Jatkosodan hyökkäysvaiheen ilmasotatoimet

Jatkosodan hyökkäysvaiheen ilmasotatoimet on nimitys ilmasotatoimille jatkosodan hyökkäysvaiheessa.

Alkuajat

Brewster Buffalo F2A

Jatkosodan alun hyökkäysvaiheessa Suomi oli paremmin varustautunut kuin talvisodassa. Suomen ilmavoimilla oli käytössään hyökkäysvaiheen alussa noin 550 lentokonetta ja suomalaisilla oli ilmaherruus koko hyökkäysvaiheen ajan. Sota aloitettiin Bristol Blenheimillä ja päähävittäjänä oli yhdysvaltalainen Brewster F2A "Buffalo".

Curtiss P-36 Hawk

Jatkosodan hyökkäysvaiheen alla Suomen ilmavoimat oli jaettu neljään lentorykmenttiin (Le.R), jotka puolestaan jakautuivat yhteentoista lentolaivueeseen (Le.Lv). Le.R 1:n lentolaivueet (Le.Lv 12, Le.Lv 14 ja Le.Lv 16) olivat tiedustelu- ja yhteistoimintalaivueita, Le.R 2:n (Le.Lv 24, Le.Lv 26 ja Le.Lv 28) ja Le.R 3:n (Le.Lv 30 ja Le.Lv 32) hävittäjälaivueita sekä Le.R 4:n (Le.Lv 42, Le.Lv 44 ja Le.Lv 46) pommitus- ja kaukotoimintalaivueita. Näiden lisäksi ilmavoimilla oli kaksi erillistä lentolaivuetta; Le.Lv 6 ja Le.Lv 15.

Gloster Gladiator

Suomalaisten maahyökkäystä tukemaan asetettiin hieman aiemmin lakkautetun Le.R 1:n laivueet Le.Lv 12 ja Le.Lv 16, joiden tehtäviksi käskettiin tiedustelu, pommitus, valokuvaus, tykistön tulenjohto sekä lentolehtisten pudotus. Laivueet alistettiin VII AK:lle, mutta Le.Lv 12 sai lisäksi tehtävän suorittaa tiedustelutehtäviä myös VI AK:lle. Le.Lv 12:n kalustona olivat sodan alkuvaiheessa 1. lentueella Curtiss Hawk 75A (CU), 2. lentueella Gloster Gladiator (GL) ja 3. lentueella Fokker C.X (FK). Le.Lv 16:n kalustona oli puolestaan 1. lentueella GL-koneita, 2. lentueella Westland Lysander ja 3. lentueella FK-koneita. Näistä CU- ja GL-koneet olivat hävittäjiä, FK-koneet tiedustelu ja syöksypommituskoneita, ja LY-koneet tiedustelukoneita, niillä voitiin suorittaa pommituksia pommikuorman ollessa maksimissaan 250 kg, tavallisesti käytettiin kuitenkin huomattavasti pienempää määrää. Myös CU-koneet oli mahdollista varustaa pommein, pommikuorman ollessa suurimmillaan 150 kg. Kaikki edellä mainitut koneet olivat vanhentuneita ensilinjan toimintaan. Hyökkäyksen ilmatuen lisäämiseksi Ilmavoimien komentaja määräsi hävittäjäkonein varustetun Le.R 2:n toimimaan Karjalan armeijan suojana, ylläpitämään alueella ilmanherruutta sekä suojaamaan Le.Lv 12:n ja Le.Lv 16:n koneita näiden tehtävissä sekä osallistumaan maataisteluihin. Pommikonein varustettu Le.R 4 sai puolestaan määräyksen suorittaa pommituksia tarpeen mukaan. Hävittäjäkonein varustettu Le.R 3 määrättiin vastaamaan kotirintaman puolustuksesta.

