Suomen sahateollisuus
Sahateollisuus on Suomessa mekaanisen metsäteollisuuden eli puutuoteteollisuuden suurin tuotantoala. Sahateollisuuteen kuuluu puun sahaus, höyläys ja kyllästys.[1]
Sahateollisuuden tuotantolaitokset eli sahat jaetaan teollisuussahoihin ja piensahoihin. Teollisuussahat käyttävät vuosittain raakapuuta yli 10 000 kuutiometriä ja piensahat tätä vähemmän. Pienten sahayritysten lisäksi piensahoja ovat maatilojen kotitarvesirkkelit ja sahauspalveluja myyvät vuokra- eli rahtisahat.[2]
Suomen suurimmat saha-alan konserniyritykset ovat Metsä Wood, UPM Kymmene, Stora Enso, Versowood, Vapo Timber, Pölkky ja Keitele Group Oy (2015). Niiden tehtaat sijaitsevat Oulun eteläpuolella, mutta etelärannikolla on sahateollisuutta on vain maan kaakkoisosassa.[3]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen ensimmäisen vesisahan rakennutti vuonna 1533 Erik Fleming. Ne yleistyivät 1600-luvulla, mutta vasta vuonna 1708 perustettiin ensimmäinen tehokas hollantilaistyyppinen ohutteräsaha.[4]
Suomen vaurastuva porvaristo hyötyi 1700-luvulla puutavaran lisääntyneestä kysynnästä Euroopassa. Vuosina 1721–1772 Suomeen perustettiin noin 70 uutta vientisahaa, joiden omistajat olivat suurkauppiaita ja laivanvarustajia. Tähän voidaan lisätä tähän aikaan Venäjälle kuuluneiden Viipurin ja Haminan seudun sahatavaran tuotanto. Sahalaitokset toimivat alueensa kauppakeskuksina. Ympäristön talonpojat myivät sahalle tukkipuuta ja maalaistuotteita sekä toimivat rahdin kuljettajina. Toisaalta talonpojat ostivat sahalta tuontitavaroita. Sahayrittäjällä oli usein hyvä neuvotteluasema talonpoikien kanssa, koska hänellä oli yksinoikeus tietyn alueen tukkipuun ostamiseen. Perustamisluvan saaneelle sahalle osoitettiin sopivaksi katsottu määrä kyliä ja talonpoikaistiloja, joiden velvollisuutena oli toimittaa sahalle tukkeja. Tukit toimitettiin sahoille pääosin uittamalla. Pääosa sahojen tuotannosta laivattiin Tukholmaan tai ulkomaille. Helsingin mahtavin kauppias Johan Sederholm hankki jatkuvasti omistukseensa velkaantuneita maatiloja, joista osa oli verovapaita säterikartanoita.[5][6] Tukinuitto aiheutti 1730-luvulla Helsingin seudulla vahinkoja maanomistajille myllyjen rikkoutumisen ja jokien tulvimisen muodossa. Vahinkoja puitiin käräjillä ja niistä määrätyt vahingonkorvaukset olivat huomattavan suuria.[6]
Suomen suuriruhtinaskuntaan alkoi 1800-luvulla syntyä nykyaikaista sahateollisuutta. Sen rakentamisessa olivat osallisina monet ulkomailta muuttaneet yrittäjät (Hans Gutzeit, James Salvesen), Suomen yrittäjähenkiset aateliset (Carl Fredrik Rosenlew, Gustaf Tigerstedt), porvarit (Marie Hackman) sekä muutamat talonpoikais- ja pappistaustaiset henkilöt (Erik Johan Längman, Nils Ludvig Arppe ja Antti Ahlström).[7] Moni heidän perustamistaan yhtiöistä toimi 1800-luvulta alkaen monialayrityksinä. Viipurilainen sekatavarakauppa Hackman & Co. oli lähes vuosisadan ajan Viipurin ja koko Suomen merkittävimpiä sahatavaran viejiä. Höyrysahat sallittiin vuonna 1857, minkä jälkeen sahatuotanto ei ollut riippuvainen säistä eikä vuodenajoista ja sahaus nopeutui.[4] Suomen ensimmäinen höyrysaha, Kestilän saha, perustettiin Iijoki-suulle vuonna 1860. Vuonna 1870 höyryvoimalla käyviä sahalaitoksia oli jo 66.[8]
Saksan-Ranskan sodan jälkeen alkaneen korkeasuhdanteen aikana puutavaran kysyntä kaksinkertaistui muutamassa vuodessa, jolloin myös Suomen sahatuotteiden viennin keskihinta kasvoi yli puolella. Vuonna 1860 viedyn sahatavaran arvo oli 7,5 miljoonaa markkaa, mutta vuonna 1877 peräti kuusi kertaa suurempi ja lähes puolet Suomen koko viennistä.[9]
A. Ahlström Osakeyhtiöstä, jonka päätoimiala oli sahateollisuus, tuli Suomen suurin teollisuusyritys Walter Ahlströmin aikana 1920-luvulla. W. Rosenlew & Co hankki Hämeenkyrön Kylmäkosken vesisahan ja Seikun sahan. Kokemäenjoen suiston ohella toinen merkittävä sahateollisuuden keskittymä syntyy Kaakkois-Suomeen jonne uitettiin tukkeja sekä Päijänteeltä että Saimaalta. Hans Gutzeit perusti Kotkansaareen uuden tekniikan höyrysahan ”Norjan saha” aloitti toimintansa syksyllä 1872.[4]
Ensimmäinen maailmansota aiheutti vaikeuksia länsiviennille, mutta itsenäisyyden ensimmäisenä vuosikymmenenä Suomesta tuli todellinen ”metsätasavalta”. Sahat olivat sen tärkeimpiä työllistäjiä. Vuonna 1927 Suomessa oli kaikkiaan yli 600 sahaa, joissa työskenteli 45 000 henkeä.[4]
