Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991

Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991
Kuvasarja vallankaappausyrityksestä
Päivämäärä: 19.–21. elokuuta 1991 Paikka: Moskova, Neuvostoliitto Lopputulos: Kaappaus epäonnistui, Mihail Gorbatšov erosi virastaan Neuvostoliiton presidenttinä Aluemuutokset: Neuvostotasavaltojen itsenäistyminen Vaikutukset: Neuvostoliiton hajoaminen
Osapuolet
Poikkeustilakomitea osa Puna-armeijasta KGB Neuvostoliiton kommunistinen puolue  Azerbaidžanin SNT  Valko-Venäjän SNT  Transnistria  Tadžikistanin SNT  Turkmenistanin SNT	Venäjän sosialistinen federatiivinen neuvostotasavalta  Viro  Latvia  Liettua  Moldovan SNT  Georgian SNT  Armenian SNT  Kazakstanin SNT  Kirgisian SNT  Ukrainan SNT  Uzbekistanin SNT osa Puna-armeijasta
Komentajat
Gennadi Janajev Dmitri Jazov Vladimir Krjutškov Boriss Pugo Ayaz Mütəllibov Saparmurat Nijazov	Boris Jeltsin Mihail Gorbatšov Edgar Savisaar Ivars Godmanis Gediminas Vagnorius Levon Ter-Petrosjan Zviad Gamsakhurdia Nursultan Nazarbajev Askar Akajev Mircea Snegur Leonid Kravtšuk Islom Karimov

Neuvostoliiton vallankaappausyritys tai Elokuun vallankaappaus (ven. Августовский путч, Avgustovski puttš) 19.–21. elokuuta 1991 oli vanhakantaisten kommunistien (vanhoillisten) yritys kaapata valta uudistuspolitiikkaa ajaneelta Mihail Gorbatšovilta. Kaappaajat panivat viralta Gorbatšovin ja julistivat maahan hätätilan. He halusivat estää sosialismin uudistumisen ja jo näkyvissä olleen alkavan Neuvostoliiton hajoamisen.^lähde?

Kaappaajat pyrkivät estämään Gorbatšovin liennytyspolitiikan, perestroikan ja glasnostin, sekä alkaneen Neuvostoliiton hajoamisen ja siihen liittyvän etenemisen kohti markkinataloutta ja vallan luisumisen pois Kommunistisen puolueen käsistä. Vuonna 1991 oli menossa niin sanottu 500 päivän talousuudistus kohti markkinataloutta. Elokuussa allekirjoittamista vaille oleva uusi liittosopimus olisi kaappaajien mukaan siirtänyt liikaa valtaa keskushallinnolta tasavalloille.

Hätäisesti toteutettu kaappaus kesti vain kolme päivää^lähde?. Se luhistui populistis-demokraattisen oppositiopoliitikko Boris Jeltsinin ja mieltään osoittavan kansan vastustukseen. Vanhoillisia alussa tukenut armeija kieltäytyi ampumasta aseettomia mielenosoittajia. Kaappauksen lopussa kotiarestissa vankina ollut Mihail Gorbatšov menetti valtansa. Kaappauksen epäonnistuminen johti Neuvostoliiton lakkauttamiseen.

Vallankaappauksen taustaa

Pääartikkeli: Uusi liittosopimus

Neuvostoliiton johtoon oli vuonna 1985 noussut uudistusmielinen johtaja Mihail Gorbatšov, joka halusi muuttaa diktatuuriin^lähde? pohjautuvaa sosialistista järjestelmää demokraattisemmaksi ja inhimillisemmäksi sekä luoda nykyaikaisen kasvavan talouden. Uudistukset alkoivat toden teolla vuonna 1987, jolloin sensuuri poistettiin, toisinajattelijoita vapautettiin ja yritykset saivat toimia vapaasti. Vapautunut ilmapiiri johti voimakkaiden kansallisten liikkeiden syntymiseen muun muassa Baltian maissa ja Ukrainassa vuosina 1988–1989. Vuonna 1989 pidettiin ensimmäiset osin vapaat monipuoluevaalit. Neuvostoliiton alkava hajoaminen näytti jo vuonna 1989 uhkaavan maata. Samaan aikaan talous luhistui komentojärjestelmän pettäessä ja pula^selvennä levisi kaupunkeihin. Monet kommunistit olivat vastustaneet uudistuksia alusta asti ja vastustus vain lisääntyi uudistusten mennessä pieleen.^lähde?

Vuoden 1989 lopussa armeijan insinöörieversti Viktor Alksnis perusti hajoamassa olevaan Neuvostoliittoon vanhoillisen, Neuvostoliiton koossa pysymiseen tähtäävän Liittoryhmän eli Sojuzin. Noin vuodessa tämä ryhmä laajeni neuvostoparlamentissa suureksi poliittiseksi voimaksi. Samoihin aikoihin kenraalit päättivät tukea liittoryhmää.^lähde?

