Arminiolaisuus
Arminiolaisuus on hollantilaisen teologin Jacobus Arminiuksen (1560–1609) mukaan nimetty oppi, joka hylkäsi opin ehdottomasta ennaltamääräämisestä.[1] Arminiolaisuuden viisi opinkohtaa opettavat universaalia sovitusta, tahdon vapautta, vastustettavaa armoa, uskoon ja kestävyyteen perustuvaa valintaa ja pelastuksen menettämisen mahdollisuutta.[2]
Arminiolaiset vastustivat tiukkaa kalvinismia, ja he muodostivat ensin puolueen ja sitten erillisen uskontokunnan Hollannin reformoidussa kirkossa.
Perustaja Jakob Arminius
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arminiolaisuuden perusti Jacobus Arminius (1560–1609), joka oli uskonnonopettaja Leidenissä 1609. Vuonna 1609 Arminius halusi pehmentää oppia predestinaatiosta ja armosta, ja tämän vuoksi hän joutui yhteen opettajatoverinsa Francis Gomarin kanssa, sekä pastoreiden ja opettajien kanssa, jotka noudattavat belgialaista uskontunnustusta. Hän kuitenkin kuoli pian sen jälkeen jatkuvasti laajenevan kiistan aikana.
Dortin kirkolliskokous (1618–1619)
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dordrechtin kanon
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Yhteenveto Dordrechtin kanoneista viidessä kohdassa:
- Täydellinen turmeltuneisuus (täydellinen kyvyttömyys tehdä hyvää).
- Ehdoton valinta
- Rajoitettu sovitus (osittainen tai rajoitettu lunastus)
- Vastustamaton armo
- Pyhien pysyvyys (pelastuminen pelastukseen asti)
Asettamalla yllä olevien pisteiden englanninkielisten vastineiden nimikirjaimet vierekkäin, saadaan kukan englanninkielinen nimi: TULIP – (1. Total Depravity, 2. Unconditional Election, 3. Limited Atonement, 4. Irresistible Grace, 5. Perseverance of The Saints). Englanninkielisessä maailmassa tätä lyhennettä käytetään viittaamaan kalvinismin viiteen kohtaan.
Arminiolaisuuden viisi kohtaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arminiolaisuuden viiden kohdan sisältö on seuraava:
- Jumala on ennaltamäärännyt iankaikkiseen pelastukseen ne, joiden hän tiesi pysyvän uskossa loppuun asti, eli ennaltamääräys on ehdollinen ja yleinen, eli se koskee kaikkia ihmisiä.
- Jeesus on sovittanut jokaisen ihmisen synnit kuolemallaan, mutta vain ne, jotka uskovat häneen, saavat sovituksen hyödyt.
- Usko ja parannus ovat Jumalan lahja.
- Armo Jumalan lahjana jää tehottomaksi, jos syntisen ihmisen tahto on sitä vastaan.
- Tällä tavoin uskon ja armon tila voidaan menettää.
Synodin seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arminiolaisuuden esittämät näkymykset tuomittiin vuonna 1619 Dordtin kanoneissa, jotka määrittelivät reformoitujen kirkkojen virallisen opin arminiolaisuuden haastamissa uskonkysymyksissä.[3]
Vaikutukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Arminiolaisuudesta tuli varsin vaikutusvaltainen liike Euroopassa, ja se innoitti kasvavaa humanistista kulttuuriliikettä. Omina erillisinä kirkkokuntinaan se on nykyään melko pieni, mutta koska se vaikutti Englannin kirkkoon (virallisesti vuodesta 1628), metodismin perustajaan John Wesleyhyn ja Yhdysvaltojen reformoituun herätysliikkeeseen 1800-luvun puolivälissä, sen opillinen kanta elää edelleen anglikaanisessa kirkkoyhteisössä, metodismissa, baptismissa ja monissa evankelikaalisissa kirkkokunnissa Yhdysvalloissa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Bokor József (szerk.): Arminiánusok. A Pallas nagy lexikona (1893–1897). Arcanum: FolioNET, 1998. ISBN 963-85923-2-X.
- Chadwick, Owen: A reformáció. Osiris Kiadó, 1998. ISBN 963 379 2630.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Gilbrant, Thoralf & Odeberg, Hugo & Saarisalo, Aapeli & Koilo, Toivo (toim.): Iso Raamatun Tietosanakirja. Osa 1, s. 10. Tikkurila: Raamatun Tietokirja, 1988. ISBN 951-606-041-2
- ↑ Laajanen, Joonas: Kalvinismi. Pelastus on herran, s. 10. Lahti: Puritaani kustannus, 2022. ISBN 978-952-94-6440-1
- ↑ The Canons of Dordt The Center for Reformed Theology and Apologetics. Arkistoitu 21.7.2014. Viitattu 9.7.2009. (englanniksi)