Suomen kaupungit
Suomessa kaupungilla tarkoitetaan kaupunkinimitystä käyttävää kuntaa[1] tai kaupunkialuetta[2].
Historiallisesti kaupungit ovat eronneet maaseudusta esimerkiksi niissä noudatettavan lainsäädännön perusteella, mutta nykyään kaupungeilla ja kunnilla ei ole juridisia eroja. Aikaisemmin hallitsija päätti kaupunkien perustamisesta, mutta nykyään kunnat voivat itse julistautua kaupungeiksi.
Monien kaupunkinimitystä käyttävien kuntien alueella sijaitsee nykyään myös laajoja maaseutualueita. Toisaalta jotkut maaseutukunnissa sijaitsevat taajamat saattavat olla väkiluvultaan suurempia kuin varsinaisten kaupunkien keskustaajamat. Monien kaupunkien tapauksessa asutus jatkuu myös kuntarajojen ylitse.
Paikkatietopohjaisessa alueluokituksessa kaupungilla voidaan Suomessa tarkoittaa kaupunkimaista aluetta erotuksena maaseutumaisista alueista. Tässä luokituksessa kaupunki tai kaupunkialue ei noudata kuntarajoja vaan perustuu luokitusmenetelmään.[2]
Kaupunki historiallis-juridisena käsitteenä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Kaupunki (kuntamuoto)
Aikaisemmin lainsäädännössä oli huomattavia eroja kaupunkien ja maaseudun välillä. Keskiajalta vuoteen 1734 saakka kaupungeissa oli voimassa eri laki, kaupunkilaki, kuin maaseudulla voimassa ollut maanlaki. Myöhemminkin kaupankäynti pyrittiin eräin poikkeuksin keskittämään kaupunkeihin. Porvariston ja kaupunkien erioikeudet vahvistettiin vielä 23. helmikuuta 1789 annetulla vakuutuksella, jonka tärkeimmät säännökset tosin kumottiin jo 1800-luvulla. Eräät, käytännössä jo merkityksettömiksi jääneet osat pysyivät kuitenkin voimassa vuoteen 1995 saakka.[3]
Kaupungin perustamisesta päätti hallitsija, joka myönsi kaupunkioikeudet. Kaupungitkin jaettiin 1600-luvulla kahteen ryhmään, tapulikaupunkeihin ja maakaupunkeihin, ja vain edelliset saivat käydä ulkomaankauppaa. Tämä ero kumottiin lopullisesti vuonna 1879,[4] jolloin lainsäädäntöön tehtiin muutenkin huomattavia muutoksia elinkeinovapauden toteuttamiseksi.
Vielä tämän jälkeen Suomessa kaupungeilla oli joukko erityisiä oikeuksia ja velvollisuuksia, joita muilla kunnilla ei ollut. Näitä oikeuksia ja velvollisuuksia ei ollut myöskään kauppaloilla, joita alettiin perustaa 1800-luvulla. Kaupungit muun muassa ylläpitivät maistraattia ja raastuvanoikeutta; maaseudulla vastaavia tehtäviä hoitivat valtion viranomaiset, kuten nimismies ja kihlakunnanoikeus. Sen jälkeen kun Lahti vuonna 1905 muutettiin kaupungiksi, ei uusia kaupunkeja enää vuosikymmeniin perustettu.
Vuonna 1959 säädettiin laki, jonka mukaan nämä velvoitteet eivät enää koskeneet vastedes perustettavia uusia kaupunkeja. Heti seuraavan vuoden alusta Hyvinkää, Kouvola, Riihimäki, Rovaniemi, Salo ja Seinäjoki saivatkin kaupunginoikeudet. Näin Suomeen syntyi maalaiskunnan, itsenäisen kauppalan ja kaupungin rinnalle neljäs kuntamuoto, uusi kaupunki, jonka asema lainsäädännössä sijoittui vanhan kaupungin ja itsenäisen kauppalan väliin. Vanhoja kaupunkeja perinteiset kaupunkien erityisrasitukset koskivat edelleen, kunnes vuonna 1977 uusi kunnallislaki poisti melkein kaikki lainsäädäntöerot eri kuntamuotojen välillä. Vuosina 1960–1974 oli monet entiset kauppalat jo muutettu kaupungeiksi, joskin uusiakin kauppaloita vielä perustettiin. Vuonna 1977 loputkin kauppalat muutettiin kaupungeiksi lukuun ottamatta Karhulaa, joka liitettiin Kotkan kaupunkiin.
