G. I. Gurdjieff

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Georges Ivanovich Gurdjieff)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
arm. Գեորգի Գյուրջիև, Georgi Gjurdzjiew
arm. Գեորգի Գյուրջիև, Georgi Gjurdzjiew
Henkilötiedot
Syntynyt13. tammikuuta 1866?
Aleksandropol, Armenia
Kuollut29. lokakuuta 1949 (83 vuotta)
Amerikkalainen sairaala, Neuilly-sur-Seine, Ranska
Koulutus ja ura
Instituutti Ihmisen Sopusointuisen Kehittämisen Instituutti mm. Avon, Istanbul, Tbilisi
Oppilaat John G. Bennett
Olga ja Thomas de Hartmann
Kathryn Hulme
Georgette Leblanc
Olgivanna Lloyd Wright
Katherine Mansfield
Sergei Merkurov
A. R. Orage
P. D. Ouspensky
Alexandre ja Jeanne de Salzmann
Leonid Robertovitš Stjernvall
Tutkimusalue Länsimainen esoteria sekä
Filosofia, Kirjallisuus, Kosmologia, Muinainen viisaus, Sielutiede, Taide
Tunnetut työt Gurdjieff Työ eli "Neljäs Tie"
All and Everything-trilogia
Gurdjieff / de Hartmann
sävellysyhteistyö
Aiheesta muualla
www.institut-gurdjieff.com
Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde
Kazimir Malevitš Musta neliö 1913 tai 1920–1930.
Kazimir Malevitš Musta neliö 1913 tai 1920–1930.

George Ivanovitš Gurdjieff (arm. Գեորգի Իվանովիչ Գյուրջիև, kreik. Γιώργος Γεωργιάδης, ven. Гео́ргий Ива́нович Гюрджи́ев, Georgi Ivanovitš Gjurdžijev; 13. tammikuuta 1866/1877? Aleksandropol – 29. lokakuuta 1949 Neuilly-sur-Seine) oli armenialais-kreikkalainen mystikko ja henkinen opettaja. Hänen äitinsä oli etniseltä taustaltaan armenialainen ja isä Pontoksen kreikkalainen.

Gurdjieffin arvoituksellinen hahmo välittyy värikkäänä ja usein ristiriitaisena aikalaisten kirjoittamissa muistelmateoksissa. Mielipiteet hänen kirjoituksistaan ja toiminnastaan jakautuvat. Puolustajat pitävät Gurdjieffia karismaattisena mestarina, joka toi länsimaiseen kulttuuriin, psykologiaan ja kosmologiaan uutta tietoa, joka mahdollisti vakiintuneen tieteen tuolle puolen menevät oivallukset.[1] Kriitikot väittävät häntä vain huijariksi, jolla oli suuri ego ja jatkuva tarve itsensä ylistämiseen.[2]

Gurdjieffin tunteneet henkilöt pitivät häntä erinomaisena ihmisten ”herättäjänä”, joka muistutti pikemmin Zen-mestaria tai Sokratesta kuin perinteistä kristillistä mystikkoa.[3] Hän toi länsimaihin kattavan esoteerisen oppijärjestelmän, ja hänen vaikutuksestaan syntyi elävä perinne, jossa harjoitetaan erityisiä menetelmiä tietoisuuden kehittämiseksi.

Termillä ”tietoisuus” Gurdjieff tarkoitti jotakin syvempää kuin tavanomaisia mentaalisia toimintoja. Hänen mukaansa tietoisuuden kyky edellyttää mielen, tunteiden ja kehon energioiden sopusointuista yhteistoimintaa. Vain tämä mahdollistaa ihmiselle sellaisten korkeampien energioiden vastaanottamisen, joista eri perinteissä käytetään esimerkiksi nimityksiä nuus, buddhi tai atman. Ilman tällaista toimintojen sopusointua ihminen on keskeneräinen olento, joka on toiminnassaan automaattisten, ehdollistuneiden rutiinien sekä ulkoisten olosuhteiden armoilla. Gurdjieffin käyttämien monipuolisten menetelmien keskeisenä päämääränä voi nähdä tietoisuuden herättämisen sekä tahdon, yksilöllisyyden ja objektiivisen tiedon kehittämisen.

Elämänvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tiedot Gurdjieffin henkilöhistoriasta vuoteen 1912 saakka perustuvat häneen omaan kertomukseensa. Vuosien 1913–1949 elämänvaiheista dokumentaatiota on paikoin saatavilla laajasti. Tästä aineistosta on koottu kronologia Gurdjieffin elämäntapahtumista.[4] Gurdjieff syntyi Aleksandropolin kaupungissa, nykyisessä Gyumrissa, Armenian alueella, joka tuolloin oli osa Venäjän keisarikuntaa. Hänen syntymävuotensa oli vuosien 1866–1877 välillä. Gurdjieffin itse väitti olevansa paljon vanhempi kuin mitä hänen passiinsa merkitty syntymäaika osoitti.

