Pitkä viha
| Pohjoismainen viisikolmattavuotinen sota | |||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| |||||||||||
| Osapuolet | |||||||||||
.svg){kind=small}
Pitkä viha on Ruotsin ja Venäjän välillä vuosina 1570–1595 käyty sota, joka päättyi Täyssinän rauhaan. Sodasta on käytetty myös nimityksiä pitkäviha, 25-vuotinen sota ja pohjoismainen viisikolmattavuotinen sota[1][2] sekä ainakin osittaisesti rappasodat[3].
Sodan tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sodan syynä olivat muun muassa Karjalaa koskevat rajariidat ja Baltian etupiirikiistat. Vuonna 1323 solmittu Pähkinäsaaren rajalinja ei enää vastannut todellisia asutus- ja valtasuhteita.[2] Yhtenä taustatekijänä saattoi olla myös Moskovan Venäjän Iivana Julman ja Ruotsin Juhana III:n Katariina Jagellonicasta käymä kiista.
Sodan alku: Ruotsin aloite
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Juhanan ja Iivanan väliset keskinäiset loukkauskirjeet ja Käkisalmen rajakahakat johtivat vähitellen sotaan vuonna 1570. Elokuussa 1570 opritšninasta koostuneet venäläiset joukot tunkeutuivat Virumaalle ja Järvamaalle Virossa. Ainoastaan Tallinna ja Hiidenmaa jäivät Ruotsille. Venäläiset piirittivät Tallinnaa talvella 1570-71. He pommittivat kaupunkia raskaalla tykistöllä ja hävittivät maaseutua kaupungin ympärillä. Piiritys päättyi helmikuun 1. päivänä 1571. Vuonna 1571 venäläiset ratsujoukot tekivät Narvasta käsin hävitysretken Suomenlahden yli Helsingin tienoille. Ruotsin ensimmäiset hyökkäykset eivät onnistuneet, mutta vuonna 1572 ylipäällikkö Herman Fleming eteni Pähkinälinnan alueelle Inkeriin hävittäen seutua.[2][4][5] Venäläisten toiminta lamaantui ja aselepo Suomen alueella solmittiin vuosiksi 1573–1577.[5] Tänä aikana kuitenkin käytiin sissisotaa, jossa karjalaiset sissit iskivät Pohjanmaalle ja Oulujärven ympäristöön ja Suomesta tehtiin sissiretkiä Vienan ja Aunuksen Karjalaan ja Käkisalmen lääniin. Kummankin osapuolen sissi-iskuissa surmattiin väestöä ja hävitettiin asutusta.
Sotatilanne muuttui, kun Puolan kuningas Stefan Bathory hyökkäsi Venäjän kimppuun vuonna 1576, mikä kevensi tuntuvasti Venäjältä tulevaa painostusta Ruotsin valtakuntaa kohtaan. Puolan kanssa syntyneen liiton voimalla Ruotsi alkoi nyt saada voittoja sodassa. Myös Ruotsin sodanjohto oli entistä kehittyneempi, sillä ranskalainen onnensoturi Pontus De la Gardie oli nimitetty sen päälliköksi. Alkutalvesta 1577 Tallinnaa piirittänyt Iivana Julma lähetti 1200 tataariratsumiestä yli jäätyneen Suomenlahden hävittämään Suomen rannikoita, mistä Tallinnaa oli varustettu. Ankarimman hävityksen kohteiksi joutuivat Helsingin pitäjä ja Sipoo. Helsingin pitäjässä tuhottiin 18 kylää eli kuudesosa pitäjän taloista. Asukkaat surmattiin tai vietiin vankeina Venäjälle. Venäläiset lopettivat Tallinnan piirityksen maaliskuussa 1577 ja vetäytyivät Harjumaalta.[4][5]
Ruotsin suurhyökkäys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1579 Ruotsi yritti Narvan valtausta siinä onnistumatta. Samaan aikaan Puola aloitti sodan Venäjää vastaan, mikä oli Moskovalle vakava takaisku. Pontus De la Gardiesta tuli sodan ylipäällikkö vuonna 1580, ja hän aloitti hyökkäyksen, joka johti Käkisalmen linnan ja kaupungin valtaamiseen. Ruotsin sotatoimet jatkuivat menestyksekkäästi Baltiassa ja Narva vallattiin 1581. Ivangorodkin vallattiin. Venäjä oli työnnetty aivan Suomenlahden pohjukkaan. De la Gardien menestys perustui hänen kehittämäänsä juoksuhautataktiikkaan, mikä tarkoitti sitä, että kaupunginmuureja kohti kaivettiin mutkittelevia rivihautoja, joista käsin niitä päästiin räjäyttämään. Menestys jatkui Länsi-Inkerinmaalla, mutta sitä pitemmälle eivät ruotsalaiset päässeet, sillä tärkeä tuki Stefan Bathoryn taholta lakkasi Puolan kuninkaan solmittua välirauhan Venäjän kanssa Jam Zapolskissa vuonna 1582.[5]
