Tämä on suositeltu artikkeli.

Sammallahdenmäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Sammallahdenmäki
Sammallahdenmäen röykkiötä, keskellä ”Huilun pitkä raunio”.
Sammallahdenmäen röykkiötä, keskellä ”Huilun pitkä raunio”.
Sijainti

Sammallahdenmäki
Koordinaatit 61°7′10″N, 21°46′30″E
Valtio Suomi
Paikkakunta Rauma
Historia
Tyyppi röykkiöhauta-alue
Ajanjakso pronssi- ja metallikausi
Huippukausi 1300 eaa. – 80 jaa.
Kulttuuri Skandinavian pronssikausi, rautakausi
Aiheesta muualla

Sammallahdenmäki Commonsissa

Sammallahdenmäen pronssikautiset röykkiöhaudat ovat Satakunnassa Raumalla, entisen Lapin kunnan Kivikylässä sijaitseva muinaisjäännösalue, joka hyväksyttiin 1999 Unescon maailmanperintöluetteloon Suomen ensimmäisenä arkeologisena kohteena. Sammallahdenmäen röykkiöalue on Suomen ja Pohjoismaiden edustavin Skandinavian pronssikulttuurin kohde.

Sammallahdenmäellä sijaitsee 36 kivistä koottua hautaröykkiötä. Suurin osa röykkiöistä on isoja hiidenkiukaita tai matalia kehäröykkiöitä. Tunnetuimmat röykkiöt ovat kuitenkin laakea suuri nelikulmainen latomus, jota kutsutaan Kirkonlaattiaksi, sekä pitkä ja korkea vallimuodostelma Huilun pitkä raunio. Alueen vanhimmat haudat ovat pronssikaudelta 1300–1000 eaa. ja nuorin hauta rautakaudelta 170 eaa. – 82 jaa. Pronssikaudella alue oli selvästi erilainen kuin nykyään, sillä kallio oli vielä saaristoisen meren rannalla. Nykyään paikalla oleva ja lähes umpeen kasvanut Saarnijärvi oli tuolloin vielä merenlahti.

Sammallahdenmäkeä on tutkittu joitakin kertoja, ja ensimmäisen kerran se mainitaan vuodelta 1880 olevassa Kustaa Killisen teoksessa. Volter Högman inventoi alueen 1890-luvulla, jolloin hän avasi myös neljä röykkiötä. Nykyaikaisia tutkimuksia siellä on tehty 1990- ja 2000-luvuilla. Kaivauksista on löytynyt palanutta luuta ja sarjarannerenkaan katkelma. Viimeisten kaivausten yhteydessä Sammallahdenmäelle tehtiin myös hoitosuunnitelma, ja aluetta on tarkoitus pitää alkuperäisenä. Siellä käy vuosittain noin 6 500 – 8 500 vierailijaa, ja paikallinen perinneyhdistys järjestää kesäisin elämysopastuksia.

Röykkiöalue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sijainti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kirkonlaattiana tunnettu neliskulmainen hautaröykkiö Sammallahdenmäellä.
Sammallahdenmäen ympäristöä

Sammallahdenmäki on pitkänomainen kallioalue, joka sijaitsee Satakunnassa lähes umpeen kasvaneen Saarnijärven pohjois- ja koillispuolella.[1]

Unto Salon mukaan Sammallahdenmäki kuuluu Rauman seudun kulttuuriprovinssiin, joka oli rannikon eteläisin provinssi. Sille oli varhaismetallikaudella tyypillistä rikkonainen ja korkeakallioinen saaristorannikko. Provinssin alueella on useita näköalahuipuille koottuja röykkiöitä.[2]

Luonnonympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sammallahdenmäen ympäristö oli maankohoamisen seurauksena pronssi- ja varhaismetallikaudella hyvin erilainen kuin nykyään. Vanhimmat röykkiöt ovat yli 40 metriä korkealla kalliolla, joka oli rakentamisaikaan jo mantereen puolella. Sen länsipuolella avautui kuitenkin merellinen saaristo. Meri oli tuolloin 21 metriä nykyistä korkeammalla, mutta maankohoamisen takia ranta on vetäytynyt huomattavasti kauemmaksi länteen.[3][4] Hautapaikka todennäköisesti valittiinkin sen sijainnin ansiosta, sillä se oli aikaan puuton kallio, josta oli hyvät näköalat merelle ja josta aurinko näkyi joka suunnasta.[5]

