Nikean uskontunnustus
Nikean uskontunnustus eli Nikealais-konstantinopolilainen uskontunnustus (lat. Symbolum Nicaenum, m.kreik. Σύμβολον τῆς Νικαίας, Sýmbolon tês Nikaías, ven. Никейский символ веры, Nikeiski simvol very)[1] on yksi kolmesta niin sanotun vanhan kirkon uskontunnustuksesta.
Uskontunnustuksen historiaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nikean uskontunnustus laadittiin, kun ilmeni tarve ilmaista käsitteellisesti kristillisten seurakuntien yhteinen usko näiden järjestäytyessä vuonna 325 pidetyssä Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa, ja sitä täydennettiin Konstantinopolin ensimmäisessä kirkolliskokouksessa vuonna 381. Nikean uskontunnustus perustuu Apostoliseen uskontunnustukseen.[2]
Kristillisten kirkkojen mukaan Nikean uskontunnustuksessa Raamatun keskeinen oppi kootaan tiivistettyyn muotoon, ja sen keskeinen periaate on kertoa Jumalan teoista Kristuksessa.
Nikean uskontunnustusta käytetään yleisesti eri kirkkokuntien jumalanpalveluksissa. Katolisessa messussa Nikean uskontunnustus lauletaan, ja se muodostaa messun Credo-osan (credo, ’minä uskon’, latinankielisen uskontunnustuksen ensimmäinen sana).
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa Nikean uskontunnustus on käytössä apostolisen uskontunnustuksen vaihtoehtona[1].
Eri kirkkokuntien käyttämissä versioissa on pieniä eroja sanamuodoissa. Lisäksi on huomattava, että ortodoksisen sanamuodon mukaan Pyhä Henki "lähtee Isästä", kun taas läntisten kirkkokuntien piirissä Pyhä Henki "lähtee Isästä ja Pojasta". Kyseinen ns. filioque -lisäys (lat. filio 'pojasta'; -que 'sekä' > "sekä pojasta") tuli yleisesti käyttöön lännen kirkossa 600–700-luvuilla. Tarkoituksena oli korostaa ylösnousseen Pojan läsnäoloa Pyhän Hengen kautta maailmassa. Lisäys syvensi eroja idän ja lännen kristillisyyden välillä ja oli yksi ortodoksisen ja katolisen kirkkokunnan eron ja lähes tuhatvuotisen molemminpuolisen ekskommunikaation syistä vuonna 1054. Ruotsin kirkossa on kuitenkin mahdollista ekumeenisissa jumalanpalveluksissa, joihin osallistuu myös ortodoksisen kirkon edustajia, käyttää uskontunnustusta ilman "ja Pojasta" lisäystä.[3]
Uskontunnustuksen sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon käyttämä sanamuoto.
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Me uskomme yhteen Jumalaan,
Kaikkivaltiaaseen Isään,
taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.
Me uskomme yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen,
Jumalan ainoaan Poikaan,
joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua,
Jumala Jumalasta,
valo valosta,
tosi Jumala tosi Jumalasta,
syntynyt, ei luotu,
joka on samaa olemusta kuin Isä
ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä,
joka meidän ihmisten
ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista,
tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja neitsyt Mariasta
ja syntyi ihmiseksi,
ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana,
kärsi kuoleman ja haudattiin,
nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
astui ylös taivaisiin,
istuu Isän oikealla puolella
ja on kirkkaudessa tuleva takaisin tuomitsemaan eläviä ja kuolleita ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.
Me uskomme Pyhään Henkeen,
Herraan ja eläväksi tekijään,
joka lähtee Isästä ja Pojasta,
jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan
ja joka on puhunut profeettojen kautta.
Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon.
Tunnustamme yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,
odotamme kuolleiden ylösnousemusta
ja tulevan maailman elämää.[2]
Katolisen kirkon käyttämä sanamuoto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uskon yhteen Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan, kaikkien näkyvien ja näkymättömien Luojaan.
Ja yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainosyntyiseen Poikaan, joka ennen aikojen alkua on Isästä syntynyt, Jumala Jumalasta, valkeus valkeudesta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt eikä luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on tehty.
Meidän ihmisten tähden ja meidän pelastuksemme tähden hän astui alas taivaista,
tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta ja tuli ihmiseksi;
meidän edestämme ristiinnaulittiin Pontius Pilatuksen aikana, kärsi ja haudattiin, nousi kuolleista kolmantena päivänä kirjoitusten mukaan, astui ylös taivaisiin, istuu Isän oikealla puolella ja on kunniassa tuleva takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet ja hänen valtakunnallaan ei ole loppua.
Ja Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka Isästä ja Pojasta lähtee, jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa palvotaan ja kunnioitetaan ja joka on puhunut profeettojen kautta.
Ja yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon. Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksi antamiseksi, odotan kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää.
Aamen.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Aamenesta öylättiin evl.fi. Arkistoitu 13.11.2009. Viitattu 18.6.2009.
- ↑ a b Uskontunnustukset evl.fi. Viitattu 17.4.2020.
- ↑ Kyrkoordning 18 kap. Gudstjänstböcker svenskakyrkan.se. Viitattu 1.3.2021. (ruotsiksi)
- ↑ Pyhä messu suomeksi katolinen.fi. Viitattu 1.3.2021.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Thurén, Jukka: Israelin usko. SLEY-kirjat, 1977 ISBN 9516173934
- Thurén, Jukka Kirkon usko: nikaialaisen uskon tunnustajan opas. Joensuun yliopiston teologisia julkaisuja, 2002 ISBN 9789524581998
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nikean uskontunnustus Wikimedia Commonsissa
