaravääpeli Hemmi Konstantin Mustonen (toimi aikaisemmin komppaniassa koulutusaliupseerina, haavoittui 4. huhtikuuta 1918), jääkärivaravääpeli Simo Pessi (haavoittui 2. huhtikuuta 1918), jääkärivänrikki Väinö Aleksanteri Sutinen (haavoittui 4. huhtikuuta Raudussa), jääkäriluutnantti Matti Eino Hakkarainen (siirrettiin 25. maaliskuuta 3. komppaniaan), jääkärivääpeli Harald Johannes Grönberg, koulutusaliupseerina ja joukkueenjohtajana jääkärivääpeli Väinö Iisakkala.
- Komppaniassa palvelleet Saksan jääkärit: jääkärivääpeli Kustaa Jaakko Luoma, jääkärivaravääpeli Erkki Villiam Sillanpää (palveli aikaisemmin 3. komppaniassa), joukkueen varajohtajana jääkärivaravääpeli Paavo Juhana Soininen, jääkärialiupseeri Aarne Jaakko Granholm, jääkärivaravääpeli Jaakko Niskanen (7. maaliskuuta 1918 alkaen, palveli aikaisemmin 4. komppaniassa).
3. komppania
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Komppania siirrettiin 24. maaliskuuta 11. jääkäripataljoonan 3. komppaniaksi.
Päällikkö: jääkärikapteeni Armas Josef Berg myöh. Perksalo (siirrettiin 24. maaliskuuta komppanioineen 11. jääkäripataljoonaan), jääkäriluutnantti Ensio Edvard Gabriel Groundstroem (ajalla 5. huhtikuuta - 12. huhtikuuta 1918), jääkärikapteeni Einari Walter Weijo. Koottin Elisenvaaran miehistä.
- Vääpeli: jääkärivääpeli Otto Tynkkynen (siirrettiin 24. maaliskuuta 11. jääkäripataljoonaan), jääkärivääpeli Viljo Matti Tukia.
- Joukkueenjohtajat: jääkärivaravääpeli Teodor Konrad Kotivuori, jääkärialiupseeri Kustaa Kujala (palveli myös pataljoonan 4. komppaniassa), jääkärivänrikki Antero Hemminki Laakso (siirrettiin 24. maaliskuuta 11. jääkäripataljoonaan), jääkärivaravääpeli Gustaf Hjalmar Laaksonen, jääkärivaravääpeli Lauri Aukusti Leppänen, jääkärivaravääpeli Matias Kosti Luotonen (siirrettiin 24. maaliskuuta 11. jääkäripataljoonaan), jääkärivääpeli Kaarlo Rovio, jääkärivänrikki Edvin Iisakkin Tahvanainen, jääkärivaravääpeli Juho Antti Timonen (siirrettiin 5. maaliskuuta 9. jääkäripataljoonaan), jääkäriluutnantti Matti Eino Hakkarainen (kaatui Raudussa 4. huhtikuuta 1918), jääkäriluutnantti Ensio Edvard Gabriel Groundstroem (toimi myös komppanianpäällikkönä), jääkäriluutnantti Yrjö Oskari Hakkila (siirrettiin takaisin 1. komppaniaan 30. maaliskuuta), jääkärivaravääpeli Johan Nestor Hantula, jääkärivänrikki Kaarlo Aleksanteri Heiskanen (siirrettiin 30. maaliskuuta 4. komppaniaan), joukkueenjohtajana jääkärivänrikki Frans Herman Ilomäki (siirrettiin 1, huhtikuuta 18. jääkäripataljoonaan), jääkärivänrikki Eino Yrjö Koivisto (siirrettiin 24. maaliskuuta 11. jääkäripataljoonaan).
- Ryhmänjohtajat: jefreitteri Juho (Janne) Mursu.
- Komppaniassa palvelleet Saksan jääkärit: jääkärivaravääpeli Mattias Immanuel Koskinen (siirrettiin 4. maaliskuuta 11. jääkäripataljoonaan), jääkärivääpeli Kustaa Jaakko Luoma (Siirrettiin 5. maaliskuuta 9. jääkäripataljoonaa ja 13. huhtikuuta takaisin 8. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan), jääkäriyliluutnantti Väinö Iisakki Palomäki (siirretiin 6. maaliskuuta komppanianpäälliköksi 9. jääkäripataljoonaan), joukkueen varajohtajana jääkärivaravääpeli Viktor Peiponen (kaatui 5. huhtikuuta Raudussa), koulutusaliupseerina jääkärialiupseeri Edvard Emil Ruuth (siirrettiin 7. huhtikuuta 2. komppaniaan vääpeliksi), koulutusaliupseerina jääkärivaravääpeli Armas Hjalmar Sihvo (25. maaliskuuta alkaen, siirrettiin 8. huhtikuuta joukkueenjohtajaksi 18. jääkäripataljoonaan), joukkueen varajohtajana jääkärivaravääpeli Samuli Sihvo (siirrettiin 24. maaliskuuta 11. jääkäripataljoonaan), jääkärivaravääpeli Erkki Villiam Sillanpää (siirrettiin 2. komppaniaan), jääkärialiupseeri Yrjö Sirola (siirrettiin 24. maaliskuuta 11. jääkäripataljoonaan), kuormastopäällikkönä jääkärialiupseeri Emil Edvard Tauriainen (siirrettiin 24. maaliskuuta 11. jääkäripataljoonaan), jääkärivaravääpeli Kaarle Virtanen, aseupseerina sekä 10. huhtikuuta alkaen ase- ja ammusvaraston hoitajana jääkärialiupseeri Juho Onni Vilkman myöh. Vuolasvuo myöh. Vuolasvuo (siirrettiin 10. huhtikuuta 1918 pataljoonan ase- ja ammusvaraston hoitajaksi), jääkärialiupseeri Paavo Aaron Aaltonen (siirrettiin 6. maaliskuuta 9. jääkäripataljoonaan).
