Puutalo

Kristiinankaupunki, hyvin säilynyt pohjalainen puukaupunki, on rakennettu 1651 suunnitellun säännöllisen ruutukaavan mukaan.

Maarianhaminan puutaloja.

Mukkulan kartano Lahdessa

Puutalo on puusta rakennettu talo. Puutalot ovat etenkin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa perinteinen rakennusmuoto. Myös Itä-Euroopassa niillä on huomattavat perinteet.

Suomessa on hyvin vähän sellaisia ennen 1800-lukua rakennettuja rakennuksia, joita ei ole rakennettu puusta − poikkeuksen tekevät lähinnä noin 70 keskiaikaista kirkkoamme, keskiaikaiset linnamme sekä kourallinen kartanoita. Puurakentamisen yleisyys Pohjolassa on johtunut materiaalin helposta saatavuudesta, edullisuudesta ja rakentamisen helppoudesta − etenkään köyhällä maalaisväestöllä ei olisi ollut varaa josko aikaakaan hankkia rakennuspaikalle suurta määrää kiviä ja laastia. Myös Pohjolan ilmasto on suotuisa puutalojen suhteen, sillä puurakennukset säilyvät paremmin verrattain viileässä ja oikein hoidettuina hiukan kosteassa ympäristössä, eivätkä niiden kiusana toisaalta ole lämpimämmissä maissa elävät termiitit.

Nykyään puutalorakentaminen on yleistynyt muun muassa Saksassa, ja sen asema myös muissa kuin pientaloissa on vahvistunut esimerkiksi Ruotsissa. Suomessa puutalojen rakentaminen romahti merkittävästi 1960-luvun kaupungistumisen myötä. Nykyisin puutalojen rakentaminen on elpynyt yksityiskodeiksi rakennettavien pientalojen osalta, mutta rakennettavat kerrostalot ja julkiset rakennukset ovat edelleen hyvin harvoin puisia.

Perinteinen suomalainen puurakentaminen

Seurasaareen siirretty Niemelän torppa (1844) keskisuomalaiselta Konginkankaalta

Oinaala Jämsänkoskella. Tyypillisiä sodanjälkeisiä rintamamiestaloja.

Perinteinen suomalaisen puutalon rakennusmateriaali on hirsi; lautarakennemenetelmä kehitettiin vasta 1900-luvulla, ja se yleistyi etenkin sotien jälkeisten rintamamiestalojen rakennustapana. Perustukset tehtiin vanhemmissa taloissa päällekkäin ladotuista luonnonkivistä, myöhemmin jyhkeistä graniittiharkoista ja sotien jälkeen lähinnä betonista tai Leca-harkoista. Suomen maaseudulla kaikki rakennukset kartanoista torppiin ja navetoista aittoihin on perinteisesti rakennettu puusta, ja myös puukirkkojen rakentamisella on pitkät perinteet. Kunkin alueen varallisuudesta riippuen suurin osa maataloista oli usein vaatimattomampia kuin kaupunkilaistalot, joskin kirkonkylässä saattoi olla jokunen varakkaampikin tila, minkä lisäksi vauraimmilla maatalousalueilla oli rikkaita suurtiloja, kartanoita, joista vain varakkaimmat rakensivat talonsa kivestä. Vanhoissa kaupungeissakin puurakennukset ovat olleet vallitsevia; Suomen ainoa keskiaikainen kivikaupunki oli Viipuri, mutta muissa kaupungeissa kirkko oli lähes ainoa kivirakennus. Muihin suuriin kaupunkeihin, etenkin Helsinkiin ja Turkuun, alettiin vasta 1800-luvun jälkipuoliskolla rakentaa suurissa määrin kivisiä tai tiilisiä kerrostaloja. Pieniin kaupunkeihin sellaisia ei montaa ennen 1950-lukua rakennettukaan, sillä niiden julkiset rakennukset ja kauppiastalotkin olivat puusta rakennettuja.

