Kajaanin historia

Tämä artikkeli käsittelee suomalaisen kaupungin, Kajaanin, historiaa.

Historia

Esihistoria

Kajaanin seudun asutuksen juuret ovat vuosituhansien takaisessa menneisyydessä. Viimeaikaiset arkeologiset löydöt osoittavat, että seudulla on ollut asutusta jo Suomusjärven kulttuurikaudella n. 6500 eaa. Asutus keskittyi tuolloin todennäköisesti Äkälänniemeen. Kajaanin yksi arvokkain löytö oli ikivanha punamultahauta. Äkälänniemen Myhkyräkankaalta on löydetty alkeellinen rautamalmin pelkistyssulatusuuni varhaisrautakaudelta. Myös muualta kaupungin alueelta on tehty runsaasti esihistoriallisia esine- ja asuinpaikkalöytöjä. Rautakautisista löydöistä huomattavimpia on Kajaanin Petäisenniskasta tavattu kupurasolki.

Teorioita kaupungin nimestä

Sanat Kainuu ja Kajaani liittyvät epäilemättä toisiinsa tavalla tai toisella. Ruotsiin kuuluva mutta aikoinaan suomenkielinen Kalix on suomeksi suunnilleen Kainu. Tämä voi olla siirtymä suuntaan tai toiseen. Kainu tunnetaan myös etunimenä. Eräässä vanhassa venäläisessä kartassa seutuun on liitetty venäjänkielinen teksti "окаянная земля" (okajannaja zemlja), kirottu maa, (voidaan ymmärtää myös vaikeapääsyinen maa).

Seudun asutus ja aika ennen kaupungin perustamista

Esihistoriallisen ajan viimeisinä vuosisatoina Kajaanin seutu oli saamelaisten asuttama, mistä kertovat monet saamenkieliset paikannimet. Arvattavasti Kajaanin Koutaniemi oli saamelaisten, samoin kuin sen läheisyydessä oleva Vuoreslahti, jossa tarinoiden mukaan asui muinoin vanha saamelaisruhtinas. Ärjänsaari on ollut saamelaisten asuinpaikka. Sen keskiosissa on ollut muinainen riittipaikka, jota kutsuttiin Poronkirkoksi. Myös Vuolijoki-nimi arvellaan olevan saamelaisperäinen samoin kuin Jormua.

Ensimmäiset savolaiset ja pohjalaiset ilmaantuivat Kajaanin seudulle 1550-luvulla. Kaikkiaan Kainuuseen muutti vuonna 1554 kymmenen uudisasukasta. Tämän jälkeen seudulle muutti lisää ihmisiä, ja arvattavasti osa uudisasukkaista asettui tuolloisen Vuohenkikosken (nyk. Kajaaninjoen Ämmäkosken) seutuville asumaan. Osaltaan tätä asutusta vauhditti Oulun palte -nimisen kuninkaankartanon rakentaminen joen suuhun. Laajemmassa mitassa jokivarteen muutti ihmisiä kuitenkin vasta Kajaanin linnan rakentamisen alettua 1604. Tuolloin linnan pystyttäjät asettuivat taloksi varustuksen etelärannalle. Kajaanin linna vilkastutti elämää koko Oulujärven ympäristössä ja tarjosi suojaa linnan läheisyydessä olevalle latokartanolle. Vuosien kuluessa tilapäisten hökkelien kylästä muodostui seudun merkittävin kauppapaikka, johon saapuivat myös rajantakaiset karjalaiset kauppamiehet.

Jac. Ahrenbergin 1890-luvun kuvaelma Kajaanin linnasta ennen sen räjäyttämistä vuonna 1716.

Kaupungin perustaminen ja 1600-luku

Ruotsin kuningatar Kristiina luovutti 18. syyskuuta 1650 kreivi Pietari Brahelle vapaaherrakunnaksi Kajaanin, Kuopion ja Iisalmen pitäjät. Kreivi oli vieraillut Kajaanin korpilinnassa kaksi kertaa aikaisemmin vuosina 1639 ja 1649. Niinpä hän päätti perustaa linnoituksen kupeelle muodostuneesta talorykelmästä laajan vapaaherrakuntansa pääpaikan. Käydessään kolmatta kertaa seudulla hän allekirjoitti 6. maaliskuuta 1651 Kajaanin perustamisasiakirjan myöntäen kaupungille asiaankuuluvat privilegiot. Pietari Brahe määräsi kaupungille oman alueen linnoituksen eteläpuolelta aina Lehtovaaran kylään asti, idässä raja ylsi Petäjäkosken niskaan ja lännessä Parkinniemeen. Kokonaisuutena rajanveto jäi varsin epämääräiseksi ja synnytti myöhemmin lukuisia rajariitoja paltamolaisten kanssa. Kajaanin porvarit eivät näet halunneet tyytyä omiin maihinsa vaan raivasivat kaskimaita paltamolaisten alueella. Pietari Brahen käskystä linnan rakentamista jatkettiin 1650-luvulla. Se valmistui lopullisesti 1666. Linnaa käytettiin lähinnä hallinnollisena rakennuksena, vankilana ja sotilastukikohtana.

