Wikipedia:Kahvihuone (sekalaista)/Arkisto 132

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä sivu on arkisto. Älä muokkaa tätä sivua. Luettelo kaikista arkistoista löytyy hakemistosta.


Maan nimi henkilön elinaikatiedoissa

[muokkaa wikitekstiä]

Pahaa aavistamatta lisäsin afrikkalaisen kirjailijan Bernard Dadién elinaikatietoihin maan, jossa syntymä- ja kuolinkaupungit sijaitsevat, katsomatta kenen aloittama artikkeli oli. Kansalaisuushan ei kerro, missä maassa henkilö on syntynyt ja kuollut, ja saman nimisiä paikkoja voi olla eri maissa. Käyttäjä Esamatti1 aloitti muokkaussodan, Nitraus lukitsi sivun, millä hän osoitti, ettei maan nimeä ole sallittua lisätä.

Koska käsitykseni mukaan eurooppalaisten, etenkin syntyperäisten Suomessa asuvien (toivottavasti tästä ei tule nationalismisyytöksiä) tiedot afrikkalaisista kaupungeista ovat heikot, katsoin, että maan lisäys palvelee lukijaa silloin, kun maa on helposti ilmaistavissa (keisarikunnat eivät useinkaan ole informatiivisia, ja niistä voi keskustella erikseen). Onko Wikipediassa sääntö, ettei maata pidä lisätä? Kerta on ensimmäinen, kun tällaisesta tulee erimielisyyttä. --Abc10 (keskustelu) 4. elokuuta 2022 kello 09.59 (EEST)[vastaa]

No itkuhan siitä tuli... On tarpeetonta ja tyylitöntä toistaa "Norsunluurannikko" kolme kertaa samassa virkkeessä. Jos olet huomannut, tekstissä on sellaisia väritettyjä sanoja, joita klikkaamalla pääsee katsomaan esim. missä maassa paikkakunnat sijaitsevat. Niitä kutsutaan linkeiksi, ja ne ovat yksi hypertekstin ominaisuuksista. Käyttäjä Abc10 levittelee mielivaltaisesti omia päähänpinttymiään, mutta saa heti itkupotkuraivarin jos joku häntä oikaisee. --Esamatti1 (keskustelu) 4. elokuuta 2022 kello 12.57 (EEST)[vastaa]
Ottiatuota... Keskustellaan nyt niistä keisarikunnistakin ja muista diktatuureista. Käyttäjä Abc10 on viime aikoina ahkeroinut muun muassa ukrainalaisten kirjailijoiden parissa. Jostain syystä hän ei ole merkinnyt kirjoittamiinsa artikkeleihin maita, joissa henkilöt ovat syntyneet ja kuolleet: Venäjän keisarikunta, Itävalta-Unkari, Neuvostoliitto ym. (tarvittaessa kahdesti). Tämähän taitaisi olla hyvin tärkeä tieto, koska useimmat näistä henkilöistä eivät ole syntyneet eivätkä kuolleet nykyisessä Ukrainan valtiossa. Abc10:n päähänpistot vaikuttavat tämän valossa hyvin valikoiduilta. --Esamatti1 (keskustelu) 4. elokuuta 2022 kello 13.34 (EEST)[vastaa]
Mahaa ravistamatta toistan sen, mitä jo aiemmassa paheen pesässä kirjoitin hieman eri sanoin: Tyylitöntä toistoa ei pidä väkisin tunkea artikkelitekstiin. Säästetään synnyin- ja kuolinmaat niihin tapauksiin, joissa paikkojen sijaintimaat eroavat kansalai-/kansallisuudesta, ja merkitään niitä loogisesti, kuten Esamatti1 ylempänä toivoikin. --Lax (keskustelu) 4. elokuuta 2022 kello 15.42 (EEST)[vastaa]
Ainakin artikkelimalli henkilöistä on myös tätä mieltä. --Kärrmes (keskustelu) 5. elokuuta 2022 kello 08.23 (EEST)[vastaa]
Mallineessa oli aiemmin maan nimi, ja sen poisti IP (kukahan mahtoi olla), ja keskustelusivulla on keskustelu, jossa Esamatti1 vastusti maan nimeä. Siksi toisekseen malline ei sido ketään, se ei ole käytäntö. Maan nimiä käytetään paljon juuri siksi ettei tarvitse etsiä tietoa muualta. Selkeys helpottaa asioiden lukemista ja omaksumista. --Abc10 (keskustelu) 10. elokuuta 2022 kello 22.01 (EEST)[vastaa]
Lopeta valehteleminen. Maan nimestä on keskustelu muun muassa täällä. --Esamatti1 (keskustelu) 10. elokuuta 2022 kello 22.06 (EEST)[vastaa]
Siis missä mallineessa? Tuo Kärrmeksen linkkaama artikkelimalli-sivu ei ole malline, vaan Wikipedia-avaruuden ohjesivu. --Risukarhi (keskustelu) 11. elokuuta 2022 kello 14.43 (EEST)[vastaa]

Entinen mies

[muokkaa wikitekstiä]

Urheiluartikkeleissa tulee (Satunnaisten kautta) tuon tuosta vastaan entisiä urheilijoita, ja titteli perustuu kirjoittajan omaan tutkimukseen eli on ilman lähdettä. Onko joku aikaraja tai ikä, jonka jälkeen urheilija saa tittelin entinen vai pitäisikö sillekin olla lähde, jossa sanotaan että urheilija on lopettanut urheilemisen, kuten tiedoille muutenkin – ainakin virallisen käytännön mukaan? Monethan ilmoittavat lopetuksensa julkisesti, kuten nyt Serena Williams muistaakseni. Muusikoiden tapaan jotkut kyllä tulevat takaisin. --Abc10 (keskustelu) 10. elokuuta 2022 kello 12.45 (EEST)[vastaa]

Parempi vaan olla käyttämättä koko ”entistä”. Vanhoja keskusteluita: Wikipedia:Kahvihuone_(kielenhuolto)/Arkisto10#Entinen_mies, Wikipedia:Kahvihuone_(kielenhuolto)/Arkisto_44#Entiset_urheilijat, Wikipedia:Kahvihuone_(kielenhuolto)/Arkisto_19#Entinen_urheilija, Wikipedia:Kahvihuone_(kielenhuolto)/Arkisto_29#.22...On_suomalainen_entinen_urheilija....22. Anr (keskustelu) 10. elokuuta 2022 kello 14.15 (EEST)[vastaa]
Kun kerran Sekalaisten puolella ollaan, niin lisätään vielä yksi oman kaffetuvan arkistoista: Wikipedia:Kahvihuone (sekalaista)/Arkisto 35#Entinen. --Lax (keskustelu) 10. elokuuta 2022 kello 14.23 (EEST)[vastaa]

Pelkäsin~että käy juuri nin kuin kävi: takerrutaan "entiseen", vaikka kyllä puhuin mielestäni riittävän selvästi lähteen käytöstä, eli kyse ei ole sanavalinnasta vaan uran lopetuksen lähteistämisestä. Haluaisitteko valaista asiaa siltä kannalta? --Abc10 (keskustelu) 10. elokuuta 2022 kello 14.33 (EEST)[vastaa]

Voi laittaa leipätekstin loppuun, jos on lähteistetty tieto uran loppumisesta. Lisäksi ainakin Stryn on ilmoittanut alppihiihtäjien kohdalla, koska on kilpaillut viimeksi FIS:n tietokannan mukaan, ja muistaakseni joku on tehnyt samoin yleisurheilijoiden kohdalla käyttäen tilastopajaa.--MAQuire (keskustelu) 10. elokuuta 2022 kello 15.16 (EEST)[vastaa]
Oho, tarkasti olet huomioinut miten olen merkannut :) Meinasin aiemmin saman mainita tässä keskustelussa, että olen noin toiminut tällaisissa, kun ei ole löytynyt uutista, että ura on päättynyt. Stryn (keskustelu) 10. elokuuta 2022 kello 15.58 (EEST)[vastaa]
Jos entinen-sanaa ei käytetä, ei sitä "titteliä" tarvitse lähteistää. Normaalit käytännöt pätevät tässäkin tapauksessa. --Lax (keskustelu) 10. elokuuta 2022 kello 15.41 (EEST)[vastaa]
En tiedä, pystyykö tähän ihan sellaista yksiselitteistä vastausta antaa, sillä lopettaminen on usein vähän mielivaltaista. Monet urheilijat jatkavat urheilemista edelleen harrastetasoilla, vaikka ovatkin ammattilaisuransa tai vakavamielisen kilpauransa jo lopettaneet (alasarjat ovat toki usein myös hyvin vakavamielisiä). Hyvin kirjoitetussa johdannossa olisi varmaan ihan hyvin silti tulla ilmi, koska urheilija on kilpaillut. XY on hiihtäjä, joka kilpaili 1960- ja 1970-luvuilla. XX on jalkapalloilija, joka pelasi pääsarjatasolla 1999-2018. Tai jotenkin muuten. Jos on vaikeasti tulkittavissa, niin ei ehkä kannata lähteettömästi väittää, että joku on lopettanut uransa täsmällisesti jonain vuonna tai ehkä jopa muotoilu "urheilija, joka on lopettanut uransa", on vähän tarpeeton. Riittänee urheilijoidenkin kohdalla XX on jalkapalloilija, ei kirjailijoidenkaan kohdalla varmaan väännetä lopettaneiksi, vaikka olisi julkaissut vain pari romaania 70-luvulla. --PtG (keskustelu) 10. elokuuta 2022 kello 17.44 (EEST)[vastaa]
Kirjailijavertaus tuli minullekin mieleen. Ehkä niitä lopetuksia ja entisiä ei kannata siis enää lisätä, ja vanhoja voisi lähteistää ja muotoilla toisin, tosin aika loputon urakka. Kun selaa Satunnaisia artikkeleita, ei välttämättä tule esiin Wikipedian paras puoli. Mikä lienee arpomisen peruste. Enimmän osan ohitan, joihinkin tulee tartutuksi. --Abc10 (keskustelu) 10. elokuuta 2022 kello 18.51 (EEST)[vastaa]
Käsittääkseni tartut aina epäolennaisuuksiin. Vähän niinkuin se "entinen mies". --Esamatti1 (keskustelu) 10. elokuuta 2022 kello 22.01 (EEST)[vastaa]

Kilpailu tai tapahtuma kannusteeksi käyttäjätunnukselliseen muokkaamiseen

[muokkaa wikitekstiä]

Pohjana ehdotukseen on tämä käytäntökahvihuoneessa käyty keskustelu. Millä tavoin voisimme kannustaa uusien käyttäjätunnusten luomista? Miten voisimme korostaa ip-muokkaajille käyttäjätunnuksen luomisen hyötyjä paremmin? Jos tapa olisi kilpailu tai tapahtuma, mitä se pitäisi sisällään?

Minua kiinnostaa kehittää näin fi-wikin yhteisöllisyyttä. Samassa voisimme alustavasti puuttua ip-muokkaamisen ongelmakohtiin, joita käytäntökahvihuoneessa on tuotu esiin. Tässä ehdotuksessa en ota kantaa ip-muokkaamisen estämiseen vaan etsin tapoja kannustaa ip-muokkaajia luomaan uusia tunnuksia.

Zachen sanoin, meillä fi-wikissä on laajoja avaruusestoja käytössä, jonka vuoksi (kuulemma) hyvissä tarkoituksissa muokkaamaan tulevat käyttäjät lähettävät useita pyyntöjä ylläpitäjien sähköpostilistalle päästä muokkaamaan. Tapahtumalla/kilpailuilla ja käyttöliittymän viestejä muokkaamalla houkuttelevammaksi voisimme saada lisää käyttäjiä sisään. Kiinnostaako tämmöinen ketään muuta ja/tai mitä mietteitä teksti herättää? Sattuuko joku tietämään, onko sisarprojekteissa järjestetty vastaavia tapahtumia? --Osmo Lundell juttusille? 15. elokuuta 2022 kello 18.21 (EEST)[vastaa]

Eivätkö kaikki fiwikin kilpailut ole jo kannusteita käyttäjätunnuksella muokkaamiseen? Rekisteröitymättä ei nimittäin voi osallistua kilpailuihin. --Paranaja (keskustelumuokkaukset) 15. elokuuta 2022 kello 21.48 (EEST)[vastaa]
Paranaja viittaan nyt sellaiseen tapahtumaan, jossa vaikkapa todistetusti ip-muokkaamisesta tunnukselliseen muokkaamiseen siirtyneet saavat jonkin uniikin palkinnon. Teknisesti tämä voisi onnistua vertaamalla ip-osoitteesta tulleita muokkauksia käyttäjän luonnin ja muokkausten osoitteeseen. Ymmärrän, että tämä ei tälläisenään välttämättä onnistu, mutta toimii idea-aihiona. --Osmo Lundell juttusille? 16. elokuuta 2022 kello 12.04 (EEST)[vastaa]

BC547 vai BC548

[muokkaa wikitekstiä]

Eng. wikipediassa on tuo BC548 artikkeli, BC547 mainitaan sen variaationa. Itselle tuo BC547 on kuitenkin tutumpi.