Gurdjieff varttui Karsissa ja hän matkusteli monissa paikoissa. Noin kymmenen vuoden ajan hän oli mukana "totuudenetsijöiksi" itseään kutsuvien tutkijoiden ja tiedemiesten retkillä. Tutkijaryhmä matkusti vuosina 1892-1895 useita kertoja muun muassa Egyptiin, Kreetalle ja Palestiinaan, sitten Siperiaan, Persiaan ja Turkestaniin, matkan Gobin autiomaahan sekä Sudaniin, Etiopiaan, Intiaan ja Tiibetiin. Matkojen osallistujia ja retkiä kuvataan kirjassa Meetings with Remarkable Men. Gurdjieffistä kehittyi matkoillaan länsimaisen perinteen mukainen kokeellinen tutkija. Koottuaan aineiston Gurdjieff varmensi sen luotettavuuden ja liitti sitten erilliset ilmiöt yleisen hypoteesin alaisiksi.

Ainoa selvitys Gurdjieffin varhaisista vaiheista eli ajasta ennen vuotta 1912 on hänen kirjassaan Meetings with Remarkable Men (Встречи с замечательными людьми), jota ei kuitenkaan voi lukea varsinaisesti hänen omaelämäkertanaan.

Moskova ja Pietari

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Georgios Voittaja, G. I. Gurdjieffin suojeluspyhimys.[5]

Vanhan luvun mukaan uudenvuodenpäivänä 1912 Gurdjieff saapui Moskovaan ja herätti ensimmäisten oppilaittensa kiinnostuksen. Yksi alkuajan merkityksellisimmistä työkumppaneista Moskovassa oli hänen serkkunsa, kuvanveistäjä Sergei Merkurov.[6] Musiikinopiskelija Paul (myöhemmin Sir Paul) Dukes (1889-1967), joka oli ensimmäinen britti ryhmässä, tuli mukaan Pietarissa vuonna 1913. Suomalaisen Stjernvall -aatelissuvun jäsen lääkäri, kollegiasessori Leonid Robertovitš Stjernvall, josta tuli yksi Gurdjieffin uskollisimmista oppilaista, liittyi oppilaiden ydinjoukkoon vuonna 1914.[7][8] Samana vuonna Gurdjieff meni naimisiin Julija Osipovna Ostrovskajan kanssa Pietarissa.

Vuonna 1914 Gurdjieff julkisti balettinsa The Struggle of the Magicians (Maagikkojen kilvoittelu) ja ohjasi oppilaidensa työtä Glimpses of Truth (Välähdyksiä totuudesta) -kirjoituksen luonnostelussa. Vuonna 1915 Sergei Merkurov esitteli hänelle venäläisen journalistin ja matemaatikon Pjotr Demjanovitš Uspenskin, jonka Gurdjieff hyväksyi oppilaakseen, kuten pian tämän jälkeen vuonna 1916 säveltäjä Thomas de Hartmannin sekä tämän vaimon Olgan. Tuohon aikaan Gurdjieffilla oli kolmisenkymmentä oppilasta, joista osa kokoontui Pietarissa.[9] Elokuussa 1916, kun Gurdjieff oli ryhmineen Suomessa rouva M. E. Maksimovitšin datšalla, Uspenski kertoi kokeneensa kauan toivomansa "ihmeen" telepaattisen keskustelun muodossa, jonka hän kävi Gurdjieffin kanssa.[10]

Monet kirjoittajat ovat arvelleet Gurdjieffin olleen sotien aikana tsaarin vakoilija. Tätä väitettä ei ole pystytty todistamaan, eikä sitä ole liioin kumottukaan, sillä Gurdjieff pääsi moniin paikkoihin Aasiassa. Gurdjieff itse kommentoi tätä väitettä epäsuorasti kirjassaan Belsebubin tarinoita pojanpojalleen (Все и вся, или Рассказы Вельзевула своему внуку), jossa hän toteaa: "Jokaista, joka sodan aikana on jotakuinkin valveilla, pidetään vakoilijana hänen vakavuutensa ja valppautensa vuoksi."

Mustameri

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskellä Venäjän vallankumouksen mullistusta Gurdjieff lähti Pietarista vuonna 1917 ja palasi lapsuudenkotiinsa Aleksandropoliin. Bolševikkien vallankumouksen aikana hän perusti tilapäisiä tutkimusyhteisöjä ensin Essentukiin, sitten Tuapseen, Maikopiin, Sotšiin ja Potiin, jotka kaikki sijaitsevat Etelä-Venäjän Mustanmeren rannikolla, ja joissa hän työskenteli intensiivisesti venäläisten oppilaidensa kanssa.


Maaliskuussa 1918 Uspenski erkaantui Gurdjieffista. Neljä kuukautta tämän jälkeen Gurdjieffin vanhin sisar perheineen saapui pakolaisena Essentukiin ja kertoi, että turkkilaiset olivat ampuneet hänen isänsä Ioannas Giorgiadesin Aleksandropolissa 15. toukokuuta. Koska Essentukin tilanne oli sodan takia muuttumassa epävakaaksi, Gurdjieff kehitti sanomalehtijutun tulevasta "tieteellisestä tutkimusretkestään", joka suuntautuisi Induc-vuorelle. Tiedemiestä esittäen Gurdjieff pääsi pois Essentukista neljäntoista hengen ryhmänsä kanssa. Tämä seurue, jossa hänen perheensä ei ollut mukana, matkusti junalla Maikoppiin. Siellä vihollisuudet pidättelivät heitä kolme viikkoa, mutta he onnistuivat kuitenkin jatkamaan matkaansa. Keväällä 1919 Gurdjieff tapasi ja hyväksyi oppilaikseen taiteilija Alexandre de Salzmannin ja hänen vaimonsa, lahjakkaan nuoren ranskalais-sveitsiläisen Jeanne de Salzmannin, joka oli opiskellut eurytmiikkaa Emile Jaques-Dalcrozen koulussa. Yhteistyössä Jeanne de Salzmannin kanssa Gurdjieff järjesti ensimmäisen julkisen 'rytmisten liikesarjojen' (movements) demonstraation Tbilisin oopperatalossa 22. kesäkuuta 1919. Esitys sisälsi otteita Gurdjieffin baletista "The Struggle of Magicians" sekä mysteerinäytelmästä "Exiles".

