Sosiaalidemokraatit (Tanska)

Sosiaalidemokraatit
Socialdemokratiet
Perustettu	1871
Puheenjohtaja	Mette Frederiksen
Puoluesihteeri	Jan Juul Christensen
Varapuheenjohtajat	Frank Jensen Mogens Jensen
Ideologia	sosiaalidemokratia
Poliittinen kirjo	keskusta-vasemmisto
Jäsenmäärä	n. 36 000
Kansankäräjät	50 / 179 (2022)
Euroopan parlamentti	3 / 14 (2019)
Alueet	64 / 205 (2021)
Kunnat	755 / 2 436 (2021)
Kansainväliset jäsenyydet	– PES – PA – SAMAK
Nuorisojärjestö	Tanskan sosiaalidemokraattiset nuoret
Opiskelijajärjestö	Frit Forum
Kotisivu	socialdemokratiet.dk
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Sosiaalidemokraatit (tansk. Socialdemokratiet, kirjaintunnus A) on vuonna 1871 perustettu tanskalainen sosiaalidemokraattinen puolue. Sosiaalidemokraattien puheenjohtajana on toiminut kesäkuusta 2015 lähtien Mette Frederiksen.

Sosiaalidemokraattien vaikutus Tanskan politiikkaan on ollut muiden Pohjoismaiden tapaan merkittävä. Ensimmäiset sosiaalidemokraatit valittiin kansankäräjille vuonna 1884. Thorvald Stauningista tuli Tanskan ensimmäinen sosiaalidemokraatteja edustanut pääministeri vuonna 1924.

Ideologia

Sosiaalidemokraattinen puolue perustui alkuaikoina marxismiin, mutta omaksui pian sen reformistisen version. Sosialismi oli määrä toteuttaa uudistusten, ei vallankumouksen, avulla. Työväenluokan oli määrä ottaa valta vaaleissa ja toteuttaa kattavia uudistuksia työväenluokan hyväksi. Ensimmäisten vuosien ajan puoluetta johtivat pragmaattisesti ajattelevat ammattitaitoiset työläiset, ja se noudatti pääosin epädogmaattista poliittista linjaa.

Sosialistinen näkökulma syntyi toisen maailmansodan sodan jälkeisenä aikana, jolloin hyvinvointivaltiohankkeesta ja keynesiläisyydestä tuli puolueen poliittisia perusperiaatteita siinä määrin, että ne saivat ideologisen luonteen. Puolue hioi sosialistista profiiliaan 1960-luvun ja 1970-luvun vaihteessa. Profiilin muutosta vauhditti yhteiskunnan yleinen muutos vasemmalle, joka kulki käsi kädessä nuorisokapinan ja niin sanotun uusvasemmiston nousun kanssa. Puolueen vuoden 1977 puolueohjelma "Solidaarisuus, tasa-arvo ja hyvinvointi" korosti tätä selvästi, mutta samalla sille oli ominaista joukko uusia, luokkiin sitomattomia arvoja, jotka liittyivät tasa-arvoon, ympäristöön ja solidaarisuuteen kolmannen maailman kanssa.

Vuoden 1977 ohjelmalle oli ominaista voimakas kapitalismikritiikki, joka monin tavoin ennakoi niin sanottuun kilpailuyhteiskuntaan myöhemmin kohdistunutta kritiikkiä. Kilpailuyhteiskunnan käsitteestä, joka ymmärrettiin yksityisen sektorin kilpailukyvyn varmistamisen välttämättömyydeksi yhä globalisoituvassa taloudessa, tuli puolueen talouspolitiikan johtotähti 1990-luvulta lähtien, vaikka käsitteen tarkempi ymmärtäminen kuului myöhempään aikaan. Ideologisesti käsite oli kuitenkin kiistanalainen. 2000-luvulla sosialidemokraattisen puolueen niin sanottujen traditionalistien ja modernistien välistä sisäistä ristiriitaa ovat pitkälti määrittäneet erilaiset käsitykset siitä, miten kansainvälisesti riippuvainen ja kiinnittynyt Tanskan hyvinvointivaltio oli ja miten sen tulisi olla.