Jos artikkelin perustaa niin kumpihan se olisi? --Aguilus (keskustelu) 25. elokuuta 2022 kello 11.03 (EEST)[vastaa]

Mielestäni "BC547" olisi tavallaan hyvä, sillä monille elektroniikan harrastelijoille, ainakin Suomessa, BC547 on melko tuttu ja on suunnittelijoille melko tavallinen valinta esim. siksi että jännitteenkestot ovat hieman suuremmat kuin BC548:lla. (Jopa VEBO on yhden voltin suurempi.) En tiedä onko mikään tyypeistä BC546, BC547 ja BC548 varsinaisesti mikään "perustyyppi", johon muut kaksi perustuisivat. Tyypit BC549 ja BC550 ovat silti luultavasti jossakin mielessä "johdannaisia" tai sitten nämä kaksi tyyppiä (kumpikin on "low-noise") ovat vain "valikoituja". Tarkoitan "valikoinnilla" sitä, että BC549:t olisivat "tosiasiassa" BC548-transistoreja joilla on muita BC548-transistoreja paremmat kohinaominaisuudet, ja että pienikohinaiset transistorit olisi valmistaja sitten merkinnyt esim. tekstillä "BC549B" eikä "BC548B". Vastaavasti pienikohinaiset, ja samalla BC547B-tyypin vaatimukset täyttävät, transistorit olisi valmistaja sitten merkinnyt koodilla "BC550B".
Mainitsemasi englanninkielinen artikkeli antaa kieltämättä herkästi vaikutelman, että tyyppi BC548 olisi juuri "perustyyppi"; etenkin, kun ko. artikkelissa on tavallaan "rinnastus" BC548:n ja "BC108 family":n välillä. Mainitussa "BC548"-artikkelissa on viittaus englanninkielisen Wikipedian "BC108 family"-artikkeliin, mutta tässä artikkelissa ei BC108:aa ole käsitelty "BC108 family":n "perustyyppinä", ei ainakaan mielestäni kovin painotetusti, vaikka toki sivun otsikko, "BC108 family", antaa tietyn vaikutelman. Lisäksi BC108 on "keskellä", tyyppien BC107 ja BC109 välissä, artikkelin ensimmäisen kappaleen tekstissä; järjestysnumeroiden peräkkäisyyden huomioiden tämä on tietenkin "luonnollista" mutta saa ehkä aikaan tietyn "korostuksen".
Huomasin juuri, että olet tehnyt suomenkielisen artikkelin — "BC548". Artikkelin nimen valinta ei ole tavallaan juuri "huonompi" kuin "BC547" jota itse ehdotin aluksi, mutta itselleni on transistorityyppi BC547 samoin aina ollut tutumpi kuin BC548. Voisit yhtä hyvin tehdä myös BC547:lle artikkelin, mahdollisesti myös BC337:lle joka taitaa olla etenkin suunnittelijoille melko tuttu. "BC548"-artikkelisi on miellyttävän käytännönläheinen, kun virtavahvistusluokat on mainittu jo alussa. Usein teknologiaa käsittelevissä artikkeleissa vastaavat, tapauskohtaiset numerotiedot ovat melko vaikeasti löydettävissä. Esimerkiksi jos erilaisista autonmoottoreista kiinnostunut lukija haluaa tutustua eri moottorityyppeihin, hän pitää luultavasti selkeinä sellaisia artikkeleja jossa vaikkapa hevosvoimat, iskutilavuus, nokka-akselien määrä, venttiilien määrä jne. on mainittu lähellä artikkelin alkua. Jotkin, tavallaan ehkä "toissijaiset" numerotiedot, kuten kampiakselin runkolaakerien määrä, voidaan sitten mainita artikkelissa myöhemmin.
Asiaan liittymättä: kirjoitin yllä "sellaisia artikkeleja jossa", mutta huomasin että jos tilalle laittaa "sellaisia artikkeleja joissa" on lause jotenkin huonompi. 109.240.96.248 27. elokuuta 2022 kello 21.23 (EEST)[vastaa]

Discussion tools

[muokkaa wikitekstiä]

This is the only wiki that doesn't have any of the Discussion tools turned on. They've been available in Beta Features for two years. (If you'd like to see them on this page, then click here: https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Wikipedia:Kahvihuone_(sekalaista)&dtenable=1 )

The [reply] tool and ==New Topic== tool decreases problems with unsigned posts and increases the likelihood that newcomers will respond to questions or comments that you post for them. Some of the upcoming features, such as the [subscribe] button, seems to increase the likelihood that they will read your answers if they ask you a question.

Does anyone object if I ask the Editing team to turn this on for you? Whatamidoing (WMF) (keskustelu) 17. elokuuta 2022 kello 19.41 (EEST)[vastaa]

Ei kiitos, useat kätevät muokkauspainikkeet eivät toimi. Vähintäänkin pitää olla mahdollisuus vanhan systeemin käyttämiseen. No thanks, several useful buttons are not working with this feature. At least the possibility to use the old way has to be given --Nitraus (wikinät) 17. elokuuta 2022 kello 19.52 (EEST)[vastaa]
Minulle nämä ilmestyi tänään ja kaikki näyttää toimivan ihan normaalisti. --Osmo Lundell juttusille? 17. elokuuta 2022 kello 20.08 (EEST)[vastaa]
Esimerkiksi alareunan huomautuspainikkeet eivät tule näkyviin. Huomasin nyt, että tässä olla mahdollisuus vanhaan ottamalla käyttöön "the legacy experience", mutta en siltikään kannata oletukseksi. --Nitraus (wikinät) 17. elokuuta 2022 kello 20.14 (EEST)[vastaa]
@Whatamidoing (WMF) does the "turning on" mean that there would be still possibility to edit discussions with "wikitext editor" editor using link "edit wikitext" from next to subheading when it is enable? (same as when it is enabled now from beta features) Another question is if it is possible to opt-out via settings when it is turned on? -- Zache (keskustelu) 17. elokuuta 2022 kello 20.59 (EEST)[vastaa]
I support enabling all the features except the "new topic", as then we are not able to use our own wikimarkup buttons below the editing bar that we can use in the old wikitext editor.
Kannatan muiden kuin "uusi aihe" -toiminnon ottamista käyttöön, koska siinä ei voi käyttää meidän omia wikimerkintäpainikkeita, jotka ovat muokkauskentän alapuolella. Stryn (keskustelu) 17. elokuuta 2022 kello 21.05 (EEST)[vastaa]
Anyone can opt out at Toiminnot:Asetukset#mw-prefsection-editing-discussion. For example, you can keep [reply] and turn off ==New Topic==.
The [edit source] button will remain. (How else would you fix typos afterwards?) Whatamidoing (WMF) (keskustelu) 17. elokuuta 2022 kello 22.33 (EEST)[vastaa]
@Whatamidoing (WMF) Thanks!, second question is there an easy way to add custom buttons to discussion tools? (ie. is it possible to add old wikieditor's (mediawiki:edittools.js buttons to it, ie there would be an open/close box under editor box where there would be buttons which would add inline wiki code to the textarea) -- Zache (keskustelu) 18. elokuuta 2022 kello 08.55 (EEST)[vastaa]
There is a way to add custom buttons, but I don't know whether you would call it an easy way. If you look at lines 7–15 in m:User:Whatamidoing (WMF)/global.js you will find a script that adds the visual editor's Special Character palette. (The dev who wrote it does not guarantee that it will keep working forever, but it's been stable so far.) I think you could adapt that to add another button.
I mostly use the [reply] tool in the visual mode, which means that I almost never need to be adding any wikitext code anyway. Whatamidoing (WMF) (keskustelu) 18. elokuuta 2022 kello 20.03 (EEST)[vastaa]
OK, thanks. -- Zache (keskustelu) 19. elokuuta 2022 kello 02.53 (EEST)[vastaa]
Like Stryn I support enabling all the features except the "new topic", as then we are not able to use our own wikimarkup buttons below the editing bar that we can use in the old wikitext editor. --Zache (keskustelu) 19. elokuuta 2022 kello 02.53 (EEST)[vastaa]
Tapahtuiko tämä jo, pakotettiinko meidät? Iivarius (keskustelu) 28. elokuuta 2022 kello 01.11 (EEST)[vastaa]
Keskustelutyökalut ovat yhä betassa eli ei ole tapahtunut vielä. --Zache (keskustelu) 28. elokuuta 2022 kello 05.58 (EEST)[vastaa]
It should happen tomorrow (Tuesday, probably later in the day). Only the [reply] button will be added. The auto-signing ==New Topic== tool will remain in the Beta Feature for now.
If you don't like the [reply] tool, then you will be able to turn it off in Toiminnot:Asetukset#mw-prefsection-editing-discussion. Whatamidoing (WMF) (keskustelu) 29. elokuuta 2022 kello 20.00 (EEST)[vastaa]
This is done now! The reply links are visible for everyone, unless you turn them off. (Unrelatedly, we also turned on topic subscriptions for everyone on all wikis today!) Matma Rex (keskustelu) 30. elokuuta 2022 kello 19.06 (EEST)[vastaa]
By the way, you might want to update the CSS tweaks at Järjestelmäviesti:Common.css#L-1132 – the CSS class dt-init-replylink-buttons has been renamed to ext-discussiontools-init-replylink-buttons a few months ago. Matma Rex (keskustelu) 30. elokuuta 2022 kello 19.06 (EEST)[vastaa]

Heippa vaan

Olen muokannut tunnuksella Wikiman897 --Aguilus (keskustelu) 1. syyskuuta 2022 kello 23.34 (EEST)[vastaa]

Minä olen tuon edellisen, näillä näkymin poistetun persoonan takana. Aguilus (keskustelu) 1. syyskuuta 2022 kello 23.34 (EEST)[vastaa]

Tervepä terve
Kiva kun kerroit.
Miinkäs muiden persoonen takana olet? Onkos lisääkin tunnustettaava? --91.197.234.186 2. syyskuuta 2022 kello 12.45 (EEST)[vastaa]
@Aguilus: Periaatteessahan tässä on nyt kyseessä eston kierto, mutta kun alkuperäinen esto annettiin jo kesäkuussa 2013 ja muokkaaminen on sujunut vuosia edes suhtkoht asiallisesti, niin en näe tässä kovin suurta ongelmaa. Uusi esto tulee, jos viimeaikainen sählääminen jatkuu, vaikka sille omat syynsä ilmeisesti onkin. Vyörykkä (keskustelu) 2. syyskuuta 2022 kello 13.44 (EEST)[vastaa]
Mitä syitä sähläämiselle on? --Paranaja (keskustelumuokkaukset) 2. syyskuuta 2022 kello 15.12 (EEST)[vastaa]
Ks. Wikiman897:n keskustelusivu. Vyörykkä (keskustelu) 2. syyskuuta 2022 kello 20.19 (EEST)[vastaa]
Kiva kun kerroit, mutta ei vaikuta enää mihinkään suuntaan missään asiassa. Ikuinenkaan esto ei ole oikeasti ikuinen. --Otrfan (keskustelu) 2. syyskuuta 2022 kello 14.58 (EEST)[vastaa]

Noh. -Elämä jatkuu. -*Wikipedia:Käyttäjätunnus, tuolla sivullahan näitä ohjeita on annettu, kappaleessa 3 on ohje rinnakkaisen tunnuksen käyttämisestä... --Aguilus (keskustelu) 2. syyskuuta 2022 kello 19.46 (EEST)[vastaa]

Englanninkielisessä Wikipediassa on käytäntö Clean start, jossa kerrotaan uudesta alusta ja uusista kujeista. Kannattaa lukea myös Courtesy vanishing. Jatketaan muokkausta. ---raid5 2. syyskuuta 2022 kello 23.43 (EEST)[vastaa]
Onko täällä nyt kaikki hyvin? FinlandEditor (keskustelu) 5. syyskuuta 2022 kello 11.49 (EEST)[vastaa]
--Aguilus (keskustelu) 9. syyskuuta 2022 kello 09.07 (EEST)[vastaa]

Sivut, joita ei ole liitetty kohteisiin

[muokkaa wikitekstiä]

Voisiko joku joka osaa käydä korjaamassa tekstin sivulta Toiminnot:Yhdistämättömät sivut? Nyt siellä lukee, että "Luettelo on laskevassa järjestyksessä sivutunnisteen mukaan, joten uudemmat sivut ovat luettelossa ensimmäisenä.". Todellisuudessa uudemmat sivut ovat luettelossa viimeisenä.--MAQuire (keskustelu) 2. syyskuuta 2022 kello 23.21 (EEST)[vastaa]

Päivitin translatewikissä. Muutama päivä menee päivittymisessä tänne. Stryn (keskustelu) 3. syyskuuta 2022 kello 08.10 (EEST)[vastaa]

Millä nimellä olisi artikkeli sekajoukkueisiin liittyvistä urheilujutuista?

