Thomas de Hartmann

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Thomas ja Olga de Hartmann 1906.
Venäjän ja Neuvostoliiton avantgarde
Kazimir Malevitš Musta neliö 1913 tai 1920–1930.
Kazimir Malevitš Musta neliö 1913 tai 1920–1930.

Thomas Aleksandrovitš de Hartmann (ven. Фома Александрович Гартман, Томас де Гартман, Foma Aleksandrovitš Gartman, Tomas de Gartman), (21. syyskuuta 1885 – 28. maaliskuuta 1956) oli ukrainalais-venäläinen säveltäjä sekä G. I. Gurdjieffin nimekäs oppilas ja avustaja.lähde?

Thomas de Hartmann syntyi vuonna 1885 Horuževkassa, Venäjän keisarikunnan Pultavan kuvernementtiin kuuluvassa kylässä (nykyisin Ukrainan Pultavan alueen Oržytsjan piirissä sijaitseva kylä). Hänen sukunsa kuului venäläiseen aristokratiaan. Hartmann kävi koulua vanhempiensa ja yksityisopettajien huomassa, ja osoitti musiikillista lahjakkuutta jo neljän vuoden ikäisenä improvisoiden ja ilmaisten itseään pianolla. Hartmann on itse sanonut: "Olen säveltäjä. Musiikki on aina ollut minulle uustestamentillinen 'lahja' jonka Jumala on minulle antanut ja joka samalla vaatii minua minua kehittämään tätä lahjaa ja työskentelemään sen kanssa herkeämättä."[1] Isosedältään Eduard von Hartmannilta, joka kirjoitti kirjan Tiedostamattoman filosofia (1869), hän todennäköisesti peri kaipuun tuntemattomaan ja korkeamman henkisen tason ymmärtämiseen, ja tämä kaipuu vei hänet myöhemmin G. I. Gurdjieffin oppilaaksi. Hän sai tutkintotodistuksen 18-vuotiaana Pietarin konservatoriosta. Ennen ensimmäistä maailmansotaa hän opiskeli orkesterin johtamista Münchenissä Felix Mottlin johdolla.lähde?

Balettisäveltäjä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hartmannin nelinäytöksinen baletti La Fleurette Rouge ('Punainen kukkanen'), hänen toinen näyttämöteoksensa, esitettiin vuonna 1907. Vatslav Nižinski, Anna Pavlova ja Mihail Fokin olivat esitysten päärooleissa Moskovan ja Pietarin Keisarillisessa Oopperatalossa. Itse tsaari kunnioitti Pietarin esitystä vierailullaan. Yleisö vastaanotti teoksen suopeasti, ja nuori Hartmann hyväksyttiin nopeasti Venäjän kulttuurieliitin piireihin. La Fleurette Rougen suosion ansiosta Hartmannin ensimmäiset laulut, pianokappaleet ja kamarimusiikkiteokset julkaistiin. Tehtävän otti hoitaakseen Moskovasta alkunsa saanut Jürgenson -niminen musiikin kustannusyhtiö, jolla oli julkaisuluetteloissaan aiemmin Ludwig van Beethovenin, Robert Schumannin, Pjotr Tšaikovskin ja Richard Wagnerin teoksia.lähde?

Der Blaue Reiter

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hartmann matkusti 1908 Saksaan ja tutustui siellä Wassily Kandinskyyn, josta tuli hänen elinikäinen ystävänsä. Hartmann tunsi henkilökohtaisesti myös monia merkittäviä expressionisteja Der Blaue Reiter -ryhmän kautta, ryhmän erityisenä tavoitteena oli ilmaista henkisyyttä taiteen avulla. Bauhausin opettaja, taidemaalari Paul Klee kuului myös Hartmannin ystäväpiiriin. [2]

Hartmann sävelsi musiikin Wassily Kandinskyn teokseen The Yellow Sound (Der Gelbe Klang), joka toisin sai Amerikan ensi-iltansa vasta vuonna 1982 Kandinskyn retrospektiivisessä näyttelyssä.[3] Kandinsky tutustutti hänet venäläiseen tanssija Alexander Sacharoviin (1886–1963). Kolmikko teki yhdessä poikkitaiteellisia kokeiluja, joissa Kandinskyn kertoman mukaan vuonna 1910: "Muusikko (de Hartmann) valitsi akvarellieni joukosta sellaiset työt, jotka olivat hänelle musiikillisessa mielessä selkeimpiä. Ennen kuin tanssija (Sacharov) liittyi mukaan, muusikko soitti tämä akvarellin. Kun tanssija liittyi mukaan, musiikki soitettiin hänelle ja hän muunsi sen tanssiksi. Tämän jälkeen hänen tuli arvata, minkä akvarellin hän oli tanssinut."lähde?