Myöhemminkin on useita kuntia vielä muutettu kaupungeiksi, mutta kaupunkinimityksellä ei enää ole juridista merkitystä. Tosin aina vuoteen 1999 saakka muun muassa rakennus- ja kaavoituslainsäädännössä oli säännöksiä, jotka koskivat vain kaupunkeja tai vain maalaiskuntia, mutta vuoden 1977 jälkeen kaupungeiksi julistetut kunnat rinnastettiin myös siltä kannalta maalaiskuntiin.
Nykyään Suomessa on vain yksi kuntamuoto ja kunta voi itse päättää, käytetäänkö siitä virallisesti kaupunki-nimitystä. Yli sata kuntaa, noin kolmasosa kaikista kunnista, käyttää nykyään itsestään nimitystä kaupunki. Osassa näistä ei edes paikkakunnan keskustaajama täytä yleistä käsitystä kaupungista, ja myös muihin Suomen kaupunkeihin sisältyy nykyään myös maaseutualuetta, mikä johtuu suureksi osaksi kuntaliitoksista.
Suomen suurimmat kunnat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Luettelo Suomen kunnista väkiluvun mukaan
Suomen suurimmista kaupunkiseuduista kasvavia ovat Helsingin, Jyväskylän, Oulun, Porvoon, Salon, Seinäjoen, Tampereen, Rovaniemen ja Turun seutukunnat. Väestö vähenee Iisalmen, Imatran, Kajaanin, Kemin, Kouvolan, Mikkelin, Pietarsaaren, Rauman ja Savonlinnan seutukunnissa.[5] Kuntatasolla tarkasteltuna useiden Suomen hallinnollisten kaupunkien väkiluvut ovat laskussa. 1990-luvun laman jälkeen monien kaupunkien ja kuntien kaupunkimaisesti asuttujen taajamien väkiluvut ovat olleet laskussa.
Väestörekisterikeskus pitää kirjaa Suomen kuntien asukasluvuista. Alla olevassa taulukossa on lueteltu Suomen suurimmat kunnat ja niiden väkiluvut lokakuussa 2024.[6]
- Helsinki 683 669 as.
- Espoo 319 811 as.
- Tampere 260 051 as.
- Vantaa 251 070 as.
- Oulu 216 174 as.
- Turku 205 949 as.
- Jyväskylä 149 263 as.
- Kuopio 125 597 as.
- Lahti 121 447 as.
- Pori 83 375 as.
- Kouvola 78 514 as.
- Joensuu 78 764 as.
- Lappeenranta 73 481 as.
- Vaasa 70 382 as.
- Hämeenlinna 68 421 as.
- Seinäjoki 66 556 as.
- Rovaniemi 65 673 as.
- Mikkeli 51 960 as.
- Porvoo 51 698 as.
- Salo 50 890 as.
- Kotka 50 336 as.
- Kokkola 48 372 as.
- Hyvinkää 47 041 as.
- Järvenpää 46 795 as.
- Lohja 45 670 as.
Kaupunki tilastollisena käsitteenä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Luettelo Suomen kaupungeista
Suomen kaupunkeihin kuuluu nykyisin lähinnä kuntaliitosten vaikutuksesta paljon haja-asutusalueita. Nykyisin on myös paljon sellaisia kuntia, jotka ottaneet käyttöön kaupunki-nimityksen, vaikka ne eivät olisikaan piirteiltään erityisen kaupunkimaisia. Toisaalta erityisesti suurten kaupunkien läheisyydessä sijaitsevissa kehyskunnissa on suuria kaupunkimaisia taajama-alueita, mutta silti nämä kunnat eivät ole päättäneet julistautua kaupungeiksi. Imagosyyt vaikuttavat halukkuuteen julistautua kaupungiksi ja päinvastoin.
