Tämä on lupaava artikkeli.

Kantalahti (kaupunki)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kantalahti, Kannanlahti
Кандалакша, Kandalakša
Näkymä Kantalahteen
Näkymä Kantalahteen
lippu
lippu		 vaakuna
vaakuna
Murmanskin alue Venäjällä, alla kaupungin sijainti alueella
Murmanskin alue Venäjällä, alla kaupungin sijainti alueella

Kantalahti, Kannanlahti

Koordinaatit: 67°9′25″N, 32°24′42″E

Valtio Venäjä
Alue Murmanskin alue
Piiri Kantalahden piiri
Ensimmäinen maininta 1526
Kaupungiksi 1938
Hallinto
 – Asutustyyppi kaupunki
 – Hallinnon tyyppi kaupunkikunta
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 3371,72 km²
Väkiluku (2012) 39 300
Aikavyöhyke UTC+3 (MSK)
Postinumero 184041–184049
Suuntanumero(t) +7 81533









Kantalahden kaupunkikunta Kantalahden piirin kartalla.
Kantalahden rautatieasema.
Kantalahden kaupungintalo.
Sotamuistomerkki Kantalahdessa.

Kantalahti eli Kannanlahti[1] (ven. Кандала́кша, Kandalakša) on kaupunki, kaupunkikunta ja Kantalahden piirin hallinnollinen keskus Murmanskin alueella Venäjällä. Se sijaitsee Vienanmeren Kantalahteen laskevan Nivajoen suussa 276 kilometriä Murmanskista etelään.[2] Kaupungissa on 36 100 ja kunnassa 39 300 asukasta vuonna 2012.[3] Kantalahti oli ennen lähitienoineen osa Vienan Karjalaa.[4]

Maantiede ja ilmasto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kantalahden kaupunkikunnan pinta-ala on 3371,72 neliökilometriä.[3] Se rajoittuu luoteessa Kouteron piiriin, koillisessa Apatiitin ja Poljarnyje Zorin kaupunkipiirikuntiin, idässä Turjan piirin Umban kuntaan, etelässä Kantalahden piirin Zelenoborskin ja Zaretšenskin sekä lännessä Alakurtin kuntiin.[5] Pinta-alasta 75,4 % on metsää ja 9,5 % teollisuusaluetta.[6]

Kunnan alueella virtaavat Niva, Luptše-Savino, Kolvitsa ja Nižnjaja Luvenga -joet. Järviä ovat Luptše, Pinozero ja Kolvitsanjärvi (ven. Kolvitskoje).[7] Vienanmeren Kantalahden pohjoisosassa sijaitsevat saaret kuuluvat vuonna 1932 perustettuun Kantalahden luonnonpuistoon.[8]

Seutu sijaitsee manner- ja meri-ilmaston rajalla. Kesä on lyhyt ja viileä ja talvi pitkä. Helmikuun keskilämpötila on –12,1 °C ja heinäkuun +14,8 °C. Vuotuinen sademäärä on 489 millimetriä.[9] Yötön yö kestää kuukauden ja kaamos noin kymmenen päivää.[10]

Kantalahden ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) −7,7 −6,9 −1,6 3,8 9,8 16,2 19,5 16,9 11,4 4,0 −1,9 −5,0 ka. 4,9
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −15,8 −15,4 −11,1 −5,1 1,1 7,0 10,5 8,4 3,8 −1,4 −7,5 −12,0 ka. −3,1
Vrk:n keskilämpötila (°C) −11,4 −10,9 −6,2 −0,5 5,3 11,5 14,9 12,6 7,6 1,4 −4,4 −8,2 ka. 1
Sademäärä (mm) 41,2 33,9 30,0 27,7 44,5 55,8 75,2 62,9 55,5 52,9 46,4 44,2 Σ 570,2
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
−7,7
−15,8
−6,9
−15,4
−1,6
−11,1
3,8
−5,1
9,8
1,1
16,2
7,0
19,5
10,5
16,9
8,4
11,4
3,8
4,0
−1,4
−1,9
−7,5
−5,0
−12,0
S
a
d
a
n
t
a 		41,2
33,9
30,0
27,7
44,5
55,8
75,2
62,9
55,5
52,9
46,4
44,2