Saarnijärvi ulottui vielä 1900-luvun alussa aivan kallioiden juurelle, mutta 1950- ja 1960-lukujen kuivatuksen seurauksena järvi on vetäytynyt ja ruohottunut lähes umpeen. Järven ranta-alueella on pelto- sekä tulvavyöhyke, joka kevällä tulva-aikaan on veden peittämä.[1]

Mäen kallioperä on rapakiveä, ja kalliopaljastumien ympärillä on kapeita moreenivyöhykkeitä. Saarnijärven ympärillä on ensin turve- ja liejumaat ja sitten savikkoalue.[1]

Muinaisjäännösalue on kitumaata ja kallioita. Puustossa on lähinnä mäntyjä, mutta alueella kasvaa kitukasvuisia koivuja ja haapoja. Suomalaisittain luonto on varsin tavallista rapakivikallioiden luontoa, vaikkakin maailmanlaajuisesti ympäristö on harvinainen. Kallioilla sekä ympäröivässä kuivassa kangasmetsässä kasvaa kanervaa, mäntyjä, hieskoivuja, harmaapajuja, polkusaraa, ahosuolaheinää, ahdelauhaa, kalliohatikkaa, sianpuolukkaa, jouhivihvilää, kalliokieloa ja huomionarvoisesti palleroporonjäkälää. Kosteikkojen kasveja ovat suomuurain, suopursu ja tupasvilla.[1]

Röykkiöt ja niiden historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sammallahdenmäen kallioharjanteilta ja niiden välisestä kangasmaastosta on löytynyt kaikkiaan 36 kiviröykkiötä.[6] Röykkiöihin käytetyt kivet ovat graniittia. Osa niistä on louhittu kalliosta ja osa on todennäköisesti ollut irtokiviä.[5] Röykkiöt ovat muodoiltaan ja kooltaan erilaisia. Osa on matalia ja pyöreitä pikkuröykkiöitä, osa suuria kekomaisia hiidenkiukaita ja osa pyöreitä kehäröykkiöitä. Osassa röykkiöistä on käytetty niin sanottua kylmämuurausta, ja useissa röykkiöissä on jäänteitä paasiarkuista.[7]

Radiohiiliajoituksen perusteella vanhimmat hautaröykkiöt ovat jaksolta 1300–1000 eaa. Selvästi alempana oleva paasiarkkuröykkiö on nuorin, ja se on vuosilta 170 eaa. – 82 jaa.[8] Varhaisimmat hautaukset tehtiin pronssikaudella, jolloin maan merkitys on alkanut kasvaa, koska tuolloin Suomessa alettiin raivata ja muokata maata. Röykkiöiden on siksi katsottu kertovan suvun maan rajoista. Haudat saatettiin sijoittaa meren rannalle, koska ihmisten maailmaa ympäröineen meren kautta vainaja pystyi menemään vainajien maahan. Vainajat oli poltettu ennen hautaamistaan röykkiöön. Luut oli ensin myös puhdistettu noesta. Röykkiöitä käytettiin usein pitkään, vaikka yksittäinen röykkiö rakennettiinkin yhtä vainajaa varten. Niihin haudattiin myöhemmin suvun muita jäseniä ja niitä samalla laajennettiin ja kivikerrosta kasvatettiin.[9]

