Aleksandr Blok

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Aleksandr Blok
Aleksandr Blok, Konstantin Andrejevits Somovin muotokuva 1907.
Aleksandr Blok, Konstantin Andrejevits Somovin muotokuva 1907.
Henkilötiedot
Syntynyt1880
Kuollut1921 (40–41 vuotta)
Kansalaisuus Venäjä
Ammatti kirjailija
Kirjailija
Äidinkielivenäjä
Tuotannon kielivenäjä
Kirjallinen suuntaussymbolismi
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde
Kazimir Malevitš Musta neliö 1913 tai 1920–1930.
Kazimir Malevitš Musta neliö 1913 tai 1920–1930.

Aleksandr Aleksandrovitš Blok (ven. Алекса́ндр Алекса́ндрович Блок); (28. marraskuuta (J: 16. marraskuuta) 1880 Pietari, Venäjän keisarikunta – 7. elokuuta 1921 Petrograd, Neuvosto-Venäjä) oli venäläinen runoilija. Häntä pidetään Andrei Belyin ohella venäläisen symbolismin kuuluisimpina edustajana.[1]

Häntä pidetään yhtenä merkittävimmistä lyyrisistä runoilijoista Venäjällä Aleksandr Puškinin jälkeen.

Koulutus ja tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksandr Blok syntyi saksalaistaustaiseen, köyhtynyttä virka-aatelia edustaneeseen intellektuelliperheeseen. Hänen isänsä oli Aleksandr Lvovitš Blok (1852-1909), juristi ja Varsovan yliopiston oikeustieteen professori, jonka veli Ivan Lvovitš Blok oli huomattava venäläinen valtiomies. Äiti Aleksandra Andrejevna Beketova (1860-1923) oli Pietarin yliopiston rehtorin, kuuluisan botanistin Andrei Nikolajevitš Beketovin tytär ja köyhtynyttä aatelissukua. Avioliitto, joka solmittiin Aleksandran ollessa 18-vuotias, osoittautui lyhytaikaiseksi. Poikansa syntymän jälkeen hän katkaisi suhteet aviomieheensä tämän äärimmäisen mustasukkaisen ja despoottisen julman luonteen vuoksi. Suvussa oli mielenterveysongelmia isän puolella.[2][3]

Vanhempiensa eron jälkeen Aleksandr asui lapsena kesäisin isoisänsä Andrei Nikolajevitš Beketovin luona Šahmatovon kartanossa lähellä Moskovaa, ja talvet 'rehtorin talossa' Pietarissa, jossa hän löysi Vladimir Solovjovin filosofian ja tuolloin vielä vähäntunnettujen 1800-luvun runoilijoiden Fjodor Tjuttševin ja Afanasi Fetin[2] runot. Omien sanojensa mukaan Vasili Žukovski oli hänen varhaisin vaikuttajansa. Naapurina oli Boblovon tila, jonka omisti isoisä Beketovin ystävä, kemisti Dmitri Mendelejev.[4][2][3]

Yhdeksänvuotias Aleksandr asettui äitinsä ja isäpuolensa kenraali Franz Kublitski-Piottutšin kanssa asumaan Henkivartio-rykmentin kasarmiin Pietarin laitamille.[2] Vuonna 1889 hänet lähetettiin Vvedenskin lukioon. Vuonna 1897 Blok matkusti äitinsä kanssa Saksaan kylpyläkaupunki Bad Nauheimiin[2] ja koki 16-vuotiaana ensimmäisen suuren rakkautensa 37-vuotiaaseen Ksenia Sadovskajaan, mikä jätti syvän jäljen hänen runouteensa. 16-vuotiaana Blok kiinnostui myös teatterista.[2] Vuonna 1897 hän tapasi Pietarissa filosofi Vladimir Solovjovin,[5] josta tuli Valeri Brjusovin ohella hänen ja Andrei Belyin suuri innoittaja.[1]

Vuonna 1898 Blok valmistui lukiosta ja saman vuoden kesällä hän kiinnostui tulevasta vaimostaan Ljubov Mendelejevasta, elokuussa hän aloitti opiskelun keisarillisessa Pietarin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Kolme vuotta myöhemmin hän siirtyi historian ja filologian tiedekunnan slaavilais-venäläiseen laitokselle, josta hän valmistui vuonna 1906. Yliopistossa Blok tapasi Sergei Gorodetskin ja Aleksei Remizovin. Pietarissa Aleksandr Blok ilmoittautui jäseneksi teatteriryhmään. Ensimmäisten menestysten jälkeen hänelle ei kuitenkaan enää annettu lisää uusia teatterirooleja.[5][4][2][3]

Blokin varhaistuotantoon vaikutti saksalainen filosofia, muun muassa Schopenhauerin ja Nietzschen ajatukset.