Suomen talot olivat pitkään niukasti koristeltuja, kunnes viimeistään keskiajan lopulla Suomeen alkoi virrata kansainvälisiä rakennustaiteellisia vaikutteita. Tavallinen kansa oli tuohon aikaan hyvin köyhää, ja arkkitehtuurin monet klassiset tyylisuunnat jäivät Suomessa vain muutamaan ylimystön kartanoon edustetuiksi. Puurakentamisessa tyylisuunnat alkoivat vaikuttaa merkittävästi etenkin kaupungeissa kustavilaisen tyylin myötä 1700-luvulla. Näkyvimpiä 1800-luvun tyylisuuntia puurakentamisessa olivat empire sekä kertaustyylit kuten uusrenessanssi, sveitsiläistyyli ja uusgotiikka ja 1900-luvun tyylisuuntia jugend, klassismi ja funktionalismi. Sodan jälkeen Suomeen rakennettiin tuhansittain rintamamiestaloja, jotka olivat ensimmäisiä massoittain rakennettuja tyyppitaloja. Niillä on perinteisestä pitkänmallisesta talon muodosta poikkeava, neliötä lähentelevä muoto ja niissä on puolitoista kerrosta. 1960- ja 1970-luvulla puurakentamisen suosio laski etenkin matalien tiilitalojen vallatessa alaa, ja talojen toteutus siirtyi enevenissä määrin talotehtaille. Nykyään rakennetaan sekä modernistisia, uusia muotoja hakevia puutaloja että perinteisempää suomalaista tupaa mukailevia taloja. Tapana on rakentaa edelleen lähinnä tyyppipiirustusten mukaan, mikä on osaltaan tehnyt taloista massatuontotavaraa. Ensimmäiset tyyppipiirustusten mukaan rakennetut rakennukset Suomessa olivat kuitenkin jo 1800-luvun puolella rakennetut Riihimäki–Pietari-radan rautatieasemat.

Puukaupungit

Keskiajalla perustetun Rauman lähinnä 1700- ja 1800-luvuilla rakennettu vanha kaupunki kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin.

Hyvin säilyneitä vanhoja puukaupunkikeskustojamme ovat muun muassa Kristiinankaupunki, Vanha Raahe, Vanha Rauma, Kokkola, Pietarsaari, Porvoo, Loviisa, Tammisaari ja Naantali, hieman myöhemmältä ajalta muun muassa Uusikaupunki, Turun Port Arthur ja Helsingin Käpylä. Mainittavan arvoisia puurakennusrykelmiä ovat myös ruukkien ympärille kehittyneet työläisväestön asuinalueet esimerkiksi Fiskarissa ja Taalintehtaalla. Puukaupungissa kadut olivat kapeita ja tontit noin 1630-luvulta lähtien pitkänmallisia, niin, että asuinrakennus rakennettiin koko tontin leveydeltä aivan viereiseen rakennukseen ja katuun liki, jolloin suljetulle sisäpihalle voitiin rakentaa väljemmin talousrakennukset. Varhemmin saattoi kaupunkilaisilla hyvinkin olla kotieläimiä, joita varten rakennettiin navetta. Sauna oli aina 1900-luvulle saakka erillinen rakennuksensa palovaaran vuoksi. Ensimmäisiä asemakaavaan rakennettuja kaupunkeja oli vuonna 1618 kaupunginoikeudet saanut Käkisalmi. Renessanssi ihannoi säännöllistä ruutukaavaa ja pitkiä katuja. Talojen hirsipinnan laudoitus ja talojen maalaus yleistyi tavallisten kaupunkilaisten taloissa 1700-luvulla. Talojen koristelussa näkyy kansan varallisuuserot − runsaammin koristellut porvaristalot ovat vähemmistössä suurimman osan taloista ollessa yksinkertaisempia. Porvarit saattoivat rakennuttaa kaksikerroksisia taloja, mutta valtaosa rakennuksista oli yksikerroksisia. Raatihuoneiden tyyppiarkkitehtuuriin kuuluu aina jonkinlainen torni. Puisista raatihuoneistamme ovat säästyneet Tornion (von Lüchov, 1874), Kajaanin (C. L. Engel, 1831) ja Lappeenrannan (C. L. Engel, 1829) raatihuoneet sekä Venäjän puolelle sotien jälkeen jäänyt Sortavalan raatihuone (F. A. Sjöström, 1885). Muita tyypillisiä rakennuksia olivat muun muassa tullikamari, pakkahuone, myllyt ja koulurakennus. Kaupungeille olivat tyypillisiä myös torit sekä 1700-luvulla lisätyt puistot ja puiden reunustamat bulevardit.