Tunnetuimmat röykkiöistä ovat vallimainen Huilun pitkä raunio ja nelikulmainen kivilatomus Kirkonlaattia.[7] Kirkonlaattia muistuttaa epäsäännöllistä nelikulmiota, ja sen sivut ovat 19,2, 16,8, 15,0 ja 18,8 metriä pitkät. Sillä ei ole varsinaista reunakehää ja sen korkeus on reunoilla 0,5 metriä. Keskellä rakennelmaa kivikerros on ohuempi.[10] Kirkonlaattia saattaa olla hauta, koska sen sisällä oli 3,5 metriä pitkä paasiseinä, joka voidaan tulkita arkuksi. Kirkonlaattian tapaista hautaa ei kuitenkaan tunneta muualta Suomesta, ja sen muoto on poikkeuksellinen koko Skandinavian alueella.[11] Kaivauksissa Kirkonlaattian hautakäytöstä ei kuitenkaan ole löytynyt selkeitä viitteitä.[10] Ainoa todiste paasiseinästäkin on sitä vuonna 1891 tutkineen Volter Högmanin piirtämä karttakuva.[12]

Huilun pitkä raunio on soikea, pitkänomainen ja vallimainen röykkiö. Sen muoto on syntynyt useiden perättäisten laajennusten seurauksena, ja siihen on kuulunut kolme rakennusvaihetta. Sen sisäseinät, pohjakivien sijoittelu, kivimateriaali ja pohjamaa ovat erilaisia rakennelman eri osissa.[10] Huilun pitkään raunioon on todennäköisesti tehty hautauksia eri aikoina, ja vainajat on kätketty kivien joukkoon polttamatta.[13]

Vuonna 2002 tutkituista röykkiöstä parhaiten ovat säilyneet röykkiöt 11, 23 ja 31. Röykkiössä 11 on näkyvillä sisäkkäisiä kivikehiä, röykkiössä 23 paasikivistä tehty kiviseinämä, ja matalan kiviladelman eli röykkiön 31 alta löytyi kaksoispaasiarkku.[13] Röykkiöiden kivikehät on tehty aina täytekiviä suurimmista kivistä. Täytekivet poistamalla kivikehät on saatu tutkimuksissa esille. Röykkiön 11 spiraalimainen kuvio on Suomessa poikkeuksellinen, vaikkakin spiraali on ikivanha symboli.[13] Röykkiön 23 paasikivistä kasattu kivirivi vaikuttaa hyvin samanlaiselta kuin Högmanin löytämä Kirkonlaattian kivirivi. Vanhat tutkimukset on kuitenkin sen verran vajavaisesti dokumentoitu, että varmuutta paasirivien samasta linjasta ei ole.[14]

Alimman kalliotasanteen röykkiöt ja latomukset ovat matalia ja aika pitkälti aluskasvillisuuden peittämiä. Siellä tehdyissä tutkimuksissa löytyi sammalten ja aluskasvillisuuden poiston jälkeen kolme pystykiveä ja kaksi paasiarkkua.[14]

Tutkitut röykkiöt ovat parhaimmassa kunnossa, sillä ne ovat entistettyjä. Jostain röykkiöistä on kuitenkin enää jäljellä vain pohjakivet, sillä niistä on haettu kiviä rakennusmateriaaliksi.[11]

  • Röykkiön 11 kivikehät muodostavat spiraalimaisen rakenteen.[13]
    Röykkiön 11 kivikehät muodostavat spiraalimaisen rakenteen.[13]
  • Paasiarkku
    Paasiarkku
  • Kirkonlaattian kiviä lähikuvassa.
    Kirkonlaattian kiviä lähikuvassa.
  • Röykkiön 31 paasiarkku II, joka kaivettiin esiin vuoden 2002 tutkimuksissa.[15]
    Röykkiön 31 paasiarkku II, joka kaivettiin esiin vuoden 2002 tutkimuksissa.[15]

Asuinalueet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sammallahdenmäen läheltä on löytynyt rautakautisia asuinpaikkoja, mutta varhaisimpiin röykkiöihin liittyvää pronssikautista asuinaluetta ei tutkimuksissa ole vielä löytynyt. Asuinpaikat saattavat myös olla hävinneet nuorempien jäänteiden alle, jos asutus on pysynyt vuosituhansia samalla paikalla.[16]

Sammallahdenmäen kaakkoispuolella tiedetään rautakautiset Kivikylän Huilun ja Tahtmaan asuinpaikat, ja varhaisemmatkin hautaajatkin lienevät eläneet Sammallahdenmäen läheisyydessä.[16] Tahtmaa sijaitsee 900 metriä Sammallahdenmäen röykkiöistä itään ja 600 metriä Huilun talosta luoteeseen.[17] Huilun asuinpaikka on puolestaan Huilun talosta 100 metriä luoteeseen.[18]

Tutkimushistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sammalahdenmäki mainitaan ensimmäisen kerran muinaistieteellisessä yhteydessä Kustaa Killisen vuonna 1880 ilmestyneessä teoksessa Kiinteitä muinaisjäännöksiä Ulvilan Kihlakunnasta. Muinaisjäännöksistä kiinnostui 1890-luvulla harrastaja-arkeologi Volter Högman.[19] Hän inventoi Lapin kunnan pronssikautiset muinaisjäännökset ja kirjasi Saarnijärven pohjoisrannalta 17 röykkiötä.[20] Hän myös avasi neljä röykkiötä, Kirkonlaattian, Huilun pitkäraunion ja sen päissä olevat kaksi röykkiötä.[19] Tuolloin löydettiin vain palannutta luuta, mutta yhtään löytöä ei otettu talteen.[20]

Högman kutsui muinaisjäännösaluetta Huiluvuoreksi. Nimi tuli Huilun talosta, jonka takana olevalla kalliolla eli ”vuorella” jäännökset ovat. Arkeologit tunsivatkin alueen pitkään Huiluvuorena. Nimi oli kuitenkin tuntematon paikkakunnalla, ja siksi Lapin Kotiseutu- ja museoyhdistys esitti, että aluetta kutsuttaisiin paikallisella nimellä joko Kirkonlaattiankallioksi tai Sammallahdenmäeksi. Kotimaisten kielten keskuksen nimitoimisto suositteli vuonna 1991 paikannimikeräyksen nojalla röykkiöalueen nimeksi joko Sammallahdenmäkeä tai Kirkonlaattiaa.[21]

Högmanin tutkimusten jälkeen Sammallahdenmäen muinaisjäännöstä on inventoitu, mitattu ja kuvattu.[19] Aarne Europaues kuvasi vuonna 1911 eteläisiä röykkiöitä, ja T. I. Itkonen kirjoitti vuonna 1950 ylös opettaja Toivosen ja isännöitsijä Isotalon tietämät muinaisjäännökset ja heidän kertomana Kirkonlaattian liittyvän tarinan. Kyseinen tarina oli merkitty SKS:n kokoelmiin jo 1890-luvulla ja esitetty Lauri Simonsuuren vuonna 1947 toimittamassa teoksessa.[22]

Anna-Liisa Hirviluoto merkitsi vuonna 1959 Sammallahdenmäen kiviröykkiöitä kartalle samalla, kun hän oli tarkistamassa hiidenkiukaita tiesuunnitelman varrelta. Seuraavana vuonna Martti Linkola inventoi Lapin kunnan aluetta ja kirjasi ylös 26 hautaröykkiötä.[22] Linkolan inventoinnissa Kirkonlaattian todettiin olevan hyvässä kunnossa.[19]

Museovirasto esitti 1980-luvulla Sammallahdenmäkeä Unescon maailmanperintöluetteloon. Tämän seurauksena Tuula Heikurinen-Montelli ja Päivi Kankkunen tekivät keväällä 1990 alueella inventoinnin ja kesällä Consulting Surveyors teki kartoituksen. Tuolloin alueesta tehtiin myös takymetrin avulla maastomalli. Röykkiöistä mitattiin korkein kohta, muita tietoja ja tarvittava määrä pisteitä muodon tallentamiseen.[22]

Sammallahdenmäki valittiin 1999 Unescon maailmanperintöluetteloon. Se oli ensimmäinen arkeologinen kohde Suomesta. Valintaa perusteltiin poikkeuksellisella todistusarvolla, joka Sammalahdenmäellä on skandinaavisen pronssikautisen kulttuurin hautaustavasta. Valintaa oli edeltänyt yli kymmenen vuotta kestänyt valmistelu, jonka aikana muinaisjäännöksen rajoja ja suoja-alueita määriteltiin.[3]