Tbilisi ja Istanbul

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuussa 1919 Gurdjieff muutti läheisimpien oppilaidensa kanssa Tbilisiin ja hänen perheenjäsenensä Aleksandropolista liittyivät joukkoon. Georgian valtion historiallisesta keskusarkistosta löytyvien asiakirjojen mukaan Gurdjieffin oppilaat Jeanne Matignon de Salzmann, Leonid Stjernvall, Thomas de Hartmann sekä Alexandre de Salzmann jättivät Tbilisissä nuoren menševikkivaltion opetusministerille osoitetun hakemuksen, jossa he anoivat lupaa avata G. I Gurdjieffin systeemiin perustuva "Ihmisen Sopusointuisen Kehittämisen Instituutti". Hakemuksessa mainittiin G. I. Gurdjieffin lupautuneen toimimaan instituutin johtajana ja hakemuksen liitteessä kerrottiin sen tavoitteet pääpiirteittäin. Lupa Instituutin perustamiseen myönnettiin ja se avattiin vuoden 1919 lopulla. [11] Toukokuussa 1921, kun poliittiset olot Georgiassa muuttuivat ja vanha järjestelmä oli murentumassa bolševikkien valloituksen takia, instituutti suljettiin ja Gurdjieff seurueineen vaelsi jalkaisin Mustanmeren rannikolla sijaitsevaan Batumiin ja sieltä edelleen Istanbuliin.[12]. Myöhemmin hän vuokrasi huoneiston, joka sijaitsi lähellä suufien Mehlevi-järjestön (perustaja Jalal al-Din Muhammad Rumi) tekkeä, jossa Gurdjieff, Uspenski ja Thomas de Hartmann kokivat pyörivien dervissien sema-seremonian. Istanbulissa Gurdjieff kohtasi myös John Godolphin Bennettin.

Vuosina 1921 ja 1922 Gurdjieff matkusti ympäri Länsi-Eurooppaa, luennoi ja esitteli työtään monissa kaupungeissa, muun muassa Berliinissä ja Lontoossa. Hän saavutti useiden Uspenskin nimekkäiden oppilaiden, eritoten toimittaja Alfred Richard Oragen luottamuksen.

Avon ja Pariisi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Epäonnistuttuaan pyrkimyksessään asettua pysyvästi Englantiin Gurdjieff perusti Ihmisen Sopusointuisen Kehittämisen Instituutin Pariisin eteläpuolelle Avonin kaupunkiin. Instituutissa oli monien käytännön työtehtävien (rakentaminen, eläintenhoito, ruoanlaitto, kotitaloustyöt ym.) lisäksi muun muassa toipilaspuoli, josta vastasi suomalainen Leonid Stjernvall.[13] Gurdjieffin maine huononi vuonna 1923 uusiseelantilaisen kirjailijan Katherine Mansfieldin Le Prieuréssa tapahtuneen kuoleman johdosta.selvennä[14] Tosin Mansfieldin kerrotaan viettäneen elämänsä onnellisimman ajanjakson Prieuréssa.[15]

Vuonna 1924 ajaessaan yksin Pariisista Fontainebleauhon Gurdjieff joutui kohtalokkaaseen auto-onnettomuuteen. Vastoin lääkäreiden odotuksia hän kuitenkin toipui vakavista vammoista äitinsä ja vaimonsa hoitamana, tosin hitaasti ja tuskallisesti. Vielä toipilaana hän virallisesti "hajotti" instituuttinsa 26. elokuuta (tosiasiassa hän erotti vähemmän omistautuneet oppilaansa) ja aloitti Kaikki ja kaikesta -kirjan kirjoittamisen. Vuonna 1925 Gurdjieffin vaimo sairastui syöpään ja kuoli seuraavana vuonna huolimatta sädehoidosta ja Gurdjieffin omatekoisista hoidoista. Uspenski osallistui hänen hautajaisiinsa. Heinäkuussa 1926 Aleister Crowley vieraili pikaisesti Prieuréssa, mutta Gurdjieff torjui hänet jyrkästi.selvennä Vuodesta 1929 lähtien Gurdjieff vieraili toistuvasti Pohjois-Amerikassa ja otti ohjaukseensa A. R. Oragen oppilaita.

