Eino Luukkanen

Eino Antero Luukkanen
Henkilötiedot
Syntynyt	4. kesäkuuta 1909 Jaakkima
Kuollut	9. huhtikuuta 1964 (54 vuotta) Jyväskylä
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)	Suomi
Palvelusvuodet	1933-1951
Komentajuudet	Lentolaivue 30, Lentolaivue 34, Lentorykmentti 2
Taistelut ja sodat	toinen maailmansota talvisota jatkosota
Sotilasarvo	Everstiluutnantti
Kunniamerkit	Mannerheim-risti
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Eino Antero Luukkanen (4. kesäkuuta 1909 Jaakkima – 9. huhtikuuta 1964 Jyväskylä) oli suomalainen upseeri, Mannerheim-ristin ritari ja hävittäjä-ässä toisessa maailmansodassa.

Sotilaslentäjäksi 1930-luvun alussa

16. toukokuuta 1933 hän valmistui Munkkiniemessä sijainneesta Kadettikoulusta vänrikiksi. Hän aloitti uransa Ensimmäisessä Erillisessä Merilentolaivueessa Viipurissa. Vesikoneet toimivat Tervaniemen eli Neitsytniemen lentoasemalta ja Suur-Merijoen lentoasemalla sijaitsevalta Lentoasema 5:ltä. Nuorten lentoupseerien koulutuksen painotus oli tähystämisessä. Vuonna 1935 hän sai luutnanttina siirron Uttiin, joka oli maakoneiden ja hävittäjälentokoneiden keskus. Lentokoneena oli tuolloin moderni Bristol Bulldog -hävittäjä.^lähde?

Talvisota

Vuonna 1939 Luukkanen oli yksi suhteellisen harvoista hävittäjälentäjistä, jotka harjoittelivat tulevaa sotaa varten konekiväärikameralla varustetuilla Fokker-hävittäjillä. Harjoitteella löydettiin oikea tekniikka venäläisten pommikoneiden alasampumiseen.^lähde?

7. lokakuuta YH alkoi myös Lentolaivue 24:ssä, jota komensi E. Magnusson. Luukkanen oli 3. lentueen päällikkö. Hänen käytössään ja vastuullaan oli kahdeksan Fokker D.XXI -hävittäjää. 11. lokakuuta 1939 laivue siirtyi Immolaan.^lähde?

Luukkanen toimi myös Ruokolahdella Ukonsalmen jäätukikohdan päällikkönä Värtsilästä siirtyneen hävittäjälentueensa kanssa. Lentue täydentyi siten, että siihen kuului 10 Fokker-hävittäjää ja 11 Gladiator-hävittäjää. Lentue sai nimen Osasto Luukkanen.^lähde?

Luukkanen sai ensimmäisen ilmavoittonsa sodan toisena päivänä. Hän sai vihollisen pommikoneeseen 187 osumaa ammuttuaan kaikki Fokkerin panokset. Vain siipi oli huonosti panssaroitu ja sytytti polttoainetankit – tämä tieto levitettiin kaikille. FR-104 tuhoutui oman it:n tulessa 18. joulukuuta. Sodan loputtua Luukkanen haki huhtikuun alussa Trollhättanista Brewster-hävittäjiä.^lähde?

Jatkosota

Sota alkoi 25. kesäkuuta 1941 klo 6.15 Neuvostoliiton pommikoneiden hyökkäyksellä. Tätä ennen Saksa oli pommittanut Neuvostoliiton tukikohtaa Hangossa Saksasta tai Puolasta lähteneillä pommikoneilla.^lähde?

Luukkanen nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numero 127 18. kesäkuuta 1944. Tuohon aikaan hänet äkillisesti siirrettiin Lentolaivue 30:n komentajaksi, jossa tehtävässä hän lensi Polikarpov I-153 Tsaikka -koneilla. Kun Lentolaivue 34:n komentaja majuri Erkki Olavi Ehrnrooth kuoli lento-onnettomuudessa, Luukkanen nimitettiin Messerschmitt Bf 109 -koneilla lentävän laivueen komentajaksi. 19. kesäkuuta 1944 Luukkasen kone sai osumia tähystyspalloon kohdistuneen hyökkäyksen aikana. Luukkanen onnistui tekemään pakkolaskun suurella nopeudella metsään.^lähde?

