Niilo Yli-Vainio

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Niilo Ylivainio)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Niilo Yli-Vainio
Yli-Vainio alikersanttina jatkosodan lopulla.
Yli-Vainio alikersanttina jatkosodan lopulla.
Henkilötiedot
Syntynyt23. helmikuuta 1920
Alahärmä, Suomi
Kuollut16. marraskuuta 1981 (61 vuotta)
Espanja[1][2]
Kansalaisuus Suomi
Ammatti Saarnaaja, evankelista, kirjailija
Vanhemmat Emil ja Saima
Puoliso Linnea (1940–)
Lapset Aino, Leevi, Ruut, Antti, Eeva
Uskonnollinen kanta Kristitty
Kirjailija
ÄidinkieliSuomi, ruotsi
Tuotannon kieliSuomi, ruotsi
Kirjallinen suuntausHelluntaiherätys
Esikoisteos Miten voisin pelastua
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Niilo Antti Johannes Yli-Vainio[3] (23. helmikuuta 1920 Alahärmä – 16. marraskuuta 1981 Espanja) oli suomalainen saarnaaja, kansainvälinen evankelista ja kirjailija. Yli-Vainio oli 1970-luvun ja 1980-luvun alun tunnetuin helluntailainen saarnaaja Suomessa.

Yli-Vainion suurkokoukset alkoivat kesällä 1977, mitä ennen hän oli toiminut 30 vuotta saarnaajana helluntailiikkeen piirissä. Lapuan urheiluhallissa 1977 järjestetyt herätyskokoukset muodostuivat käännekohdaksi. Yli-Vainio herätti huomiota parantumisihmeillä. Tunnusmerkillistä kokouksille oli esirukousjakso, jonka aikana ihmiset kaatuivat rukouksen vaikutuksesta. Kokouksissa Yli-Vainio korosti sanomaa Jumalan rakkaudesta, anteeksiannosta ja henkilökohtaisen uskon elämää muuttavasta vaikutuksesta.[4]

Henkilökohtaisen uskonelämän lisäksi Yli-Vainion liike kosketti myös yhteiskunnallista elämää. Vuonna 1980 Yli-Vainio organisoi "olutmarssin", johon osallistui noin 10 000 mielenosoittajaa. Tavoitteena oli palauttaa keskioluen myynti alkoholiliikkeisiin. Yli-Vainio pettyi luterilaisen kirkon johtoon, joka ei ollut valmis yhteistyöhön tässä hankkeessa.[4]

Yli-Vainion liikkeen vaikutuksesta useat viihdemaailman kuuluisuudet kertoivat kääntymyksestään uskoon. Monet kääntyneistä liittyivät helluntaiseurakuntiin, mutta osa jäi myös luterilaisen kirkon jäseniksi. Yli-Vainio kuoli marraskuussa 1981.[4]

Varhainen elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niilo Yli-Vainio oli jääkärivääpeli Emil Yli-Vainion ja Saima Yli-Vainion (Vesterbacka) neljästä lapsesta ensimmäinen. Niilo vietti varhaislapsuutensa Alahärmässä Eskolan kylässä omakotitalossa, joka paloi myöhemmin.[5] Eemilin äiti sanoi lääkärille päivänä jona Niilo syntyi: "Tuo poika ei kuole. Eikä kuole Saimakaan. Eemil on taistellut suurilla sotarintamilla, oli jääkäripataljoonan vääpelinä ja sai mainetta ja kunniamerkkejä. Mutta meidän suvussa ei ole toistaiseksi ollut miestä, joka olisi taistellut Jumalan sotarintamalla. Tuosta pojasta (Niilosta) tulee sellainen, vaikka te ette sitä usko: Pappi." Tämän jälkeen Yli-Vainion perheeseen syntyi kolme lasta lisää, joista kahden ensimmäisen nimet olivat Lauri ja Eila.[6] Niilo Yli-Vainio oli aluksi töissä apteekkarin apulaisena, mutta siirtyi sitten patruunatehtaaseen töihin, jossa tapasi Linnean, tulevan vaimonsa, jonka kanssa avioitui vuonna 1940.[7]

Perhekuva vuodelta 1959.