Pietari Brahen perustama Pohjois-Suomen ensimmäinen sairaala sijaitsi Parkinniemellä vuodesta 1653 noin vuoteen 1680. Leprasairaalasta ei ole säilynyt edes kivijalkaa. Parkinniemen hospitaali oli koko Pohjois-Suomen vanhin sairaala, sillä seuraava sairaala perustettiin vuonna 1687 Ouluun mielisairaita varten.

Kajaanin väkiluku oli 1650-luvulla vain 400 asukasta, ja taloja kaupungissa oli joitain kymmeniä. 1690-luvulla koetun suuren nälänhädän jälkeen kaupungissa oli enää vain puolensataa asukasta.

1700-luku

Vuonna 1735 valmistunut Kajaanin vanha kirkko, joka purettiin 1895.

Kaupungin kasvu oli 1700-luvun alussa hidasta, sillä kaupunki joutui kokemaan sodan. Seutua kosketti erityisesti ns. sarkasodan nimellä tunnettu suuren Pohjan sodan sivutapahtuma 1712. Toden teolla sodan jalkoihin Kajaani joutui 1716, jolloin venäläiset joukot aloittivat Kajaanin linnan piirityksen 4 000 miehen voimalla. Parikuukautisen piirityksen jälkeen puolustajien oli antauduttava. Maaliskuussa 1716 linna räjäytettiin ja sotavangeiksi saadut puolustajat ja seudun asukkaat vietiin Venäjälle sotavankeuteen. Ryöstettyyn ja tuhottuun kaupunkiin ei liene jäänyt ainuttakaan asukasta. Vähitellen kuitenkin jostain ilmaantui uusia ihmisiä, jotka olivat säilyttäneet sodan kurimuksessa henkensä. Tulijat rakensivat vähitellen uudelleen tuhotut talot ja elämä elpyi pian entiselleen. Paikalliset asukkaat hakivat Kajaanin linnan kiviä talojen peruskiviksi, kunnes rauniot suojeltiin. Alueella on tehty kaivauksia ja korjaustöitä.

1800-luku

C. W. Gyldénin asemakaavakartta Kajaanista vuodelta 1841.

Kajaani pysyi kuitenkin pitkälle 1800-luvulle asti vähäpätöisenä kaupunkipahana. Sen olojen kurjuuden joutui omakohtaisesti kokemaan myös Kajaanin alkutalvesta 1833 piirilääkäriksi saapunut Elias Lönnrot. Tuolloin seudulla riehui ankara puna- ja lavantauti- sekä koleraepidemia. Nuori piirilääkäri joutui heti ensi töikseen taistelemaan ankarasti kulkutauteja vastaan. Hän sairastui myös itse, mutta vahvakuntoisena selvisi ja saattoi toden teolla keskittyä kansanrunojen keruuseen. 28. helmikuuta 1835 Elias Lönnrot päiväsi Kalevalansa Kajaanissa sijainneessa talossaan.

Huonokuntoinen maantie etelästä valmistui 1825. Matkantekoa asumattomalla seudulla vaikeuttivat monet vesistöjen ylitykset, laajat suot ja mäet. Veneyhteys Ouluun oli vaarallinen sekä Kajaanin- että Oulujoen suurten koskien takia. Oman lukunsa muodostivat Oulujärven merirosvot, ”Kiveksen veljekset”, 1800-luvun puolivälissä.

Kajaani joutui ankarasti kärsimään myös 1867–1868 suurten nälkävuosien koettelemuksissa. Kaupungin asukasluku jopa väheni tuntuvasti ihmisten nääntyessä leivän puutteeseen. Mutta elämä elpyi vähitellen ja vuosisadan lopulla kaupungissa oli jo yli 1 200 asukasta.

Kajaani sai huomattavan osan tuloistaan tervakaupasta, sillä ylämaiden tervatalonpojat toivat tervanpolton kultakaudella, 1800-luvun viimeisellä neljänneksellä tuhansia tynnyreitä korven mustaa kultaa kaupungin tervahaminaan tai laskivat veneineen Kajaanin sivuitse tervakanavan kautta Oulujärvelle. Vuoden vilkkaimmat viikot olivat kesäkuun lopulla, hieman ennen heinäpoutia, jolloin Kajaaninjoen suluissa kävi huiske. Suluista selvittyään paltamot pääsivät viilettämään pitkin avaria Oulujärven selkiä kohti Oulua.