Kesällä 1990 Venäjän neuvostotasavallan - ei Neuvostoliiton - parlamentin puhemieheksi nousi populistinen demokraatti Boris Jeltsin. Hän ei ollut väleissä Neuvostoliiton presidenttinä toimineen Gorbatšovin kanssa, koska Gorbatšov oli erottanut Jeltsinin vuonna 1987 politbyroosta tämän arvosteltua perestroikaa liian hitaaksi. Tällöin Venäjä julistautui suvereeniksi. Kansan suosikki Jeltsin valittiin Venäjän presidentiksi kesällä 1991. Vuoden 1991 alussa jotkut sisäministeriön ja armeijan joukko-osastot tappoivat Riiassa ja Vilnassa yhteensä nelisenkymmentä ihmistä ja onnistuivat jarruttamaan Baltian maiden itsenäistymistä.

Elokuun 1991 kaappaus

Armeija käski panssarit Moskovaan, kun Janajevin juntta kaappasi vallan elokuussa 1991.

Alku

Maanantaiaamuna 19. elokuuta 1991 Neuvostoliiton valtiolliset televisiokanavat lopettivat ohjelmansa mukaiset lähetykset ja alkoivat esittää klassista musiikkia. Tämä oli ennenkin merkinnyt kohta annettavaa tärkeää poliittista ilmoitusta. Pian varapresidentti Gennadi Janajev ilmoitti televisiossa, että presidentti Mihail Gorbatšov oli terveyssyistä joutunut luopumaan tehtävistään ja että hän, Janajev, oli nyt virkaatekevä presidentti.

Gorbatšov oli tuolloin loma-asunnollaan Forosissa Krimillä. Vanhoilliset sulkivat Gorbatšovin sinne kotiarestiin, mutta Jeltsinin pidättämistä viivyteltiin ja se kangerteli. Jeltsinin henkivartijan Koržakovin ja Jeltsinin mukaan KGB:n erikoisoperaatioihin valmistettu Alfa-yksikkö vain tarkkaili Jeltsinin toimia metsästä ja oli juonut alkoholia ainakin jonkin verran. Eräiden tietojen mukaan Alfan miehet olisivat radioteitse kyselleet monta kertaa KGB:n päällikkö Krjutškovilta lupaa pidättää Jeltsin, mutta saivat aina käskyn odottaa. Tämän lähteen mukaan juovuksissa ollut kaappauksen johtaja Janajev ei olisi uskaltanut antaa pidätysmääräystä. Krjutškov saattoi tarkoituksella viivytellä Alfan operaatiota, haluten tehdä tämän ensin lainsuojattomaksi ja pidättää vasta sitten. Keskipäivän aikoihin, Jeltsinin jo lähdettyä Valkoiselle talolle, huvilan ympärillä olleet KGB-miehet olisivat tulleet laskuvarjojääkäreiksi pukeutuneina Jeltsinin huvilalle, missä Koržakov olisi ottanut vieraat vastaan vieraanvaraiseen venäläiseen tapaan. Koržakov syötti nämä everstiluutnantti Zaitzevin miehet, ja nämä lähtivät muutaman tunnin päästä unisina pois, istuttuaan ensin bussissaan.

Poikkeustilakomitea

Janajev ja seitsemän muuta kaappauksen johtajaa muodostivat valtion poikkeustilakomitean (ГКЧП, GKTšP), joka otti vallan käsiinsä. Virallisesti vallan kaapannutta junttaa johti Neuvostoliiton varapresidentti Gennadi Janajev. Kaappaajiin kuuluivat myös Neuvostoliiton hallituksen pääministeri Valentin Pavlov, KGB:n johtaja Vladimir Krjutškov, puolustusministeri Dmitri Jazov, sisäministeri Boris Pugo, valtionyhtiöiden liiton johtaja Aleksandr Tizjakov, sotateollisen kompleksin johtaja ja puolustusneuvoston varajohtaja Oleg Baklanov ja maatalousneuvoston puhemies Vasili Starodubtsev. Kaappaushankkeen varsinainen johtaja oli Vladimir Krjutškov. Parlamentin puhemies Anatoli Lukjanov, Neuvostoliiton marsalkka Sergei Ahromejev ja Gorbatšovin henkilöstöpäällikkö Valeri Boldin tukivat kaappaajia.

