Mattias Koskinen
Mattias Immanuel Koskinen (24. helmikuuta 1897 Helsinki – 24. tammikuuta 1940) oli suomalainen reservin luutnantti. Koskinen oli Saksasta jääkärioppinsa hakenut sotilas, joka kuoli talvisodan aikana Tilkan sotilassairaalassa.[1][2]
Perhetausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hänen vanhempansa olivat nahkuri Johan Willehard Koskinen ja Emma Maria Taipalin. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1925 Helga Maria Raappanan kanssa, josta hän erosi vuonna 1931 ja avioitui uudelleen vielä samana vuonna Helmi Aino Virekosken kanssa.[1][2]
Opinnot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koskinen kävi kolme luokkaa Viipurin suomalaisesta reaalilyseota vuosina 1909–1912 ja suoritti viidennen luokan oppimäärän Helsingin suomalaisesta lyseossa vuonna 1922 sekä kahdeksannen luokan oppimäärän Joensuun suomalaisessa lyseossa vuonna 1925. Reserviupseerikoulun hän kävi vuosina 1922–1923.[1][2]
Jääkärikausi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Koskinen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 31. tammikuuta 1916. Hän kuului myös pataljoonan soittokuntaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koskinen saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan aluksi koulutusaliupseeriksi 8. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 4. maaliskuuta 1918 alkaen joukkueenjohtajaksi 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koskinen siirrettiin sisällissodan jälkeen 6. heinäkuuta 1918 vääpeliksi Kaartin jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin edelleen koulutusaliupseeriksi 17. tammikuuta 1919 Porin jalkaväkirykmentti 2:n 9. komppaniaan. Koskinen erosi armeijasta 12. helmikuuta 1919 ja liittyi sen jälkeen Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän toimi lentävän osaston päällikkönä. Retkikunnalla hän otti osaa taisteluihin Rajakonnussa, Vitelessä, Tuuloksessa ,Aunuksenkaupungissa, Mäkriällä ja Aleksanteri Syväriläisen (Svirskin) luostarilla. Hän haavoittui lievästi Syvärin pohjoispuolella. Retkikunnasta hän erosi kesäkuun puolivälissä ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä. Koskinen astui uudelleen armeijan palvelukseen 1. huhtikuuta 1921 ja hänet 1. Erilliseen konekiväärikomppaniaan, missä hän toimi komppanianvääpelinä ja myöhemmin joukkueenjohtajana. Armeijasta hän erosi toistamiseen 31. maaliskuuta 1923 ja siirtyi 14. huhtikuuta 1923 Joensuun rajavartioston palvelukseen ja määrättiin asevelvollisten komppaniaan joukkueenjohtajaksi. Rajavartiostossa hän toimi vuosina 1924–1925 viestikurssien johtajana. Koskinen erosi armeijasta viimeisen kerran 31. toukokuuta 1925 ja siirtyi 27. heinäkuuta 1925 Oulun läänin maanmittausharjoittelijaksi, missä hän toimi myöhemmin kartoittajana aina talvisotaan saakka.[1][2]
Talvisota
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Koskinen osallistui talvisotaan ylimääräisten harjoitusten aikana (YH) Topografikunnan Teknillisessä toimistossa sotilastopografina. Hän kuoli Tilkan sotilassairaalassa 24. tammikuuta 1940. Hänet haudattiin Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
    |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.