Tilastokeskus määrittelee kaupunkimaisen kunnan seuraavasti: ”Kaupunkimaisia kuntia ovat kunnat, joiden väestöstä vähintään 90 prosenttia asuu taajamissa tai suurimman taajaman väkiluku on vähintään 15 000.” Tämä ei siis riipu siitä, käytetäänkö kunnasta kaupunki-nimitystä vai ei. Esimerkiksi Kirkkonummi ja Lempäälä ovat tilastollisen kuntaryhmityksen mukaan kaupunkimaisia kuntia, vaikka ne eivät käytä itsestään kaupunki-nimitystä. Sen sijaan esimerkiksi Kitee ja Närpiö ovat maaseutumaisia kuntia, vaikka ne käyttävät itsestään kaupunki-nimitystä.[7]
Muissa Pohjoismaissa kaupunkiväestöön luetaan kaikkien taajamien väestö, eikä taajaman koolle ole muuta rajoitusta kuin taajaman määritelmässä oleva 200 asukkaan alaraja. Eurostatin määritelmän mukaan kaupungin asukastiheys on vähintään 500 asukasta neliökilometriä kohden ja asukasluku vähintään 50 000. Suomen hallinnollisista kaupungeista tämän määritelmän täytti vuoden 2017 alussa vain neljä: tiheimmästä väljimpään Helsinki, Vantaa, Espoo ja Turku. Esimerkiksi Tampere ei tämän määritelmän mukaan ole kaupunki, koska sen asukastiheys on liian pieni. Tampere ei täytä Eurostatin kriteeriä, koska Teiskon kunta liitettiin siihen vuonna 1972.[8] Vuodesta 2016 myöskään Lahti ei täytä tätä kriteeriä Nastolan liittämisestä johtuen.
Suurkaupungeiksi kutsutaan Suomessa yli 100 000 asukkaan kuntialähde?, joita ovat Helsinki, Espoo, Tampere, Vantaa, Turku, Oulu, Jyväskylä, Lahti ja Kuopio. Muita suuria kaupunkeja ovat Pori ja Kouvola. Helsinkiä yhdessä naapuriensa Espoon, Kauniaisten ja Vantaan kanssa pidetään Suomen ainoana metropolialueena. Suomen pienin hallinnollinen kaupunki on noin 1 500 asukkaan Kaskinen.
Alueluokituksen muutos
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kuntarajoihin perustuva luokitus on muodostunut ongelmalliseksi kuntauudistusten myötä, jolloin saman kunnan alueella on sekä kaupunkimaisia että maaseutumaisia alueita. Kuntarajoista riippumattomien paikkatietoaineistojen käyttö mahdollistaa alueiden tarkemman tunnistamisen ja luokittelun.[9]
Suomen ympäristökeskus yhdessä Oulun yliopiston maantieteen laitoksen kanssa on kehittänyt uutta alueluokitusta vuosina 2011–2012. Työn tavoitteena on kehittää menetelmä ja muodostaa kriteerit, joiden perusteella voidaan korvata kuntarajoihin perustuva kaupunki-maaseutu alueluokitus.[10][11]
Suomen kaupunkien rakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomessa kaupungit ovat eurooppalaisen mittapuun mukaan melko väljästi rakennettuja. Ennen 1950-lukua rakennetut keskusta-alueet ja niitä ympäröivät vanhat esikaupunkialueet ovat kuitenkin tiheämmin rakennettuja. Tällaisissa kantakaupungeissa kadut on usein sijoitettu 1700- ja 1800-luvulla laadittujen ruutukaavojen mukaisesti. Suomalaisia ruutukaavakaupunkeja ovat esimerkiksi Helsinki, Tampere, Turku, Oulu, Lahti, Kuopio, Pori, Jyväskylä, Vaasa, Joensuu ja Kokkola. Näiden kaupunkien uudemmat osat on kuitenkin rakennettu väljemmin.lähde?