Historia

Puolueen perustaminen ja järjestäytyminen

Sosiaalidemokratian edelläkävijä ja puolueen ensimmäinen puheenjohtaja Louis Pio.

Puolue oli aluksi järjestäytynyt ammattiyhdistysosastoihin, mutta vuonna 1878 puolue ja ammattiyhdistysliike erotettiin toisistaan, vaikka molemmille työväenliikkeen haaroille taattiin edustus toistensa hallintoelimissä omilla säännöillään ja ne pitivät muutenkin yllä tiivistä yhteistyötä kaikilla tasoilla. Vuonna 1884 sosiaalidemokraattinen puolue oli ensimmäistä kertaa edustettuna Tanskan parlamentissa.

Seuraavina vuosikymmeninä puolueen jäsenmäärä kasvoi tasaisesti ja saavutti huippunsa 1940-luvun lopulla noin 300 000 jäsenellä. Samaan aikaan sosialidemokraattinen puolue rakensi erittäin vahvan ja laajan järjestöverkoston perustamalla suuren määrän sivuliikkeitä, jotka kattoivat käytännössä kaikki ihmiselämän osa-alueet. Sosiaalidemokraattinen puolue on siten ollut joukkopuolueen esikuva.

Puolueen perustamisesta vuoteen 1969 asti oli olemassa erityisiä sosialidemokraattisia naisjärjestöjä. 1950- ja 1960-lukujen huippuvuosina puolessa puoluejärjestöistä oli naistoimikunta. Valtakunnallisesti naistoimikuntia oli noin 700 kappaletta.

Osallistuminen hallitukseen

Huolimatta puoluekokouksen päätöksestä olla lähtemättä hallitukseen ennen kuin puolueella olisi oma parlamentaarinen enemmistö, sosialidemokraattinen puolue osallistui vuonna 1916 radikaalin Carl Theodor Zahlen johtamaan hallitukseen. Tähän oli syynä ensimmäisen maailmansodan aikainen poikkeuksellinen tilanne. 1924–1926 sosialidemokraattinen puolue muodosti suurimpana puolueena ensimmäistä kertaa vähemmistöhallituksen, mikä oli merkkipaalu puolueen kehityksessä luokkayhteistyötä tekeväksi ja järjestelmää tukevaksi puolueeksi.

Puolue nousi uudelleen valtaan vuonna 1929 ja muodosti hallituksen Radikaali Venstren kanssa - hallitusyhteistyö kesti miehitykseen asti vuonna 1940. Thorvald Stauningin ollessa pääministerinä puolue luopui pysyvästi asemastaan luokkapuoleena ja esiintyi sen sijaan laajempana kansanpuolueena. Tätä symbolisoivat uuden puolueohjelman nimi "Tanskan kansan hyväksi" vuodelta 1934 ja puolueen valmius tehdä poliittisia kompromisseja porvarillisten puolueiden kanssa.

Miehitysaika ja seuraukset

Vuosien 1940-1945 miehitys vaati veronsa sosiaalidemokraattiselta puolueelta. Välittömästi 9. huhtikuuta 1940 tapahtumien jälkeen muodostettiin koalitiohallitus, johon osallistuivat kaikki Tanskan parlamentin suuret puolueet. Hallituksia johtivat sosiaalidemokraatit vuoteen 1942 asti. Puoluetta arvosteltiin lähes taistelematommasta antautumisesta ja yhteistyöpolitiikasta, jota harjoitettiin Saksan miehittäjävallan suhteen seuraavina vuosina. Puolue altistui syytöksille erityisesti miehityksestä vapautumisesta jälkeen 1945. Tanskan hallitusten katsottiin menneen liian pitkälle yhteistyössä saksalaisten kanssa. Sosiaalidemokraattinen puolue menetti 18 paikkaa ensimmäisissä miehityksen jälkeisissä parlamenttivaaleissa.