Perinnepuurakentamisen alueellisia eroja

Rajakarjalaisen Bomban talon julkisivua matkien on rakennettu matkailukäyttöön Nurmeksen Bomba-talo (1978).

Suomessa

Tyyppikuva hämäläisestä talosta on Hella Wuolijoen Niskavuori-sarjassa kuvatun Niskavuoren rusthollin tyyppinen suuri maatalo.

Pohjalaistaloksi kutsuttuvat talot ovat suuria, usein kaksikerroksisia ja punamullattuja hirsitaloja. Karjalassa ja Savossa on ollut yksinkertaisia ja vaatimattomia hirsitaloja, jotka on jätetty luonnonpuun värisiksi harmaantumaan. Pohjois-Karjalassa kylät rakennettiin perinteisesti vaaran tai mäen huipulle. Oma lukunsa on Suojärvellä esiintynyt rajakarjalainen rakennustyyli, joka on peräisin rajantakaisesta Karjalasta. Mahtavat hirsitalot on koristeltu yksityiskohtaisilla vuorilaudoilla ja ikkunaluukuilla.

Lapissa talot ovat olleet niin ikään pieniä ja vaatimattomia. Saaristossa on ollut omanlaisensa rakentamistapa: mökit olivat pieniä mutta vankkoja, koska niiden tuli kestää voimakkaita sääilmiöitä ja myrskyjä.

Saksalainen Umgebindehaus Ebersbachista Saksista.

Keski-Euroopassa

Saksassa rakennettiin ennen lähes kaikki pysyviksi tarkoitetut rakennukset kivestä. Maaseudulla puisia rakennuksia oli enemmän, ja nykyisinkin Saksassa on säilynyt monia puisia kyläkirkkoja. Oma tyylilajinsa on hirsirakentamista muihin menetelmiin soveltava, omalaatuisesti muotoiltu Umgebindehaus-tyyli. Sveitsissä puutalot nähdään vahvana osana maan rakennusperintöä, joskin kivirakennuksilla sielläkän oli vahva sija; niitä on monena aikakautena pidetty puutaloja vakaampina. Sveitsin rakennusperintöön perustuva, runsaasti puun työstettävyyttä rikkaiksi muodoiksi hyödyntävä sveitsiläistyyli, toiselta nimeltään nikkarityyli, levisi myös Suomeen 1800-luvun lopulla. Vanhin Keski-Euroopan säilynyt puutalo sijaitsee Sveitsin Schwyzissä ja on rakennettu vuonna 1176. Puurakentaminen on myös Sveitsissä postmodernin uudelleentulemisen myötätuulessa erityisesti niiden energiatehokkuuden ansiosta.

Venäläinen izba.

Itä-Euroopassa

Puutalo Viron Tartossa

Venäjällä ja muualla Itä-Euroopassa perinteiset puutalot olivat jyhkeitä hirsitaloja. Vuosisatainen perinne oli elinvoimainen 1900-luvulle asti. Niitä koristeltiin muotorikkaasti nikkaroiduin yksityiskohdin. Hirsiä ei maalattu, mutta koristelaudat ja ikkunaluukut saatettiin. Venäjällä perinteisiä hirsitaloja kutsuttaan nimellä izba. Köyhempi talonpoikaisväestö asui heppoisemmissa ja pienemmissä taloissa, joita on yhä nähtävissä mm. Venäjän Karjalassa. Siellä on puukirkoilla ja -tsasounilla ollut merkittävä sija rakennusperinnössä. Tunnetuimpia näistä ovat Unescon listalle kuuluvan, Äänisellä sijaitsevan Kižin saaren kirkot.

Pohjois-Amerikassa

Pohjois-Amerikassa rakennettiin perinteisesti − joskin vähäisissä määrin − karuja hirsitaloja, joita kutsutaan nimellä log cabins. Pohjoisamerikkalainen puurakennuskulttuuri syntyi eurooppalaisen pohjalta, ensimmäisen kerran sinne Ruotsista ja Suomesta 1600-luvulla muuttaneiden mukana. Ensimmäinen tunnettu puurakennus on Pennsylvaniasta vuodelta 1638. Sittemmin myös paikallinen siirtokunta- ja alkuperäisväestö omaksui skandinaavisen hirsirakennustavan. Myöhemmin vaikutteita tuli myös saksalaisten muuttajien mukana.

