Tarton murre

Eteläviron (võro, seto, Mulgin murre ja Tarton murre sekä sammuneet Leivun murre, Lutsin murre ja Kraasnan murre) puhuma-alueet englanninkielisellä kartalla.

Tarton murre tai Tarton kieli on yksi eteläviron murteisiin kuuluvista murteista tai kielistä. 1500–1800-luvulla runsaasti käytetty eteläviron eli Tarton kirjakieli pohjautui tarton murteeseen.

Eteläviron murteiden tai kielten kehitys fennougristi Petri Kallion mukaan vironkielisessä puussa.

Tarton murteessa on huomattavia muoto-opillisia eroja verrattuna viron kirjakieleen. Esimerkiksi illatiivissa sanat saavat päätteekseen -de: pudelide (suom. 'puteliin', 'pulloon'), kun pohjoisvirossa eli virossa sana taipuu pudelisse. Tarton murteessa on myös astevaihtelullisesti vahvoja -i-monikkoja, kuten lehtist (vir. lehtedest, suom. 'lehdistä') ja tähtile (vir. tähtedele, suom. 'tähdille'). Tarton murteessa on myös suomen kieltä muistuttavia pronomineja. Niitä ovat sii (suom. 'siinä'), taa ('tämä') ja tuu ('tuo'). Virossa niitä vastaavat sanat see ('se') ja too ('tuo'). Äänteellisesti ja kieliopillisesti Tarton murre on lähempänä mulgin murretta kuin võron murretta, mutta sanastoltaan se on lähempänä võroa.

Tarton murteen levinneisyysalue on historiallisen Tartumaan eteläosassa Peipsijärvestä Võrtsjärveen kulkien mulgin ja võron murteiden viertä Latvian rajalle. Tarton murteen puhuma-ala on eteläviron murteiden tai kielten keskellä. Tarton murre jakautuu neljään paikallismurteiden alueeseen, joita ovat koillis-Tarton paikallismurteet eli pohjoisryhmä, johon kuuluvat Maarja, Kodavere ja Kavastu; itäryhmä, johon kuuluvat Võnnu ja Kambja; länsiryhmä, johon kuuluvat Rannu, Puhja ja Nõo sekä eteläryhmä, johon kuuluvat Otepää, Rõngu ja Sangaste. Näistä kaikista omaleimaisin on Otepään paikallismurre.