Sota-aikana, ennen uskoontuloa tai ns. "kääntymättömänä" Yli-Vainio toimi rintamalla Itä-Karjalassa lääkintätehtävissä etulinjassa, missä joukko-osastot etenivät nopeasti Syvärin joen itäpuolelle saakka.[8] Joukkojen perääntyessä Syväriltä Yli-Vainio eksyi suomalaisten virittämään miinakenttään. Huomatessaan tämän, hän oli lähellä astua erään laukaisulangan päälle, mutta miina ei kuitenkaan lauennut. Yli-Vainio kuvaa vetäytymisen henkisesti raskaaksi, koska hän ei ollut kahdeksaan vuorokauteen nukkunut, joukot olivat hajallaan ja hoidettavia oli paljon. Yli-Vainio rukoili rintamalla pää painautuneena mutaan: "Hyvä Jumala, varjele noita kavereita! Älä anna niiden kuolla! Voi, hyvä Jumala, säästä meidän kaikkien henki!"[9]

Joukkojen vetäydyttyä Suomen vanhalle rajalle heinäkuussa Yli-Vainio ihasteli Laatokkaa erään karjalaistalon vieressä. Talon takaa ilmestyi yllättäen suuri venäläinen tankki. Suomalaiset tykkimiehet huomasivat sen ja alkoivat tulittaa sitä 75 mm suorasuuntaustykillä. Hyökkäysvaunun torni alkoi liikkua ja se kohdistui suoraan Yli-Vainioon, joka hyppäsi läheisempään poteroon selälleen. Kranaatit räjähtelivät joka puolella ja yksi kranaatti räjähti niin lähellä Niiloa, että viiden sentin sirpale osui häntä oikeaan käsivarteen. Haavoittumisen takia Yli-Vainio oli lähes sodan loppuun saakka sotasairaalassa.[10]

Yli-Vainio ei ollut uskossa vielä sodan aikana ja hän mainitsee, ettei edes ruumiiden näkeminen herättänyt häntä huomaamaan, että hänkin tarvitsee pelastusta sielulleen. Vasta sodan jälkeen hän tuli uskoon, kun löysi Raamatusta tarpeen pelastua. [11]

Niilo Yli-Vainion toiminnan aloittamiseen vaikutti muun muassa hänen kokemansa parantuminen 1950-luvun lopulla sydämen laajentumisesta ja sepelvaltimon vioittumisesta.

Pastorin ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helluntailaisena julistajana 1947–1976

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niilo Yli-Vainio aloitti uransa helluntaiherätyksen saarnaajana Pohjanmaalta, Soinin kylästä, jossa hän piti ensimmäisiä kokouksiaan vuonna 1947. Kokoukset aloitettiin laulamalla muutamia virsiä, sitten Yli-Vainio puhui tunnin verran ja lopuksi laulettiin vielä virsi. Sen jälkeen Yli-Vainio kysyi tahtooko joku kuulijoista antaa elämänsä Jeesukselle, tämän jälkeen sitten rukoiltiin yhdessä.[12]

Niilo Yli-Vainio Lapuan Betania-seurakunnan rukoushuoneen vihkiäisissä joulukuussa 1950.

Niilo Yli-Vainio toimi vuodet 1967–1970 työntekijänä Boråsin Suomalaisessa Golgata-seurakunnassa, joka tunnettiin vuodesta 1968 nimellä Suomalainen helluntaiseurakunta. Yli-Vainio kävi puhumassa myös Gävlessä, Köpingissä, Sundsvallissa, Södertäljessä, Upplands Väsbyssä, Västeråsissa ja Örebrossa. Hän toimi vuodet 1970–1971 Södertäljen helluntaiseurakunnan työntekijänä.[13]

Niilo Yli-Vainiolla todettiin syöpä vuonna 1967, jolloin suoritettiin leikkaus. Hänelle oli myös tehty syövän vuoksi avanne.

Södertäljestä lähdettyään Yli-Vainio toimi vuonna 1972 Espoossa Matinkylän seurakunnan saarnaajana, ja muutti 1973 Vaasaan.[14]

Uupumuksen vuoksi Yli-Vainio joutui vetäytymään syrjään Vaasan Helluntaiseurakunnan saarnaajan tehtävistä.[15]. Vuonna 1976 hän oli työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta hänen sairautensa ei haitannut julistustyötä.

