Lentolaivue 24
| Lentolaivue 24 | |
|---|---|
 |
|
| Toiminnassa | 1934 – 1944 |
| Valtio |
 Suomi |
| Puolustushaarat | Ilmavoimat |
| Osa joukkoa | Suomen puolustusvoimat |
Lentolaivue 24 oli Suomen ilmavoimien hävittäjälentolaivue, joka perustettiin 10. lokakuuta 1934.[1] Laivue osallistui sekä talvi- että jatkosodan ilmasotatoimiin, ja se on edelleen toiminnassa Karjalan lennostoon kuuluvana yksikkönä. Nykyiseltä nimeltään laivue on Hävittäjälentolaivue 31.
Perustaminen ja toiminta ennen talvisotaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ilmavoimien vuoden 1933 organisaatiouudistuksessa siirryttiin lento-osastoista numeroituihin laivueisiin. Utissa sijainnut Maalentoeskaaderi nimettiin 15. heinäkuuta 1933 Lentoasema 1:ksi, johon perustettiin 10. lokakuuta 1933 lentolaivue 10 yhteistoimintaan ja lentolaivue 24 hävittäjätorjuntaan. Majuri Richard Lorentzin komentaman laivueen kalustoksi tuli Maalentoeskaaderiin kuuluneet Gloster Gamecock -hävittäjät. Laivueen uudeksi komentajaksi tuli 21. lokakuuta 1935 majuri Niilo Jusu[1]. Laivue liitettiin 1. tammikuuta 1938 perustettavaan Lentorykmentti 2:een, kun lentoasemat lakkautettiin. Laivueen kalusto vaihdettiin 1938 Fokker D.XXI -hävittäjiin. Laivueen komentajaksi määrättiin 21. marraskuuta 1938 kapteeni Gustaf Magnusson,[1] joka aloitti 1939 Käkisalmessa uuden kaluston koulutuksen aktiiveille ja reserviläisille.[2]
Toiminta talvisodassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisodan syttyessä laivueen tukikohtana olivat Immola ja Suur-Merijoki.[3] Lentolaivueen ensimmäinen torjuntalento tapahtui 30. marraskuuta 1939 klo 9.25 Viipuriin, 3. lentueen päällikkö Eino Luukkasen johdolla.[4] Laivueen kalustona olevia Fokker D.XXI -hävittäjiä oli viidessä lentueessa. Lentueet toimivat talvisodan aikana useilta eri työkentiltä, muun muassa Joutsenosta, Ruokolahdelta ja Värtsilästä. Fokker-koneen rajoittuneiden kaarto-ominaisuuksien takia laivue keskittyi pääasiassa pommikoneiden torjuntaan ja pyrki välttämään taistelua ketterämpien vihollishävittäjien kanssa. Talvisodan loppuvaiheessa, maaliskuun alkupuolella 1940, laivue osallistui Viipurinlahdella rynnäköintiin kohteenaan jäällä etenevät venäläisten jalkaväkiyksiköt. Välirauhan alkaessa laivue siirtyi Joroisten kautta uuteen tukikohtaansa Malmille.[3]
Toiminta jatkosodassa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Laivue vastaanotti huhtikuussa 1940 uudeksi kalustokseen Brewster-hävittäjät, jotka jaettiin neljään lentueeseen. Fokker-hävittäjät luovutettiin samalla Lentolaivue 32:lle. Jatkosodan alkaessa laivueen tukikohtina toimivat Vesivehmaa ja Selänpää. 2. heinäkuuta laivue siirtyi Rantasalmelle, tehtävänään suojata luovutettuja alueita takaisinvaltaavaa Karjalan Armeijaa. Hyökkäyksen edetessä laivue siirtyi Lunkulan ja Mantsinsaaren kautta Kontupohjaan, josta sen pääosat siirtyivät 14. helmikuuta 1942 Hirvakseen. 18. heinäkuuta 1942 lentorykmenttien toimintasuuntien uudelleenjärjestelyssä laivue alistettiin Lentorykmentti 3:lle[5]. Vuoden 1942 syksyn aikana osa laivueesta siirtyi Römpötin kautta Suulajärvelle, johon koko laivue siirtyi 21. marraskuuta mennessä. 