Puolueelle oli kuitenkin eduksi, että puolueen puheenjohtaja Hans Hedtoft ja puoluesihteeri H. C. Hansen joutuivat jättämään tehtävänsä saksalaisten painostuksen vuoksi. Hedtoftista ja Hansenista tuli puolueen ensimmäiset pääministerit sodanjälkeisellä kaudella. He johtivat puolueen muutosta puolustusskeptisestä ja neutraalistista suuntauksesta kohti laajaa sotilaallista puolustusta tarpeellisena pitäväksi puolueeksi. Heidän johdollaan Tanska liittyi sotilasliitto Natoon perustamisvuonna 1949.

Hyvinvointivaltioprojekti (1945–1982)

Sosiaalidemokraattien tärkein hanke sodanjälkeisellä kaudella oli modernin kansallisen hyvinvointivaltion rakentaminen. Puolue toimi laajassa yhteistyössä muiden puolueiden, mutta myös työmarkkinaosapuolten, eturyhmien ja asiantuntijoiden kanssa, ja se oli tärkein voima monien hyvinvointipoliittisten uudistusaloitteiden takana. Sosiaalidemokraattisella puolueella oli näin ollen hallitseva vaikutusvalta sosiaali-, työmarkkina-, koulutus- ja terveydenhuoltouudistusten alueella. Tämä johti julkisen sektorin voimakkaaseen, verorahoitteiseen laajentumiseen.

Hyvinvointivaltiomalli ajautui 1970-luvulla kriisiin, joka ravisteli puoluetta monin tavoin. Öljykriisit vaikeuttivat taloudellisesti hyvinvointivaltion laajentamisen jatkamista, ja se aiheutti myös poliittisen järjestelmän hajoamisen korkean verotuksen ja julkisten menojen kritisoivan uuden Edistyspuolueen menestykseen. Vuoden 1973 vaaleissa edistyspuolueesta tuli Tanskan parlamentin toiseksi suurin puolue, kun taas perinteiset puolueet. Erityisesti sosiaalidemokraatit kokivat kovan iskun vaaleissa.

Samaan aikaan sosiaalidemokraattisen puolueen sisällä syntyi yhä enemmän erimielisyyksiä hyvinvointivaltiohankkeen suunnasta. Erityisesti erimielisyyksiä ja kysymyksiä herätti Tanskan jäsenyys Euroopan yhteisössä ja sen aiheuttama uhka hyvinvointivaltiolle. Nuoren sukuolven edustajat, kuten Ritt Bjerregaard ja Svend Auken, kannattivat kriittistä näkemystä, kun taas puolueen johto ja pääministeri Jens Otto Krag uskoi, että EY:n jäsenyys oli keino turvata hyvinvointivaltiohankkeen taloudellinen tulevaisuus. Erimielisyydet jakoivat puoluetta pitkään sen jälkeen, kun Tanska liittyi Euroopan yhteisöön vuonna 1973. Puolueen uusi johtaja Anker Jørgensen toimi pääministerinä suurimman osan 1970-lukua aina vuoteen 1982 asti ja onnistui yleensä pitämään puolueen koossa.

Sisäisistä ristiriidoista huolimatta puolue pysyi hallituksessa 1980-luvulle asti. Puolueen vahva asema näkyi siinä, että sosiaalidemokraatit johtivat hallitusta kahdeksaa välivuotta lukuunottamatta vuodesta 1945 vuoteen 1982.

Oppositiokausi 1982–1993

Sosiaalidemokraattien tilanne muuttui 1980-luvulla. Asettuminen oppositioon vuosina 1982-1993 oli sosiaalidemokraattiselle puolueelle traumaattinen kokemus. Tämä aiheutti puolueessa kriisin ja historialliset puheenjohtajavaalit, joissa Poul Nyrup Rasmussen voitti vuonna 1992 Svend Aukenin, joka oli valittu puheenjohtajaksi vuonna 1987. Tämä loi puolueeseen kilpailevia siipiä. Kuten muissakin Länsi-Euroopan sosiaalidemokratioissa, 1990-luvulla alkoi traditionalistisen linjan ja uudistajien välinen ideologinen keskustelu puolueen muutoksesta, joka keskittyi julkisen hallinnon ja markkinoiden rooliin.

