Unter den Linden
Unter den Linden (suom. ”Lehmusten alla”) on Berliinin vanhaa keskustaa halkova lehmusbulevardi, kaupungin historiallinen pääkatu.
Katu on 1,4 kilometriä pitkä ja 60 metriä leveä.[1]
Yleiskuva
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Unter den Linden alkaa länsipäästään Brandenburgin portin edessä olevalta Pariser Platzilta, jolla sijaitsee muun muassa maailmankuulu hotelli Adlon. Osuus Pariser Platzilta Friedrichstraßelle on suurimmaksi osaksi jälleenrakennettu toisen maailmansodan jälkeen. Sen huomattavin rakennus on Venäjän suurlähetystö (entinen Neuvostoliiton lähetystö), joka on rakennettu Stalinin ajan kermakakkutyyliin. Osuus Friedrichstraßen jälkeen on vanhempaa ja paremmin säilynyttä. Itäpäässä lehmuskuja loppuu ja Fredrik Suuren ratsastajapatsaan jälkeen katu laajenee Bebelplatziksi. Aukion ympärillä on lukuisia huomattavia historiallisia rakennuksia, kuten Humboldt-yliopiston päärakennus, valtionooppera (entinen kuninkaallinen ooppera), yliopistoon kuuluva kirjastorakennus, entinen päävartiorakennus Neue Wache sekä Zeughaus, jossa toimii Saksan historiallinen museo. Katu loppuu idässä Spreejoen ylittävään Schloßbrückeen eli Linnasiltaan, jonka toisella puolella on aikanaan kohonnut Berliinin kuninkaanlinna.
Unter den Linden on osa niin kutsuttua itä-länsi-akselia, Berliinin kaupungin halkaisevaa 12 kilometriä pitkää viivasuoraa katulinjaa. Akselin eri osilla on eri kadunnimet, jotka ovat lännestä itään Heerstraße, Kaiserdamm, Bismarckstraße, Straße des 17. Juni ja Unter den Linden. Unter den Lindenin jälkeen katu jatkuu edelleen itään Karl-Liebknecht-Straßena, mutta suuntautuu samalla koilliseen päin eikä näin enää noudata itä-länsi-akselia.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaaliruhtinaiden ratsastustie
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Unter den Lindenin loi Brandenburgin hallitsija, ”Suuri vaaliruhtinas” Fredrik Vilhelm. Hän antoi 16. huhtikuuta 1647 hovipuutarhureille kirjallisen käskyn muuttaa Berliinin linnasta länteen johtaneen ratsastustien alkupää puistokujaksi, jonka varrelle istutettaisiin lehmuksia ja pähkinäpuita. Puut antaisivat ratsastajille ja heidän hevosilleen vilvoittavan varjon. Puutarhanhoidosta kiinnostunut Suuri vaaliruhtinas antoi puutarhureille tarkat istutusohjeet: jokaiselle istutettavalle lehmukselle tuli valmistaa suuri, ravinteikkaalla mullalla täytettävä kuoppa, sillä jalot lehtipuut eivät viihtyisi Brandenburgin karussa hiekkamaassa.[1] Fredrik Vilhelm oli Hollannissa vieraillessaan innostunut alankomaalaisista puistokaduista ja halusi vastaavan omaan residenssikaupunkiinsa.
Käskyn tuloksena syntyi noin puolentoista kilometrin mittainen puistokujanne, jossa oli tuhat lehmusta ja tuhat pähkinäpuuta kuudessa rivissä. Tämä puistokujanne alkoi Berliinin kaupunginmuurilta idässä ja päättyi vaaliruhtinaan metsästysmaiden (nykyisen Tiergartenin puiston) reunaan lännessä. Lehmuskujan loputtua ratsastustie jatkui metsästysmaiden läpi länteen, kohti Charlottenburgin linnaa ja Potsdamia.
Aluksi Unter den Linden oli kaupungin ulkopuolella ja johti läpi asumattoman havumetsän. Jo 1600-luvun lopulla Berliinin kaupunkiasutus alkoi kuitenkin levitä länteen. Fredrik Vilhelm perusti Berliinin länsipuolelle kaksi tytärkaupunkia: Friedrichstadtin Unter den Lindenin eteläpuolelle ja Dorotheenstadtin sen pohjoispuolelle. Näin Unter den Lindenin varrelle kohosivat ensimmäiset rakennukset. Vuonna 1709 Friedrichstadt ja Dorotheenstadt yhdistettiin virallisesti Berliiniin. Näin Unter den Linden siirtyi kokonaisuudessaan kaupungin sisäpuolelle.
Kuninkaiden ja keisarien paraatikatu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1701 Brandenburgin vaaliruhtinaskunta muuttui Preussin kuningaskunnaksi, ja Berliinistä tuli Preussin kuninkaan residenssikaupunki. Seuraavien vuosisatojen aikana Unter den Lindenin itäpäästä muokattiin Berliinin paraatikatu, jonka varteen nousi palatseja ja julkisia rakennuksia kuvastamaan Preussin mahtia.
Ensimmäinen Preussin kuningas Fredrik I toteutti Unter den Lindenin varhaisimmat monumentaaliset rakennushankkeet: hän muutti keskiaikaisen Berliinin kaupunkilinnan muhkeaksi barokkipalatsiksi sekä rakennutti sen viereen kuninkaallisen asearsenaalin Zeughausin vuonna 1706 arkkitehtinaan saksalaisen barokin mestari Andreas Schlüter. Hänen poikansa ja seuraajansa Fredrik Vilhelm I puratutti Berliinin keskiaikaiset kaupunginmuurit ja rakennutti laajentuneen kaupungin ympärille uuden tullimuurin. Yksi tämän muurin tärkeimmistä tulliporteista, Brandenburgin portti, sijoitettiin Unter den Lindenin länsipäähän.