Niilo Yli-Vainio osti mökin ja muutti Vaasasta vuonna 1976 Härmään. Helmikuussa 1976 hänen vaimollaan Linnella todettiin syöpäkasvain, joka saatiin leikkauksessa osittain poistettua.[16]

Syksyllä ja alkutalvella 1976 Yli-Vainio oli ajoittain syvästi masentunut, koska hän luuli saarnaajantyönsä olevan ohi, ilman että hänen vuonna 1956 saamansa näky suuresta hengellisestä herätyksestä (monien ihmisten nopeasta uskoontulosta) oli toteutunut. Hetkisen tuona aikana hän jopa epäili Jumalan olemassaoloa.[17]

Niilo Yli-Vainion Australian matka sai alkuunsa kirjeestä, jonka kirjoittaja kertoi tulleensa uskoon Yli-Vainion kokouksessa Ruotsissa ja pyysivät Niiloa matkustamaan Australiaan, jossa he nykyisin asuivat, he lupasivat maksaa matkan.[18]

Karismaattisena julistajana 1977–1981

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Niilo Yli-Vainio matkusti 18.12.1976 Australiaan. Australiassa oli järjestetty suuri uskonjuhla, konferenssi johon Yli-Vainiokin osallistui. Hän oli Australiassa seitsemän viikkoa ja palasi Suomeen helmikuun puolivälissä 1977.[19]

Australiasta tultuaan Niilo Yli-Vainio piti uudentyyppisiä kokouksia Turussa ja Jyväskylässä ja sitten Yli-Vainio matkusti Tukholmaan, Södertäljeen ja Boråsiin. Näissä kokouksissa havaittiin se jokin, joka teki Niilo Yli-Vainiosta hyvin tunnetun ja kuuluisan saarnaajan.[20]

Yli-Vainio nousi julkisuuteen Australian puhujamatkallaan kokemansa "uuden voitelun" jälkeen vuonna 1977, jolloin suuret ihmisjoukot ympäri Suomea saapuivat Lapualle evankelioimistilaisuuksiin, joissa kerrottiin tapahtuvan parantumisia ja muita hengellisiä ilmentymiä.[21] Erityistä hänen kokouksissaan olivat myös niin sanotut kaatumiset rukousjonoissa (ks. Karismaattinen liike).

Yli-Vainion saarnatyyli oli muuttunut entisestä tuomionpasuunasta enemmänkin armolliseksi rakkauden julistukseksi. Myös lehdistö ja televisio seurasivat tunnetun saarnamiehen toimintaa tiiviisti. Yli-Vainio järjesti 13. syyskuuta 1980 Helsingin Senaatintorilla niin sanotun "olutmarssin", jolla vaadittiin keskioluen myynnin palauttamista vain Alkon myymälöistä tapahtuvaksi.[22] Ennen Yli-Vainion saarnojen aikaan saamaa herätysaaltoa hän oli ollut Seinäjoen helluntaiseurakunnan vakavamielinen saarnaaja, joka pelotteli kuulijoitaan helvetillä.

Tuhannet ihmiset kokivat Yli-Vainion toiminnan yhteydessä henkilökohtaisen uskon heräämisen ja helluntaiseurakuntien jäsenmäärä kasvoikin Yli-Vainion julkisen toiminnan aikana (1977–1981) noin 6 000 hengellä. Lisäksi Yli-Vainion karismaattiset kokoukset rohkaisivat Pyhän Hengen armolahjoihin myönteisesti suhtautuvia luterilaisia järjestämään noita kokouksia muistuttavia tilaisuuksia, joissa he rukoilivat sairaiden puolesta. Yli-Vainio suhtautui loppuvuosinaan ystävällisemmin luterilaisiin kuin aikaisemmin. Lapuan hiippakunnan piispa Yrjö Sariola oli hänen hyvä ystävänsä ja Yli-Vainio korosti, ettei hän houkutellut ketään uskoontullutta luterilaista helluntaiherätykseen. Tärkeintä oli hänen mielestään se, että näiden ihmisten pastorit olivat uskovaisia ja siten pystyivät antamaan heille elävää Raamatun opetusta[23]. Yli-Vainio kuoli sydämen pettämiseen lenkkipolulla Espanjassa.