Vuosina 1909, 1911 ja 1913 Blok matkusti kesäisin lääkärin määräyksestä Italiaan, Saksaan, Belgiaan, Alankomaihin, Bretagneen ja Etelä-Ranskaan hoitamaan terveyttään.[3] Näiden matkojen seurauksena syntyivät teokset Italialaiset runot (ven. Итальянские стихи, 1909), näytelmä Ruusu ja risti (ven. Роза и крест, 1912) sekä runo Satakielipuutarha (ven. Соловьиный сад, 1915).[2]

Vuonna 1916 Blok kutsuttiin armeijan palvelukseen zemstvon- ja kaupunkienliiton insinööriosastoon, jossa hän osallistui linnoitusten rakentamiseen, työnjohtajana ja päällikkönä töiden jakamisessa ja raportoinnissa. Runoilija palveli Valko-Venäjällä, Pinskin soiden läheisyydessä. Äidilleen lähettämänsä kirjeen mukaan tärkeimpiä kiinnostuksen kohteita sodan aikana olivat "ruoka ja hevoset". Rintamalla Blok sai tietää keisarinvallan romahtamisesta helmikuussa 1917.[2]

Ljubov Dimitrjeva Mendelejeva Blok vuonna 1917, kirjailijan vaimo

Kirjallinen ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Blokin elämä, ajattelu ja tuotanto ilmentävät konkreettisesti nimenomaan venäläisen symbolismin ominaispiirteitä, sillä hänen tuotannossaan ja ajattelussaan venäläiskansallinen kuvasto, tematiikka ja ideologia syrjäytti ranskalaisen vaikutuksen. Tämä seikka antaa aiheen puhua nuoremman polven kirjailijoista nimenomaan venäläisinä symbolisteina. Blokia kuvataan usein myös ikuisen naisellisuuden (die ewige Weiblichkeit) runoilijana.[1]

Varhaisrunous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Blok kirjoitti ensimmäiset runonsa viisivuotiaana, mutta hän alkoi omien sanojensa mukaan suhtautua kirjoittamiseen vakavasti 18-vuotiaana.[2] 10-vuotiaana Aleksandr teki kaksi Laiva (ven. Корабль) -nimisen lehden numeroa. Vuodesta 1894 vuoteen 1897 hän toimitti yhdessä veljiensä kanssa käsinkirjoitettua Vestnik (ven. Вестник) -lehteä, jota julkaistiin yhteensä 37 numeroa.[6] Ensimmäiset Blokin runot julkaistiin vuonna 1903, Pietarissa Dmitri Merežkovskin Novij put (ven. Новый путь, 'Uusi tie') -lehdessä ja samaan aikaan Moskovassa kirjallisessa vuosikirjassa Severnije tsveti (ven. Северные цветы, 'Pohjolan kukkia').[2]

Blokin varhaista tuotantoa ovat runokokoelmat vuonna 1903 julkaistu Fabrika, vuonna 1904 julkaistu runokokoelma Stihi o prekrasnoi dame (ven. Стихи о Прекрасной Даме, 'Runoja ihanasta naisesta'), joka kertoo romanttisesta rakkaudesta sekä Venäjästä, jolle Blok on kuvitellut mystisen historiallisen tehtävän hänen kuuluisimmassa runossaan[1] Neznakomska (Tuntematon nainen) vuodelta 1906.[1] Koska pelättiin että Pyhä synodi eli uskonnollinen sensuuri puuttuisi teoksen julkaisemiseen, sitä ei julkaistu pääkaupungissa vaan maaseudulla Nizni Novgorodissa.[2]

Blok muutti Pietariin vuonna 1905. Hän tutustui Pietarin kulttuurielämään Vjatšeslav Ivanovin kirjallisessa salongissa eli "Tornissa" sekä Zinaida Gippiuksen ja Dmitri Merežkovskin kirjallisessa salongissa.[1][2] Blok oli perustamassa Venäjän symbolistiliikettä. Venäjän avantgardistinen runous eli hopea-aika on liitetty Blokiin sekä muihin venäläisrunoilijoihin, kuten Anna Ahmatovaan, Marina Tsvetajevaan, Boris Pasternakiin ja Vladimir Nabokoviin.[1]