Luukkanen lensi sodassa eniten taistelulentoja, yhteensä 441. Hän ampui myös jatkosodan viimeisen viholliskoneen alas. Kaikkiaan hän saavutti 56 ilmavoittoa. Eri lähteistä voi löytää eri määriä pudotuksia (esim. Luukkosen kohdalla 54, 56 tai 57). Tämä johtuu siitä, että aina taistelutilanteessa ei ollut selvää kenen osuma vihollisen pudotti. Toisin kuin muut lentäjät, jotka maalasivat koneisiinsa viivoja tai tähtiä ilmavoittojen merkeiksi, Luukkanen merkitsi jokaisen ilmavoittonsa koneensa peräsimeen kiinnittämällään pilsneripullon etiketillä. Joppe Karhusen kirjassa Magnussonin laivue - suurten ilmavoittojen salaisuus on kuva, jossa Luukkanen seisoo lentäjänpuvussaan näin koristellun nimikko-Brewsterinsä pyrstön vieressä saatuaan komennuksen toisiin tehtäviin ja siis hyvästelee nimikkonsa.

Sotien jälkeen

Luukkanen toimi Lentorykmentti 2:n komentajana vuosina 1948–1951. 7. joulukuuta 1950 Luukkanen sai Risto Heikki poikansa velipuoleksi Markku Eino Antero Aunalan pitkäaikaisesta suhteestaan liikkeenharjoittaja Aino Aunalaan. Käräjätuomari Markku Aunala vihittiin avioliittoon 12. syyskuuta 1974 Marjo Uusitalon kanssa.^lähde?

Luukkanen oli kantamassa 28. tammikuuta 1951 kuolleen Suomen marsalkka, vapaaherra ja Suomen 6. presidentin Carl Gustaf Emil Mannerheimin arkkua tämän viimeiseen lepoon. ^{lähde tarkemmin?}

Luukkanen joutui jättämään ilmavoimat, kun hän jäi kiinni vakoilusta Ruotsin hyväksi eli tietojen (ilmakuvien) luovuttamisesta Ruotsin tiedustelulle osana ns. Jyväskylän vakoilujuttua. Luukkanen kävi Ruotsissa tässä tarkoituksessa ainakin kahdesti vuonna 1948. Helsingin hovioikeus tuomitsi Luukkasen, joka kiisti osittain syytökset, 14. helmikuuta 1954 (KKO 90 KA) kahden vuoden kuritushuonerangaistukseen. Hänet tuomittiin myös menettämään sotilasarvonsa. Varsinaisesta tuomiosta ei ole julkisen sanan suhtautumisesta asiakirjoja, mutta ilmeisesti tuomion julkistamislinjaukseen on päädytty kolmesta syystä. Ensinnäkin lehdistö oli jo perillä asian pääkohdista, toiseksi suojelupoliisi itse tarvitsi julkisuutta oman yhteiskunnallisen asemansa vahvistamiseksi ja kolmas, ehkä myös tärkein syy, oli se, että juttua ei voitu pitää salassa, sillä siitä oli vuotanut jo tietoja Ruotsiin, missä paikallinen lehdistö uutisoi tapahtuman suurin otsikoin. Rikostoimittajat seurasivat oikeudenkäyntiä näyttävästi. Helmikuussa 1954 se oli etusivun juttu. Ruotsin rooli jäi taustalle, vaikka Luukkanen oli mainitun tuomion mukaan väitetyin tavoin toimittanut vakoiluaineistoa Ruotsiin. Ruotsalaisten toimiin tietenkään voitu puuttua.^lähde?

Luukkanen erosi palveluksesta 8. marraskuuta 1951 ja kuoli 9. huhtikuuta 1964. Suomessa ja maailmalla Luukkasen maine elää edelleen. Hänen vuonna 1956 ilmestyneestä muistelmakirjastaan otetaan edelleen uusia painoksia Yhdysvalloissa.^lähde?

Lähteet

• Hurmerinta, Ilmari; Viitanen, Jukka (toimittaneet): Suomen puolesta – Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945 (4. painos). Gummerus Kustannus Oy, 2004. ISBN 951-20-6224-0
• Luukkanen, Eino: Hävittäjälentäjänä kahdessa sodassa. WSOY, 1956.
• Isänmaan Hylkäämä - Eino Luukkanen
• Juha Pohjonen: Maanpetturin tie; Maanpetokset Suomessa vuonna 1945 - 1972 ss. 217 - 234
• Elämäkerta: Jukka Piipponen: Hyökkäys auringosta, Koala Kustannus EU 2010 ISBN 978-952-229-113-4 ja EU 2012 ISBN 978-952-229-131-8
• Haastattelu: Liikuntaneuvos, Majuri EVP Risto H. Luukkanen (Eino Luukkasen poika) ; Hyvinkään Sairaala; 21.9.2017; Haastattelija Risto Hännikäinen
• Karhunen, Joppe: Magnussonin laivue - suurten ilmavoittojen salaisuus. Otava, 1969.

Aiheesta muualla

• "Eikka" Luukkanen - The Youngest Squadron Leader (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
• YLEn Elävä arkisto: Hävittäjä-ässät haastattelussa
• Elämäkerta: Jukka Piipponen: Hyökkäys auringosta Koala Kustannus EU 2010 ISBN 978-952-229-113-4 ja EU 2012 ISBN 978-952-229-131-8