20. elokuuta olisi allekirjoitettu uusi liittosopimus, joka muuttaisi Neuvostoliiton suvereenien tasavaltojen liitoksi ja tunnusti että kuusi sopimusneuvotteluista poissa ollutta tasavaltaa (Armenia, Georgia, Moldova, Latvia, Liettua ja Viro) olivat vapaita eroamaan tai hyväksymään myöhemmin liiton. Kaappaajat vetosivat neuvostokansalaisiin ja varoittivat Neuvostoliiton tuhosta. Asevoimia määrättiin avainpaikkoihin Moskovassa. Kaikki riippumaton media suljettiin. Muut poliittiset organisaatiot kuin kommunistipuolue määrättiin hajotettaviksi. Neuvostoliitto julistettiin hätätilaan.

Vastarinta

Kaappaus alkoi kaatua tämän alun jälkeen paljolti sen tekijöiden kykenemättömyyteen. Maan puhelimet ja sähköposti toimivat, mikä mahdollisti vastapuolen organisoitumisen. Suosittua Venäjän sosialistisen neuvostotasavallan johtajaa, presidentti Boris Jeltsiniä ei vangittu. Jeltsin kokosi datšalleen Venäjän avainjohtajat, kuten pääministeri Ivan Silajevin, puhemies Ruslan Hasbulatovin, Leningradin pormestari Anatoli Sobtšakin, Moskovan varapormestari Juri Lužkovin ja kenraali Konstantin Kobetsin. He laativat vetoomuksen Venäjän kansalle ja poistuivat huvilalta. KGB:n Alfa-yksikkö piiritti huvilan, muttei edelleenkään pidättänyt Jeltsiniä. Jeltsin meni Moskovan niin sanotulle valkoiselle talolle, missä hän julisti panssarivaunun päältä kaappauksen laittomaksi ja julisti televisiokameroille Venäjän asevoimien ja poliisin kuuluvan nyt hänen komentoonsa. Ulkomaille faksatut tiedotukset, jotka lähettiin takaisin Neuvostoliittoon, saivat Jeltsiniä tukevat kansalaiset liikkeelle. Valkoisen talon ympärille kerääntyi tuhansia ihmisiä odottamaan armeijan hyökkäystä. Tamskaja-divisioonan joukot käänsivät kuitenkin tykkinsä talosta poispäin.

Kaappauksen luhistuminen

Panssarivaunu Moskovan kadulla.

Useimmat neuvostotasavallat tuomitsivat kaappaajat. Kaappaajat saivat tukea Libyalta ja Irakilta, mutta suurin osa ulkovalloista jätti kommentoimatta kaappausta, jääden odottavalle kannalle. "Virkaatekevä presidentti" Gennadi Janajev piti lehdistötilaisuuden, jossa hän käyttäytyi hermostuneesti eikä kyennyt vakuuttavasti perustelemaan kaappausta. Lisäksi Janajev oli selvästi juovuksissa.

Kaappaajien suunnitelma romahti parissa päivässä ensimmäisiin vastoinkäymisiin, etenkin Jeltsinin pontevaan ja näkyvään toimintaan. Poikkeustilakomitea antautui keskiviikkona 21. elokuuta 1991 kello kymmenen. Seitsemän sen jäsentä pidätettiin heti, sisäministeri Pugo ja marsalkka Ahromejev tekivät itsemurhan.

Reaktiot Suomessa

Suomen presidentti Mauno Koivisto kirjoitti vuonna 1995 ilmestyneissä muistelmissaan tulleensa aamulla 19. elokuuta 1991 ”hyvin tylysti herätetyksi, niin kuin ilmeisesti vastuunalaisissa tehtävissä olevat henkilöt kaikissa maissa”. Neuvostoliiton ja sen olojen tuntijana pidetty Koivisto oli vielä saman vuoden tammikuussa pitänyt sotilasvallankaappausta tai edes sellaisen uhkaa hyvin epätodennäköisenä. Historiantutkija Jukka Tarkan mukaan Koivisto ei ollut ottanut todesta pian sen jälkeen Mihail Gorbatšovilta saamaansa synkkää kuvausta Neuvostoliiton kommunistisen puolueen sisäisestä tilasta.

Pääministeri Esko Aho sai tiedon kaappauksesta autoradiosta ollessaan matkalla taksilla kotoaan Kannuksesta Kruunupyyn lentoasemalle. Aho on muistellut ihmetelleensä heti vallankaappauksen alkaessa erityisesti sitä, että poikkeustilakomitean johto oli uskottu Gennadi Janajevin käsiin.