Saarnojen sisältö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Äänitteiden ja kirjallisuuden perusteella Yli-Vainion suurin huolenaihe oli yksittäisen ihmisen sielun pelastus (kirjoissa: Miten voisin pelastua?, Sinä voit täyttyä Pyhällä Hengellä ja Voiman salaisuus) ja sairauksista parantuminen. Yli-Vainion Raamatun julistuksesta käy ilmi, että ihminen voi saada pelastusvarmuuden, kun vastaanottaa Jeesuksen henkilökohtaisena Vapahtajana. Suurin harhakäsitys oli, että Yli-Vainio parantaa, mutta hän itse sanoi, ettei asia ole näin vaan yksin Jumala. Tämä epäselvyys selvitettiin usean kokouksen alkuvaiheessa uusille kuulijoille. Monissa saarnoissa tätä oikaistiin sanomalla "Tätä tekee Jeesus". Saarnaajalle itselleen yksi kipeimmistä kysymyksistä oli, että "Miksi ihan kaikki eivät parane?", joka käy ilmi Yle:n julkaisemasta haastattelusta.

Yli-Vainio toi monelle kuulijalle lohtua, toivoa ja uskoa julistuksensa kautta. Iloisuus oli yksi vahva piirre, joka kumpusi saarnojen sisällöstä. Hänen päiväkirjastaan löytyy noin 170 sivua listauksia pelastumis- ja parantumisihmeistä eri puolilta maailmaa. Vuonna 2020 julkaistiin sata vuotta sitten syntyneen Niilo Yli-Vainion muistoksi 215 -sivuinen teos "Suomen Herättäjä", jonka toimittaja oli Marja Toukola ja kustansi Kristillinen Kirja- ja Musiikkikustannus.

Lehtikirjoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Silloisista lehtikirjoituksista Erkki Petman toteaa, että Yli-Vainion kokouksia uutisoitiin lehdissä lähinnä uhrilahjojen markkamäärillä, kirja- ja kasettimyyntiluvuilla sekä luonnollisesti sillä, "aiheuttaako kaatumisilmiön hypnoosi vaiko raju tönäisy". Uutiskirjoituksissa huomioitiin varsinainen herätys, parantumiset, pelastumiset, uskoon tulleet ihmiset, siinä määrin, että heihin oli kiinnitetty huomiota usein vain epäilevän maininnan verran, jatkaa Petman.[24]

Lapualla tapahtuu ihmeellisiä asioita. Tai eikö se ole ihmettä, että kesästä asti on joka tiistai Lapualle suuri kansanvaellus. Pari tuhatta ihmistä sulloutuu avaraan urheilutaloon. Linja-autoja on pihassa kuin suurella linja-autoasemalla. Pikkuautoja kuin meren mutaa. Ja kansaa, joka tuntikaupalla jaksaa odottaa, iloita ja itkeä. Sanokaa mikä aate tai ideologia tai uskonsuuta saisi tällaista liikettä aikaan. Ei mikään. Jumala käyttää vanhaa sairasta miestä ja katso, vavahdus on käynyt yli maan.[25]
Tässä vaiheessa ei kerrottu, tapahtuuko parantumisia. Illan alussa mainittiin edellisenä iltana jonkun saaneen kuulonsa takaisin. Saattajan kanssa lavalle mennyt sokea poistui sieltä saattajan kanssa sokeana, vaivoin kävelevä siirtyi takaisin penkkiin yhtä vaikeasti kulkevana.[26]
Niilo Yli-Vainio suostui haastatteluihin mielellään, vaikka hänen mielestään hänen toimintansa on herättänyt vähän liikaakin huomiota. Varsinkin Pohjanmaan lehdet ovat tiiviisti seuranneet hänen tilaisuuksiaan ja kertoneet ihmeellisistä parantumisista ja satojen ihmisten vaipumisesta lattiaan näissä kokouksissa. `Ei Jumalan työ tarvitse mitään sensaatiota. Tämä kaikki kuuluu Raamatun elämään, ihmiset pelastuvat ja sairaat paranevat. Uskon, että tämä perustuu Jumalan lupaukseen: Minä vuodatan Henkeni viimeisinä aikoina kaiken lihan ylle´, toteaa Yli-Vainio. Yli-Vainio huomauttaa, ettei Pyhän Hengen laskeutumisen näkyvä puoli, maahan lankeaminen ja kielillä puhuminen, ole uutta ja viittaa vajaan parin sadan vuoden takaiseen tapahtumaan Lapinlahdella, jossa kahden talon heinätöissä ollut väki kaatui Pyhän Hengen vaikutuksesta. Lapuan urheiluhallissa pidetyssä kokouksessa 500 ihmistä kaatui lattiaan ja puhui kielillä. Monet putoavat lattiaan penkeiltään olematta rukousjonossa. `Tämä leviää kuin kulovalkea. Erikoisinta on se, että kääntymättömiä tulee jokaiseen kokoukseen kymmenittäin ja haluaa pelastua.´[27]
Sen jälkeen on sairaiden vuoro. Heitä riittää aamuyöhön saakka. Niilo kysyy jokaiselta, mikä sairaus häntä vaivaa. Sen jälkeen hän panee kätensä sairaan paikan päälle ja sanoo: "Jeesus, Jeesus, katso tätä sairasta, paranna hänet." Pyhä Henki ilmeisesti kulkee sairaan läpi, koska Niilo sanoo niin. Joka tapauksessa he toinen toisensa perään menevät tainnoksiin ja kaatuvat. Kaksi vahvaa vastaanottajaa on heitä auttamassa. Niilo Yli-Vainio ei missään tapauksessa kykenisi heittämään kumoon yli satakiloista miestä. Joku tulee kainalosauvat mukanaan. Noustuaan lattialta hän heittää kainalosauvat pois ja lähtee iloisesti hyppien yleisön joukkoon. Isännällä on ollut selkä sairautta, eikä hän varmasti eteläpohjalaisena isäntänä ole koskaan ennen kaatunut kenenkään käskystä, mutta nyt hän putoaa hervottomana lattialle, viruu siinä aikansa ja lähtee iloisesti hyppien pois Niilon luota[28]