Kasvu, joustoturva ja EU 1993–2001

Sosiaalidemokraatit onnistuiva saamaan vuonna 1993 takaisin hallitusvaltaa Poul Nyrup Rasmussenin johdolla ja säilyttämään sen vuorotellen keskustapuolueiden Kristillisen kansanpuolueen (1993–1994), Keskustademokraattien (1993–1996) ja Radikaali Venstren (1993–2001) tuella. Joustoturva-lähestymistavalla pyrittiin vapauttamaan, parantamaan ammattitaitoa ja virtaviivaistamaan työmarkkinoita säilyttäen samalla korkea sosiaaliturvan taso. Tuloksena oli nouseva kasvu ja laskeva työttömyys, ja samalla vaihtotaseen ylijäämä pysyi vakaana. Puolue löysi jälleen jalansijaa sen jälkeen, kun Anker Jørgensenin aikana 1970-luvulla oli yritetty ratkaista julkisen sektorin nopean kasvun ja öljykriisien aiheuttamat talouden tasapaino-ongelmat.

Toisaalta suhtautuminen Euroopan yhteisöön ja Euroopan unioniin jakoi edelleen puoluetta, mikä ilmeni selvimmin Maastrichtin sopimusta koskevassa kansanäänestyksessä vuonna 1992. Puolueen johto ja parlamenttiryhmä olivat yksimielisiä siitä, että puolue suositteli sopimuksen puolesta äänestämistä. Sosiaalidemokraattien äänestäjien enemmistö äänesti kuitenkin vastaan. Tämä oli myös yksi tärkeimmistä syistä siihen, että Tanska lopulta äänesti Maastrichtin sopimusta vastaan ja esitti useita varaumia EU-jäsenyydelleen.

Arvopolitiikka ja oppositiokausi 2001–2011

Sisäisen traditionalistisen ja uudistajien välisten jännitteen ja EU:hun suhtautumiseen liittyvien erojen lisäksi puolueella oli myös kasvavia sisäisiä jännitteitä maahanmuuttopoliittisen kantansa kanssa. Vuoden 2001 vaaleissa sosiaalidemokraattinen puolue menetti paljon äänestäjiä Tanskan kansanpuolueelle. Vaalitulos laski 35,9 prosentista 29,1 prosenttiin.

Tappio ja hallitusvallan menettäminen johtivat puolueen sisäisen linjataistelun lisääntymiseen ja uuteen puheenjohtajakilpailuun. Poul Nyrup Rasmussen erosi vuonna 2002 ja uudeksi johtajaksi valittiin Mogens Lykketoft. Tämä ei kuitenkaan ratkaissut sisäisiä erimielisyyksiä, ja toisen merkittävän vaalitappion jälkeen vuonna 2005 Lykketoft erosi.

Ensimmäistä kertaa puolueen historiassa jäsenet valitsivat uuden puheenjohtajan suoralla vaalilla. Nyrup Rasmussenin linjanjatkaja. Helle Thorning-Schmidt voitti vuonna 2005 Frank Jensenin. Johtajistossa toteutettiin sukupolvenvaihdos, aloitettiin puolueen politiikan tarkistaminen. Puolueen sisäisestä taistelusta päästiin vähitellen yli, osittain siksi, että useat keskeiset Svend Aukenin kannattajat jättivät parlamentin. Helle Thorning-Schmidtin johdolla puolue hyväksyi VK-hallituksen kotouttamis- ja maahanmuuttopolitiikan sekä verojen jäädyttämisen ja pyrki sen sijaan profiloitumaan hyvinvointipolitiikassa, esimerkiksi ehdotusten muodossa, jotka laajensivat kansalaisten oikeuksia suhteessa valtioon. Sosiaalidemokraattinen puolue hävisi kuitenkin jälleen vuoden 2007 vaaleissa, saavuttaen tällä kertaa 45 paikkaa ja 25,5 prosenttia äänistä.