[muokkaa wikitekstiä]

Otetaan kuvitteellinen esimerkiksi, jossa pesäpallosta olisi tullut niin menestynyt laji kansainvälisesti, että siitä ruvettaisiin pitämään maailmanmestaruuskilpailuita ja siihen lajiin koottaisiin maajoukkueita. Tällä hetkellä on olemassa Pesäpallon maailmancup, jossa on kolme sarjaa: miehet, naiset ja sekajoukkueet. Jos nämä kaikki sarjat muutettaisiin maailmanmestaruuskilpailuiksi. Otetaan esimerkkimaaksi Suomi, joka on pesäpallon emämaa ja kestomenestyjä sekä sen vuoksi myös, että suomenkielistä Wikipediaa muokkaavat pääasiassa suomalaiset. Otetaan esimerkkivuodeksi tulevaisuudesta jokin vuosi, vaikka 2055. Lienee selvää, että miesten ja naisten joukkueet ja turnaukset nimettäisiin seuraavasti:

  • Pesäpallon miesten maailmanmestaruuskilpailut 2055
  • Pesäpallon naisten maailmanmestaruuskilpailut 2055
  • Suomen miesten pesäpallomaajoukkue
  • Suomen naisten pesäpallomaajoukkue

Sitten tullaankin siihen varsinaiseen asiaan: Miten kutsuttaisiin sekajoukkueille suunnattuja vastaavia asioita? Olisivatko nimitykset allaolevia vastaavia vaiko jotakin aivan muuta?:

  • Pesäpallon sekajoukkueitten maailmanmestaruuskilpailut 2055
  • Suomen pesäpallon sekamaajoukkue

--Sentree (Walituksia) (Tarkkaile minua) 9. syyskuuta 2022 kello 10.54 (EEST)[vastaa]

Sulkapallon sekajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailuthan käytiin Suomessa viime vuonna, [1]. Eli Sekajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailut lienee pesäpallossakin teoreettinen mahdollisuus. --PtG (keskustelu) 9. syyskuuta 2022 kello 11.07 (EEST)[vastaa]
Kyllä, tuo kilpailupuolisko ei tuota ongelmia. Myös muun muassa curlingissa on nykyään sekajoukkueiden ja -parien MM-kilpailuja. Eikä maajoukkuekaan tuota ongelmia, kun otetaan huomioon, että Wikipedia ei luo todellisuutta vaan kuvaa sitä, ja jos tuollainen maasekajoukkue joskus luodaan, niin varmaan joku todellisuuden tuolla puolen käyttää siitä nimeä, jonka Wikipediakin voi omia. Vaikeampaa on, jos kyseessä on krikettimaajoukkue ja siitä kirjoitetaan vain englannin- ja hindunkielisissä lähteissä, jolloin eteen tulee suomennosongelma. --Lax (keskustelu) 9. syyskuuta 2022 kello 13.21 (EEST)[vastaa]

Twitter lähteenä

[muokkaa wikitekstiä]

Onko Twitter liitetty hyväksyttyihin lähteisiin? Aiemmin sen saattoi liittää Am-linkiksi, jos ei ole kotisivua, mutta en muista keskustelua lähteenä käyttämisestä. --Abc10 (keskustelu) 12. syyskuuta 2022 kello 09.26 (EEST)[vastaa]

Aiemmista keskusteluista en osaa sanoa mitään mutta varmaan riippuu siitä, mitä sillä lähteistetään, onko jota kuinkin varmaa, kuka sillä tilillä kirjoittaa, sekä miten pitkään tuollaiset merkinnät säilyvät tarkistettavina. En ole tarkemmin perehtynyt Twitteriin enkä haluakaan. --Lax (keskustelu) 12. syyskuuta 2022 kello 09.35 (EEST)[vastaa]
Tuohon miten pitkään säilyy tarkistettavina, niin suorat linkit tuntuisivat pysyvän toimivana jos käyttäjä ei itse poista twiittejään tai vaihtoehtoisesti twitter potki käyttäjää pihalle. Eli ne tuntuisi olevan internetin kontekstissa hyvinkin vakaata sisältöä. Noin muuten, niin varmaan twiitit rinnastuu kotisivujen kaltaiseksi sisällöksi. Ts. aineisto kelpaa lähteeksi, jos se ei ole räikeän omahyväistä ja siinä ei esitetä väitteitä asiaan liittymättömistä henkilöistä tai tapahtumista eli käytännössä niillä voi lähteistää faktoja jotka eivät ole kiistanalaisia muuten. -- Zache (keskustelu) 12. syyskuuta 2022 kello 09.58 (EEST)[vastaa]
Mustakin riippuu hieman. Tosiaan jotkut tahot saattavat käyttää sitä tiedotuskanavanaan niiden kotisivujen sijaan. Ei sillä pitäisi olla varsinaista eroa, jos joku urheiluseura vaikkapa tiedottaa sopimusuutisesta kotisivullaan tai sitten Twitter-kanavallaan. Sama taho kertoo saman asian. Ei Twitter tee viestiä automaattisesti epäluotettavaksi, mutta kovin hyvä lähde se ei silti suurelle osalle asioista ole, kun viestit ovat väkisin hieman supistettuja. --PtG (keskustelu) 12. syyskuuta 2022 kello 10.10 (EEST)[vastaa]
Minustakin Twitter on paremman puutteessa hyväksyttävä lähde, jos kyseessä on tosiaan ns. virallinen tili. Ne ovat usein virallisia tiedotuskanavia siinä missä saman tahon kotisivutkin. --Kärrmes (keskustelu) 12. syyskuuta 2022 kello 10.41 (EEST)[vastaa]

OK. --Abc10 (keskustelu) 12. syyskuuta 2022 kello 10.19 (EEST)[vastaa]

Onko generals.dk luotettava lähde?

[muokkaa wikitekstiä]

Olen nähnyt sivua generals.dk käytettävän lähteenä joissakin sotilaallisia aiheita käsittelevissä artikkeleissa suomen- ja englanninkielisissä Wikipedioissa siellä täällä. Kyseinen sivusto ei kuitenkaan näytä itse ilmoittavan käyttämiään lähteitä, ja kaikki internetissä lukevahan ei ole totta. --Kapitän von Ondine (keskustelu) 1. elokuuta 2022 kello 21.23 (EEST)[vastaa]

Kyllähän siellä joitain linkkejä näyttäisi olevan. Ehkä ne toimivat sivuston lähteinä? Lisää tietoa lähteistä löytyy Wikipedia:Tarkistettavuus-sivulta. Luurankosoturi(­­­­­­­­-=≡~≈) 2. elokuuta 2022 kello 12.30 (EEST)[vastaa]
Lähteitä on Links-alasivulla kyllä lueteltu pitkä lista, mutta niitä ei eritellä mitenkään, joten on käytännössä mahdotonta sanoa, mistä kunkin yksittäisen alasivun tiedot on saatu. --Kapitän von Ondine (keskustelu) 8. elokuuta 2022 kello 14.21 (EEST)[vastaa]
En pitäisi tuollaista sivua luotettavana lähteenä. Harrastelijasivustoilla pitäisi olla jotain näyttöä, että sitä pidetään luotettavana, eikä siihen riitä se, että sitä on käytetty Wikipediassa lähteenä. Kannattaa etsiä parempia lähteitä kuin jonkun harrastelijan sivusto, vaikka siellä onkin luettelo muista harrastelijoista, jotka ovat auttaneet sivun teossa. Se taitaa vaan olla taistelu, jota ei voi voittaa. Joku tekee nettisivun, ties vaikka ottaa siihen tiedot Wikipediasta, ja sitten Wikipedia alkaa käyttää sitä lähteenä ja pian ne tiedot onkin jo Ilta-Sanomissa tai vuoden tietokirjassa. -kyykaarme (keskustelu) 2. syyskuuta 2022 kello 13.19 (EEST)[vastaa]
Selvä, kiitos. En ainakaan itse sitten käytä kyseistä sivua lähteenä. Huomautan lopuksi, että tätä sivustoa on tällä hetkellä käytetty 33 artikkelin lähteenä suomenkielisessä Wikipediassa, eli kyseiset esiintymät pitäisi ennen pitkää korvata paremmalla lähteellä. --Kapitän von Ondine (keskustelu) 25. syyskuuta 2022 kello 14.49 (EEST)[vastaa]
Ei ole! Älä usko kaikkea mitä lähde sanoo FinlandEditor (keskustelu) 5. syyskuuta 2022 kello 12.10 (EEST)[vastaa]

Onko Wikipedia yhden puolueen mainospedia?

[muokkaa wikitekstiä]

Erään artiikelin keskustelusivulla eräs käyttäjä pistää menemään omaa uutta tutkimusta niin sakeana, että ilma pöllyää, ja koettaa sen avulla erilaisin kiepautuksin ja monipolvisin, itse keksityin päättelyketjuin esittää, että jonkin puolueen poliittiseen keskusteluun nostaman demagogisen käsiteen krittiikkiä toisten puolueiden suunnasta ei saisikaan käsitellä Wikipediassa, vaan ilmeisestikin Wikipedian tulisi olla yhden puolueen pedia jossa erilaiset poliittisen demagogian viritykset tulisi esittää vain käsitteen poliittiseen keskusteluun nostaneen puolueen omasta näkökulmasta ilman, että tuotaisiin esiin varsinaista poliittista debattia ja kritiikkiä. Nähdäkseni tällainen rikkoo käytäntöjä Wikipedia:Neutraalius, ja itse keksityt monikymmenpolviset päättelyketjut, jolla tätä koetetaan kissojen ja koirien kanssa käärmettä pyssyyn ajamalla perustella, rikkovat käytäntöä Wikipedia:Ei uutta tutkimusta. Ei voi olla niin, että joku yksittäinen käyttäjä julistaa, että "Wikipedia olen minä" ja alkaa itse luoda omasta päästään Wikipedialle tuulesta temmattuja, itse keksittyjä sääntöjä, joiden tuottama tulos kuitenkin onkin ennalta määrätty.

Viitatussa keskustelussa olen esittänyt omat argumenttini ja toinen keskustelija on esittänyt omat argumenttinsa, jotka kuitenkin lepäävät vain sen varassa, että toinen käyttäjä näin suvaitsee esittää.

Pyydänkin siis arvoisia kahvihuoneen lukijoita nyt arvioimaan kummat argumentit ovat parempia. Eli onko Wikipedia neutraali vai saadaanko siitä jollain kiepautuksella yhden puolueen pedia? --Urjanhai (keskustelu) 12. syyskuuta 2022 kello 21.16 (EEST)[vastaa]

Ei ole.--MAQuire (keskustelu) 12. syyskuuta 2022 kello 21.51 (EEST)[vastaa]

Ymmärtääksseni tyypillisesti esim. poliitikkojen henkilöartikkelien merkittävyyttä arvioitaessa on pyritty yhdenmukaiseen menettelyyn puolueesta riippumatta. Kuitenkin ymmärtäisin, että sama koskee kaikkea muutakin, mitä politiikassa tapahtuu. --Urjanhai (keskustelu) 12. syyskuuta 2022 kello 21.23 (EEST)[vastaa]

Minusta keskustelu on mennyt pieleen siinä vaiheessa kun väitetään että tämän "erään artikkelin" aihe on "jonkin puolueen" keksintöä ja aletaan tämän pohjalta rakennella sitä miten artikkelin sisältöä pitäisi käsitellä. --Mikko Paananen (keskustelu) 13. syyskuuta 2022 kello 00.07 (EEST)[vastaa]
MaQuire on oikeassa, sillä Wikipediasta ei saa poliittisesti neutraalia kirveelläkään. Ihan pikaisesti lukien kommentoin tämän Kuisman mielipidettä siinä, että ei ole ihme jos PS sai absoluuttisesti enimmät äänet kaupungeista, sillä kaupunkiväestön osuus on yli 70%. Muuten tuskin MG pystyy yksin terrorisoimaan artikkelia. Hän on vain Urjanhai eri mieltä kanssasi.--J. Sketter (keskustelu) 20. syyskuuta 2022 kello 14.34 (EEST)[vastaa]
Epäilemättä on, ja niin kuin sanoin hänelle artikkelin keskustelussa, niin "Wikipedia et ole sinä [= käyttäjä MG] ja Wikipedia en ole minä [= käyttäjä U]". --Urjanhai (keskustelu) 22. syyskuuta 2022 kello 09.26 (EEST)[vastaa]

Yritysten saamat tunnustukset

[muokkaa wikitekstiä]

Siirrän Miradore-artikkelin keskustelusivulla aloitetun keskustelun tänne. Matthäus Gehägeberg siis kyseenalaisti käyttämäni tavan kertoa yritysasiakkaideni saamista palkinnoista: "Oletko lisännyt muidenkin asiakkaittesi artikkeleihin "tunnustuksia", jotka ovat oikeasti lähinnä asiakkaittesi ostamaa näkyvyyttä?". Yritykset saavat mitä eriskummallisempia palkintoja ja tunnustuksia, ja Wikipediaan olen nostanut ne, joiden saamisen media on noteerannut. Kyseessä olevassa tapauksessa MG kyseenalaisti Red Herring -palkinnon, josta Hesari oli uutisoinut, mutta toisaalla hän kyseenalaisti myös muita tunnustuksia, joista oli kerrottu Turun Sanomissa, Rakennuslehdessä ja Aamuset-lehdessä. Suomalaisten yritysten saamista Red Herring -palkinnoista ovat uutisoineet mm. KL, KL, Yle, Yle, Yle, Tivi, Tivi, Tivi, T&T, T&T, HS. Listaa voisi jatkaa vielä pitkään. Millä perusteilla yritysartikkeleihin saa tai ei saa lisätä sen saamia tunnustuksia, jotka media on huomioinut? Jjanhone (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 11.52 (EEST)[vastaa]