Suomen hallinnollisista kaupungeista tiheimmin asuttuja ovat Helsingin, Espoon, Kauniaisten ja Vantaan ohella Kerava, Järvenpää, Maarianhamina, ja Turku.
Suomen kaupunkialueet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Luettelo Suomen kaupunkien keskustaajamista
Kaupunkialue on kaupunkiin liittyvä yhtenäisesti rakennettu alue. Suomessa kaupunkialueella tarkoitetaan yleensä kaupungin keskustaajamaa. Kaupunkialue on yksi kolmesta tavasta mitata kaupungin väkilukua. Muut vaihtoehdot ovat ilmoittaa vain hallinnollisen kaupungin väkimäärä tai koko suurkaupunkialueen (metropolialueen) väkiluku. Metropolialueisiin lasketaan kuuluviksi myös yhtenäisesti rakennetun kaupunkialueen ulkopuolella olevat samaan työssäkäyntialueeseen kuuluvat alueet.[12]
Suurimmat taajamat vuonna 2019
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seuraavassa taulukossa on lueteltu Suomen kymmenen asukasluvun perusteella suurinta taajamaa vuonna 2019. Jos taajama kuuluu useampaan kuin yhteen kuntaan, kussakin kunnassa sijaitsevan osan väkiluku on ilmoitettu vastaavan kunnan nimen perässä. Luettelon väestö- ja pinta-alatiedot sekä kunta- ja maakuntajako ovat ajankohdan 31.12.2019 mukaiset. Tilaston perusteella Suomessa oli kuusi yli 100 000 asukkaan taajamaa vuonna 2019.
| Taajama[13] | Väkiluku (31.12.2019)[13] |
Maapinta-ala (km²)[13] |
Väestötiheys (as./km²)[13] |
Kunta[14] |
|---|---|---|---|---|
| Helsingin keskustaajama[15] | 1 305 893 | 682,91 | 1 912,2 | Helsinki 637 073 Espoo 282 732 Vantaa 228 664 Järvenpää 42 940 Kerava 36 040 Tuusula 29 736 Nurmijärvi 20 328 Kauniainen 9 668 Sipoo 8 347 Kirkkonummi 7 658 Mäntsälä 2 663 Vihti 39 Pornainen 5 |
| Tampereen keskustaajama | 341 696 | 279,37 | 1 223,1 | Tampere 225 440 Nokia 28 462 Ylöjärvi 25 836 Kangasala 22 102 Lempäälä 20 822 Pirkkala 19 034 |
| Turun keskustaajama[16] | 277 677 | 283,27 | 980,3 | Turku 184 047 Kaarina 31 973 Raisio 23 533 Naantali 14 309 Lieto 14 083 Masku 5 819 Rusko 3 913 |
| Oulun keskustaajama | 205 137 | 203,25 | 1 009,3 | Oulu 187 588 Kempele 17 549 |
| Jyväskylän keskustaajama | 128 911 | 111,22 | 1 159,1 | Jyväskylä 127 222 Muurame 1 689 |
| Lahden keskustaajama | 119 469 | 116,32 | 1 027,1 | Lahti 103 990 Hollola 15 101 Asikkala 378 |
| Kuopion keskustaajama | 91 243 | 53,20 | 1 715,1 | Kuopio |
| Porin keskustaajama | 83 479 | 120,42 | 693,2 | Pori 83242 Ulvila 10 273 Harjavalta 6 367 Nakkila 3 967 |
| Joensuun keskustaajama | 72 621 | 80,82 | 898,6 | Joensuu 61 659 Kontiolahti 6 272 Liperi 4 690 |
| Vaasan keskustaajama | 67 789 | 69,73 | 972,2 | Vaasa 59 570 Mustasaari 8 219 |
Muuttoliike kaupunkeihin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Suomen kaupungistuminen
Väestöennusteiden mukaan Suomen suurimpien kaupunkiseutujen väestö tulee myös lähivuosikymmeninä kasvamaan. Näitä kasvukeskuksia ovat Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun, Kuopion ja Jyväskylän seudut sekä näitä pienemmät yliopistokaupungit. Kasvukeskukset houkuttelevat uusia asukkaita muuttamaan niihin lähialueiltaan, mutta etenkin Helsingin seudulle muutetaan suoraan kauempaakin, koska paikallinen keskus ei tarjoa riittävästi mahdollisuuksia ja joka tapauksessa olisi muutettava kauas.