4. komppania/konekiväärikomppania
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 4. komppania siirrettiin 8. huhtikuuta 18. jääkäripataljoonan 1. komppaniaksi.
Päällikkö: jääkäriyliluutnantti Emil Alfons Hagelberg. Koottiin Elisenvaaran miehistä.
- Vääpeli: jääkärivaravääpeli Eelu Leskio, jääkärivääpeli Juho Autio.
- Joukkueenjohtajat: jääkäriluutnantti Lennart Hannelius (siirrettiin 8. huhtikuuta 1918 komppanian kera 18. jääkäripataljoonan 1. komppaniaksi), jääkärivänrikki Oskari Aalto, jääkärivänrikki Viljo Ilmari Cantell, jääkärivääpeli Väinö Alfred Heikkinen, jääkärivänrikki Antti Junkkari, jääkärialiupseeri Mikko Klemetti (palveli komppaniassa myös kiväärinjohtajana), jääkärivaravääpeli Fredrik Jalmari Lundén myöh. Larvisto (siirrettiin 7. maaliskuuta 2. komppaniaan), jääkärivaravääpeli Johannes Heikki Romppainen (siirrettiin 24. maaliskuuta 11. jääkäripataljoonaan), jääkäriluutnantti Lahja Johannes Aalto Myöh. Valakivi, joukkueenjohtajana jääkärivänrikki Kaarlo Aleksanteri Heiskanen (siirrettiin 4. huhtikuuta 18. jääkäripataljoonaan adjutantiksi).
- Kiväärinjohtajat: jääkärialiupseeri Kaarlo Henrik Ikonen, jääkärivaravääpeli Risto Kaija (siirrettiin 26. maaliskuuta 11. jääkäripataljoonaan).
- Komppaniassa palvelleet Saksan jääkärit: jääkärivääpeli Sigfrid Granö (siirrettiin 6. maaliskuuta 9. jääkäripataljoonaan), jääkärivääpeli Johan Aarne Hietanen (siirrettiin 3. huhtikuuta 11. jääkäripataljoonaan), jääkärivaravääpeli Jaakko Niskanen (haavoittui 5. huhtikuuta Raudun taistelussa ja menehtyi seuraavana päivänä), jääkärivaravääpeli Paavo Eliel Ottelin (siirrettiin 6. maaliskuuta 9. jääkäripataljoonaan), kuormastovääpelinä jääkärivaravääpeli Toivo Pihlainen (siirrettiin 25. maaliskuuta 3. komppaniaan ja 30. maaliskuuta 4. jääkärirykmentin esikuntaan), koulutusaliupseerina jääkärivaravääpeli Armas Hjalmar Sihvo (siirrettiin 3. komppaniaan), joukkueen varajohtajana jääkärivaravääpeli Helge Emil Lassila (siirrettiin 26. maaliskuuta 11. jääkäripataljoonaan), jääkärialiupseeri Kustaa Kuusisto (siittrttiin 6. maaliskuuta 1918 alkaen 9. jääkäripataljoonaan).
Pataljoonassa palvelleet Saksan jääkärit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Joukkueen varajohtajana jääkärivääpeli Joel Eskola (siirrettiin 9. jääkäripataljoonaan, esikuntavääpelinä ja taistelulähettinä sekä myöhemmin joukkueenjohtajana jääkärivaravääpeli Birger Oscar Geffert, esikuntaupseerina jääkäriluutnantti Yrjö Oskari Hakkila (siirrettiin 9. maaliskuuta 1. komppaniaan joukkueenjohtajaksi), pataljoonan muonitusupseerina jääkärivänrikki Ivar Johannes Heinrich Alexander Hinz (siirrettiin 24. maaliskuuta 4. jääkärirykmenttiin), joukkueenjohtajana jääkärivääpeli Valtteri Roope Karmo (siirrettiin 5. maaliskuuta 9. jääkäripataljoonaan), pataljoonan esikuntavääpelinä jääkärivääpeli Väinö Armas Lindroos (haavoittui 4. huhtikuuta 1918), pataljoonan kuormastopäällikönä jääkärivaravääpeli Taneli Nevala, patajoonan adjutanttina jääkärivänrikki Matti Johannes (Hannes) Olkkonen, lääkintäaliupseerina jääkärivaravääpeli Fredrik Villiam Saarela (siirrettiin 18. jääkäripataljoonaan), pataljoonan esikunnassa muonitusaliupseerina jääkärivaravääpeli Isak Viktor Tuominen, pataljoonan adjutanttina jääkärivaravääpeli Herman Uimonen (siirrettiin 3. maaliskuuta Karjalan 1. rykmentin 2. pataljoonaan).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng ja Soikkeli, Suomen vapaussota 1918 osat V ja VI, Otava Helsinki 1924–1925.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Toim. Kai Donner, Theodor Svedlin, Heikki Nurmio, Suomen vapaussota I-VIII, Gummerus Jyväskylä 1925 -1927.