Aselepo ja sissisodan aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aseet vaikenivat, kun Pljussajoen välirauha solmittiin 1583.[2] Sitä pidennettiin jatkoneuvotteluilla vuoteen 1590. Sissisota kuitenkin jatkui erityisesti Karjalan ja Savon raja-alueilla kiivaana. Vallatussa Käkisalmen läänissä toimi kiivas karjalaisten vastarintaliike. Pohjoisessa pohjalaississit hävittivät vuonna 1589 Petsamon luostarin. Hyökkäysretkiä ulotettiin myös pitkälle Vienan puolelle. Vuonna 1589 Pekka Vesaisen talonpoikaisjoukot hävittivät Vienan Kemiä ja valloittivat Kantalahden. Oulun linna perustettiin ruotsalaisten hyökkäyksien tueksi. Karjalaiset tekivät sissisodan aikana useita hävitysretkiä Pohjanmaalle. Karjalaisten näkökulmasta he pyrkivät poistamaan alueelleen tunkeutuneen väestön.[6] Ruotsin valvonnassa ollut Käkisalmi teki sitkeää vastarintaa. Pielisjärven seudulta suuntasi lähes tuhannen miehen hyökkäysjoukko Savoon. Hyökkäyksillä pyrittiin häiritsemään ruotsalaisten Käkisalmen miehityshallintoa. Sissit katosivat hyökkäystensä jälkeen niin nopeasti että vain harvoja saatiin kiinni. Kiinnisaadut hirtettiin, mutta toimilla ei juuri ollut vaikutusta sissisotaan.[6]
Pohjois-Pohjanmaalla sissisota oli aluksi yksipuolista, mutta muuttui molemminpuoleiseksi erään oulujärveläisen pitäjän tuhouduttua tulipalossa maan tasalle. Tämän jälkeen karjalaiset ulottivat hyökkäykset Perämeren rannikolle.[6]
Sissisota oli raakaa; osapuolet pyrkivät valikoimaan helppoja kohteita – puolustuskyvyttömiä rajaseutujen asukkaita. [6]
Ruotsin ja Venäjän sisäpoliittinen tilanne muuttuu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rauhaan taipumaton Juhana kuoli 1592, ja Ruotsin sisä- ja ulkopoliittinen tilanne muuttui jyrkästi. Vuonna 1593 Ruotsin kuninkaaksi tuli Puolan kuningas, Juhanan poika, katolinen Sigismund. Sisäisesti maa ajautui kuitenkin valtataisteluun kuninkaan ja hänen setänsä, Kaarle-herttuan välillä.
Täyssinän rauha 1595
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ruotsin sisäinen valtataistelu yhdessä Venäjän pahenevien sisäisten vaikeuksien kanssa helpottivat rauhanneuvotteluja. Molemmilla osapuolilla oli tarve rauhaan, ja nyt Puolan tuki oli mukana. Täyssinän rauha solmittiin 18. toukokuuta 1595 Inkerin Täyssinässä. Uusi raja vedettiin Saimaasta Olavinlinnan itäpuolta Kainuuseen ja sieltä Inarijärven kautta Pohjoiselle jäämerelle. Ruotsi luovutti valloittamansa Käkisalmen läänin Venäjälle, mutta piti nykyisen Viron pohjoisosan sekä Narvan, mikä vahvisti sen asemaa Itämerellä.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Pohjoismainen viisikolmattavuotinen sota (Archive.org) Vesa-verkkosanasto. Arkistoitu 8.5.2014. Viitattu 15.11.2020.
- ↑ a b c d e Kaisu-Maija Nenonen & Ilkka Teerijoki: Historian suursanakirja, s. 394, 397, 398. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
- ↑ Bell, Aarno von: Kuluntalahti – Nuasjärven rantakylä, s. 22–23, 30. Kajaani: Kuluntalahden kyläyhdistys, 2013. ISBN 978-952-93-1645-8
- ↑ a b Kuisma, Markku: Helsingin pitäjän historia II. Vanhan Helsingin synnystä isoonvihaan 1550-1713, s. 322. Vantaan kaupunki, 1990. ISBN 951-8959-05-6
- ↑ a b c d Tarkiainen, Kari: Moskovalainen. Ruotsi, Suomi ja Venäjä 1478–1721, s. 75-78. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-576-6
- ↑ a b c d Suomen historian pikkujättiläinen, s. 155–156. Werner Söderström osakeyhtiö 1987.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tawaststjerna, Werner: Pohjoismaiden viisikolmattavuotinen sota : vuosien 1570 ja 1590 välinen aika. Historiallisia tutkimuksia (1918-1920)
- Tawaststjerna, Werner: Pohjoismaiden viisikolmattavuotinen sota : sotavuodet 1590-1595 ja Täysinän rauha. Historiallisia tutkimuksia (1929)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- E. A. Virtanen : Pohjanmaan rappasodat kansantietoudessa, Hakkapeliitan joulu, 01.12.1935, s. 38, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
 
|
Pähkinäsaaren rauha 1323 Täyssinän rauha 1595 (pohjoismainen viisikolmattavuotinen sota) | Stolbovan rauha 1617 (Inkerin sota) | Kardisin rauha 1661 (Pohjan sota) | Uudenkaupungin rauha 1721 (suuri Pohjan sota) Turun rauha 1743 (hattujen sota) | Värälän rauha 1790 (Kustaa III:n sota) | Haminan rauha 1809 (Suomen sota) |
 
|