Guatemalan sisällissota
| Guatemalan sisällissota | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 Ixil-intiaanit kantamassa sisällissodassa kuolleiden omaistensa arkkuja.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
| |||||||
| Komentajat | |||||||
|
|
| ||||||
Guatemalan sisällissota käytiin oikeistolaisen sotilasjuntan ja vasemmiston välillä vuosina 1954–1996. Sodassa sai surmansa 200 000 siviiliä.[9] Sisällissota oli osa kylmää sotaa. Yhdysvallat tuki laajasti sotilasjunttaa ja koulutti maan armeijaa.[10]
Oikeistolainen juntta kaappasi Yhdysvaltain tuella vallan Guatemalassa vuonna 1954, kun vasemmistolainen presidentti Arbenz yritti pakkolunastaa banaaniyhtiö United Fruit Companylta sen käyttämättömät maat. Seurasi pitkä sotilasvallan kausi. Sotilasjohtaja toisensa jälkeen nousi valtaan vaaleilla tai vallankaappauksissa. Useiden vaalien rehellisyys kyseenalaistettiin. Jos vaalit voitti siviilipresidentti, taustalla vaikutti armeija.
1960-luvulla hallitus alkoi tehostaa toimintaansa. Äärioikeistolaisiin kytköksissä olevat kuolemanpartiot kiduttivat ja tappoivat hallituksen poliittisia vastustajia. 1960- ja 1970-luvuilla hallitukset menestyivät taistelussa sissejä vastaan ja tukahduttivat itseensä kriittisesti suhtautuneet puolueet. Armeija tappoi joukoittain mailtaan karkotettuja intiaaneja.
1980-luvulla maa siirtyi siviilivaltaan sisällissodan yhä jatkuessa. Sisällissota päättyi lopulta vuonna 1996 YK:n neuvottelemaan rauhansopimukseen presidentti Álvaro Arzún ja Unidad Revolucionaria Nacional Guatemaltecan välillä. Jälkikäteen on todettu, että armeija, kuolemanpartiot ja muut hallituksen joukot tappoivat sisällissodan aikana huomattavasti enemmän siviilejä kuin sissit.
Sisällissodan aika
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhdysvaltain tukema sotilaskaappaus ja sisällissodan alku (1954–1959)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hillitäkseen Neuvostoliiton vallan kasvua Yhdysvallat pyrki patoamaan kommunismin leviämistä Latinalaisessa Amerikassa ja muualla ei-sosialistisessa maailmassa. Guatemalassa Yhdysvallat tuki sotilasjunttaa ja koulutti maan armeijaa,[11] joka taisteli kommunistien sissiryhmiä vastaan.
Sisällissotaan johtavat tapahtumat alkoivat 1950-luvun alussa, kun vasemmistolainen presidentti Jacobo Arbenz Guzmán toteutti joukon uudistuksia, jotka veivät maata lähemmäksi sosialismia. Yhdysvallat karsasti Arbenzin toimia, koska pelkäsi kommunismin leviävän Latinalaisessa Amerikassa. Viimeinen pisara oli yritys kansallistaa suuren banaaniyhtiön United Fruitin maaomaisuutta. Arbenzin maareformissa United Fruitilta olisi otettu pois sen omistamat viljelemättömät maat, mihin yhtiö ei suostunut.
United Fruit oli läheisissä väleissä Guatemalan istuvan hallituksen kanssa. Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu käynnisti "PBSUCCESS"-operaation, jossa pieni joukko guatemalalaisia sotilaita ja oikeistopoliitikkoja kaappasi CIA:n tukemana vallan Arbenzilta. Pahin vastarinta onnistuttiin nujertamaan pelottelutaktiikalla muutaman operaatiossa mukana olleen pommikoneen avulla. Presidentiksi tuli eversti Carlos Castillo Armas, jonka henkivartiojoukot murhasivat vuonna 1957.