Westland Lysander

Gloster Gauntlet oli jo jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana vanhentunut, joten suomalaiset käyttivät sitä tiedustelu- ja harjoituskoneena

Laatokan Karjalan valtaus

Ennen hyökkäysten alkua laivueet suorittivat tiedustelua, joilla selvitettiin muun muassa vihollisen asemia sekä joukkojen siirtoja. Laivueissa tapahtui myös jonkin verran kalustomuutoksia Le.Lv 12 saadessa varikolta lisää CU-koneita ja luovuttaessa GL-koneensa Le.Lv 16:lle, jonka jälkeen Le.Lv 12:n 1. ja 2. lentue oli varustettu CU-koneilla. Le.Lv 12:n CU-parin suoritti 5. heinäkuuta tiedustelu- ja tuhoamislennon Laatokan pohjoispuolella hyökäten neuvostokolonnaa ja junaa vastaan Matkaselässä.

Bristol Blenheim

Kar.A:n ja ilmavoimien välisen yhteistoiminnan tehostamiseksi Kar.A:n esikuntaan perustettiin Ilmakomentajan toimi, johon asetettiin everstiluutnantti Eino Bremer. Hänen alaisuuteensa tulivat kuulumaan kuitenkin ainoastaan Le.Lv 16 ja Le.Lv 12 hävittäjärykmentin Le.R 2 ollessa everstiluutnantti Richard Lorentzin komennossa. Ilmakomentajan tueksi perustettiin myös Ilmatoimisto, jonka toteuttaminen kesti kuitenkin pitkään ja se valmistui vasta päivää ennen hyökkäyksen alkua. Lisäksi molempiin Kar.A:n armeijakuntiin asetettiin ilmavoimien yhdysupseerit. Järjestely osoittautui myöhemmin huonosti toimivaksi, siinä oli liian monta välivaihetta, minkä seurauksena maavoimilta saadut tukipyynnöt saavuttivat ilmavoimien laivueet usein vasta sitten kun tilanne oli jo ohitse. 10. heinäkuuta alkaneessa hyökkäyksessä Le.Lv 16 toimintasuuntana oli Kar.A:n vasen siipi VII AK:n ja Ryhmä O:n hyökkäyskaistoilla oikeana rajana Laatokka ja vasempana Kuhmo. Le.Lv 12 puolestaan suoritti tiedustelua, kuten jo edellä todettiin, molempien AK:n hyväksi. 11.7. Le.Lv 12:n 1. lentue pommitti kahdella CU-koneella viholliskolonnaa saaden sen pysähtymään, minkä jälkeen kaksi saman laivueen FK-konetta suoritti kolonnan pommituksen CU-koneiden suojatessa pommittajia. Samana päivänä Le.Lv 26:n Fiat G.50-koneet tulittivat kolonnaa Laatokan pohjoispuolella olevan Värtsilän pohjoispuolella. ,

Hawker Hurricane- hävittäjätyyppi joka oli käytössä rintaman molemmin puolin

Tähän mennessä suomalaiset maajoukot olivat olettaneet, että ilmanherruus oli kiistämättömästi suomalaishävittäjien hallussa eivätkä olleet välittäneet suojautua koneiden lähestyessä, mikä oli muutamassa tapauksessa johtanut merkittäviin tappioihin viholliskoneiden hyökätessä maajoukkoja vastaan. 13. heinäkuuta IV ja II AK:n alueilla toiminut Le.Lv 14 oli saanut käskyn luovuttaa CU-koneensa Le.R 3:n Le.Lv 32:lle, jolta laivue sai vaihdossa FR-koneita. Käsky toimeenpantiin heti. Le.Lv 26 suoritti 16.- 17. heinäkuuta maataistelulentoja Uuksunjoella ja Helylässä saaden osumia autoihin ja ilmatorjunnan asemiin. Koneidenluovutuksen aiheuttaneen sekaannuksen takia Kar.A:n tiedustelu oli jonkin aikaa lähes kokonaan Le.Lv 16 varassa, joka suoritti tiedustelulennot toiminta-alueensa eteläosassa.