Fredrik Vilhelm I:n pojalla Fredrik Suurella oli ratkaiseva vaikutus Unter den Lindenin ulkoasuun. Hän rakennutti kivetyt kadut lehmuskujanteen kahden puolen ja muutti siten vanhan ratsastustien kaupunkibulevardiksi. Fredrik ja hänen hoviarkkitehtinsa Georg Wenzeslaus von Knobelsdorff suunnittelivat bulevardin itäpään muuttamista mahtavaksi edustusaukioksi Forum Fridericianumiksi, jota hallitsisi kolme monumentaalirakennusta: uusi kuninkaanlinna, oopperatalo sekä tiede- ja taideakatemia. Tästä alkuperäisestä suunnitelmasta valmistui kuitenkin vain yksi rakennus eli Valtionooppera vuonna 1742. Akatemiatalon tilalle Fredrik rakennutti Kuninkaallisen kirjaston vuonna 1780, ja uuden kuninkaanlinnan tilalle palatsin nuorempaa veljeään, prinssi Heinrichia varten; tästä palatsista tuli myöhemmin Humboldt-yliopiston päärakennus. Uskonnollista suvaitsevaisuuttaan korostaakseen Fredrik rakennutti Unter den Lindenille myös Berliinin roomalaiskatolisen pääkirkon, Pyhän Hedwigin katedraalin vuonna 1773.
1800-luvulla Unter den Lindenin itäpään monumentaalirakentaminen jatkui. Preussin suurin uusklassinen arkkitehti Karl Friedrich Schinkel piirsi kadulle päävartiorakennuksen, Neue Wachen, joka valmistui vuonna 1818. Schinckel suunnitteli myös patsailla koristetun Schloßbrücken eli Linnansillan, jolla vuonna 1824 korvattiin Spreeinselille ja kuninkaanlinnalle johtanut vanha puusilta. 1800-luvun statuomania kosketti myös Unter den Lindeniä: kadulle pystytettiin sen rakentajan Fredrik Suuren ratsastajapatsas, yliopiston perustajien Alexander ja Wilhelm von Humboldtin sekä viiden preussilaisen sotapäällikön patsaat. Viimeisenä kadun varren monumentaalirakennuksista valmistui uusi Kuninkaallinen kirjasto vuonna 1914.
Kaupungin vilkkain liikekatu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Samaan aikaan kun Unter den Lindenin itäpäästä rakennettiin mahtipontinen edustuskatu, sen länsipää sai aivan toisenlaisen ulkoasun. Vielä 1700-luvulla katua reunustivat matalat asuintalot ja kaupunkipalatsit, mutta 1800-luvun aikana kadun valtasivat korkeat liiketalot. Friedrichstraßen ja Brandenburgin portin välisestä katuosuudesta tuli kaupungin vilkkain liikekatu, jota reunustivat kauppaliikkeet, kahvilat ja hotellit.
Unter den Linden päättyi länsipäässään Brandenburgin porttiin, jonka edustalla oli nelikulmainen aukio Pariser Platz.
Sosialistinen umpikuja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Unter den Lindenin rakennukset vaurioituivat pahoin toisen maailmansodan pommituksissa. Lisäksi katu menetti kaikki lehmuksensa, kun berliiniläiset hakkasivat ne polttopuiksi. Sodan jälkeisessä Berliinin jaossa historiallinen keskusta jäi Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle, josta myöhemmin muodostui Itä-Berliini, sosialistisen Saksan demokraattisen tasavallan eli DDR:n pääkaupunki. Itä-Berliinin ja Länsi-Berliinin välinen raja sijaitsi Unter den Lindenin länsipäässä Brandenburgin portin kohdalla. Aluksi portti toimi rajanylityspaikkana, mutta vuonna 1961 rakennetun Berliinin muurin myötä Unter den Lindenistä tuli länsipäästään umpikuja.
DDR pyrki hävittämään Berliinistä ”preussilaisen militarismin” muistot. Näkyvin teko oli Unter den Lindenin itäpäässä kohonneen, sodassa vaurioituneen kuninkaanlinnan hävittäminen vuonna 1950. Kadulta myös poistettiin Fredrik Suuren ratsastajapatsas ja viiden sotapäällikön patsaat. Valtaosa Unter den Lindenin itäpään historiallisesta rakennuskannasta kuitenkin säilytettiin ja restauroitiin. Kadun länsipää sai sen sijaan aivan uuden ilmeen: vanha, sodassa vaurioitunut rakennuskanta jyrättiin maan tasalle, ja tilalle rakennettiin moderneja liike- ja toimistorakennuksia. Ainoa poikkeus uuden rakennuskannan karuun ilmeeseen oli Neuvostoliiton suurlähetystö, Stalinin ajan sosialistista ”kermakakkuklassismia” edustava rakennus. Pariser Platzin ympäristö kadun länsipäässä jätettiin kokonaan rakentamattomaksi, sillä se jäi Berliinin muurin leveälle suojavyöhykkeelle: vain Brandenburgin portti jäi seisomaan yksinään keskelle vyöhykettä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]