Sotilashallitukset ja kuolemanpartiot (1960–1978)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sissisodassa hallitukset käyttivät poliittisina aseinaan väkivaltaa ja murhia, jotka nostivat lopulta vastareaktion Yhdysvalloissakin. Useimmiten sotilaiden muodostamat hallitukset pyrkivät tukahduttamaan kommunistisen toiminnan lisäksi kaiken muunkin kritiikin, myös armeijan sisäisen. Hallituksen vastaisen mielenosoitukset kukistettiin kovin ottein[12] ja poliittiset murhat olivat arkipäivää. 1960-luvulla armeijan tukema siviilipresidentti Julio César Méndez Montenegro kukisti kapinoivat intiaanitalonpojat terrorin avulla.[13] Terrori hajotti myös Mendezin oman keskustalaisen puolueen. Mendezin valtakauden (1966–1970) aikana Guatemalassa aloittivat toimintansa puolisotilaalliset kuolemanpartiot, joista monet toimivat äärioikeistolaisen MNL-puolueen tukemana. Tunnetuin kuolemanpartioista oli Mano Blanca.[13]
Esimerkki terrorista oli vuoden 1958 Miss Guatemala Universumin Rogelia Cruzin murha 27-vuotiaana vuonna 1968. Siepatun Cruzin ruumis löytyi sillalta Escuintlan läheltä. Hänet oli raiskattu ja tapettu raa'asti kiduttaen. Cruz murhan syy oli todennäköisesti se, että hän oli Guatemalan nuorten työväenpuolueen JPT:n johtajan Leonardo Castillo Johnsonin tyttöystävä. Tieto Cruzin murhasta levisi maailmalle. Murha käynnisti kosto- ja vastakostomurhien sarjan, joissa sai surmansa muiden muassa amerikkalaisia sotilasvirkailijoita ja Cruzin poikaystävä Leonardo Castillo Johnson.
Sissisotaa johtanut kovaotteinen kenraali Carlos Manuel Arana Osorio voitti vuoden 1970 vaalit, joissa suurimmalla osalla Guatemalan kansasta ei ollut äänioikeutta. Virkakautensa (1970–1974) lopulla Arana hellitti väkivaltaa. Aranan seuraaja kenraali Kjell Eugenio Laugerud García näytti valtakautensa (1974–1978) alussa ajavan uudistuspolitiikkaa, vaikka maaseudun osuuskuntien aktiiveja katosikin kymmenittäin.[13] Terrori kuitenkin lisääntyi uudestaan Laugerudin valtakaudenkauden lopulla vuonna 1976 ja Guatemala ajautui pian historiansa pahimpaan väkivallan kierteeseen.[14] Yhdysvallat ei enää myynyt aseita Guatemalaan, mutta aseita saatiin ostettua Argentiinasta ja Israelista. Toukokuussa 1978 valtaan nousseen kenraali Fernando Romeo Lucas Garcían valtakauden (1978–1982) aikana väkivaltaisuudet jatkuivat.
Panzosin joukkomurha ja sodan laajeneminen (1978–1986)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1978 Alta Verapazin Panzósiin saapui 100 aseetonta intiaanitalonpoikaa esittämään viranomaisille valituksen maidensa menetyksestä. Katoille sijoitetut sotilaat ampuivat intiaanit konekivääreillä ja kuljettivat ruumiit traktoreilla edellisenä päivänä tarkoitusta varten kaivettuihin joukkohautoihin.[14] Kuvat ruumiita siirtelevistä traktoreista levisivät maailmalle. Verityön suunnitelmallisuus oli ilmiselvää. Pääkaupungissa oli järjestetty murhatun oppositiopoliitikon kunniaksi mielenosoitus, joka paisui Panzosin tapahtumien vuoksi 60 000 osanottajaan.[14] Hallitusta vastustavan oppositio toiminta vilkastui ja vastavoimaksi hallitusta tukemaan perustettiin uusia kuolemanpartioita. Oppositio yhdistyi helmikuussa 1979 vasemmalta oikealle ulottuvaan rintamaan, mutta hallituksen murhakampanja kiihtyi.[15]
Maassa toimi neljä suurta vasemmistojärjestöä, jotka hyökkäilivät asellisesti hallitusta vastaan. Vuonna 1982 järjestöt yhdistyivät ja syntyi URNG (Unidad Revolucionaria Nacional Guatemalteca). Samaan aikaan äärioikeistolaisjärjestöt, kuten ESA ("Salainen kommunisminvastainen armeija") ja Mano Blanca kiduttivat ja murhasivat vasemmistoyhteyksistä epäiltyjä opiskelijoita, työläisiä ja älymystön edustajia.[16]