Puna-armeijan käytössä ollut Polikarpov I-15, yleinen vielä hyökkäysvaiheessa

Tiedustelevat koneet suorittivat usein myös rynnäkköjä havaitsemiaan viholliskolonnia ja joukkokeskityksiä vastaan. Le.Lv 16:n tilanne helpotti vasta 24. heinäkuuta, jolloin Le.Lv 12:n 2. lentue suoritti ensimmäiset tiedustelulentonsa FR-koneilla. Samana päivänä ylipäällikkö pysäytti toistaiseksi Kar.A:n hyökkäyksen. Laivueet Le.Lv 12 ja Le.Lv 16 jäivät Kar.A:n alueelle jatkaen tiedustelutoimintaansa.

Karjalankannaksen valtaus

15. heinäkuuta II AK:n alueella toimineen Le.Lv 14:n kolmikoneinen FR-partio havaitsi Kannaksen eteläosassa Nuijamaanjärven maastossa kuorma-auton, jota vastaan tehdyssä rynnäkössä yksi FR-kone sai osumia ilmatorjuntakonekivääritulesta ja syöksyi metsään tuhoutuen ohjaajan saadessa surmansa. Kyseisellä FR-koneella oli talvisodassa saavutettu eräänlainen maailmanennätys luutnantti Jorma Sarvannon ampuessa sillä alas kuusi vihollisen pommikonetta neljässä minuutissa. Le.R 2:n Le.Lv 24 osallistui neuvostojoukkojen liikenteen häirintään koko Laatokan Karjalan offensiivin ajan. Laivue hyökkäsi kahdeksan Brewster 239 (BW) -hävittäjäkoneen voimin tiellä havaittuja hyökkäysvaunuja, kuorma-autoja, linja-autoa, henkilöautoja, hevosajoneuvoja ja jalkaväkeä vastaan tuhoten yli kaksikymmentä autoa, kaksi hyökkäysvaunua sekä suuren määrän jalkaväkeä.

Maajoukkojen hyökkäyksen edetessä joutuivat lentolaivueet ja niiden lentueet seuraamaan maajoukkoja toimintakentältä toiselle, jotta välimatkat kenttien ja rintaman välillä eivät olisi kasvaneet liian pitkiksi. Neuvostokoneet suoritti useita hyökkäyksiä hävittäjillä ja pommittajilla näille suomalaisten käyttämille lentokentille, muun muassa Värtsilässä ja Lunkulassa, mutta hyökkäykset aiheuttivat vain harvoin vakavia vaurioita tai menetyksiä.

29. heinäkuuta annettiin käsky ilmavoimien tehtävistä Karjalankannaksen-operaatiossa. Hävittäjälaivueiden Le.Lv 24, Le.Lv 28 ja Le.Lv 32 tehtäväksi määrättiin suojata II AK:n ja erityisesti sen tykistön etenemistä, suorittaa tiedustelua ja osallistua mahdollisuuksien mukaan rynnäköihin maamaaleja vastaan. Tiedustelu- ja yhteistoimintalaivueen Le.Lv 14:n alistus IV armeijakunnalle lakkautettiin ja laivueen päätehtäväksi määrättiin lentotiedustelu, tykistön tulenjohto sekä hyökkäykset maamaaleja vastaan II AK:n alueella. Laivue jätti kuitenkin 1. lentueensa IV AK:n käyttöön suorittamaan tiedustelua Viipurin suuntaan. Ilmavoimien komentaja otti laivueet Le.Lv 14 ja Le.Lv 32 sekä laivueen Le.Lv 28 2. ja 3. lentueen toistaiseksi suoraan omaan johtoonsa.

Sekä suomalaisten ja neuvostoliittolaisten käytössä ollut Polikarpov I-16

Aluksi Le.Lv 32 vastasi ilmatilan jatkuvasta partioinnista alueella Rautjärvi-Ilmee-Kirvu-Antrea-Vuoksi. Seuraavina päivinä se osallistui myös maataisteluihin, joissa tuhosi muun muassa osia autokolonnasta.

