Kustaa Kujala
Kustaa Kujala (20. elokuuta 1894 Alajärvi – 12. tammikuuta 1963) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli Saksassa jääkärikoulutuksen saanut sotilas, joka taisteli jo ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla ja myöhemmin joukkueenjohtajana Suomen sisällissodassa. Maailmansotien aikana hän palveli aluksi huollossa, kunnes talvisodan jälkeen hänet siirrettiin pääasiallisesti sotavankeinhoitoon. Sotien jälkeen hänet tuomittiin Kenttätuomioistuimessa toimista sotavankien parissa.[1][2]
Perhetausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kujalan vanhemmat olivat työnjohtaja Tuomas Kujala ja Anna Kustaava Mattinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Johanna Nelimarkan kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kujala kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Viipurin reaalikoulussa vuonna 1925 ja osan seitsemättä luokkaa Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1927. Hän kävi Haminan taistelukoulun vuonna 1918 ja suoritti kaasusuojelukurssin vuonna 1922. Reserviupseerikoulun hän kävi vuonna 1926 ja komppanianpäällikkökurssin vuonna 1935 sekä luutnanttikurssin vuonna Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1938. Kujala suoritti maailmansotien aikana komppanianpäälliköille tarkoitetun aseupseeri- ja kaasunsuojelukurssin.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kujala työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 16. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen hänet siirrettiin 23. syyskuuta 1917 pataljoonan pioneerikomppaniaan. Hän osallistui vuonna 1917 Libaussa järjestetylle rautatienrakennus- ja veturinkuljettajakursseille.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kujala saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi joukkueenjohtajaksi 8. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 30. maaliskuuta 1918 alkaen 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Raudussa ja rajaseudulla, missä hän haavoittui 13. huhtikuuta 1918.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kujala toimi sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina edelleen 4. Jääkärirykmentissä ja sen 2. komppaniassa. Rykmentistä muodostettiin myöhemmin Jääkäripataljoona 4. Jääkärirykmentistä hänet siirrettiin 6. heinäkuuta 1918 alkaen koulutusaliupseeriksi Kaartin jääkäripataljoonan 4. komppaniaan ja edelleen 15. huhtikuuta 1921 patterinvääpeliksi Jääkäritykistöön. Jääkäritykistöstä hänet siirrettiin 1. elokuuta 1921 komppanian vääpeliksi Viipurin rykmentin 2. komppaniaan, josta edelleen 1. elokuuta 1925 alkaen 6. Erillisen konekiväärikomppanian talousvääpeliksi. Reserviupseerikoulusta päästyään hänet määrättiin 1. joulukuuta 1926 alkaen nuoremmaksi upseeriksi rykmentin 1. konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 26. syyskuuta 1927 nuoremmaksi upseeriksi Keski-Suomen rykmentin 8:nteen ja 31. elokuuta 1928 alkaen 4. komppaniaan. Kujala erosi armeijasta ja liittyi Suojeluskuntajärjestöön 16. huhtikuuta 1931 ja hänet sijoitettiin Raahen suojeluskuntapiirin 1. alueen päälliköksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kujala osallistui talvisotaan 16. Ampumatarvikevarastokomppanian päällikkönä toimien välillä Työpataljoona Kujalan komentajana. Hän otti osaa sotatoimiin talvisodassa Karjalankannaksella.[2]
Välirauhan aikana hän jatkoi entisessä tehtävässään, kunnes jatkosodan puhjettua hänet komennettiin aseupseeriksi Jalkaväkirykmentti 28:aan. Myöhemmin hänet siirrettiin komppanianpäälliköksi Jalkaväenkoulutuskeskus 18:aan, mistä hänet siirrettiin edelleen Kuormastokomppanian päälliköksi Jalkaväenkoulutuskeskus 16:een. Vuonna 1942 hänet siirrettiin päällikön apulaiseksi Sotavankien järjestelyleiri 1:een, josta hänet siirrettiin edelleen Sotavankileiri 24 päälliköksi. Sotavankileiri 24:ssä hän palveli vuoteen 1943 saakka, jolloin hänet siirrettiin koulu-upseeriksi Sotavankileiri 6:een ja edelleen seuraavana vuonna apulaispäälliköksi Sotavankileiri 14:ään. Vihollisuuksien loputtua hän jatkoi apulaispäällikkönä sotavankeudesta palaavien suomalaisten leirillä. Sotien jälkeen hän jatkoi vielä hetken samassa tehtävässä, kunnes hänet kotiutettiin vuonna 1944.[2]
Kujala tuomittiin sodan jälkeen vuonna 1946 Puolustusvoimain Pääesikunnan II Kenttätuomioistuimessa hänen toimistaan Sotavankileiri 24 päällikkönä. Tuomionsa kärsittyään hän toimi vielä jonkin aikaa Vakuutusyhtiö Suomen palveluksessa, mutta luopui tehtävästä terveydellisistä syistä. Hänet haudattiin Vaasaan.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
       |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.