Olet melko varmasti erittäin hyvin tietoinen, että "median noteeraaminen" tarkoittaa usein sitä, että lehti julkaisee yrityksen sille lähettämän tiedotteen sellaisenaan kiinnittämättä erityistä ajatusta, onko yrityksen itselleen maksama promootio millään tavalla merkittävä. Surullisimpia esimerkkejä ovat marginaaliset elokuvajuhlapalkinnot tai sitten erilaiset yrityslistaukset. Yleisellä tasolla kehotan kiinnittämään huomiota niihin perusteluihin, joilla muokkaamisoikeuksiasi on jo poistettu.--Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 12.30 (EEST)[vastaa]
Toivon, että voimme pysyä itse aiheessa. (Saamastani bännistä voi lukea lisää täällä. "Enkkupedian" kulttuuri on hyvin erilainen kuin esim. täällä.) Peruspilarien mukaan "Viittaamme tarkistettavissa oleviin, luotettaviin lähteisiin aina kun mahdollista, (...) Henkilökohtaiset mielipiteet, kokemukset ja väittämät eivät kuulu Wikipediaan." Se, että pidät esim. Red Herring -palkintoa epämerkittävänä kuulostaa minusta henkilökohtaiselta mielipiteeltäsi. Jjanhone (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 12.57 (EEST)[vastaa]
Jos joku on mennyt maksamaan rahaa jollekin yritykselle siitä, että saa marginaalisen "tunnustuksen" tai "palkinnon", on ymmärrettävää, että tällainen maksaja haluaa lähettää lehteen tiedotteen saamastaan palkinnosta ja lisäksi maksaa jollekin siitä, että tunnustus saa näkyvyyttä, vieläpä ihan tietosanakirjassa. Heikkotasoisen mainospuheen ja vähäisten saavutusten työntäminen artikkeleihin tuottaa tietosanakirjaa vapaaehtoispohjalta tekeville tarpeetonta työtä. Sait jo palautetta, että tällaisten korjaaminen on erityisen epämotivoivaa, kun muut paikkaavat maksetun työn jälkiä vapaaehtoispohjalta. Sait vielä palautetta, että muokkaustyyliisi kuuluu jatkuva vääntäminen siitä, millaista promoa saat tehdä eli mikä ei suoranaisesti ole ehdottomasti kiellettyä ja mihin säännöt vielä venyisivät – ihan riippumatta siitä, onko se tietosanakirjahankkeen edun mukaista. Ja että haaskaat muiden muokkaajien aikaa, mikä ei tietenkään ole sinulta pois. Tietosanakirjaprojektilta se on. Tällaisten saavutusten julkaiseminen merkittävinä (tai vastaavasti vaatimattomien vastuullisuusproggisten yletön kehuskelu tai linkedinpöhinä) ei ole hyvä. Se herättää lähinnä epäilyjä maksajayrityksen viestinnän osaamistasosta, joten se ei ole yleensä ole edes asiakkaittesi etu. --Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 16.27 (EEST)[vastaa]
Ajattelitko jossain välissä perustella jotakin muutenkin kuin muokkaajaan käymällä? Iivarius (keskustelu) 15. syyskuuta 2022 kello 01.09 (EEST)[vastaa]
Käytän artikkelimuokkauksieni perustelemiseen aika kattavasti muokkausyhteenvetoja. Niitä myös rahasta muokkaajilta voisi edellyttää. Olen melko todennäköisesti perustellut muokkaukseni muokkausyhteenvedoilla myös aloittajan viittaamissa tapauksissa. Aloituksessa mainitun yrityksen artikkelissa aloittaja kysyi samaa asiaa jo kertaalleen artikkelin keskustelusivulla. Kehoitin häntä tutustumaan copypasteamansa Red Herringin en.wiki-artikkelista napatun tekstipätkän lähteeseen, josta vastaus kysymykseen olisi helposti löytynyt. Näin muiden muokkaajien aikaa olisi kulunut neuvomiseen vähemmän. Koska aloittajan menettely on tasan samanlaisena jatkuvaa kuin mistä syystä hän on jo saanut porttikiellon en-wikiin, ja mikä hänelle on selitetty, mainitsin tämän erikseen, etenkin kun aloittaja on yrittänyt tinkiä asemansa menettämistä lupaamalla voivansa jatkossa muuttaa muokkaustapaansa. Lienet huomannut, että aloittajan kysymykseen on jo vastattu, ja nyt homma on edennyt siihen, että promoamista pyritään jatkamaan vääntämällä, mitä asiakasyritysten "tunnustuksia" voisi jatkossa artikkeleihin lisätä ja millaiset lähteet vielä kelpaavat. Odotan innolla rajankäyntiä, ovatko lähteiksi pohditut twiitit omista saavutuksista kielletyllä tavalla räikeän omahyväisiä vai vain omahyväisiä, jolloin ne tietenkin ovat sallittuja. Eli summaan vielä, että artikkelin aiheiden joko itsensä tai maksetun jopa automaattiseulotun avustajan kautta artikkeleihin lisäämät hippohiihtomitalit tuppaavat olemaan vähämerkityksisempiä kuin mitä artikkeleihin lisättäisiin, jos niitä tekisivät artikkelien aiheista riippumattomat muokkaajat. --Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 15. syyskuuta 2022 kello 08.02 (EEST)[vastaa]
@Matthäus Gehägeberg Enwikin toiminta ei tässä asiassa ole ollut mitenkään niin ensiluokkaista, että siitä prosessitasolla kannattaisi ottaa mallia siinä miten fiwikissä kuuluu toimia. Esimerkkinä vaikka se, että siellä pistettiin sokkona ongelmallineita [2], [3], [4] tai [5], [6]. Näissä molemmissa tapauksissa siis ainoa artikkeliin lisätty asia oli tietolaatikko ja ko. käyttäjän mukaan ongelmamallineita ei saisi poistaa niin kauan kuin artikkelissa on yhtään mitään maksullisen maksullisen muokkaajan lisäämää sisältöä. Siinä vaiheessa kun Jjanhonen valitti ko. käyttäjän toiminnasta ylläpitäjien ilmoitustaululla muokkaajan toiminnasta, niin keskustelu kääntyi Jjanhosen lisäyksiin jotka osan muokkaajien mielestä olivat liian lähellä alkuperäistä tekstiä ( en:Wikipedia:Close paraphrasing ). Ongelma tässä on, että tuo oli aika puhtaasti ongelman kääntäminen Jjanhosen muokkauksiin sen sijaan että oltaisiin käsitelty tuon alkuperäisen muokkaajan toimintaa joka oli ihan perustellusti ongelmallista. Toinen on, että noiden tulkinta close paraphrasingin kanssa on sellaista, että ne eivät ole määritelmällisesti fiwikissä tekijänoikeusongelma, koska täällä tekijänoikeus suojaa nimenomaisesti muotoa ja enwikissäkin tuo on veteenpiirretty viiva eikä Contributor copyright investigations-tutkimuksella siltä pohjalta ei ole kovinkaan kummoisia perusteita. Noh, tämän seurauksena ajatus on. nyt, että enwiki ratkaisee CCI-tutkimuksensa sillä, että suomenkielisestä wikipediasta käännettyjen artikkeleiden kääntäjää tai oikolukijaa ei ole ilmoitettu CC-lisenssin vaatimalla tavalla, jolloin artikkelit voidaan poistaa ja kätevästi mahdolliset todisteet tulee siinä kun kerran sivut on poistettu tekijänoikeusrikkomusten myötä. --Zache (keskustelu) 15. syyskuuta 2022 kello 11.20 (EEST)[vastaa]
Ja jatketaan tätä edelleen. Enwikin toiminta on siis ongelmallista, koska siellä siis lopputulokseen (banni) päästiin aika lailla keinotekoisten väitteiden kautta joiden esittäminen oli hyvin pitkälti mahdollisia siksi, että maksulliset muokkaajat ovat alemman luokan muokkaajia joita kukaan ei puolusta ja voi siksi kohdella huonosti. Sinänsä merkittävä taustalla olevasta kritiikistä oli ihan perusteltua, mutta kiritiikki pitäisi pystyä sanallistamaan ja yleensä sen pystyy tekemään ilman, että käydään kiinni henkilöön. -- Zache (keskustelu) 15. syyskuuta 2022 kello 11.46 (EEST)[vastaa]
En ole lukenut sitä, mitä ennen bannikeskustelua tapahtui, mutta itse bannikeskustelu aloitettiin suunnilleen tällaisin perustein: "ilmiselvä muokkauskompetenssin puute (siihen liittyen mm. jatkuva purnaaminen), eikä hänellä selkeästi ole kiinnostusta kuunnella kritiikkiä." Kyse ei ollut yksittäisistä tapauksista vaan pitkäaikaisesta toiminnasta. Minä olen tiennyt jo muutaman vuoden, että jossain vaiheessa enwikin yhteisön kärsivällisyys hänen kohdallaan loppuu, ja oli vain ajan kysymys milloin hän saa sinne porttikiellon. Sinä esität väitteitä enwikin yhteisöstä, mutta vaikka olet yleisestikin hyvin ymmärtäväinen muita kohtaan, niin ehkä sinulla on tämän käyttäjän kohdalla eräänlainen "eturistiriita", etkä pysty katsomaan asiaa neutraalisti. kyykaarme (keskustelu) 15. syyskuuta 2022 kello 12.56 (EEST)[vastaa]
Myös tuossa keskustelussa tekijänoikeusjutut oli kärkenä ja tekijänoikeusrikkeet yliviivattiin perusteluista vasta siinä vaiheessa kun tulos oli jo selvä. Epäilemättä communityban olisi tullut ilman sitäkin, mutta tuo on se retorinen keino mitä siinä käytettiin esittämään muokkaajasta kuva ongelmakäyttäjänä. -- Zache (keskustelu) 15. syyskuuta 2022 kello 14.16 (EEST)[vastaa]
En täysin ymmärrä kommenttiasi, mutta jokainen bannikeskustelun osallistuja on perustellut omat äänensä, ja niissä viitattiin pitkäaikaisiin ongelmiin. Suosittelen kiinnostuneita lukemaan vaikka käyttäjän "Joe" (oik. Joe Roe) perustelut. Hän on yksi useista ylläpitäjistä, jotka ovat osallistuneet keskusteluun ja äänestäneet bannin puolesta. kyykaarme (keskustelu) 15. syyskuuta 2022 kello 15.46 (EEST)[vastaa]
Ja mun pointti oli, että tuo touhu ei kestä kommenttien lukemista syvällisempää tarkastelua en wikin toiminnasta mukaan lukien nuo aktiivisimmat mukana olleet ylläpitäjät. -- Zache (keskustelu) 15. syyskuuta 2022 kello 16.24 (EEST)[vastaa]
Joen argumentti on tuossa esim se, että Jjanhone olisi tehnyt enwikin kannalta pelkästään huonoja artikkeleita. No siellä on kuitenkin joukossa Componentan (en:Componenta) tai Cimcorp (en:Cimcorp) tyyppistä sisältöä joka on pääpiirteissään ihan OK noin mainostuksen kannalta. Se suurempi asia on, että nuo artikkelit typpäävät olemaan aika pitkiä JA kirjoitusteknisesti hankalasti luettavia. Eli ne vaatii korjaamista, mutta se korjaamisen pääasiallinen tarve ei tule ensisijaisesti mainostuksesta vaan siitä, että ne keskittyy epäoleellisuuksiin.
Mun oma tulkinta on, että ne on ainakin jossain määrin tehty siten, että ollaan googletettu Kauppalehden ja Taloussanomien arkistot läpi ja kirjoitettu niiden pohjalta yrityksen toiminnasta ilman, että tässä oltaisiin tiivistetty niistä hyvää koostetta. Tästä samasta syystä artikkeleissa typpää olemaan suuret määrät triviaa, koska ne on viimekädessä silpputietoa jotka on poimittu siitä mitä yrityksestä on kirjoitettu. Se, että tekstit on käännetty suht suoraan suomenkielestä englantiin ei auta asiaa enkä yhtään ihmettele, että ovat siellä sitä mieltä, ettei muokkaajan tarvitse kirjoittaa enempää. Ovat myös siinä mielessä oikeassa, että ilman rahallista kompensaatiota tämän tyyppistä sisältöä ei kirjoitettaisi, koska kukapa tuollaisen aihevalikoinnin tekisi ilmaiseksi ja todennäköisesti tekstitkin olisi paljon lyhyempiä.
En kuitenkaan allekirjoita sitä, että enwikiin olisi tehty pelkästään huonoa sisältöä, koska onhan Jjanhone kirjoittanut sinne myös sellaisia artikkeleita jotka on ilman ongelmia ja isomman joukon artikkeleita joiden ongelmat on muualla kuin mainostuksessa. Toinen mistä Jjanhosta syytetään on "purnaaminen", mutta on vähän epäselvää on, että mitä siinä sitten olisi pitänyt tehdä? Käytännössähän Wikipedian kaikkien ongelmien ratkaisu on keskusteleminen ja esimerkiksi jos joku lätkii ongelmamallineen artikkeliin, niin kyllähän siinä pitää voida kysyä, että mitä sen lisääjän mielestä artikkelille pitäisi tehdä jotta sen ongelmamallineen voi poistaa. Kuitenkin ainakin nyt tuossa toimintaperiaatteena on, että vastata ei tarvitse ja jos perusteita kysyy tai niitä haastaa niin se kuitataan wikilawyeringina.
Eli vaikka olenkin samaa mieltä, että yhteisöllä on oikeus bannata käyttäjä josta se katsoo olevan enemmän haittaa kuin hyötyä, niin kyllä varsin skeptisesti suhtaudun väitteisiin että ne enkkuwikiin kirjoitetut artikkelit olisi oleellisesti huonompia kuin mitä ne fiwikiin kirjoitettuna ovat olleet. Samoin se, etteikö Jjanhonen osaisi Wikipedian käytäntöjä niin hyvin etteikö hän pystyisi kysymään perusteluita esim sille miksi joku ongelmamalline on artikkeliin pistetty. Zache (keskustelu) 15. syyskuuta 2022 kello 19.07 (EEST)[vastaa]
Kirjoituksesi kaksi ensimmäistä kappaletta ovat erinomainen - ja itselleni yllättävän suorasanainen - selostus tilanteesta, ja se vastaa hyvin sitä, mitä itse ajattelen kyseisen käyttäjän toiminnan ns. teknisestä puolesta. Eroamme kai vain kyseiseen toimintaan suhtautumisessa.
Me kaikki aiheutamme toisillemme ainakin joskus aikaa ja vaivaa, kun mokailemme tai teemme asioita väärin, vahingossa tai tahallaan, ja toisten auttaminen ja jälkien korjailu kuuluu wikin meininkiin. Mutta se että käyttäjä hyväksikäyttää vapaaehtoisten aikaa ja vaivaa omassa ansaitsemistarkoituksessa, ja jatkaa samalla tavalla vuosikausia, vaikka yhteisöt ovat toistuvasti antaneet palautetta, että toimintaa tulisi jollain tavalla muuttaa, niin sitä en pysty hyvällä katsomaan. Mahdollisimman diplomaattisesti sanottuna se on mielestäni epätoivottua toimintaa, jonka en toivoisi ainakaan lisääntyvän, ja mieluiten en näkisi sellaista lainkaan.
Enwiki sai tarpeekseen, ja olen tosiaan jo muutaman vuoden sitä odotellut, koska tiedän minkälainen kulttuuri siellä on. Siellä ymmärretään, että vapaaehtoisten aikaa, vaivaa ja hermoja kannattaa vaalia, vaikka siinä jäisikin lisäämättä muutama "industry award" yritysartikkeleihin. Puhumattakaan mahdollisesta mainehaitasta, kun artikkelin aiheet ostavat itselleen artikkelin tai siihen sisältöä. kyykaarme (keskustelu) 18. syyskuuta 2022 kello 00.47 (EEST)[vastaa]
@Matthäus Gehägeberg noihin twitterviesteihin, blogikirjoituksiin ja kotisivuihin yms. Itse julkaistujen lähteiden ohjeistus on, että: Itse julkaistua materiaalia voidaan kuitenkin käyttää materiaalina kirjoitettaessa artikkelia henkilöstä tai organisaatiosta itsestään. Tällöin on kuitenkin oltava varmuus materiaalin kirjoittajasta ja materiaalin pitää olla olennaista eikä kyseessä saa olla itsensä korostaminen. Itse julkaistua materiaalia ei tule käyttää toissijaisena lähteenä vaan ainoastaan tosiasioiden tarkistukseen. (Wikipedia:tarkistettavuus) Zache (keskustelu) 15. syyskuuta 2022 kello 11.50 (EEST)[vastaa]