Vuonna 1935 Gurdjieff lopetti Kaikki ja kaikesta -kirjan kirjoittamisen. Hän oli tuolloin viimeistellyt trilogian kaksi ensimmäistä osaa ja vasta aloittanut työskentelyn kolmannen kirjoituskokoelman parissa, joka julkaistiin myöhemmin nimellä Life is Real Only Then When "I Am" (Жизнь реальна только тогда, когда "Я есть", Elämä on todellista ainoastaan, kun "Minä olen").

Gurdjieff asui Pariisissa jatkaen opettamistaan toisen maailmansodan ajan. Vuonna 1949, vain pyjamaan pukeutuneena, punainen Astrakhan fetsi päässään, Gurdjieff poistui asunnostaan viimeisen kerran. Ryhdikkäästi paareillaan istuen, Gauloise Bleu -savuketta polttaen, hän teki kädellään pienen liikkeen ja sanoi "Au revoir, tout le monde!", ennen kuin hänet kannettiin ambulanssiin.[16]

Gurdjieff kuoli 29. lokakuuta 1949 amerikkalaisessa sairaalassa Neuilly-sur-Seinessä Ranskassa. Frank Lloyd Wright, jonka suruviesti saavutti hänen ollessaan vastaanottamassa kunniamitalia Cooper Unionissa, keskeytti tilaisuuden ilmoittaakseen: "Maailman suurin mies on juuri kuollut. Hänen nimensä oli Gurdjieff."[17] Gurdjieffin hautajaiset järjestettiin Pariisin venäläis-ortodoksisessa Pyhän Aleksanteri Nevalaisen katedraalissa. Hänet haudattiin Avonin hautausmaalle äitinsä Eudoxie Kalerofin ja vaimonsa Julija Osipovnan viereen.[18]

” Ota vaarin Idän ymmärryksestä ja Lännen tietämyksestä - ja sitten, etsi. ”

– Gurdjieffin 19. mietelause, 'Views from the Real World'

Ideat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gurdjieff väitti, että ihmiset eivät käsitä todellisuutta, koska he eivät ole itsetajuisuuden tilassa, vaan elävät hypnoottisessa "valveunessa". Ihminen elää elämänsä unessa ja hän kuolee kuin koira, mikäli hän ei herää unestaan. Välttyäkseen tältä kohtalolta ihmisen tulee herätä ja seurata opetusta, jonka avulla hän voi kehittää tai luoda elinaikanaan sielun. Gurdjieff opetti, että jokainen ihminen käsittää asiat täysin subjektiivisesta näkökulmastaan. Gurdjieff esitti, etteivät sotien kaltaiset kauheudet olisi mahdollisia, mikäli ihmiset olisivat enemmän henkisesti valveilla. Hän väitti, että ihmiset ovat tyypillisessä tilassaan tiedottomia automaatteja, mutta ihmisen on mahdollista herätä ja kokea elämää täydemmin.[19]

Neljäs tie

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gurdjieffin luoma järjestelmä sisältää hämmästyttäviä ja arkikokemuksen vastaisia väitteitä: ihminen ei voi tehdä mitään, vaan kaikki hänelle tapahtuu, ihminen on kone. Kuulla on suuri vaikutus ihmiselämään, sodat johtuvat planetaarisista vaikutuksista ja niin edelleen. Varhaisissa luennoissaan Gurdjieff nimitti omaa itsekehittämisen lähestymistapaansa "Neljänneksi tieksi". Yhdistämällä kolme tunnettua, erillistä oppisuuntaa, jotka kukin korostavat joko kehon, järjen tai tunteiden yksipuolista kehittämistä, Gurdjieff kehotti työskentelemään kaikkien näiden kolmen eri alueen parissa samanaikaisesti. Gurdjieffin Työssä yhdistyy näiden kaikkien kolmen eri tyyppisen työn voima, ja siitä puuttuu kunkin eri tyyppisen työn ominainen heikkous. Tämä mahdollistaa sen, että työn avulla voidaan saada aikaan sopusointuinen kehitys.

Enneagrammi

Nykyään Gurdjieffin opetusta kutsutaan myös joissakin yhteyksissä "Työksi". Vaikka Gurdjieff ei itse pannut suurta painoa "Neljäs tie" -termille, eikä koskaan käyttänyt sitä kirjoituksissaan, hänen oppilaansa Pjotr Demjanovitš Uspenski otti tämän ilmaisun ja sen merkityksen keskeiseksi omassa, Gurdjieffin ideoista antamassaan opetuksessa. Uspenskin kuoleman jälkeen hänen oppilaansa julkaisivat The Fourth Way -nimisen kirjan, joka perustui Uspenskin luentoihin. Uspenskin pääteos Gurdjieffin opetuksesta on kuitenkin In Search of the Miraculous (suom. Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta), jonka Gurdjieff itse hyväksyi.

Kosmologia ja universaalit lait

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gurdjieffin mukaan elämä maapallolla palvelee valtaisaa kosmista tarkoitusta ja orgaaninen elämä toimii energian muuntamis- ja välitysasemana jatkuvasti muotoutuvassa maailmankaikkeudessa. Kaikkia tapahtumia, olivatpa ne pieniä tai suuria, hallitsee kaksi peruslakia, joita Gurdjieff kutsuu kolmen (kolmen voiman samanaikainen läsnäolo) ja seitsemän (sysäyksen) laeiksi. Nämä lait voidaan esittää kuviona, jota kutsutaan enneagrammiksi. Gurdjieff, joka toi enneagrammin "päivänvaloon", sanoi, että enneagrammi on opetuksen ensisijainen symboli ja ettei sitä voida ymmärtää tai asiaankuuluvasti käyttää irrallaan opetuksesta tai sen ulkopuolella.