Le.Lv 28 suoritti 3. elokuuta Otsoisen luona hyökkäyksen 15:stä kuorma-autosta ja kahdesta panssarivaunusta koostunutta kolonnaa vastaan, jolloin kolme autoa ja toinen panssareista tuhoutui. Hyökkäyksessä yksi MS-kone sai osumia ilmatorjuntatulesta ja joutui tekemään pakkolaskun vihollisen hallussa olevalle alueelle ns. vesiperämottiin lentäjän selvitessä linjojen läpi omalle puolelle. Samana päivänä myös Le.Lv 32:n CU-koneet suorittivat 2–5-koneisin partioin tehtyjen valvonta- ja tiedustelulentojensa yhteydessä useita hyökkäyksiä 2–4 auton suuruisia viholliskolonnia vastaan tuhoten useita autoja. Todettakoon tähän, että Le.Lv 24:n komentaja oli kieltänyt hyökkäykset maamaaleja vastaan peläten niiden aiheuttavan turhia menetyksiä.

Elokuun alkupuolella vihollisen ilmatoiminta hiljeni II AK:n hyökkäysalueella merkittävästi, jolloin ilmavoimien komentaja palautti omaan komentoon ottamansa Le.Lv 28:n takaisin Le.R 2:n komentoon ja laivueen päätehtäväksi määrättiin Kar.A:n suojaus Aunuksen kannaksen keski- ja pohjoisosissa. Laivue aloitti siirtymisen Laatokan pohjoispuoliselle alueelle 6. elokuuta alkaen, mutta osallistui vielä toistaiseksi myös Kannaksen alueen taisteluihin, sillä 7. elokuuta annetussa käskyssä määrättiin hävittäjälaivueet Le.Lv 24, Le.Lv 28 ja pommituslaivue Le.Lv 44 keskittämään toimintansa 8. elokuuta aamusta alkaen linjan Elisenvaara-Hiitola itäpuolella oleviin teihin tärkeimmän hyökkäyskohteen ollessa tieosan Elisenvaara-Kurkijoki-Alakokkola jälkimmäinen osuus. Käskyssä hävittäjälaivueet määrättiin siis erityisesti maataistelutehtäviin. 8. elokuuta sää oli sateinen ja pilvet matalalla, mutta laivueet suorittivat joitakin hyökkäyksiä maamaaleja vastaan annetun käskyn mukaisesti. Myös etelämpänä toiminut Le.Lv 32 suoritti sinä päivänä nelikoneisin partioin rynnäkköjä viholliskolonnia vastaan tuhoten ja vaurioittaen useita kuorma-autoja sekä aiheuttaen neuvostojoukoille lisäksi mies- ja hevostappioita.

Länsi-Kannaksen valtaus käynnistyi 22. elokuuta IV AK:n aloittaessa hyökkäyksensä Kannaksen eteläosassa. Hyökkäystä tukemaan määrättiin Le.Lv 14 ja Le.Lv 32. Myös IV AK:n vasemmalla sivustalla ollut II AK jatkoi hyökkäystään siirtyen nyt Kannaksen keskilinjalle vasemmalla sivustallaan I AK. Näiden armeijakuntien tukena oli enää Le.Lv 24, sillä Le.Lv 28 oli kuun puolenvälin jälkeen siirtynyt Aunuksenkannakselle. Hävittäjälaivueiden Le.Lv 24 ja Le.Lv 32 päätehtävänä oli hyökkäävien maajoukkojen suojaus, minkä lisäksi laivueiden tuli osallistua maataisteluihin silloin, kun ilmatilanne sen salli ja maanteillä havaittiin ruuhkautuneita maaleja. Annetun käskyn mukaan hävittäjälaivueet suorittivat rynnäköintejä vihollista vastaan ja esimerkiksi Le.Lv 32 tuhosi jo hyökkäyksen alkamispäivänä kaksi vihollisen säiliöautoa Kämärällä. Hieman myöhemmin rynnäköt maamaaleja vastaan kiellettiin omien ja vihollisjoukkojen ollessa paikoitellen niin sekaisin keskenään, ettei selkeitä etenemislinjoja voitu osoittaa ja oli vaarana omien joukkojen tulittaminen. Kielto oli voimassa siihen asti, kun tilanne selkiytyi.