Unescon maailmanperintöluetteloon pääsemisen jälkeen Sammalahdenmäellä tehtiin lisää nykyaikaisia tutkimuksia. Museovirasto laati alueen kehittämistä varten tutkimussuunnitelman vuosiksi 2002–2004.[21] Lisäksi Turun yliopiston kulttuurintutkimuksen ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma on käyttänyt Sammallahdenmäkeä kenttätyökohteenaan.[23]

Sammallahdenmäellä kaivettiin kesällä 2002 kahdeksaa röykkiötä. Kuudesta löytyi palanutta ihmisen luuta ja yhdestä kaksi kivipaaseista tehtyä arkkua. Alueen eteläpuolista asuinpaikkaa puolestaan tutkittiin kesinä 2003 ja 2004. Paikka on samanikäinen kuin nuorimmat ryökkiöt.[8]

Esine- ja luulöydöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sammallahdenmäeltä löydetty sarjarannerenkaan palanen.

Vuoden 2002 tutkimuksissa kuudesta röykkiöstä löytyi palanutta luuta ja kahdesta röykkiöstä muuta esineistöä. Luumäärä oli kuitenkin pieni, joten kovin tarkkoja analyysejä niistä ei pystytty tekemään. Viidessä röykkiössä oli varmuudella ihmisen luuta, ja kaikissa tapauksissa jäännös oli todennäköisesti aikuisesta yksilöstä.[24]

Röykkiön 31 paasiarkusta löytyi puolestaan sarjarannerenkaan katkelma, jonka lähin vastine on tiedossa Porin rajakalmistosta. Porin röykkiö on ajoitettu vanhempaan roomalaiskauteen ajalle 0–200 jaa. Rannerengastyyppiä pidetään balttilaisena.[24]

Suojelu ja hoito

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sammallahdenmäen suojelu Suomessa perustuu muinaismuistolakiin, jonka perusteella kaikki kiinteät muinaisjäännökset ovat rauhoitettuja eikä niiden kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen tai muu kajoaminen ole sallittua. Lainsäädännöllinen suojelu on myös yksi kriteeri maailmanperintöluetteloon pääsemiseksi. Muinaisjäännösalueen rajat määritteli vuonna 1993 Turun ja Porin läänin lääninhallitus. Suojelupäätökset ovat sittemmin siirtyneet Varsinais-Suomen ELY-keskukselle.[25]

Vuonna 2015 hyväksytyn hoito- ja käyttösuunnitelman tavoitteena on säilyttää kohde ja sen lähiympäristö mahdollisimman alkuperäisenä, huolehtia nykytilaisen luonnon säilymisestä, välittää maailmanperintökohteen arvoja ja tietoja kävijöille sekä muille kiinnostuneille, säilyttää metsäomistuksen arvo sekä kehittää kävijähallintaa, kävijäpalveluita ja kouluille suunnattua toimintaa. Suunnitelmaa seuraa Sammallahdenmäen hoitokunta, joka kokoontuu tarpeen mukaan 1–2 kertaa vuodessa. Hoitokunnassa on edustus Museovirastolta, Satakunnan museolta, Rauman kaupungilta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, Metsänhoitoyhdistys Lounametsältä, alueen maanomistajilta ja Perinneyhdistys Keritykseltä.[26] Maanomistajat ovat mukana alueen käyttösuunnitelmissa, sillä koko muinaisjäännösalue suoja-alueineen on yksityisessä omistuksessa.[27]

Osana Sammallahdenmäen hoitosuunnitelmaa alue on tarkoitus pitää avoimena puuvartisesta kasvillisuudesta ja näin myös säilyttää näkyvyys röykkiöltä toiselle. Suurimpien raunioiden päälle onkin kasvanut vuosikymmenten aikana mäntyjä, jotka saattavat tuhota myös hautoja. Juuristot voivat hajottaa rakenteita, ja neulaset synnyttävät kariketta, johon voi juurtua myös muuta kasvillisuutta.[1]

