Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä (elokuva)
| Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä | |
|---|---|
 Elokuvan juliste, Ere Kokkonen, 1996. |
|
| Ohjaaja | Ere Kokkonen |
| Käsikirjoittaja | Ere Kokkonen |
| Perustuu | Arto Paasilinnan romaaniin Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä |
| Tuottaja | Anna-Maija Kokkonen |
| Säveltäjä | Olli Ahvenlahti |
| Kuvaaja | Jari Mutikainen |
| Leikkaaja | Jyrki Keränen |
| Pääosat |
Kalevi Kahra Santeri Kinnunen Ahti Kuoppala Maija-Liisa Peuhu Susanna Mikkonen |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa |
 Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Ere Kokkonen Oy |
| Ensi-ilta |
18. lokakuuta 1996[1] |
| Kesto | 88 min |
| Alkuperäiskieli | Suomi |
| Budjetti | 1 390 757 mk |
| Seuraaja | Hurmaava joukkoitsemurha |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä on vuonna 1996 valmistunut Ere Kokkosen ohjaama elokuva Arto Paasilinnan samannimisestä romaanista. Televisiossa elokuva on esitetty hieman laajempana kaksiosaisena sarjana.
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taavetti Rytkönen (Kahra) pankissakäynnin jälkeen vaeltelee ilman päämäärää. Vilkkaassa risteyksessä Rytkönen päätyy Seppo Sorjosen (Kinnunen) taksin kyytiin. Ilman selkeää osoitetta he päätyvät Aulangon kautta Tampereelle hotelli Tammeriin. Rytkösen muisti on heikentynyt, joko alkavan dementian tai sodassa päähän saadun sirpaleen johdosta. Tampereella selviää Rytkösen olevan maanmittausneuvos. Hotellin ravintolassa Rytkönen ja Sorjonen tapaavat Taavi Niemelän (Salmi), Rytkösen lehtolapsen, joka kertoo hieman Rytkösen taustoista.
Tampereella Rytkönen käy tapaamassa vanhaa heilaansa, ja reissun päätteeksi päätyy pelaamaan jalkapalloa. Pelin päättyessä Rytkönen päätyy lampeen, jonka vuoksi hän saa keuhkokuumeen. Sorjonen on huolissaan vanhukseksi ja päättää tekeytyä lääkäriksi seuratakseen Rytkösen tilaa.
Tampereella Rytkönen päättää lähteä tapaamaan armeijakaveriaan Heikki Mäkitaloa (Kuoppala), joka asuu vaimoineen (Peuhu) rintamamiestilalla Lestijärvellä. Sorjonen lähtee käymään tällä välin Helsingissä morsiammensa luona ja Rytkönen jää Lestijärvelle. Vastoinkäymisiin kyllästynyt Mäkitalo on päättänyt lopettaa maanviljelyn ja aikoo pistää tilansa matalaksi. Viikon aikana Rytkönen ja Mäkitalot pistävätkin tilalla toimeksi.
Rooleissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kalevi Kahra | … | Taavetti Rytkönen |
| Santeri Kinnunen | … | Seppo Sorjonen |
| Ahti Kuoppala | … | Heikki Mäkitalo |
| Maija-Liisa Peuhu | … | Anna Mäkitalo |
| Susanna Mikkonen | … | Sorjosen kihlattu |
| Arvo Hämäläinen | … | Nimismies |
| Tapani Korhonen | … | Lestijärven 1. poliisi |
| Mauri Saikkonen | … | Lestijärven 2. poliisi |
| Seppo Mäki | … | Lääkäri Hyvärinen |
| Jari Salmi | … | Taavi Niemelä |
| Olli Ahvenlahti | … | Pianisti hotelli Aulangolla |
| Raimo Grönberg | … | Hotelli Tammerin porttivahti |
| Liisa Roine | … | Hotelli Tammerin tarjoilija |
| Matti Nurminen | … | Taksikuski |
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvaa kuvattiin kesällä 1996 Keski-Pohjanmaan Lestijärvellä ja Kokkolassa sekä Helsingissä, Hämeenlinnassa, Tampereella ja Seinäjoella.[1]
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elämä lyhyt, Rytkönen pitkä sai kutsuvierasensi-iltansa 15. lokakuuta 1996 kuvauspaikkakuntana käytettyä Lestijärveä lähimpänä sijaitsevassa elokuvateatterissa, Kannuksen Koivussa ja tähdessä. Helsingissä se tuli ohjelmistoon kolme päivää myöhemmin.[2]
Helsingin Sanomien arvostelussa Mikael Fränti kuvaili elokuvaa Ere Kokkosen kunnianhimoiseksi yritykseksi irtautua aiemmin tekemistään Körmy- ja Turhapuro-elokuvista, mutta hänestä Kokkonen ei oikein pysty hyödyntämään Paasilinnan tekstin tarjoamia mahdollisuuksia. Fränti luonnehtii Kokkosen ohjausta sympaattiseksi mutta vanhahtavaksi, vaisuksi ja tasapaksuksi.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Palm, Eeva: Lestijärvi heräsi elokuvan tekoon. Helsingin Sanomat, 28.8.1996, s. 5. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Palm, Eeva: Kannus sai maailman ensi-illan. Helsingin Sanomat, 18.10.1996, s. 40. Näköislehden aukeama (tilaajille).
- ↑ Fränti, Mkael: Kaksi miestä matkalla suomalaismetsään. Ere Kokkonen ohjaa Paasilinnaa sympaattisesti mutta vanhahtavasti. Helsingin Sanomat, 12.11.1996, s. 34. Näköislehden aukeama (tilaajille).
| ||||||||||||||||||||||||||||||