Le.Lv 32 oli saanut käskyn tiedustella Viipurista Koiviston suuntaan vieviä teitä ja osallistua kaikin voimin maataisteluihin Viipurin eteläpuolella. Suomalaisjoukot valtasivat Viipurin seuraavana päivänä ja saivat motitettua Viipurin eteläpuolelle Ylä-Sommeen-Porlammin alueelle kolme neuvostodivisioonaa. Le.Lv 32 suoritti 29. elokuuta huonossa säässä rynnäkköjä tätä Porlammin motiksi kutsuttua mottia vastaan. Porlammin motti laukesi 1. syyskuuta ja siellä olleet neuvostojoukot aloittivat paon etelään kohti Koivistoa ja kaakkoon kohti Leningradia. Suomalaiset maajoukot puolestaan aloittivat pakenevien vihollisten takaa-ajon Le.Lv 32:n jatkaessa myös hyökkäyksiään näitä vastaan, joskin sekava tilanne pakenevien ja takaa-ajajien kesken johti pian siihen, ettei ilmasta ollut mahdollista varmuudella erottaa joukkoja toisistaan, minkä vuoksi maataistelulennot oli lopetettava.

Itä-Karjalan valtaus

Suomalaisten hyökkäyksen edetessä Kannaksella aloitettiin Aunuksenkannaksen hyökkäyksen seuraavan vaiheen valmistelu. Le.Lv 16:n esikunta ja 1. lentue siirtyivät tätä silmällä pitäen Uomaan kentälle 24.8., minne myös 3. lentue saapui myöhemmin syyskuun alussa. Le.Lv 12 sai puolestaan 28.8. määräyksen suorittaa tiedustelua Kar.A:n hyväksi linjalle Kuuttilahti-Lotinanpelto asti. Tätä varten laivueen käytettävissä oli saksalaisilta lainattu infrapunakamera. Tiedusteltavina kohteina olivat neuvostojoukkojen asemat sekä VI AK:n tulevat etenemisurat. Kuten Kannaksella, myös Aunuksen kannaksella elokuun loppupuolella vallinnut huono sää oli vaikeuttanut lentotoimintaa. Pääosin VII AK:n alueella linjan Tulemajärvi-Pyhäjärvi pohjoispuolella toiminut Le.Lv 28 osallistui hyökkäysvalmisteluihin partioimalla hyökkäykseen ryhmittyvien suomalaisjoukkojen suojana sekä rynnäköimällä vihollisjunia vastaan.

Le.Lv 12 sai määräyksen tukea 4. syyskuuta alkanutta suomalaisten yleishyökkäystä tiedustelulla, tykistön tulenjohdolla sekä rynnäköinnillä maakohteita vastaan. Hävittäjälaivue Le.Lv 28:n päätehtävänä oli puolestaan ilmanherruuden ylläpito ja sivutehtävinä pommi- ja kuljetuskoneiden suojaus sekä tiedustelu- ja maataistelulennot. Seuraavan päivän huono sää haittasi suuresti lentotoimintaa, mutta tilanne parani sitä seuraavana päivänä, jolloin Le.Lv 12:n koneet havaitsivat Lotinanpelto-Mäkriä välisellä tieosuudella useita perääntyviä tiheään pakkautuneita kolonnia. Laivue suoritti kahdeksalla FR-koneella rynnäkön yhtä kolonnaa vastaan tuhoten parikymmentä kuorma-autoa ja joukon hevosia. 8. syyskuuta Le.Lv 28:n koneet suorittivat tiedustelulennon rynnäkön havaitsemaansa 35-vaunuista junaa vastaan ampuen sen veturin höyrykattilan puhki ja pommittaen itse junaa. Laivue suoritti syyskuun aikana yhä useammin rynnäköitä nimenomaan junia vastaan. 11. syyskuuta Le.Lv 28 menetti yhden tiedustelulennolla olleen MS-koneen ilmatorjuntatulessa ohjaajan pelastuessa laskuvarjolla.

