Suomen VI armeijakunta

Suomen VI Armeijakunta oli suomalainen armeijakunta jatkosodan aikana.

Komentajat

Armeijakunnan komentajina olivat:

• jääkärikenraalimajuri Paavo Talvela 30. kesäkuuta – 15. joulukuuta 1941
• eversti Antero Svensson (kenraalimajuri 18. joulukuuta 1941) 15. joulukuuta 1941 – 30. tammikuuta 1942
• jääkärikenraalimajuri Aarne Blick 30. tammikuuta 1942 – 29. syyskuuta 1943
• jääkärikenraalimajuri Ruben Lagus 29. syyskuuta – 12. lokakuuta 1943 (viransijainen)
• jääkärikenraalimajuri Aarne Blick 12. lokakuuta 1943 – 6. heinäkuuta 1944
• jääkärikenraalimajuri Ilmari Martola 6. heinäkuuta – 21. syyskuuta 1944
• kenraalimajuri Kustaa Tapola 21. syyskuuta – 30. marraskuuta 1944

Yksiköt

Muodostettaessa armeijakuntaan liitettiin 5., 11. ja reservinä 1. divisioona sekä 1. jääkäriprikaati.

Taistelut jatkosodan hyökkäysvaiheessa

Pääartikkeli: Laatokan Karjalan valtaus 1941 ja Itä-Karjalan valtaus 1941

Pahvinen kuudennen armeijakunnan esikunta naamioituna Massilassa elokuussa 1941

Heinäkuun puolivälissä VI armeijakunta eteni nopeasti Laatokan rannalle Koirinojalle ja Laatokan rantatietä pitkin Tuulokseen ja Vieljärvelle. Vieljärvellä armeijakunnan joukot torjuivat neuvostojoukkojen vastahyökkäyksen heinäkuun loppuun mennessä. Armeijakunta joutui luopumaan 11. Divisioonastaan VII armeijakunnan hyväksi. Elokuussa armeijakunnan joukkoihin kuuluivat Osasto Lagus, 5.D, 17.D ja reservissä oli saksalainen 163.D. Syyskuun alussa suomalaisarmeijakunta teki läpimurron Aunuksessa vallaten kaupungin 5.9. Syväri saavutettiin Lotinanpellossa 7.9. Seuraavana päivänä vallattiin Prääsän tiesolmu sekä Syvärin asema ja katkaistiin Muurmannin rata. Neuvostoliitto pystyi tämänkin jälkeen ylläpitämään liikennettä Vologdan ja Murmanskin välillä, uuden Sorokan kohdalla Muurmannin rataan Arkangelin radasta yhtyvän radan avulla.

7.Divisioona sai käskyn 2.10. vallata sillanpää Syvärin eteläpuolelta. Tavoitteena oli mahdollistaa liikenne Podporožen ja Voznesenjan välillä valtaamalla Syvärin–Ostan maantie. Divisioonan Syvärin ylimenoa hidasti omien joukkojen kieltäytymiset. Kaksi kertaa epäonnistuneeseen Syvärin ylitykseen ryhdyttiin kolmannen kerran 6.10.1941 klo. 14:00. Tällä kertaa vahva tykistötuli tuki ylitystä. Miehistöä oli väsymyksen lisäksi arveluttanut leveän virran ylittäminen ilman riittävää tulisuojaa. Tykistön tulivalmistelun jälkeen Syväri ylitettiin savuverhon suojassa ilman suurempia vaikeuksia ja merkittävää vihollisen vastarintaa.

Hyökkäys jatkui heti Vuoksen ylityksen jälkeen Vosnesenjan kylään, joka vallattiin yöhön mennessä. Hyökkäävä osasto jakautui kahtia: Jalkaväkirykmentti 9 jatkoi kaakkoon kohti Ostaa ja Jalkaväkirykmentti 51 (JR 51) länteen kohti Bataševskajaa. Länteen hyökännyt JR 51 eteni 11. lokakuuta mennessä Orenšenskojeen. Tiedustelutietojen mukaan alueelle keskitettiin Siperiasta saapunutta tuoretta neuvostodivisioonaa. Suomalaiset päättivät vahvistaa hyökkääviä joukkoja torjuakseen vihollisen mahdollisen vastahyökkäyksen.

Goran taistelut lokakuusta 1941 tammikuuhun 1942

Alueelle saapunut neuvostoliittolainen 114. divisioona aloitti vastahyökkäyksen 14.10. Orenšenskojessa . 114. divisioona saapui Taka-Baikalilta ja oli valiojoukon maineessa. Puolustautuva 7. divisioona oli pahoin kulunut hyökkäysvaiheen aikana: komppanioiden vahvuus oli paikoin vain 30-35 miestä. Venäläiset saivat aikaan sisäänmurron 16.10. mennessä suomalaisten puolustusasemiin. Suomalaiset aloittivat vastahyökkäyksen rykmentin vahvuisin voimin sisäänmurron rajoittamiseksi mutta hyökkäävä yksikkö joutui saarretuksi. Saarrettu suomalainen rykmentti murtautui ulos saarroksesta päivien taistelun jälkeen 22.10. Raskaiden tappioiden ja lopen uupuneiden joukkojen hyökkäys Orenšenskojessa keskeytettiin ja hyökkäysoperaatio koko Aunuksen kannaksella päätettiin 23.10.1941. Suomalaiset ryhmittyivät puolustukseen linjalle Ostan-Goran-Kimjärvi.