Lukiosta valmistunut Aleksandr Blok ennen siirtymistään Pietarin yliopistoon vuonna 1898
Aleksandr Blok vuonna 1903

Myöhempi tuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajatus Venäjän suuresta tehtävästä jatkui myöhemmin Blokin vallankumouslyriikassa, jossa Blok yhdisti sosialismiin kristillistä mystiikkaa ja saksalaisen idealistisen filosofian käsityksiä taiteen kumouksellisuudesta. Blok keskittyi poliittisiin teemoihin teoksissaan Voznezdije (1910–1921), Rodina (1907–1916) ja Skify (Skyytit, 1918). Vallankumouslyriikkaa edustaa parhaiten vuonna 1918 ilmestynyt runoelma Dvenadtsat (ven. Двенадцать, Kaksitoista, suom. 1975), joka kertoo kahdentoista punakaartilaisen taivalluksesta lumimyrskyssä.[1]

Blokin myöhempi kehitys irtaannutti hänet nuoruuden ihanteista ja solovjalaisesta filosofiasta. Vuoden 1905 tapahtumat herättivät hänessä kiinnostuksen tämänpuoliseen todellisuuteen ja yhteiskuntaan. Vaikka Blok ei milloinkaan ryhtynyt avoimesti yhteiskunnallista kantaa ottavaksi runoilijaksi, hänen poetiikkansa muuttui. Ennestään sointuisaan runokieleen tuli arkisia ilmauksia. Arkielämä (byt) ja mystisyys yhdistyivät muun muassa Blokin kenties kuuluisimmassa runossa Tuntematon nainen (Neznakomka, 1906, suom. 1975). Runosta tuli pian erittäin tunnettu, sillä se kuvasi oman aikansa elämäntunnetta ja kaupunkimiljööt ennenkokemattomalla tavalla. Runo on myös traaginen kuvaus siitä, miten Blokin nuoruuden runouden muusa, ihana nainen, on muuttunut laitakaupungin kapakassa istuvaksi prostituoiduksi.[1]

Runojen lisäksi Blok kirjoitti näytelmiä ja oli ahkera esseisti. Balagantšik (ven. Балаганчик, Pieni markkinateatteri, 1906) on keskiaikaisen italialaisen commedia dell'arte -teatterin muotoon kirjoitettu näytelmä, jossa satiirin kohteena on ennen muuta kirjailija itse. Teos aiheutti aikanaan skandaalin symbolistipiireissä, sillä se kumosi ne solovjovilaiset ideaalit, jokta nuori kirjailija oli jakanut Andrei Belyin kanssa. Blokin myöhemmät näytelmät, muun muassa Korol na ploštšadi (Kuningas aukiolla, 1906) ja Tuntematon nainen (Neznakomka, 1906), samanniminen kuin hänen kuuluisa runonsa, Pesnja sudby (Kohtalon laulu, 1908-1919) ja Roza i krest (Ruusu ja risti, 1912-1913) eivät saaneet aikaan Pienen markkinateatterin kaltaista polemiikkia.[1]

Polemiikkia kuitenkin aiheuttivat hänen esseensä. Niissä ajatukset ovat kaukana selkeydestä, mutta Blokin kannanottoja pidettiin arvossa, joten esseisiin tartuttiin hanakasti. Sama toistui vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen, jolloin Blok repi kirjallista ja ideologista kentää bolševikkeja myötäilevillä näkemyksillään.[1] Provokatiivisessa artikkelissaan Intelligentsija i revoljutsija (Älymystö ja vallankumous) vuonna 1918 Blok kehotti älymystöä kuuntelemaan vallankumouksen musiikkia "koko kehollaan, koko sydämellään, koko järjellään". Se synnytti ennennäkemättömän raivon ja ylistyksen vyöryn, joka kuvastaa hyvin sitä, kuinka venäläiset kirjailijat joutuivat etsimään asemiaan suhteessa bolševikkehin ja vallankumoukseen.[7]

Blok muutti käsitystään vallankumouksen ihanuudesta.[1] Blok työskenteli vuonna 1918 valistusasioiden kansankomissariaatissa eli kulttuuriministeriössä ylimääräisessä tutkintatoimikunnassa tsaarinaikaisten ministerien julkaisemien tekstien parissa.[2] Hän työskenteli myös Vsemirnaja Literatura -kustantamon (ven. Всемирная литература, Maailmankirjallisuus) toimitusneuvostossa ja laati laajan luettelon kaikkien aikojen ja kansojen mestariteoksista, jotka pitäisi kääntää uudelleen venäjäksi ja julkaista puolueen toiveiden mukaisesti proletaarisille lukijoille. Toimitusneuvoston kokouksissa Blok tapasi myös Nikolai Gumiljovin, joka alkoi työskennellä kustantamossa. Helmikuussa 1919 salainen poliisi Tšeka pidätti Blokin. Häntä epäiltiin osallistumisesta neuvostovastaiseen vasemmistolaiseen toimintaan. Seuraavana päivänä hänet kuitenkin vapautettiin Anatoli Lunatšarskin puututtua asiaan.