Tutkimus toiminnasta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Matti A. Miettinen tutki yhteistyössä Niilo Yli-Vainion kanssa tämän kokouksia lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta. Tutkimuksen keskeisiä johtopäätöksiä olivat, että osanottajille tärkeimpiä kokemuksia olivat uskon syntyminen ja vahvistuminen sekä tämän merkiksi tulkittavat kokemukset. Neljä viidestä parantuneesta katsoi saaneensa avun Jumalalta lääkärien välityksellä. Luonnollisen parantumisen tulkinta katsottiin liittyvän maailmankatsomukseen.[29][30]

Vaikutus populaarikulttuuriin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veltto Virtanen teki Yli-Vainiosta kappaleen Niilo Yli-Mainio, jossa lauletaan "Näytä mulle Niilo, kuinka nainen kaatuu", ja Eppu Normaali teki aiheesta ilmaisjakelusinglen "Nipa". Myös Eläkeläiset on tehnyt Niilo Yli-Vainiosta kappaleen ”Niilo Yli-vainio tervasi potkukelkkani jalakset” joka on parodia Ministryn "Jesus Built My Hot Rod" kappaleesta. Niilo Yli-Vainiosta on tehty 2016 näytelmäelokuva "Valkoinen Yöperhonen[31], jossa näyttelijänä oli Joakim Terinen. Elokuvan on ohjannut Seppo Lahti ja Jari Ruotsala.

Paikkoja, joissa Yli-Vainio saarnasi sekä piti kokouksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde: [32]

Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkomailla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Järkyttyvä maailma, Ristin Voitto, 1965.
  • Kirjoitelmia 60- ja 70-luvulta RV-Kirjat, 1980. ISBN 951-605-657-1
  • Kristitty vai käännynnäinen?, Ristin Voitto, 1978.
  • Kuolema ajaa takaa, Ristin Voitto, 1962.
  • Käskynjaolla, Ristin Voitto, 1975.
  • Miten voisin pelastua?, Ristin Voitto, 1978. ISBN 951-605-502-8
  • Nälkä, Ristin Voitto, 1965.
  • Oli mies Jumalan lähettämä, Ristin Voitto, 1982.
  • Palmukaupungin sokea poika, Ristin Voitto, 1964.
  • Sinä voit täyttyä Pyhällä Hengellä Ristin Voitto, 1969.
  • Toinen korjataan talteen ja toinen jätetään, RV-Kirjat, 1980.
  • Tuttuja molemmilla puolin, Ristin Voitto, 1969.
  • Vapautuminen kuolemanpelosta, synnistä, sairaudesta, RV-Kirjat, 1978.
  • Voiman salaisuus, Ristin Voitto, Ristin Voitto, 1967.
  • Yö ilman unelmia, Ristin Voitto, 1966.
  • Öljyn ihme, RV-Kirjat, 1981.
  • Otatko Sinä?, David Wilkerson ja Niilo Yli-Vainio, 102s, Kuva ja Sana, 1981, ISBN 951-9203-07-9

