Pariisin rauha (1814)
Pariisin rauhansopimus oli 30. toukokuuta 1814 allekirjoitettu rauhansopimus, joka päätti Napoleonin sotiin kuuluneen kuudennen liittokunnan sodan. Sopimuksen osapuolina olivat sodan hävinnyt Ranska sekä voittajavaltiot Iso-Britannia, Itävalta, Preussi, Venäjä, Ruotsi ja Portugali. Espanja solmi heinäkuussa 1814 Ranskan kanssa erillisen rauhansopimuksen, jossa oli sama sisältö.[1]
Liittokunnan joukot olivat vallanneet Pariisiin 30.–31. maaliskuuta, ja 6. huhtikuuta keisari Napoleon oli luopunut vallasta Fontainebleaussa. Jo neljä päivää ennen sitä Charles Maurice de Talleyrandin johtama väliaikainen hallitus oli kutsunut Bourbon-suvun kruununperijän Ludvig XVIII:n Ranskan valtaistuimelle. Napoleon lähti maanpakoon 28. huhtikuuta.[2] Tässä tilanteessa voittoisat liittoutuneet olivat valmiit antamaan kukistetulle Ranskalle edulliset rauhanehdot, jotta kuningaskunnan palauttamiselle saataisiin suotuisat edellytykset.[1] Toukokuussa solmittu rauhansopimus käsitti kaikkiaan 33 kohtaa.[2] Keskeiset rauhanehdot olivat seuraavat:
- Ranska sai takaisin vuoden 1792 alussa voimassa olleet rajansa ja säilytti siten vallankumouksen alkuaikoina hankkimansa aluelaajennukset.[1] Ranskalle jäivät edelleen raja- ja erillisalueet Savoijissa, Elsassissa ja Saarin alueella sekä ennen vallankumousta paavin alaisuuteen kuulunut Avignon.[2]
- Iso-Britannia palautti Ranskalle pääosan sen merentakaisista siirtomaista.[2] Tobago ja Saint Lucia Karibianmerellä sekä Mauritius Intian valtamerellä jäivät kuitenkin briteille.[1]
- Iso-Britannia sai takaisin Maltan saaren Välimerellä.[2]
- Vapaa purjehdusoikeus Reinillä taattiin kansainvälisesti.[2]
- Allekirjoittajavaltiot luopuvat kaikista Ranskan vallankumoussotiin ja Napoleonin valtakauteen liittyneistä korvausvaatimuksistaan.[2]
Preussin vaatimuksesta sopimuksessa mainittiin myös, että Ranskan oli palautettava Berliiniin Brandenburgin portin päältä varastettu nelivaljakkoa esittävä patsas.[2]
Pariisin rauhansopimus ei sisältänyt tarkempia määräyksiä siitä, mitä Ranskan imperiumiin Napoleonin aikana liitetyille alueille manner-Euroopassa tehtäisiin. Sopimuksen lopussa pyydettiin kaikkia sen allekirjoittajavaltioita lähettämään edustajansa Wienin kongressiin päättämään tästä asiasta. Napoleonin palattua vielä lyhytaikaisesti valtaan, perustettua niin sanotun satapäiväisen keisarikunnan ja aloitettua sotimisen uudestaan jouduttiin seuraavan vuonna solmimaan uusi rauhansopimus Pariisissa. Sen ehdot olivat Ranskalle ensimmäistä sopimusta ankarammat.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kansalliset | |
|---|---|
| Muut | |