Heti kaappauksen alettua Suomen ulkorajojen valvontaa tehostettiin ja poliisin toimintavalmiutta nostettiin. Suomen rajaviranomaiset varautuivat Neuvostoliitosta tulevaan pakolaistulvaan. Hallitus nimesi epävirallisen turvallisuustyöryhmän, johon tulivat avainministerit ja virkamiehiä tärkeimmistä ministeriöistä. Puolustusministeri pidettiin kokoonpanon ulkopuolella. Hallituksen virallinen kannanotto tapahtuneeseen oli:

»Suomen hallitus pahoittelee, että poikkeustilan julistaminen on keskeyttänyt demokraattisen kehityksen Neuvostoliitossa. Hallitus seuraa tarkasti Neuvostoliitossa syntynyttä tilannetta. Hallitus toivoo, että naapurimaassamme palataan normaaleihin oloihin mahdollisimman pikaisesti.»

Pohjoismaiden ulkoministerit kokoontuivat tapahtuneen johdosta hätäkokoukseen Tanskan Skageniin. Kun kokouksessa tiistaina 20. elokuuta valmisteltiin ulkoministerien yhteistä lausuntoa Neuvostoliitossa syntyneestä tilanteesta, Suomen valtuuskunta vastusti tekstiluonnoksessa käytettyä ilmaisua ”kaappaus”. Ulkoministeri Paavo Väyrysen mukaan Suomen hallituksella ei ollut täsmällistä tilannekuvaa. Tanskan ulkoministeri Uffe Ellemann-Jensen puolestaan uskoi Janajevin juntan kaatumisen olevan vain ajan kysymys, koska sotilasliitto Naton tiedustelumateriaali osoitti, ettei Neuvostoliiton asevoimien johto ollut mukana kaappauksessa. Jukka Tarkan mukaan Väyrynen halusi varautua kaappauksen onnistumiseen ja varmistaa suhteet uusiin vallankäyttäjiin olemalla puuttumatta Neuvostoliiton sisäisiin asioihin. Myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Paasio oli varovainen: ”Ei pidä ruveta hirveästi neuvomaan, mitä naapurissa pitää tehdä ja mitä ei.” Toisaalta myös Helsingissä tiedettiin, ettei Neuvostoliiton armeija tukenut kaappausta, minkä pääesikunnan sotilastiedustelun päällikkö eversti Yrjö Viitasaari tiedotti hallituksen kriisiryhmälle. Silloinen pääesikunnan päällikkö kenraali Gustav Hägglund oli alusta lähtien varma, ettei kaappaus tulisi onnistumaan, minkä hän sanoi myös pääesikunnassa sattumoisin samana päivänä vierailleelle ulkoministeriön valtiosihteerille Martti Ahtisaarelle.

Suomalaiset eduskuntapuolueet kommentoivat Neuvostoliiton vallankaappausyritystä vaihtelevasti. Vasemmistoliitto reagoi nopeimmin tuomitsemalla kaappauksen jo maanantaina iltapäivällä, ja hieman myöhemmin Vihreä liitto ilmoitti yhtyvänsä Vasemmistoliiton lausuntoon. Keskustan kannanottoja rajoitti puolueen nokkamiesten asema pää- ja ulkoministereinä. Sosialidemokraattien pää-äänenkannattaja sekä kiitti että arvosteli virallisen Suomen linjaa. Kokoomus toivoi Gorbatšovin uudistuslinjan jatkuvan Neuvostoliitossa. Liberaalinen kansanpuolue allekirjoitti pohjoismaisten sisarpuolueidensa sähkeen Mihail Gorbatšoville, mutta pelästyi pian omaa rohkeuttaan ja pyrki salaamaan osallisuutensa kannustussähkeeseen. Sadankomitea järjesti maanantai-iltana demokratiaa puolustavan mielenosoituksen Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystön edustalla Tehtaankadulla.

Presidentti Mauno Koivisto sanoi torstaina 22. elokuuta Neuvostoliiton vallankaappausyrityksen panneen Suomen ulkopoliittisen linjan koetukselle, sillä Suomi oli ensimmäistä kertaa historiassa – yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa – puuttunut Neuvostoliiton sisäisiin asioihin arvostelemalla Neuvostoliiton poliittisen johdon ratkaisuja. Vielä kaappausyrityksen kukistuttua virallinen Suomi varoi ärsyttämästä tappion kärsineitä vanhoillisia. Nöyryytyksen kokeneen Mihail Gorbatšovin palattua Moskovaan presidentti Mauno Koivisto ei rientänyt toivottamaan ystäväänsä tervetulleeksi, sillä ”jos minä nyt lähtisin Gorbatšovia onnittelemaan, jäisin jalkoihin siellä portaissa”. Koivisto tulkitsi Suomen idänsuhteiden vakauden ja jatkuvuuden katkenneen tapahtuneen myötä ja alkoi pohtia kulissien takana vapautumista YYA-sopimuksesta ja valmistautumista Suomen EY-jäsenyyden hakemiseen. Suomi aloitti 25. elokuuta Baltian maiden kanssa neuvottelut normaalien diplomaattisuhteiden palauttamiseksi. Uutta tunnustusta Baltian maiden itsenäisyydelle ei katsottu tarvittavan, sillä Suomi ei koskaan ollut tunnustanut niiden liittämistä Neuvostoliittoon vuonna 1940.