Juu. En-wikin verifiability-käytännössä itse julkaisujen lähteiden kelpuuttamisesta käytetään sanoitusta "it is not unduly self-serving”. Muotoilu on sellaisenaan otettu myös käytäntöön Biographies of living persons. Suomi-wikissä Artikkelit elävistä henkilöistä -käytäntöön tarkistettavuuskäytännön sama kohta eli ”itsensä korostaminen” on käännetty tällä kertaa räikeän omahyväiseksi. Elossa olevaa itsestään ja saavutuksistaan twiittaavaa henkilöä koskevat molemmat. Itsensä korostamisen kielto voidaan ja on syytä lukea yleissääntönä, muttei itsestään twiittaavalle liene tarkoitettu erityissäännöllä myöntää isompia vapauksia itsensä korostamiseen kuin vaikkapa itsestään twiittaaville organisaatioille tai itsestään twiittaaville henkilöille heidän kuoltuaan. Jälkimmäinen ja käyttämäni ilmaus lienee siten joko vain eri käännös samasta tarkoituksesta tai tarkoitettu sanamuodollaan motivoimaan itsekehujaa välttämään sitä, mitä ajatteli tehdä. Eli asia on juuri niinkuin sanoit.--Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 15. syyskuuta 2022 kello 12.53 (EEST)[vastaa]
Red Herring top100 listaukset on käsittääkseni tämän tyyppisiä [7], [8] eli ne on ihan vain yritysten webbisivulistauksia yms eikä niissä ole mitään perusteluita tai muutakaan miksi yritykset ovat valittu listalle. En henkilökohtaisesti pidä tarpeellisena, että red herringin listalle pääsyä tarvitsisi mainita artikkeleissa. --Zache (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 13.56 (EEST)[vastaa]
Löysin muuten Red herringin perusteet: "Criteria for the selection include, but are not limited to: Level of specialty, IP in the solution created through internal R&D, Social contribution, Disruptiveness of the solution in its respective markets, Venture investment, Market maturity, International footprint (including international employees), Revenues and the company’s overall globalization, Startup growth stage, Growth rate, Industry awards and recognitions, Market size, Execution index, Technological advantage, Number of customers and users, Regional considerations, Branding, CEO/Team experience and track record, Team quality and experience (...) Choosing the winners is not just an internal process. Red Herring interacts with individual companies at several times prior to granting them an award. Also, all companies are examined by at least four judges before the conference, and by one or two judges during the event." Jjanhone (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 14.43 (EEST)[vastaa]
Listaus näyttää silmissäni hyvin samanlaiselta kuin esim. Tivin top-100 it-vaikuttajat -lista. Onko sekin tunnustus, jota ei Wikipediaan kaivata? Jjanhone (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 14.10 (EEST)[vastaa]
Tuossa on se, ero että Tietoviiko top-100 on aika lailla heidän itsensäkin mukaan heidän toimittajiensa arvio sadasta it-vaikuttajasta ja he nostavat vuosittain muutaman tärkeimmäksi ja sanallisesti perustelevat sen. Eli en lähtökohtaisesti pitäisi pelkästään tivin top100 listalla oloa sellaisena että se pitäisi artikkelissa mainita. Periaatteessa se, että jos tulee valituksi yhdeksi listan vuoden TiVi:n tärkeimmistä tai tärkeimmäksi tietotekniikkavaikuttajaksi niin se varmaan on jo maininnan arvoinen. Samoin se, että jos joku henkilö on vuodesta toiseen listalla, koska näitäkin on jotka ovat olleet listalla vaikka 10+ kertaa. -- Zache (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 16.01 (EEST)[vastaa]
Jos joku on siis ollut listalla 10+-kertaa, käykö lähteeksi esim. henkilön oma twiitti, jossa hän kertoo olevansa listalla jo x. kertaa? Vai tuleeko tiedon perään etsiä lähteeksi listat kaikilta kyseessä olevilta vuosilta? Jjanhone (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 18.22 (EEST)[vastaa]
Varmaan riippuu siitä kuinka uskottava henkilön oma twiitti on. Kiistattomien faktojen esittämiseen se twiitti varmaankin riittää ihan hyvin ja tarvittaessa voi täydentää viitetietoja esim artikkelin keskustelusivulla. Jos taas tieto on kyseenalainen ja twiitti erityisen itsekehun oloinen, niin varmaan kaivaisin lähteeksi listat artikkeliinkin sen twiitin sijaan.. -- Zache (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 20.57 (EEST)[vastaa]
Talouselämän 500 -listaus perustuu yritysten liikevaihtoon, joten se lienee merkittävä asia? Jjanhone (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 14.13 (EEST)[vastaa]
Suomen_parhaat_työpaikat -kilpailuun osallistuminen maksaa, mutta ilmeisesti tämä kilpailu on wikimerkittävä? Jjanhone (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 14.15 (EEST)[vastaa]
Omana artikkelinaan ainakin merkittävä, mutta onhan tuokin kilpailu aika pitkälti ongelmallinen meriitti. Kahdesta syystä: maksullisuus ja hyvin pieni osallistujakunta. [9] Osallistujia oli vuonna 2018 vain 0,05 prosenttia suomalaisyrityksistä, joten kisan voittaja ei tietenkään voi rehellisesti kertoa olevansa Suomen paras työpaikka. Kyseisen kilpailun voittaja se toki on. --PtG (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 14.23 (EEST)[vastaa]
Aiheutat paljon työtä muille käyttäjille jotka tekevät täällä työtä omalla ajallaan saamatta keneltäkään maksua siitä että korjaavat jälkiäsi. En ole puuttunut muokkauksiisi, koska huomasin että sinulla on "paljon kannustavia ihmisiä lähipiirissäni", kuten kirjoitat sivullasi. Käsitykseni mukaan teet jotakin koulutusta Wikimedian nimissä ja samalla haet asiakkaita "koulutusten" kautta, eli olet täällä kaksilla rattailla. Sivullasi pyydät apua, miten voisit tehostaa ansaintaasi, mutta tuskinpa siitä avusta olet valmis maksamaan ("Jos sinulla on ideoita siihen, miten voisin hyödyntää enkkupedia-osaamistani entistä isommin, olen pelkkänä korvana."). Jokaisen on tietysti ansaittava elantonsa, tavalla tai toisella. En ole varma onko Wikipedia se oikea paikka, koska tämän ei pitäisi olla mainosalusta. --Abc10 (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 15.08 (EEST)[vastaa]
Pyysin, että keskittyisimme tässä ketjussa otsikon aiheeseen. Jos haluat puhua toiminnastani, voit aloittaa siitä uuden ketjun.Jjanhone (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 15.28 (EEST)[vastaa]
Keskustelut rönsyilevät usein, ja itse linkitit oman sivusi yllä olevassa kommentissasi. -- Mutta menin lankaan tuon kauniisti muotoillun lauseen "Jos sinulla on ideoita..." kanssa. Sehän on tietysti mainos, että voit tehdä mainosartikkeleita fi.wikipediaan, kun se ei onnistu enää en.wikipediaan. --Abc10 (keskustelu) 14. syyskuuta 2022 kello 15.39 (EEST)[vastaa]
Missä välissä ajattelit lopettaa käyttäjän sättimisen? Iivarius (keskustelu) 15. syyskuuta 2022 kello 16.17 (EEST)[vastaa]
Aloitin tämän keskustelun, jotta voisimme keskustella yrityksiin liittyvistä tunnustuksista ja siitä milloin ne ovat merkittäviä. Meillä on ohjeet henkilöartikkeleiden kirjoittaminseen, voisimmeko tehdä vastaavat myös yritys/organisaatioartikkeleille? Meillä on myös artikkelimalli yhdistyksille. Epäilen, että yritysartikkeleita on enemmän kuin yhdistysartikkeleita, joten ehkä yritysmallinkin voisi tehdä? Yritysartikkeleista ja niiden "kaupallisuudesta ja mainosmaisuudesta" riittää kiistelemistä niin kauan, kun meillä ei ole yhdessä sovittuja pelisääntöjä niiden kirjoittamiseen. Yksittäinen wikipedisti (tai kourallinenkaan) ei voi mielestäni tehdä linjauksia koko Wikipedia-yhteisön nimissä. Jos keskustelut kuitenkin ajautuvat turhan helposti sivuraiteille, niihin osallistuminen, saati aloittaminen, ei ole kaikkien mielestä kovin houkuttelevaa. Jjanhone (keskustelu) 15. syyskuuta 2022 kello 11.12 (EEST)[vastaa]
Minä en usko että sellaista ohjetta voitaisiin tehdä, että sillä kaupallinen muokkaaja saataisiin ymmärtämään tietosanakirjan ja mainoksen ero, jos hänellä ei sitä ymmärrystä jo valmiiksi ole, kun vahva motivaattori on kuitenkin raha ja taustalla olevalta toimeksiantajalta tuleva paine. Mainosmaisuutta venytetään tulevien toimeksiantojen toivossa niin äärimmilleen kuin mahdollista, ja jossain vaiheessa käy niin kuin en.wikiediassa kävi: yhteisön sietokyvyn raja tulee vastaan. Kommentoin tässä aiemmin myös Jjanhonen kotisivua, jonka hän yllä linkitti ja kehotti lukemaan, mutta ainakin kriittinen kommentointi näyttää olevan kiellettyä. --Abc10 (keskustelu) 16. syyskuuta 2022 kello 08.01 (EEST)[vastaa]
Pyysin, että tässä ketjussa voisimme keskittyä esiin nostamaani aiheeseen, yritysartikkeleihin ja asioihin, joista yrityksistä voi kirjoittaa. Näkökulmani yritysartikkeleiden kirjoittamiseen on yrittäjän näkökulma: esim. miten tuoteideat syntyvät ja miten niitä on markkinoitu, mitkä ovat olleet yrityksen käännekohtia, mitä asioita on tehty toisin kuin alalla yleensä ja mitkä asiat ovat saaneet huomiota. Suurin osa wikipedisteistä ei ole kertonut omaa näkökulmaansa, uskon, että yrityksen asiakkaan (nykyisen tai entisen), työntekijän (entisen, nykyisen tai työnhaussa rannalle jääneen), osakesijoittajan tai yrityksen toimintaa ylipäätään vastustavan ihmisen näkökulma eroaa omastani. Olen kertonut avoimesti omat eturistiriitani, mutta olisi kiva kuulla myös vapaaehtoisten eturistiriidoista. Harva varmaan käyttää vapaa-aikaansa kirjoittamalla *pelkästään* asioista, joista ei ole minkäänlaista ennakkomielipidettä. Kaikki näkökulmat ovat arvokkaita ja hyviä artikkeleita syntyy, kun erilaiset ihmiset yhdistävät voimansa. Toivon, että Wikipediaan voisi tulla enemmän eri alojen asiantuntijoita kirjoittamaan, mutta aggressiivinen keskustelukulttuuri pitää heidät poissa. Jjanhone (keskustelu) 16. syyskuuta 2022 kello 09.55 (EEST)[vastaa]
Huomattava osa wikipediamuokkauksista koskee asioita, joista muokkaajilla ei ole mielipiteitä tai joista he eivät ole saamassa mitään etuutta. Wikipediahankkeen pointti, joka kerrotaan heti hankkeen etusivulla, on: "Kuvittele maailma, jossa kaikilla on vapaa pääsy kaikkeen inhimilliseen tietämykseen. Se on tehtävämme." Voi olla vaikea ymmärtää, miksi ihmiset tyhmästi tekevät tällaisia asioita, joista he eivät saa välittömästi rahulia itselleen tai muuten edistä omaa etuaan.--Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 16. syyskuuta 2022 kello 10.20 (EEST)[vastaa]
Mun mielestä on off-topikkia vääntää siitä mikä on ihmisten motiivi muokata Wikipediaa. Wikipedia on vapaa tietosanakirja ja tähän vapauden määritelmään sisältyy, että sen sisältöä saa käyttää kaupallisesti ja, että sitä saa kirjoittaa korvausta vastaan. Se ei tee ketään huonommaksi jos saa kuten se ei tee myöskään kenestäkään tyhmää jos muokkaaminen ei edistä omaa etua. Se mikä asiassa on oleellista on se, että miten korvauksen saaminen vaikuttaa artikkeleiden sisältöön ja vääristääkö se niitä ja se miten sen pitäisi näkyä meidän ohjeistuksissa ja käytännöissä. Yhteen lauseeseen tiivistetysti se varmaan menisi siten, että korvausta vastaan muokkaaminen ei saa lisätä vapaaehtoisten työmäärää ja noin muuten sääntöjen pitäisi olla varmaankin aika lailla samat kuin muillakin. -- Zache (keskustelu) 16. syyskuuta 2022 kello 13.00 (EEST)[vastaa]
Rahaa vastaan muokkaaminenkin on mahdollista tehdä osaavasti, eli niin ettei se kuormita vapaaehtoisia. Jos kuormittamisesta ei välitä, eikä laadusta, silloin kyse on käytännössä siitä, että muut muokkaajat "yhdistävät voimansa" yhden muokkaajan liidien generoimiseen.--Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 16. syyskuuta 2022 kello 13.29 (EEST)[vastaa]
En mä usko, että Jjanhonen näkee asian siten, ettei hän välittäisi "muiden muokaajien kuormittamisesta tai laadusta". Ylipäätänsä tuollaisen arvion tekeminen Wikipediassa niin hyvin perustein ettei se olisi WP:HH on hyvin vaikeaa. Haen tällä sitä, että jos ollaan sitä mieltä, että henkilön tuottamassa sisällössä on ongelmia, niin sen argumentaation tulisi lähteä siitä sisällöstä. Eli jos ollaan sitä mieltä, että sisältöä on syystä X huonoa, siinä pitäisi kiinnittää huomiota asioihin Y ja sitä pitäisi muuttaa tavalla Z, niin sitten sanotaan niin. Jos halutaan, että saadaan laajempaa muutosta niin kirjoitetaan asia ohjeeksi. Joka tapauksessa pitäisi kyetä sanallistamaan ne ongelmat joita on. -- Zache (keskustelu) 16. syyskuuta 2022 kello 14.04 (EEST) (edit: omaa kommenttia korjattu --Zache (keskustelu) 16. syyskuuta 2022 kello 14.21 (EEST))[vastaa]
Oman kommentin muuttaminen ilman muutoksen merkitsemistä, sen selittämistä ja muutosta osoittavaa aikaleimaa sen jälkeen, kun kommenttiin on jo vastattu, ei ole kovin tyylikästä etenkään muokkaajalta, jolla on seulojan oikeudet. Englanninkielisen wikipedian keskustelukäytäntösivulla on selkeä ohje, miten tulee toimia. Suomenkielinen käytäntö on siitä lyhentäen käännetty eikä sama ohje sisälly siihen, joten periaatteessa voit taas yrittää vedota, että täällä se ei ole ehdottomasti kiellettyä, eli asiasta ei tarvitse välittää.--Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 16. syyskuuta 2022 kello 12.35 (EEST)[vastaa]
Muokkauksessa oli siis lisätty sana pelkästään (diff) Ehkä huomauttaleussa voisi myös pitää suhteellisuuden tajua siinä mikä on keskustelun aiheen kannalta oleellista ja mikä ei. -- Zache (keskustelu) 16. syyskuuta 2022 kello 13.05 (EEST)[vastaa]
Mielestäni huomauttaminen vaivihkaisesta muutoksesta, joka muuttaa merkityksen toiseksi, ei ole ihan suhteetonta. --Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 16. syyskuuta 2022 kello 13.29 (EEST)[vastaa]