Vuonna 2015 Suomessa oli teollisia sahoja vajaat 80, joista suurin osa toimi joko Järvi-Suomen tai rannikoiden läheisyydessä.[3]
Piensahateollisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Piensahateollisuutta eli alle 10 000 m³ raakapuuta käyttäviä sahoja on Suomessa tällä hetkellä toiminnassa noin 2 000 yksikköä. Osa sahoista on niin sanottuja kiertäviä rahtisahoja ja osa on kiinteitä sahalaitoksia, joiden toimintaan kuuluu rahtisahaus asiakkaiden puista tai sitten myyntisahaus tai niiden yhdistelmä. Liikkuvia rahtisahureita on vielä noin 1 500 kappaletta. Kiertävien rahtisahureiden toiminta-aika on yleensä maaliskuusta kesäkuuhun. Kiinteät sahat voivat suorittaa rahtisahausta muunakin aikana. Pääasiallinen konekanta Suomessa on yksiteräiset pyörösahat. Osa yrittäjistä sahaa vannesahalla ja osa vielä ns. kehyssahalla eli raamisahalla. Piensahauksen toimintamuoto on viime vuosien aikana muuttunut enemmän laitosmalliseksi sahausteollisuudeksi jossa tuotantomäärä saattaa nousta jopa yli 10 000 kuutiometriin sahatavaraa, mutta yleisemmin pysytään 1 000–3 000 kuutiometrin välillä. Teollisuuden haara on myös kehittänyt jatkojalostusta ja pystyvät nykyisin vastaamaan vahvasti rakentajien tarpeisiin heidän toiveidensa mukaisesti. Kotimaan sahatavaramarkkinoille piensahoilta tulee sahatavaraa ja jatkojalosteita runsaasti ja kattanee noin 20–25 prosenttia kotimaan tarjonnasta. Lisäksi mitä erikoisempaa sahausta tarvitaan, sitä suurempi on piensahojen tuotannon osuus. Nykyisin alan kehityksessä on siirrytty enemmän jatkojalostukseen. Piensahojen tuotannosta voidaan mainita muun muassa erikoismittaiset ja -paksuiset lattialankut, ylileveät höylätuotteet, erikoisprofiilit listoihin, venelaudat, ylijäreät sahaukset ja ylipitkien puiden sahaukset.
Organisaatiot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yksityisiä sahoja ja sahalaitoksia edustaa Suomen Sahat ry. Piensahateollisuuden yli 200 sahaa edustaa Sahayrittäjät ry. Sahateollisuus ry:ssä[10] on yli 30 jäsenyritystä.
Metsäteollisuutta ja puutuoteteollisuutta edustaa Metsäteollisuus ry.[11]
Sahoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Luettelo Suomen sahoista
Sahoja sahakapasiteettiluokkineen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: olisi tärkeää tietää kuinka vanhaa tieto on |
| Tehdas | Paikka | Verkkosivu | 1 000 m3/a |
| Kajaanin saha | Tihisenniemi/Kajaani | 220 | |
| Leivonmäen Saha | Leivonmäki/Joutsa | 75 | |
| Mäkilän saha | Yläne |
| Tehdas | Paikka | Verkkosivu | 1 000 m3/a |
| Kajaanin saha | Tihisenniemi/Kajaani | 220 | |
| Leivonmäen Saha | Leivonmäki/Joutsa | 75 | |
| Mäkilän saha | Yläne |
Entisiä sahoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Tehdas | Paikka | Verkkosivu | 1 000 m3/a |
| Käkikosken saha | Porlammi/Lapinjärvi | –2007 | 30 |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Toimialaluokitus 2002 luokka 201 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suomen piensahat Metla. Arkistoitu 15.4.2017. Viitattu 14.4.2017.
- ↑ a b Olli-Pekka Brunila & Esa Hämäläinen: Suomen sahateollisuuden logistiikka, s. 4 ja 7. Turun yliopiston Brahea-keskus / Brahea Centre at the University of Turku, 2015. Teoksen verkkoversio Viitattu 14.4.2017. (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c d Terva oli ensimmäinen metsästä saatu menestystuote Metsäteollisuus. 2013. Arkistoitu 15.4.2017. Viitattu 14.4.2017.
- ↑ Kuisma, Markku: ”Yrittäjät sääty-yhteiskunnan luokkakuvassa”, Talous, valta ja valtio. Tutkimuksia 1800-luvun Suomesta, s. 32–38. (toim. Pertti Haapala) Tampere: Vastapaino, 1999. ISBN 951-9066-53-5
- ↑ a b Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713-1865, s. 49–58. Vantaan kaupunki, 1991. ISBN 951-8959-12-9
- ↑ Kuisma, s. 45–51.
- ↑ Teema: Sahateollisuus – Portti wiki.narc.fi. Viitattu 5.3.2019.
- ↑ Olkkonen, Tuomo: Modernisoituva suuriruhtinaskunnassa, s. 525. Teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0
- ↑ http://sahateollisuus.com/jasenet/
- ↑ http://www.metsateollisuus.fi
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ahvenainen, Jorma: Suomen sahateollisuuden historia. Porvoo: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12476-1