Aikajana

Lähde:

Panssariajoneuvoja Moskovan Punaisella torilla 1991.

Maanantai 19. elokuuta

• 4.00: Kenraali Igor Maltsev määräsi Krimin lentokentän suljettavaksi. Sotalaivoja ankkuroitiin lähelle Kap Forosta, jossa sijaitsi presidentti Mihail Gorbatšovin kesähuvila.
• 5.18: Varapresidentti Gennadi Janajev otti haltuunsa presidentin viran. Gorbatšov erotettiin terveydellisistä syistä ja määrätään kotiarestiin Krimille.
• 5.57: Poikkeustila julistettiin koko Neuvostoliiton alueelle. Kaikki valta oli nyt poikkeustilakomitealla, johon kuuluivat KGB:n päällikkö Vladimir Krjutškov, pääministeri Valentin Pavlov ja sisäministeri Boris Pugo.
• 9.00: Tankit vyöryivät Venäjän federaation parlamenttirakennuksen lähelle, missä presidentti Boris Jeltsin oleskeli.
• 10.40: Poikkeustilakomitea lakkautti lehdistönvapauden.
• 10.45: Venäjän federaation presidentti Boris Jeltsin tuomitsi kaappauksen sekä kehotti kansalaisia suurlakkoon.
• 12.00: Panssarivaunut vyöryivät Kremliin ja Punaiselle torille. Venäjän parlamentin ympärille kokoontui Jeltsinin tueksi valtavasti ihmisiä, jotka alkoivat rakentaa barrikaadeja.
• 13.00: Gruusian sosialistisen neuvostotasavallan presidentti Zviad Gamsakhurdian kehotti kansaa Tbilisissä olemaan rauhallisia.
• 14:00: Yhdysvaltain presidentti George H. W. Bush tuomitsi kaappauksen.
• 16.10: Boris Jeltsin ilmoitti olevansa Venäjän virallinen valtionpäämies. Poikkeustilakomitea julisti poikkeustilan Moskovaan ja Leningradiin. Venäjän kaivostyöläisten lakko alkoi.
• 16:35: Liettuan sosialistisen neuvostotasavallan presidentti Vytautas Landsbergis kehotti kansaa rauhanomaiseen vastarintaan.
• 17.00: Poikkeustilakomitea piti ensimmäisen lehdistötilaisuuden ulkoministeriössä. Janajev ilmoitti, että presidentti Gorbatšov on sairas ja oleskeli Krimillä.
• 20.00: Poikkeustilakomitea esitti Boris Jeltsinille varoituksen olemaan kiihottamatta massoja.
• 21.00: Tamaskaj-valtiojoukkojen tankkeja siirtyi Jeltsinin puolelle.

Tiistai 20. elokuuta

• 0.30: Yhdysvaltain presidentti Bush kehotti kaappaajia palauttamaan Gorbatšovin valtaan.
• 1.00: Kymmenettuhannet ihmiset osoittivat mieltä Venäjän parlamenttitalon edustalla.
• 4.00: Leningradin pormestari Anatoli Sobtšak asettui Jeltsinin puolelle ja tuomitsi kaappauksen.
• 7.00: Sotilasajoneuvokolonnat lähestyivät Leningradia.
• 8.00: Neuvostoarmeijan Baltian-komentaja Fjodor Kuzmin ilmoitti ottaneensa Viron, Latvian ja Liettuan hallintaansa.
• 12.00: Yli 100 000 ihmistä osoitti mieltä Leningradissa kaappaajia vastaan.
• 14.00: Moldovan sosialistisen neuvostotasavallan pääministeri Valeriu Murosvkin antoi tuen Jeltsinille.
• 15.00: Euroopan yhteisö lopetti kaiken taloudellisen tuen Neuvostoliitolle.
• 16.00: Yhdysvaltain presidentti Bush ilmoitti puhelimitse Boris Jeltsinille tukevansa Gorbatšovin palaamista valtaan.
• 19.50: Ukrainan neuvostotasavallan parlamentti ilmoitti tukevansa Jeltsiniä. Kazakstanin neuvostotasavallan presidentti Nursultan Nazarbajev tuomitsi kaappauksen ja ilmoitti Kazakstanin eroavan Politbyroosta ja Neuvostoliiton kommunistipuoleen keskuskomiteasta.
• 20.00: Jeltsin otti kaikki Venäjän joukot komentoonsa. Yöksi julistettiin ulkonaliikkumiskielto.
• 20.35: Poikkeustilakomitean pääministeri Valentin Pavlov ilmoitti olevansa sairas.
• 23.00: Kymmenettuhannet mielenosoittajat uhmasivat Moskovan yöllistä ulkonaliikkumiskieltoa.
• 23.10: Viro julistautui itsenäiseksi valtioksi.
• 23.59: Mielenosoittajat polttivat kaksi panssarivaunua Parlamenttitalon edessä.