G. I. Gurdjieff

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hartmann oli tunnettu ja arvostettu säveltäjä Venäjällä jo ennen kuin hän tapasi G. I. Gurdjieffin ensi kertaa Pietarissa vuonna 1917. Vuodesta 1917 aina vuoteen 1929 hän oli Gurdjieffin uskottu oppilas. Tuona ajanjaksona Pariisin lähellä sijainneessa Gurdjieffin johtamassa Ihmisen Sopusointuisen Kehittämisen Instituutissa Hartmann sovitti ja kirjoitti yhteistyössä Gurdjieffin kanssa suuren osan musiikista, jonka Gurdjieff kokosi ja jota musiikkia käytettiin hänen rytmisten liikesarjojensa (Movements) harjoituksissa.[4] Hartmann kirjoitti yhdessä vaimonsa Olga de Hartmannin kanssa kirjan nimeltä Our Life with Mr. Gurdjieff. Olga oli Gurdjieffin henkilökohtainen sihteeri vuosien ajan.lähde?

Gurdjieffin seuraajana kulkemiensa vuosien aikana hän työskenteli muun muassa Tbilisin oopperatalon taiteellisena johtajana, ja tuona aikana hän tutustui paremmin tunnettuun taiteilijaan, Alexandre de Salzmanniin ja tämän vaimoon, tanssija Jeanne de Salzmanniin, joista molemmista myös tuli palavahenkisiä Gurdjieffin seuraajia. Hartmannien tiet Gurdjieffistä erosivat vuonna 1929, eivätkä he enää koskaan tavanneet. Yhteistyö kuitenkin jatkui. Hartmann sävelsi Gurdjieffin kuoleman jälkeen vuonna 1950 tämän toivomuksen mukaisesti musiikin uusimpiin liikesarjoihin. Hartmann oli yksi The Gurdjieff Foundation of New York -säätiön perustajajäsenistä.lähde?

Viimeiset vuodet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hartmann kuoli vuonna 1956 New Yorkissa. Ennen kuolemaansa hän valmisteli Amerikan debyyttikonserttiaan, joka oli sovittu järjestettäväksi 16. huhtikuuta 1956 New Yorkin Town Hall'issa. Hartmann kuitenkin kuoli yllättäen sydänkohtaukseen 28. päivänä maaliskuuta 1956. Hänen oppilaansa jatkoivat valmisteluja eteenpäin ja näin tilaisuudesta muodostuikin kunnianosoitus säveltäjän muistolle. Hänen leskensä Olga de Hartmann keräsi monia Gurdjieffin varhaisia luentoja kirjaan Views from the Real World. Olga kuoli Santa Fe'ssä, Uudessa Meksikossa vuonna 1979.lähde?

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hartmannin tuotanto säveltäjänä sisältää neljä sinfoniaa, useita oopperoita, konserttoja, sonaatteja ja lauluja Proustin, Verlainen, Joycen ja Shelleyn teksteihin sekä 53 elokuvapartituuria. Hänen musiikkiaan ovat tulkinneet monet esiintyjät ja kapellimestarit kuten Stokowski, Leduc, Bigot, Casals, Tortelier ja Rampal.lähde?