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Useita tekijöitä: Ruotsin suomenkielisen helluntaiherätyksen historiaa, Ruotsin suomalainen helluntailähetyssäätiö, Stockholm : Ruotsin suomalainen helluntailähetyssäätiö, 1996, ISBN 91-630-4847-7
  • Ahonen, Lauri K.: Suomen Helluntaiherätyksen historia, Päivä Oy, 1994, ISBN 951-622-603-5
  • Saari, Mauno: Saarnaaja. Niilo Yli-Vainion taistelu, testamentti ja päiväkirjat, WSOY, 1983, ISBN 951-0-12075-8
  • Träff, Tytti: Elämä voittaa: Niilo Yli-Vainion tarina. Tikkurila: Ristin voitto, 1978. ISBN 951-605-503-6
  • Petman, Erkki: Vai ei Jumala paranna?, Ristin Voitto, 1979, ISBN 951-605-589-3

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Träff 1978. Saari 1983
  2. ↑ ”Tulenkantaja Alahärmästä”, Seija Maria Tarvainen, s. 15, 2001, Joensuun Yliopisto
  3. ↑ Träff, s. 15
  4. ↑ a b c Murtorinne, Eino (päätoim.): Kristinuskon historia 2000, s. 242. (3. osa) Espoo: Weilin+Göös, 2000. ISBN 951-35-6516-5
  5. ↑ Träff, s. 11, 15.
  6. ↑ Träff, s. 14–17.
  7. ↑ Träff, s. 48.
  8. ↑ Träff, s. 51.
  9. ↑ Träff, s. 51–55.
  10. ↑ Träff, s. 55–56.
  11. ↑ Kuinka voisin pelastua?, Ristin Voitto 1978, s. 13–14, ISBN 951-605-502-8
  12. ↑ Saari, s. 9–11.
  13. ↑ Ruotsin suomenkielisen helluntaiherätyksen historia, s. 124, 128, 187, 225, 283, 302–303, 309, 339, 362, 372.
  14. ↑ Saari, s. 25.
  15. ↑ Saari, s. 20
  16. ↑ Saari, s. 21
  17. ↑ Saari, s. 21–28.
  18. ↑ Saari, s. 30.
  19. ↑ Saari, s. 32, 61, 83.
  20. ↑ Saari, s. 88–89.
  21. ↑ Kojo, Pauli: Mitä Missä Milloin 1979, s. 97. Otava, 1978. ISBN 951-1-04873-2
  22. ↑ "Marssittiin, olutta vastaan." s. 222 kirjasta Saarnaaja
  23. ↑ Saari, s. 91, 164–167, 173, 215, 252–253, 266
  24. ↑ Erkki Petman: Vai ei Jumala paranna?, Lukijalle, sivu 7, Tikkurila : Ristin voitto, 1979 ISBN 951-605-589-3
  25. ↑ Suomen Viikkolehti, 23.11.1977lähde tarkemmin?
  26. ↑ Kotimaa 8.11.1977lähde tarkemmin?
  27. ↑ Kouvolan Sanomat 29.10.1977lähde tarkemmin?
  28. ↑ Apu-lehti 24.11.1977lähde tarkemmin?
  29. ↑ Raimo Hautanen: Referaatti Matti A. Miettisen tutkimuksesta seinajoenkaupunginteatteri.fi. 12.10.2017. Viitattu 10.5.2022.
  30. ↑ Miettinen, Matti A.: Uskonnolliset ihmeparantumiset lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta. Väitöskirja,. Tampereen yliopisto.: Kirkon tutkimuskeskus.. ISBN 951-693-143-X
  31. ↑ Antti Berg: Valkoinen yöperhonen on elokuva Niilo Yli-Vainiosta Kotimaa. 7.12.2016. Viitattu 24.9.2024.
  32. ↑ Saarnaaja – Taistelut, testamentti ja päiväkirjat, Mauno Saari, sivut 279–454, wsoy, ISBN 951-0-12075-8

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Suomen herättäjä – Niilo Yli-Vainion syntymästä sata vuotta, 1920-2020, toimittanut Marja Toukola, KKJMK OY 2020

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Niilo_Yli-Vainio&oldid=22759984”