Lähde: [11]

Asutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kantalahden kaupunki koostuu neljästä osasta, joiden nimet ovat Tsentralnyi, Železnodorožnyi, Niva-3 ja Lesozavod.[12] Kaupunkikuntaan kuuluvat lisäksi Beloje Moren ja Nivskin taajamat, Kolvitsan ja Luvengan kylät sekä Pinozeron, Prolivyn ja Rutšjin rautatieasemat. Fedosejevkan kylässä ei ole lainkaan vakituista asutusta.[3]

Väkiluvun kehitys

1959 1970 1979 1989 2002 2010
38 222[13] 42 656[14] 45 430[15] 54 080[16] 40 564[17] 38 136[18]

Kaupunkiväestön osuus kunnan asukkaista on 92,0 % vuonna 2012.[19] Väkiluku vähenee työttömyyden aiheuttaman poismuuton seurauksena.[20]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologiset löydöt ja kivistä ladotut jatulintarhat todistavat kivikauden asutuksesta. Keskiaikaiset asiakirjat kertovat seudulla asuneista saamelaisista. Kantalahden kylä mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1526. Se oli huomattava kalastuksen, metsästyksen ja kaupankäynnin keskus, jonne rakennettiin kirkko. Vuonna 1553 perustettiin Kantalahden luostari,[21] joka teki lähetystyötä saamelaisten keskuudessa.[22] Seudun metsästysmaat, kala-apajat ja suolankeittämöt omistanut luostari toimitti vuosittain Venäjälle yli 10 000 puutaa suolaa sekä lisäksi lohta, turskaa ja myöhemmin silliä. Luostari lakkautettiin vuonna 1742. Vuonna 1782 Kantalahden kylässä oli noin 300 asukasta. Vuonna 1796 se liitettiin Kemin kihlakuntaan.[21]

Karjalaisasutuksen reunalla sijainneessa Kantalahdessa asui venäläisten lisäksi myös karjalaisia. 1500-luvun puolivälissä paikkakunnalla käynyt alankomaalainen Simon van Salingen kertoo tavanneensa siellä Fjodor Tšudinov -nimisen miehen, joka oli kirjoittanut Karjalan ja Lapin historian sekä kääntänyt karjalaksi Uskontunnustuksen, Isä meidän -rukouksen ja osia Raamatusta.[23] Vuonna 1907 Kantalahden yhteensä 586 asukkaasta 121 oli karjalaisia.[24] 1800-luvun lopussa perustettu[25] Kolvitsan kylä oli lähes kokonaan karjalainen.[26]

Historiansa aikana Kantalahti on joutunut useita kertoja maahantunkeutujien hyökkäysten kohteeksi. Ruotsalaiset ryöstivät ja polttivat Kantalahden vuonna 1590,[2] liettualainen kasakkajoukko hävitti kylän vuonna 1613[21] ja englantilaiset polttivat sen vuonna 1855.[2] Venäjän kansalaissodan aikana suomalaisten punakaartilaisten ja karjalaisten muodostamat joukot pysäyttivät suomalaisten hyökkäyksen kohti Kantalahtea keväällä 1918. Myöhemmin seutua pitivät hallussaan englantilaiset ja amerikkalaiset joukot.[21]

Muurmannin radan rakentaminen vuosina 1915–1916 toi seudulle paljon uusia asukkaita.[27] Vuonna 1920 Kantalahti liitettiin Karjalan työkansan kommuuniin, josta myöhemmin muodostettiin Karjalan ASNT.[21] Vuonna 1927 kylästä tuli entiset Kantalahden, Koudan ja Knäsön volostit käsittäneen hallintopiirin keskus.[28] Vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan Kantalahden piirissä oli 10 200 asukasta, joista 1 400 oli karjalaisia.[24]