Kannatus

Puolueen perinteisiä ydinäänestäjiä ovat olleet työntekijät, mutta sen luonne luokkapuolueena, jonka äänestäjäkunta sijaitsi pääasiassa työväenluokassa, on vähitellen heikentynyt 1970-luvun alusta lähtien. Tätä korostivat niin sanotut maanvyörymävaalit vuonna 1973, joissa sosiaalidemokraattinen puolue putosi 70:stä 46 paikkaan (25,6 % äänistä) erityisesti uusien puolueiden Edistyspuolueen ja Keskustademokraattien nousun vuoksi.

Luokkarakenteen sekä poliittisen kulttuurin ja osallistumistottumusten muutosten seurauksena 1960-luvulta lähtien puolueen jäsenmäärä on jatkuvasti laskenut ja oli vuosina 2019–2020 omien tietojensa mukaan noin 36 000. Perinteinen järjestöverkosto nähtiin vähitellen vanhentuneeksi. Tämän vuoksi puolue lakkautti vuonna 1995 muodolliset siteensä ammattiyhdistysliikkeeseen ja osuuskuntiin.

Vaalimenestys

Sosiaalidemokraattien vaalijuliste vuodelta 1932.

Sosiaalidemokraatit on ollut toisen maailmansodan jälkeen pääasiassa maan suosituin puolue. Ensimmäisen kerran sosiaalidemokraatit jäi hallitusvastuusta 2001 liberaalin Venstren noustessa johtoon. Vuoden 2007 vaaleissa puolue sai 25,5 % äänistä ja kansankäräjille 45 paikkaa 179:stä.

Vuoden 2011 vaaleissa puolue sai 44 paikkaa. Sosiaalidemokraatit ei noussut kansankäräjien suurimmaksi, mutta puolueen johtaman vasemmistoblokin hyvä vaalitulos nosti sosiaalidemokraattien puheenjohtajana toimineen Helle Thorning-Schmidtin Tanskan ensimmäiseksi naispääministeriksi. Thorning-Schmidt oli myös ensimmäinen nainen sosiaalidemokraattien johdossa.

Sosiaalidemokraatit nousivat maan suurimmaksi puolueeksi vuoden 2015 vaaleissa kasvattaen ääni- ja paikkamääräänsä, mutta puolueen johtama punainen blokki hävisi niukasti oikeisto-opposition siniselle blokille. Vaalituloksen myötä Thorning-Schmidt ilmoitti hallituksensa eroavan ja hän kertoi itse väistyvänsä puolueen puheenjohtajan paikalta.

Tanskan muut valtapuolueet omaksuivat pitkälti Tanskan kansanpuolueen näkemykset maahanmuutosta. Sosiaalidemokraattien puheenjohtajaksi vuonna 2015 valittu Mette Frederiksen teki johtopäätöksen, että hallitsematon maahanmuutto luo sosiaalidemokraattien perinteiseen äänestäjäkuntaan turvattomuuden tunnetta, joka vie äänestäjiä demareilta oikeistopopulisteille. Niinpä Tanskan sosiaalidemokraattien omaksuma tiukka maahanmuuttopolitiikka ei eronnut enää millään kovin olennaisella tavalla oikeistopopulistien linjauksista. Sosiaalidemokraattien tiukkaa maahanmuuttolinjaa perusteltiin sillä, että hyvinvointivaltion ylläpito vaatii maahanmuuton voimakasta rajoittamista.

Vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa sosiaalidemokraatit sai kolme Tanskan neljästätoista europarlamenttipaikasta. Vuoden 2019 kansankäräjävaaleissa sosiaalidemokraatit sai 48 paikkaa kansankäräjien 179:stä paikasta ja säilytti asemansa maan suurimpana puolueena.

Kesäkuussa 2019 Mette Frederiksen muodosti sosiaalidemokraattisen vähemmistöhallituksen ja kolme muuta vasemmistopuoluetta tukivat pääministeri Frederiksenin yhden puolueen sosiaalidemokraattista vähemmistöhallitusta. Hallituksen tukipuolueiden vaatimuksesta maahanmuuttopolitiikassa tapahtui pieniä lievennyksiä, vaikka sosiaalidemokraatit vakuuttivat linjan edelleen pysyvän tiukkana.