Röykkiöiden päällä, niiden rakenteissa tai aivan niiden vieressä kasvavat puut kaadetaan ja vesovaa kasvillisuuta hoidetaan. Koska Sammallahdenmäki on myös suosittu näköalakohde, hoidon tavoitteena on myös ylläpitää alueen yleistä siisteyttä. Aluetta kiertävä polku-ura pidetään siksi avoinna, mutta vältetään sen leventämistä.[1]

Icomos-asiantuntijajärjestö teki maailmanperintöprosessin aikana Sammallahdenmäestä kulttuurihistoriallisen arvion ja suositteli kohteen ottamista maailmanperintöluetteloon kahden kriteerin perusteella. Icomosin mukaan Sammallahdenmäki on erinomainen esimerkki Skandinavian pronssikautisesta yhteiskunnasta sekä alueen pronssikautisista hautauskäytännöistä.[28] Sammallahdenmäen yhtenäisyys ja eheys antaa Icomosin mukaan hyvän pohjan myös tuleville tutkimuksille. Hautaröykkiöt ovatkin säilyneet melko koskemattomina ja alkuperäisinä, sillä graniitti rakennusmateriaalina ei rapaudu kovinkaan helposti ja alueen syrjäinen sijainti on suojannut sitä.[29]

Matkailukohteena

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sammallahdenmäen opastetulla polulla oleva Hannunvaakunallinen kyltti.

Sammallahdenmäelle on vapaa pääsy, ja sinne on hyvät opasteet valtatieltä 12 ja 8 sekä tieltä 2070. Sammallahdenmäen alueella on kaksi infopistettä, jossa on esittelytaulut ja kohde-esitteitä. Mäellä kulkee noin 1,5 kilometriä pitkä opastettu polku, joka on merkitty maastoon Hannunvaakunallisin kyltein.[30]

Alueen hoidolla ja kunnostuksella pyritään parantamaan sen opetus- ja nähtävyyskäyttöä sekä saavutettavuutta. Paikallisia kouluja pyritään samalla sitouttamaan maailmanperintökohteen hyödyntämiseen.[31]

Sammallahdenmäen oppaiksi on koulutettu Rauman Lapissa toimivan Keritys-yhdistyksen jäseniä.[31] Perinneyhdistys keskittyy paikallisen esihistorian elävöittämiseen. Yhdistys järjestää alueen eteläisellä parkkipaikalla niin sanottuja elämysopastuksia.[30] Draamaopastusten lisäksi yhdistys järjestää myös tavallisia opastettuja kierroksia.[31]

Sammallahdenmäellä käy vuosittain noin 6 500 – 8 500 vierailijaa. Kävijöiden määrää lasketaan kesäkaudella elektronisilla laskureilla, jotka sijaitsevat aluetta kiertävien polkujen alkupäässä.[32] Vuonna 2012 tehdyn kävijätutkimuksen perusteella suomalaisista vierailijoista suurin osa on Raumalta tai yöpynyt lähiseudulla. Englanninkielellä kyselyyn vastanneille tärkeintä kohteessa oli oppiminen ja maailmanperintöön tutustuminen.[32] Sammallahdenmäkeen tutustujien joukossa erikoisuutena ovatkin maailmanperintökohteiden kiertäjät.[33]

Hiisitarinat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paikalliset asukkaat tunsivat Sammallahdenmäen röykkiöt, hiidenkiukaat ja hiitteenvareet jo Kustaa Killisen kirjoittaessa niistä 1800-luvun lopulla. Hän kertoo hiisitarinaa, joka liittyi Kirkonlaattian rakentamiseen. Tarinan mukaan kristityillä ja hiisillä oli kirkon rakentamiskilpailu, jonka voittaja saisi jäädä paikalle asumaan, koska ryhmät eivät tulleet keskenään toimeen. Hiidet aloittivat rakentamisen Sammallahdenmäelle, mutta ihmiset olivat niin ovelia, että he pystyttivät vain kaksi pylvästä, asettivat kellon niiden väliin ja soittivat voittonsa merkiksi kelloa. Hiidet vihastuivat tästä niin, että ne jättivät rakentamisen kesken ja lähtivät alueelta.[34]