Puurakennusten tuhoutuminen

Puurakennuksen haitta kivirakennukseen verraten on sen huono kestävyys. Pehmyt rakenne on alttiimpi säänkin aiheuttamalle kulumiselle, ja puu lahoaa monien pieneliöiden sekä hyönteisten, esimerkiksi tupajumin, hirsijumin, hevosmuurahaisen, tupajäärän ja kuolemankellon, syödessä sitä. Rakennuksissa esiintyviä lahottajasieniä ovat kellarisieni kellarikesikkä (Coniophora puteana), laakakääpä (Poria, Antrodia) ja lattiasieni (Serpula lacrymans). Perinteisin, hyväksi havaituin menetelmin rakennettu ja kunnossa pidetty talo ei kuitenkaan laho ja voi säilyä satoja vuosia. Autioksi ja hoitamattomaksi jätetty puutalo on asumiskelvoton muutamassa kymmenessä vuodessa, sillä kosteusvaurion koettelemaa puu antaa erinäisille lahottajasienille ja bakteereille hyvän kasvualustan. Jotkin hyönteiset syövät vasta lahonnutta puuta. Lämpötilan vaihtelut saattavat vaikuttaa lämmitettävien talojen hirsiin heikentävästi; tästä syystä lämmittämättä pidettyjä vanhoja hirsiaittoja on säilynyt Suomen maaseudulla asuintaloja enemmän. Muita puutalojen tuhoutumiseen johtavia seikkoja ovat herkkä tulipaloriski sekä niihin enevenissä määrin 1960-luvulta alkaen kohdistunut purkaminen.

Suomessa on muihin Euroopan maihin verraten suhteellisesti vähän säilyneitä vanhoja rakennuksia. Ennen vuotta 1921 valmistuineita rakennuksia on Suomen rakennuskannasta viisi prosenttia. Vanhin säilynyt Suomen ei-kirkollinen puurakennus on Kokkolan vanha pedagogio (1696) ja vanhin puukirkko Vöyrin kirkko (1626).

Kaupunkipalot

Turun Luostarinmäki on harvinainen, melko hyvin autenttisen kaltaisena säästynyt esimerkki vanhasta suomalaisesta käsityöläiskaupungista.

Puukaupunkien ongelma olivat kaikkialla Pohjoismaissa 1800-luvulle saakka tulipalot. Talot rakennettiin perinteisesti vieri viereen tai lähes toisiinsa kiinni ja kadut olivat kapeita, joten yhdessä talossa tulta käsiteltäessä lentänyt kipinä on saattanut levitä nopeasti laajalle. Leviämistä avitti vielä se, että taloissa oli ennen pärekatot. Tunnetuin kaupunkipalo lienee 1827 tapahtunut Turun palo, historian laajamittaisin Pohjolan kaupunkipaloista, joka tuhosi kolme neljännestä kaupungista. Turku on yhteensä historiansa aikana palanut 31 kertaa. Muita monesti palaneita Suomen kaupunkeja ovat mm. Oulu (10 kertaa) ja Pori (9 kertaa). Muutamien 1800-luvulla (monesti uudelleen-) rakennettujen keskustojen suunnittelussa otettiin lähtökohdaksi paloturvallisuus: esimerkiksi 1876 perustetun Nurmeksen kauppalaan rakennettiin leveät, koivujen reunustamat kadut ja jätettiin kortteleiden väliin muutamia tyhjiä alueita, ns. palotoreja. Pohjoismaisista vanhoista puukaupungeista puhuttaessa harvinaisen poikkeuksen tekee ainoana yhdessä norjalaisen Rörosin kanssa Kristiinankaupunki, siinä suhteessa, ettei se ole palanut kertaakaan.

