Ville Salminen
| Ville Salminen | |
|---|---|
 Ville Salminen vuonna 1966 |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Veikko Oskari Ville Salminen |
| Syntynyt | 2. lokakuuta 1908 Maarianhamina, Suomen suuriruhtinaskunta |
| Kuollut | 28. marraskuuta 1992 (84 vuotta) Quarteira, Portugali |
| Ammatti | näyttelijä, lavastaja, ohjaaja |
| Puoliso |
Aune Häme ( 1934; 1948) Mirjam Salminen[1] ( 1951; 1992) |
| Lapset |
Ville-Veikko Salminen Timo Salminen |
| Näyttelijä | |
| Aktiivisena | 1931–1984 |
| Merkittävät roolit |
näyttelijänä Aktivistit ohjaajana Kaunis Veera Säkkijärven polkka Evakko |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
| Svensk Filmdatabas | |
Veikko Oskari Ville Salminen (2. lokakuuta 1908 Maarianhamina, Suomen suuriruhtinaskunta – 28. marraskuuta 1992 Quarteira, Portugali) oli suomalainen elokuvaohjaaja, näyttelijä, lavastaja, elokuvakäsikirjoittaja ja ohjelmapäällikkö. Hän ohjasi 20-vuotisen ohjaajanuransa aikana kolmisenkymmentä elokuvaa, joiden lajityypit vaihtelivat laidasta laitaan. Tunnetuimpia ja arvostetuimpia Salmisen ohjaustöitä ovat musiikkipitoinen yleisömenestys Kaunis Veera (1950) sekä karjalaisaiheiset Säkkijärven polkka (1955) ja Evakko (1956). Salminen tunnetaan myös etenkin roistonosistaan suomalaisissa kultakauden elokuvissa 1930- ja 1940-luvulla. Niistä muistettavin lienee santarmieversti Vasiljevin rooli aatedraamassa Aktivistit (1939).
Salminen toimi pitkän uransa aikana eri tehtävissä suurten elokuvayhtiöiden leivissä: hän oli Suomi-Filmin lavastaja-näyttelijä 1930-luvun loppupuolelta vuoteen 1943 ja Suomen Filmiteollisuuden ohjaaja-näyttelijänä vuodet 1947–1953 ja 1958–1961. Siinä välissä hän toimi Fennada-Filmissä ohjaajana pari vuotta.
Uransa loppupuolella, vuodesta 1963, Salminen toimi kymmenen vuotta eläkkeelle jäämiseensä asti MTV:n teatteripäällikkönä.
Varhaisvaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ville Salminen syntyi Ahvenanmaalla tullipäällysmies Oskari Salmiselle ja Emma Salmiselle (o.s. Nislin). Hän lähti nuorena Turkuun opiskelemaan piirtämistä taideyhdistyksen pitämässä koulussa. 18-vuotiaana Salminen pääsi Hannes Närhen lavastajaoppilaaksi Turun Teatteriin, jossa hän toimi kolme vuotta.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lavastaja-näyttelijä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Turusta Salminen siirtyi vuonna 1932 lavastajaksi Kansan Näyttämölle, josta tie vei lavastaja-näyttelijäksi 1933 Kotkan Näyttämölle, 1935 Porin Teatteriin ja edelleen 1937 Helsingin Työväen Teatteriin. Vuonna 1938 vuorossa oli kiinnitys Suomi-Filmiin, jossa Salminen lavasti seuraavan kuuden vuoden aikana 16 elokuvaa, näytteli 13 roolia sekä ohjasi ja käsikirjoitti yhden elokuvan. Yhden kiitetyimmistä lavastustöistään hän teki Sysmäläisessä (1938). Santarmieversti Vasiljevin rooli klassikkoelokuvassa Aktivistit (1939) teki Salmisesta tunnetun antagonistiosien esittäjän.[2]