Tämä ajojahti Jjanhosta kohtaan on naurettavaa pikkusieluisuutta. Tässäkin hän halusi keskustella asioista, mutta niin vain erinäiset muokkaajat halusivat vain tulla haukkumaan häntä. Menkää itseenne, kuten kirjainyhdistelmä muita paitsi itseään kehotti. Iivarius (keskustelu) 16. syyskuuta 2022 kello 15.04 (EEST)[vastaa]

Mielestäni käytäntösivulla voisi lukea suoraan, ettei käyttäjäsivu ole kaupallisia mainoksia varten. Tämän puuttumistahan Jjanhone käyttää hyväkseen.--J. Sketter (keskustelu) 20. syyskuuta 2022 kello 14.51 (EEST)[vastaa]

@Jjanhone, J. Sketter: Käyttäjäsivu on mielestäni täysin asiallinen. Olisiko sinulla J. Sketter perusteluja väitteellesi ”käyttää hyväkseen”? Oleta muilta hyvää tahtoa: ”meidän on oletettava, että suurin osa muokkaajista haluaa auttaa eikä olla harmiksi. Hyvän tahdon olettamisessa on kyse aikeista, ei teoista. Hyvän tahdon olettaminen ei tarkoita sitä, että mitään muiden käyttäjien toimia ei saisi arvostella, vaan sitä, että arvostelu tulisi perustella asia-argumentein eikä vastapuolen oletetulla pahantahtoisuudella”. Ei henkilökohtaisia hyökkäyksiä: ”Ilman perusteluja esitetyt väärinkäytösepäilyt tai käyttäjän toimintaan kohdistuvat syytökset ilman todisteita.” ---raid5 20. syyskuuta 2022 kello 16.12 (EEST)[vastaa]
Ei rahan ansaitseminen ja mainostaminen ole mitään "oletettua pahantahtoisuutta". Jokaisen tässä jollain pitää leipänsä tienata. Vaan kyse on siitä, missä määrin liiketoiminnan mainostamista täällä sallitaan. Hyvästä tai pahasta tahdosta puhuminen on tässä aivan hölmö argumentti. Se perustelu löytyy vaikka Abc10:n edelläolevasta kommentista (toki koko käyttäjäsivu on yrittäjän mainos).--J. Sketter (keskustelu) 20. syyskuuta 2022 kello 17.48 (EEST)[vastaa]
@J. Sketter Jotta asiaan saisi konkretiaa, niin mitä siltä sivulta pitäisi sinusta poistaa? (eli ihan esimerkkeinä, että tämä osa sivun sisällöstä on sopimatonta ja miksi. Haen nimenomaisesti sitä, että saadaan sanallistettua sitä mikä koetaan sopivaksi ja mikä ei. Voit vastata vaikka mun keskustelusivulle jos sitä on hankala muotoilla osaksi tätä keskustelua. )-- Zache (keskustelu) 20. syyskuuta 2022 kello 18.00 (EEST)[vastaa]
Silmään varmasti tökkäsi tuo työnhakuilmoitus for Wikipedian in Residence Mutta kuten sanoin, jos olet täällä yrittäjänä, koko käyttäjäsivusi, missä itseäsi kehut on firman mainosta. --J. Sketter (keskustelu) 20. syyskuuta 2022 kello 19.00 (EEST)[vastaa]
Toisaalta se, ettei käyttäjäsivulla saisi kertoa firman mainosta konfliktoi vastaavasti sen periaatteen kanssa, että maksullisista muokkauksista pitää kertoa avoimesti. Iivarius (keskustelu) 21. syyskuuta 2022 kello 01.36 (EEST)[vastaa]

Wikiprojekti Ukraina

[muokkaa wikitekstiä]

Olen luonut Ukrainaa koskeville aiheille oman Wikiprojektin Wikiprojekti:Ukraina. Päädyin tähän keskusteltuani useiden ukrainalaisten wikipedistien kanssa siitä, mikä olisi paras tapa tukea heitä. Projekti on tarkoitettu kaikkien käyttöön, se ei liity mihinkään tilaisuuteen tai projektiin, vaan toivottavasti sitä kautta voi kuka tahansa löytää tekemistä, jolla Ukrainaan liittyviä aiheita voidaan tehdä tunnetuksi. Lisäsin sinne osion translitteroinnista ja tein sitä varten myös kätevän taulukon, joka translitteroi automaattisesti.

Olen itse kiinnostunut miettimään sitä, miten Wikimedian keinoilla voidaan vaikuttaa kulttuuriperinnön suojelemiseen. Tein kulttuuria ja kulttuuriperintöä varten erillisen alaprojektin Ukrainan kulttuuri ja kulttuuriperintö. Sivulle voi lisätä listoja ukrainalaisista aiheista, joilta puuttuu artikkeli, tai joiden artikkeleita voisi kuvittaa. Susanna Ånäs (Susannaanas) (keskustelu) 18. syyskuuta 2022 kello 17.19 (EEST)[vastaa]