Keskiviikko 21. elokuuta

• 0.01: Tankit eivät onnistuneet murtautumaan barrikadien läpi Venäjän parlamenttitalolle.
• 0.40: Kolme siviiliä ammuttiin Moskovan barrikadien ympärillä syntyneessä taistelussa.
• 2.21: Kansa muodosti viisinkertaisen ihmisketjun Venäjän parlamenttitalon ympärille. Boris Jeltsin määrättiin pidätettäväksi.
• 8.39: Venäjän parlamentti oli edelleen vapaa. Useat tankit olivat siirtyneet Jeltsinin puolelle.
• 9.20: Latviassa aloitettiin yleislakko.
• 11.50: Mihail Gorbatšov kieltäytyi kaappaajien vaatimuksesta palata Moskovaan. Myös Venäjän federaation presidentti Jeltsin kieltäytyi matkustamasta Krimille hakemaan Gorbatšovia kotiin.
• 13.00: Uzbekistanin presidentti Islam Karimov julisti poikkeustilakomitean toimet laittomiksi ja uhkasi erota NKP:stä.
• 13.15: Kaappaajien ilmoitettiin pakenevan Moskovasta
• 13.29: Venäjän federaation parlamentti antoi Jeltsinille valtuudet pidättää kaappaajat.
• 13.39: Armeijan esikunta ilmoitti vetävänsä kaikki joukot pois Moskovasta.
• 14.59: Kaappaajien pako onnistui. Kaappaajien ilmoitettiin olevan matkalla kohti Krimiä.
• 15.20: Puolustusministeriö ilmoitti vetävänsä kaikki joukot pois tasavalloista.
• 16.13: Osa kaappaajista pidätettiin Sverdlovskissa, Valko-Venäjällä.
• 16.15: Korkeimman neuvoston puolustuskomitea ilmoitti, että poikkeustila on lakkautettu.
• 16.29: Kaksi poikkeustilakomitean jäsentä, KGB:n Krjutškov ja puolustusministeri Jazov matkustivat Krimille tapaamaan Gorbatšovia.
• 17.00: Neuvostojoukot aloittivat vetäytymisen Liettuasta. Lehdistösensuuri lakkautettiin.
• 17.10: Neuvostoliiton parlamentti kumosi poikkeustilakomitean säätämät määräykset ja palautti Gorbatšovin valtaan.
• 18.14: Korkein neuvosto ilmoitti, että Mihail Gorbatšov on jälleen Neuvostoliiton presidentti.
• 18.30: Gorbatšov lähti Krimiltä kohti Moskovaa.
• 18.59: Kaappausjohtaja varapresidentti Gennadi Janayev palasi Kremliin
• 19.19: Yhdysvaltain presidentti Bush keskusteli Gorbatšovin kanssa puhelimessa.
• 20.13: Gorbatšovin ilmoitettiin hallitsevan jälleen Neuvostoliittoa.
• 20.17: Kaappaajista neljän ilmoitettiin oleskelevan Gorbatšovin kesäasunnolla Krimillä.

Kaappaus lopetti Neuvostoliiton

Gorbatšov palasi Moskovaan torstaiaamuna 22. elokuuta. Hän ei kyennyt reagoimaan tilanteeseen. Hän ylisti puheessaan tavanomaista neuvostofraseologiaa käyttäen Leniniä ja sosialismia, kun samaan aikaan Moskovassa kaadettiin Leninin ja Dzeržinskin patsaita Ljubjankan edestä ja Leninin mausoleumi suljettiin tuhoamisen pelossa yleisöltä.

Kaappausyrityksellä oli laajoja seurauksia, kun Jeltsin kielsi sen jälkeen sekä Neuvostoliiton että Venäjän kommunistiset puolueet. Kaappauksen jälkeiset neljä kuukautta olivat Neuvostoliiton lopun aikaa. Kommunististen puolueiden varat takavarikoitiin. Tämä jätti Gorbatšoville vain Neuvostoliiton presidentin aseman.^lähde?