1920–1930-luvuilla Kantalahdesta kehittyi huomattava kalastustaajama. Sen satamaa laajennettiin ja Nivajoelle rakennettiin vuosina 1930–1934 Kuolan niemimaan ensimmäinen vesivoimala. Kantalahti sai kaupunginoikeudet huhtikuussa 1938. Saman vuoden toukokuussa Kantalahden piiri siirrettiin Karjalan ASNT:n yhteydestä osaksi Murmanskin aluetta.[21]

Vuosina 1940–1941 paikkakunnalla toimi NKVD:n vankileiri, jonka 14 000 vankia rakensivat muun muassa Kantalahden alumiinitehdasta.[29] Toisen maailmansodan aikana kaupunki oli tärkeä neuvostoarmeijan huoltokeskus. Sodan jälkeen sinne rakennettiin alumiinitehtaan lisäksi konepajateollisuutta, kalasäilyketehdas ja metsäkombinaatti.[21] Vuonna 1954 muodostettu Nivajoen vesivoimalaitosten ketju valmistui 1960-luvun alussa.[30]

Kantalahden piiri lakkautettiin vuonna 1948, mutta perustettiin uudelleen vuonna 1951. Vuonna 1955 siihen liitettiin Karjalais-suomalaisen SNT:n Kiestingin piiriin kuulunut Alakurtin kyläneuvosto. Vuonna 1959 Kantalahdesta tuli Murmanskin aluehallinnon alainen kaupunki ja piirin paikallisneuvostot siirrettiin kaupunkineuvoston alaisuuteen. Vuodesta 1997 lähtien piirin kaikki asutuskeskukset kuuluivat Kantalahden kaupunkiin. Nykyinen kaupunkikunta on muodostettu vuonna 2004.[31]

Liikenne, talous ja palvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kantalahden talous perustuu teollisuuteen sekä rautatie- ja meriliikenteeseen. Tärkeimmät teollisuudenalat ovat värimetallurgia ja sähköntuotanto.[32]

Kaupungin kautta kulkee Pietarin ja Murmanskin välinen rautatie. Kantalahden asema on rautatiepiirin keskus.[33] Lännessä kaupungin ohittaa Pietarin ja Murmanskin välinen M18-valtatie.[34] Kantalahdesta on linja-autoyhteydet Montšegorskiin, Zaretšenskiin, Umbaan, Zelenoborskiin, Alakurttiin, Kouteroon, Murmanskiin ja Suomen Kemijärvelle. Myös kunnan sisällä on linja-autoliikennettä.[12]

Kantalahden merisatamasta viedään rautamalmia, apatiittia ja nefeliiniä Belomorskiin. Lisäksi sieltä kuljetetaan rahtia Koillisväylää pitkin Dudinkaan ja Tiksiin sekä ulkomaille.[21] Beloje Morjen rautatieaseman lähellä sijaitsevan, rahtimäärältään Vienanmeren suurimpiin kuuluvan Vitinon sataman kautta kulkee öljyä, öljytuotteita ja kaasukondensaattia.[35] Vuonna 2011 Kantalahden sataman kautta kuljetettiin yhteensä 0,9 miljoonaa tonnia ja Vitinon satamasta 4,2 miljoonaa tonnia rahtia.[36][37] Tärkeimmät teollisuusyritykset ovat Rusal-konserniin kuuluva Kantalahden alumiinitehdas, TGK-1 -energiayhtiön omistamat Nivajoen vesivoimalat, Hlebopjok-yhtiön leipomo sekä kalastusalusten laitteita ja rautatiekalustoa valmistava Kantalahden konepaja.[38]