Vaalihistoria

Kansankäräjät

Vaalit	Johtaja	Kannatus		Paikat	+/–	Hallitus
		Äänet	%
1884	Peter Christian Knudsen	7,000	4,9 %	2 / 102	Uusi	Oppositio
1887		8,000	3,5 %	1 / 102	1	Oppostio
1890		17,000	7,3 %	3 / 102	2	Oppostio
1892		20,000	8,9 %	2 / 102	1	Oppostio
1895		24,510	11,3 %	8 / 114	6	Oppostio
1898		31,870	14,2 %	12 / 114	4	Oppostio
1901		38,398	17,8 %	14 / 114	2	Oppostio
1903		48,117	21,0 %	16 / 114	2	Oppostio
1906		76,612	25,4 %	24 / 114	8	Oppostio
1909		93,079	29,0 %	24 / 114	0	Tukipuolue
1910		98,718	28,3 %	24 / 114	0	Oppostio
1913	Thorvald Stauning	107,365	29,6 %	32 / 114	8	Tukipuolue
1915		1,134	8,8 %	32 / 114	0	Tukipuolue
1918		262,796	28,7 %	39 / 140	7	Tukipuolue
1920 (Huhtikuu)		300,345	29,2 %	42 / 140	3	Oppostio
1920 (Heinäkuu)		285,166	29,8 %	42 / 140	0	Oppostio
1920 (Syyskuu)		389,653	32,2 %	48 / 149	6	Oppostio
1924		469,949	36,6 %	55 / 149	7	Hallitus
1926		497,106	37,2 %	53 / 149	2	Oppostio
1929		593,191	41,8 %	61 / 149	8	Hallitus
1932		660,839	42,7 %	62 / 149	1	Hallitus
1935		759,102	46,4 %	68 / 149	6	Hallitus
1939		729,619	42,9 %	64 / 149	4	Hallitus
1943	Hans Hedtoft	894,632	44,5 %	66 / 149	2	Hallitus
1945		671,755	32,8 %	48 / 149	18	Hallitus
1947		836,231	41,2 %	57 / 150	9	Hallitus
1950		813,224	39,6 %	59 / 151	2	Oppostio
1953 (Huhtikuu)		836,507	40,4 %	61 / 151	2	Hallitus
1953 (Syyskuu)		894,913	41,3 %	74 / 179	13	Hallitus
1957	H. C. Hansen	910,170	39,4 %	70 / 179	4	Hallitus
1960		1,023,794	42,1 %	76 / 179	6	Hallitus
1964	Jens Otto Krag	1,103,667	41,9 %	76 / 179	0	Hallitus
1966		1,068,911	38,2 %	69 / 179	7	Hallitus
1968		974,833	34,2 %	62 / 179	7	Oppostio
1971		1,074,777	37,3 %	70 / 179	8	Hallitus
1973	Anker Jørgensen	783,145	25,6 %	46 / 179	24	Oppostio
1975		913,155	29,9 %	53 / 179	7	Hallitus
1977		1,150,355	37,0 %	65 / 179	12	Hallitus
1979		1,213,456	38,3 %	68 / 179	3	Hallitus
1981		1,026,726	32,9 %	59 / 179	9	Hallitus
1984		1,062,561	31,6 %	56 / 179	3	Oppostio
1987		985,906	29,3 %	54 / 179	2	Oppostio
1988	Svend Auken	992,682	29,8 %	55 / 179	1	Oppostio
1990		1,221,121	37,4 %	69 / 179	14	Oppostio
1994	Poul Nyrup Rasmussen	1,150,048	34,6 %	62 / 179	7	Hallitus
1998		1,223,620	35,9 %	63 / 179	1	Hallitus
2001		1,003,023	29,1 %	52 / 179	11	Oppostio
2005	Mogens Lykketoft	867,350	25,8 %	47 / 179	5	Oppostio
2007	Helle Thorning-Schmidt	881,037	25,5 %	45 / 179	2	Oppostio
2011		879,615	24,8 %	44 / 179	1	Hallitus
2015		925,288	26,3 %	47 / 179	3	Oppostio
2019	Mette Frederiksen	915,363	25,9 %	48 / 179	1	Hallitus
2022		971,995	27,5 %	50 / 179	2	Hallitus