Gurdjieffin mukaan ihminen on sanan täydessä merkityksessä pienoismaailmankaikkeus. Hänessä on kaikki ne aineet, joista maailmankaikkeus koostuu. Samat voimat, samat lait, jotka hallitsevat maailmankaikkeutta, toimivat ihmisessä. Siten tutkittaessa ihmistä, tutkitaan maailmaa ja tutkittaessa maailmaa, voidaan tutkia ihmistä.

Ihmisen kehitysmahdollisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gurdjieffin opetus keskittyy pääasiassa kysymyksiin ihmisen paikasta kaikkeudessa ja hänen sisäisiin kehitysmahdollisuuksiinsa. Hän opetti, että korkeammat tajuisuuden tasot, korkeammat kehot sekä sisäinen kasvu ja kehitys ovat ihmiselle mahdollisia. Hän sanoi, että ihmisten on alettava näkemään asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat — ei enää välillisesti toisten meille kertomina ja opettamina, vaan kokemalla ne kukin omassa olemuksessaan. Sitä varten on alettava elää uudella tavalla ja siten päästävä selville, mitä varten elämme ja mikä on elämän tarkoitus. Gurdjieffin mukaan elämme aikaa, jossa ihmisten tulisi siirtyä riippuvaisuussuhteesta itsenäiseen harkintaan. Tällainen siirtyminen on vaikeaa ja merkitsee itse asiassa ihmiskunnan kypsymistä ja täysi-ikäistymistä. Elämää on opittava katsomaan avarammasta perspektiivistä, näkemään ja kokemaan se omakohtaisesti. Ilmeisesti muutos tulee vaatimaan pitkän, ehkä vuosisadoissa laskettavan ajan. Gurdjieffin mukaan ihmisellä on välittömän havainnon ja uuden näkemisen avain, joka on hänen omatuntonsa.

Gurdjieff opetti, kuinka ihminen voi parantaa ja kehittää tarkkaavaisuuttaan ja energiankäyttöään monin eri tavoin ja vähentää unelmointia ja hajamielisyyttä. Hänen mukaansa tällainen sisäinen kehittyminen mahdollistaa myöhemmät muutokset, joiden on tarkoitus muuntaa ihminen sellaiseksi, kuin Gurdjieff uskoi ihmisen olevan tarkoitettu olemaan.

” Pitkämielisyys on tahdon äiti. ”

– Gurdjieffin mietelause

Liikesarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gurdjieff sai paljon julkisuutta koettaessaan tuoda balettiaan Struggle of the Magicians (Maagikkojen kamppailu) Moskovaan. Erityisesti viimeisinä vuosinaan Gurdjieff kutsui itseään Tanssiopettajaksi.

Luodakseen olosuhteet, joissa sisäistä tarkkaavaisuutta pystytään harjoittamaan intensiivisesti, Gurdjieff opetti oppilailleen liikesarjoja (engl. Movements), joita on noin 130 erilaista liikesarjaa ja monia eri versioita näistä. Osaa liikesarjoista kutsutaan nimellä pyhät tanssit (noin 20 liikesarjaa).

Liikesarjoja opiskeltiin myös Ranskassa sijainneessa Ihmisen Sopusointuisen Kehittämisen Instituutissa. Liikesarjoja on toisinaan esitetty myös julkisesti, muun muassa Pariisin Champs-Élysées-teatterissa, jossa Gurdjieff järjesti julkisia Movements-näytoksiä 16.–25. joulukuuta 1923. Keväällä 1924 näytöksiä oli useissa kaupungeissa Amerikan mantereella, muun muassa 3. päivänä maaliskuuta 1924 New Yorkin Carnegie Hallissa.[20]

Vaikka Gurdjieffin kehittämät liikesarjat eivät edustaneet perinteisen baletin tai eurytmiikan muotoja, niin venäläinen baletti-impressaari Sergei Djagilev koetti turhaan taivutella Gurdjieffia tuomaan Pyhät Tanssit uutuusnumeroksi Ballets russesin esityskaudelle.[21]

Gurdjieff jatkoi rytmisten liikesarjojen ja pyhien temppelitanssien luomista elämänsä loppupuolella. Elämäkerrassaan hän kertoo löytäneensä liikesarjat salaisesta temppelistä ja väittää niiden olevan tuhansia vuosia vanhoja. Joitakin liikesarjoja on sisällytetty Peter Brookin elokuvaan Meetings with Remarkable Men.