Gurdjieffin rytmisiä liikesarjoja ja tansseja varten luotiin oma, erityinen musiikkinsa, ja työn yhteydessä syntyi myös laaja tuotanto konserttimusiikkia, hymnejä sekä muita eri tilanteisiin sopivia kappaleita. Kaikki Gurdjieffin musiikki on tiiviisti sidoksissa sisäisiin kehityspyrkimyksiin ja pääosa tästä musiikillisesta tuotannosta on sävelletty yhteistyössä Hartmannin kanssa. Nerokas ja ainutlaatuinen yhteistyö synnytti yli 200 kappaletta, pääosin pianolle. Mukana on myös orkesterisävellyksiä. Suurin osa pianomusiikista on julkaistu nuottina (Schott Edition, 4 osaa). Gurdjieffin ja Hartmannin musiikista on myös saatavilla useiden eri esittäjien levytyksiä. Pianomusiikin versioita kattavimmin ovat esittäneet kolme Gurdjieff-työhön osallistunutta soittajaa, Linda Daniel-Spitz, Charles Ketcham ja Laurence Rosenthal (Wergo). Orkesterimusiikki on julkaistu vuonna 2006 neljän CD:n kokoelmana Oriental Suite: Complete Orchestra Music (Basta). Laurence Rosenthal sovitti Gurdjieffin ja Hartmannin musiikin vuonna 1979 ensi-iltaan tulleeseen Peter Brookin ohjaamaan elokuvaan Meetings with Remarkable Men.lähde?

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Thomas ja Olga de Hartmann, Our Life with Mr. Gurdjieff (1964)

Levytyksiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • The Music of Gurdjieff / de Hartmann, Thomas de Hartmann, Piano, alkuperäisäänitys, 3 cd:tä. G-H Records ©1989. TCD1001-1003
  • The Music of Gurdjieff / de Hartmann, Piano, alkuperäisäänitys, 3 cd:tä. G-H Records ©1989. TCD1001-1003
  • Gurdjieff, Harmonic Development. The Complete Harmonium Recordings 1948-1949, Basta 2004. 30-9115-2
  • Oriental Suite: The complete orchestral music 1923 - 1924, 2006. 4 cd:tä.
  • G. I. Gurdjieff: 23 pieces pour piano, vol. I. Editions Janus, Paris, LP, Carol Robinson, Jeanne de Salzmann, 1950.
  • Volume I: Asian Songs and Rhythms. Linda Daniel-Spitz, Charles Ketcham, Laurence Rosenthal Vergo 1997. WER6284-2
  • Volume II:Music of the Sayyids and the Dervishes. Linda Daniel-Spitz, Charles Ketcham, Laurence Rosenthal, Vergo 1998. WER 6292-2
  • Volume III: Hymns, Prayers, and Rituals. Charles Ketcham, Laurence Rosenthal, Vergo 1999. WER 6625 2
  • Volume IV: Hymns from a Very Great Temple and Other Selected Works. Charles Ketcham, Laurence Rosenthal. Wergo, 2001. WER 6643 2
  • Resonance I The music of Gurdjieff / de Hartmann arranged for instruments, copyright MMII, Rochester Folk Art Guild, 2001. SCH001
  • Resonance II The music of Gurdjieff / de Hartmann arranged for instruments, MMV, Schadowrider Records, 2003 & 2004. SCH002
  • The Gurdjieff /de Hartmann, Easter Music, 2004. Stafford Ordahl, Piano. GFA0002.
  • The Music of Gurdjieff / de Hartmann. Stafford Ordahl, Piano, 2003. GFA0001.
  • Music by Gurdjieff - de Hartmann, Laurence Rosenthal, piano. ©2006 Windemere Music Publishers. WM3001.
  • Gurdjieff / de Hartmann, Music for the Movements, Wim Van Dullemen, Channel Classics 2cd:tä, 2001. CCS15298
  • Gurdjieff / Tsabropoulos, Chants, Hymns and Dances. Anja Lechner, Vassilis Tsabropoulos, 2004. ECM9819613
  • Gurdjieff, The Music Of Gurdjieff – De Hartmann, Michele Thomasson, Michele Fedrigotti, Danilo Lorenzini Felmay.CDGO001
  • Gurdjieff / de Hartmann music, volumes 1-12; Alain Kremsky
  • Hidden Sources -Gurdjieff, De Hartmann, by Alessandra Celletti (Kha Records 1998)
  • Thomas de Hartmann Rediscovered. Joshua Bell, INSO-Lviv sinfoniaorkesteri, Dalia Stasevska. Matt Haimovitz, MDR-sinfoniaorkesteri Leipzig, Dennis Russell Davies. (Pentatone 2024[5]).

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainväliset
Kansalliset
Tieteilijät
Taiteenala
Henkilöt
Muut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Thomas_de_Hartmann&oldid=22721770”