28. toukokuuta 1943 laivueen komentaja Gustaf Magnusson siirrettiin Lentorykmentti 3:n komentajaksi, hänen tilalleen laivueen komentajaksi määrättiin 3/LeLv 24:n päällikkö, kapteeni Jorma Karhunen[6]. 14. helmikuuta 1944 laivueen nimeä täsmennettiin lisäämällä nimeen toimintaa kuvaava etuliite, jolloin uudeksi nimeksi tuli Hävittäjälentolaivue 24. Huhtikuussa 1944 laivue alkoi ottaa vastaan Messerschmitt Bf 109 -koneita uudeksi kalustokseen, samalla Brewsterit luovutettiin Hävittäjälentolaivue 26:lle. Laivue siirtyi Kannaksen suurhyökkäyksen alettua Immolaan, josta se siirtyi 15. kesäkuuta 1944 Lento-osasto Kuhlmeyn saapumisen myötä Lappeenrantaan, viimeiseen sodanaikaiseen tukikohtaansa[7]. Lentolaivue 24 saavutti talvi- ja jatkosodassa 877 ilmavoittoa, menettäen sotatoimitappioina 38 konetta ja 18 lentävään henkilökuntaan kuuluvaa kaatuneina. Ilmavoittoväitteitä laivueella oli 727 jatkosodan ajalta. Uusimmat tutkimukset jatkosodan ajalta ovat päätyneet arvioon että suomalaisten hävittäjälentäjien ilmavoittoväitteistä jatkosodassa vain 35-45% on ollut todellisia, tosin sillä olettamuksella, että neuvostoliittolaisten tilastot menetyksistään ovat luotettavia.[8]
Sodan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]4. syyskuuta alkaneen aselevon jälkeen laivue siirtyi Lappeenrannasta Uttiin, johon laivueen pääosat saapuivat 12. syyskuuta. 4. joulukuuta 1944, siirryttäessä rauhanajan organisaatioon, laivueen nimeksi muutettiin Hävittäjälentolaivue 31.[9] Laivue toimi paikkakunnalla vuoteen 1960 Rissalaan siirtymiseen saakka.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Luettelo Lentolaivue 24:n ilmavoitoista ja sotatoimitappioista
- Jatkosodan hyökkäysvaiheen ilmasotatoimet
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Krohn, Aarni: 30.11.1939 talvisodan ensimmäiset tunnit. Helsinki: Tammi, 1989. ISBN 951-30-9276-3
- Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 17 – Lentorykmentti 2. Espoo: Kustannusliike Kari Stenman, 2001. ISBN 951-98751-0-7
- Keskinen, Kalevi; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimien historia 18 – Lentorykmentti 3. Espoo: Kustannusliike Kari Stenman, 2001. ISBN 951-98751-1-5
- Keskinen, Kalevi; Partonen, Kyösti; Stenman, Kari: Suomen ilmavoimat 1928–40. Espoo: Kustannusliike Kari Stenman, 2006. ISBN 952-99743-0-2
- Stenman, Kari: Kaartinlaivue – Lentolaivue 24 sodassa. Espoo: Kustannusliike Kari Stenman, 2011. ISBN 978-952-99743-6-8
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Keskinen; Stenman 2006 s. 194
- ↑ Krohn 1989 s. 72
- ↑ a b Keskinen; Stenman: LeR 2, 2001 ss. 8–20
- ↑ Krohn 1989 s. 73–74
- ↑ Keskinen; Stenman: LeR 2, 2001 s. 80
- ↑ Keskinen; Stenman: LeR 3, 2001 s. 62
- ↑ Keskinen; Stenman: LeR 3, 2001 s. 84
- ↑ Hannu Valtonen: Luftwaffen pohjoinen sivusta, s. 352-356. Kustantaja: Keski-Suomen Ilmailumuseo, 1997.
- ↑ Keskinen; Stenman: LeR 3, 2001 s. 102
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Lentolaivue 24 Wikimedia Commonsissa