Ukraina ei ole mikään erityiskohde, jota pitää täällä promotoida, eikä heitä suosia. Mutta minkä tahansa maan kulttuuri on ihan hyvä aihe. --J. Sketter (keskustelu) 20. syyskuuta 2022 kello 14.10 (EEST)[vastaa]
Onhan se hyökkäyssodan kohde, jota koko Eurooppa tukee. Miksei voi myös Wikipedia omalta osalta? Mitä sinulla on Ukrainaa vastaan? --2001:14BB:C8:7CD6:24E2:1B42:305:B80 20. syyskuuta 2022 kello 14.17 (EEST)[vastaa]
Wikipedia ei ole poliittinen vaikutusalusta, vaan neutraali tietolähde. Poliittiseen vaikuttamiseen on yhteiskunnassa muita kanavia ja se kuuluu sinne. Poliittisesti neutraaleina pidettäviä ovat mm. Wikipedia, korkeakouluopetus ja -tutkimus. Kyllähän teitä lapsia pitää kaitsea, kuten täällä olevat vanhat äidinkielen opettajat jaksavat korjailla entisten ja uusien oppilaiden pilkkuvirheitä. Mutta kuten lasten kaitsemisessa isän kärsivällisyys ei ole rajaton. --J. Sketter (keskustelu) 20. syyskuuta 2022 kello 15.03 (EEST)[vastaa]
Suomenkielisen Wikipedian kirjoittaminen englanninkielisen Wikipedian sijasta on myös poliittinen kannanotto. --Lax (keskustelu) 20. syyskuuta 2022 kello 15.35 (EEST)[vastaa]
@J. Sketter: Mitä mieltä olet, pitäisikö Venäjän hyökkäystä kutsua neutraalisti erikoisoperaatioksi? Tosin nyt siellä joku venäläispoliitikkko väitti että länsi käy sotaa Venäjää vastaan [10]. Eli onko se sittenkin sota, ehkä Venäjän puolustussota? Aloita äänestys otsikosta. --2001:14BB:C2:993D:1C0F:6A4C:8356:D1FE 20. syyskuuta 2022 kello 15.45 (EEST)[vastaa]
Hyökkäys-sanan korostaminen ei tietenkään ole neutraalia. Kyseessä on ihan vaan sota ja voi olla, että nimi aikanaan muuttuu pois nykyisestä työnimestä, kun länsimedia lakkaa vääntämässä propagandakättä Venäjän kanssa. Länsi toki on sodan toinen osapuoli. Se neutraalius siis löytyy erikoisoperaatioiden ja lapsia syövän Putinin puolivälistä. Eli sieltä, mistä ennenkin. --J. Sketter (keskustelu) 20. syyskuuta 2022 kello 18.14 (EEST)[vastaa]
Sitten kun on laskettu kaikki ne lapset jotka on puolin ja toisin tässä sodassa kohdanneet loppunsa. Jäädään odottamaan. --2001:14BB:C2:993D:A090:E71B:43AA:52AD 20. syyskuuta 2022 kello 18.49 (EEST)[vastaa]
Jos meinaat muokkailla Wikipediaa, ei jäädä odottamaan. Vaan sinun pitää olla puolueeton. Ei se ole sen vaikeampaa. Täällä keskusteluosiossa voit aikasi hölmöillä.--J. Sketter (keskustelu) 20. syyskuuta 2022 kello 19.08 (EEST)[vastaa]
Kun yhden maan sotilaat tulevat toisen maan alueelle, niin mikä se sitten suomen kielellä on, ellei hyökkäys? Taitavaa kiekollista pelaamista? --Lax (keskustelu) 21. syyskuuta 2022 kello 09.34 (EEST)[vastaa]
Se on yllätyksellistä kyllä jokin sota tai sen yksittäinen vaihe. Luokasta sodat voit löytää lisää esimerkkejä, jos on mennyt vuosien saatossa ohi silmien. Sodassa kun usein sattuu niin, että toinen osapuoli ylittää rajan ensimmäisenä. Kun tämä on itsestään selvää, niin hyökkäyssodan alleviivaaminen on tarpeetonta, eikä kokeneemmilta muokkaajilta asiallista. En minä sano, etteikö tapahtuman nimeksi voi vakiintua nykyinenkin vaikka pysyvästi, sillä näin lähellä ajallisesti suomenkielisillä lähteillä ei ole kykyä kohdella tapahtumaa kiihkottomasti, ja välillä nimet nyt vain päätyvät originelleiksikin. Mutta kyse on vain yleisimmin käytetystä nimestä.--J. Sketter (keskustelu) 22. syyskuuta 2022 kello 00.30 (EEST)[vastaa]
Sotaa koskeva pääartikkeli on jo nimeltään Venäjän–Ukrainan sota. Hyökkäys-nimellä kulkeva artikkeli kuvaa yhtä sen vaihetta ja on toistaiseksi ihan kelvollinen työnimi. Voi olla, että kummankin nimi tarkentuu ajan myötä. Ei ensimmäistä maailmansotaakaan välttämättä kutsuttu heti sillä nimellä. Jos sota joskus loppuu siinä mielessä, että sille voidaan esittää alku- ja loppupäivämäärä, joitakin muitakin lausumia voidaan tarkentaa. Tuntuisi esimerkiksi hölmöltä sanoa, että emme vuonna 2017 arvanneet sodan käynnistyvän vuonna 2014. Voidaan ihan reilusti sanoa, että emme osanneet arvata sodan haittaavan johtamamme yrityksen busineksia. --Matthäus Gehägeberg (keskustelu) 22. syyskuuta 2022 kello 10.18 (EEST)[vastaa]
Tämä oli varmaan ironiaa: "ensimmäistä maailmansotaakaan välttämättä kutsuttu heti sillä nimellä", mutta tarkennetaan kuitenkin, jos historia on jollakulla jäänyt kansa- tai peruskoulussa lukematta, että sodan nimi oli pitkään "maailmansota", kun toisesta ei vielä ollut tietoa. --Abc10 (keskustelu) 22. syyskuuta 2022 kello 10.49 (EEST)[vastaa]
Itse asiassa yleisimmin sitä kutsuttiin suureksi sodaksi, mutta kyllä ensimmäisestäkin maailmansodasta puhuttiin satunnaisesti jo paljon ennen toista. --Otrfan (keskustelu) 22. syyskuuta 2022 kello 10.59 (EEST)[vastaa]
SUuri sota - totta, mutta ensimmäinen on ehkä ollut vain luonnehdista eikä tarkoituksellinen sodan nimi. Tai jos on luotettavia lähteitä mielipiteellesi, niin tarkennan omaa käsitystäni. --Abc10 (keskustelu) 22. syyskuuta 2022 kello 11.17 (EEST)[vastaa]
Tässä mielenkiintoinen käppyrä --Otrfan (keskustelu) 22. syyskuuta 2022 kello 16.53 (EEST)[vastaa]
Joo varmaan mielenkiintoinen. SIinä on haettu sanajonoja, eikä siinä selviä mitään muuta. --Abc10 (keskustelu) 22. syyskuuta 2022 kello 18.31 (EEST)[vastaa]
Juuri niin. Ja niiden esiintyminen kuhunkin aikaan on tietysti totaalinen yhteensattuma? edit: no sitten lähde ihan suomeksi vuodelta 1927, jossa selvästi sanotaan, että jotkut nimittävät sotaa ensimmäiseksi maailmansodaksi:[11] --Otrfan (keskustelu) 22. syyskuuta 2022 kello 18.36 (EEST)[vastaa]
Ei tuo suomenkielinenkään lähde sano, että sen nimi on ensimmäinen maailmansota, vaan siinä ennakoidaan uutta ja siksi maailmansotaa sanotaan ensimmäiseksi. Googlen tuloksissa on varmasti varsinkin 1930-luvun lopulla sama juttu, ja muissa sitten verrataan tilanteeseen, jolloin ei ollut maailmanlaajuisia sotia, esim. näin: "sitten syttyi ensimmäinen maailman[[laajuinen] sota". Etsi parempia, joissa sodan nimeksi tosiaan sanotaan aivan itsenäisesti ilman riippuvuutta muista sodista tai niiden olemattomuudesta ensimmäinen maailmansota. --Abc10 (keskustelu) 22. syyskuuta 2022 kello 19.27 (EEST)[vastaa]
Enpä usko, että sinulle kelpaisi minkäänlainen lähde. Mitä edes tarkoittaa "ilman riippuvuutta muista sodista tai niiden olemattomuudesta"? Jos historian aikana olisi ollut vain yksi sota, niin sitä kutsuttaisiin varmaankin vain "sodaksi", kun ei tarvitsisi muista erotella. Se pelkkä "sotakin" olisi riippuvainen muiden olemattomuudesta. --Otrfan (keskustelu) 23. syyskuuta 2022 kello 04.25 (EEST)[vastaa]
Projekteja voi luoda vapaasti eikä kenenkään ole niihin pakko osallistua. Projektin aloittaja voi myös vapaasti kertoa omista motiiveistaan projektin aloittamiseen eivätkä ne sido projektiin osallistuvia (osallistumattomista puhumattakaan) mihinkään suuntaan. --Lax (keskustelu) 20. syyskuuta 2022 kello 15.33 (EEST)[vastaa]

Rogue Sqaudron

[muokkaa wikitekstiä]

Ehdottaisin artikkelin Rogue Squadron (elokuva) poistamista. Se luotiin ennenaikaisesti, koska elokuva, josta artikkeli, kertoo ei ole edennyt edes esituotantoon asti. Ja lisäksi sen ensi-iltapäivämäärä poistettiin västikään julkaisuaikataulusta. --CAJH (keskustelu) 21. syyskuuta 2022 kello 09.00 (EEST)[vastaa]

Onhan täällä Luokka:Peruutetut elokuvat. --Lax (keskustelu) 21. syyskuuta 2022 kello 09.37 (EEST)[vastaa]

Toistuva virhe Helsingin aluejakokartoissa

[muokkaa wikitekstiä]

Tämä on periaatteessa Commonsin puolella oleva ongelma, mutta mainitsen täällä. Suunnilleen kaikissa artikkeleissa, jotka käsittelevät Helsingin hallinnolliseen jakoon kuuluvia alueita (suurpiirejä, peruspiirejä, kaupunginosia, osa-alueita), on käytetty samaan pohjaan perustuvia, svg-tiedostomuodossa tallennettuja karttoja. Selatessani Commons-luokkia c:Category:Vector graphics locator maps of the quarters of Helsinki, c:Category:Vector graphics locator maps of the neighbourhoods of Helsinki ja c:Category:Vector graphics locator maps of the districts of Helsinki huomasin, että pääosassa noista kartoista (mutta ei kaikissa) on ilmeinen väritysvirhe, jossa Seurasaarenselkä eli kantakaupungin länsipuolinen merialue on väritetty maa- eikä vesialueeksi. Esimerkiksi tiedostossa File:Kruununhaka-Kronohagen.sijainti-läge.svg on väärä rantaviiva ja tiedostossa File:Etu-Töölö-Främre Tölö.sijainti-läge.svg on oikea. Asiasta on näköjään huomautettu vuonna 2010 kartat laatineelle käyttäjälle (Käyttäjä:Stadscykel), mutta hän on korjannut niistä silloin itse vain osan eikä taida olla enää aktiivinen. Pystyisikö nuo loput jotenkin kätevästi korjaamaan joukolla? (En muista onko tästä keskusteltu fi-wikissä aiemmin.) --Risukarhi (keskustelu) 16. syyskuuta 2022 kello 17.35 (EEST)[vastaa]

@Risukarhi on korjaus varmaan mahdollista automatisoida. Ei varmaankaan mitenkään yksinkertaisesti, mutta joka tapauksessa pywikibotilla nopeammin kuin käsin. En ole ehtimässä tekemään mitään tuohon liittyvää just nyt, mutta jos muistutat marras-/joulukuussa niin voin katsoa sitä silloin. -- Zache (keskustelu) 20. syyskuuta 2022 kello 18.04 (EEST)[vastaa]
OK. Lisään vielä alkuperäiseen ilmoitukseeni, että noissa virheellisissä kartoissa on väritetty maa-alueeksi myös Vanhankaupunginlahti kantakaupungin itäpuolella sekä ilmeisesti Vartiokylänlahden perukka Vuosaaren länsipuolella. --Risukarhi (keskustelu) 20. syyskuuta 2022 kello 18.16 (EEST)[vastaa]
Tein kokeeksi tiedostosta File:Ala-Malmi-Nedre Malm.sijainti-läge.svg version, jossa vesistöt ovat nyt oikein. Väärän värisiä alueita oli yllättävän paljon: Seurasaarenselkä, Pikku Huopalahti, Töölönlahti, Vanhankaupunginselkä, Vantaanjoki, pieni satama-allas Herttoniemenrannassa, Vallisaaren lampi, Santahaminan lammet, Tiiliruukinlahti Herttoniemen, Tammisalon ja Laajasalon välissä, Vartiokylänlahti ja Uutelan kanava. Tein muutokset Inkscapella. Saa kertoa, jos kartassa on vielä jotakin korjattavaa tai huomioitavaa tiedostomuodon kanssa.--Puppe100 (keskustelu) 27. syyskuuta 2022 kello 14.16 (EEST)[vastaa]

Wikiprojekti:Lehtisali

[muokkaa wikitekstiä]

Viime vuonna oli pohdinnassa se, että voitaisiin kokeilla sitä, että Wikimedia Suomi tarjoisi avustuksia maksumuurin takana olevien lähteisiin pääsyyn. Tein tätä varten nyt projektisivun Wikiprojekti:Lehtisali‎. Se on RfC tällä hetkellä, koska en ole ihan varma mikä käytäntö tuossa pitäisi olla eli pitäisikö olla joku yhteisön valitsema käyttäjä jota voi pyytää tarkistamaan mitä lähteessä sanotaan ja joka voi pyytää WMFI:ltä pääsyä arkistoon vai käyttäjät vapaamuotoisesti voivat pyytää pääsyä tarvitsemaansa lehteen. Joka tapauksessa prosessi ei ole anonyymi ja WMFI tarvitsee tietoonsa tilausta varten käyttäjän oikean nimen. --Zache (keskustelu) 1. lokakuuta 2022 kello 12.52 (EEST)[vastaa]

Malline:Venäjä

[muokkaa wikitekstiä]

Joku oli käynyt alkuvuodesta vandalisoimassa mallinetta [12] vaihtaen lipun tohon valko-sini-valkoiseen. Muokkaus kumottiin, mutta omalla selaimella monissa artikkeleissa näkyy tuo vandalisoitu lippu. Näkyykö se edelleen kaikille, vai onko kyse vaan jostain oman selaimen välimuistista tms? J.K Nakkila (keskustelu) 3. lokakuuta 2022 kello 13.44 (EEST)[vastaa]

Ei se ainakaan kaikille näy (esim minulle se näkyy oikein sekä sisäänkirjautuneena, että sisäänkirjautumattomana), mutta on se silti jokin välimuistiviive joka liittyy siihen miten WMF on välimuistin toteuttanut. --Zache (keskustelu) 3. lokakuuta 2022 kello 14.11 (EEST)[vastaa]

Itsensä ehdottamisen vaikutus ylläpito-oikeuksien saantiin?

