Tommi Rinne
Tommi Rinne | |
---|---|
Tommi Rinne, Emma Väänänen ja Ritva Oksanen vuonna 1965 August Strindbergin Pääsiäisessä. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Tommi Jalmari Rinne |
Syntynyt | 21. tammikuuta 1925 Oulu |
Kuollut | 10. kesäkuuta 1999 (74 vuotta) Helsinki |
Ammatti | näyttelijä, ohjaaja, teatterinjohtaja |
Puoliso |
Aili Montonen-Rinne Arja Rinne (o.s. Laine) Leena Rinne (o.s. Kaittovuori) |
Näyttelijä | |
Merkittävät roolit |
Dauphin (Lothringenin Johanna) Richard (Oi nuoruus) Raskolnikov (Rikos ja rangaistus)[1] |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Tommi Jalmari Rinne (21. tammikuuta 1925 Oulu – 10. kesäkuuta 1999 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Teatteriura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tommi Rinne oli kuuluisan Rinteen näyttelijäsuvun vesa. Isä, Jalmari Rinne, oli Kansallisteatterin pitkäaikaisia vakionäyttelijöitä ja näyttelijä Joel Rinteen veli. Äiti, Anni Aitto, oli myös pitkän uran teatterissa tehnyt näyttelijä. Tommi Rinteen näyttelijänura alkoi teatterikoulun jälkeen 1947 näyttelijäkiinnityksellä Porin Teatteriin, josta 1949 tie jatkui Hämeenlinnan Työväenteatteriin ja edelleen 1950 Lahden kaupunginteatteriin. Vuonna 1951 Rinne sai paikan apulaisjohtajana Joensuun kaupunginteatterissa, tosin pesti jäi vain yhden näytäntökauden mittaiseksi, sillä hän siirtyi Helsinkiin Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriin.
Elokuvat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]1950-luvun alkuun osuivat myös ensimmäiset elokuvaroolit (tosin joitakin avustajan rooleja oli jo takana muutaman vuoden ajalta) – aluksi pieniä sivuosia muun muassa elokuvissa Me tulemme taas ja Sillankorvan emäntä. Ensimmäinen iso rooli 1955 Pekka ja Pätkä -elokuvassa Kiinni on ja pysyy eli Pekan ja Pätkän uusia seikkailuja, jota Rinne itse muisteli Peter von Baghin haastattelussa: "Minulle soitettiin, että tulenko, olisi yksi pieni rooli Pekassa ja Pätkässä? Sanoin, että totta kai tulen. No, mene tuonne ja hae poliisin vehkeet sieltä. Sitä sitten kuvattiin päivä Pekan ja Pätkän kanssa porsliinikaupassa ja porsliinia meni rikki. (Kuvausten jälkeen) sitten sanoin, että mihinkäs nämä vaatteet panen? Ei pidä vaan ne vaatteet. Pistä tonne naulaan. Onkos tässä vielä jokin toinen kohtaus? On, on. Käsikirjoitus valmistuu huomenna. Se oli se sankari. Olin päivän tai kaksi tehnyt elokuvaa tietämättä, että minä olin (elokuvan) sankari." Kaikkiaan Rinne esiintyi kuudessa Puupää-filmissä.
Tarkaksen luottomies
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvarooleja seurasi tiuhaan tahtiin seuraavien parin vuoden aikana, mutta seuraava iso elokuvarooli oli vasta 1958 Aarne Tarkaksen sotilasfarssissa Sotapojan heilat. Rooli oli Rinteen ensimmäinen todellinen komediarooli. Tarkas mieltyi Rinteen näyttelijäntyöhön niin, että tästä tuli seuraaviksi vuosiksi Tarkaksen vakituinen "hauska mies". Vuonna 1959 Tarkaksen ohjauksessa syntyivät muun muassa komediat Ei ruumiita makuuhuoneeseen ja Vatsa sisään, rinta ulos sekä vuonna 1960 Opettajatar seikkailee. Myös mainitsemisen arvoinen on Rinteen iskelmälaulajaparodia Tarkaksen elokuvassa Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut. Seuraavana vuonna Tarkaksen kanssa syntyivät elokuvat Minkkiturkki ja Oksat pois.... Ainoa Tarkas-komedia vuodelta 1962 oli Älä nuolase..., jossa Rinne ja Leo Jokela esittävät amerikkalaisiksi miljonääreiksi tekeytyneitä bensa-asemamiehiä, jotka yrittävät rikkaisiin naimisiin.