Suurin osa Salmisen rooleista oli ”roistomaisia hahmoja”, kuten menestyselokuvassa Kuollut mies vihastuu (1944). Salmisen kapeaviiksisille konnanrooleille oli tyypillistä useat eri kansallisuudet. Hän oli tuottajien silmissä ulkoisilta piirteiltään luonteva valinta niin eteläamerikkalaiseksi kuin venäläiseksikin. Salmisen konnavariaatioihin kuului muun muassa vakoilijoita, huijareita ja tunnottomia viettelijöitä. ”Siihen aikaan filmiosat olivat puhtaasti tyyppejä, eivät niinkään luonnetehtäviä. – – Amerikkalaiset filmintekijät olivat ehtineet hyvin voimakkaasti muokata suomalaisetkin katsojat tähän tyyppiajatteluun niin, että esimerkiksi roisto on tummaviiksinen, kapeakasvoinen, ehkä hivenen ulkomaalaisen näköinen. Minä valitettavasti olin sitten ulkoisilta tarpeiltani tätä tyyppikuvaa vastaava”, Salminen muisteli Katso-lehden haastattelussa 1973.[3]
Salminen itse piti parhaina roolisuorituksinaan kevytluontoisia tyyppejä elokuvissa Poikamiesten holhokki, Punahousut ja Ryhmy ja Romppainen.[3]
Siirtyminen ohjaajaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Salminen vertasi itseään elokuvaohjaajana itämaiseen sadunkertojaan: kaiken ytimessä olivat lumous ja mukaansatempaavuus. Hän ohjasi harvinaisen laajan skaalan eri lajityyppejä: romanttisia komedioita, rillumarei-tuotantoja, rikosjännitysfilmejä ja historiallisia draamoja.[4] Rakkaimpia ohjauksia Salmiselle olivat Karjalaan sijoittuvat elokuvat; aiheeltaan tökeröjä ja loppuun kulutettuja teoksia hän suorastaan inhosi.[5]
Palattuaan rintamalta talvisodasta Salminen toteutti yhdessä Arvi Tuomen kanssa ensimmäisen ohjaustyönsä, joka oli vuoden 1941 salapoliisielokuva Viimeinen vieras. Yhteistyötä vaikeuttivat Salmisen ja Tuomen huonot välit. Jatkosodan aikana Salminen oli mukana rintaman viihdytysjoukoissa, jotka tekivät kiertueita Suomen syrjäisimpiin kolkkiin asti. Riitaannuttuaan Suomi-Filmin tuotantopäällikön Risto Orkon kanssa Salminen otti lopputilin ja toimi freelancerina 1943–1946. Tuona aikana hän ohjasi, käsikirjoitti ja lavasti Karhu-Filmin komedian Mikä yö! (1945), ja teki myös elokuvan miespääosan kuten Viimeisessä vieraassakin. Sama työrupeama seurasi Valio-Filmin melodraamassa Menneisyyden varjo (1946), jossa Salminen ei tosin näytellyt. Elokuvan naispääosan esittäjän Ritva Arvelon suosituksesta maisteri T. J. Särkkä otti Salmisen vakituiseksi ohjaajaksi Oy Suomen Filmiteollisuuteen.[2]
Vuonna 1947 Salminen siirtyi ensimmäisen kerran SF:n palvelukseen, jossa hän ohjasi ja lavasti 14 elokuvaa sekä näytteli seitsemässä elokuvassa, lähinnä konnan rooleissa. Tämän aikajakson merkittävin ohjaustyö oli ennennäkemättömän suosion saanut Kaunis Veera eli Ballaadi Saimaalta (1950). Suomen Filmiteollisuuden leivissä Salminen ei kuitenkaan saanut itse valita aiheitaan. Hän sai Särkältä ohjattavakseen lähinnä musiikkihupailuja, kuten suurta menestystä saaneen Lentävän kalakukon (1953). Ennen siirtymistään toiseen yhtiöön Salminen ohjasi vastahakoisesti ensimmäisen Pekka Puupää-elokuvan.[2]
Kyllästyttyään SF:n tuotantolinjaan Salminen siirtyi 1953 Fennada-Filmiin, jossa hän ohjasi ja käsikirjoitti yhdeksän elokuvaa. Elokuvat olivat lähinnä vaatimattomia ajanvietefilmejä tai tuotoksia, joita Salminen itse inhosi. Karjalaisaiheiset Säkkijärven polkka (1955) ja Evakko (1956) saivat kuitenkin paljon kiitosta ja ne on arvioitu Salmisen parhaiksi töiksi. Karjalaisesta ympäristöstä tuli Salmiselle rakas alun perin hänen toisen vaimonsa kautta. Salmisen pesti Fennadassa päättyi potkuihin 1957. Sen jälkeen hän perusti Helsingin Herttoniemeen Taskuteatterin, joka taiteellisista ansioistaan huolimatta ajautui konkurssiin parin vuoden jälkeen, mikä jätti Salmiselle suuret velat.[2]