Kantalahdessa toimii useita keskikouluja, sisäoppilaitos, lasten harrastuskeskus, musiikki- ja taidekoulut sekä ammattikoulu. Terveyspalveluihin kuuluvat piirin keskussairaala ja rautatiesairaala poliklinikkoineen. Kulttuurilaitoksia ovat kirjastot, kulttuurikeskus Niva, Metallurgin kulttuuritalo, elokuvateatteri, historiallinen museo ja Kantalahden luonnonpuiston museo. Kaupungissa on vuonna 1967 rakennettu urheilupalatsi stadioneineen ja jääkiekkokaukaloineen, Lokomotivin stadioni sekä kaksi lasten urheilukoulua.[39] Paikallislehtinä ilmestyvät Den goroda, Vesti Kandalakši ja Niva. Radioasema Jevropa pljusilla ja kahdella TV-kanavalla on paikallisohjelmia.[40]

Matkailu ja nähtävyydet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pinnanmuodostukseltaan ja maisemiltaan vaihteleva, runsasjokinen ja -järvinen Kantalahden piiri on suosittu matkailukohde, joka houkuttelee erityisesti patikoijia, melojia ja hiihtäjiä. Hiihtokausi on parhaimmillaan maalis-huhtikuussa ja paras aika vaelluksille ja melontaretkille on heinäkuusta syyskuun alkuun.[41]

Kaupungin nähtävyyksiä ovat sen itäpuolella Vienanmeren rannalla sijaitseva jatulintarha (noin 2000 eaa.), Kolvitsan vesiputoukset sekä kaksi museota. Kantalahdessa on vuosien 1918–1920 intervention, toisen maailmansodan aikana menehtyneiden rautatieläisten ja Neuvostoliiton sankarin Aleksandr Spekovin muistomerkit. Krestovajamäellä on laskettelurinne. Seudun rakennusmuistomerkeistä merkittävin on 1700-luvun alussa rakennettu Koudan puinen Pyhän Nikolauksen kirkko kellotapuleineen.[42][43]