Merkittäviä poliitikkoja

Puheenjohtajat

• 1871–1872: Louis Pio
• 1872–1873: Carl Würtz
• 1874–1875: Ernst Wilhelm Klein
• 1875 – helmikuu 1877: Louis Pio
• helmikuu 1877 – heinäkuu 1878: Christen Hørdum
• helmikuu 1878 – heinäkuu 1878: A.C. Meyer
• 1878–1879: Saxo W. Wiegell
• 1880–1882: Christen Hørdum
• 1882–1910: Peter Christian Knudsen
• 1910–1939: Thorvald Stauning
• 1939–1941: Alsing Andersen
• 1945–1955: Hans Hedtoft
• 1955–1960: Hans Christian Hansen
• 1960–1962: Viggo Kampmann
• 1962–1972: Jens Otto Krag
• 1972–1973: Erling Dinesen
• 1973–1987: Anker Jørgensen
• 1987–1992: Svend Auken
• 1992–2002: Poul Nyrup Rasmussen
• 2002–2005: Mogens Lykketoft
• 2005–2015: Helle Thorning-Schmidt
• 2015–: Mette Frederiksen

Pääministerit

• Thorvald Stauning (1924–1926, 1929–1942)
• Hans Hedtoft (1947–1955)
• Hans Christian Hansen (1955–1960)
• Viggo Kampmann (1960–1962)
• Jens Otto Krag (1962–1968, 1971–1972)
• Anker Jørgensen (1972–1973, 1975–1981)
• Poul Nyrup Rasmussen (1993–2001)
• Helle Thorning-Schmidt (2011–2015)
• Mette Frederiksen (2019–)

Nykyiset kansanedustajat (2022–2026)

Kim Aas Ida Auken Sara Emil Baaring Kaare Dybvad Bek Trine Bramsen Bjørn Brandenborg Jeppe Bruus Morten Bødskov Maria Durhuus Benny Engelbrecht Camilla Fabricius

Mette Frederiksen Mette Gjerskov Ane Halsboe-Jørgensen Magnus Heunicke Peter Hummelgaard Per Husted Fie Hækkerup Leif Lahn Jensen Mogens Jensen Thomas Jensen Thomas Skriver Jensen

Jens Joel Dan Jørgensen Kasper Sand Kjær Simon Kollerup Astrid Krag Anders Kronborg Rasmus Horn Langhoff Malte Larsen Tanja Larsson Bjarne Laustsen

Annette Lind Christian Rabjerg Madsen Thomas Monberg Flemming Møller Mortensen Henrik Møller Anne Paulin Jesper Petersen Matilde Powers Rasmus Prehn Mette Reissmann

Pernille Rosenkrantz-Theil Kasper Roug Kris Jensen Skriver Rasmus Stoklund Mattias Tesfaye Frederik Vad Birgitte Vind Nicolai Wammen Lea Wermelin

Europarlamentaarikot

• Eva Gredal (1979–1989)
• Mette Groes (1979–1980)
• Eggert Petersen (1980–1984)
• Kjeld Olesen (1979)
• Ove Fich (1979–1989)
• Ejner Hovgård Christiansen (1984–1992)
• Freddy Blak (1989–2002)
• Kirsten Jensen (1989–1999)
• Joanna Rønn (1989–1994)
• Niels Sindal (1994–1999)
• Torben Lund (1999–2004)
• Helle Thorning-Schmidt (1999–2004)
• Ole Chrisensen (2004–2019)
• Dan Jørgensen (2004–2014)
• Henrik Kristensen (2004–2009)
• Poul Rasmussen (2004–2009)
• Britta Thomsen (2004–2014)
• Christel Schaldemose (2009–)
• Jeppe Kofod (2014–2019)
• Marianne Vind (2019–)
• Niels Fuglsang (2019–)

Aiheesta muualla

• Sosiaalidemokraatit (tanskaksi)