Myöhemmät vaiheet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Salminen pääsi pahasti velkaantuneena takaisin Suomen Filmiteollisuuden ohjaajaksi 1959, ja sopimus jatkui vuoteen 1961 saakka. Näinä vuosina Salminen ohjasi kuusi elokuvaa, joista kaksi oli Eemeli-elokuvia. Hänen viimeinen ohjaustyönsä oli iskelmäkimara Toivelauluja, jota hän piti melko onnistuneena tuotantona kehnosta menestyksestä huolimatta. Se oli myös ainoa Salmisen ohjaama värielokuva. Kun Toivelauluja tuli ensi-iltaan, Salminen oli jo siirtynyt Mainostelevision tuotantopäälliköksi. Kahden vuoden päästä hän siirtyi ohjaamaan televisionäytelmiä saman kanavan teatteripäällikkönä ja toimi tehtävässä vuoteen 1973 saakka, jolloin jäi eläkkeelle. Salmisen huomattavimpia tv-ohjauksia ovat Kohtaaminen (1965), Viktorian Ristin ritari (1967) ja Tuntematon potilas (1974). Salmisen näyttelijänura jatkui sattumanvaraisesti aina vuoteen 1984 saakka, jolloin hänet nähtiin pienessä roolissa elokuvassa Klaani – tarina Sammakoitten suvusta.[2]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ville Salminen oli naimisissa kaksi kertaa, ensin Aune Hämeen kanssa 1934–1948 ja sitten Mirjam Salmisen kanssa vuodesta 1951 kuolemaansa asti. Hänen poikansa ensimmäisestä liitosta oli näyttelijä Ville-Veikko Salminen ja toisesta liitosta syntynyt poika Timo Salminen on tunnettu elokuvaaja. Ville Salminen menehtyi Portugalin kodissaan 84-vuotiaana marraskuussa 1992.[6]
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Näyttelijänä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
lisäksi ¹ ohjaaja, ² käsikirjoittaja, ³ lavastaja
Ohjaajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
|
|
lisäksi myös ¹ näyttelijä, ² lavastaja, ³ käsikirjoittaja
Lavastajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sysmäläinen (1938)
- Vihreä kulta (1939)
- Hätävara (1939)
- Anu ja Mikko (1940)
- Kersantilleko Emma nauroi? (1940)
- Poikani pääkonsuli (1940)
- Synnin puumerkki (1942)
- Yli rajan (1942)
- Miehen kunnia (1943)
- Särkelä itte (1947)
- Olemme kaikki syyllisiä (1954)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- von Bagh, Peter: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Helsinki: Otava, 2005.
- Suomen kansallisfilmografia 1–6. VAPK, 1991.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ville Salmisen Evakko kertoi pienin elein suuren tragedian
- ↑ a b c d e Von Bagh 2005, s. 509–510
- ↑ a b Hietamies, Heikki: Ville Salmisella 45 vuoden teatteriura takanaan. Katso, 1973, nro 10/1973, s. 64, 65.
- ↑ Ville Salminen Kino Reginan sivulla Kino Regina. Viitattu 11.12.2022.
- ↑ Mänttäri, Anssi: Vanha kunnon Ville Salminen muistelee. Viikko, 1975, nro 25–26/1975, s. 56–59.
- ↑ Ville Salminen Elonet.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ville Salmisen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa (Arkistoitu) hs.fi. 29.11.1992.
- Varjola, Markku: Salminen, Ville (1908–1992). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 3.6.2009. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
- Televisiodokumentti Tähtien tarina: Ville Salminen (2008). Ohjaus Peter von Bagh. Tuotanto Nosferatu Oy.
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Henkilöt | |
| Muut | |