Kasvavia seutuja yhdistävät hyvä työpaikka- ja koulutustarjonta, kattavat kaupalliset ja julkiset palvelut, hyvät liikenneyhteydet ja edullinen sijainti. Mitä suuremmaksi kaupunki kasvaa, sitä houkuttelevampi siitä tulee, kun palvelut, työpaikat, koulutusmahdollisuudet ja kulttuuritarjonta lisääntyvät. Suomen kasvukeskukset sijaitsevat enimmäkseen maan lounaiskolkassa. Poikkeuksen tekee Oulu, jota on kehitetty osin poliittisin päätöksin Pohjois-Suomen veturiksi.
Yliopistoista tai yliopistojen filiaaleista on selvää etua kaupungin kehittymisen kannalta työpaikkojen ja kattavien palvelujen ohella, sillä taantuvia yliopistokaupunkeja ei Suomessa ole. Itä-Suomessa etenkin Lappeenranta ja Kuopio ovat onnistuneet pysymään kasvukeskuksina. Kullakin yliopistokaupungilla on muitakin vahvuuksia, kuten asema maakuntansa selvänä keskuksena. Kasvukeskusten menestys onkin tapahtunut osin muun maakunnan kustannuksella nuorten muuttaessa keskuskaupunkiin ja maaseudun kuihtuessa. Toisaalta, jos maakunnalla ei olisi vetovoimaista keskuskaupunkia, muuttoliike voisi kohdistua kokonaan pois maakunnasta.
Taantuvat kaupungit eivät ole onnistuneet asukkaiden houkuttelemisessa. Nämä kaupungit ovat usein syrjässä suurista keskuksista maan pohjois- ja itäosissa, mutta muutamia sijaitsee myös etelämpänä ja lännessä rannikolla. Ne ovat aikoinaan omanneet hyvät lähtökohdat, kuten suuria teollisuuslaitoksia tai olleet rautateiden risteysasemia. Globalisaation myötä teollisuus siirtyi osin pois Suomesta; tilanne on hankala kaupungeille, joiden elinkeino oli selkeästi painottunut sen varaan. Korvaavien elinkeinojen kehittäminen on ollut vaikeaa esimerkiksi Porin ja Lahden talousalueilla. Toisaalta yliopistokaupunki Tampere on onnistuneesti siirtänyt painopistettä pois teollisuudesta ja on maan voimakkaimmin kasvavia keskuksia.
Seutukunnat Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Suomen seutukunnat
Kaupunkiseutu tarkoittaa keskuskuntaa ja sitä ympäröiviä lähikuntia, jotka ovat tiiviissä yhteydessä keskuskuntaan. Suomen kunnat on hallinnollisesti ryhmitelty seutukunniksi, joista osa on kasvukeskusseutukuntia ja osa väestöään menettäviä maaseutumaisempia alueita. Koko seutukunnan väkiluku antaa todellisemman kuvan talousalueen koosta etenkin, jos alueen kuntarakenne on pirstaloitunut. Toisaalta seutukuntaan kuuluu aina laajoja haja-asutusalueita, joka saa kaupunkialueen näyttämään harvaanasutulta.