Vuoden 1982 armeijan sisäinen vallankappaus nosti valtaan Efrain Rios Monttin. Hän kokosi valtakautensa (1982–1983) aikana intiaanit armeijan vartioimiin kyliin taistellakseen sissejä vastaan.[17] Uskonnollinen fanaatikko Montt syöstiin vallasta vuonna 1983 Óscar Humberto Mejía Victoresin sotilasvallankappauksessa. Laittomasti valtaan noussut Mejía alkoi ohjata maata valtakautensa (1983–1986) aikana kohti siviilidemokratiaa.[17]
Sisällissodan laantuminen ja loppu (1986–1996)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Uuden perustuslain säätämisen jälkeen vaaleilla valittu siviilipresidentti Vinicio Cerezo pyrki hillitsemään valtakautensa (1986–1991) aikana sisällissotaa. Talous vakautui ja väkivalta väheni. Armeijassa esiintyi kuitenkin tyytymättömyyttä ja upseerit yrittivät kaapata vallan vuosina 1988 ja 1989. Cerezon kauden lopulla talous taantui, mielenosoitukset ja hallitusta tukeva poliittinen väkivalta lisääntyivät ja laajalle levinnyt korruptio oli ilmeistä. Yhdysvallat aloitti avustusohjelman tukeakseen hallistusta sissejä vastaan, mutta lakkautti sen ihmisoikeusrikkomusten takia.[18]
Vuoden 1990 vaaleissa valittiin siviilipresidentiksi Jorge Antonio Serrano Elías, joka tuki neuvotteluja armeijan ja sissien välillä. Myös talous elpyi. Serrano yritti palatsivallankaappausta vuonna 1993, mutta yritys epäonnistui ja Serrano pakeni maasta. Armeija nosti hetkeksi presidentiksi Gustavo Espinan, mutta pian mielenosoitusten ja kansainvälisen paineen seurauksena presidentiksi nousi liberaali ihmisoikeusaktivisti Ramiro de León Carpion, jonka valtakaudella (1994–1996) rauhaneuvotteluissa edistyttiin YK:n tuella. Vuonna 1996 presidentiksi valitun Álvaro Arzú Irigoyenin kaudella 36 vuotta jatkunut sisällissota päättyi lopulta joulukuussa 1996 allekirjoitettuun rauhansopimukseen.[18]
Vasemmistojärjestöt
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sisällissotaan osallistuneita vasemmistojärjestöjä:
- EGP - Ejército Guerrillero de los Pobres - "köyhien sissiarmeija", jonka logossa on argentiinalaissyntyinen Che Guevara
- ORPA - Organización del Pueblo en Armas
- FAR - Fuerzas Armadas Rebeldes
- PGT - Partido Guatemalteco del Trabajo - Guatemalan kommunistinen työväenpuolue
Neljän sissijärjestön EGP, ORPA, FAR ja PGT kattojärjestöksi perustettiin vuonna 1982 Unidad Revolucionaria Nacional Guatemalteca eli URNG.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Valtonen, Pekka: Latinalaisen Amerikan historia, Helsinki: Gaudeamus, 2001 ISBN 951-662-843-5.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b http://www.gwu.edu/~nsarchiv/NSAEBB/NSAEBB100/Doc9.pdf
- ↑ http://www.gwu.edu/~nsarchiv/NSAEBB/NSAEBB11/docs/
- ↑ Ibid.
- ↑ Information Services on Latin America (I.S.L.A), 1981.
- ↑ Briggs, Billy: Billy Briggs on the atrocities of Guatemala's civil war. The Guardian, 2 February 2007. London. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Timeline: Guatemala. BBC News, 9 November 2011. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ CDI: The Center for Defense Information, The Defense Monitor, "The World At War: January 1, 1998".
- ↑ War Annual: The World in Conflict [year] War Annual [number].
- ↑ Esa Salminen: Viisi vuotta Guatemalan rauhaa 2002. Revista Xaman. Viitattu 09.09.2007.
- ↑ Michael McClintock: Overthrowing Undesirable Regimes: Guatemala, 1954 (Teoksesta Instruments of Statecraft: U.S. Guerilla Warfare, Counterinsurgency, and Counterterrorism, 1940-1990) statecraft.org. 2002. Viitattu 09.09.2007.
- ↑ Guatemala Profile Travel & living abroad, UK Government (englanniksi)
- ↑ Valtonen 2001, s. 293.
- ↑ a b c Valtonen 2001, s. 295.
- ↑ a b c Valtonen 2001, s. 297.
- ↑ Valtonen 2001, s. 298.
- ↑ Global Security Org
- ↑ a b Valtonen 2001, s. 299.
- ↑ a b Guatemala: Civil war years Encyclopedia Britannica. Viitattu 5.10.2024.