Kajaanin raatihuone perustettiin 1831, entinen kaupunginkirjasto 1852 Kainuun vanhin kansakoulu 1883 Paltaniemelle, joka silloin kuului Paltamoon ja Kajaanin kirkko 1896.

1900-luku

Kajaanin keskustaa 1900-alusta.

Miesseminaari, nykyinen Oulun yliopiston Kajaanin yliopistokeskus, perustettiin vuonna 1900. Jo Pietari Brahen aikaan toimi Kajaanin linnassa koulu. Kajaanin yhteiskoulu, Porvari- ja keskikoulu, aloitti 1895. Nimi muutettiin 1906 lyseoksi. Nykyisin Kajaanin lyseo (osoite Urho Kekkosen katu 1) toimii peruskouluna, lukiokoulutus Kajaanissa annetaan Kajaanin lukiossa (osoite Vuorikatu 1). Henkinen elämä elpyi muutenkin: 1899 Kajaaniin perustettiin Kainuun ensimmäinen sanomalehti, Kajaanin Lehti. Sen toimittajana ahkeroi seudun todellinen puuhamies, kanttori Kaarlo Kokkonen. Vuosina 1904-1906 lehden toimittajana työskenteli maisteri Ilmari Calamnius, vuodesta 1906 lähtien Kianto. Parin vuoden ajan hän piti kaupungin säätyläisiä pelossa räväköillä kirjoituksillaan. Samoihin aikoihin murrettiin vihdoin Kajaanin kehitystä alati jäytänyt eristyneisyys, kun Savon rata avattiin 1904 säännölliselle junaliikenteelle. Teräskiskoja myöten saatiin elintarvikkeita nopeasti hallojen koettelemille syrjäseuduille. Samaa reittiä myöten voitiin myös tehokkaasti kuljettaa Kainuun omia tuotteita, erityisesti puutavaraa etelään. Radan avaaminen vauhdittikin ratkaisevasti Kainuun oman metsäteollisuuden kehittämistä. Vuonna 1907 perustettiin Kajaanin Puutavara Osakeyhtiö (myöhempi Kajaani Oy) aloitti toimintansa Kajaanin Tihisenniemessä. Yrityksestä sittemmin tuli kaupungin ja koko Kainuun merkittävin työnantaja ja kehittäjä. Jo aiemmin Kajaanissa vaikutti Herman Renfors, jolla oli uistin- ja perhotehdas Tullikalliolla. Hänen ansiostaan kaupunkiin saapui kalastajia ja matkailijoita jopa Englannista saakka. Kaupunki aloitti rivakan kehityksen kohti hyvinvointia.

Kajaanin vanha vaakuna 1800-luvulta vuoteen 1958 asti.

Kaupunki säästyi vuoden 1918 sisällissodan pahimmilta kolhuilta eikä kaupungissa ollut sotarintamaa. Punaisten ja valkoisten välillä ei ollut pahempia yhteenottoja, vaikka vihaa pidettiinkin ajan hengen mukaisesti. Paloheimojen Kajaani-yhtiö suostui esimerkiksi sovinnolla työajan lyhentämiseen ja eräisiin muihin myönnytyksiin. Varsinainen punakaarti oli suhteellisen passiivinen, mutta se otti kuitenkin aselähetyksen vastaan, ja osalliset toivoivat näistä lähinnä apua metsästykseen. Valkokaarti aseistautui, ja sen johtoon saatiin tsaarin armeijassa palvellut kapteeni Karl Hilén, ja Mannerheimin "ammutaan paikalla" -päiväkäskyn velvoittamina yhteensä yhdeksän punaista surmattiin, kaksi heistä, syyttä tuomittujen tavallisten perheenisien sijaan astuneet työväenjohtajat Aleksanteri Kari ja Kalle Niemi, niin sanotuissa sijaissurmissa, joiden suunnitelijana pidetään itsenäisyysaktivistia, kirkkoherra Johannes Väyrystä. Noina aikoina aloitti yhteiskunnallisen toimintansa myös nuori lyseolainen Urho Kekkonen, joka osallistui sisällissotaan muualla Itä-Suomessa. Kenties osin sijaissurmienkin vuoksi 1920-luvun lopulla pikkukaupungin poliittiset vastakohtaisuudet kärjistyivät vasemmistojohtoisen kaupunginvaltuuston ja lapualaismielisen Kajaani-yhtiön välillä. Yhtiön siunauksella viisi kaupunginvaltuutettua vietiin autokyydillä itärajalle^lähde?. 1920-luvulla kaupungissa oli 4 282 asukasta.