Seutukuntajakoa on useasti muutettu, eivätkä Suomen seutukuntajaot liity mitenkään ulkomaisten kaupunkien yhteydessä käytettyihin kaupunkiseutujaotuksiin. Seutukunnat eivät aina noudata talousalueiden rajoja, ja joskus samaan talousalueeseen kuuluvat kaupungit voivat kuulua eri maakuntaankin. Eräät keskikokoiset kaupungit taas eivät välttämättä muodosta omia seutukuntiaan, vaan kuuluvat jonkin suuremman keskuskaupungin seutukuntaan. Seutukunta käsitteenä ei välttämättä anna selvää käsitystä sen sisältämän kaupungin tai kaupunkien koosta, vaan ainoastaan seutukunnan koosta, joka sekin voi olla tapauksesta riippuen melko keinotekoinen käsite.
Käynnissä olevien kuntaliitosten myötä monet seutukunnat ovat yhdistymässä tai yhdistyneet yhdeksi kunnaksi. Näin on tapahtumassa tai tapahtunut esimerkiksi Hämeenlinnan, Joensuun, Jyväskylän, Kokkolan, Kouvolan, Lappeenrannan, Salon ja Seinäjoen seuduilla. Tämä hämärtää edelleen kaupunki-käsitteen merkitystä. Uusi suurkunta kutsuu yleensä itseään kaupungiksi, jolloin koko suurkunta on hallinnollisesti kaupunki, vaikka kaupunkimaista asutusta olisikin vain suurkunnan keskustaajamassa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Niemi, Erkki: Kaupungin rajat – Laitakaupunki, esikaupunki, nukkumalähiö. Hyvinvointikatsaus, 2004, nro 3, s. 4–13. Tilastokeskus. Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 7.7.2014.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Kuntalaki 5 § Finlex. 17.3.1995/365. Arkistoitu 23.2.2017. Viitattu 11.4.2013.
- ↑ a b Aluetypologia kaupungin ja maaseudun paikkatietopohjainen rajaus (Sivu 2)
- ↑ http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1995/19950971 (Arkistoitu – Internet Archive) Laki säätyjen erioikeuksien lakkauttamisesta (971/1995)
- ↑ http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1734/17340003000 Kauppakaaren 2. luku (pelkkä otsikko ja päivämäärä, joka osoittaa, milloin tämä luku kumottiin
- ↑ http://www.vrk.fi/vrk/files.nsf/files/029EEED89C84611BC22575350052CE3A/$file/081231.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Suomen ennakkoväkiluku oli 5 635 560 lokakuun 2024 lopussa 19.11.2024. Tilastokeskus. Viitattu 23.11.2024.
- ↑ http://tilastokeskus.fi/meta/luokitukset/kunta/001-2015/kunta_kr.html Tilastollinen kuntaryhmitys 2015
- ↑ Niemi, s. 7–8.
- ↑ Ympäristö.fi
- ↑ Aluetypologia - kaupungin ja maaseudun paikkatietoperusteinen aluerajaus, Ympäristö.fi
- ↑ Uusi tulkinta Suomesta – katso, asutko maalla vai kaupungissa (Arkistoitu – Internet Archive), Hs.fi
- ↑ European cities - spatial dimension epp.eurostat.ec.europa.eu. Viitattu 2. Maaliskuu 2013.
- ↑ a b c d Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2019 Tilastokeskus. Arkistoitu 19.10.2021. Viitattu 20.12.2020.
- ↑ Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2019 Tilastokeskus. Arkistoitu 23.11.2019. Viitattu 20.12.2020.
- ↑ Kunnittaisista tiedoista yhteenlaskemalla taajaman väkiluvuksi tulee 1 305 893 henkeä.
- ↑ Kunnittaisista tiedoista yhteenlaskemalla taajaman väkiluvuksi tulee 277 677 henkeä.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kaupungit ja keskukset Rakennusperinto.fi. 10.10.2008. Museovirasto ja Ympäristöministeriö. Arkistoitu 12.1.2012. Viitattu 30.8.2012.
- Kuntaliitto
- Suomen Kaupunkiopas
- Tilastokeskus