Blokin saavuttama asema venäläisessä kulttuurissa perustuu paljolti hänen runoutensa välittämään kansallistunteeseen. Blok otti käyttöönsä kansallisia myyttejä, muun muassa kertomuksen vuonna 1380 tapahtuneesta Kulikovon taistelusta, joka merkitsi voittoa "tataarien ikeestä". Blokin runouteen ilmestyy feminiininen Venäjä-hahmo, joka ei ole kuitenkaan perinteinen Äiti-Venäjä. Vuoden 1917 vallankumouksen jälkeen Blok herätti huomiota runollaan Skyytit (Skify) ja runoelmallaan Kaksitoista (Dvenadtsat, 1918, suom. 1975). Jälkimmäisessä kaksitoista vallankumouksen apostolia kiertää tuulisena pakkasyönä Pietarin kaduilla, ja yhden vallankumouksellisen rakastettu, prostituoitu Katja, ammutaan kuoliaaksi. Teos herätti keskustelua heti ilmestyttyään ja keskustelu jatkui vuosikymmenien ajan.[8][1]

Kuolema ja perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 1921 Blokin terveys oli heikentynyt niin pahasti, että Anatoli Lunatšarski ja Maksim Gorki pyysivät hänelle Leniniltä lupaa matkustaa Suomeen hoitoon. Leninin johdolla kokoontunut kommunistisen puolueen politbyroo kieltäytyi ensin antamasta Blokille matkustuslupaa, mutta pyörsi sittemmin päätöksensä ja myönsi matkustusluvan 1. elokuuta 1921 ja lupa saatiin toimitettua perille 10. elokuuta eli kolme päivää Blokin kuoleman jälkeen.[9] Blok ei ehtinyt matkustaa Suomeen ennen kuolemaansa.[10]

Blok kutsui kuolemaa ”ulkomaaksi, johon jokainen matkustaa ilman viranomaisilta etukäteen saatua lupaa”. Hän kuoli toukokuussa saamaansa sydämen sisäkalvontulehdukseen eli sydänläppätulehdukseen[2] ja aliravitsemukseen Petrogradissa elokuun 7. päivänä 1921. Hänellä kerrotaan olleen myös vakava neuropsykiatrinen tila, psykostenia, josta hän kärsi kuukausi ennen kuolemaansa.[2] Toisaalta on kirjoitettu että Blokin kuolinsyy oli epäselvä ja herätti huhuja ja hänen ristiriitainen tuotantonsakin synnytti laajaa polemiikkia. Blokin kuolema merkitsi yhden aikakauden loppua venäläisessä kirjallisuudessa. Venäläisessä kulttuurissa alkoi kehittyä myyttinen kuva vanhan Venäjän "viimeisestä runoilijasta".[1]

Blok oli myös merkittävä kääntäjä, ja hän on kääntänyt venäjäksi muun muassa Maamme-laulun.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksandr Blok meni vuonna 1903 naimisiin näyttelijä ja balettihistorioitsija Ljubov Dmitrijeva Mendelejevan (1881-1939), kemisti Dmitri Mendelejevin tyttären kanssa.[1] Heidän ainoa lapsensa kuoli vuonna 1909. Blokilla oli myös suhde näyttelijätär Natalia Nikolajevna Volohovaan ja oopperalaulaja Ljubov Aleksandrovna Andrejeva-Delmasiin. Myös vaimo Ljubov Dmitrievna salli itselleen muita suhteita. Tämän vuoksi Blokilla oli konflikti Andrei Belyin kanssa, jota kuvataan Blokin näytelmässä Pieni markkinateatteri (ven. Балаганчик, 1906). Belyi oli intohimoisesti rakastunut, mutta Ljubov Mendelejeva Blok ei vastannut hänen tunteisiinsa. Vuoden 1917 jälkeen Blokin avioliitto pysyi ilman ulkopuolisia suhteita.[4]

Suomennettuja runoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde[11] Antologioissa:

