Mauste

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Maustaminen)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mausteita.

Mausteet ovat aineita, joita lisätään ruokaan tuomaan makua tai parantamaan säilyvyyttä. Mausteet voivat olla voimakkaan makuisia tai voimakasaromisia kasvin osia, kasvista eristettyjä ainesosia tai mineraaleja. Maustekasveja käytetään usein hajusteissa ja kosmetiikassa, mutta mausteita on käytetty myös lääkkeinä sekä uskonnollisissa rituaaleissa.[1]

Mausteet ovat olleet läsnä ihmisten historiassa hyvin pitkään. Ne olivat yksi kalleimmista asioista, joita käytettiin vaihdon välineinä muinaisina aikoina ja keskiajalla. Mausteet olivat ensisijainen syy siihen, miksi portugalilainen merenkävijä Vasco da Gama purjehti Intiaan.[2] Suurin piirtein samoihin aikoihin, kun Kristoffer Kolumbus löysi Uuden maan, hän kärkkäästi kuvasi uudet löytyneet mausteet mahdollisille sijoittajille.

Erityisesti suolaa on käytetty ruoan säilöntään ja pilaantuneen ruoan maun peittämiseen. Suolattu ravinto säilyy pitkään, ja liottamalla siitä saadaan taas syöntikelpoista.

Suomessa Meira on mausteiden markkinajohtaja.lähde? Meiran maustetehdas Helsingin Vallilassa on toiminut vuodesta 1920.

Mausteena käytettävät kasvit luokitellaan useimmiten yrteiksi, sillä maustekasvi ei ole ruokaa, vaan sen tarkoitus on toimia maun antajana. Kasvista voidaan käyttää lehtiä, kukkia, juurta, vartta, kuorta, hedelmiä, marjoja, siemeniä tai eristettyjä aineita. Usein kasvin osat kuivataan paremman säilyvyyden vuoksi ja kuljettamisen helpottamiseksi sekä jauhetaan, jotta niitä olisi helpompi käyttää.

Maustemineraalit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruokasuola (NaCl) on mineraali, jota louhitaan suolakaivoksista tai kerätään merivettä haihduttamalla. Mineraalina sen kutsumanimi on haliitti eli vuorisuola.

Mausteseokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monilla valmistajilla on eri ruokalajeihin käytettäviä mausteseoksia, kuten broilerimauste, pizzamauste ja aromisuola. Niiden tärkeä ainesosa on lisäaine natriumglutamaatti (E621), jonka ansiosta sinänsä mauton ruoka saadaan maistumaan paremmalta.[3]

Maustesuolat ovat mausteseoksia, jotka koostuvat tavallisesta ruokasuolasta ja erilaisista mausteista. Niitä ovat aromisuola, chilisuola, persiljasuola, seesamisuola, sipulisuola, sitrussuola, sitruunasuola, valkosipulisuola, yrttisuola.[4] Yrttisuolassa on suolaa sekä kuivattuja yrttejä jauhettuina.[5] Sellerisuola on myös maustesuola, mutta se ei nimestään huolimatta sisällä ruokasuolaa. Se on mukulasellerijauhe, jolla maustetaan salaatinkastikkeita, tomaattimehua ja vihannesruokia.[6]

  1. Epicurious.com, Food Dictionary: Spices definition[vanhentunut linkki] (englanniksi) Viitattu 4.7.2010
  2. A taste of adventure 17.12.1998. The Economist. Viitattu 26.8.2013.
  3. Jaakko Rahola: Raholan ruokasanasto kolumbus.fi. Arkistoitu 5.1.2008. Viitattu 20.4.2011.
  4. Turtia s. 341.
  5. Lehmusoksa s. 300.
  6. Turtia s. 520.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]