Purkaminen

Vanha talo purkamisen alla Oulussa

Puurakennuksia on hävittänyt Suomesta valtavissa määrin niihin varsinaisesti 1960-luvulta lähtien kohdistunut purkuvimma, joka oli vahvimmillaan 1960- ja 1970-luvuilla. Lähinnä Helsingissä ja Turussa purettiin puutalojen lisäksi myös kivitaloja, mutta suurimmaksi osaksi ne olivat puisia taloja, joita saatettiin repiä korttelikaupalla ja korvatiin monikerroksisilla ja tehokkaimmilla kerrostaloilla. Ilmiö aiheutti jo aikanaan paheksuntaa tavallisen kansan parissa, ja vaikka se sai yleiseksi kutsumanimekseen yhden ahkerimmista purkajista mukaan "Turun tauti", oli se koko maan laajuinen ilmiö. Uutta siinä tuolloin oli se, että kun aikaisemmin oli purettu lähinnä vain huonokuntoisia taloja, nyt saatettiin purkaa myös hyväkuntoisia rakennuksia. Purkamista vauhditti toki se, jos rakennukset olivat huonossa kunnossa. Purkamista on selitetty mm. suomalaiselle yhteiskunnalle tyypillisellä uuden ihannoimisella ja taloudellisen tehokkuuden asettamisella esteettisten arvojen edelle. Tämä kostautuu tulevaisuudessa, kun ko. ajanjaksolla kiirellä ja halvalla rakennettujen elementtitalojen peruskorjaus tulee ajankohtaiseksi.

Vaikka purkaminen on nykyisin rauhoittunut, se ei ole loppunut; "vähemmän arvokkaaksi" koetuille taloille myönnetään helposti purkulupa, jos niitä ei ole pidetty täysin kunnossa. Tämä on nostanut kritiikkiä siitä, että taho, joka omistaa vanhan, yleensä puisen, talon ja haluaa purattaa sen ja rakentaa sen paikalle uuden rakennuksen, saa vanhalle rakennukselle ennen pitkää purkuluvan, kun jättää sen rapistumaan. Turussa on viime vuosina noussut keskustelua Koulukadulla sijaitsevan, hyväkuntoisen Wikeström & Krogiuksen sinisen jugendtalon purkuaikeista.

• 
  Turun ennen puutalovaltainen keskusta on muuttunut 1800-luvun lopusta...
• 
  ...2000-lukuun huomattavasti eritoten vanhan purkamisesta johtuen.

Nykyajan puutalot

Moderni puukerrostalo Berliinissä

Vaikka Suomessa kaupunkikeskustoihin rakennetaan nykyään lähes yksinomaan elementti- tai kivitaloja, yksityiskodeiksi puutaloja rakennetaan edelleen runsaasti. Suurin osa taloista rakennetaan tyyppitalomallisesti talopaketteina, jolloin talotehdas toimittaa kaikki tai suurimman osan rakennustarvikkeista ostajalle. Jos verrataan esimerkiksi Ruotsiin, on Suomi jäljessä puurakentamisessa; Ruotsissa rakennettavista asuinkerrostaloistakin viidennes on puisia. Puisia asuinkerrostaloja rakennetaan myös mm. Saksassa ja Britanniassa Suomea enemmän. Vuosien 1995-2009 aikana Suomessa oli rakennettu puisia kerrostaloja vain 33 kappaletta. Syitä siihen olivat mm. puutalojen näkeminen vanhanaikaisena ja osana historiaa, tähän liittyvä suomalaisen rakentamisperinteen arvostamatta jättäminen sekä se, että monista Euroopan maista poiketen ei Suomessa saanut rakentaa yli kolmekerroksisia puurakennuksia ilman sprinklerijärjestelmää eikä yli kahdeksankerroksisia ollenkaan. Asumisen rahoitus- ja kehityskeskus johtaa Suomessa ohjelmaa, joka haluaa edistää puurakentamista ja lisätä sen arvoa nykypäivän Suomessa. Melko harvinainen esimerkki puurakentamisesta julkisella sektorilla löytyy Joensuu Areenasta (2004), joka on maan suurin puurakennus.

Asuntoilmoituksissa termillä puutalo viitataan lähinnä kaupungissa sijaitsevaan asuntoon vanhassa yksi- tai kaksikerroksisessa puutalossa. Maailman korkein puutalo on vuonna 2022 valmistunut 25-kerroksinen Ascent MKE, joka sijaitsee Milwaukeessa. Puisista kerrostaloista käytetään usein myös nimitystä puukerrostalo. Suomen korkein puukerrostalo on 14-kerroksinen Lighthouse Joensuu. Ouluun on suunnitteilla sitä korkeampi Puukruunu, johon tulee 16 kerrosta.

Aiheesta muualla

• Risto Suikkari: Paloturvallisuus ja kaupunkipalot Suomen puukaupungeissa - Historiasta nykypäivään, Lisensiaatintyö, Oulun yliopisto, arkkitehtuurin osasto, Oulu 2007 (pdf)