  • 20 Neuvostoliiton runoilijaa, Petroskoi, Valtion kustannusliike 1960
  • Neuvostolyriikkaa 1, Helsinki: Tammi 1975 ISBN 951-30-3400-3
  • Yrjö Jyrinkoski, Runomuistelmat: ohjelmistoa 20 vuoden ajalta; toim. Tom Kalima, Espoo: Weilin + Göös 1981 ISBN 951-35-2469-8
  • Yrjö Jylhä, Runon pursi: maailmankirjallisuuden kertovaa runoutta, Helsinki: WSOY 1934
  • Venäjän runotar: valikoima venäläistä lyriikkaa, suom. V. Kiparsky & Lauri Viljanen, Helsinki: Otava 1946

Runot:

  • Aavistan sinut, suom. Anna-Maija Raittila, kokoelmassa: Neuvostolyriikkaa 1
  • Hei, harmonikka, haitari!, suom. Anna-Maija Raittila, Natalia Baschmakoffin ja Pekka Pesosen raakakäännöksistä, kokoelmassa: Neuvostolyriikkaa 1
  • Hiekkarannalla, suom. Martti Larni, kokoelmissa: Elämäni runot, toim. Laila Hirvisaari, Helsinki: Otava 009 ISBN 978-951-1-23575-0 ja Venäjän runotar
  • Kaksitoista: 1–12, suom. Armas Äikiä, kokoelmassa: 20 Neuvostoliiton runoilijaa
  • Kaksitoista: 1–12, suom. Anna-Maija Raittila, Natalia Baschmakoffin ja Pekka Pesosen raakakäännöksistä, kokoelmassa: Neuvostolyriikkaa 1
  • Kaksitoista: 1–12, suom. Yrjö Jylhä, kokoelmissa: Runomuistelmat ja Runon pursi
  • Kas tässä, suom. Anna-Maija Raittila, Natalia Baschmakoffin ja Pekka Pesosen raakakäännöksistä, kokoelmassa: Neuvostolyriikkaa 1
  • Ken syntyy kauhun kuuroon aikaan, suom. Anna-Maija Raittila, kokoelmissa: Kutsut minua nimeltä: uskonnollista runoutta 1900-luvun Euroopassa, Helsinki: Kirjapaja 1981 ISBN 951-621-300-6 ja Neuvostolyriikkaa 1
  • Kirkkokuorossa lauloi tyttö, suom. Anna-Maija Raittila, Natalia Baschmakoffin ja Pekka Pesosen raakakäännöksistä, kokoelmassa: Neuvostolyriikkaa 1
  • Kylläiset, suom. Armas Äikiä, kokoelmassa: 20 Neuvostoliiton runoilijaa
  • Pelasta minut, suom. Anna-Maija Raittila, Natalia Baschmakoffin ja Pekka Pesosen raakakäännöksistä, kokoelmassa: Neuvostolyriikkaa 1
  • Pohjoisella merellä (otteita), suom. Pentti Saaritsa, kokoelmassa: Purje: merirunoutta neljällä kielellä. Helsinki: Otava: 1980 ISBN 951-1-05866-5
  • Ravintolassa, suom. Martti Larni, kokoelmassa: Venäjän runotar
  • Saarilla, suom. Lauri Kemiläinen, kokoelmassa: Venäjän runotar
  • Skyytit, suom. Yrjö Jylhä, kokoelmissa: Maailmankirjallisuuden kultainen kirja 5: slaavilaisten kirjallisuuksien kultainen kirja ja Venäjän runotar, Helsinki: WSOY 1936
  • Skyytit, suom. Anna-Maija Raittila, Natalia Baschmakoffin ja Pekka Pesosen raakakäännöksistä, kokoelmassa: Neuvostolyriikkaa 1
  • Suopappi, suom. Matti Rossi, julkaisussa: Kulttuurivihkot 1980; nro 7; s. 8
  • Syntiä suoltaa yötä päivää, suom. Anna-Maija Raittila, Natalia Baschmakoffin ja Pekka Pesosen raakakäännöksistä, kokoelmassa: Neuvostolyriikkaa 1
  • Taiteilija, suom. Anna-Maija Raittila, Natalia Baschmakoffin ja Pekka Pesosen raakakäännöksistä, kokoelmassa: Neuvostolyriikkaa 1
  • Tehdas, suom. Anna-Maija Raittila, Natalia Baschmakoffin ja Pekka Pesosen raakakäännöksistä, kokoelmassa: Neuvostolyriikkaa 1
  • Tuiskusää, suom. Matti Rossi, julkaisussa: Kulttuurivihkot 1980; nro 7; s. 9
  • Tuntematon nainen, suom. Lauri Viljanen, kokoelmissa: Helikonin lähde: maailmanlyriikan suomennoksia, WSOY 1951 ja Venäjän runotar
  • Tuntematon nainen, suom. Anna-Maija Raittila, Natalia Baschmakoffin ja Pekka Pesosen raakakäännöksistä, kokoelmassa: Neuvostolyriikkaa 1
  • Unohdin hyveet..., suom. Martti Larni, kokoelmassa: Venäjän runotar
  • Uusi Amerikka, suom. Lauri Viljanen, kokoelmassa: Venäjän runotar
  • Venäjä, suom. Armas Äikiä, kokoelmissa: 20 Neuvostoliiton runoilijaa ja julkaisussa: Punalippu 1982; nro 4; s. 4
  • Venäjä, suom. Anna-Maija Raittila, Natalia Baschmakoffin ja Pekka Pesosen raakakäännöksistä, kokoelmassa: Neuvostolyriikkaa 1
  • Venäjänmaa, suom.Anna-Maija Raittila, Natalia Baschmakoffin ja Pekka Pesosen raakakäännöksistä, kokoelmassa: Neuvostolyriikkaa 1
  • Viulujen äänet, suom. Matti Rossi, julkaisussa: Kulttuurivihkot 1980; nro 7; s. 9