Muita opetuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opetuksessaan Gurdjieff painotti monenlaisten vanhojen kirjoitusten, kuten Raamatun ja uskonnollisten rukousten tärkeyttä. Hän väitti, että nämä vanhat tekstit sisältävät hyvin erilaisen merkityksen niihin arkipäiväisesti liitettyjen merkitysten lisäksi. "Älkää nukkuko", "Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä", "Taivasten Valtakunta on tullut lähelle" — nuo raamatulliset ilmoitukset viittaavat sielulliseen opetukseen, jonka ydinsisältö on unohdettu. Gurdjieff kutsui opetustaan esoteeriseksi kristinuskoksi.[22]

Gurdjieff suhtautui epäluuloisesti ristiriitaiseen ja hataraan käsitteeseen "moraali". Hän selittää sen vaihtelevan eri kulttuurien välillä. Gurdjieff painotti vahvasti omantunnon merkitystä, joka on hänen mukaansa kaikilla ihmisillä samanlainen, vaikkakin se on hautautunut heidän piilotajuntaansa.

” Vain hän, joka kykenee huolehtimaan toisille kuuluvasta, voi saada omansa. ”

– Gurdjieffin 20. mietelause, 'Views from the Real World'

Menetelmiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gurdjieff välitti ideoitaan lukuisien erilaisten menetelmien ja materiaalien avulla, joihin kuuluivat tapaamiset, musiikki, rytmiset liikesarjat, kirjoitukset, luennot ja innovatiiviset ryhmätyön muodot. Työn muodot ja painopiste vaihtelivat kausittain. Esimerkiksi Venäjällä opetus rajoitettiin pienelle oppilaspiirille, kun taas Pariisissa ja Pohjois-Amerikassa työtä esiteltiin usein julkisesti.

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikilla on tärkeä asema Gurdjieffin työssä. Liikesarjoja varten luotiin oma, erityinen musiikki, ja työn yhteydessä syntyi myös laaja tuotanto konserttimusiikkia, hymnejä, sekä muita eri tilanteisiin sopivia kappaleita. Kaikki Gurdjieffin musiikki on tiiviisti sidoksissa sisäisiin kehityspyrkimyksiin. Valtaosa Gurdjieffin musiikillisesta tuotannosta on sävelletty yhteistyössä ukrainalaissyntyisen Thomas de Hartmannin kanssa. Yhteistyö synnytti yli 200 kappaletta, pääosin pianolle. Mukana on myös orkesterisävellyksiä.

Suurin osa pianomusiikista on julkaistu nuottina (Schott Edition, 4 osaa). Gurdjieffin ja de Hartmannin musiikista on myös saatavilla useiden eri esittäjien levytyksiä. Pianomusiikin versioita kattavimmin ovat esittäneet kolme Gurdjieff-työhön osallistunutta soittajaa, Linda Daniel-Spitz, Charles Ketcham ja Laurence Rosenthal (Wergo). Orkesterimusiikki on julkaistu 2006 neljän CD:n kokoelmana Oriental Suite: Complete Orchestra Music (Basta).

Säveltämisen lisäksi Gurdjieff improvisoi harmonilla. Hänen Pariisissa elämänsä viimeisinä vuosina soittamiaan improvisaatioita nauhoitettiin, ja ne on julkaistu (Harmonic Development, Basta).

Ensimmäinen julkinen "Movements" -näytös järjestettiin Tbilisin oopperatalossa 22. kesäkuuta 1919.

Ryhmätyö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gurdjieffin mukaan ihmisenä kehittymisen ponnistelut ovat huomattavasti vaikeampia yksin kuin yhteistyössä ryhmässä, jossa kaikilla on samansuuntainen päämäärä. Siksi hän loi työn harjoittamista edesauttavia rakenteita, joiden eräs tärkeä muoto ovat säännöllisesti kokoontuvat ryhmät. Ryhmät voivat toimia tietyin väliajoin tai kokoontua pidemmiksi intensiivijaksoiksi. Ryhmä muun muassa tukee yksilön työtä normaalissa elämässä.

Gurdjieff käytti erilaisia harjoituksia, kuten niin sanottua Stop -harjoitusta, edistääkseen itsetarkkailua. Muutoinkin šokit, jotka auttoivat oppilaita heräämään alituisesta unelmoinnista, olivat mahdollisia millä hetkellä hyvänsä.

Kirjoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gurdjieff kirjoitti ja hyväksyi kolme nidettä kirjallisesta työstään julkaistavaksi nimellä All and Everything (Kaikki ja kaikesta) (Все и вся). Tämän magnum opuksen ensimmäinen osa, Belsebubin tarinoita pojanpojalleen (Рассказы Вельзевула своему внуку), on pitkä ja allegorinen kertomus, jossa Belsebub kertoo Maa-planeetan merkillisten kolmiaivoisten olentojen selittämättömästä käyttäytymisestä pojanpojalleen. Gurdjieff haastaa lukijansa ponnistelemaan äärirajoilleen niin kirjoitusten lukemisen kuin niiden ymmärtämisenkin suhteen, hän käyttää tarinoita opetusvälineenä opetukseensa. Toinen osa Meetings with Remarkable Men (Встречи с замечательными людьми) on kirjoitettu ymmärrettävämmin. Se valottaa Gurdjieffin varhaisia vuosia ja sisältää lisäksi monia vertauskuvallisia esityksiä. Hänen viimeinen, viimeistelemätön teoksensa Life is Real Only Then, When "I Am" (Жизнь реальна только тогда, когда «Я есть») sisältää myöhempien vuosien omaelämäkerrallista aineistoa, hänen puheitaan ryhmälle New Yorkissa 1930 sekä esseen The Outer and Inner World of Man.