Tarinalla selitetään Kirkonlaattian syntyä, sillä iso neliömäinen rakennelma piti olla jättiläisten eli hiisien tekemä ja sen koko viittasi kirkkoon. Kristillisessä perinteessä kulttuurivihamielisistä luonnonjättiläisistä on usein muovattu kristinuskon vastustajia. Myös Sammallahdenmäen hiidet heittivät suutuksissaan kiven Lapin kirkkoa päin. Kivi on edelleen nähtävissä isona siirtolohkareena.[34]

Vaikka Kirkonlaattia ja hiidenkiukaat ovat olleet tunnettuja paikallisille, niitä ei ole kuitenkaan merkitty alueen karttoihin. Kansanrunouden tutkija Lauri Simonsuuri otti tarinan mukaan vuonna 1947 toimittamaan teokseensa Myytillisiä tarinoita.[34]

Panoraamakuva Sammallahdenmäeltä.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f Hoidetut kulttuuriympäristökohteet: Sammallahdenmäki Kulttuuriympäristön palveluikkuna. 30.6.2021. Museovirasto. Viitattu 7.12.2017.
  2. ↑ Raike 2012, s. 30.
  3. ↑ a b Raike 2016, s. 104.
  4. ↑ Raike 2012, s. 34.
  5. ↑ a b ICOMOS Evaluation of nominations of cultural and mixed properties to the World Heritage Lists, s. 48.
  6. ↑ Raike 2016, s. 103.
  7. ↑ a b Heikkurinen-Montell & Koivisto, s. 37.
  8. ↑ a b Tutkimushistoriaa Sammallahdenmaki.fi. Rauman kaupunki. Viitattu 3.9.2022.
  9. ↑ Uskonto Sammallahdenmaki.fi. Rauman kaupunki. Viitattu 3.9.2022.
  10. ↑ a b c Arkeologiset kohteet: Sammallahdenmäki Kulttuuriympäristön palveluikkuna. 1.6.2017. Museovirasto. Viitattu 26.8.2022.
  11. ↑ a b Heikkurinen-Montell & Koivisto, s. 38.
  12. ↑ Raike 2012, s. 31.
  13. ↑ a b c d Raike 2012, s. 32.
  14. ↑ a b Raike 2012, s. 33.
  15. ↑ Raike 2002, s. 17.
  16. ↑ a b Asuminen Sammallahdenmaki.fi. Rauman kaupunki. Viitattu 31.10.2022.
  17. ↑ Tahtmaa Kulttuuriympäristön palveluikkuna. 13.10.2014. Museovirasto. Viitattu 31.10.2022.
  18. ↑ Huilu 2 Kulttuuriympäristön palveluikkuna. 13.10.2014. Museovirasto. Viitattu 31.10.2022.
  19. ↑ a b c d Raike 2016, s. 106.
  20. ↑ a b Raike 2002, s. 4.
  21. ↑ a b Sammallahdenmäen hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 5–6.
  22. ↑ a b c Raike 2002, s. 5.
  23. ↑ Sammallahdenmäen hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 7.
  24. ↑ a b Raike 2002, s. 19.
  25. ↑ Sammallahdenmäen hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 3.
  26. ↑ Hoito- ja käyttösuunnitelma Sammallahdenmaki.fi. Rauman kaupunki. Viitattu 3.9.2022.
  27. ↑ Sammallahdenmäen hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 11.
  28. ↑ ICOMOS Evaluation of nominations of cultural and mixed properties to the World Heritage List, s. 50.
  29. ↑ ICOMOS Evaluation of nominations of cultural and mixed properties to the World Heritage List, s. 49.
  30. ↑ a b Vierailu Sammallahdenmäellä Sammallahdenmaki.fi. Rauman kaupunki. Arkistoitu 4.9.2019. Viitattu 3.9.2022.
  31. ↑ a b c Raike 2016, s. 110.
  32. ↑ a b Sammallahdenmäen hoito- ja käyttösuunnitelma, s. 20.
  33. ↑ Pyry Lapintie, Rauman kiviröykkiöt ovat harvinainen aarre, Helsingin Sanomat, 27.4.2010 sivu A 8
  34. ↑ a b c Raike 2016, s. 113.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sammallahdenmäki&oldid=22236931”