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Solomon Volkov; Pietari, Eurooppalainen kulttuurikaupunki
  • Artizov, A. & Naumov, O. Vlast i hudožestvennaja intelligentsija: Dokumenty TSK RKP(b) – VKP(b), VCHK – OGPU – NKVD o kulturnoi politike 1917–1956 gg. Moskva: Demokratija, 1999. ISBN 5-85646-040-5.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Ekonen, Kirsti. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 5. Realismista modernismiin: 1900-luvun taite. Modernismin murros. Venäläinen symbolismi”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 388-393. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Блок Александр Александрович - Биография / Blok Aleksandr Alexandrovits - elämäkerta blokalex.net.fu © 2003-2019. Российская Литературная Сеть / Venäjän kirjallinen verkko. (venäjä)
  3. ↑ a b c d Бекетова, М. А. Сост. Енишерлов, В. П. и Лесневский, С. С. / Beketova, M. A. Koonneet Jeniserlov V. P. & ja Lesnevski, S. S.: Александр Блок. Биографический очерк. Воспоминания об Александре Блоке / Aleksandr Blok. Elämäkerrallinen essee. Aleksandr Blokin muistoja, s. 17-202. az.lib.ru М.: Правда / Moskova: Pravda, 1990. ISBN 5-253-00015-1 http://az.lib.ru/b/beketowa_m_a/text_0080.shtml.
  4. ↑ a b c Орлов, В. Н. Гамаюн / Orlov, V. N. Gamajun: Жизнь Александра Блока. / Aleksandr Blokin elämä. Л.: Советский писатель / Leningrad: Neuvostoliiton kirjailija, 1980.
  5. ↑ a b Блок, A. / Blok, A.: Рыцарь-монах. / Munkki-ritari www.vehi.net Библиотека "ВЕХИ". Arkistoitu 7.5.2023. Viitattu 28.4.2023.
  6. ↑ Блок, А. А. / Blok, A. A.: Избранное / Suosikit. М., Олимп / Moskova, Olympus, 1998. ISBN 5-7390-0346-6
  7. ↑ Huttunen, Tomi. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 6. Vallankumous ja kirjallisuus: 1910- ja 1920-luvut. Kirjailijat vastaavat vallankumoukseen. Uusi ja vanha maailma”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 428-430. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450
  8. ↑ Fokin, Pavel & Poliakova, Sv.: Blok without gloss, s. 360. Saint Petersburg: Amphora, 2008.
  9. ↑ Artizov, Naumov: Vlastʹ i khudozhestvennaja intelligentsija, s. 29. Määritä julkaisija!
  10. ↑ Figes, Orlando: A People's Tragedy: The Russian Revolution 1891-1924, s. 784-785. Määritä julkaisija! ISBN 0-7126-7327-X
  11. ↑ Aleksandr Blok, (Arkistoitu – Internet Archive) Lahden kaupunginkirjaston runotietokanta, päivitetty 7.1.2021, viitattu 7.1.2021

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Aleksandr_Blok&oldid=22834734”