Neuvostojoukot aloittivat uuden vastahyökkäyksen Goran kylän maastossa 14.12.1941. Suomalaiset vetäytyivät Gorasta 19.12. saarrostusuhan alaisina. Suomalaisten vastahyökkäys epäonnistui. Taisteluja käytiin erittäin ankarissa olosuhteissa: pakkasta oli ajoittain jopa -40 astetta. Tilanteen uhkaavuuden takia alueelle keskitettiin lisää suomalaisia joukkoja. Suomalaisten vastahyökkäys alkoi 27.12. ja Goran kylä saatiin vallattua kiivaiden taistelujen jälkeen 10.1.1942.

Suomalaisjoukot torjuivat lähinnä eversti Antero Svenssonin komentaman 7.D:n voimin neuvostojoukkojen hyökkäykset Goran taisteluissa joulukuusta 1941 tammikuuhun 1942. Vihollisen tappiot olivat noin 2 500 kaatunutta. Suomalaisten tappiot kaatuneina, haavoittuneina, kadonneina ja paleltuneina oli 1007 miestä eli noin 22% alueella olevien joukkojen kokonaisvahvuudesta. Goran taistelu oli yksi jatkosodan ankarimmista taisteluista.

Venäläisten todennäköinen tavoite Gorassa oli katkaista Syvärin-Ostan maantie. Venäläiset pakottivat samoihin aikoihin saksalaiset perääntymään Tihvinästä Laatokan kaakkoispuolelta noin 100 km Gorasta etelään.

Pertjärven taistelut huhtikuussa 1942

Neuvostojoukot aloittivat keväällä 1942 suurhyökkäyksen 11.4. kelirikkoisella Syvärin rintamalla iskemällä suomalaisten heikkoon kohtaan, lähes miehittämättömälle erämaaosuudelle suomalaisten 17. ja 11. divisioonan saumaan Šemenskin ja Pertjärven väliselle vaikeakulkuisella korpialueella. Hyökkäyksen todennäköinen tavoite oli katkaista Syvärin-Ostan maantie ja avata tilaisuus suomalaisten ajamiseen pois Syvärin itäpuolelta.

Hyökkäys tuli Aunuksen kannaksen puolustuksesta vastaavalle suomalaisten sotilasjohdolle yllätyksenä. Suomalaiset eivät uskoneet venäläisten hyökkäykseen kelirikon aikana. Hyökkäys saatiin torjuttua suomalaisten keskitettyä lisää joukkoja puolustuksen tueksi ja maaston muututtua kulkukelvottomaksi. Taistelut käytiin liejun ja mudan täyttämissä taisteluasemissa ja juoksuhaudoissa. Aloite siirtyi suomalaisille ja hyökkäävä neuvostorykmentti motitettiin Pertjärvellä. Sitkeästi taistellut motti antautui 18.4. Venäläisten ylivoimaisin joukoin aloittama keväthyökkäys päättyi suomalaisten merkittävään voittoon Šemenskin-Pertjärven taisteluissa. Vihollisen tappiot Syvärin kelirikkotaisteluissa arvioitiin noin 14 000 mieheksi. Suomalaisten tappiot olivat 2 165 miestä, joista kaatuneita oli 440 miestä. Kevään 1942 torjuntavoittojen jälkeen taistelutoiminta Syvärillä laantui asemasodaksi.

Kesä 1944

Vielä keväällä 1944 voimasuhteet Suomen rajoilla olivat melko tasaiset. Neuvostoliiton kesällä ja syksyllä 1943 laatimien sotasuunnitelmien mukaan luoteisrintamalla oli määrä aloittaa kesäkuussa 1944 strateginen hyökkäys, jonka tavoitteena oli poistaa pohjoisesta Leningradiin kohdistuva uhka irrottamalla Suomi sodasta. Neuvostoliiton ylijohdon päämääränä oli Karjalan ja Aunuksen kannaksilla olevien suomalaisten päävoimien tuhoaminen. Karjalankannaksella piti suunnitelman mukaan edetä 9-10 päivässä Viipuriin ja Lappeenrantaan sekä uhata Viipurin lounais- ja luoteispuolelta Suomen keskusalueita. Riittävän ylivoiman luomiseksi Neuvostoliiton ylijohto antoi Leningradin rintamalle Karjalankannakselle yksitoista uutta jalkaväkidivisioonaa, panssarivoimaa, tykistöä ja pioneereja. Karjalan Rintamalle Itä-Karjalaan neuvostojoukkoja lisättiin yhdeksällä jalkaväkidivisioonalla, kahdella panssariprikaatilla ja kolmella rynnäkkötykkirykmentillä. Kaikkiaan Neuvostoliiton operaatioihin oli varattu noin 450 000 miestä, joista 300 000 oli Kannaksella. Kannakselle keskitettiin kaikkiaan 24 divisioonaa ja Aunuksen suunnalle 16 divisioonaa. Yhteensä Karjalan rintamien venäläisten suurhyökkäysten käytettävissä oli 40 divisioonaa.

Lähteet

• Raunio, Ari: Sotatoimet, Suomen sotien 1939-45 kulku kartoin. Genimap, 2005. ISBN 951-593-914-3
• Henttonen & Lappalainen, Tuolla puolen Syvärin: Rajajääkäripataljoona 4 jatkosodassa, julkaistu 1991.