Syyskuussa 1991 Neuvostoliitto tunnusti kaikkien Baltian maiden itsenäisyyden. Kaikki neuvostotasavallat itsenäistyivät. Neuvostoliiton tilalle tuli Itsenäisten valtioiden yhteisö. Marraskuussa 1991 siihen liittyi seitsemän uutta itsenäistä valtiota. Venäjän jälkeen suurin entinen neuvostotasavalta Ukraina jäi liitosta pois – julistautuen itsenäiseksi 1. joulukuuta 1991. Venäjä tunnusti sen itsenäisyyden 3. joulukuuta. Venäjän valtaa liitossa lisäsi Jeltsinin päätös, ettei Venäjän kannata ottaa liittoon kaikkia halukkaita, uusia ja köyhiä tasavaltoja.

Valko-Venäjän, Ukrainan ja Venäjän johtajat perustivat Itsenäisten valtioiden yhteisön IVY:n Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Täten ne hylkäsivät vuonna 1922 laaditun Neuvostoliiton perustaneen liittosopimuksen. IVYyn liittyi 21. joulukuuta 1991 Keski-Aasian tasavaltoja, muun muassa Armenia ja Azerbaidžan. Georgia liittyi IVY:hyn vuonna 1993. Aikoinaan Neuvostoliittoon 1940-luvulla pakkoliitetyt Baltian maat Liettua, Latvia ja Viro jäivät IVYn ulkopuolelle.

Mihail Gorbatšov erosi Neuvostoliiton presidentin virasta 25. joulukuuta 1991. Eron syyksi Gorbatšov kertoi, ettei hänen johtamaansa valtiota enää ollut. Eron jälkeen Neuvostoliiton lippu laskettiin Kremlin salosta pois. Tilalle nostettiin Venäjän federaation valko-sini-punainen trikolori. Neuvostoliitto lakkasi virallisesti olemasta. Sen hajoamista seurasi talousromahdus ja vakavia sosiaalisia ja väestöpoliittisia ongelmia useissa entisissä neuvostotasavalloissa ja verisiä aseellisia konflikteja Kaukasiassa, Keski-Aasiassa ja Moldovassa. Jälkikäteen Vladimir Putin on lausunut Neuvostoliiton hajoamisen olleen "vuosisadan suurin geopoliittinen katastrofi."

Oikeudenkäynti ja tuomiot

Oikeudenkäynti kahtatoista vallankaappausyritykseen osallistunutta entistä neuvostojohtajaa vastaan alkoi Venäjän korkeimman oikeuden alaisessa sotilastuomioistuimessa Moskovassa 14. huhtikuuta 1993. Heitä syytettiin maanpetoksesta. Syytetyt olivat olleet tutkintavankeudessa toista vuotta, mutta saivat vastata syytteisiin vapaalta jalalta. Tutkintavankeuden aikana heistä oli tullut Venäjän kommunistien keskuudessa miltei kansallissankareita. Syytetyt katsoivat itse olevansa syyttömiä, sillä omien sanojensa mukaan he halusivat vain pelastaa Neuvostoliiton. Entisen Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehen Anatoli Lukjanovin mukaan presidentti Mihail Gorbatšov oli tiennyt kaappaushankkeesta ennalta, mutta ei ollut tehnyt mitään sen estämiseksi. Syytettyjen puolustuksen mukaan ketään ei olisi voitu tuomita maanpetoksesta Neuvostoliittoa vastaan, koska valtiota ei ollut enää olemassa. Keväällä 1993 tehtyjen mielipidetiedustelujen mukaan vain noin kolmannes venäläisistä kannatti syytettyjen tuomitsemista.

Heidät armahdettiin helmikuussa 1994.^lähde?

Mielipiteitä

Neuvostoliittoa ja sen jälkeistä Venäjääkin kritisoinut vasemmistolainen sosiologi Boris Kagarlitski väittää kirjassaan Hajonnut monoliitti elokuun kaappaukseen liittyneen seikkoja, joita ei ole kerrottu julkisuuteen. Kagarlitskin mukaan kaappauksen takana oli näkymätöntä poliittista juonittelua. Kaappauksen epäonnistuminen ei olisi johtunut kaappaajien holtittomuudesta, valmistautumattomuudesta ja kyvyttömyydestä. Kaappaajat eivät valvoneet liikennettä ja mediaa, ja sotilaat olivat aseettomia. Ilmiselvää voimakasta vanhoillisten vastustajaa, avoimesti demokraattista Venäjän presidentti Boris Jeltsiniä ei pidätetty. Varapresidentti Rutskoita ja pääministeri Silajevia ei myöskään pidätetty.