Puna-armeijan toisessa maailmansodassa käytössä ollut Iljušin Il-2

Suomalaishyökkäystä tukevien lentolaivueiden toiminta tuli vilkkaaksi suomalaisten edettyä Syvärille ja Ääniselle Kar.A:n esittäessä jatkuvasti tiedustelupyyntöjä perääntyvien venäläisjoukkojen määrän ja sijainnin selvittämiseksi. Le.Lv 12 suoritti tiedustelua suomalaisjoukkojen lisäksi myös läntisellä Syvärillä toimivan saksalaisen 163. Divisioonan hyväksi.

18. syyskuuta Le.Lv 16 menetti tiedustelulennolla Petroskoin suunnalla olleen GL-koneen ohjaajineen tuntemattomalla tavalla.

25. syyskuuta tiedustelulennolla olleet kaksi Le.Lv 16:n GL-konetta havaitsivat Petroskoin alueella kaksi leirinuotiota, joita vastaan toinen koneista hyökkäsi. Suomalaisjoukot valtasivat Petroskoin 1.10. ja nimesivät kaupungin Äänislinnaksi. 7. lokakuuta Le.Lv 12 menetti tiedustelulennolla olleen FR-koneen Ojatin aseman luona lähellä Laatokan kaakkoisrantaa. Kaksikoneisen partion lentäessä matalalla aseman yli avasi alueella ollut kevyt ilmatorjuntapatteri tulen saaden osumia partion siipikoneeseen, joka syöksyi maahan ohjaajan saadessa surmansa.

26. lokakuuta Le.Lv 16 sai lisää kalustoa Aunuksen kannakselle siirtyneen Le.Lv 14:n luovuttaessa sille FK-koneensa. Suomalaisjoukkojen lähestyessä Karhumäen-Poventsan aluetta Le.Lv 16:n toiminta oli hyvin vilkasta laivueen suorittaessa tiedustelutehtäviä sekä hyökkäyksiä perääntyviä venäläisjoukkoja vastaan. Laivue sai toimia melko rauhassa, sillä vihollisen ilmatoiminta oli tällä suunnalla hyvin vähäistä.

Panssarijunat (kuvassa ei neuvostoliittolainen) ja muutkin junat olivat suomalaisten lentäjien mieluinen kohde

4. marraskuuta maataistelulennolla olleet Le.Lv 28:n 1. lentueen MS-koneet tulittivat havaitsemaansa suurta kolonnaa Uunitsassa, joka sijaitsee Kontupohjan ja Karhumäen puolivälissä. Yksi MS-koneista sai ilmatorjuntatulesta osumia ja kone syttyi tuleen. Ohjaaja pelastautui laskuvarjolla ja selvisi omalle puolelle. Le.Lv 16 suoritti marraskuun aikana sään salliessa GL- ja FK-koneilla yöhyökkäyksiä neuvostojoukkojen leirejä, kyliä ja kolonnia vastaan. Joulukuun alussa suomalaiset saavuttivat Poventsan ja ryhmittyivät puolustukseen.

Rukajärven suunta

12. elokuuta suomalaiset perustivat uuden tiedustelulaivueen tukemaan hyökkäystä pohjoisemmalla rintamanosalla Rukajärven suunnalla. Nimen Le.Lv 10 saanut laivue aloitti toimintansa 20. elokuuta alistettuna 14. Divisioonalle. Laivueen kalustoksi tuli aluksi Le.Lv 32:lta saadut Hawker Hurricane Mk. I-koneet, Le.Lv 42:lta ja T-Le.Lv 17:stä saadut Fokker C.V.-koneet sekä Le.Lv 15:stä saadut Blackburn Ripon-koneet. Näistä HC-koneet olivat kahdeksalla konekiväärillä varustettuja hävittäjiä, FO-koneet olivat tiedustelu- ja syöksypommituskoneita ja RI-koneet olivat tiedustelukoneita. Jälkimmäiset koneet olivat rintamakäyttöön vanhentuneita.