Teoksia Gurdjieffin ideoista ja metodista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mulla Nasraddin, viisas narri.
Gurdjieffin usein siteeraama oppi-isä.

Yleisesityksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohtaamisia Gurdjieffin kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Our Life with Mr. Gurdjieff: Thomas ja Olga de Hartmann (1964, 1983 and 1992)
  • Boyhood with Gurdjieff; Fritz Peters (1964)
  • Teachings of Gurdjieff; C. S. Nott (1961)
  • Undiscovered Country; Kathryn Hulme (1966)
  • Who are you Mr. Gurdjieff?; Rene Zuber (1980)
  • Idiots in Paris; J. G. and E. Bennett (1980)

Muita teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenkieliset teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Levytyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • The Music of Gurdjieff / de Hartmann, Piano, alkuperäisäänitys, 3 cd:tä. G-H Records ©1989. TCD1001-1003
  • Gurdjieff, Harmonic Development. The Complete Harmonium Recordings 1948-1949, Basta 2004. 30-9115-2
  • Oriental Suite: The complete orchestral music 1923 - 1924, 2006. 4 cd:tä.
  • G.I. Gurdjieff: 23 pieces pour piano, vol. I. Editions Janus, Paris, LP, Carol Robinson, Jeanne de Salzmann, 1950.
  • Volume I: Asian Songs and Rhythms. Linda Daniel-Spitz, Charles Ketcham, Laurence Rosenthal Vergo 1997. WER6284-2
  • Volume II: Music of the Sayyids and the Dervishes. Linda Daniel-Spitz, Charles Ketcham, Laurence Rosenthal, Vergo 1998. WER 6292-2
  • Volume III: Hymns, Prayers, and Rituals. Charles Ketcham, Laurence Rosenthal, Vergo 1999. WER 6625 2
  • Volume IV: Hymns from a Very Great Temple and Other Selected Works. Charles Ketcham, Laurence Rosenthal. Wergo, 2001. WER 6643 2
  • Resonance I The music of Gurdjieff / de Hartmann arranged for instruments, copyright MMII, Rochester Folk Art Guild, 2001. SCH001
  • Resonance II The music of Gurdjieff / de Hartmann arranged for instruments, MMV, Schadowrider Records, 2003 & 2004. SCH002
  • The Gurdjieff /de Hartmann, Easter Music, 2004. Stafford Ordahl, Piano. GFA0002.
  • The Music of Gurdjieff / de Hartmann. Stafford Ordahl, Piano, 2003. GFA0001.
  • Music by Gurdjieff - de Hartmann, Laurence Rosenthal, piano. ©2006 Windemere Music Publishers. WM3001.
  • Gurdjieff / de Hartmann, Music for the Movements, Wim Van Dullemen, Channel Classics 2 cd:tä, 2001. CCS15298
  • Gurdjieff / Tsabropoulos, Chants, Hymns and Dances. Anja Lechner, Vassilis Tsabropoulos, 2004. ECM9819613
  • Gurdjieff, The Music Of Gurdjieff – De Hartmann, Michele Thomasson, Michele Fedrigotti, Danilo Lorenzini Felmay. CDGO001
  • Gurdjieff / de Hartmann music, volumes 1-12; Alain Kremsky

Lähdetietoa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gurdjieff tunnetaan parhaiten hänen oppilaidensa julkaisemista kirjoista. P. D. Uspenski kirjoitti kirjan In Search of the Miraculous (suom. Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta), jota jotkut pitävät tärkeimpänä johdantona Gurdjieffin opetukseen siinä muodossa, kun se annettiin pääasiassa Venäjällä ennen vuotta 1920. Toiset taas pitävät Gurdjieffin omia kirjoituksia ensisijaisina teksteinä.

Kertomuksia Gurdjieffin kanssa viettämästään ajasta ovat julkaisseet muun muassa A. R. Orage, Charles Stanley Nott, Thomas ja Olga de Hartmann, Fritz Peters, René Daumal, John G. Bennett, Maurice Nicoll, Margaret Anderson ja Louis Pauwels. Hänen Työnsä ja ideansa ovat vetäneet puoleensa monia tunnettuja henkilöitä, joista esimerkkinä arkkitehti Frank Lloyd Wright [23] , kirjailija Kathryn Hulme, lauluntekijä ja muusikko Kate Bush [24], kirjailijat P. L. Travers, Katherine Mansfield ja Jean Toomer [25], teatteriohjaaja Peter Brook.

Kolme Gurdjieffin kirjaa julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen; Beelzebub's Tales to His Grandson, Meetings with Remarkable Men ja Life is Real Only Then, When "I Am". Tämä trilogia, joka tunnetaan nimellä All and Everything on Gurdjieffin legomonismi. Legomonismi (ven. Легомонизм) on Gurdjieffin mukaan vihkiintyneiden keino välittää tietoa.[26] Gurdjieffin oppilaat sekä hänen henkilökohtainen sihteerinsä Olga de Hartmann kokosivat Gurdjieffin varhaisista puheista kirjan, joka julkaistiin vuonna 1973 nimellä Views from the Real World: Early Talks in Moscow, Essentuki, Tiflis, Berlin, London, Paris, New York, and Chicago, as recollected by his pupils.