Kaappaajilla oli noin viisi tuntia aikaa pidättää Jeltsin ja ottaa valvontaansa Valkoinen talo, tai tämänkin jälkeen saartaa se ja katkaista sähköt jne. Myöskään Maneesiaukiota ei saarrettu niin kuin eräässä Gorbatšovin ajan jättimielenosoituksessa. Monet kaappaajat olivat Gorbatšovin työtovereita, ja jopa stalinistiset Ampilov ja Nina Andrejeva vastustivat kaappausta. Kaappausta oli valmisteltu miltei vuosi, ja historiasta löytyi esimerkkejä onnistuneista kaappauksista, muun muassa neuvostojohtaja Nikita Hruštšovin syrjäyttäminen 1960-luvulla. Kaappauksen aikana Jeltsin oli televisiossa useamman kerran. Yksi kaappaajista, Tizjakov, kuului Arkadi Volskin Teollisuusjohtajien liittoon, jolla oli kytköksiä niin Gorbatšovin kuin Jeltsininkin ryhmittymiin. Keskuskomiteaa ei kutsuttu koolle eikä Gorbatshovia virallisesti erotettu. Erään Kommersant-artikkelin mukaan Jeltsin olisi sekaantunut kaappaukseen muka sen puolella olevana, ja sen jälkeen kaatanut kaappauksen. Jeltsin kutsui kansan kadulle, toisin kuin esimerkiksi Allende kukistumisensa alla vuonna 1973.

Väkijoukko ei olisi pystynyt estämään sitä vastaan toteutettua panssarihyökkäystä. Jeltsin tiesi, ettei Valkoista taloa vallata. Kagarlitskin mukaan kaappaajat olivat tietävinään varmasti, ettei Jeltsin nouse heitä vastaan ja että Jeltsinille kaappaus on samantekevä. Tosin kuitenkin kävi. Jeltsin petti kaappaajat harkiten ja kutsui väkijoukot puolustamaan Valkoista taloa panssareista huolimatta. Moskovaa miehittäneillä sotilailla ei ollut kovia patruunoita. Tieto siitä, ettei Valkoista taloa vastaan käytetä asevoimaa, olisi tullut luultavasti kaappaajilta itseltään. Kaappaajat pakenivat Krimille Gorbatšovin luo, ja muutaman päivän kuluttua kaappauksen lopusta Gorbatšov ilmoitti televisiossa eroavansa NKP:stä ja että NKP:n omaisuus takavarikoidaan. Kagarlitskin mielestä kaappaus loi edellytykset oikeistopopulistisen diktatuurin syntymiselle Venäjälle.

Georgialaisen epäilyn mukaan Gorbatšov olisi itse ollut mukana hankkeessa, jonka tavoitteena olisi ollut Neuvostoliiton hajoamiskehityksen pysäyttäminen. Gorbatšovin paluun jälkeen Jeltsin syrjäytti Gorbatšovin ja Neuvostoliitto purettiin 25. joulukuuta 1991.

Lähteet

• Martti Hosia, Raportti Moskovasta, Luku Vastaiskun aikataulu, sivu 238, Gummerus 1991
• Jukka Tarkka: Venäjän vieressä: Suomen turvallisuusilmasto 1990–2012, s. 17–24. Helsinki: Otava, 2015. ISBN 978-951-1-28667-7
• Esa Seppänen: Kuuma elokuu 1991, musta lokakuu 1993 Moskovassa. Helsinki: Tammi, 2001. ISBN 951-31-2057-0
• Boris Kagarlitski, Hajonnut monoliitti, 8. luku. Orient Express, Helsinki 1992, ISBN 951-615-816-1
• Heikki Kirkinen, Venäjän historia, s. 529, Helsinki Otava 2000, ISBN 951-1-15799-X

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991 Wikimedia Commonsissa

• Ylen Elävä arkisto: Puttšista Putiniin – Venäjän tie kommunismista kuriin
• Uusi liittosopimus Ylen elävässä arkistossa
• Neuvostoliiton epäonnistunnut vallankaappausyritys Ylen elävässä arkistossa

Kapinoita ja vallankumouksia Venäjän ja Neuvostoliiton historiassa

Suolakapina 1648 | Stenka Razin 1670 | Ivan Mazepa 1709 | Jemeljan Pugatšov 1773 | Dekabristit 1825 | Vuoden 1905 vallankumous (Verisunnuntai) | Kazakstanin kapina 1916 | Vuoden 1917 vallankumous (Helmikuun vallankumous · Heinäkuun päivät · Lokakuun vallankumous) | Bolševikkien vastaiset kapinat: Kerenskin–Krasnovin kapina 1917 · Vasemmistoeserrien kapina 1918 · Jaroslavlin kapina 1918 · Tambovin kapina 1920 · Kronstadtin kapina 1921 | Basmatšin kapina 1916–1934 | Storoževoin kapina 1975 | Sumgaitin levottomuudet 1988 | Bakun levottomuudet 1990 | Neuvostoliiton vallankaappausyritys 1991 | Perustuslaillinen kriisi 1993 | Wagner-ryhmän kapina 2023