Vuonna 1963 aloitetun näyttelijälakon takia elokuvien teko lopetettiin Suomessa pariksi vuodeksi lähes tyystin. Rinne päätti ryhtyä elokuvatuottajaksi ja teki kesällä 1963 näyttelijäliittoon kuulumattomien näyttelijöiden kanssa elokuvan Villin Pohjolan salattu laakso, jossa Tarkas vielä kerran toimi ohjaajana. Elokuva ei kuitenkaan vetänyt yleisöä, vaan tuotti melkoisen tappion, ja siihen päättyi samalla Rinteen elokuvatuottajan ura. Tämän jälkeen Rinnettä ei juuri elokuvissa nähtykään.
Teatterinjohtajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1964 Rinne sai kiinnityksen Intimiteatteriin ja toimi teatterin johtajana vuosina 1969–1975. Rinteen ohjaustöitä olivat muun muassa Viisi vekkulia, Viktorian husaarit, Lily Piper yllättää, Tasapeli ja Tyttö sopassa. Intimiteatterin jälkeen seurasi televisio- ja radiotyötä ja vuodesta 1983 näyttelijäkiinnitys Kansallisteatteriin. Vuonna 1983 Rinne näytteli sivuosassa Spede Pasasen elokuvassa Uuno Turhapuron muisti palailee pätkittäin ja kymmenen vuotta myöhemmin elokuvassa Uuno Turhapuron poika. Vuonna 1993 Rinne jäi eläkkeelle Kansallisteatterista. 1990-luvulla hän näytteli vielä televisiosarjoissa Tapulikylä, Ihmeidentekijät ja Isänmaan toivot.
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rinne oli aviossa kolmasti. Ensimmäinen puoliso oli näyttelijä Aili Montonen-Rinne. Vuonna 1948 alkanut liitto päättyi eroon 1964 ja siitä syntyi neljä lasta: ilmaisutaidon opettaja Eeva Rinne (1949), kaksoset musiikinopettaja Mervi Rinne (1952) ja tanssija, koreografi Tarja Rinne (1952) sekä poliisitarkastaja Matti Rinne (1956).[1] Esikoinen Eeva Rinne kuoli 2004.
Rinteen toinen puoliso oli Arja Rinne (o.s. Laine); liitosta syntyi kaksi lasta: Tuomas (1965) ja laulaja Annimaria Rinne (1973). Liitto alkoi 1964 ja päättyi eroon 1978. Rinteen kolmas puoliso oli Leena Rinne (o.s. Kaittovuori); vuonna 1981 alkanut liitto kesti Tommi Rinteen kuolemaan asti.[1] Siitä syntyivät Mari-Johanna (1989) ja Laura-Elina (1991).
Tommi Rinne kuoli vakavaan sairauteen 74-vuotiaana kesäkuussa 1999. Rinne on haudattu Espoon kirkon hautausmaalle.
Filmografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dubbauksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Dinot New Yorkissa (1993)
- Olipa kerran keksijät (1994)
- Pocahontas (1995) – Kekata
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Bagh, Peter von: Suomen Filmiteollisuuden tarina. Tommi Rinteen haastattelu. Yle, 1990.
- Mannola, Pirkko: Elämäni kiertueet. Tammi, 1992.
- Martin, Timo – Niemi, Pertti – Tainio, Ilona: Suomen teatterit ja teatterintekijät. Tammi, 1974.
- Suomen kansallisfilmografia 6: 1957–61. VAPK, 1991.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Tommi Rinteen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa. (Arkistoitu – Internet Archive)