Elokuva Meetings with Remarkable Men (1979), joka pohjautuu samannimiseen kirjaan, sisältää harvinaisia esityksiä pyhistä temppelitansseista, joita Gurdjieff opetti hänen työhönsä vakavasti suhtautuneille oppilailleen. Elokuvan käsikirjoittivat Jeanne de Salzmann ja Peter Brook, sen ohjasi Brook ja pääosan esittäjinä olivat Dragan Maksimović ja Terence Stamp. Elokuva on julkaistu DVD-tallenteena vuonna 2007.

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkeleita ideoista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkeleita oppilaista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ P. D. Ouspensky (1971). The Fourth Way, Chapter 1
  2. ↑ Michel Waldberg (1990). Gurdjieff – An Approach to his Ideas, Chapter 1
  3. ↑ The Independent 21.9.2001 Adrian Dannatt: Michel de Salzmann
  4. ↑ Gurdjieff International Review, Gurdjieff Chronology, viitattu 23.3.2009.
  5. ↑ James Moore (1991). Gurdjieff, a biography, The Anatomy of a Myth, sivu 317
  6. ↑ James Moore: Gurdjieff – A Biography: The Anatomy of a Myth, s. 356.
  7. ↑ 26.4.1872 Moskova, Venäjä – 2.4.1938 Sotteville, Ranska
  8. ↑ SKS Biografiakeskus Leonid Stjernvallin isän, kenraalimajuri Gustav Alexander Robert Stjernvallin elämäkerta.
  9. ↑ Anna Butkovsky-Hewitt (1978); With Gurdjieff in St. Petersburg and Paris, chapter: The Miracle
  10. ↑ P. D. Ouspensky: Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta, s. 316–318.
  11. ↑ Manana Khomeriki: About the Origins of Gurdjieff and His Activities in Georgia, Gurdjieff in Tiflis, s. 35 ISBN 9789994071951 Tiflis ©2008
  12. ↑ In Gurdjieff’s wake in Istanbul, Gurdjieff Movements, newsletter, maaliskuu 2003.(englanniksi)
  13. ↑ Daily News 17.2.1923, E. C. Boyer: 'New Cult; Forest Temple of Hard Work and Rough Food' viitattu 23.3.2009 (.pdf) engl.
  14. ↑ P. D. Ouspensky; Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta, sivu 462; "G. kohteli häntä erittäin hyvin, vaikka oli selvää, ettei hän jaksaisi elää. Tämän takia G. tietysti sai vastaanottaa asiaankuuluvan määrän valheita ja panettelua."
  15. ↑ Bob Hunter (1999); A Wakefull Wife: Catherine Nicoll, sivut 40-41
  16. ↑ James Moore (1991). Gurdjieff, a biography, The Anatomy of a Myth, page 315
  17. ↑ Michael Pittmann: G. I Gurdjieff, Armenian Roots - Global Branches (Cambridge Scholar Publishing, 2008) .pdf, viitattu 25.3.2009
  18. ↑ James Moore: Gurdjieff – A Biography: The Anatomy of a Myth, page 318
  19. ↑ P. D. Ouspensky: Sirpaleita tuntemattomasta opetuksesta, 1. luku
  20. ↑ Gert-Jan Blom (2006). Gurdjieff / de Hartmann; Oriental Suite, The Complete Orchestral Music 1923-1924, s. 61, 102–107.
  21. ↑ James Moore: Gurdjieff – A Biography: The Anatomy of a Myth, s. 352.
  22. ↑ Gurdjieff International Review, P. L. Travers:George Ivanovitch Gurdjieff (1877–1949)
  23. ↑ James Moore: Gurdjieff – A Biography: The Anatomy of a Myth, page 364
  24. ↑ Kate Bush: Them Heavy People, albumilta The Kick Inside (1978)
  25. ↑ James Moore: Gurdjieff – A Biography: The Anatomy of a Myth, page 360
  26. ↑ G. I. Gurdjieff (1950) Beelzebub’s Tales to His Grandson, chapter 25

Tutkimuksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Opinnäytetyöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Leavitt, Darrell G.: A case study in Normative Integration: The Transformation of a Gurdjieff Group, Concordia University, sosiologian laitos, Montreal, Kanada, 1976.

Väitöskirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Byrd, Rudolph Paul: Jean Toomer: Portrait of an Artist, The Years with Gurdjieff, 1923-1936. Yalen Yliopisto, toukokuu 1985.
  • Challenger, Anna Terri: An Introduction to Gurdjieff's Beelzebub: A Modern Sufi Teaching Tale. Kent State University, elokuu 1990.
  • Pecotic, David J.: Body and Cosmology in the Mysticism of G. I. Gurdjieff. Esotericism and Phenemological Anatomy in "Beelzebub's Tales to His Grandson" and "In Search of the Miraculous". Religious Studies at the University of Sydney, Australia.
  • Pittman, Michael Scott: G. I. Gurdjieff: Textualizations of Medieval Storytelling and Modern Teachings on the Soul. Stony Brook University, elokuu 2005.
  • Wellbeloved, Sophia: Gurdjieff, Astrology & Beelzebub's Tales. Theology Department at King's College, Lontoo, 1999.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=G._I._Gurdjieff&oldid=22468679”