Toisen maailmansodan aikana Kajaani joutui kokemaan kovia, sillä huomattava osa sen asuinrakennuksista tuhoutui useissa pommituksissa. Myös monet ydinkeskustan liiketalot tuhoutuivat. Sodan jälkeen rakennusyhtiöt täydensivät pommitusten työn ja tekivät selvää lopuista keskikaupungin vanhoista puurakennuksista. Kaupungin asukaslukumäärä kasvoi 1960-luvulla jo 14 600 asukkaaseen. Palokankaalle valmistui 1969 Kainuun keskussairaala. Kajaanin teollisuuden kehittymistä on nopeuttanut 1973 perustettu Kajaanin Teollisuuskylä Oy, jonka suurin osakas on kaupunki. Vuonna 1980 asukkaita oli Kajaanissa 34 574 ja 1985 35 917. Asukasluvun kasvu on 1980-luvulla perustunut luonnolliseen väestönkasvuun. Kaupungin asukasmäärä alkoi 1990-luvun puolivälissä laskea asukkaiden muuttaessa Ouluun ja Helsinkiin.

2000-luku

Yöjunayhteys Helsinkiin ja Turkuun lopetettiin syksyllä 2006. Ensimmäinen Pendolino-juna lähti Kajaanin rautatieasemalta Helsinkiin vuonna 2007.

Kainuun rajavartioston rajajääkärikomppania lopetti 88 vuotta jatkuneen varusmieskoulutuksen Kajaanissa 1. heinäkuuta 2007. Esikunta jatkaa edelleen toimintaansa kaupungissa. Kainuun prikaati muodostettiin Kajaaniin 1966, sen jälkeen kun Pohjois-Savon prikaati Kuopiosta (1962–63) ja Porin prikaatin patteristo Niinisalosta (1966) oli siirretty kaupunkiin.

Kajaanin Opettajankoulutuslaitos loppui 113 vuoden jälkeen keväällä 2013.

Kuntaliitokset

Kartta nykyisen Kajaanin alueen aluemuutoksista vuosina 1915–2007.

Kajaanin maalaiskunta

Vuonna 1835 Kajaanin maaseurakuntaan liitettiin aiemmin Sotkamoon kuulunut Lahnasjärven ja Raudanveden kylät. Vuonna 1865 säädettiin uusi kunnallisasetus. Yhteisestä kunnallishallinnosta Kajaanin maaseurakunta ja Paltamo erotettiin 1870. Jotkut katsovat eron tapahtuneen 1869. Maalaiskunnasta liitettiin Vuottolahden kylä 1897 samana vuonna perustettuun Säräisniemestä erotettuun Vuolijoen kappeliseurakuntaan. Kajaanin maalaiskunta perustettiin 1897. Aiemmin Paltamoon kuuluneet Paltaniemen, Uudenkylän (myöhemmin Nakertaja) ja Kirkkoahon (Linnantaus) kylät liitettiin Kajaanin maalaiskuntaan 1954. Kajaanin maalaiskunnasta liitettiin kaupunkiin Kylmä ja Parkinniemi 1967. Kunnan keskus muodostui kaupungin keskustaajaman osaksi Kajaaninjoen pohjoisrannalle Teppanaan, minne muutti ihmisiä myös Kajaanin kaupungista. Myöhemmin taajama-asutus laajeni itään Kuurnaan ja pohjoiseen Komiaholle.

Vuolijoki

Vuolijoen kirkko rakennettiin 1907. Vuolijoen kunta perustettiin 11. joulukuuta 1915 Penttilän talossa pidetyssä perustamiskokouksessa. Vuolijoen kunnan perustamisen yhteydessä päätettiin rakentaa toimitilat. Vuonna 1950 asukkaita oli Vuolijoella 2 876. Maatalousvaltainen kunta teollistui vahvasti 1950-luvulla Otanmäen malmikaivoksen myötä. Myöhemmin Vuolijoelle perustettiin myös Vuorokkaan kaivos. Kaivoksen avaaminen 1953 käänsi kunnan asukasluvun kasvuun ja 1960 asukkaita oli 4 790. Tämän jälkeen väestö on hitaasti vähentynyt. Vuonna 1985 asukkaita oli 3 364 ja 2007 asukkaita oli enää vain 2 643. Pääosa asutuksesta oli ryhmittynyt Oulujärven tuntumaan. Kunnan kahdessa taajamassa asui yli puolet väestöstä. Vuolijoki oli Kainuun teollistunein kunta.

Liitokset

Kajaanin maalaiskunta liitettiin pakkoliitoksella Kajaanin kaupunkiin 1977. Liitos vahvisti olennaisesti Kajaanin asemaa Kainuun maakunnan keskuksena. Vuolijoen kunta liitettiin Kajaanin kaupunkiin 1. tammikuuta 2007.

Lähteet

• Kalevi Rikkinen ym.: Finlandia, Otavan iso maammekirja 8. Helsinki: Otava, 1986. ISBN 951-1-09142-5