Blackburn Ripon IIF

16. syyskuuta Rukajärven suunnalla toiminut Le.Lv 10 menetti tiedustelu- ja maataistelulennolla olleen HC-koneen ohjaajan saadessa surmansa. Kone oli rynnäköinyt neuvostokolonnaa vastaan ja joutunut liian matalalle ja törmännyt puihin. 18. syyskuuta annettiin käsky Le.Lv 30:n 3. lentueen liittämisestä Le.Lv 10:een, jolloin laivue sai 21. syyskuuta aluksi kuusi FR-konetta luovuttaen loput HC-koneensa Le.Lv 32:lle 23.9. Le.Lv 10 sai lokakuun alkuun mennessä vielä neljä FR-konetta lisää.

Le.Lv 10 suoritti lokakuun aikana pääasiassa neuvostojoukkojen ryhmitysten ja liikenteen tiedustelua Muurmannin radan länsipuolella suorittaen kuitenkin myös jonkin verran rynnäköintejä maakohteita vastaan tuhoten joitakin ajoneuvoja ja hevosia. Kuun puolivälissä ylipäällikkö lakkautti laivueen, mutta sen toiminta jatkui lokakuun loppuun. Laivueen kalusto luovutettiin Le.Lv 15:lle, Le.Lv 14:lle ja Le.Lv 30:lle. Koska 14. Divisioona jäi nyt ilman ilmatukea, sille alistettiin 26. lokakuuta Karjalankannakselta siirretty Le.Lv 14, jonka tehtäväksi määrättiin tiedustelu divisioonan kaistalla alueella Seesjärvi-Tunkuanjärvi-Muurmannin rata sekä rynnäköt edullisia maamaaleja vastaan. Laivuetta vahvistettiin alistamalla sille Le.Lv 10:n lakkautuksessa Le.Lv 30:lle siirretyt FR-koneet, joiden tehtäväksi määrättiin hävittäjätorjunta divisioonan alueella. Marraskuun alusta lähtien Le.Lv 14 suoritti tiedustelulennot suurehkoilla, yleensä 3–4-koneisilla partioilla, mutta joissakin tapauksissa käytettiin jopa 6-koneisia partioita.

Le.Lv 14:n kolmikoneinen FR-partio suoritti 7.11. tiedustelulennon Onihmajärvelle, jossa se rynnäköi havaitsemaansa hevoskolonnaa vastaan tuhoten kymmenkunta hevosta. 9.11. laivue oli jälleen tiedustelemassa kolmikoneisella FR-partiolla, tällä kertaa Jeljärven suunnalla. Lennon aikana partio suoritti neljä rynnäkköä havaitsemiaan eri maakohteita vastaan ja tuhoten yhteensä seitsemän kuorma-autoa ja 13 hevosta. Koneet saivat muutamia osumia torjuntatulesta. 16.11. laivueen FR-koneet tulittivat Kuutsjärven rataosalla havaitsemaansa parikymmentä vaunua käsittävää junaa saaden sen pysähtymään. 29.11. suoritetun tiedustelulennon yhteydessä ammuttiin Tunkuan kylässä tuleen kolme taloa.

Le.Lv 14 menetti 1. joulukuuta tiedustelulennolla olleesta kolmikoneisesta FR-partiosta yhden koneen. Partion suorittaessa rynnäkköä tiellä Rukajärvi-Kotskoma havaitsemiaan yhdeksää autoa ja kahtakymmentä hevosta vastaan ja tuhotessa näistä kaksi autoa ja useita hevosia sai neuvostojoukkojen ilmatorjunta osumia koneeseen, joka syöksyi maahan ohjaajan jäädessä haavoittuneena vangiksi ja menehtyessä sotavankeudessa.

Katso myös

• Jatkosodan hyökkäysvaihe
• Jatkosodan hyökkäysvaiheen merisotatoimet
• Suomen ilmavoimien historia

Lähteet

• Heikki Kauranne: Ilmavoimat jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941 palasuomenhistoriaa.net. Viitattu 30.1.2010.