[muokkaa wikitekstiä]

[13] En tiedä, luulenko vain, vai onko kyseessä ihan fakta, mutta kun katsoo linkin takana olevia äänestystilastoja, huomataan, että noista itse aloitetuista ylläpito-oikeusäänestyksistä vain yksi on päättynyt "voitoksi". Se, mitä mietin, onkohan itsensä ehdottamisella "karkottava" vaikutus niin, että tuollaisessa tilanteessa pitää itseään ehdottanutta vähemmän sopivana kuin siinä tilanteessa, kun äänestyksen on aloittanut joku muu? Kun noistakin osassa on käynyt sitten niin, että myöhemmin on joku muu aloittanut äänestyksen ja samainen tyyppi on siinä valittu ylläpitäjäksi.--Sentree (Walituksia) (Tarkkaile minua) 4. lokakuuta 2022 kello 17.35 (EEST)[vastaa]

Luulet vain. --Lax (keskustelu) 4. lokakuuta 2022 kello 22.25 (EEST)[vastaa]
Kyllä tuo minun mielestäni noin on; jos ei olisi, olisin asettautunut ehdolle jo aikaa sitten ja nyt ehkä ylläpitäjä. Itseään ehdottaneita voidaan pitää pyrkyreinä tai ajatellaan, että jos he todella ovat sopivia ehdokkaita, ennemmin tai myöhemmin joku muu ehdottaa heitä (esim. Wikipedia:Ylläpitäjät/James Chudrie). Vyörykkä (keskustelu) 5. lokakuuta 2022 kello 12.15 (EEST)[vastaa]
Pelkistä tilastoista voi päätellä melkein mitä vaan, mutta jos noita äänestyksiä katsoo tarkemmin, niin ei niistä mielestäni voi tuollaista johtopäätöstä vetää. Jotkut ehdokkaista saivat paljonkin kannatusääniä, mutta se ei vaan riitänyt. Sitäkään ei voi käyttää perusteluna, että joku ehdokas hyväksyttiin myöhemmin ylläpitäjäksi, koska hänellä on aiemmin saattanut olla äänestäjien mielestä liian vähän kokemusta. kyykaarme (keskustelu) 5. lokakuuta 2022 kello 19.55 (EEST)[vastaa]
Kaikissa henkilöäänestyksissä itsensä ehdottaminen on ennustanut huonompaa tulosta. Iivarius (keskustelu) 6. lokakuuta 2022 kello 12.00 (EEST)[vastaa]
Ennustaminen on kuitenkin eri asia kuin vaikutus (kausaatio, syy-seuraus-suhde). Sairaalaan joutuminenkin ennustaa korkeampaa kuolleisuutta kuin sairaalaan joutumattomuus, mutta se ei tarkoita että sairaala aiheuttaa sen kuolleisuuden ja sen voisi välttää jättämällä menemättä sairaalaan hoidettavaksi. – Kun katsotaan yllä linkattuja itseään ehdottaneita yp-kandidaatteja, näyttää siltä että ovat usein olleet kokemattomampia wikipedistejä kuin muiden ehdottamat. Syy kannatuksen vähyyteen voikin olla siinä, eikä sinänsä siinä kuka asetti ehdolle. --Jmk (keskustelu) 6. lokakuuta 2022 kello 12.08 (EEST)[vastaa]
Minulla on sellainen tilastohin ja dataan perustumaton mielikuvaelma, että ainoa merkittävä asia on nimimerkki. Äänestyksissä kannattaa lopputuloksen lisäksi katsoa myös niiden kehitystä eli diffistöä. Jos oikea ehdokas tulee ehdolle, kannatusta saapuu paljon ensimmäisen päivän aikana vaikka yhteenkään kysymykseen ei ole ehditty vastata eikä mitään keskustelua ole käyty. Toisinaan kritiikkiä ryhdytäänkin esittämään muita äänestäjiä kohtaan ja ehdokas pääsee läpi samalla kun vakioääliöstö haukkuu toisiaan. Jos taas ehdokasta pidetään epäsopivana, sekin on suurin piirtein useimpien tiedossa samalla hetkellä, kun äänestys käynnistyy. Äänestyksen vaikutus ylläpitäjyyden saavuttamiseen on itse asiassa melko vähäinen tekninen seikka. Pohjatyö tai työ pohjalla on jo tehty. Arvosalasanat on jo annettu. --Pxos (keskustelu) 6. lokakuuta 2022 kello 15.10 (EEST)[vastaa]
Älä puhu kaliumkarbonaattia. Minutkin valittiin Välityslautakuntaan vasta, kun ehdotin itseäni oltuani sitä ennen ehdokkaana [joku voi laskea, montako] kertaa jonkun toisen ehdottamana. Enkä ehdotukseni jälkeenkään ennen vaalien päättymistä huomannut minkäänmoista ennustelua vaalin lopputuloksesta sanotun julki. Ja Välityslautakunnan vaali on henkilöäänestys; siinä äänestetään henkilöitä (tai ainakin sellaiseksi oletettuja). --Lax (keskustelu) 6. lokakuuta 2022 kello 21.25 (EEST)[vastaa]
Ei luulisi itsensä mainostamisen eli pyrkyryyden olevan paha asia ehdokkaalle itselleen, sillä silloin Wikipedia poikkeaisi merkillisesti muista ihmisyhteisöistä. Vaikka täällä ei voi mainostaa itseään spämmäämällä muitten keskustelusivuille vaalimainoksia, niin muuten kyvykkyyttään voi hyvin julkisesti esitellä. Pelkästään itsensä ehdottaminen ilman siihen liittyvää aktiivisuutta keskustelupalstoilla (kahvihuoneessa) toki tekee itsensä ehdottajasta julkisesti impotentin. Silloin on parempi antaa kannatusyhdistyksen hoitaa homma, jos se siihen kykenee. --J. Sketter (keskustelu) 9. lokakuuta 2022 kello 03.47 (EEST)[vastaa]

Yleisurheilun Afrikan-mestaruuskilpailut 2016

[muokkaa wikitekstiä]

Mukavaa, että tekemiäni artikkeleja luetaan, mutta mietityttää, että miksihän Yleisurheilun Afrikan-mestaruuskilpailut 2016 on entisen noin nollan lukijan sijaan kiinnostanut 20. syyskuuta alkaen päivittäin yli sataa tai jopa kolmeasataa lukijaa.[14] Kyseessä lienee joku botti, vai?--MAQuire (keskustelu) 15. lokakuuta 2022 kello 15.05 (EEST)[vastaa]

Bottikäynnit on helppo havaita kai siitä, että botit toimivat kai yksinomaan työpöytäkoneilla eivätkä käytä mobiilisivustoa. Mobiilisivustolla on tyypillisesti enemmän ihmiskäyntejä kuin työpöytäsivustolla. Tuon laskurin vasemmassa palstassa on alustan valinta, ja sen kautta näkee, että tämän sivun ylimääräiset käynnit ovat tulleet kokonaan työpöytäkoneista, ja mobiilisivu on yhtä autio kuin ennenkin. Savir (keskustelu) 15. lokakuuta 2022 kello 15.16 (EEST)[vastaa]
Samanlainen mutta vieläkin selkeämpi bottitapaus on Carles Puigdemont. --Savir (keskustelu) 15. lokakuuta 2022 kello 15.25 (EEST)[vastaa]
Muistan, että joku räppäri pyöri luetuimpien artikkelien listalla monta kuukautta parisen vuotta sitten.--MAQuire (keskustelu) 15. lokakuuta 2022 kello 15.33 (EEST)[vastaa]

Wikipedia-artikkeli elokuvan metaforana arvostelussa

[muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan Kikka! arvostelussa (Helsingin Sanomat 12.10.2022, s. B2) Mari Kauppinen käyttää Wikipedian artikkelia metaforana tarkastelemalleen elokuvalle: "Alkupuoliskollaan elokuva marssittaa nähtäville kuvitetun, näytellyn ja soivan Wikipedia-artikkelin, joka toistaa uskollisesti ja hieman kotikutoisen oloisesti Kikan (Sara Melleri) elämän avainkohtia." (Saa siirtää muualle tarpeen mukaan, en parempaakaan paikkaa äkkiä keksinyt.)--Juha Kämäräinen (keskustelu) 12. lokakuuta 2022 kello 11.23 (EEST)[vastaa]

Tällaiset kuuluvat sivulle Wikipedia:Medianäkyvyys#Wikipedia_mainitaan. Savir (keskustelu) 12. lokakuuta 2022 kello 11.26 (EEST)[vastaa]
Ja siellä se on ollut 12.10.2022 klo 19.15 lähtien [15]. -- Htm (keskustelu) 27. lokakuuta 2022 kello 07.25 (EEST)[vastaa]

Henkilörekisteri eli Wikipedian luettelot ja tietosuojalaki

[muokkaa wikitekstiä]

Luettelossa tunnetuista homo- ja biseksuaaleista on ollut vuosikaudet viite: ”Luettelo perustuu voimassa olevan henkilötietolain määräykseen, jonka mukaan kyseistä lakia ei sovelleta tiedotusvälineissä yleisesti käsiteltyihin tietoihin. Henkilötietolain 1. luku 2 § Soveltamisala: ”Tätä lakia ei sovelleta henkilörekistereihin, jotka sisältävät vain tiedotusvälineessä julkaistua aineistoa sellaisenaan.” Henkilötietolaki 22.4.1999/523 1.11.2007. Finlex. Viitattu 6.5.2008.”. Tuo kyseinen momentti on poistettu henkilötietolaista jo vuonna 2010, koska sen on huomattu olevan EU-direktiivin vastainen. Sittemmin koko henkilötietolaki on korvattu tietosuojalailla. Osaako kukaan asiaa tunteva kertoa, onko lakimuutoksilla vaikutusta Wikipedian luetteloihin? --Elena (keskustelu) 16. lokakuuta 2022 kello 16.13 (EEST)[vastaa]

Käsittääksen nykyisenkin tietosuojalain kohdalla Wikipedia on tietosuojalain 5 luku 27 §:n tarkoittamaa sisältöä, joka on vastaava rajoitus kuin mikä tuo aikaisempi henkilötietolain kohta oli. Tällöin se ensimmäisenä sisältöä rajaavat pykälät tulee rikoslaista ja sisällöllisesti vertaudutaan muihin julkaisuihin kuten sanomalehtiin, kustantamoiden kautta julkaistuihin kirjoihin. Siitä, että vaikuttaako tuo Wikipedian luetteloihin ja miten, niin en osaa sanoa muuten kuin, että kannattaa korostaa luettelon lähteistyksen tärkeyttä ja sitä miten tiedot käytetyissä lähteissä on hankittu. Esimerkiksi jos käytetty lähde on sensaatiohakuinen yksityiselämän paljastus jonka tiedot on hankittu salakuvaamalla, niin en itse hyväksyisi lähdettä luetteloon lisäämisen perusteena vaikka kyseessä olisi julkisuuden henkilö ja tieto olisi julkaistu luetettavassa lähteessä. -- Zache (keskustelu) 27. lokakuuta 2022 kello 08.58 (EEST)[vastaa]

Venäjä aikoo sakottaa Wikipediaa

[muokkaa wikitekstiä]

Aika hauska juttu [16] --130.230.30.19 1. marraskuuta 2022 kello 14.47 (EET)[vastaa]

Roskomnadzor venäjällä on siis suurin piirtein parin viikon välein lisännyt Ukrainan sotaan liittyviä artikkeleita listalleen sisältöjä jotka pitäisi poistaa Wikipediasta. Tässä nimenomaisessa tapauksessa on ilmeisesti kyse artikkeleista ru:Ненасильственное сопротивление гражданского населения Украины в ходе вторжения России (Google Translate: Ukrainan siviiliväestön väkivallaton vastarinta Venäjän hyökkäyksen aikana) ja ru:Оценки вторжения России на Украину (2022) (Google Translate Arviot Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan (2022)). Oletettu seuraava askel tässä on, että WMF valittaa tuomiosta. Vastaava ensimmäinen tuomio toisesta artikkelista on annettu jo huhtikuussa, mutta se ei ole vielä lainvoimainen siitä syystä, että seuraavaa korkeamman oikeusasteen käsittelyä ei ole vielä pidetty. --Zache (keskustelu) 1. marraskuuta 2022 kello 15.36 (EET)[vastaa]
Hauska ja järjetön, no kaikki hyvin kunhan ei mitään maksa tuonne suuntaan. Stryn (keskustelu) 1. marraskuuta 2022 kello 16.15 (EET)[vastaa]
Fi.wikipedian aiheeseen liittyvien tekstien julkaisemisesta ei oikein voi nostaa oikeusjuttuja, mutta muunlainen vaikuttaminen on tietenkin mahdollista. --Abc10 (keskustelu) 1. marraskuuta 2022 kello 16.50 (EET)[vastaa]
Olemme kaikki syyllisiä. --Lax (keskustelu) 1. marraskuuta 2022 kello 17.35 (EET)[vastaa]