Kantalahdessa toimii 150-paikkainen hotelli Belomorje, 69-paikkainen hotelli Spolohi, hotelli ja parantola Metallurg sekä kaksi lomakylää. Kaupungissa on runsaasti ravintolapalveluja.[44]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Venäjän federaation paikannimiä, s. 89. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2 Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 16.2.2013).
  2. ↑ a b c Goroda Rossii: entsiklopedija, s. 178–179. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-026-6
  3. ↑ a b c Generalnyi plan, s. 32.
  4. ↑ Karjala – kieli, murre ja paikka Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 12.6.2024.
  5. ↑ Generalnyi plan, s. 12.
  6. ↑ Pasport, s. 8.
  7. ↑ Generalnyi plan, s. 20.
  8. ↑ Generalnyi plan, s. 88–89.
  9. ↑ Generalnyi plan, s. 17–18.
  10. ↑ Shema, s. 54.
  11. ↑ Pogoda i Klimat. Viitattu 26.6.2023.
  12. ↑ a b Generalnyi plan, s. 45.
  13. ↑ Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1959 g. demoscope.ru. Viitattu 16.2.2013. (venäjäksi)
  14. ↑ Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1970 g. demoscope.ru. Viitattu 16.2.2013. (venäjäksi)
  15. ↑ Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1979 g. demoscope.ru. Viitattu 16.2.2013. (venäjäksi)
  16. ↑ Demoskop Weekly: Vsesojuznaja perepis naselenija 1989 g. demoscope.ru. Viitattu 16.2.2013. (venäjäksi)
  17. ↑ Demoskop Weekly: Vserossijskaja perepis naselenija 2002 g. demoscope.ru. Viitattu 16.2.2013. (venäjäksi)
  18. ↑ Vserossijskaja perepis naselenija 2010 g. Tšislennost naselenija Rossii, federalnyh okrugov, subjektov Rossijskoi Federatsii, gorodskih okrugov, munitsipalnyh raionov, gorodskih i selskih poseleni (PDF) gks.ru. Arkistoitu 5.6.2013. Viitattu 16.2.2013. (venäjäksi)
  19. ↑ Pasport, s. 2.
  20. ↑ Pasport, s. 2, 11.
  21. ↑ a b c d e f g h Karelija: entsiklopedija. Tom 2, s. 15. Petrozavodsk: Petropress, 2009. ISBN 978-5-8430-0125-4
  22. ↑ Kirkinen, s. 168.
  23. ↑ Kirkinen, s. 175.
  24. ↑ a b Karjalan kirja, s. 848. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström, 1932.
  25. ↑ Shema, s. 198.
  26. ↑ Karjalan ASNT:n asuttujen paikkojen luettelo vuoden 1926 väestönlaskun aineiston mukaan (PDF) genealogia.fi. Arkistoitu 21.10.2013. Viitattu 16.2.2013.
  27. ↑ Shema, s. 9.
  28. ↑ Shema, s. 10.
  29. ↑ Sistema ispravitelno-trudovyh lagerei v SSSR: Kandalakšinski ITL memo.ru. Viitattu 22.2.2013. (venäjäksi)
  30. ↑ Shema, s. 16.
  31. ↑ Shema, s. 10–11.
  32. ↑ Pasport, s. 1.
  33. ↑ Generalnyi plan, s. 42.
  34. ↑ Generalnyi plan, s. 43.
  35. ↑ Shema, s. 104.
  36. ↑ Vitino - Gruzoobort porta Vitino (ESIMO - Venäjän valtion yhtenäinen valtameritietojärjestelmä - valinta Vitino - Gruzoobort porta Vitino) ESIMO, morinfocenter.ru. Viitattu 20.2.2013. (venäjäksi)
  37. ↑ Kandalakša - Gruzoobort porta Kandalakša (ESIMO - Venäjän valtion yhtenäinen valtameritietojärjestelmä - valinta Kandalakša - Gruzoobort porta Kandalakša) ESIMO, morinfocenter.ru. Viitattu 20.2.2013. (venäjäksi)
  38. ↑ Pasport, s. 1, 15.
  39. ↑ Generalnyi plan, s. 35–37.
  40. ↑ Pasport, s. 21.
  41. ↑ Shema, s. 54–55.
  42. ↑ Pasport, s. 20.
  43. ↑ Shema, s. 168–169.
  44. ↑ Pasport, s. 18–19.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kantalahti (kaupunki).
Itä-Karjalan entiset kunnat ja kaupungit
Vienan Karjala
Kemin kihlakuntaJyskyjärvi • Kantalahti • Kemi (kaupunki) • Kieretti • Kiestinki • Kontokki • Kouta • Kuolisma • Laapina • Njuhtša • Oulanka • Paanajärvi • Pistojärvi • Ponkama • Solokka • Sorokka • Suiku • Suikujärvi • Suma • Tunkua • Uhtua • Usmana • Vitsataipale • Voijärvi • Vojatšu • Vuokkiniemi
Aunuksen Karjala
Poventsan kihlakuntaDanilova • Kiimasjärvi • Lindjärvi • Mäntyselkä • Paatene • Petrovski Jam • Porajärvi • Poventsa (kaupunki) • Repola • Rimoila • Rukajärvi • Sunku
Petroskoin kihlakuntaAhnus • Jallahti • Latva • Munjärvi • Kentjärvi • Kontupohja • Petroskoi (kaupunki) • Pyhäjärvi • Soutjärvi • Suoju • Suurlahti • Säämäjärvi • Tipinitsa • Tiudia • Tolvoja
Aunuksen kihlakuntaAunus (kaupunki) • Kotkatjärvi • Mätässyvä • Nekkula • Riipuskala • Tulemajärvi • Vaaseni • Vieljärvi • Vitele
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kantalahti_(kaupunki)&oldid=22894317”